ULVILAN VESILAITOS TOIMINTAKERTOMUS 2014
1. SISÄLLYSLUETTELO 2 ( 8 ) 1. Sisällysluettelo 2. Toimintakertomus 2.1. Katsaus vuoteen 2014 2.2. Organisaatio 2.3. Toiminnan ja talouden kehitys 3. Talous 3.1. Taksat 3.2. Vuoden 2014 talous 4. Vedenvalmistus ja jakelu 5. Vesi, jätevesi ja hulevesiverkostot 5.1. Verkostorakentaminen 5.2. Verkostojen kunnossapito 5.3. Varastotoiminta 6. Jätevesien käsittely 7. Liitteet 1. vesilaitoksen yleisesite 2. organisaatiokaavio 3. talouden kehitys 2007 2014 4. taloustiedot ja tase 2014 5. laitosten kuvaus 6. pohjavedenotto 2014 7. laitoksille tulevan ja niiltä lähtevän veden tutkimustulokset 8. vesilaitoksen vuosihuolto ohjelma
2. TOIMINTAKERTOMUS 3 ( 8 ) 2.1. Katsaus vuoteen 2014 Vuosi 2014 oli vesilaitoksen 58. toimintavuosi. Kunnallisen vesilaitoksen edeltäjä, Ulvilan Vesi ja Viemäri Oy perustettiin vuonna 1958 ja kunnallistettiin vuonna 1974. Siitä lähtien vesilaitos on ollut teknisen osaston tulosalue. Vesilaitoksen nykyverkostojen vanhimmat osat ovat kuitenkin jo vuodelta 1955. Vesilaitos jakaantuu kolmeen osa alueeseen: veden valmistus ja jakelu viemärilaitos hulevesiviemärit Toimintavuonna talousvesi täytti sosiaali ja terveysministeriön asettamat laatuvaatimukset ja suositukset kaikissa tutkituissa näytteissä. Talousvesinäytteitä otettiin yhteensä 51 kappaletta ja lisäksi terveysviranomaiset ottivat kaksi ns. laajaa vesinäytettä. Talousveden laadunvalvonnassa on lisäksi useita jatkuvatoimisia mittauskohteita. Vedenkulutuksessa on selvästi havaittava aleneva suuntaus. Ilmiö on valtakunnallinen. Vuodesta 2013 vuoteen 2014 veden kulutus vesilaitoksen toiminta alueella aleni 1,5 % ja laskutettu jätevesimäärä 1,8%. Käyttöveden hukkavesiprosentti oli 13,1 ja jäteveden vuotovesiprosentti 27. Vuotovesiprosentti eli laskuttamaton jätevesimäärä oli pieni osittain talven 2013 2014 vähälumisuuden vuoksi. Viime vuosien keskiarvo on ollut noin 40%. Pitkällä aikavälillä vuotoveden määrässä on tapahtunut selvää alentumista, sillä vielä vuonna 1995 vuotovesiprosentti oli 61. Laskutetun veden määrä oli 658 276m³ ja jäteveden 545 000m³. Ravanin vedenkäsittelylaitoksella tehtiin pieniä rakennustöitä: kemikaalisäiliöiden suoja altaat pinnoitettiin, säiliöiden ja työtilan väliin asennettiin pleksinen suojaseinä ja uusittiin kemikaalien syöttöputkistoa. Rajavainion vesiaseman lattia pinnoitettiin epoksipinnoitteella ja rapautuneet seinät päällystettiin ruostumattomalla teräslevyllä. Kesällä otettiin vesilaitoksella käyttöön uusi tekstiviestipohjainen tiedotusjärjestelmä UMS. Järjestelmän avulla lähetetään vesikatkoksista ja muista häiriötilanteista massaviesti rajatulle alueelle kaikkiin sinne rekisteröityihin matka ja lankapuhelimiin. Ulvilan jätevesiä pumputtiin Jokilaakson Ympäristö Oy:n siirtoviemäriin ja sitä kautta Porin Luotsinmäen keskuspuhdistamolle 746 439 m³. Jokilaakson Ympäristö Oy on Ulvilan ja Harjavallan kaupunkien, Euran ja Nakkilan kuntien sekä Suominen Kuitukankaat Oy:n omistama yritys. Ulvilan on suurin osakas ( n.50% ). Ulvilan edustajana yhtiön hallituksessa toimi vesihuoltomestari. Hän edusti Ulvilaa myös Porin ympäristöterveydenhuollon epidemiatyöryhmässä.
4 ( 8 ) Vuoden aikana toteutettiin seuraavat merkittävät investoinnit: *Tuppikujan hulevesiviemäröinti ja vesijohdon uusiminen *Jäpintien hulevesiviemäröinti sekä jätevesiviemärin ja vesijohdon uusiminen *Niittytien hulevesiviemäröinti, jätevesiviemäröinti ja vesijohdon uusiminen *Palovainiontien hulevesiviemärin lisärakentaminen *Kiuruntien jätevesikaivojen ja talovesijohtoliitosten uusiminen *Tuppikujan hulevesipumppaamon käyttöönotto *Yhden hulevesi ja kahden jätevesipumppaamon modernisointityöt Ravanin vedenkäsittelylaitoksella, Rajavainion vesiasemalla ja Palovainiontien sadevesilinjan työmaalla tehtiin riskienkartoitus kaupungin työsuojeluorganisaation toimesta. Henkilöstössä ei vuoden aikana tapahtunut muutoksia ja koulutustoiminta oli uuden koulutussuunnitelma 2014 2018 mukaista. Koulutuksiin osallistui 7 henkilöä ja henkilökoulutuspäiviä kertyi 14. Elokuussa julkaistiin Ulvilan vesilaitoksen esite, joka toteutettiin yhteistyössä kolmen yhteistyökumppanin kanssa. Esite on toimintakertomuksen liitteenä 1. 2.2. Organisaatio Vesilaitoksen tulosalueella työskentelee suoraan 10 henkilöä. Heistä kolme työskentelee osaksi myös toisilla tulosalueilla. Lisäksi vesilaitos käyttää toimistotiimin ja mittausosaston palveluksia. Organisaatiokaavio on liitteenä 2. 2.3. Toiminnan ja talouden kehitys Vesilaitoksen toimintaa ohjaavat lakien, asetusten ja viranomaisohjeiden lisäksi seuraavat erityisohjeet ja suunnitelmat: vesihuollon kehittämissuunnitelma 2014 pohjavesien suojelusuunnitelma 2009 valvontatutkimusohjelma 2012 toimenpideohje talousveden laadun häiriötilanteissa 2012 Ulvilan kaupungin varautumissuunnitelma sammutusvesisuunnitelma 2012 Vesilaitoksen tasainen kehittäminen jatkui vuonna 2014. Vesihuollon kehittämissuunnitelmien määrätietoinen toteutus on parantanut laitoksen toimintavarmuutta. Vesijohtovuotojen määrä on alentunut 2000 luvulla alle puoleen aiemmasta johtuen vanhojen vesijohtojen uusimisesta. Saneeraustyöt ovat myös vähentäneet viemäriverkostoon kulkeutuvaa hulevesimäärää. Laitoksen taloudellinen tulos on vuosittain parantunut tasaisesti. Syynä on saneeraustöiden ja taksojen järkevöittämisen lisäksi vähentynyt henkilöstömäärä sekä tarkka budjettikuri. Taulukko talouden kehityksestä on liitteenä 3.
3. TALOUS 5 ( 8 ) 3.1. Taksat Vesilaitoksen taksa on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 11.11.2013. Laitoksen liittymismaksut ovat sekä siirto että palautuskelpoisia koskien 1.4.2004 jälkeen tehtyjä uusia liittymissopimuksia. Liittymismaksuista ei peritä arvonlisäveroa. Perusmaksut määräytyvät vesimittarikoon mukaan. Perusmaksua peritään käyttöveden, jäteveden ja huleveden osalta. Vuonna 2014 käyttömaksut olivat ( alv 0% ): vesi 1,25 / m³ jätevesi 2,15 / m³ Sammutusvesilaitteistojen perusmaksuna perittiin 109,71 / vuosi. 3.2. Vuoden 2014 talous Vesilaitoksen tuloslaskelma vuodelta 2014 TP 2014 toimintatuotot 2 324 240 toimintakulut 1 496 684 toimintakate 827 556 poistot 830 970 rahoituskulut 153 170 tilikauden tulos 157 034 Tarkemmat tiedot vuoden 2014 taloudesta ja tase 2014 on esitetty liitteessä 4. 4. VEDENVALMISTUS JA JAKELU Ulvilan vesilaitos Ulvilan vesilaitoksella on kolme vedenottamoa: Ravani, Haistila ja Anola. Ravanissa ja Anolassa on molemmissa kaksi ja Haistilassa on neljä siiviläputkikaivoa. Vedenottamoilta raakavesi johdetaan vedenkäsittelylaitokselle, joka on pohjaveden käsittelyyn suunniteltu kemiallinen hiekkasuodatuslaitos. Ulvilan vesilaitoksella on verkostoyhteydet Kullaan toiminta alueeseen Kaasmarkussa, Porin vesilaitokseen Harjunpäässä ja Malminpäässä sekä Nakkilan kunnan vesilaitokseen Ravanissa.
Kullaan alueen vesilaitos 6 ( 8 ) Kullaalla on yksi vedenottamo: Rajavainio. Siellä on kaksi siiviläputkikaivoa. Kullaan pohjavettä ei tarvitse puhdistaa. Laitoksella lisätään vain natriumhydroksidiä ( lipeä ) veden ph:n nostamiseen. Kullaan vesilaitoksella on verkostoyhteydet paitsi Ulvilaan, myös Paluksen vesiosuuskunnan verkostoon Järventaustassa. Laitosten toimittaman veden laatua seurataan valvontatutkimusohjelman mukaisesti jatkuvana ja jaksottaisena valvontana. Toimintakertomuksen liitteinä ovat: Laitosten kuvaus: vedenotto, vedenkäsittely ja veden jakelu liite 5 Pohjavedenotto 2014 liite 6 Laitoksille tulevan ja niiltä lähtevän veden tutkimustulokset 2014 liite 7 5. VESI, JÄTEVESI JA HULEVESIVERKOSTOT 5.1. Verkostorakentaminen Toimintavuoden aikana modernisoitiin Uusitien hulevesipumppaamo sekä Kirkkorannan ja Koulukujan jätevesipumppaamot. Uutena pumppaamona otettiin käyttöön Tuppikujan hulevesipumppaamo. Ulvilassa on nyt 18 hulevesipumppaamoa ja 67 jätevesipumppaamoa. Vesijohtoverkostoa uusittiin vuonna 2014 Tuppikujalla, Jäpintiellä, Niittytiellä ja Eliaksentiellä. Hulevesiviemäriä rakennettiin Tuppikujalle, Jäpintielle, Niittytielle, Eliaksentielle ja Palovainiontielle. Jätevesiviemäriä uusittiin Jäpintiellä ja Eliaksentiellä. Uutta jätevesiviemäriä rakennettiin Niittytielle. Verkoston muutokset 2014 ( metriä ) uutta poistui lisäys vesijohdot 797 736 61 jätevesiviemärit 539 216 323 hulevesiviemäri 1376 0 1376 Verkostojen pituudet 31.12.2014 vesijohto muovi 246 655 m viemäri muovi 183 403 m valurauta 4 170 m betoni 20 967 m muut 319 m muut 15 381 m yhteensä 251 144 m yhteensä 219 751 m jätevesiviemäriä hulevesiviemäriä 135 715 m 84 036 m
5.2. Verkostojen kunnossapito 7 ( 8 ) Verkostojen kunnossapito on paitsi jatkuvaa, päivittäistä toimintaa, myös vuosittain toteutettavan huolto ohjelma noudattamista. Vesilaitoksen vuosihuoltoohjelma on liitteenä 8. Vesijohtoverkostolla ja pumppaamoverkostolla on oma kaukovalvontajärjestelmänsä. Vesilaitoksen toimintaa valvotaan paitsi vedenkäsittelylaitoksella sijaitsevalla päätteellä, myös vesihuoltomestarin työhuoneessa kaupungintalolla olevalla päätteellä. Lisäksi teknisellä päivystäjällä on käytössään valvontajärjestelmään kytketty kannettava tietokone. Jäte ja hulevesipumppaamoiden valvonnassa on käytössä sama periaate. Vesilaitoksen, kaupungin kiinteistöjen ja teiden talvikunnossapidossa on käytössä ympärivuorokautinen päivystystoimintaa. Päivystys toimii esimiesvoimin järjestelmällä 24/7. 5.3. Varastotoiminta Ulvilan kaupungin varasto sijaitsee Tutintiellä. Varasto ei ole suoraan vesilaitoksen tulosalueeseen kuuluva, vaikka palveleekin pääosin vesilaitosta. Varastossa säilytetään vesilaitoksen tarvikkeiden lisäksi seuraavien tulosalueiden tarvikkeita ja työkaluja: tie ja ympäristörakentaminen, talonrakennus ja mittaustoimi. Varastoaluetta kehitetään ja sen rakennuksia saneerataan vuosittain käyttötalousmäärärahojen puitteissa. Toimintavuonna varaston pihan asfaltointia laajennettiin ja varaston päärakennukseen tilattiin uudet ulko ovet, joiden asennus jäi vuodelle 2015. Varastossa työskentelee osa aikaeläkkeellä oleva varastonhoitaja ( työaika 60% ). Teknisen lautakunnan valitsemat varastontarkastajat olivat: Elina Mäkinen ja Hannu Haapanen. Varastontarkastus pidettiin 12.12.2014. 6. JÄTEVESIEN KÄSITTELY Vuodesta 2010 alkaen on Ulvilan jätevedet pumputtu Jokilaakson Ympäristö Oy:n siirtoviemärin välityksellä Poriin Luotsinmäen keskuspuhdistamolle. Jäteveden toimituspaikkoja on kaksi: Saarenluodolla entisen jätevedenpuhdistamon tontilla oleva yhtiön pumppaamo ja Harjunpäässä suora putkiliitos siirtoviemäriin. Vesilaitos vastaanottaa Keskuspumppaamolla Porin kaupungin jätevesiä Harmaalinnan, Kartanon ja Mikkolan alueilta. Keskuspumppaamo sijaitsee Porin puolella. Vuonna 1976 valmistunut pumppaamo on kaupunkien yhdessä rakentama. Porin osuus rakennuskustannuksista oli 20%. Porin maksaa pumppaamon käyttökustannuksista toimittamaansa jätevesimäärää vastaavan osuuden.
Jätevesitilastoa vuodelta 2014 8 ( 8 ) Keskuspumppaamolle Ulvilasta 419 301 m³ 61,62 % Keskuspumppaamolle Porista 261 160 m³ 38,38 % yhteensä 680 461 m³ 100,00 % Siirtoviemäriin Ulvilan jätevesiä 746 439 m³ joista Harjunpäästä 77 136 m³ Porin keskimääräinen osuus keskuspumppaamon jätevesistä vuosina 2004 2014 on 28,55%. Pumppaamon käyttökustannukset vuonna 2014 olivat runsaat 8000. 7. LIITTEET 1 vesilaitoksen yleisesite 2 organisaatiokaavio 3 talouden kehitys 2007 2014 4 taloustiedot ja tase 2014 5 laitosten kuvaus 6 pohjavedenotto 2014 7 laitoksille tulevan ja niiltä lähtevän veden tutkimustulokset 2014 8 vesilaitoksen vuosihuolto ohjelma