LIONS CLUB 2.10.2003 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2002-30.6.2003 1. YLEISTÄ kokouksissa Klubin 46. toimintavuosi noudatti perinteisiä linjoja. Aktiviteetit olivat samat kuin edellisinä vuosina. Avustuksia maksettiin toimintavuoden aikana yhteensä 1500e. Kansainvälisen presidentin teemana oli YKSI MAAILMA-YKSI SYDÄN ja työteemana Parempaa huomista rakentamassa. Kotimainen teema oli Turvallinen tulevaisuus ja PK:n Lions työtä sydämellä. Näitä teemoja noudatimme kykyjemme mukaan. Klubista erosi toimintavuoden aikana yksi veli ja saimme kaksi uutta lisää. Toimintavuoden lopussa jäseniä oli 22. Klubin perusaktiviteetit toteutettiin aiempaan tapaan. Pääaktiviteetti Taivaskallion laskiainen, onnistui sään ja talouden puolesta erinomaisesti. Kalevalajuhlan järjestelyt hoiti ernomaisesti. veli Kari Eskola. Palvelupäivä ja Itsenäisyyspäivän lippujuhla onnistuivat mainiosti. Osallistuimme kansalliseen Annansilmät keräykseen. Aloitettiin silmälasien keräys Karjalaan veli Kaukon johdolla. Klubi oli aktiivisesti mukana III-alueen 1. lohkon toiminnassa. Klubia edustivat veljet presidentti ja Jarkko Eskola. Kokonaisaktiivisuudesta klubi palkittiin kiertävällä 107N piirin III-alueen toimintakilpailun kunniataululla. 2. HALLITUS Hallituksen kokoonpano oli seuraava läsnäolokertoineen hallituksen kokouksissa: Sakari Arkio LLLLLLLP 7 presidentti Jarkko Eskola LLLLLPLL 7 I varapresidentti Juha-Pekka Valjakka LLLLLPLL 7 II varapresidentti Kari Eskola LLLLLLLL 8 past president Kalervo Pelkkikangas LLLPLLLL 7 rahastonhoitaja Hannu Harva LLPLPPLL 5 tail twister ja klubimestari Antti Kalliomäki LLLLLPLL 7 tiedotussihteeri Kaarlo Päivinen LLLLLPLL 7 sihteeri Hallitus kokoontui 8 kertaa. Hallituksen kokouksissa käytiin tekemässä yhteensä 11 korvausta. 3. MUUT TOIMIHENKILÖT Tilintarkastajina toimivat veljet Matti Tapionlinna ja Eeti Nieminen. Varatilintarkastajina olivat veljet Birger Ingman ja Jorma Wartiovaara.. 4. TOIMIKUNNAT JA AKTIVITEETIT
Presidentti asetti kaikkiaan kuusi toimikuntaa ja nimesi seuraavat seitsemän erillistä aktiviteettia, joissa muutamassa oli useampi erillinen tapahtuma: AKTIVITEETIT 2002-2003 TOIMIKUNNAT JA ERITYIS- TEHTÄVÄT 2002 2003 Jäsentoimikunta J.Eskola, Päivinen Ohjelmatoimikunta Harva, Wartiovaara Talous- ja avustustoimikunta Pelkkikangas, Seppälä Luolaleijona Nieminen Arne Ritari-asiamies Linkosalmi Quest asiamies Valjakka Itsenäisyyspäivän lippujuhla Harva, Sipilä Kalevalajuhla K.Eskola, Kalliomäki Lions-palvelupäivä Tapionlinna Taivaskallio J.Eskola Taivaskallion laskiainen-lehti Toimitus: Sipilä, Valjakka Ilmoitukset: K.Eskola, Alervo Virolaiset vapaaehtoiset Nieminen, Pyysalo, Tapionlinna, Kalliomäki Joulukortit Linkosalmi TAPAHTUMAKALENTERI 2002-2003, ETUKÄTEEN SUUNNITELLUT AKTIVI- TEETIT to 5.9. Hallituksen kokous / Arkio ma 9.9. Klubikokous / Nyyrikki ma 7.10. Hallituksen kokous / Ravintola Hannes ma 14.10. Vuosikokous / Nyyrikki (kaksi kokousta) ma 4.11. Hallituksen kokous / K.Eskola ma 11.11. Klubikokous / Nyyrikki ma 2.12. Hallituksen kokous / Päivinen pe 6.12. Itsenäisyyspäivän lippujuhla / Harva, Hämäläinen, Sipilä ma 9.12. Klubikokous / Pikkujoulu/Ravintola Hannes ma 7.1. Hallituksen kokous /Kalliomäki la 11.1. Kunniakäynti sankarihaudoilla/pöyhönen, Päivinen ma 13.1. Klubikokous/Nyyrikki ma 3.2. Hallituksen kokous /Nyyrikki 17.00 ma 10.2. Klubikokous / Nyyrikki to 28.2. Kalevalajuhla/K.Eskola, Kalliomäki su 2.3. Taivaskallion laskiainen/j.eskola ma 3.3. Hallituksen kokous / Harva ma 10.3. Klubikokous / Nyyrikki ma 7.4. Hallituksen kokous / J.Eskola ma 14.4. Klubikokous / Nyyrikki ma 12.5. Klubikokous / Kevätretki su 18.5. Kunniakäynti virolaisten vapaaehtoisten muistomerkille / Nieminen Hallituksen kokouksia oli 8. (toukokuussa ei ollut kokousta) Klubikouksia oli 10. (yksi ylimääräinen kokous 14.10.) KATSAUS TOIMINTAVUODEN AKTIVITEETTEIHIN JA MUIHIN TAPAHTUMIIN. SYYSKUU Veli Kauko Hämäläinen otettiin klubin jäseneksi. LOKAKUU
Vuosikokous. Veli Seppo Kauppila otettiin klubin jäseneksi. Veli Antin edelleen toteuttama toimintakalenteri hyväksyttiin toimintasuunnitelmaksi. Klubiesitelmä: Veli Kauko. MARRASKUU Eero Väänänen erosi klubista sairauden ja Käpylästä muuton vuoksi. Klubiesitelmä: Veli Kari JOULUKUU Itsenäisyyspäivän lippujuhla Taivaskalliolla oli 6.12. Puheen piti dosentti Tommi Hoikkala. Leijonia mukana Taivaskallion mieskuorossa. Juhlaan liittyen oli tilaisuus myös Käpylän kirkossa. Klubin pikkujoulu oli ravintola Hanneksessa 9.12. totutuin seremonioin. Puuropuheen piti veli Jorma ja tietokilpailun veli Juha-Pekka. Palvelupäivän aktiviteettina kuljetettiin Käpylän vanhuksia seurakunnan joulujuhlatilaisuuksiin veli Matin johdolla 10.-11.12. TAMMIKUU Kunniakäynti sankarihaudoilla11. Veljet Veijo ja Kaarlo. Päätettiin myöntää Viola Stradbergille nuorisovaihtoon (Ranskaan) klubin osuutena 30e. HELMIKUU PK Christer Löfström vieraili klubikokouksessa ja luovutti käyttämänsä puheenvuoron lopuksi erittäin hyvän klubipresidentin palkinnon kaudelta 2001-2002 veli Kari Eskolalle. Taivaskallion laskiainen-lehti (8000 kpl) jaettiin alueen kotitalouksiin. (4-sivuisena) 53. Kalevala-juhla veli Karin johdolla oli Karjala-talolla 28.8. Arvokkaaseen ohjelmaan liittyen tervetulopuheen piti presidentti Sakari Arkio ja juhlapuheen professori Tarmo Kunnas. Tuotto 32e. MAALISKUU Taivaskallion laskiaistempaus oli 2.3. veli Jarkon johtamana. Erinomaisen sään myötä ihmisiä oli paljon ja taloudellinen tulos näinollen hyvä. Plussat ja miinukset tapahtumasta kirjattiin kaikille veljille jaettuun tiedotteeseen. Lohkon PJ Matti Viranko vieraili klubikokouksessa. Suoritettiin kokouksen aikana haastekeräys Lastenklinikan osasto 7. keskosteho-osaston laitehankintaan. Tulos oli 200e. Australiassa (Melbourne) vierailleet veljet Jarkko, Kari ja Jorma luovuttivat tuliaisina klubille paikallisen yhteys-klubin viirin ja pitivät mielenkiintoisen esitelmän matkastaan. HUHTIKUU Annansilmät-keräykseen 4.-5.4. veli Jorman johdolla osallistuivat veljet Jarkko, Juha- Pekka, Kari ja Seppo. Päätettiin toimintavuoden avustusten jaosta. (kohteet ja summat: kohta 6) TOUKOKUU Kevätretki Sinebrychoffin museoon tehtiin 13.5. Sen yhteydessä pidetyssä klubikokouksessa veli presidentti luovutti KEY-palkinnon veli Jar-
kolle. Kunniakäynti virolaisten vapaaehtoisten haudalle normaaliin tapaan 18.5. Veljet presidentti Sakari ja rahastonhoitaja Kalervo luovuttivat Kaille myönnetyn avustuksen Sofianlehdon keskuslaitoksessa.. 5. JÄSENASIAT Toimikauden alussa jäseniä oli 21 ja lopussa 22. Uusia jäseniä liittyi kaksi:veli Kau-. ko Hämäläinen syyskuussa ja veli Seppo Kauppila lokakuussa.veli Eero Väänänen erosi klubista marraskuussa.etuoikeutettuja jäseniä oli 6 ja toimivia jäseniä 16.(kauden lopussa) Jäsenistä veli Pyysalo oli edelleen työkomennuksella Puolassa, joten hän kykeni olemaan paikalla vain kotimaan matkojensa yhteydessä, joista tärkeintä oli, että veli Heikki hoiti mallikkaasti Taivarin osuutensa (hevoset). Taulukko: LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ, Toimintavuosi 2002-2003, nimilista läsnäolo-, poissaolo- ja korvausmerkintöineen sekä 100%sesti osallistuneet: LLLLPLLKKP AARO ALERVO Sakari Arkio LLLLLLLLLL 100% Jarkko Eskola LLLLKKKLLL 100% Kari Eskola LLLKLKLLLL 100% Hannu Harva LLLLLLPLLL Kauko Hämäläinen LLLLLPTLLP Birger Ingman LPPPPLLLLP Antti Kalliomäki LLLLLLLLKL 100% Seppo Kauppila LLLPLLTP Paavo Klemola LPPPLLLLLL Aimo Linkosalmi LLLLLLLLLL 100% Eeti Nieminen LLLLPLLLLP Kalervo Pelkkikangas LLLLKLLLLL 100% Heikki Pyysalo PPPPPPPKP Kaarlo Päivinen LLLLLLLLLL 100% Veijo Pöyhönen LLLLKLLLLL 100% Heikki Seppälä LLLLLPLLLL Risto Sipilä LPLLLLLLPP Matti Tapionlinna LLLKLPLLPL Jussi Vaittinen pppppppppp Juha-Pekka Valjakka KLLLLKKLKP Eero Väänänen PP Jorma Wartiovaara PLLLLPLLLP
6. AVUSTUKSET Avustuksia maksettiin yhteensä 1 500e seuraavasti: Käpylän musiikkiopisto 300e Kuksat 100e Lasten lomayhdistys 200e Oulunkylän VPK 400e H:n PUMU-pesis/Käpylä 200e Sofianlehdon Keskuslaitos/Kai 200e Heidi Laurikainen 100e YHTEENSÄ 1500e 7. KLUBIKOKOUKSET JUHLAT JA RETKET Klubikokouksia pidettiin kymmenen. Kaikki varsinaiset klubikokoukset pidettiin Ravintola Nyyrikin Pohjan Akassa. Kokouspäivä oli maanantai. Pikkujoulukokous pidettiin ravintola Hanneksessa ja kevätkokous ravintola Bulevardiassa. Kevätretki tehtiin Sinebrychoffin museon Etruskinäyttelyyn. Pikkujoulussa ja kevätretkellä oli mukana myös useita Ladyja Esitelmiä tai vastaavia pidettiin seuraavasti: lokakuu: Kokemuksia AY-toiminnasta, veli Kauko Hämäläinen marraskuu: Neljä vuosikymmentä eksoottisia ytimiä tutkimassa, veli Kari Eskola joulukuu: Puuropuhe, veli Jorma Wartiovaara maaliskuu: Australian matkan kokemuksia, veljet Jarkko, Kari ja Jorma huhtikuu: Ihmisen solutoimintoja kiikaroimassa, veli Jorma Wartiovaara 8. HUOMIONOSOITUKSET Merkkipäiviä ei ollut Erittäi hyvän klubipresidentin palkinto kaudelta 2001-2002 Kari Eskola. Jäsenhankintapalkinto, Key-pinssi Jarkko Eskola 9. TALOUS JA JÄSENMAKSUT Jäsenmaksuksi vahvistettiin vuosikokouksessa aktiivijäsenelle 70e ja etuoikeutetulle jäsenelle 44e. Klubin tuloslaskelma ja tase ovat toimintakertomuksen liitteenä. Hallitus esittää kaikille klubiveljille parhaat kiitokset vuoden aikana klubin tavoitteiden hyväksi tehdystä työstä ja toivoo aktiivisuuden pysyvän hyvänä myös seuraavan toimintakauden aikana. Käpylässä 2.10.2003 Sakari Arkio Kaarlo Päivinen presidentti Sihteeri toimintavuodella 2002-2003 toimintavuodella 2002-2003