excellence professionnalism respect Excellence Passion Respect Professionnalism Viime vuosina yrityksemme on kasvanut paljon niin myynnin, henkilökunnan määrän kuin markkinoiden osalta. Tämä kasvu on muokannut perusarvojamme. Nämä arvot tulevat jatkossakin olemaan tulevaisuutemme perustana. Tavoitteenamme on konsernin kasvu ja keskitymme tuottavaan kasvuun, mutta on tärkeää, että jokainen työntekijä tietää, kuinka haluamme saavuttaa tämän menestyksen. Nopeasti muuttavassa ympäristössä sekä jatkuvasti kasvavassa liiketoiminnassa on aika täydentää arvojamme tällä asiakirjalla, joka selventää, miten haluamme työntekijöidemme tekevän bisnestä. Olemme virallistaneet eettiset säännöt ja haluamme, että ne on otettu yrityksessämme käyttöön. Lyreco ei koskaan hyväksy laitonta tai epäeettistä toimintaa organisaatioon sisällä. Uskomme, että dokumentoimalla periaatteet Lyrecon eettisiin sääntöihin, menestyksekäs kasvumme vahvistuu entisestään. On tärkeää mainita, että Lyrecon jokaisen työntekijän velvollisuus on noudattaa eettisiä sääntöjä. Meidän tulee noudattaa ja käyttää näitä sääntöjä jokapäiväisessä työssämme ja yhteistyössä kolmansien osapuolten kanssa. Odotamme jokaisen työntekijän tietävän Lyrecon eettiset säännöt ja toimivan niiden mukaisesti kuten odotamme johtoryhmien puhuvan eettisten sääntöjen puolesta. Jos sinulla on kysyttävää eettisistä säännöistä tai olet huolissasi jonkin työntekijän käyttäytymisestä yrityksessä, sinulla on mahdollisuus keskustella asiasta esimiehesi tai henkilöstöpäällikön kanssa. Voit myös halutessasi anonyymisti ilmoittaa asiasta osoitteeseen raiseyourconcern@lyreco.com. Takaamme täyden luottamuksellisuuden tähän sähköpostiosoitteeseen lähetetyistä huolenaiheista. Odotamme jokaisen työntekijän noudattavan näitä sääntöjä ja vahvistavan Lyrecon mainetta luotettavana ja kunnioitettavana yrityksenä liike-elämässä. Eric Bigeard Chief Executive Officer 02
Lyrecon eettiset säännöt Kenen tulee noudattaa Lyrecon eettisiä sääntöjä?... 4 Mitä työntekijöiltä odotetaan?...5 Mitä päälliköiltä ja johtajlta odotetaan?...5 Huolestunut rehellisyydestä? Ilmoita huolenaiheesi... 6 Kuinka ilmoittaa huolesta?... 7 Sanktiot... 7 Yleinen liiketoimintaetiikka Lyrecon periaatteet... 8 Lain noudattaminen... 8 Yhteiskuntavastuu... 9 Yhteistyö Työskentely asiakkaan kanssa... 10 Työskentely tavarantoimittajan kanssa... 11 Työskentely julkisen sektorin kanssa... 12 Reilu kilpailu... 12 Sopimaton toiminta kaupanteossa... 13 Työntekijöiden velvollisuudet Terveys ja turvallisuus... 14 Monipuolisuus... 14 Käyttäytyminen työpaikalla... 14 Yrityksen edustaminen... 15 Eturistiriidat... 15 Päihteiden väärinkäyttö... 15 Yksityisyys ja luottamuksellisuus 16 Yrityksen kirjanpidon virheettömyys 17 Yrityksen varojen käyttö 18 03
Lyrecon eettiset säännöt esittelevät standardit, joita Lyrecon työntekijöiden ja päälliköiden odotetaan noudattavan työskentelyssään asiakas- ja tavarantoimittajasuhteissa kollegoiden välisissä suhteissa yritystä edustaessaan Kaikkien työntekijöiden odotetaan toimivan lain ja eettisten sääntöjen mukaisesti. Eettiset säännöt ovat yhteenveto erityisistä asioista, jotka tulee ottaa huomioon liiketoiminnassa. Päälliköiden ja työntekijöiden tulee olla tietoisia eettisistä säännöistä ja ilmoittaa, mikäli havaitsevat lain tai Lyrecon eettisten sääntöjen rikkomista. LYRECON EETTIS Kenen tulee noudattaa Lyrecon eettisiä sääntöjä? 01 04 Kaikki Lyrecon työntekijät, mukaanlukien päälliköt ja johtajat. Kenelläkään, millään yrityksen tasolla ei ole oikeutta vaatia tai sallia näiden sääntöjen rikkomista. Tässä asiakirjassa Tytäryhtiö tarkoittaa yritystä, jonka äänioikeudesta Lyreco kokonaisuudessaan (suoraan tai epäsuoraan) omistaa vähintään 50 %. Liiketoiminnassamme odotamme kumppaneidemme noudattavan Lyrecon eettisten sääntöjen perusperiaatteita. Kaikkien, jotka edustavat Lyrecoa, odotetaan noudattavan näitä sääntöjä ja tarjoavan alaisilleen tarvittavan tiedon ja koulutuksen.
Mitä työntekijöiltä odotetaan? Työntekijöiden tulee lukea ja ymmärtää Lyrecon eettiset säännöt sekä toimia niiden mukaisesti. Kysyä lisätietoja esimieheltä, mikäli eettisissä säännöissä on jotain epäselvää Ilmoittaa välittömästi eettisten sääntöjen rikkomisesta Tarvittaessa avustaa sääntöjen rikkomisesta johtuvissa selvityksissä ET SÄÄNNÖT Mitä päälliköiltä ja johtajilta odotetaan? Päälliköiden tulee noudattaa ja edustaa eettisiä sääntöjä kuten myös noudattaa lakia ja pitää huolta, että myös alaiset tekevät samoin. Päällikön rooliin sisältyy lisävastuu: Olla esimerkillinen eettisten sääntöjen noudattamisessa Informoida ja antaa koulutusta alaisilleen Selvittää raportoituja Lyrecon eettisten sääntöjen rikkomuksia Varmistaa, että kuka tahansa työntekijä voi ilmoittaa lain tai eettisten sääntöjen rikkomisesta ilman pelkoa hänelle koituvista ongelmista Tehdä välittömästi parannuksia havaitessaan heikkouksia sääntöjen noudattamisessa 05
OLETKO HUOLESTUNUT REHELLISYY- DESTÄ? Ilmoita huolenaiheesi Odotamme kaikkien työntekijöiden ilmoittavan, mikäli he havaitsevat epärehellistä toimintaa. Tämä periaate pyrkii suojelemaan Lyrecoa, sen työntekijöitä sekä osakkaita. Työntekijänä sinulla on vastuu ilmoittaa, mikäli oletat, että Lyrecon eettisiä sääntöjä rikotaan. 02 06 Lyreco takaa Luottamuksellisuus: Ilmoittavan työntekijän henkilöllisyys pysyy salassa ja se ilmoitetaan vain tarvittaessa. Työntekijä voi myös halutessaan olla yhteydessä Groupiin, mikäli haluaa pysyä nimettömänä. Ei kostotoimenpiteitä: Lyreco ei hyväksy minkäänlaisia kostoa tai pelottelua ilmoittanutta työntekijää kohtaan. Yksilön kunnioitus on Lyrecon arvojen ja toiminnan perusperiaate.
Kuinka ilmoittaa huolesta? Lyrecon eettisten sääntöjen tai lain rikkomisesta voit ilmoittaa seuraaville henkilöille: Esimiehelle Laatupäällikölle Henkilöstöpäällikölle Talouspäällikölle Toimitusjohtajalle Group johtoryhmän jäsenelle Kuten edellä mainittu, voit myös ilmoittaa nimettömästi Lyreco Ethics Comitylle lähettämällä sähköpostia osoitteeseen raiseyourconcern@lyreco.com. Tätä osoitetta voidaan käyttää myös lähetettäessä sähköpostia yrityksen ulkopuolelta. Sanktiot Lain ja/tai Lyrecon eettisten sääntöjen rikkominen, pelottelu tai sellaisen työntekijän uhkaaminen, joka on ilmoittanut rikkomuksesta voi johtaa rankaisuun, joka pitää sisällään työsuhteen irtisanomisen. Lyreco pidättää oikeuden käyttää oikeustoimia vaatiakseen vahingonkorvausta lain ja/tai Lyrecon eettisten sääntöjen rikkomisesta. Lain rikkominen voi johtaa syytteeseen, sakkoihin tai mahdollisesti vankeuteen. Tässä tapauksessa yritys ei välttämättä ole halukas edustamaan työntekijää oikeudessa. 07
Lyrecon missio ja arvot Lyrecon eettiset säännöt Kertoo standardit, joita Lyrecon työntekijöiden, päälliköiden ja johtajien odotetaan noudattavan työssään. Lyrecon periaatteet Lyrecon prosessit, ohjeet ja parhaat toimintatavat Prosessit ja ohjeet vahvistavat sisäistä valvontaa työympäristössä. 03 Lain ja määräysten noudattaminen 08 Lyreco on kehittänyt prosesseja ja ohjeita vahvistaakseen sisäistä valvontaa työympäristössämme. Sisäisiä auditointeja tehdään säännöllisesti. Prosesseja ja standardeja muokataan aina tarvittaessa. Lyreco toimii useassa maassa, joissa on erilaiset kulttuurit ja lait. Perusperiaatteena Lyrecon työntekijöiden tulee noudattaa lakia ja määräyksiä. Kenelläkään yrityksessä ei ole oikeutta rikkoa lakia. Odotamme päälliköidemme ymmärtävän lain puitteet työskentelyssään. Jos ilmenee epäselvyyksiä lain ja määräysten tulkinnassa tai merkityksissä, tulee hakea ammattimaisia ohjeita ennen toimimista. Oikeudenkäynti- ja syyteasioista päälliköiden tulee ilmoittaa talouspäällikölle tai suoraan Group Legal Managerille.
Yhteiskuntavastuu Ympäristö Lyreco ottaa vastuunsa yhteiskunnasta kokonaisuudessaan erittäin vakavasti. Vuonna 2004 Lyreco allekirjoitti YK:n Global Compact-aloitteen tukeakseen kestävää kehitystä ihmisoikeuksien, työn, ympäristön suojelun ja korruption vastaisessa työssä. Se kannustaa sidosryhmiämme liittymään tähän Global Compact-aloitteeseen. Kaikkia työntekijöitämme on informoitu Global Compact-aloitteesta ja sen tavoitteista ja jatkamme aktiivisesti ympäristön ja yhteiskunnan kehityksen tukemista. Poliittiset aktiviteetit Lyreco kunnioittaa työntekijöidensä oikeutta olla yksilöinä mukana poliittisissa aktiviteeteissa, kunhan he eivät edusta yritystä. Työntekijä ei saa käyttää näissä toimissaan yrityksen omaisuutta (puhelinta, faxia, sähköpostia, tietokonetta, jne.). Yrityksenä Lyreco ei tue poliittisia puolueita eikä osallistu poliittisiin aktiviteetteihin. Lyreco ja sen tytäryhtiöt eivät tee maksusuorituksia tai lahjoituksia (rahana tai tavarana) poliittisille puolueille, - järjestöille tai poliitikoille. Oikeus organisoitua Lyreco pitää työntekijöitään avainresurssina ja arvostaa heidän mielipiteitään. Lyreco tekee henkilöstölleen säännöllisesti mielipidekyselyitä parantaakseen ilmapiiriä ja johtamista. Lyrecolla on henkilöstökomitea, jonka kesken jaetaan ja keskustellaan yrityksen sisäisistä asioista. Lyreco kunnioittaa paikallisia lakeja ja määräyksiä, sekä ammattiyhdistysten tai muiden järjestöjen ajamia työntekijöiden oikeuksia. Lyrecon yhteisöt Linjassa yrityksen arvojen kanssa, Lyreco haluaa tehostaa sosiaalisia ja hyväntekeväisyysaloitteitaan. Lyreco on perustanut Lyreco for Education - säätiön. Tämä säätiö pyrkii parantamaan lasten koulutusta kehitysmaissa. YLEINEN LIIKE- TOIMINTAETIIKKA 09
Lyreco odottaa kaikkien työntekijöidensä olevan rehellisiä ja noudattavan korkeaa moraalia yhteistyökumppaneidensa kanssa. SUHTEET YHTEISTYÖ- KUMPPANEIHIN Työskentely asiakkaiden kanssa Asiakas on Lyrecon arvojen keskeinen osa. Tavoitteemme on luoda pitkäikäisiä asiakassuhteita. Kaikissa yhteyksissä odotamme myyntiedustajiemme ja avainasiakaspäälliköidemme käyttäytyvän erittäin kunnioittavasti asiakasyritystä ja sen työntekijöitä kohtaan. 04 10 Lyreco takaa, että sopimusehtoja noudatetaan. Lyrecon myyjät takaavat, että asiakkaita informoidaan kaikista tarjouksista ja muista toimista, joista asiakas voisi hyötyä. Lyrecon myyjät välttävät luomasta henkilökohtaisia suhteita asiakkaisiin estääkseen mahdollisen eturistiriitatilanteen. Välittäessään tilausta Lyrecon myyjät varmistavat, että asiakas on noudattanut sopimusta ja että tilaus on asiakkaan parhaan edun mukainen. Myyntiedustajat, asiakaspalvelu ja kuljettajat vastaavat asiakkaiden tarpeisiin ja parantavat jatkuvasti palvelumme laatua.
Työskentely tavarantoimittajien kanssa Lyrecon tavarantoimittajasuhteet perustuvat lainmukaisuuteen, tehokkuuteen ja avoimuuteen. Lyreco pyrkii molemminpuolisesti hyödylliseen suhteeseen. Lyrecon tavarantoimittajat valitaan tarjousprosessin kautta, jotta maksimoidaan avoimuus valinnassa. Tavarantoimittajia arvioidaan heidän tuotteiden laadun, palvelun ja hintojen perusteella. Lyreco kohtelee olemassaolevaa tavarantoimittajaa oikeudenmukaisesti. Missään olosuhteissa tavarantoimittajan valintaan ei saa vaikuttaa oma etu tai ystävyyssuhteet. Lyreco takaa antavansa rehellistä ja avointa palautetta epäonnistuneissa tarjouksissa. Tavarantoimittajien antama tieto pysyy luottamuksellisena kaikissa olosuhteissa eikä sitä jaeta kilpailijoille. Lyreco takaa noudattavansa sovittuja ehtoja ja maksaa sopimusehtojen mukaisesti olettaen, että tavarantoimittaja toimii niiden mukaisesti. Lyreco odottaa tavarantoimittajiensa noudattavan lakia erityisesti henkilöstön kohtelussa, vastustavan lapsityövoimaa, takaavan terveellisen ja turvallisen työympäristön ja suojelevan ympäristöä. Tavarantoimittajien odotetaan noudattavan Lyrecon eettisten sääntöjen mukaisia periaatteita. 11
Työskentely julkisen sektorin kanssa Lyreco toimi myös julkisen sektorin, valtion omistamien yhtiöiden ja järjestöjen, koulujen, yliopistojen ja sairaaloiden kanssa. Lyrecon työntekijöiden täytyy noudattaa korkeita eettisiä standardeja suhteissaan ja toimissaan valtion virkamiesten kanssa sekä noudattaa täsmällisesti näiden markkinoiden erityisiä lakeja ja määräyksiä. Lyreco ei tee maksusuorituksia valtion virkamiehille tai poliittisille puolueille tavoitteenaan kasvattaa mahdollisuuksiaan tarjouskilpailuissa. 04 12 Reilu kilpailu Lyreco kunnioittaa liiketoimintayhteisöä mukaan lukien kilpailijat. Tavoitteemme on kasvattaa liiketoimintaa, mutta kasvun hintana ei saa olla yrityksen korkean moraalin laiminlyöminen. Lyreco ei hyväksy tilannetta, joka aiheuttaa kilpailijalle epäreilua haittaa. Lyreco ei myöskään hyväksy sopimuksia tai järjestelyjä, jotka epäreilulla tavalla rajoittavat kilpailua. Lyrecon työntekijät eivät saa keskustella tai vaihtaa luottamuksellista tietoa kenenkään eikä erityisesti kilpailijoiden kanssa. Työntekijän, joka saa kilpailijasta luottamuksellista tietoa, tulee kertoa siitä välittömästi esimiehelle. Huom: luottamuksellinen tieto tarkoittaa kaikkea ei julkista-tietoa.
Sopimaton kaupanteko Lahjonta Henkilökunnan lounaat Lyreco ei hyväksy minkäänlaista lahjontaa (rahaa, tavaraetuja ) asiakkailta, tavarantoimittajilta tai muilta osapuolilta tavoitteena parantaa mahdollisuuksiaan kaupanteossa. Lyreco ei osallistu lahjontaan missään muodossa ja odottaa työntekijöidensä noudattavan samaa periaatetta. Kaikenlainen henkilökohtaisen hyödyn tavoittelu (raha, laina, perheenjäsenen palkkaus ) ei ole hyväksyttävää ja se katsotaan lahjonnaksi ja voi aiheuttaa Lyrecolle lakisyytteen. Lahjuksia vastaanottavat työntekijät altistavat itsensä lakisyytteeseen. Lahjat Työntekijät eivät saa ottaa vastaan lahjoja (lukuunottamatta nimellisarvoisia tavaroita) tai kutsuja urheilu- tai kulttuuritapahtumiin. Työntekijöille annetut lahjat tulee välittää henkilöstöpäällikölle. Yhteistyökumppaneita tulee tiedottaa Lyrecon standardeista. Päälliköt saattavat poikkeuksellisesti tarjota alaisilleen aterioita. Tämä on hyväksyttävää toimintaa, jos se pysyy satunnaisena ja kohtuullisella tasolla. Korkeimmassa asemassa oleva työntekijä maksaa aina laskun ja laskuttaa kulut. Tämä ei saa kuitenkaan tulla tavaksi ja työntekijöiden tulisi pääsääntöisesti itse maksaa omat lounaansa tai illallisensa. Näytteet Tavarantoimittajat jakavat näytteitä uusien tuotteiden testaamiseen. Tuotetestaus on normaalia liiketoimintaa. Se tulee kuitenkin pitää rajoissa ja markkinointiosaston tulee olla testauksesta tietoinen. Kaikki ylimääräiset näytteet tulee lähettää tuotepäälliköille. Työntekijät eivät saa missään olosuhteissa myydä näytteitä tai lahjoja omaksi edukseen. Huom: Nimellisarvoinen tarkoittaa suhteellisen pieniarvoista esinettä, joka ei vaikuta vastaanottajaan, esimerkiksi logollinen lippalakki. Liikelounaat ovat hyväksyttäviä normaalissa liiketoiminnassa, kunhan ne pysyvät kohtuullisella tasolla, bisnespainotteisina ja satunnaisina. Asiakastilaisuuksien isännöinti täytyy tapahtua kohtuuhintaisissa ravintoloissa. Kohtuuton alkoholin juominen on ehdottomasti kiellettyä. Lyrecon työntekijän täytyy kaikissa tilanteissa esiintyä ammattimaisesti. Lyreco ei anna työntekijöilleen lupaa kutsua asiakkaita sopimattomiin aikuisviihdebaareihin. Tämäntyyppiset paikat eivät ole Lyrecon standardien mukaisia. Tämäntyyppisistä paikoista aiheutuneita kuluja ei korvata. 13
Terveys ja turvallisuus Lyreco työskentelee jatkuvasti tarjotakseen terveellisen ja turvallisen työympäristön ja estääkseen loukkaantumiset työpaikalla. Työntekijöiden odotetaan käyttäytyvän turvallisesti ja asianmukaisesti ja noudattavan työpaikan turvallisuussääntöjä. Lyreco ei hyväksy näiden sääntöjen sivuuttamista. Työntekijöiden tulee ilmoittaa rikkoutuneista välineistä ja/tai laitteista, jotka saattavat olla turvallisuusriskejä. Ilmoittamatta jättäminen saattaa aiheuttaa työntekijälle rangaistuksen. Monipuolisuus Lyreco uskoo, että monipuolisuus rikastuttaa työympäristöä ja kokemuksia. Rekrytointipäätökset, ylennykset ja koulutusohjelmat perustuvat pätevyyteen, taitoihin, työkokemukseen ja työnlaatuun. Näitä päätöksiä ei missään olosuhteissa tehdä katsoen sukupuoleen, ikään, vammaan, rotuun, väriin, seksuaaliseen suuntautumiseen, uskontoon, kulttuuriin tai kotimaahan. Syrjintä, joka tapahtuu perustuen sukupuoleen, ikään, vammaan, rotuun, väriin, seksuaaliseen suuntautumiseen, uskontoon, kulttuuriin tai kotimaahan, tulkitaan Lyrecon eettisten sääntöjen rikkomiseksi ja siitä tulee ilmoittaa. Lyreco kehittää yhteistyökumppaneidensa kanssa puolueetonta rekrytointia. Käyttäytyminen työpaikalla Lyreco ei hyväksy minkäänlaista työntekijöihin, työkavereihin, asiakkaisiin tai tavarantoimittajiin kohdistuvaa ahdistelua (seksuaalista tai muuta). Ahdistelu loukkaa yksityisyyden suojaa. Lyreco on päättänyt ottaa tässä asiassa käyttöön «nollatoleranssin». 05 14 Ahdistelua voi ilmetä monella eri tavalla, esimerkiksi ei-toivottuja seksuaalisia ehdotuksia tai kommentteja, etnisiä, rasistisia tai seksistisiä vitsejä kuten myös ei-toivottua koskettelua. Työntekijöiden odotetaan noudattavan Lyrecon nollatoleranssia ja raportoivan välittömästi työpaikalla esiintyvästä epäasiallisesta käytöksestä. VELVOITTEET TYÖNTEKIJÖITÄ KOHTAAN
Yrityksen edustaminen Edustaessaan Lyrecoa työntekijöiden tulee aina toimia yrityksen parhaan edun mukaisesti. Työntekijöiden tulee aina osoittaa ammatillista asennetta. Työntekijät eivät saa puhua tai kirjoittaa Lyrecon puolesta lukuunottamatta toimitusjohtajan (tai ylemmän) etukäteen valtuuttamana. Työntekijöiden, jotka puhuvat yrityksen puolesta, tulisi varmistaa, että heidän oma näkökulmansa on sama kuin yrityksen näkökulma. Eturistiriidat Työntekijöiden ei tulisi olla työ- tai vapaa-ajallaan tilanteessa, joka on ristiriidassa Lyrecon edun kanssa. Eturistiriita on tilanne, jossa työntekijän henkilökohtaiset ja Lyrecon edut poikkeavat toisistaan. Kaikkien työntekijöiden odotetaan käyttäytyvän Lyrecon parhaan edun mukaisesti. Työntekijöillä ei saa olla suoraan tai epäsuoraan kiinnostusta tai suhdetta organisaatioon tai yksilöön, joka saattaa vaikuttaa hänen puolueettomaan päätöksentekoonsa normaalissa toiminnassaan Lyrecolla. Kun työntekijällä on romanttinen suhde alaiseensa, hänen katsotaan olevan eturistiriitatilanteessa. Sama pätee, kun työntekijällä on romanttinen suhde asiakkaaseen tai tavarantoimittajaan, joka toimii suoraan hänen kanssaan. Kohdattaessa eturistiriitoja työntekijän tulisi välittömästi kertoa tästä esimiehelleen ja pidättäytyä päätöksenteosta, jossa hänen arvostelukykynsä voidaan kyseenalaistaa. Päihteiden väärinkäyttö Lyreco ei hyväksy huumeiden käyttöä lainkaan eikä alkoholin käyttöä työaikana tavalla, joka voi vaarantaa työturvallisuuden tai Lyrecon maineen. Alkoholin vaikutuksen alaisena ajaminen rikkoo lakia ja voi johtaa lakitoimenpiteisiin, sakkoihin tai vankeuteen. Lyreco ei välttämättä auta työntekijää tällaisissa tapauksissa tai edusta häntä oikeudessa. Toimitettaessa tilauksia tai ajettaessa yrityksen autoa, työntekijöiden odotetaan olevan täysin selviä. 15
YKSITYISYYS JA LUOTTAMUK- SELLISUUS Lyreco käsittelee vastuuntuntoisesti tavarantoimittajiin, työntekijöihin ja muihin osapuoliin liittyviä luottamuksellisia tietoja. Työntekijöillä on salassapitovelvollisuus työaikanaan hankkimilleen luottamuksellisille tiedoille. Työntekijöiden tulee varmistaa, että tieto ei leviä vahingossa, esimerkiksi julkisissa paikoissa käydyissä keskusteluissa, ystävien tai perhenjäsenten välisissä keskusteluissa, esitettäessä tietoja tietokoneelta julkisilla paikoilla tai jätettäessä asiakirjoja esille. 16 6 Huom: luottamuksellinen tieto tarkoittaa ei julkista-tietoa. Luottamuksellista tietoa tulisi esittää vain oikeutetuille henkilöille, jotka tarvitsevat tietoa. Lyreco odottaa, että työntekijä palauttaa kaikki luottamukselliset asiakirjat eikä paljasta mitään yritykseen liittyvää tietoa lähtiessään yrityksestä. Lyreco poistaa tiettyjen asiakkaiden tai tavarantoimittajien tiedot heidän sitä vaatiessa.
YRITYKSEN KIRJANPIDON VIRHEETTÖMYYS Yrityksen kirjanpito on erittäin tärkeä yrityksen tehokkuuden arviointikriteeri. Kirjanpidon virheettömyys takaa rehellisen ja laillisen mittarin tehokkuudelle. Jokaisen Lyrecon työntekijän vastuulla on varmistaa, että kaikki yrityksen toiminnot ovat täydellisesti ja oikein kirjattu kirjanpitoon ja kaikista virheistä raportoidaan välittömästi. Lyreco ei koskaan hyväksy työntekijöiltä väärennettyjä tai virheellisiä raportteja päästäkseen tavoitteisiin. Nämä toimet luokitellaan petollisiksi ja yritys vaatii näissä asioissa nollatoleranssia. Työntekijästä, joka tekee sopimuksia asiakkaiden, tavarantoimittajien tai kollegoiden kanssa rikkoen olemassaolevia prosesseja ja päästäkseen tavoitteeseen, tulee välittömästi ilmoittaa esimiehelle. Kaiken virheellisen tiedon esittäminen on petollista. Esimerkkejä: Myyntiedustaja ilmoittaa väärin päiväkohtaiset asiakaskäyntinsä. Kulujen jakaminen usealle kuukaudelle, koska budjetti on ylitetty. Tavaroiden sisäänoton viivästyttäminen, jotta päästäisiin inventaariotavoitteisiin. Kaikki nämä toimet luokitellaan yrityksen asiakirjojen manipuloinniksi, joka saattaa johtaa syytteeseen. Lyreco odottaa kaikkien työntekijöidensä auttavan ulkoisia ja sisäisiä tilintarkastajia heidän tarkistustehtävissään. Työntekijöiden ja päällikköjen tulee noudattaa sisäistä prosessia kulujen hyväksynnässä pääomamenoissa ja käteissiirroissa. 0717
YRITYKSEN VAROJEN KÄYTTÖ Yrityksen resurssit on tarkoitettu liiketoiminnan kehittämiseen ja tavoitteisiin pääsemiseen. Yrityksen resurssien väärinkäyttö tai hukkaaminen ei ole sallittua. Työntekijät eivät saa käyttää yrityksen resursseja omiin tai ystäviensä tarkoituksiin. Vain erityistarkoituksissa yrityksen laitteiden (puhelin, fax, tietokone ) käyttö on sallittua. 08 18 Esimerkkejä Yrityksen pakettiautojen käyttö työajan ulkopuolella henkilökohtaisiin tarkoituksiin ei ole sallittua. Yrityksen tarvikkeiden käyttö kotona ilman hyväksyttävää tarkoitusta ei ole sallittua.
You're our number One! 19
You're our number One! Väinö Tannerin tie 3, 01510 Vantaa Puh. 010 5001500 Fax010 5001555 www.lyreco.fi - raiseyourconcern@lyreco.com