TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT Numero 11/2013 HAILUODON KUNTA 15.11.2013 Tekninen toimi tiedottaa TALVIKUNNOSSAPIDON PIIRIIN ILMOITTAUTUMINEN Hailuodon kunta linkoaa toistaiseksi veloituksetta ne yksityistiet ja pihatiet, joiden varressa on vakituista asutusta. Talvikunnossapito edellyttää, että kiinteistö on ilmoitettu kunnan tekniseen toimeen. Vakituisen asumisen kiinteistön on oltava virallisesti asuinrakennus, lomarakennuksessa asuminen ei oikeuta kunnalliseen talvikunnossapitoon kuin poikkeustapauksissa. Mikäli yksi kiinteistönomistaja omistaa useampia kiinteistöjä joilla on asuinrakennuksia, talvikunnossapito koskee ainoastaan niitä asuinrakennuksia joissa asutaan vakituisesti. Uusien kuntalaisten (myös vuokralla asuvat) tulee ilmoittautua talvikunnossapidon piiriin. Kunnan vuokra-asuntojen asukkaiden ei tarvitse ilmoittautua. Niiden kiinteistöjen jotka jo kuuluvat talvikunnossapidon piiriin, ei tarvitse ilmoittautua. Kiinteistöjen tiedot ja kuntalaisuudet on tarkistettu teknisessä toimessa syksyn 2013 aikana. Ilmoittautuminen tehdään tekniseen toimeen, josta voi tarvittaessa myös tarkistaa olemassa olevat kiinteistötiedot. Hailuodon kunta Tekninen toimi Hilkka Junttila 044 4973 506 hilkka.junttila@hailuoto.fi TIEKUNNAT JA -OSAKKAAT Tiekunnat ja tieosakkaat huolehtivat omalta osaltaan piha- ja yksityisteiden kunnosta. Vastuu pihaja yksityisteiden kunnossapidosta on tiekunnilla ja tieosakkailla. Piha- ja yksityisteiden on linkouksen kannalta oltava sellaisessa kunnossa, että linkous voidaan urakoitsijan toimesta esteettä sekä ympäristöä (pihapiirit, rakennukset, koneet, laitteet) että kunnossapitokalustoa (puusto ja oksat, tien laatu) vaarantamatta hoitaa. Käytännössä tällä tarkoitetaan mm. aurausviitoituksen oikea-aikaista asentamista sekä tien eri rakennekerrosten oikeaoppista rakentamista ja kunnossapitoa (esim. kulutuskerroksen riittävyys ja sen oikea raekoko, tien talvikunnostus). Myöskään puustoa ja oksia ei saa olla liian lähellä tiealueen reunaa. Lingottavan tieuran leveyden tulee olla vähintään 3 metriä tien pinnassa sekä myös 3 metrin korkeudella. Aurausviitoituksella osoitetaan tien leveys niin, ettei tietä aurattaessa tai lingottaessa synny liikennettä vaarantavia ns. yliaurauksia eivätkä tien reunassa mahdollisesti olevat esteet aiheuta vaaraa talvikunnossapidolle. Aurausviitat pystytetään syksyllä sen jälkeen, kun tie on lanattu tai höylätty talvikuntoon, kuitenkin ennen maan jäätymistä. Tiekunnat/-osakkaat asentavat aurausviitat. Urakoitsija voi palvelutasoohjeen mukaisesti jättää linkoamatta tieosuuden, joka ei täytä talvikunnossapidon vähimmäisvaatimuksia. Huom! Niiden kuntalaisten, joiden tulee päästä työmatkalle aikaisin aamusta, tulee ilmoittaa tarpeestaan urakoitsijalle. Tässä numerossa: Tekninen toimi tiedottaa 1 Palvelutaso-ohje 2-3 Tekninen toimi t, Hailuodon kunta tiedottaa 4-5 Terveyskeskus ja hammashoitola tiedottaa 5 Siikamarkkinat, kokouskutsu, aa-kerho 5 Vapaa-aikatoimi, liikuntatoimi, ensivasteryhmä tiedottaa 6 Tori, joulupuoti,pikkujoulu, Viiden Tähden Mattohuolto 7 Lähitapiola Pohjoinen 8 Kunnan tiedote ilmestyy joka kuukauden 15. päivä. Aineisto toimitetaan kuukauden 5:een päivään mennessä osoitteeseen: kunnanvirasto@hailuoto.fi Hinnasto: A4-sivu 90 1/2-sivua 60 1/4-sivua 40 1/8-sivua 24
Sivu 2 Numero 11/2013 Palvelutaso-ohje piha- ja yksityisteiden talvikunnossapito Hailuodon kunta 1 Yleistä Tiekunnat ja tieosakkaat ovat vastuussa piha- ja yksityisteiden kunnosta. Myös talvikunnossapito on yksityistielain mukaan tiekunnan ja tieosakkaiden vastuulla. Hailuodossa kunnan tekninen toimi on ilman eri sopimusta organisoinut yksityisteiden talvikunnossapidon linkouksen osalta tiekuntien ja tieosakkaiden puolesta. Hailuodon kunta on järjestänyt linkouksen kaikille niille hailuotolaisille yksityisja pihateille, joiden varrella on vakituista asutusta. Järjestely on voimassa toistaiseksi, eikä se siirrä varsinaista kunnossapitovastuuta kunnalle. Palvelu on kuntalaisille maksuton. Kunkin yksityistien tai pihatien kunnallinen talvikunnossapito on mahdollista vasta tieosakkaiden suostumuksella. Uusi linkouskohde otetaan talvikunnossapidon piiriin, kun tienkäyttäjä on kirjallisesti tilannut palvelunhailuodon kunnan tekniseltä toimelta. Linkousta ei suoriteta piha-alueille eikä loma-asuntojen piha- tai yksityisteille. 2 Tiekuntien ja osakkaiden vastuut 2.1Yksityisteiden talvikunnossapidon järjestäminen Hailuodon kunnan tekninen toimi organisoi ja kustantaa palvelun tämän palvelutaso-ohjeen mukaisesti. Yksityisteiden tiekunnat ja/tai tieosakkaat vastaavat linkouksesta ja palvelun toimivuudesta palvelutaso-ohjeen mukaisesti. Halutessaan palvelun piiriin tiekunnat/ tieosakkaat hyväksyvät palvelutasoohjeen mukaisen talvikunnossapidon tason ja sitoutuvat sitä osaltaan noudattamaan. Tiekunta/tieosakkaat vastaavat siitä, että yksityistie on liikennöitävissä myös talvisin. Ongelmien ilmetessä tieosakkaat ovat yhteydessä tiekunnan vastuuhenkilöön. Tiekuntien vastuuhenkilöt tai tieosakkaat selvittävät mahdolliset puutteet tai ongelmat talvikunnossapidossa linkouksesta vastaavan urakoitsijan kanssa. Vakavista puutteista ja häiriöistä palvelussa ilmoitetaan kunnan tekniseen toimeen kirjallisesti. Palvelutaso-ohjeen rakenteesta ja sen muutoksista vastaa kunnan tekninen lautakunta. Urakoitsijat valitaan kunnan toimesta tarjouskilpailumenettelyllä. Palvelutaso-ohje liitetään tarjouspyyntöasiakirjaksi. Uudet kunnan asukkaat ilmoittautuvat palveluun kirjallisesti. Ilmoittautuminen tehdään tekniseen toimeen. Hakemuslomake löytyy kunnan kotisivuilta. 2.2 Lingottavien piha- ja yksityisteiden kunto Piha- ja yksityisteiden on linkouksen kannalta oltava sellaisessa kunnossa, että linkous voidaan urakoitsijan toimesta esteettä sekä ympäristöä (pihapiirit, rakennukset, koneet, laitteet) että kunnossapitokalustoa vaarantamatta hoitaa. Käytännössä tällä tarkoitetaan mm. aurausviitoituksen oikea-aikaista asentamista sekä tien eri rakennekerrosten oikeaoppista rakentamista ja kunnossapitoa (esim. kulutuskerroksen riittävyys ja sen oikea raekoko, tien talvikunnostus)sekä riittävän leveää tieuraa. Lingottavan tieuran leveyden tulee olla vähintään 3 metriä tien pinnassa sekä myös 3 metrin korkeudella (ei puustoa eikä oksistoa esteenä), jotta linkouskalustoa vaarantamatta talvikunnossapitoa voidaan suorittaa. Lingottavalla tielinjalla ei saa olla suuria kiviä eikä kantoja, jotka saattavat vahingoittaa urakoitsijankalustoa. Mikäli yksityis- tai pihateiden kunnossa on sellaisia puutteita tai korjausta vaativia kohtia jotka vaikeuttavat talvikunnossapitoa tai vaarantavat urakoitsijan kalustoa, alueen linkouksesta vastaava urakoitsija selvittää asiat tiekunnan vastuuhenkilön kanssa sekä välittää ne tarvittaessa tiedoksi tekniseen toimeen. Mikäli urakoitsija ei voi kunnossapitokalustoaan vaarantamatta suorittaa tilattua linkouspalvelua voi hän jättää kyseisen tiealueen linkoamatta siihen saakka, kunnes haitta tai este tiealueelta on tiekunnan tai tieosakkaiden toimesta poistettu. Siihen saakka tiekunta tai tieosakkaat organisoivat talvikunnossapidon tiealueellaan itse. Mikäli urakoitsijan kunnossapitokalusto vahingoittuu yksityis- tai pihatiellä olevien haittojen tai puutteiden vuoksi, on tienpitäjä velvollinen korvaamaan urakoitsijalle aiheutuneet vahingot täysimääräisesti. 2.3 Aurausviitoitus Aurausviitoituksella osoitetaan tien leveys niin, ettei tietä aurattaessa tai lingottaessa synny liikennettä vaarantavia ns. yliaurauksia eivätkä tien reunassa mahdollisesti olevat esteet aiheuta vaaraa talvikunnossapidolle. Aurausviitat pystytetään syksyllä sen jälkeen, kun tie on lanattu tai höylätty talvikuntoon, kuitenkin ennen maan jäätymistä. Tiekunnat/-osakkaat asentavat aurausviitat. Yksityisillä teillä on edullisinta käyttää puuviittoja. Viittojen sopiva pituus on yleensä 1,5 2,0 metriä. Viitat asetetaan 0,1 metriä luiskan taitteen ulkopuolelle ja kallistetaan hieman ulospäin. Viitoitettaessa on varmistettava, ettei viitoituksen sisäpuolelle jää talvikunnossapitokalustoa vahingoittavia kiviä tai muita esteitä. Jos viitta katkeaa tai häviää, sen tilalle asetetaan uusi viitta. Aurausviittojen välimatka voi olla mutkaisilla teillä 10 20 metriä ja suorilla teillä 30 50 metriä. Lisäksi viitoilla merkitään kohtaamispaikat, liittymät, lyhyet rummut, tien kaventumat ja muut erityiskohteet sekä mahdolliset esteet. Viittojen näkyvyys paranee oleellisesti heijastimien tai heijastinnauhojen avulla. Viitat poistetaan keväällä niiden käytyä tarpeettomiksi. Poiston suorittavat tiekunnat/-osakkaat. 3Talvikunnossapito 3.1 Talvikunnossapidon taso Kunnan organisoimaan talvikunnossapitoon kuuluu ainoastaan lumen ja sohjon poisto. Tiekuntien tai -osakkaiden tehtäväksi jäävät mm. aurausviitoituksen laitto, tar-
Sivu 3 Numero 11/2013 vittaessa liukkauden torjunta ja lumen siirrot, rumpujen ja ojien talvikunnossapito, liittymien puhtaanapito ja polanteiden poisto. Linkousurakoitsijat lähtevät liikkeelle, kun aurauskynnys (= 5cm lunta) ylittyy. Maksimilumensyvyys 15 cm ei saa ylittyä sateen aikana. Sohjoa sallitaan puolet lumen määrästä. Sateen jatkuessa uusi linkouskierros aloitetaan kun aurauskynnys uudelleen ylittyy. Myös kovan tuulen aiheuttama lumen paikallinen kinostuminen laukaisee aurauskynnyksen niillä alueilla, joilla kinostumista tapahtuu. Urakoitsijan tulee seurata tilannetta alueellaan ja huolehtia siitä ettei liikennöinti yksityisteillä kohtuuttomasti kärsi poikkeuksellisissakaan olosuhteissa ja huolehtia siitä, ettei: -työssä käyvien normaali työmatkaaikataulu häiriinny -palo- ja pelastuskaluston liikkuminen vaikeudu kohtuuttomasti -yleisillä piha-alueilla ole vielä ajoneuvoja vaikeuttamassa lumen poistoa. Käytännössä urakoitsija kiertää ensin ne tiet ja pihatiet joiden varsilta lähdetään työmatkalle. Näiden kiinteistöjen asukkaiden tulee ilmoittaa tarpeesta urakoitsijalle ennen linkouskauden alkua. Palatessa kierretään koko alue. Pihateiden puhdistus ei tarkoita pihojen puhdistusta. Pihateiden puhdistus tehdään linkouksen kannalta nopeimmalla ja tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. Mikäli urakoitsijalta on tilattu erillisellä kahdenvälisellä sopimuksella pihojen talvikunnossapitoa tai vapaa-ajan asuntoihin johtavien teiden talvikunnossapitoa, kierretään ko. pihat ja tiet sateen päättymisen jälkeen omana kierroksenaan vasta sitten kun kaikki vakituisen asumisen yksityistiet ja pihatiet on puhdistettu. 3.2 Kunnan omien kiinteistöjen pihaalueet Kunnan yleisten piha-alueiden (esim. koulukeskus, päiväkodit, terveyskeskus, kunnanvirasto, rivitalot) talvikunnossapitoon kuuluu lumen ja sohjon poiston lisäksi liukkauden torjunta ja hiekoitushiekan poisto. Kunnan yleisistä piha-alueista -päiväkotien lingottavat piha-alueet tulee olla puhdistettuina klo 06:00 mennessä, - koulun lingottavat piha-alueet klo 07:00 mennessä ja -kunnanviraston sekä terveyskeskuksen lingottavat piha-alueet klo 07:30 mennessä. Rivitalojen lingottavat pihat puhdistetaan viipymättä näiden pihojen jälkeen. Liukkauden torjunnassa noudatetaan samoja aikatauluja. 3.3 Ensilumi Ensilumen (n.10 cm) annetaan polantua tien pintaan, jolloin linkousturvallisuus paranee ja toisaalta vältetään tien pintamurskeen joutuminen piha-alueille ja sivuojiin. 3.4Loma-asunnot Kunta ei vastaa kohdan 1 mukaisesti loma -asuntojen tai niihin rinnastettavien kiinteistöjen piha- tai yksityisteiden linkouksesta. Vapaa-ajan kiinteistön omistajalla on omalla kustannuksellaan mahdollisuus sopia tiealueensa talvikunnossapidosta suoraan urakoitsijan kanssa. Loma-asuntojen talvikunnossapito ei saa kuitenkaan hidastaa vakituisen asutuksen yksityis- ja pihateiden linkousta (kts. kohta 3.1). Urakoitsija voi sopia vapaa-ajan kiinteistön omistajan kanssa tämän palvelutasoohjeen soveltamisesta loma-asunnon tiestön talvikunnossapidossa. 3.5Vastuut vahingoista Tiehoitokunta ja -osakkaat vastaavat edelleen tiellä kolmannelle osapuolelle (myös linkousurakoitsijalle) mahdollisesti aiheutuneista vahingoista, jos vahingot johtuvat tienpidon huonosta tasosta tai puutteista tien kunnossapidossa. Linkousurakoitsija vastaa vakuutuksellaan välittömistä linkouksesta aiheutuneista vahingoista urakoitsijan kulloistenkin vakuutusehtojen mukaisesti. Vahingonkorvausvelvollisuus edellyttää tuottamusta eli yleensä jonkin toimenpiteen laiminlyöntiä tai väärää toteutustapaa. Tällaisia tapauksia voivat olla esim. tien auraaminen liian leveäksi ojan päälle, pahojen maakivien tai kantojen poistamisen laiminlyönti, rikkoutuneiden rumpujen korjaamattomuus, puusto oksineen tiealueella, kelirikosta varoittavien liikennemerkkien puute, jne. Myös tienkäyttäjältä - niin ulkopuoliselta kuin tieosakkaaltakin vaaditaan aina olosuhteiden edellyttämää varovaisuutta. 3.6Urakoitsijan velvollisuudet Tarjoukset talvikunnossapidosta pyydetään vuosittain. Tarjouspyyntöön liitetään kulloinkin voimassa oleva palvelutaso-ohje. Tarjouksessa tulee urakoitsijan esittää kaikki tarjouspyynnössä pyydetyt tiedot: mm. urakoitsijan ja varamiehen yhteystiedot, tunti- tai urakkapalkka, käytettävä kalusto ja mahdolliset lisälaitteet sekä linkousalue. Urakoitsija sitoutuu tarjouksen jättäessään huolehtimaan tarjoamansa alueen/ alueiden talvikunnossapidosta tarjouspyynnössä mainitun ajan palvelutasoohjeen mukaisesti, mikäli hänen tarjouksensa teknisessä lautakunnassa hyväksytään. Urakoitsija on velvollinen järjestämään varamiehen/aliurakoitsijan kalustoineen hoitamaan aluettaan esim. sairastapauksen johdosta. Urakoitsija on velvollinen huolehtimaan siitä, että varakalustoa on saatavilla esim. kalustorikon sattuessa. Tarjouksen tehneen urakoitsijan tai tämän varahenkilön on oltava puhelimitse jatkuvasti tavoitettavissa koko linkouskauden ajan. Mikäli urakoitsija laiminlyö alueensa talvikunnossapidon tai muutoin hänen toiminnastaan aiheutuu jatkuvia valituksia, on teknisen toimen johtavalla viranhaltijalla oikeus ja velvollisuus vaihtaa urakoitsija kesken linkouskauden. Tekninen lautakunta voi myös tarvittaessa määrätä urakoitsijalle sakkomaksun toistuvista palvelutaso-ohjeen laiminlyönneistä. Sakkomaksu määrätään tapauskohtaisesti. Kaikissa linkoustyön suorittamiseen liittyvissä asioissa kuntalaiset ottavat yhteyttä tiehoitokuntaan tai tieosakkaiden nimeämään vastuuhenkilöön, joka hoitaa yhteydenpidon linkousurakoitsijaan ja tarvittaessa välittää tiedon kirjallisesti kunnan tekniseen toimeen. Force Major: Kuntalaisten on otettava huomioon, että myrskyt, konerikot ja äkilliset sairastapaukset saattavat hidastaa talvikunnossapitoa. Hailuodon kunta Tekninen lautakunta
Sivu 4 Numero 11/2013 Tekninen toimi tiedottaa Tarjouspyyntö Hailuodon kunta pyytää tarjousta taukopaikkojen, lintutornien ja retkeilyreitistöjen hoidosta vuonna 2014. Taukopaikkoja ovat Vasken, Ulkokarvon, Maasyvänlahden ja Sunijärven taukotuvat sekä Hannuksenlammen laavu. Lintutornit sijaitsevat Kutukarilla, Viinikanlahdella, Syökarinlahdella ja Maasyvänlahdella. Tömpän torni on siirtynyt Metsähallituksen hoitovastuulle. Pitkospuureittejä on Kirkkosalmella, Syökarissa ja Marjaniemessä. Tarjouksen tulee sisältää yllä mainittujen paikkojen kokonaisvaltainen hoito ja huolto. Hoito- ja huoltotehtäviin kuuluvat mm: *jätehuolto : roska-astioiden ja kuivakäymälöiden tyhjennys, yleinen siisteys *polttopuiden teko ja toimitus kunnan puista: polttopuita voi tehdä valmiiksi kunnan halkovarastoon *nuotiopaikkojen hoito: kaivonrenkaat kunnan varastosta *reitistöjen raivaus ja kunnossapito *rakennusten ja rakenteiden kunnossapito ja huolto *tarvittaessa matkailijoiden opastus Tarjouksessa tulee olla erittely hoito - ja huoltotehtäviin käytettävästä kalustosta sekä reitistön kunnossapidosta jatkossa vastaavan yhteyshenkilön tiedot. Kirjallinen tarjous (kokonaishinta) tulee jättää Hailuodon kunnantoimistoon pe 29.11.2013 klo 16:00 mennessä, kuoreen merkintä RETKEI- LYREITISTÖT. Kunta pidättää itsellään oikeuden hylätä kaikki tarjoukset. Lisätietoja tarvittaessa teknisestä toimesta. Hailuodon kunta Tekninen toimi p. 044-4973510. Hailuodon kunta tiedottaa Hailuodon kunta tarjoaa tilatukikelpoista peltoa vaihtomaaksi. Pellot sijaitsevat Viinikantien ja Peltokuusikon alueella. Tiedot vaihdettavista peltolohkoista: Peltokuusikon alue, kiinteistötunnus 72-402-4-56, Peltokuusikko 3, peruslohkotunnus 072-01327-47, pinta-ala n. 3,04ha Peltokuusikko 4,peruslohkotunnus 072-01328-48, pinta-ala n. 2,48ha Viinikantien alue, kiinteistötunnus 72-401-73-38 Kuntatontti, peruslohkotunnus 072-01355-75, pinta-ala n. 1,63 ha Vaihtomaaksi hyväksytään rakennuskelpoista maata mielellään osayleiskaava-alueelta. Vaihtotarjoukset tulee jättää Hailuodon kunnan maaseutuasiamiehelle 31.12.2013 kello 16:00 mennessä. Hailuodon kunta pidättää itsellään oikeuden hylätä kaikki tarjoukset. Lisätietoja peltolohkoista maaseutuasiamies Ulla Kokolta puh. 044 4973 503 ja kaava-asioissa kunnaninsinööri Markku Maikkolalta puh 044 4973 510 Hailuodon kunta hakee kunnan tekniseen toimeen ammattitaitoista, vastuuntuntoista ja yhteistyöhenkistä KIINTEISTÖNHOITAJAA vastaamaan kunnan kiinteistöjen kokonaisvaltaisista kunnossapito- ja huoltotehtävistä. Kiinteistönhoitajan toimeen valittavalta edellytämme kiinteistöalan (tai vastaavaa) tutkintoa ja työkokemusta vastaavasta työstä (1-5 v). Arvostamme kykyä tehdä työtä sekä itsenäisesti että ryhmässä, omaaloitteisuutta, joustavuutta, luotettavuutta, asiakaspalveluhenkisyyttä sekä valmiutta oppia käyttämään kiinteistönhoidossa käytettäviä nykyaikaisia automaatiojärjestelmiä. Tehtävän hoidossa edellytetään oman auton käyttöä työaikana. Palkkaus määräytyy kuntien teknisen sopimuksen TS ryhmä I mukaan. Työaika on 38,25 h / vko. Valitun on ennen toimen vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Toimi täytetään 1.2.2014 alkaen 4 kk:n koeajalla. Tekniselle lautakunnalle osoitetut hakemukset tulee toimittaa 5.12.2013 klo 12.00 mennessä osoitteeseen Hailuodon kunta, Luovontie 176, 90480 HAILUOTO. Lisätietoja tehtävästä antavat: Kunnaninsinööri Markku Maikkola, markku.maikkola@hailuoto.fi Tekninen isännöitsijä Sauli Asikainen, sauli.asikainen@hailuoto.fi
Sivu 5 Numero 11/2013 Tekninen toimi tiedottaa Viinikantien nopeusrajoitus teknltk 32 31.10.2013 Viinikanlahdentien hoitokunta esittää tekniselle lautakunnalle, että se asettaisi Viinikantielle ja osalle Ristopintietä 50 km/h:n nopeusrajoituksen välillä Luovontie - Rautaletontie. Tieliikennelain 51 :n mukaan yksityistielle liikenteen ohjauslaitteen asettaa tienpitäjä saatuaan siihen kunnan suostumuksen Päätösehdotus: Tekninen lautakunta asettaa Viinikantielle ja osalle Ristopintietä 50 km/h nopeusrajoituksen. Hoitokunta vastaa osaltaan tarvittavien liikennemerkkien hankinnasta, asennuksesta ja hoidosta. Merkit on asennettava voimassa olevien määräysten ja ohjeiden mukaisesti. Päätös: Päätösehdotus hyväksytään. Avaan kampaamon 4.11.2013 Päivi Pekkala p. 050 527 4762 Terveyskeskus ja hammashoitola tiedottaa Videovälitteinen painonhallintaohjausryhmä alkaa tammikuussa 2014 Painonhallinta ryhmän vetäjänä toimii ravitsemusterapeutti. Ryhmä kokoontuu terveyskeskuksessa ja ravitsemusterapeutti on ryhmään yhteydessä videoyhteyden välityksellä. Ryhmään soveltuvat henkilöt, joiden BMI on yli 30. Kokoontumiskertoja on viisi ja kukin kestää 1,5 tuntia. Ilmoittautuminen ryhmään mahdollisimman pian (30.11 mennessä) puhelimitse: (044-4973543) tai sähköpostilla: anneli.viitaluoma(at) hailuoto.fi. Mukaan mahtuu 6-10 henkilöä. Influessarokotukset, kts. Kuntatiedote lokakuu Rokotuspäivät: ma 18.11 ja ti 19.11 klo 12 16 sukunimen A-K alkukirjaimella to 21.11 ja pe 22.11 klo 12 16 sukunimen L-Ö alkukirjaimella Lapset ja raskaana olevat naiset ajanvarauksella (p. 044-4973543) Influenssa rokotteita voi hankkia myös omalla reseptillä ilmoittamalla reseptipyynnön hoitajille. Omalla reseptillä hankitun rokotteen voi käydä pistättämässä aamuvastaanotoilla (ma, ti, to klo 9-10). Terveyskeskus kouluttautuu keskiviikkona 20.11 klo 9-15 tiistaina 3.12 klo 8-16 Koulutuksen johdosta terveyskeskus on suljettu ko. aikoina. Kiireellisissä asioissa voit soittaa numeroon 044-4973540. Hailuodon terveyskeskus ja hammashoitola ovat suljettuna 23.12.2013-6.1.2014. Huomio: uusittavat reseptit on uusittava 12.12.2013 mennessä. Perinteisenä 22. Hailuodon Siikamarkkinaviikonloppuna kävi yhteensä 675 markkina-autoa ja markkinavieraita noin 4000 henkilöä. Marjaniemessä oli markkinamyyjiä yhteensä noin 50 viikonlopun aikana. Hailuodon kunta ja Siikamarkkinatyöryhmä kiittää kaikkia siikamarkkinayhteistyökumppaneita, -myyjiä, ja vieraita merellisestä markkinaviikonlopusta! Kokouskutsu Pöllä - Sunikarintie yleinen kokous pidetään Hailuodon osuuspankin kokoustilassa 29.11.2013 kello 19:00 Tervetuloa! Johtokunta AA HAI ryhmä kokoontuu maanantaisin Luukulla, Luovontie 139, klo 19:00-20:30. Kun haluat lopettaa juomisen, olet tervetullut AA:han. Alkoholismi voi osua kenen tahansa kohtaloksi. Iälläsi, sukupuolellasi ja yhteiskunnallisella asemallasi ei ole merkitystä. AA:ssa on naisia ja miehiä kaikilta elämän aloilta. AA:ssa ei ole liittymis eikä jäsenmaksuja.
Sivu 6 Numero 11/2013 Vapaa-aikatoimi tiedottaa Luukku avoinna Perjantaisin ja lauantaisin klo 19.00-22.00 7. lk -> Joka toinen keskiviikko klo 16.00-19.00 5. lk -> Kuun viimeinen perjantai, klo 18.00-20.00 5. lk -> ja klo 18.00-23.00 7. lk -> Joka perjantai 4.-6.lk. klo 13.30-16.00 ( ei koulun vapaa/lomaaikana) Muutokset mahdollisia, seuratkaa ilmoittelua. Aukioloajat 15.11 14.12.2013: pe 15.11 klo 13.30-16.00 4.-6. lk, 19.00-22.00 7. lk-> la 16.11 klo 19.00-22.00 7. lk -> ke 20.11 klo 16.00-19.00 5.lk -> pe 22.11 klo 13.30-16.00 4.-6.lk, 19.00-22.00 7.lk.-> la 23.11 klo 19.00-22.00 7.lk-> pe 29.11 klo 13.30-16.00, 18.00-20.00 4.-6.lk, 18.00-23.00 7.LK -> la 30.11 klo 19.00-22.00 7.lk-> ke 4.12 klo 16.00-19.00 5. lk -> to 5.12 klo 18.00-20.00 5.->, klo 18.00-22.00 7.lk -> pe 6.12 suljettu la 7.12 klo 18.00-22.00 7. lk -> pe 13.12 klo 13.30-16.00 4.-6. lk, klo 19.00-22.00 7. lk -> la 14.12 klo 19.00-22.00 7. lk -> LASTENNÄYTELMÄ MIMI JA KUKU: JOULUSEIKKAILU Esityksessä lapset pelastavat kanssamme Joulupukin ja joulun! Koko perheen toiminnallinen jouluseikkailu ilman ikärajaa Liikuntahallissa Joulutorin jälkeen su 1.12. klo 18 Liput 3, kaksi lippua 5 Kesto noin 1 tunti www.mimijakuku.fi järj. kunta/kulttuuri, MLL, toimijat, 2013 Jääkiekkokaukalon pystytys ja kunnossapito 2013-2014 Liikuntatoimi pyytää tarjousta jääkiekkokaukalon pystytyksestä 2013 ja purkamisesta keväällä 2014 sekä talvikauden kunnossapidosta (jäädytys ja auraus). Tarjoukset koskevat aikaväliä 1.12.2013 30.04.2014, sääolosuhteista riippuen. Tarjouksesta tulee ilmetä tunti- tai urakkapalkka, käytettävien koneiden merkki ja teho, lisälaitteet jne. Lisäksi tarjouksessa tulee ilmoittaa vastuuhenkilön ja varamiehen yhteystiedot (=käsipuhelin- numerot). Tarjota voi kaukalon pystytyksen ja purkamisen tai kunnossapidon erikseen. Tarjouksen voi jättää myös koko kaukalon kunnossapitopakettina. Aikaisemmin saapuneet hakemukset huomioidaan. Sivistyslautakunta voi tarvittaessa hylätä kaikki tarjoukset. Tarjoukset tulee toimittaa kirjallisesti kunnantoimistoon pe 29.11.2013 klo 16.00 mennessä. Kuoreen merkintä KAUKALONHOITO. Lisätietoja vapaa-aikasihteeri Petri Partalalta, gsm 044 4973 566 tai petri.partala@hailuoto.fi. MUISTOJEN YHTEISLAU- LU- TILAISUUS SAARENKARTANON PÄI- VÄSALISSA su 17.11. klo 14 Mukana Kaisamarja ja mieskuoro Sirkeät Sirkuttajat Puheenvuoro Seppo Viitaluoma Vapaa pääsy! Tervetuloa! Kahvitarjoilu! Järj. kunta, seurakunta ja veteraanit, 2013 HAILUODON ENSIVASTERYHMÄ TIEDOTTAA! Ensivasteryhmämme Hailuodossa on osa SPR:n toimintaa ja koostuu meistä vapaaehtoisista ensiaputaitoisista henkilöistä. Päivystämme palopäivystyksen apuna, ja tulemme paikalle, kun avunpyyntö aluehälytyskeskuksesta meille välitetään. Olemme jo pitkään toimineet täysin avustuksena saatujen varojen turvin, ja olemme kiitollisia tällä tavoin osoittamastanne tuesta. Viimeisimpänä hankintana ryhmämme sai tänä vuonna uudet, asianmukaiset suojavaatteet ja turvakengät. Osa tuestanne käytetään säännöllisesti todella tarpeelliseen koulutukseen, ja tällä hetkellä avustuksia on riittävästi toimintaamme. Ryhmämme toiminta perustuu vapaaehtoisten ihmisten yhteistyöhön; ryhmässämme onkin erityisen hyvä yhteishenki ja iloinen tekemisen meininki. Vapaaehtoistyö kuitenkin tehdään usein oman päätyön lisäksi tai rinnalla, ja aina eivät elämäntilanteet salli osallistumista. Nyt olemme tilanteessa, jossa tarvitsemme lisää vapaaehtoisväkeä, jotta toiminnan jatkaminen ei vaarantuisi resurssipulaan ja väsymiseen. Ensivasteryhmästä saa mukavan ja hyödyllisen harrastuksen, jonka myötä ensiaputaidot tulevat kaupanpäälle! Ja auttamisesta tulee hyvä mieli! Olisitko sinä kiinnostunut ottamaan selvää toiminnastamme lähemmin? Voisitko harkita mukaan tulemista? Olisiko perheessäsi tai naapurissasi henkilöä, jolle vapaaehtoistyö sopisi? Vinkkaa, ilmoita itsesi, naapurisi tai ota hihasta, niin jutellaan lisää! Rekrytointiryhmä: Miia Paaso (puh. 044-5651975) ja Eija Sipola (puh. 0400-912458) Muutkin ensivasteryhmäläiset vastaavat mielellään kysymyksiin: Tuula, Birgitta, Ossi, Marja, Heidi, Valtteri, Minna, Kati, ja ehkä sinä?
Sivu 7 Numero 11/2013 Veteraanien pikkujoulu Veteraanit puolisoineen, veteraanien lesket, sotaorvot sekä kannattajajäsenet tervetuloa viettämään pikkujoulua ravintola Ailastoon tiistaina 26.11.2013 klo 12 Johtokunta Hailuodosta ei kuljetusmaksua!
Sivu 8 Numero 11/2013