Yhteyshenkilön materiaalikirje MARRASKUU 2017 Seurakunnassa tapahtumarikas adventin aika lähestyy. Pidä yhteyshenkilönä kaukana olevan lähimmäisen auttamisen mahdollisuutta esillä tapahtumissa, juhlissa ja myyjäisissä. Tässä kirjeessä on sinulle helposti käyttöön otettavia ideoita kansainväliseen diakoniaan, adventin aikaan ja ensi vuoden suunnitelmiin. Tässä kirjeessä: Toisenlainen Lahja seurakunnan adventin tapahtumissa 1. adventin kolehti 3.12.17 Köyhyyden ja perusturvattomuuden poistamiseen maailman köyhimmillä alueilla Kirkon Ulkomaanavun kautta Kutsu lokakuussa Nepalissa käynyt yhteyshenkilö kertomaan miten apu menee perille KUA:n kolehtipyhät 2018 Uusi logo yhteyshenkilön avainnauhassa
TOISENLAINEN LAHJA SEURAKUNNAN ADVENTIN TAPAHTUMISSA Toivomme KUA:ssa, että Toisenlaisia Lahjoja on mahdollisuus hankkia jokaisesta seurakunnasta adventin aikana. Kirjeen mukana on kolme mallikappaletta uudesta Toisenlaisen Lahjan esitteestä sekä yksi juliste. Kaikki Toisenlaisen Lahjan kortit ovat uudistuneet tänä syksynä KUA:n uuden logon myötä. Tilaa heti reilusti uusia kortteja ja laita vanhat kortit pahvinkeräykseen. Pitäessänne Toisenlaisen lahjan kortteja esillä, seurakunnan ei tarvitse huolehtia lahjojen maksamisesta. Lahjan ostaja maksaa valitsemansa kortin tilisiirrolla. Halutessanne voitte myös ottaa rahan ja tilittää lahjoitukset seurakunnan tilin kautta. Tällöin on tärkeää, että tilitysvaiheessa viestikenttään kirjoitetaan hankitut lahjat ja kpl-määrä, esimerkiksi: koulupuku (2), lääkkeet (1) ja vuohi (3). Voitte tarvittaessa lyhentää lahjojen nimiä. Näin voimme ohjata lahjoitukset oikeaan kohteeseen ostajan toiveen mukaisesti. Kortteja voi olla myynnissä esimerkiksi: myyjäisissä > havainnollista Lahjoja esim. possupehmoeläimillä, hedelmillä, siemenillä ja kuokilla jne. kirkkokahveilla adventin ajan tilaisuuksissa (joulukonsertit, joulujuhlat) paikkakunnan joulutapahtumissa, järjestöjen myyjäisissä kirkkoherranvirastossa > ilmoitustaululle ja srk:n verkkosivuille tieto Hanki täältä Toisenlainen Lahja tarjoa lahjoja esille paikalliseen yritykseen (yhteyshenkilö sopii ja huolehtii kortit, tilisiirrot ja esitteet) Vuohi Toisenlainen Lahja sinulle, ole hyvä Mainostakaa seurakunnan verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa Toisenlaisia Lahjoja ja tilaisuuksia, joissa niitä voi hankkia. Kuvia mainontaan ja valmiita bannereita antaa varainhankinnan koordinaattori Anne Vääränen, anne.vaaranen@kua.fi. Tilaa valmis Toisenlainen Lahja -starttipaketti Vaihtoehtoina: starttipaketti ja iso valikoima (voit tilata myös useamman paketin) tai voit ilmoittaa haluamasi materiaalimäärät. Tilaukset: toisenlainenlahja@kua.fi, puh. 020 787 1201. Starttipaketti sisältää: 10 kpl suosituimpia lahjoja (yht. 60 korttia) 20 kpl tilisiirtoja, voit kopioida niitä lisää itse 20 kpl esitteitä Iso valikoima sisältää: 10 kpl suosituimpia lahjoja (yht. 60 korttia) 5 kpl muita valikoituja lahjoja (yht. 95 korttia) 20 kpl tilisiirtoja, voit kopioida niitä lisää itse 30 kpl esitteitä
Ehdota seurakuntasi joulutervehdyksiksi Toisenlaista Lahjaa: luottamushenkilöille ja työryhmien jäsenille joululahjaksi kiitoslahjaksi vapaaehtoisille henkilöstölle joululahjaksi seurakunnassa konsertoivan artistin tai luennoitsijan muistamiseen (kukkien sijaan) paikallisille yhteistyökumppaneille Kysy työkokouksessa eri työalojen joulutervehdysten tarvetta ja tee tilaus kaikkien puolesta kerralla. KUA:N KOLEHTIPYHÄ 1. ADVENTTINA Ensimmäisenä adventtisunnuntaina kannetaan kolehti kaikissa kirkoissa köyhyyden ja perusturvattomuuden poistamiseen maailman köyhimmillä alueilla Kirkon Ulkomaanavun kautta. Kolehtikirje tulee sähköpostilla seurakunnan virastoon ja löytyy myös KUA:n verkkosivuilta marraskuun lopulla. Yhteyshenkilönä voit lukea kolehtikohteen tai osallistua esirukoukseen. Kolehtitekstiä voit käyttää adventin aikana muissakin tilanteissa. Laita adventtisunnuntaina kirkon eteiseen Toisenlaisen Lahjan esitteitä, joita on helppo ottaa mukaan. KUTSU LOKAKUUSSA NEPALISSA KÄYNYT YHTEYSHENKILÖ KERTOMAAN MITEN APU MENEE PERILLE Yhteyshenkilömatkalla lokakuussa tutustuttiin katastrofityöhön ja Naisten Pankin hankkeisiin Nepalissa. Matkalla olleet yhteyshenkilöt voivat vierailla esim. seurakunnan ryhmissä, tapahtumissa, kouluilla ja Naisten Pankin tilaisuuksissa! Sovi seurakunnan eri työalojen kanssa kaikille sopivasta ajankohdasta, jolloin Kirkon Ulkomaanavun työstä pääsevät samalla kertaa kuulemaan nuoret, rippikoululaiset, myyjäisten puuhaihmiset, kirkkokuorolaiset, luottamushenkilöt, Naisten Pankin vapaaehtoiset, erilaiset kerhot ja järjestöt sekä kaikki muut, jotka ovat kiinnostuneita KUA:n työstä. Tai koordinoi useampi tilaisuus samalle päivälle, kouluvierailu, seurakunnan infotilaisuus, Naisten Pankin ilta jne. Ota hyvissä ajoin yhteyttä matkalla olleeseen yhteyshenkilöön. Vuoden 2018 Yhteisvastuukeräyksen ulkomainen osuus kohdennetaan KUA:n katastrofirahastoon. Erityisesti keräyksessä nostetaan esille nälänhädän partaalla olevien Etelä-Sudanin pakolaisten parissa tehtävää avustustyötä. Hyödynnä Yhteisvastuun materiaaleja YV-kampanjan aktivoimisessa. Opintomatkalaiset sen sijaan osaavat kertoa humanitaarisesta avusta käytännössä esimerkkinä Nepalin maanjäristys. Kutsuva seurakunta korvaa vierailijan matkakulut.
Nepalin opintomatkalla mukana olivat: Mikkelin hpk: Sirkku Nivala, diakonissa, Kuusankosken srk, 040 5182650, sirkku.nivala@evl.fi Sirkka Kiuru, diakonissa, Lappeen seurakunta, 040 3126621, sirkka.i.kiuru@evl.fi Lapuan hpk: Anna Sainpalo, lähetyssihteeri/diakoni, Muuramen srk, 040 5424617, anna.sainpalo@evl.fi Turun ahpk: Tiia Verho, diakonissa, Keski-Porin srk, 0400 309767, tiia.verho@evl.fi Elise Joro, diakoni, Salon srk, 0408496720, elise.joro@evl.fi Oulun hpk: Kaija Arhio, maallikkoyhteyshenkilö, Ylivieskan seurakunta, kaija.arhio@kotinet.com, 0444492570 Tampereen hpk: Tuula Ruokonen, vapaaehtoistyöntekijä, Tampereen Tuomiokirkkosrk, 0404805609, tuulah.ruokonen@gmail.com Porvoon hpk: Gun-Lis Landgärds, diakoniarbetare, Solfs församling, 050 5414740, gun-lis.landgards@evl.fi KIRKON ULKOMAANAVUN KOLEHTIPYHÄT V. 2018 18.3. Naisten toimeentulon parantamiseksi kehitysmaissa 1.4. Koulutuksen mahdollistamiseen ja tukemiseen kehitysmaissa 26.8. Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahastoon 18.11. Köyhyyden ja perusturvattomuuden poistamiseen maailman köyhimmillä alueilla
Vapaat kolehtipyhät Kirkkoneuvosto/seurakuntaneuvosto päättää vapaiden kolehtipyhien kohteet. Ota selvää, milloin seurakunnassasi päätös tehdään, ja tee yhteyshenkilönä kokouksen valmistelijalle esitys KUA:n kolehtikohteista vapaisiin kolehtipyhiin. Mainitse perusteluissa esim. ko sunnuntaina järjestettävä aiheeseen liittyvä tapahtuma/tilaisuus (kuten suvilinnun lauluhetki), jolloin neuvoston on helppo tehdä päätös. 27.5. Suvivirren sunnuntai Suvivirren sunnuntain kolehti kannetaan kehitysmaiden lasten ja nuorten laadukkaan koulutuksen turvaamiseksi Kirkon Ulkomaanavun kautta. Seurakunta voi viettää suvivirren sunnuntaita kesäaikana haluamanaan vapaana kolehtipyhänä. Kirkon Ulkomaanapu suosittelee päiväksi 27.5. Kirkkohallitus ilmoittaa lisäksi seuraavat kohteet seurakunnissa harkittaviksi kolehtisuunnitelmia varten: Rauhan ja vakauden edistämiseen kehitysmaissa Kirkon Ulkomaanavun kautta Pakolaisten auttamiseen kriisialueilla Kirkon Ulkomaanavun kautta UUSI LOGO YHTEYSHENKILÖN AVAINNAUHASSA Yhteyshenkilönä olet tärkeä lenkki KUA:n ja seurakunnan välillä! Sinä saat ajankohtaiset tiedot ja uusimmat esitteet, vie viestiä eteenpäin! On tärkeää, että seurakunnassa saadaan tietää, miten Ulkomaanapu toteuttaa tehtäväänsä seurakuntien kansainvälisen diakonian kanavana. Nyt yhteyshenkilön tunnistaa vihreästä avainnauhasta. Kiitos että olet osa hienoa verkostoa! TIEDOKSI SEURAKUNTAAN TULEVA MUU POSTI KUA:STA Marraskuussa seurakunnan viraston sähköpostiosoitteeseen lähetetään 18.11. sunnuntain sekä 1. adventin kolehtikirjeet toimitettavaksi ko messun liturgille. Kirjeet löytyvät myös KUA:n verkkosivuilta kua.fi/seurakunnat. Iloa tehtäviisi! Nina Silander Seurakuntayhteyksien koordinaattori puh. 0400 801 420 nina.silander@kirkonulkomaanapu.fi Kirkon Ulkomaanapu Eteläranta 8, PL 210 00131 Helsinki www.kirkonulkomaanapu.fi LIITTEET: Toisenlaisen Lahjan esite 3 kpl Toisenlaisen Lahjan juliste KUA avainnauha