Sopimusperusteisen jätteenkuljetuksen puolesta PLS 9. -10.2.2012

Samankaltaiset tiedostot
Pidä Lappi Siistinä ry. Ympäristöseminaari Kauko Kivilehto yhteyspäällikkö Lassila & Tikanoja Oyj kauko.kivilehto@lassila-tikanoja.

JÄTTEIDEN KULJETUS PORIN SEUDULLA

Jätelautakunnan tavoittaa tarvittaessa myös sähköpostitse:

Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta. Leena Eränkö

Sako- ja umpikaivolietteiden hallinta jätehuoltoviranomaisen näkökulmasta. Länsi-Uudenmaan jätelautakunta, Jäteasiamies Christine Perjala 15.3.

Euran, Huittisten, Köyliön ja Säkylän jätteenkuljetusjärjestelmästä päättäminen. Tausta-aineisto

LIITE 4. Lisätietopyyntö Jätekonsultointi Sawa Oy Pekka Soini Angervontie Kerava. Hakemus 11030/ /2015

Askelmerkit jätelain ja asetusten toimeenpanoon

Sako- ja umpikaivolietteiden kuljetusjärjestelmä: selvitys ja kuuleminen

Selvitys jäte- ja hankintalainsäädännön kehittämistarpeista

Limingan kunta Muhoksen kunta Tyrnävän kunta Utajärven kunta

Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019

4 Lausunnon antaminen Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Matti Heikkilän valituksen johdosta jätteenkuljetusjärjestelmään liittyvässä

Lausunto sako- ja umpikaivojätteen kuljetuksen järjestämisestä / Utlåtande om ordnande av transport av slam från slamskiljare och samlingsbrunnar

Eduskunnalle. LAKIALOITE 107/2010 vp. Jätelaki ja eräät siihen liittyvät lait. LA 107/2010 vp Lauri Oinonen /kesk

Tiedoksi.- -L. Rautiainen -A. Soini

Kuntien yhteinen jätelautakunta,

Jätelain / momentin mukainen jätteenkuljetusjärjestelmän tarkastelu Nurmijärven kunnan alueella

Jätetaksa alkaen

Mielipiteet, huomautukset ja muutosehdotukset Sydän-Suomen jätehuoltolautakunnan kuuluttamaan:

Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi alkaen

Jätelain muutokset Kunnan rooli jätehuollossa. Leena Eränkö Lammi

LAUSUNTO SAKO- JA UMPIKAIVOLIETTEEN KULJETUSJÄRJESTELMÄSTÄ

KOKOEKO Kuopio Jätelaki ja muutokset kuntien jätelaitoksille

SISÄLLYSLUETTELO. JATEHJAO, :00, Pöytäkirja

JÄTELAUTAKUNTA JÄTETAKSA. Oy Botniarosk Ab:n toimialueella

Lietteiden kuljetusjärjestelmäpäätös alueellisen jätehuoltojaoston toimialueella. Anu Toppila Tampereen seudun alueellinen jätehuoltojaosto 6.9.

Ylä Savon jätehuoltolautakunta. Jätteenkuljetusjärjestelmästä jätetyt valmisteluvaiheen lausunnot. Yhteenveto tulleista lausunnoista ja mielipiteistä

JÄTEHUOLLON PALVELUTASO VESTIA OY:N ALUEELLA

00 YMPÅRISTÖYRITYSTEN LIITT O Lausunto 29/ (7)

Uusi Ympäristöministeriön asetus tuottajan korvauksesta pakkausjätteen keräyksen kustannuksiin

Jätelainsäädännön kokonaisuudistus

NURMIJÄRVEN KUNTA 1 LAUSUNTO HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE KESKI-UUDENMAAN YMPÄRISTÖKESKUKSEN VALITUKSEN JOHDOSTA

Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen

Kunnan, jätelautakunnan ja jäteyhtiön rooleista. Loimi-Hämeen jätehuolto Lakiasiainpäällikkö Leena Eränkö

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Äänekoski. Hyväksytty jätelautakunnassa SISÄLTÖ

esityslista Tekniikka- ja ympäristötalo, Valtakatu 33, Kuusankoski Nro Asia Sivu

Kuntien rooli uudessa jätelaissa. Leena Eränkö Syyskuu 2011

Jätevesilainsäädännön uudistuksen vaikutukset jätehuoltomääräyksiin

Jätteenkuljettajan on annettava em. tiedot vuosittain tai jätehuoltoviranomaisen pyynnöstä neljännesvuosittain (jätelaki 39 2 mom).

18 Lausunto 21/ (6) Jämsän jätehuolto liikelaitoksen alueen kunnan- ja kaupunginhallitukset

Lausunto sako- ja umpikaivolietteiden kuljetuksesta

Kyjäte LIITE 5

Puh, Sähköposti:

Valituksenalainen päätös Turun hallinto-oikeus numero 14/0215/1

LAUSUNTO JÄTTEENKULJETUSJÄRJESTELMÄSTÄ PÄIJÄT-HÄMEEN JÄTELAUTAKUNNALLE. Valmistelija: ympäristönsuojelusihteeri Tommi Maasilta

Opas jätehuoltomääräysten laatimiseen

Jätehuoltomääräysten ajankohtaiset muutokset. Opastamme, autamme ja tiedotamme kaikissa jätehuoltoon liittyvissä asioissa.

Hankintalakiehdotus uhkaa romuttaa toimivan jätehuoltojärjestelmän

Uusi opas jätehuoltomääräysten laatimiseen mikä on muuttunut?

Jätelautakunta Ylivieskan kaupunki Jätelautakunnan alueen kunnan- ja kaupunginhallitukset

Jätehuoltomääräykset Esittäjän nimi 1

KUNNAN JÄRJESTÄMISVASTUULLA OLEVIEN SAKO- JA UMPIKAIVOLIETTEIDEN VASTAANOTTO- JA KÄSITTELYSOPIMUS

Savonlinnan Seudun Jätehuolto Oy SELVITYS JÄTELAUTAKUNNAN PYYNTÖ TOIMITTAA HINTOJEN VERTAILUTIETOJA

PÄIJÄT-HÄMEEN JÄTELAUTAKUNTA ASKONKATU LAHTI LAUSUNTO JÄTTEENKULJETUSJÄRJESTELMÄSTÄ PÄIJÄT-HÄMEEN JÄTELAUTAKUNNAN ALUEELLA

OTE PÖYTÄKIRJASTA. Lahden kaupunki Päijät-Hämeen jätelautakunta Kiinteän jätteen kuljetusjärjestelmä D/3175/

Jätetaksa Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu ja Tyrnävä

Kyjäte Oheismateriaali asia nro 4

KIERRÄTTÄMÄLLÄ. Kiinteistöseminaari Jorma Mikkonen

Kyjäte Oheismateriaali asia 15

Kyjäte Oheismateriaali asia nro 6

Jätetaksa Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Oulu, Muhos ja Tyrnävä

jätteenkuljetusjärjestelmä

LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012

Outokummun kaupungin kiinteistöittäisen jätteenkuljetusalueen määrittely

Vapaa-ajan kiinteistön jätehuolto Nastolassa. Tiia Yrjölä Päijät-Hämeen jätelautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 12

Tekninen lautakunta Jätehuoltomääräykset 358/ /2016

Kuntien tehtävät muuttuvat vain vähän jätelain uudistuksessa

Jätteenkuljetus kunnan, kuntalaisen ja yrittäjän kannalta. Pekka Loukola Ympäristöyritysten Liitto Loppi

1. jätteen kuljetuspalveluja tulee olla tarjolla kattavasti ja luotettavasti sekä kohtuullisin ja syrjimättömin ehdoin

Jätehuoltoviranomaisen toiminnan edellytykset. Hannele Tiitto vs. jätehuoltoinsinööri

Tekniikka- ja ympäristötalo, Valtakatu 33, Kuusankoski. Nro Asia Sivu

KATSAUS KUNNAN ROOLIIN JÄTEHUOLLON OHJAUKSESSA

STHS 40. koulutuspäivät Pentti Rantala Ex-tj, eläkkeellä

Jätehuoltojaosto päätti määrätä kiinteistön haltijan järjestämän sako- ja umpikaivolietteen jätteenkuljetuksen päättymään

Lietteiden kuljetusjärjestelmää koskevan päätöksen valmistelu

Sako- ja umpikaivolietteiden jätehuolto osana hajajätevesiasetuksen täytäntöönpanoa. Lakimies Marko Nurmikolu

Selitys asiassa 3780/3/13

Outokummun kaupungin saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa alkaen

Nousiaisten kunta Lisälista 10/ (12)

Syntypaikkalajittelu Siirtoasiakirjat. Keräysvälineet

KIINTEISTÖITTÄINEN JÄTTEENKULJETUS. Kunnan järjestämän kilpailutetun ja kiinteistön haltijan järjestämän _mr

Jätelain tarkoittaman jätehuollon järjestämisvelvollisuuden rikkominen, Risulahdentie 66 B / kuuleminen ennen uhkasakon tuomitsemista

Tätä lakia sovelletaan jätteeseen, jätehuoltoon ja roskaantumiseen sekä tuotteisiin ja toimintaan, joista syntyy jätettä.

Jätelainsäädäntö, jätehuollon työnjako. Joensuu Lakiasiainpäällikkö Leena Eränkö

Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy on toimittanut ympäristölautakunnalle pakkausjätteen erilliskeräyksestä selvityspyynnön, joka on liitteenä.

Yrityshistoria. Luotettavuus Turvallisuus Ympäristöystävällisyys Joustavuus

SUUNNITELMA JÄTTEENKULJETUSJÄRJESTELMÄN YHDENMUKAISTAMISEKSI LOHJAN KAUPUNGISSA

VASTAUS VALTUUSTOALOITTEESEEN 8.4

Omistajapäivät palvelukatsaus, Pasi Kaskinen

PÄÄTÖS: Hyväksyttiin.

Miten TSV Jätelain 33 toissijainen vastuu on ratkaistu? 29. Jätehuoltopäivät , Tampere Markku Salo

JÄTEHUOLTO MUUTTUU POLVIJÄRVELLÄ ALKAEN

Uudistusten merkitys alueellisesti

Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle sekajätteiden kuljetusjärjestelmästä tehtyä päätöstä koskevien kunnallisvalitusten johdosta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 646/2011 Jätelaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku

HE jätelain muuttamiseksi (HE 195/2017 vp) Eduskunnan ympäristövaliokunta

Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan alueen kunnan- ja kaupunginhallitukset sekä tekniset lautakunnat ja ympäristölautakunnat

Jätteenkuljetusjärjestelmästä päättäminen Haminan kaupungin alueella

Transkriptio:

Sopimusperusteisen jätteenkuljetuksen puolesta PLS 9. -10.2.2012 Kauko Kivilehto Lassila & Tikanoja Oyj yhteyspäällikkö Avection Ky

Jätelain kokonaisuudistus Hyväksyttiin eduskunnassa maaliskuussa 2011 Astuu voimaan 1.5.2012

Jätelain kokonaisuudistus JLY esitti sopimusperusteisen mallin poistamista laissa, mutta keskustalainen ympäristöministeri Paula Lehtomäki vaati sen jättämistä lakiin

Mistä kunnissa lähiaikoina päätetään 1. Kuljetusjärjestelmästä 2. Osakassopimuksista 3. Jätelautakunnista

Jätelautakuntaa koskeva sopimus Jätelautakuntaa ei saa sopimuksella tai muutoinkaan velvoittaa noudattamaan kuntayhtiön osakassopimusta. Jätelautakunnan tehtävät tulisi yksilöidä, ja ne olisi liitettävä jätelautakunnan sopimukseen. Sillä turvataan, ettei nämä tehtävät siirry muiden tahojen päätettäväksi ja ettei niitä tarvitse laista eri puolilta erikseen poimia. Kuntien omistajanohjauksen takia jätelautakunta tulisikin sitä koskevassa sopimuksessa sitoa läheiseen yhteistyöhön jäsenkuntien kanssa. Jätelautakunnan sopimuksessa tulisi olla teksti:. Jäsenkuntia on kuultava keskeisissä jätehuoltoa koskevissa ratkaisuissa kuten päätettäessä jätteenkuljetusjärjestelmästä, jätteen vastaanotto- ja käsittelypaikkaa määrättäessä ja jätehuoltomääräyksistä päätettäessä Jäsenkunta voi halutessaan olla siirtämättä ko. asioita lautakunnalle.

Jätelautakuntaa koskeva johtosääntö Jätelautakunnan johtosäännöllä ei saa velvoittaa jätelautakuntaa toimimaan yhteistyössä kuntien osakeyhtiöiden kanssa. Jätelautakuntaa koskevalla sopimuksella tai muutoinkaan ei voida antaa viranomaistehtäviä tai niiden valmistelua kuntayhtiöille. Kunnan / jätelautakunnan tulee itse valmistella jätehuoltomääräykset ja myös teknisesti ylläpitää jätteen kuljetuksista pidettävää rekisteriä.

Jätelain kokonaisuudistus / Kuljetusjärjestelmät Kaksi eri kuljetusjärjestelmää 1. Kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetus ( nykyinen laki = Sopimusperusteinen jätteenkuljetus) 2. Kunnan järjestämä jätteenkuljetus Laki edellyttää uutta päätöstä kuljetusjärjestelmästä, niiltä kunnilta joissa on nyt sopimusperusteinen malli. 149 mom. 4 Kunnat joissa on kunnan järjestämä kuljetus ei tarvitse tehdä uutta päätöstä

32 Kunnan velvollisuus järjestää jätehuolto Kunnan on järjestettävä seuraavien, muiden kuin vaarallisten jätteiden jätehuolto: 1) vakinaisessa asunnossa, vapaa-ajan asunnossa, asuntolassa ja muussa asumisessa syntyvä jäte, mukaan lukien sako- ja umpikaivoliete; 2) sosiaali- ja terveyspalveluissa ja koulutustoiminnassa syntyvä yhdyskuntajäte; 3) valtion, kuntien, seurakuntien ja muiden julkisoikeudellisten yhteisöjen sekä julkisoikeudellisten yhdistysten hallinto- ja palvelutoiminnassa syntyvä muu kuin 2 kohdassa tarkoitettu yhdyskuntajäte; 4) liikehuoneistossa syntyvä yhdyskuntajäte, joka kerätään kiinteistöllä yhdessä 1 3 kohdassa tarkoitetun jätteen kanssa; 5) muu yhdyskuntajäte, joka kerätään yhdessä 1 4 kohdassa tarkoitetun jätteen kanssa alueellisessa putkikeräys- tai muussa vastaavassa keräysjärjestelmässä. Kunnan on lisäksi järjestettävä asumisessa syntyvän vaarallisen jätteen vastaanotto ja käsittely. Maa- ja metsätaloudessa syntyvän vaarallisen jätteen vastaanotto ja käsittely kuuluu kunnan vastuulle, jollei kysymys ole kohtuuttomasta määrästä jätettä. Kunnan 1 ja 2 momentin mukainen velvollisuus ei koske jätettä, joka toimitetaan 6 tai 7 luvun mukaisesti tuottajan tai jakelijan järjestämään jätehuoltoon. Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä siitä, mikä jäte ja missä toiminnoissa syntyvä jäte on 1 momentissa tarkoitettua jätettä.

35 Kiinteistöittäisen jätteenkuljetuksen järjestäminen Kunnan on huolehdittava siitä, että 32 :n 1 momentissa tarkoitetun jätteen kuljetus järjestetään kiinteistön haltijan järjestämästä vastaanottopaikasta 36 tai 37 :n mukaisesti (kiinteistöittäinen jätteenkuljetus). Kunta voi lisäksi huolehtia 32 :n 1 momentissa tarkoitetussa toiminnassa syntyvän erilliskerätyn pakkausjätteen kiinteistöittäisen kuljetuksen järjestämisestä tuottajan järjestämään jätehuoltoon. Kiinteistöittäinen jätteenkuljetus on järjestämistavasta riippumatta järjestettävä niin, että tarjolla on jätteen kuljetuspalveluja kattavasti ja luotettavasti sekä kohtuullisin ja syrjimättömin ehdoin. Kiinteistöittäisessä jätteenkuljetuksessa on noudatettava kunnan jätehuoltomääräyksiä. Jäte on toimitettava kunnan määräämään vastaanotto- tai käsittelypaikkaan. Kunta voi päättää, että kiinteistöittäistä jätteenkuljetusta ei järjestetä alueella, jossa on hankalat kulkuyhteydet, vähän jätteen haltijoita tai vähän kuljetettavaa jätettä, jollei kuljetusta ole ympäristö- tai terveyssyistä pidettävä tarpeellisena.

37 Kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetus Kunta voi päättää, että kiinteistöittäinen jätteenkuljetus järjestetään kunnassa tai sen osassa siten, että kiinteistön haltija sopii siitä jätteen kuljettajan kanssa (kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetus), jos: 1) näin järjestetty jätteenkuljetus täyttää 35 :n 2 momentissa säädetyt edellytykset; 2) jätteenkuljetus edistää jätehuollon yleistä toimivuutta kunnassa, tukee jätehuollon alueellista kehittämistä eikä aiheuta vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle; 3) päätöksen vaikutukset arvioidaan kokonaisuutena myönteisiksi ottaen erityisesti huomioon vaikutukset kotitalouksien asemaan sekä yritysten ja viranomaisten toimintaan. Kunta voi päättää, että kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetus koskee lajiltaan tai laadultaan tietyntyyppistä jätettä. Kunnan on seurattava ja valvottava 1 momentissa tarkoitetun päätöksen täytäntöönpanoa ja sen edellytysten täyttymistä sekä tarvittaessa käsiteltävä jätteenkuljetusta koskeva asia uudelleen.

Jätelain kokonaisuudistus / Kuljetusjärjestelmät Mutta Kunnat joissa on kunnan järjestämä kuljetusmalli, voivat kuitenkin halutessaan päättää asiasta uudelleen ja siirtyä halutuimpaan, kiinteistön haltijan järjestämään malliin!

Onko riittävästi tietoa? Jätekuljetusjärjestelmäpäätöksen tekeminen edellyttää suoraan hallintolain nojalla riittävää valmistelua, joka taas ei ole mahdollista ilman riittävää taustaselvitystä päätöksen vaikutuksista. Liian usein taustaselvitys perustuu pelkästään kunnallisen jäteyhtiön informaation!!

Sopimusperusteinen jätteenkuljetus Halutuin tapa toimia!!!

Sopimusperusteinen tai Kunnan järjestämä 41 kuntaa ei kuulu kunnallisiin jäteyhtiöihin ja niissä on sopimusperusteinen malli

Mitä mieltä alan yrittäjät 99,9 % sopimusperusteisen mallin puolesta

Mitä mieltä työntekijät? Jätealan kuljettajat ovat 100 %: sesti sopimusperusteisen mallin kannalla. Vain Sopimusperusteinen malli takaa pysyvät ja turvatut työpaikat. AKT suosittaa, että kunnat valitsisivat sopimusperusteisen kuljetusmallin.

Kunnallistamisen vaikutus 1. Työsuhteet pysyvästi lyhytaikaisia 2. Henkilöstön vaihtuvuus lisääntyy merkittävästi 3. Henkilöstön koulutus kärsii 4. Ammattitaito heikkenee 5. Työtapaturmat lisääntyy 6. Pitkäaikaisen työsuhteen tuoma turva häviää

Mitä mieltä asukkaat kuljetusjärjestelmästä? (vastaajia n. 20000) Paikkakunta vastaajia asiakastyyty väisyys Kunnan järjestämä % Sopimusperusteinen % Oulu 9450 9,0 8,57 91,43 Päijät-Häme 2496 8,9 9,10 90,70 Kanta-Häme 2148 9,1 11,66 88,34 Lohja 2585 0,4 99,6 Salo 2353 1,1 97,9 Parainen 400 0,6 99,4

Sopimusperusteista järjestelmää suosittelevat mm: Ympäristöyritysten liitto YYL Elinkeinoelämän keskusliito EK Elinkeinoelämän Valtuuskunta EVA Suomen Yrittäjät SY Keskuskauppakamari KKK Nuorkauppakamari SNKK

Sopimusperusteista järjestelmää suosittelevat mm: Suomen Kiinteistöliitto Suomen Omakotiliitto Autoliikenteen työnantajaliitto ALT Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT Suomen itsenäisyyden juhlarahasto SITRA Maataloustuottajain keskusliitto MTK Perheyritysten Liitto, toimitusjohtaja Matti Vanhanen PL Svenska Lantbruksproducenternas Centrarförbund SLC Suomen Romukauppiaiden liitto ry Suomen Pienyrittäjät ry. Harri Jyrkiäinen pj.

Kuntaliiton kysely 2008 vastaajia 13.000 Kuntalaiset arvostavat kuntapalveluissa läheisyyttä, joustavuutta, laatua ja monipuolisuutta Kuntalaiset haluavat vaikuttaa palveluihin ja pitävät tärkeänä valinnanvapautta eri palvelutuottajien välillä. Valinnanvapauden tärkeyttä korostetaan nyt enemmän kuin vuonna 2004 tehdyssä vastaavassa kyselyssä. Lähipalveluja pidetään erittäin tärkeänä, ja se korostuu erityisesti pienissä kunnissa ja hajaasutusalueella asuvien keskuudessa.

Kokoomuksen talouspoliittinen Seura ry. kannattaa Kiinteistön haltijan järjestämää jätteenkuljetusmallia, (ennen Sopimusperusteinen malli). Kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetus tukee parhaiten vapaan markkinatalouden edellytyksiä ja antaa parhaat mahdollisuudet alan yritysten kasvulle ja kehittymiselle sekä turvaa parhaiten kuntalaisille laadukkaat ja kilpailukykyiset palvelut. Tämä malli myös luo uutta työtä ja turvaa nykyisten työpaikkojen vakaan tulevaisuuden.

Suomen Yrittäjät: Toimivin ratkaisu kunnan, kuntalaisten ja yrittäjien kannalta on sopimusperusteinen malli. Sopimusperusteinen malli on myös kunnan kannalta paras vaihtoehto, koska se vaatii kunnalta vai vähän omaa panostusta Kokoomuksen yrittäjyyden verkosto pj. Sampsa Kataja, yhtyy täysin Suomen Yrittäjien esitykseen.

"Perussuomalaiset kannattavat jätteenkuljetuksessa sopimusperusteista mallia, koska se takaa yrityksille turvatun kasvu- ja kehittämisalustan sekä työntekijöille pysyvämmät ja turvallisemmat työolot." Ystävällisesti tervehtien Jussi Niinistö pääsihteeri Perussuomalaisten eduskuntaryhmä

Ympäristöministeri Ville Niinistö suosii kiinteistön haltijan järjestämää jätteenkuljetusmallia

Vasemmistoliitto tiedostaa ne ongelmat mahdollisesta siirtymisestä sopimusperusteisesta mallista kunnan järjestämään malliin. Pentti Tiusanen Ympäristövaliokunnan pj

Kristillisdemokraattien mielestä sopimusperusteinen jätteenkuljetusjärjestelmä on kannatettavin ja kustannustehokkain tapa yhdyskuntajätehuollon kannalta. Sopimusperusteinen jätteenkuljetus luo yrityksille mahdollisuuden turvallisiin investointeihin ja tehokkaaseen toiminnan kehittämiseen. Sopimusperusteinen järjestelmä antaa myös työntekijöille parhaan työsuhdeturvan. Bjarne Kallis Eduskuntaryhmän pj.

Keskustapuolue Sopimusperusteinen järjestelmä antaa vakaan markkinapohjan palveluiden kysynnälle ja tarjonnalle maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila Keskustan ympäristövaliokunta on sopimusperusteisen järjestelmän kannalla. Valiokunnan puheenjohtajana toimii ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen Suomen Keskustan yrittäjäasiain neuvottelukunta vetoaa kuntiin ja kunnallisiin jätehuoltoyhtiöihin sopimusperusteisen jätekuljetusjärjestelmän puolesta. Mauri Salo

Mitä seuraa kunnallistamisesta! Kunta ottaa paikallisilta palvelun tuottajilta kaikki asiakkaat pois ja luovuttaa ne kaikki ylikunnalliselle jäteyhtiölle. Vuosikymmenten aikana rakennettu asiakaskunta viedään pois vastikkeetta Yrityksen substanssiarvo romahtaa Yrityksen sukupolvenvaihdosmahdollisuus romahtaa. Yrittäjien on sanottava irti kaikki kuljettajat ja uudet työsopimukset tehdään vain urakkakauden pituisiksi Jos kilpailun voittaa ulkopuolinen yrittäjä, kunta kieltää omia asukkaitaan ostamasta palveluja oman kunnan yrittäjiltä. ( Malli Pudasjärvi ) Jos oman kunnan yrittäjä sattuu kilpailutuksen kautta saamaan entiset asiakkaansa. Ilo on vain hetkellinen, kunnes uusi kilpailutus suoritetaan n 3 vuoden välein! Kunta kieltää ketään tulemasta yrittäjäksi kuntaan palvelemaan näitä asiakkaita muuta kuin kilpailutuksen kautta.

Kunnallisten jätelaitosten rooli palvelutuotannossa Yhdyskuntajäte Sopimusperusteinen malli Jätteen tuottaja/ asiakas Jätehuoltoyrittäjä Kuljetus- Loppusijoituspaikka Asukkailla vapaus valita palvelun tuottaja! Yrittäjillä yrittämisen vapaus! = VASTUULLINEN MARKKINATALOUS

Kunnan järjestämä malli Kilpailutuksen Hintalappu??? Ei tänne Kuljetushinta Jätteen tuottaja/ asiakas Jätteenkäsittelymaksu Kuntien omistama jäteyhtiö Kuljetusyrittäjä Kuntien omistama jäteyhtiö

Kunnan järjestämä malli Ei tänne Määrää Kuljetushinta keneltä Kuntien Jätteen kuntalainen omistama tuottaja/ jäteyhtiö saa asiakas palvelut Jätteenkäsittelymaksu ostaa. MONOPOLI Kuljetusyrittäjä Kuntien omistama jäteyhtiö

Kunnan järjestämä malli Ei tänne Kuljetushinta Jätteen tuottaja/ asiakas Kieltää muilta yrittäjiltä Kuntien vastaavan palvelujen omistama tarjoamisen jäteyhtiö Kuljetusyrittäjä Kuntien omistama jäteyhtiö Jätteenkäsittelymaksu MONOPSONI

EU-direktiivin määrittelemä jätehierarkia hyvä tiedostaa!! Jätteen määrän vähentäminen Jätteen uudelleenkäyttö Jätteen kierrättäminen materiaalina Jätteen energiahyödyntäminen Jätteen turvallinen loppusijoitus Sopimusperusteinen malli takaa paremmat kehittämismahdollisuudet jätehierarkian toteutumiselle!

Normaali liiketoiminta Liikevaihto / Yritystoiminnan ennustettavuus Hallittu kehitys: henkilöstön työllisyys turvattua vakaa jatkuvuus luo hyvät pohjan liiketoiminnan kehittämiselle ja investoinneille.

Yrittäjälle kunnallistaminen = Venäläinen ruletti Liikevaihto 3 vuotta 3 vuotta 3 vuotta 3 vuotta Tarjoavien yrittäjien määrä vähenee joka kierroksella

Lopettaneet Vestian alueella on kunnallistamisen jälkeen lopettanut n 12 alan yritystä! Koko maassa kunnallistaminen on tappanut yli 100 alan yritystä!

Professori Olli Mäenpään kannanottoja Vuoden 1994 jätelakiin ei sisälly toimivalta säännöstä, jonka mukaan kunta voisi peruuttaa aiemmin päättämänsä sopimusperusteisen jätteenkuljetuksen. Prof. Mäenpään mukaan kunta voisi puuttua sopimusperusteiseen järjestelmään vain, jos kysymyksessä on vakava lainvastainen menettely, jonka seurauksena sopimusperusteinen jätehuolto ei toimi lain edellyttämällä tavalla.

Professori Olli Mäenpään kannanottoja Päätöksen perusteena ei voi olla ainoastaan kuntayhtiön tavoittelema hyöty. Yksityisillä yrityksillä tulee olla vaikuttamismahdollisuus päätöksiin, koska päätös vaikuttaa merkittävästi niiden toimeentuloon. Elinkeinotoiminnassa tulee olla mahdollista luottaa sopimussuhteen pysyvyyteen. Omaisuuden suojaa turvaa perustuslaki. Kunnallistettaessa jätteenkuljetukset, kunta purkaa yrittäjän ja asiakkaan väliset sopimukset yksipuolisesti.

Kunnan / luottamushenkilöiden päätös viestittää: Miten kunta huomioi alan yrittäjien tahdon. Miten kunta välittää alan työntekijöiden vakaasta työsuhdeturvasta. Miten kunta ottaa huomioon kuntalaisten tahdon Miten otetaan huomioon PARAS- hankkeen lainsäädäntö Mikä on kunnan elinkeinopoliittinen linja. Onko päätös kunnan arvojen ja strategian mukainen

Suomi elää suomalaisten teoista S PIENI KRONIKKA SUURILLE SUOMALAISILLE TEOILLE Pidä Lappi Siistinä ry Lappiin kuuluu ruska ei roska. Nämä erämaan siivoustalkoot ovat jatkuneet jo vuodesta 1987 ( Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjan viestinnästä )