KUUMA-johtokunta 26.10.2017 46 LIITE 46 Kasvupalvelu-uudistus ja kasvupalvelujen järjestäminen Uudellamaalla Tiivistetty esitys KUUMA-seudun luottamushenkilöitä varten päivitetty 28.9.2017 Antti Kuusela
Alueiden kehittäminen ja kasvupalvelut, valtion rooli nyt ja maakuntauudistuksen jälkeen 1/2 Tällä hetkellä valtio tuottaa TE-toimistojen ja ELY-keskusten kautta erilaisia palveluja yrityksille ja henkilöasiakkaille - työllisyys, rekrytointi ja osaamisen kehittäminen, yritystoiminta ja yrittäjyys, rahoitus, edellytysten luominen innovaatioiden kehittämiselle, kansainvälistyminen. Osana maakuntauudistusta on Suomen hallitus päättänyt toteuttaa niin sanotun kasvupalvelu-uudistuksen. Tiivistettynä tämä tarkoittaa valtion TE-toimistojen ja ELY-keskusten tehtävien ja resurssien siirtämistä maakuntien vastuulle sekä toiminnan kehittäminen koko Suomen hyväksi.
Alueiden kehittäminen ja kasvupalvelut, valtion rooli nyt ja maakuntauudistuksen jälkeen 2/2 Uudenmaan erillisratkaisun toteutuessa pääkaupunkiseutu saisi järjestettäväkseen valtion tällä hetkellä tuottamat kasvupalvelut koko maakuntaan. Ratkaisu poikkeaa muista maakunnista selvästi, kun sen ytimessä olisi kasvupalvelukuntayhtymä eli toiminta tapahtuisi kuntien ohjauksessa. Kuntien ja valtion resurssien (rahat ja henkilöt) yhdistäminen tuottaisi todennäköisesti nykyistä parempia tuloksia työllisyydenhoidossa ja maahanmuuttajien kotouttamisessa mutta myös yrityspalveluissa. Tämä edellyttää kuitenkin kuntien ja niiden kehittämisyhtiöiden keskeistä roolia myös palvelujen tuottamisessa. Tämä voi olla mahdollista, jos eduskunnan perustuslakivaliokunnan näkemys (kesä 2017) vahvistetaan. Alkuperäisen hallituksen esityksen mukaan kasvupalvelujen tuottaminen annetaan markkinoiden hoidettavaksi. Kuntien omistamat kehittämisyhtiöt eivät saa osallistua markkinoihin. KUUMA-seudulla tämä linjaus voi muodostua ongelmaksi lähinnä TechVilla Oy:n osalta.
Uudenmaan erillisratkaisun keskeiset kohdat Lakisääteinen kuntayhtymä järjestäisi koko Uudenmaan kasvupalvelut Kaupunkien oma panos yhdistettäisiin alueellisiin ja kansallisen tason kasvupalveluihin. ELY- ja TE-resurssit ja kuntien vastaavat resurssit yhteen (elinkeinopalvelut, työllisyys, maahanmuuttopalvelut, työmarkkinatuen kuntaosuus) = kokonaisuudessaan lähes 400 M Ei muutoksia kuntien yleiseen toimialaan Perusrahoitus suoraan valtiolta Jatkovalmistelu yhdessä eri osapuolten kanssa (tällä hetkellä PKS valmistelee eikä ota muuta Uuttamaata mukaan
KUUMA-kunnille jäävät kasvupalvelutehtävät riippumatta siitä, toteutuuko Uudenmaan kasvupalvelukuntayhtymä vai ei 1/2 KUUMA-kunnat voivat yleisen toimialansa perusteella tuottaa myös jatkossa elinvoimatehtäviin liittyviä palveluita - kasvu, työ ja toimintaympäristö eli maankäytön suunnittelu, elinkeinopolitiikka, työllisyyden edistäminen, asuntopolitiikka, julkinen liikenne, koulutuksen ja osaamisen kehittäminen, maahanmuuttajien kotoutus ja syrjäytymisen ehkäisy.
KUUMA-kunnille jäävät kasvupalvelutehtävät riippumatta siitä, toteutuuko Uudenmaan kasvupalvelukuntayhtymä vai ei 2/2 Pienet ja keskisuuret yritykset hyödyntävät erityisesti kuntien kehittämisyhtiöiden palveluja toimintansa laajentamisen ja kansainvälistymisen tukena. Kehittämisyhtiöiden erikoistumisalueesta riippuen osa niistä tarjoaa arvokasta tukea EU-rahoituksen hankkimiseen ja järjestää EU-rahoituksella myös yritystoiminnan kehittämismahdollisuuksia. KUUMA-seudulla toimivat seuraavat, pääosin kuntien omistamat, kehittämisyhtiöt: Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Keuke Oy (Järvenpää, Karkkila, Kerava, Nurmijärvi, Pornainen, Sipoo ja Tuusula) TechVilla Oy (Hyvinkää) Mäntsälän Yrityskehitys Oy (Mäntsälä) Yritysvoimala Oy (Hyvinkää ja Riihimäki) Kehittämisyhtiöiden palvelut ovat asiakkaille pääosin ilmaisia ja niiden yrityksiltä saama palaute on ollut positiivista. TechVillan hankkeisiin osallistuvat yritykset maksavat hankkeesta ja sen vaiheesta riippuen jonkin verran saamistaan palveluista.
Eri toimijoiden rooli kasvupalveluissa nyt ja maakuntauudistuksen jälkeen 1/2 Tehtävä Kuka hoitaa nyt? Kuka hoitaa jatkossa? Yritysneuvonta Uusyrityskeskukset, kehittämisyhtiöt, Sama, ellei kuntayhtymä (maksuton) kunta päätä kilpailuttaa Pitkäaikaistyöttömät Kunnat Kunnat ja ehkä kuntayhtymä, jos päättää kilpailuttaa tai järjestää itse Työmarkkinatuki (sakkomaksut) Kunnat, valtio?kunnat, valtio, maakunta? Alle 200 pv työmarkkinatukea saaneet TE-palvelut Kuntayhtymän kautta kilpailutetut toimijat ja markkinapuutetilanteessa kuntayhtymä itse tai kunnat tai nämä kaikki yhdessä Maahanmuuttoon liittyvä työllisyys (pois lukien kotouttaminen) ELY, kunnat, TE-palvelut Kuntayhtymän kautta kilpailutetut toimijat ja markkinapuutetilanteessa kuntayhtymä itse tai kunnat tai nämä kaikki yhdessä
Eri toimijoiden rooli kasvupalveluissa nyt ja maakuntauudistuksen jälkeen 2/2 Tehtävä Kuka hoitaa nyt? Kuka hoitaa jatkossa? Kotouttaminen Kunnat Kunnat Ajantasainen rekisteri työttömistä työnhakijoista TE-palvelut?, mutta todennäköisesti ainakin kuntayhtymä ja maakunnat käyttävät Alueelliset kehittämisrahat Uudenmaan liitto Maakunta? Yrityksille suunnatut kehittämisrahat ELY, TE-palvelut, Tekes, Finnvera Kuntayhtymä, Team Finland, mahdollisesti kuntayhtymän kilpailuttamat toimijat Elinvoimaan liittyvät tehtävät (maankäyttö yms.) Kunnat Kunnat
Kasvupalvelulakiin liittyvien luonnosten (sisältölait) ja Uudenmaan erillisratkaisun jatkokäsittely Kuntien ja muiden intressitahojen lausunnot hallituksen lakiluonnokseen annettu 16.6.2017. Perustuslakivaliokunta hyväksyi maakuntalakiluonnoksen kesällä. Lausunnot on käyty läpi TEM:ssä kesäkuussa. Mahdolliset muutokset tehtyään hallitus antaa eduskunnalle varsinaisen lakiesityksen maakuntalaiksi ml kasvupalvelut. PKS-kuntayhtymän perussopimuksen ja hallintosäännön valmistelu on tällä hetkellä jäissä odottaen hallituksen uusia linjauksia (lokamarraskuussa 2017) Kuntayhtymän toimeenpano ja kumppanuussopimuksen neuvottelu alkaa tammikuussa 2018 riippuen yllä olevasta Koska maakuntauudistus on sidoksissa sote-uudistukseen, myös kasvupalvelu-uudistuksen sekä PKS-kuntayhtymän aloitusajankohta siirtyy eteenpäin.
Lisänäkökohtia Niin KUUMA-seutu kuin Itä- ja Länsi-Uudenmaan kuntajohtajat ovat edellyttäneet, että halukkaat kunnat pääsevät mukaan kuntayhtymän valmisteluun jo lähtötilanteessa. KUUMA-seutu on laatinut ja sen johtokunta hyväksynyt neuvottelutavoitteet mahdollisiin neuvotteluihin. Helsingin kaupungin eri intressitahoille järjestämässä keskustelutilaisuudessa 28.6.2017 PKS-kaupungit vahvistivat Helsingin johdolla valmistelevansa kuntayhtymän keskuudessaan. Tämän perusteella muille Uudenmaan kunnille tarjottaneen vain ajoittaisia tilannekatsauksia sekä mahdollisuus liittyä valmiiseen kuntayhtymään sen aloitettua toimintansa (ajankohta riippuu sote- ja maakuntauudistuksen kokonaisaikataulusta)