Vuosisadan kuoromatka Vaput 100 vuotta



Samankaltaiset tiedostot
Vaput ry VUOSIKERTOMUS Naiskuoro Vaput. 2. Vaput ry. 3. Vastuutehtävät ja toimikunnat

Vaput ry VUOSIKERTOMUS 2013

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta!

17.05 LC-Nivan 45-vuotisjuhla Esiintyminen Erkki Kuvajan läksiäisissä Iisalmen Oikeustalolla Esiintyminen Kallionlaakson hoitokodissa.

Hyvät naiskuorolaiset kautta Suomen maan!

Vaput ry VUOSIKERTOMUS 2012

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

Toimintakertomus vuodelta 2009

TOIMINTAOHJEET Hallituksen hyväksymä

Toimintakertomus. vuodelta 2015

Tulihan se talvi vihdoin

Kokouksen esityslista

Tampere Pöytäkirja 1/ ( 9) Eläkeläisvaltuusto Kokouksen sihteerin ja pöytäkirjanpitäjän valitseminen

Infokirje

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry

Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta

Toimintakertomus vuodelta Vuoden 2014 kohokohdat. Tampereen Yliopiston Laulajat ry. Laura Sinkkonen puheenjohtaja 2014

KAMPRAATTTI ON OSALLISTUNUT SEURAAVIIN KUOROKILPAILUIHIN, -KATSELMUKSIIN JA -FESTIVAALEIHIN:

Toimintakertomus 2016 Tampereen Yliopiston Laulajat ry

Unohtumattomia ilon hetkiä ja naiskuorolaulun riemua naiskuoropäivillä suunta kohti kesää

Toimintakertomus vuodelta 2008

Tampereen Yliopiston Laulajat ry Toimintakertomus vuodelta 2007

Lucia-päivä

TOIMINTAKERTOMUS 2005

Infokirje

TURUN KEMISTIKERHO RY

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

AURINKOISTA KEVÄTTÄ LAULUSISKOT

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta

Suomen Naiskuoroliitto ry Jäsenille

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019

Merimasku-Seura ry. Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2015

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Laukaan Kirkkokuoron toimintakertomus vuodelta 2015

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

TOIMINTAKERTOMUS 2012

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat

TOIMINTAKERTOMUS 2006

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

Toimintakertomus Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

Armas Maasalon juhlavuoden kunniaksi palautimme mieliin Adventtivesperin laulamalla sen Messukylän kirkossa

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot Laajavuoressa

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SYKSY Perinteinen joulukonsertti, Paimion kko. Nouse lentoon kyyhky valkein! (Kuva: Päivi Hörkkö)

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

Porvoon Mieslaulajat ry SÄÄNNÖT 1 ( 7 )

Jäsenkirje

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005

RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

Toimintakertomus 2015

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna!

K ymenlaakson Osakunta OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 PÖYTÄKIRJA

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Eläköön kirkonkylä kaupungissa! Timo Korpinen, Perniön kirkonkyläyhdistys ry, Salon kaupungintalo

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Hartolan Viihdekuoro ry. Yhdistysten merkitys alueellisena toimijana?

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus

Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto

Mälläistentie 137, ALASTARO (puh Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

50-vuotisjuhlamme tunnus on ; ikä rikkautena, kuten Eläkeläiset ry:llä. Pyrimme yhdistyksen sääntöjen mukaisesti toimimaan eläkeläisten edunvalvojana.

keskiviikko Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012

Vuosikertomus Kaarinan Urheiluratsastajat ry

Yhteenveto sukukokouksesta Tuusulassa Majatalo Onnelassa

Merimasku-Seura ry Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2009

TURUN KAUPPATIETEIDEN YLIOPPILAAT RY LIPPU-, NAUHA- JA MERKKIOHJESÄÄNTÖ

SEKAKUOROLIITTO RY Helsinki JÄSENKIRJE 5 / Sekakuoropäivät Helsingissä

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

Pernajan Agricola-seura ry, Agricola-sällskapet I Pernå

KYMENLAAKSON OSAKUNTA

HELSINGIN TAITEILIJASEURA TOIMINTASUUNNITELMA 2013 HALLITUKSEN ESITYS VUOSIKOKOUKSELLE

Merkittiin tiedoksi lausunnot SUMU ry:lle ja Kennelliitolle. Liitteet 1 ja 2

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta

Transkriptio:

1/6 Vuosisadan kuoromatka Vaput 100 vuotta Vaput ry VUOSIKERTOMUS 2010 Vuosi 2010 oli Vappujen 100-vuotisjuhlaa. Heti tammikuussa julkaistiin Sirkka Varpulan kirjoittama historiikki, joka kattaa kuoron toiminnan vuodesta 1906 loppusyksyyn 2009, sekä Laulavainen kuoronainen sävellyskilpailun voittajat. Maaliskuussa Vaput saivat Jyväskylä-palkinnon. Vappuna nostettiin esiin vanha perinne laulaa Harjun portailla sen lisäksi, että pidettiin jokavuotinen Vappu-konsertti. Lokakuussa avattiin Vapuista kertova pienoisnäyttely Suomen käsityön museolla, pidettiin suuri juhlakonsertti, jossa oli neljä kantaesitystä, sekä julkaistiin sävellyskilpailun parhaimmisto Kuoronainen-nuottivihkona yhdessä Naiskuoroliiton kanssa. Vuosi tiivistyy kahden kuorolaisen kommentteihin: Tää on ollu Vappujen paras vuosi ikinä. Ja me on oltu tekemässä sitä! 1. Naiskuoro Vaput Vappujen toiminta on alkanut kotikuorona 1906 ja kuoro on virallisesti perustettu 1910. Taustalla toimii Vaput ry, joka on rekisteröity 1932, LY-tunnus 1080396-6. Yhdistyksen tarkoituksena on toimia naiskuorolaulun kehittämiseksi kotipaikkakunnallaan Jyväskylässä. Kuoro toimii osana Jyvälän kansalaisopiston kurssitoimintaa. Vuonna 2010 harjoitukset on pidetty tiistai-iltaisin keväällä Jyvälässä ja syksyllä Nisulan päiväkodissa. Vappujen taiteellisena johtajana toimii Ulla Kotamäki. äänenmuodostajana musiikkipedagogi Riikka Strandman ja varalaulunjohtajana Hilkka Heikkilä. Kuorolaisia oli vuoden alussa 43 ja lopussa 41. Kuorolaisten keski-ikä oli 54,6 vuotta ja Vappu-iän keskiarvo 13,5 vuotta. Yli 10 vuotta Vapuissa laulaneita kuorolaisia on 20. Ikä 2010 43 laulajaa Alle 30 1 31-40 7 41-50 8 51-60 13 61-70 12 Yli 70 2 Jäsenikä 2010 43 laulajaa Alle 5 vuotta 12 6-10 11 11-20 11 21-30 6 31-40 2 Yli 40 v. 1 Vuoden lopussa tehdyn palaute- ja toimintakyselyn mukaan kuorolaiset viihtyvät Vapuissa hyvin ja ovat kaiken kaikkiaan tyytyväisiä sekä kuoron toimintaan että juhlavuoteen.

2. Vaput ry 2/6 Hallitus on kokoontunut 9 kertaa, minkä lisäksi on pidetty kaksi sähköpostikokousta ja käsitelty muutenkin juoksevia asioita sähköpostitse. Yhdistyksen sääntömääräiset kokoukset on pidetty 23.1. ja 12.10.2010. Hallituksen kokoonpano 2010: puheenjohtaja Minna Karjalainen, varapuheenjohtaja Helena Lähdeniemi, sihteeri Outi Raatikainen, taiteellinen johtaja Ulla Kotamäki, jäsenvastaava Annikki Kokko, varalaulunjohtaja Hilkka Heikkilä, jäsenet Susanna Lassila ja Eija Haapio sekä taloudenhoitaja Ritva Kuivanen. 3. Vastuutehtävät ja toimikunnat Vapuissa toimii vuosittain tarpeen mukaan nimettyjä vastuuhenkilöitä ja ryhmiä. Vuonna 2010 näitä oli normaalivuotta enemmän: Arkistonhoitaja Terhi Viikki Nuotistonhoitajat Varpu Sulkakoski ja Auli Nevantaus Kurilukkari Kaisa Karhu Pukuvastaava Annukka Murtolahti Jäsenrekisterin hoitaja Annikki Kokko Stemmaviskaalit 1. sop. Mirja Manni 2. sop. Ritva Kuivanen 1. altto Varpu Sulkakoski 2.altto Päivi Salonen Tilintarkastajat Raija Lehtinen ja Mirja Manni Varantilintarkastajat Varpu Sulkakoski ja Leena Kruuti Musiikkivaliokunta Helena Lähdeniemi, Hilkka Heikkilä, Tuula Dahlblom, Heli Tuhkanen, Leena Nykänen ja Ulla Kotamäki Buffettivaliokunta Marja Hautanen (pääemäntä), Päivi Salonen ja Tuula Piippanen Rieharyhmä Minna Karjalainen, Susanna Lassila, Päivi Salonen ja Anne Hämäläinen. Juhlatoimikunta (johon yhdistettiin aiemmat juhlien valmistelutoimikunnat) Hilkka Heikkilä, Ulla Kotamäki, Ritva Kuivanen, Susanna Lassila, Leila- Katri Lempinen, Tamara Lehto, Minna Karjalainen, Tarja Kuusisto, Helena Lähdeniemi, Leena Nykänen, Liisa Suomäki, Terhi Viikki, Tuula Dahlblom. 100-vuotisnäyttely: Helena Lähdeniemi, Annukka Murtolahti, Eeva-Kaisa Sorsa ja Sinikka Väänänen. Koristelu: Annukka Murtolahti, Mirja Manni, Annikki Kokko ja somistaja Tommi Hautala Karonkka: Susanna Lassila, Minna Karjalainen, Päivi Salonen ja Leena Kruuti sekä Tarja Kuusisto konsulttina Matkatoimikunta 2011: Terhi Viikki, Tuula Dahlblom ja Tamara Lehto Tiedotus: Hilkka Heikkilä, Outi Raatikainen ja Tuula Dahlblom Sulasolin K-S piirin edustajat Liisa Suomäki ja Ritva Kuivanen. 4. Harjoitukset ja koulutus Harjoituksia pidettiin 36. Harjoitusiltoina toimi juoksevasti kaikille kuorolaisille yksin tai ryhmissä musiikkipedagogi Riikka Strandmanin äänenmuodostus. Riikka veti myös kuoron äänenavaukset. Osa kuorolaisista kävi hänen laulunopetuksessaan kuoron ulkopuolella omalla kustannuksellaan.

23 Vappua osallistui Naiskuoropäivien koulutukseen Iisalmessa. Omia kuoroleirejä oli viisi: 16.1. Complete Vocal Technique (CVT) kurssi kouluttajanaan Sini Spoof, minkä jälkeen sävellyskilpailun voittajien harjoittelua, 33 osallistujaa 13.3. Laululeiri Viherlandiassa, 27 osallistujaa 21.8. Laululeiri Jyvälässä, 40 osallistujaa 4.9. Laululeiripäivä Viherlandiassa, 38 osallistujaa 25.-26.9. laululeiri Keurusselällä, 37 osallistujaa. Vappuja osallistui jyväskyläläisten naiskuorojen yhteiselle merkkilaulukurssille, joka järjestettiin Priimuksessa 22.-23.5. 5. Esiintymiset Kuorolla oli seitsemän konserttia yksin tai yhdessä jonkin toisen kuoron kanssa ja kuusi muuta, pienempää esiintymistä. Pienyhtyeet Daizyt ja Tuulantei esiintyivät osana kuoron konsertteja, minkä lisäksi Tuulanteillä oli omia esiintymisiä 10. Juhlavuoden kunniaksi Vaput päätti virittää alkuvuosiensa tavan laulaa vappuna Harjun portailla. Vaikka satoi, kuulijoita oli mukavasti. Ensimmäistä kertaa vuosiin Vaput eivät konsertoineet vappuna kaupungintalolla, joka oli remontissa. Uudeksi paikaksi valittiin Lyseo, jonka perinteikäs ympäristö sopi Vapuille. Koska tilassa ei ollut keittiötä, päädyttiin valitsemaan simatarjoilu väliajalla perinteisten kakkukahvien sijaan. Konsertista tuli kiitosta, mutta kakkukahvien puutteesta moitteita! Vanha perinne on ollut myös laulaa jouluaaton jumalanpalveluksessa. Nyt usean vuoden tauon jälkeen Vaput lauloivat Taulumäen kirkossa jouluaaton hartaudessa, mikä oli todella tunnelmallinen päätös juhlavuodelle. 5.1 Juhlapäivä 10.10.2010 Suunnittelu ja valmistelut juhlapäivää varten oli aloitettu jo 2006. Alkuvuodesta kuorolaisilla piti kiirettä mm. konsertin ohjelman ja varsinkin ensiesitysten harjoittelussa, tilojen, ruokailun, kahvituksen, pukeutumisen, juhlatilojen koristelun, valokuvauksen, äänityksen, juhlapuhujien ja juontajan, kutsuvieraiden, markkinointimateriaalien jne. kanssa. Onneksi kuorolla oli hyvä työntekijä. Osa kuorosta kävi vanhojen kuorolaisten haudoilla juhlakonserttia edeltäneenä päivänä. Juhlapäivän aamu alkoi meikkauksella, äänenavauksella ja harjoituksilla, minkä jälkeen Vappujen hallitus otti vastaan onnittelijoita. Jyväskylän Ammattiopiston Harjun salilla pidetyn konsertin juonsi dosentti Pekka Kuokkala. Tuula ja Kari Dahlblom säestivät konsertissa viululla ja kantelella. Yleisölle luettiin Tasavallan Presidentin ja kulttuuriministerin tervehdykset. Juhlapuheen piti kansanedustaja Aila Paloniemi. Myös vanhat Vappu-siskot kutsuttiin lavalle laulamaan kuoron kanssa Ääressä ikkunan. Itse konsertti sekä kuvattiin että äänitettiin. Väliajalla tarjottiin hyvät kakkukahvit. Miltei täysi sali eli noin 400 ihmistä antoi suosiotaan sävellyskilpailun voittajille, jotka kukitettiin ja Sirkat kukittivat myös Vaput, kuten perinne vaatii. Yleisön reaktiot olivat erittäin positiiviset ja arvostelu kiittävä. Kuoro siirtyi suoraan konsertista karonkkaan Priimukseen, jossa riitti hyvää ruokaa ja vähän lauluakin lähelle puoltayötä. Karonkassa myös kuultiin Sirkkojen serenadi ja luovutettiin kuoron merkkejä pitkäaikaisille kuorolaisille. 3/6

5.2 Esiintymiset 2010 6.1. Loppiaiskonsertti Taulumäen kirkossa. Juhlavuoden aloitus, sävellyskilpailun voittajien ja historiikin julkistus 18.1. Keskussairaalan eläkeläisjuhla (Tuulantei) 20.1. Paradise-kampaamon 30-vuotisjuhla, 2 esitystä (Tuulantei) 13.3. Viherlandian lounaskonsertti 16.3. Marianpäivän konsertti Kuokkalan kirkossa osana Jyväskylä-päivien ohjelmaa 20.3. Kirkkokonsertti Naiskuoropäivillä Iisalmessa 22.4. Settlementtiliiton valtakunnallinen juhla Jyväskylässä (Tuulantei) 1.5. Vappu Harjun portailla perinnettä 100 vuoden takaa 1.5. Vaput vappuna -konsertti Lyseolla 5.5. Rintamamiesnaisten ja Lottien kevätkokous (Tuulantei) 18.5. Hannikaiskonsertti yhdessä Sirkkojen kanssa JAO:n juhlasalissa 4.6. Riemu-riemu 60 v. sitten kirjoittaneille ylioppilaille (Tuulantei) 13.7. Jyväskylän kesän avajaiset Kauppakadulla 7.8. Raassinoiden sukujuhla (Tuulantei) 1.10 Vappujen pienoisnäyttelyn avajaiset Suomen käsityön museossa 10.10. 100-vuotisjuhlakonsertti JAO:n juhlasalissa 10.10. Karonkka Priimuksessa 20.11. Sulasolin liittokokouksessa tervehdyskäynti Laajavuoressa (Tuulantei) 25.11. Jyvälän kansalaisopiston 70-vuotisjuhla (Tuulantei) 26.11. Jyvälän kansalaisopiston 70-vuotisjuhla 31.11. Joulukonsertti Taulumäen kirkossa (yhdessä lapsikuoro Sinikellojen kanssa) 8.12. Hiljaisuuden messu Kuokkalan kirkossa (Tuulantei) 12.12. Palokan kirkossa avustaminen 12.12. Keljon palvelukeskuksessa joululauluja 14.12. Luhtisen palvelutalolla joululauluja 24.12. Jouluaaton hartaus Taulumäen kirkossa 6. Huomionosoitukset Vaput sai Jyväskylä Seura ry:n Jyväskylä-palkinnon. Vaput ovat kautta vuosien järjestelmällisesti esittäneet jyväskyläläisten ja keskisuomalaisten säveltäjien, sanoittajien ja sovittajien töitä ja tuoneet jyväskyläläisyyttään esille sekä kotimaassa että ulkomailla. Vappujen omia ansiomerkkejä on myönnetty lähinnä kuoron pitkäaikaisista luottamustoimista. Merkkejä on kolmentasoisia: perusmerkki, siihen hopeiset lehvät ja merkin kultaus. Lisäksi voidaan myöntää merkkiin sininen ruusuke. Leila-Katri Lempiselle luovutettiin hopeiset lehvät sihteerin työstä ja Annukka Murtolahdelle pitkäaikaisesta pukuvastaavan työstä. Helena Lähdeniemelle, Terhi Viikille, Tarja Kuusistolle ja Hilkka Heikkilälle luovutettiin kullatut merkit. Taloudenhoitaja Ritva Kuivaselle ja pitkäaikaiselle puheenjohtajalle Leena Nykäselle myönnettiin ruusuke. Liisa Suomäki liittyi kuoroon 1.1.1961, joten hänelle annettiin ruusuke 50-vuotisen laulu-uran kunniaksi. Kunniajäseniksi kutsuttiin entiset Vaput Sirkka-Liisa Möller, Paula Toivanen ja Kaija Siikki. 6.1 Merkkipäivä- ym. muistamiset Liisa Suomäki 80 vuotta: Kalevala-koru Kodin sydän Terhi Viikki 60 vuotta: lahjakortti kenkäkauppaan Johtaja Ulla Kotamäki: leirikukka Viherlandiassa, kiitoskukat Iisalmen konsertista ja amppelikukka kevätkauden päätteeksi Tuula Piippanen 50 vuotta: lahjakortti Varpu Sulkakoski ja Terhi Viikki: ruusut mestarikellon suorittamisesta Auli Nevantaus 50 vuotta ja Kaisa Karhu 60 vuotta: kuohuviinipullot Ulla Kotamäki ja projektisihteeri Marjukka Toppari: kynttilälyhdyt karonkassa Heli Tuhkanen: kori nallekarkkeja läksiäislahjaksi 4/6

Leena Nykänen: läksiäislahjana lapaset, glögipullo ja kaurasydäntyyny Joulukonsertti kukat kuoronjohtajille (Ulla, Maijaliisa ja Malla): punaiset joululapaset Äänenmuodostaja Riikka Strandman: joulukukka Johtaja Ullalle, puheenjohtaja Minnalle, sihteeri Outille, varajohtaja Hilkalle ja taloudenhoitaja Ritvalle joulukakut. 7. Osallistuminen Sulasolin ja Naiskuoroliiton toimintaan Naiskuoropäiville Iisalmessa osallistui 23 Vappua. Naiskuoroliiton hallituksessa Vappuja edusti Hilkka Heikkilä. Naiskuoropäivien yhteydessä liittokokousedustajina toimivat puheenjohtaja Minna Karjalainen, sihteeri Outi Raatikainen, taloudenhoitaja Ritva Kuivanen ja kuorolainen Heli Tuhkanen. Sulasolin liittokokoukseen Jyväskylässä 20.-21.11. Vaput ry:tä edustivat Ritva Kuivanen ja Kaisa Karhu. Naiskuoroliiton merkit täysistä kuorovuosista jaettiin jo ennen juhlakonserttia, jotta kaikki merkin saaneet saivat sen rintaansa juhlapäiväksi: 30-vuotisruusuke Ritva Kuivaselle, Tarja Kuusistolle, Leena Nykäselle ja Sinikka Väänäselle; 20-vuotismerkki Leena Ollille; 10-vuotismerkit Tuula Dahlblomille, Susanna Lassilalle, Minna Karjalaiselle ja Leena Kruutille. Sulasolin Keski-Suomen piiriltä anottiin kunniamerkit erityisesti kunnostautuneille Vapuille: Hilkka Heikkilälle monipuolisesta aktiivisuudesta sekä Vapuissa että Naiskuoroliitossa, Tuula Dahlblomille esiintyjänä ja monien esiintymisten alullepanijana, Sinikka Väänäselle panoksesta mm. Vappujen pienoisnäyttelyn syntymisessä ja Ulla Kotamäelle Vappujen ja juhlavuoden urakan hienosta vetämisestä. Piirin standaari anottiin Liisa Suomäelle pitkästä aktiivisesta urasta Vapuissa sekä toiminnasta Sulasolin K-S:n piirin hallituksessa. Naiskuoroliiton Vox Feminae -kuorossa olivat mukana Ritva Kuivanen, Leila-Katri Lempinen, Helena Lähdeniemi, Liisa Suomäki, Varpu Sulkakoski, Terhi Viikki ja Sinikka Väänänen. Varpu Sulkakoski (1.altto) ja Terhi Viikki (1.altto) suorittivat mestarikellot Joutsenossa. Klemettiopiston naiskuorossa KLONK:issa lauloi Hilkka Heikkilä. Molemmat kuorot on koottu ympäri Suomen toimivista Naiskuoroliiton jäsenkuoroista. Laulajat kokoontuvat 2-3 kertaa vuodessa harjoittelemaan ja pitävät konsertin. 8. Julkaisutoiminta Vuoden mittaan teetettiin omaan käyttöön epävirallisia tallenteita, kuten DVD ja musiikkiäänite juhlakonsertista sekä työäänitteitä konserteista ja harjoituksista. Näistä joitain kappaleita on ollut kuoron sisäisessä jaossa harjoitteluavuksi netin kautta. Lisäksi sävellyskilpailun voittajien stemmojen digitoimisessa saatiin apua mieskuoro Sirkoista Matti Piipariselta. Juhlakonsertin äänittäjänä toimi Seppo Niemi, video- ja valokuvaajana Anne Paananen sekä valokuvaajina Sami Kokko ja Vesa Pellinen. Vappujen 100-vuotishistoriikki Vuosisadan kuoromatka Vaput 1910-2010 julkaistiin vuoden alussa. Sen painos 400 kpl painettiin Kirjapaino Karissa. Juhlakonsertissa julkaistiin Laulavainen kuoronainen -laulukilpailun nuotit, jotka Naiskuoroliitto oli lahjana painattanut vihkoksi. Konserttijulisteet ja käsiohjelmat monistettiin Kopi-Jyvällä ja juhlaesite painettiin Kirjapaino Karissa. Juhlavuoden kunniaksi alkuvuodesta teetettiin virallisesta kuorokuvasta 40 arkkia 1. luokan postimerkkiä, jota käytettiin kutsukirjeisiin ja jota myös kuorolaiset saivat ostaa itselleen. Lisäksi painatettiin logollista kirjekuorta. 5/6

9. Tiedotus 6/6 Vuoden aikana panostettiin myös tiedottamiseen. Vaput olivatkin vuoden mittaan erittäin hyvin esillä paikallisissa lehdissä ja radiokanavilla sekä netissä. www.vaput.com -sivuilla 30.12.2010 on 22 530 käyntiä sivujen perustamisesta elokuusta 2008 lähtien. Sivuja käytetään aktiivisesti sekä ulkoiseen että sisäiseen tiedottamiseen. Vuoden alussa perustetuilla Facebook-sivuilla oli joulukuussa 40 tykkääjää, joista 31 aktiivista kuukausittaista käyttäjää eivätkä kaikki suinkaan kuorolaisia! 10. Muuta juhlavuoden toimintaa Kuoro työllisti palkkatuella työntekijän juhlavuoden tehtäviin 17.8.2009 31.10.2010. Keväällä kuorolaiset ostivat itselleen sähkönsiniset pikeepaidat, joiden rinnassa on Vappujen logo. Paita koekäytettiin kävelykadulla Jyväskylän kesän avajaisissa ja todettiin toimivaksi. Juhlakonsertissa otettiin käyttöön Papiina Oy:n tekemät juhlakaulukset ja samaan tyyliin tehty kuoronjohtajan jakku. Juhlakaulukset omistaa kuoro ja ne ovat 50 euron panttia vastaan lainassa kuorolaisilla kuten kuoropukukin. Kuoronjohtajalle M-L Kupari ompeli sinisestä kuoropukukankaasta kotelomekon. Ennen juhlakonserttia korjattiin ja kunnostettiin vielä vanhoja kuoropukuja. Kuoron pukuvastaavalla Annukka Murtolahdella oli kiireinen vuosi! Suomen käsityön museolla avattiin Vappujen pienoisnäyttely 1.10. Näyttely loppuu helmikuussa 2011. Näyttely kattaa Vappujen sata vuotta ja esittelee kuoron toimintaa valokuvin ja ääninäyttein, kuoropukuja, arkistokansioita, kunniamerkkejä ym. Näyttelyn takana oli näyttelytyöryhmä ja erityisesti entinen pitkäaikainen kuorolainen Eeva-Liisa Sorsa, joka lahjoitti kaikki kuoropukunsa museolle. Usea kuorolainen osallistui Jyväskylän yliopiston tutkimukseen kuorossa laulamisesta yleensä sekä kuorolaulun vaikutuksesta eläkeläisten elämänlaatuun. 11. Varainhankinta ja talous Vappujen juhlavuoden konsertit vetivät hyvin yleisöä. Suomen Kulttuurirahasto tuki sävellyskilpailua ja Jyväskylän kaupunki myönsi toiminta-avustusta. Lisäksi kaupungilta saatiin projektityöntekijän palkkatukea työllistämistuen lisäksi. Varoja kerryttivät myös tuki-ilmoituket, syntymäpäivälahjoitukset kuoron rahastoon, historiikin myynti, pesuaineiden myynti sekä järjestöjen joulumessut, jossa Vappujen leipomukset menivät hyvin kaupaksi. Yhdistyksen jäsenmaksu oli 50 euroa/vuosi, joka maksetaan kahdessa erässä eli keväällä ja syksyllä. Opiskelijan ja työttömän jäsenmaksu oli 25 euroa/vuosi. Kannattajajäseniä ja yritysjäseniä yhdistyksellä ei vuonna 2010 ollut. Vappujen lahjoituksena saama asunto-osakkeen puolikas Aira Oy:ssä sai uudet vuokralaiset. Taloyhtiöön on suunnitteilla putkistoremontti, joka alkanee 2011 aikana. Asunnon remonttiin vuonna 2005 nostettu laina saadaan maksettua loppuun maaliskuussa 2011. Juhlavuosi toteutui budjetin osalta odotettua paremmin. Kulut saatiin pysymään kurissa suunnitelmien mukaan ja tuloja karttui konserteista paremmin kuin osattiin odottaa. Vuoden liikevaihto oli miltei kaksinkertainen edellisvuoteen verrattuna ja huolimatta runsaista kuluista onnistunut varainkeruu ja hyvät konserttituotot päättivät vuoden 2606,13 euroa plussalle.