Seutukunnan koordinaatiston uudistamisprojekti. Maastomittaukset 2008

Samankaltaiset tiedostot
Tunnus Tehtävän nimi Kesto Aloitus Valmis

Korkeusjärjestelmän muutos ja niiden sijoittuminen tulevaisuuteen

Väestönmuutokset 2013 Tammi-lokakuu

Miten KaPA ja Suomi.fi toteutetaan Tampereen kehyskunnissa Ohjausryhmälle

Pieksämäen kaupunki, Euref-koordinaatistoon ja N2000 korkeusjärjestelmään siirtyminen

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 2/2009 HYVINVOINTIPALVELUT SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON TYÖRYHMÄ

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti

Jos ohjeessa on jotain epäselvää, on otettava yhteys Mänttä-Vilppulan kaupungin kiinteistö- ja mittauspalveluihin.

Maanmittauspäivät 2014 Seinäjoki

Geotrim TAMPEREEN SEUTUKUNNAN MITTAUSPÄIVÄT

Seudun kestävän rakenteen kehittymisen kannalta keskeinen infra

Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2015

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti

Toimintaympäristö. Muuttoliike Jukka Tapio

Työttömyyskatsaus Syyskuu 2015

Tampereen kirjastopäivä Muutoksen keskellä. Tampereen seudun ammattiopisto TREDU Anne Suoniemi

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2015/2014

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ MUISTIO 2/2011 HYVINVOINTIPALVELUT SEUTUSIVISTYS

Uudet avoimet työpaikat elokuu heinäkuu elokuu elokuu 2017/2016

Pirkanmaan TE-toimistossa oli syyskuun 2015 viimeisenä päivänä työtöntä työnhakijaa, joka oli 2160 (6 %) henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin.

Uudet avoimet työpaikat heinäkuu kesäkuu heinäkuu heinäkuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2017/2016

Kaupunkiseudun raideliikenneratkaisut osana MALsopimusmenettelyä. Pro Rautatie seminaari Seutujohtaja Päivi Nurminen

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ MUISTIO 2/2011 PÄIVÄHOIDON TYÖRYHMÄ

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Kesäkuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Helmikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyyden väheneminen jatkui

Tuotetunnus Hinta Alv 0%

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote

Työttömyys väheni kausiluonteisesti kuukauden aikana, vuositasolla edelleen kasvua

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys väheni kuukausitasolla, vuoden aikana edelleen kasvua

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ MUISTIO 7/2009 PÄIVÄHOIDON TYÖRYHMÄ

Työttömyys väheni reilusti kuukausitasolla, vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna edelleen kasvua

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,2 %.

Työttömyyskatsaus Kesäkuu 2015

Varhaiskasvatus lapsen hyvinvoinnin tukena - kehittämistyöryhmä. Susanna Raivio ja Maria Antikainen

Työttömyyskatsaus. Huhtikuu 2015

KIINTOPISTEMITTAUKSET MML:ssa

Kokonaisvaltainen mittaaminen ohjelmistokehityksen tukena

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi

Työttömyyskatsaus Elokuu 2015

Työttömyyskatsaus Elokuu 2016

Verkostojen rooli koulujen kansainvälisen arjen vakiinnuttamisessa. Tiina Sarisalmi Opetushallitus

TAMPEREEEN TYÖLLISYYS TAMMI KESÄKUUSSA 2008

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA Ajoneuvoliikenteen liikennemääräraportti TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN

Työttömyyskatsaus Toukokuu 2015

Uudet avoimet työpaikat syyskuu elokuu syyskuu syyskuu 2017/2016

Seutuyhteistyö ja ICT-Kilpailutus. Terveydenhuollon ATK-päivät 2015 Rami Nurmi

Väestö ja väestön muutokset 2013

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VARHAISKASVATUKSEN TYÖRYHMÄ MUISTIO 6/

Pirkanmaan yritysbarometri ll/

Toimintaympäristö. Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset Jukka Tapio

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyyden kasvuvauhti hidastui

Uudet avoimet työpaikat heinäkuu kesäkuu heinäkuu heinäkuu 2016/2015

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Kesäkuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työttömyys väheni edelleen

Muuttoliike Janne Vainikainen

Työttömyyskatsaus Lokakuu 2016

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyydessä kausiluonteista alenemaa

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2015/2014

Uudet avoimet työpaikat syyskuu elokuu syyskuu syyskuu 2016/2015

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote

Sisäilman radonpitoisuudet palvelurakennuksissa COMBI-tuloskortin esittely Laatija: Antti Kauppinen, TTY

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VAPAA AIKATYÖRYHMÄ MUISTIO 6/

Työttömyyskatsaus Syyskuu 2017

Yläkoulu tytöt ja pojat 6x80m aitajuoksuviesti

TURKU.

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON TYÖRYHMÄ MUISTIO 6/

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ MUISTIO 2/2008 HYVINVOINTIPALVELUT SIVISTYSTOIMEN ALATYÖRYHMÄ

Valkeakosken kaupungin mittaustoimi Jani Kiiskilä

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2017

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ MUISTIO 6/2010 SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON TYÖRYHMÄ

Tampereen kaupunkiseudun päiväkotihoidon kustannusvertailu 2016

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyyden vuositason kasvu hidastui uudelleen

TAMPEREEN MUUTTOLIIKE 2007

Työttömyyskatsaus Syyskuu 2016

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU PÄIVÄHOIDON TYÖRYHMÄ MUISTIO 4/

Talousselvitys. Tampereen seutu

GPS-koulutus Eräkarkku Petri Kuusela. p

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Maakuntauudistus Pirkanmaalta

Uudet avoimet työpaikat helmikuu tammikuu helmikuu helmikuu 2018/2017

Työttömyyden vuositason kasvu väheni

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU OPETUSTYÖRYHMÄ MUISTIO 2/

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä )

Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2016

PEHMEIKKÖJEN PAKSUUSTULKINNAT JA OMINAISVASTUSMITTAUKSET

Työttömyyden vuositason kasvu hidastui kolmantena kuukautena peräkkäin

Uudet avoimet työpaikat kesäkuu toukokuu kesäkuu kesäkuu 2017/2016

Työttömyyskatsaus Lokakuu 2015

Uudet avoimet työpaikat tammikuu joulukuu tammikuu tammikuu 2017/2016

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VAPAA-AIKATYÖRYHMÄ MUISTIO 1/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ MUISTIO 2/2009 HYVINVOINTIPALVELUT SEUTUSIVISTYS

EUREFin vaikutukset organisaatioiden tietojärjestelmiin

Transkriptio:

Seutukunnan koordinaatiston uudistamisprojekti Maastomittaukset 2008

Seutukunta

MISTÄ KYSE? Tavoitteena saadaan yhtenäinen koordinaatisto seutukunnalle (Euref FIN pohjainen koordinaattijärjestelmä ja N2000 korkeusjärjestelmä) Hyötyä tulevaisuudessa kuntien rajojen ylittävissä hankkeissa, kuten esim. Vuores (Tampere Lempäälä) Mittaukset tehdään seudullisena yhteistyönä Mittauksien johdosta pystytään olemassa oleva aineisto muuntamaan uuteen koordinaatistoon

Nykytilanne jatkossa

Ennen kesän 2008 mittauksia tapahtunutta Kangasala mitattu pilottina 2007 Tampereelta mittausaineisto olemassa Mitattavat pisteet inventoitu > peitepiirrokset pisteistä

Mittausryhmä Alunperin suunniteltu kokoonpano 4 henkeä (3 mittaajaa + työnjohtaja) Aloituksen viivästymisen takia muuttui 3 henkeen (2 mittaajaa+mittaaja/työnjohtaja) Alunperin oli suunniteltu, että ryhmässä olisi 1 henkilö Nokialta, Lempäälästä ja Kangasalalta, sekä työnjohtaja Tampereelta. Lisäksi tarpeen vaatiessa täydennystä Tampereelta

Mittausryhmä Kangasala Riina Leetsi, Hannu Nurmi ja Henrik Pullinen Nokia Tomi Talpio Lempäälä Eero Suominen Tampere Raimo Nurminen ja Jani Majaniemi Lisäksi pientä apua aina paikallisesti

6 kpl Trimble 5700 6 kpl Zephyr Geodetic antenneja Jalustat, pakkokeskiset, akut, laturit yms. kilkkeet Trimble Business Center ohjelmisto Laitteet vakuutettu varkauden varalta Mittauslaitteisto

Kesän 2008 mittaukset Vuokralaitteet saapuivat 3.6.2008 4.6.2008 kokoonnuttiin Tampereen Nekalan toimipisteessä Jaettiin mittalaitteet Käytiin mittauksia alustavasti läpi Testattiin laitteet yms. 10.6.2008 mittausten aloitus Lempäälässä

Mittausten eteneminen Lempäälä 10.6. 27.6. ja 21.7. 24.7. (17 pv) Orivesi 30.6. 3.7. (4 pv) Ylöjärvi 7.7. 11.7. (5 pv) Pirkkala 28.7. 11.8. (11 pv) Nokia 12.8. 25.8. (10 pv) Liitokset 26.8. 2.9. (6 pv) Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu viikko 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 Lempäälä Orivesi Ylöjärvi Pirkkala Nokia Liitokset

Normipäivä Töihin lähtö klo 7:00 Kokoontuminen ja päivän pisteiden jako Mittaukset 2 4 sessiota päivässä Paluu toimistolle ja päivän mittausten purku Päivän päätteeksi työnjohtaja vielä prosessoi vektorit ja varmisti, että päivän mittaukset ok

Tilastotietoa mittauksista Pisteitä Lempäälä 111 kpl Orivesi 28 kpl Ylöjärvi 38 kpl Pirkkala 84 kpl Nokia 75 kpl Pisteissä osittain päällekäisyyksiä kuntien rajojen läheisyydessä ja kuntien välisissä mittauksissa jokunen lisäpiste. Yhteensä pisteitä noin 330 kpl Vektoreita 1600 kpl (mukana Kangasalan mittaamat)

Tilastotietoa mittauksista Tunnit (jokaisen tunnit yhteenlaskettuna) Lempäälä 631,75 h Orivesi 128,20 h Ylöjärvi 157,54 h Pirkkala 280,84 h Nokia 261,72 h Liitokset 215,13 h Muuta 88,97 h yhteensä 1764,15 h

Ongelmia kesän aikana Ajoittain pisteitä vaikea löytää ilman mitään navigointilaitetta. Laitteelle ei tallentunut tietoja päivän aikana Muistikortti ei paikallaan? 2 kertaa power up tiedosto kadonnut laitteesta Vanhingossa väärällä pisteellä Pakkokeskisen kupla hajalla Joukossa huonoja pisteitä mitattavaksi GPS:llä, peitepiirroksen mukaan ei satelliitteja tarpeeksi näkyvissä, jotta pystyisi mittaamaan

Ongelmia kesän aikana Kunnolla toimivaa kannettavaa ei saatu järjestettyä Puomilla suljetut tiet

Mitä olisi voinut tehdä toisin Aloitus hirveällä kiireellä, valmisteluja olisi voinut tehdä vähän aikaisemmin, kun aikaa oli Koko mittauksista olisi voitu tehdä alustava verkkosuunnitelma, jota sitten muutettu tarvittaessa mittausten edetessä kuntien rajalla päällekkäisyyksiä ja verkko sekava Laajempi varamiehitys varmuuden vuoksi

Mitä olisi voinut tehdä toisin Pisteinventoinnissa oli tehty ainakin Lempäälässä merkintöjä mm. miten pisteelle löytää, mihin jättää auto ja mitkä pisteet on puomilla suljetun tien päässä. Tietoja ei meille kumminkaan tullut.

Homma jatkuu kesällä 2009 tarkkavaaituksilla.