NUORISOYHDISTYSTEN AVUSTUSOHJEET. Vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt avustusohjeet 13.3.2012 Avustusohjeet tulevat voimaan 1.5.

Samankaltaiset tiedostot
URHEILUSEUROJEN JA YHDISTYSTEN AVUSTUSOHJEET

URHEILUSEUROJEN JA YHDISTYSTEN AVUSTUSOHJEET

URHEILUSEUROJEN AVUSTUSOHJEET

Nuorten vapaat toimintaryhmät: Ryhmä, jonka toiminnasta vastaavista henkilöistä tai hankkeen toteuttajista vähintään 2/3 on alle 29-vuotiaita.

NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET

OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA. Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, Turku Puh. (02) PL1000, Turku

MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE

KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ

Avustushakemus Saapumispvm HAKEMUS KERAVAN NUORISOPALVELUILLE. Kohdeavustuksen saamiseksi yhdistykselle tai yhteisölle

KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE

PIKAOPAS Nuorisolautakunnan avustukset. perustuu: Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö

HELSINGIN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 1 (4)

VAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset

KARIJOEN KUNNAN Liikuntalautakunta ja Nuorisolautakunta julistavat paikallisten järjestöjen haettavaksi seuraavat AVUSTUKSET.

2. ROVANIEMEN KAUPUNGIN AVUSTUKSET PAIKALLISTEN NUORISOJÄRJESTÖJEN JA MUUN NUORISOTOIMINNAN TUKEMISEEN

NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY

VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö

4. YLEISAVUSTUKSEN ENNAKKO 6 4A. Miten ennakkoa haetaan 7

PIKAOPAS Nuorisolautakunnan avustukset. perustuu: Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö

Oheismateriaali Kult

Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle. Vuosi. Yleishallinto. Seura/Yhdistys/Ryhmä. Osoite. Pankki ja tilin n:o.

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

3 Opiskelijakunnan alayhdistyksille ja projekteille myöntämät avustukset

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN

AVUSTUKSET UUDENKAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN. Vapaa-aikalautakunta hyväksynyt Voimaantulo alkaen

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh

Kulttuurilautakunnan päätös

Vapaa-aikaltk LIITE 4 UUDENKAUPUNGIN VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUKSET

YLEISAVUSTUS yhdistyksen sääntömääräisen toiminnan tukemiseen

Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015

Nastolan aluejohtokunnan projektiavustusten toimintaperiaatteet ja hakuohjeet

NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET

LIIKUNTATOIMEN AVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET JA HAKUOHJEET VUODELLE 2015

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA LIITE 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS-PERUSTEET

Khall / 136

RIIHIMÄEN KAUPUNGIN KULTTUURI-JA VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN

Nastolan aluejohtokunnan avustussääntö

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN

NUORISOAVUSTUSHAKEMUS

LUKU I YHDISTYSASEMA

AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT

Karstulan kunta. Toiminta- ja kohdeavustusten jako

Liikuntajärjestöjen avustusohjeet

AVUSTUKSEEN OIKEUTETUT YHDISTYKSET

Näitä avustuksia myönnetään kylä- tai asukasyhdistyksille ja muille yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä tekeville yhdistyksille

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN ALAISTEN KOHDEAVUSTUKSIEN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN 2018, UUSITTU LOMAKE JA TOIMINTAOHJE

NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURI- JA KANSALAISTOIMINNAN AVUSTUSOHJEET alkaen

Hyvinvointilautakunnan avustusperiaatteet koskevat seuraavia avustuskokonaisuuksia:

PORNAISTEN NUORISOVALTUUSTON MYÖNTÄMÄ TUKI NUORTEN ITSENSÄ TOTEUTTAMIIN TAPAHTUMIIN, RETKIIN JA MUUHUN UUTEEN TOIMINTAAN

Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) kyllä

Sievin vapaa-aikalautakunta Liite 1 SIEVIN KUNNAN VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

Avustusten ja apurahojen yleiset myöntämisperiaatteet

Lasten ja nuorten palvelualue/nuorisotyö Hallintokatu Järvenpää

LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA MYÖNTÄMISMENETTELY

ASIKKALA HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty hyvinvointilautakunta

VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUKSET VUONNA 2015

Yhdistysohjesääntö. Yhdistysohjesääntö - Tampereen ylioppilaskunta TREY

Tampereen ylioppilaskunnan yhdistysohjesääntö Tämän ohjesäännön on edustajisto hyväksynyt kokouksessaan

Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit

Avustukset nuorisotoimintaan 2017

LAUKAAN KUNNAN VAPAA-AJAN LAUTAKUNNAN LIIKUNTATOIMINTAA VARTEN JAKAMIEN VUOSIAVUSTUSTEN AVUSTUSSÄÄNNÖT 2015

NUORISOTOIMEN AVUSTUS- JA PALKINTOSÄÄNTÖ

Mitä avustusta haetaan

Sivistyslautakunnan vapaa-ajanjaoston vahvistamat. (Vap.aj.jaosto )

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/

Avustukset liikuntatoimintaan 2017

HELSINGIN KAUPUNKI NUORISOLAUTAKUNTA

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ

HELSINGIN KAUPUNKI NUORISOLAUTAKUNTA

PIHTIPUTAAN KUNNAN AVUSTUSOHJE KUNNANHALLITUS: VOIMASSA:

LUKU I YHDISTYSASEMA

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen

Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus. Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi. Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus.

OULAISTEN KAUPUNKI/SIVISTYSPALVELUKESKUS. Sivistyslautakunnan avustusohjeet

SIVISTYSLAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

2) aktiivisella kansalaisuudella nuorten tavoitteellista toimintaa kansalaisyhteiskunnassa;

LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET

VAPAA-AIKATOIMISTO YHDISTYSAVUSTUKSET

Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt

Nuorisolaki. EDUSKUNNAN VASTAUS 219/2005 vp

Kulttuuritoimintaan tarkoitettujen avustusten myöntämisperiaatteet

Kuopion nuorisovaltuusto on Kuopion nuorison virallinen edustaja Kuopion kaupungissa.

VAPAA-AJAN PALVELUJEN AVUSTUSOHJEET

2016 LIIKUNTA-, NUORISO-

UUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019

LIIKUNTATOIMEN AVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET JA HAKUOHJEET VUODELLE 2017

Opetusministeriö asettaa tarvittaessa työryhmän ohjelman valmistelua ja seurantaa varten.

Kaupunginhallitus. Yleiset avustusperiaatteet Avustukset yhdistyksille ja muille toimijoille. Ohjeet ovat voimassa alkaen

OPETUSMINISTERIÖ VUOSIAVUSTUSHAKEMUS 2007

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset

AVUSTAMISESSA NOUDATETTAVAT PERIAATTEET JA OHJEET

LIIKUNTAPALVELUJEN AVUSTUSOHJEET

Järjestöavustushakemus

Transkriptio:

1 NUORISOYHDISTYSTEN AVUSTUSOHJEET Vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt avustusohjeet 13.3.2012 Avustusohjeet tulevat voimaan 1.5.2012

2 RAISIOLAISTEN NUORISOYHDISTYSTEN AVUSTUSOHJEET Nuorisolain 27.1.2006/72 tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinolosuhteita. Tavoitteen toteuttamisessa lähtökohtina ovat yhteisöllisyys, yhteisvastuu, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo, monikulttuurisuus ja kansainvälisyys, terveet elämäntavat sekä ympäristön ja elämän kunnioittaminen. Nuorisotyö ja politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin. Nuorisotyön toteuttamisesta vastaavat kunnat, nuorisoyhdistykset ja muut nuorisotyötä tekevät järjestöt. Vapaa-aikalautakunta myöntää raisiolaisille paikallisille nuorisoyhdistyksille avustuksia kaupunginvaltuuston vuosittain talousarvioon hyväksymän määrärahan mukaisesti. 1. AVUSTUSMUODOT 1 Perusavustus toimintaan 2 Leiriavustus 3 Ohjaajien palkkausavustus 4 Starttiavustus 5 Muu yksilöity avustus 2. YLEISET MÄÄRÄYKSET 2.1 Yhdistys Yhdistys on seuraavat vaatimukset täyttävä organisaatio. a b Sillä on kirjallisesti muotoillut ja yhdistyslain määräykset täyttävät säännöt. Se kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen tai/ja alueelliseen nuorisoyhdistykseen tai se on hyväksytty yhdistysrekisteriin.

3 c d e Se pitää vuosittain säännöissä määrätyn vuosikokouksen, jossa hyväksytään toimintakertomus ja tilit sekä esitellään tilintarkastuskertomus kuluneelta kalenterivuodelta. Se koostuu vähintään 10 jäsenestä, jotka maksavat vuosittain vähintään yhdistyksen määräämän jäsenmaksun. Sen jäsenistä vähintään 2/3 on kotipaikkana Raision kaupunki. Vapaa-aikalautakunta voi niin harkitessaan poiketa yllä olevista määräyksistä. 2.2 Avustusta ei myönnetä a b c d e pelkästään taloudellista toimintaa harjoittavalle yhdistykselle. ammattiyhdistyksille, kiinteistöyhtiöille, asukasyhdistyksille ja vastaaville. taloudellisen tuen hankkimiseksi perustetuille yhdistyksille, esim. keräysorganisaatioille. sotilaallisille yhdistyksille. liikunta- ja urheilujärjestöille. 2.3 Avustuksen hakeminen Perusavustusta ja ohjaajien palkkausavustusta haetaan maaliskuun loppuun mennessä hakemuslomakkeella, johon täytetään tarvittavat tiedot. Leiriavustusta haetaan syyskuun loppuun mennessä. Tällöin huomioidaan ajalla 1.10. edellisenä vuonna - 30.9. kuluvana vuonna järjestetyt leirit. Starttiavustusta haetaan tarvittaessa ja siihen tulee liittää yhdistyksen perustamisasiakirjat, hyväksytyt säännöt sekä selvitys siitä kuuluuko perustettu yhdistys valtakunnalliseen tai/ja alueelliseen yhdistykseen sekä hallituksen jäsenten yhteystiedot. Muuta yksilöityä avustusta haetaan tarvittaessa. Hakemukseen tulee liittää kustannuslaskelma ja toteuttamissuunnitelma tapahtumasta/ tilaisuudesta, johon avustusta haetaan. Tämä avustus ei ole tarkoitettu muita toiminta-avustuksia saavien yhdistysten käyttöön. Hakemukset tulee laatia tarkoitusta varten laadituille lomakkeille.

4 2.4 Tarkastus Nuorisopalveluilla on oikeus toimeenpanna avustushakemuksen perustana olevien asiakirjojen tarkastus. Yhdistys on velvollinen säilyttämään nämä asiakirjat vähintään viiden vuoden ajan toimintavuoden päättymisestä. 2.5 Ennakon maksaminen Nuorisopalvelut voi harkitessaan maksaa yhdistyksille ennakkona enintään 50 % edellisenä vuonna myönnetystä avustuksesta. Järjestön tulee ennen ennakon maksatusta toimittaa riittävä selvitys edellisenä vuonna saadun avustuksen käytöstä sekä allekirjoittaa takaisinmaksusitoumus siltä varalta, että vapaa-aikalautakunnan lopullinen päätös sitä mahdollisesti edellyttää. Vuosiavustuksen ennakkoa voidaan maksaa toimintaan myönnettävästä perusavustuksesta sekä ohjaajien palkkausavustuksesta. 2.6 Avustuksen maksaminen Avustukset maksetaan yhdistyksen ilmoittamalle pankkitilille välittömästi päätöksen saatua lainvoiman. 2.7 Virheellisesti tai puutteellisesti annetut tiedot Virheellisten tai puutteellisten tietojen antaminen voi aiheuttaa myönnetyn avustuksen takaisinmaksuvelvollisuuden ja/tai järjestön sulkemisen pois avustuksen piiristä lautakunnan päättämällä tavalla. 2.8 Avustuksen osuus yhdistyksen menoista Kaupungin myöntämä avustus ei saa kokonaisuudessaan ylittää 85 %:a yhdistyksen toimintavuoden kuluista. Ohjaajien palkkausavustus ei saa ylittää 85 %:a maksetuista palkka- ja sosiaalikuluista. 2.9 Avustukset, joita yhdistys saa toiselta kunnan organisaatiolta otetaan huomioon avustusta alentavana tekijänä avustuksen määrää harkittaessa Toisen verotusoikeudellisen yhteisön myöntämät avustukset otetaan huomioon lautakunnan harkitsemalla tavalla. 2.10 Raportointivelvollisuus Toiminta- ja palkkausavustusta saaneilla yhdistyksillä on velvollisuus raportoida avustuksen käytöstä nuorisopalveluille. Raportti edellisen avustuksen käytöstä on toimitettava maaliskuun loppuun mennessä avustuksen myöntämistä seuraavana vuonna. Mikäli raporttia avustuksen käytöstä ei ole toimitettu määräajassa, yhdistys voidaan sulkea pois avustuksien piiristä lautakunnan päättämäksi ajaksi.

5 Rekisteröityjen yhdistysten on lisäksi toimitettava edellisen vuoden tilinpäätös viimeistään marraskuun loppuun mennessä, muussa tapauksessa lautakunnan myöntämää avustusta ei laiteta maksuun ja se raukeaa. 3. KÄSITTEET 3.1 Jäsen 3.2 Jäsentiedot Jäsenellä tarkoitetaan alle 29-vuotiasta henkilöä, joka on maksanut yhdistykselle sen määräämän vuosittaisen jäsenmaksun, tai on muilla perusteilla kirjattu yhdistyksen sääntöjen määräämällä tavalla jäseneksi. Jäsenenä voi olla myös 29 vuotta täyttäneitä henkilöitä, mutta vain alle 29-vuotiaat otetaan huomioon laskettaessa yhdistyksen jäsenmäärää. Yhdistyksen tulee pitää luetteloa jäsenmaksunsa maksaneista tai muuten jäseneksi kirjatuista yhdistyksen jäsenistä. Jäsenluettelon tulee sisältää nimen lisäksi osoitteen ja syntymäajan. 3.3 Yhdistystiedot Yhdistystietojen tulee sisältää tiedot yhdistyksen osoitteesta, mahdollisen sähköpostiosoitteen, pankkiyhteystiedot, toimihenkilöiden tiedot osoitteineen myös mahdollisine sähköpostiosoitteineen, tiedot jäsenmäärästä, kuulumisesta valtakunnalliseen tai/ja alueellisiin yhdistyksiin sekä yhdistysrekisterinumeron. 4. AVUSTUSMUODOT 4.1 Perusavustus toimintaan Tarkoitus Perusavustus toimintaan on tarkoitettu nuorisoyhdistyksen toiminnan kulujen peittämiseen. Lisämääräykset Ollakseen oikeutettu avustukseen ovat yleisten määräysten lisäksi voimassa seuraavat määräykset: * yhdistyksen tulee harjoittaa vapaa-aika- ja harrastustoimintaa alle 29-vuotiaiden lasten ja nuorten parissa, * ollakseen oikeutettu saamaan avustusta tulee kaksi kolmasosaa jäsenistä olla alle 29-vuotiaita, * toiminnan tulee olla avointa kaikille ikäryhmään kuuluville

6 4.2 Leiriavustus riippumatta siitä onko toiminnassa mukana oleva yhdistyksen jäsen. Leiri- tai muita tapahtumia, joita avustetaan toisen avustuksen kautta, ei voida laskea tämän avustusmuodon piiriin. Avustuksesta päättäessään tulee lautakunnan ottaa huomioon seuraavat asiat: 1. avustuksella järjestettävän toiminnan ajankohtaisuus ja sen sijoittuminen koko Raision alueen kattavaan toimintamahdollisuuksien tarjontaan, 2. yhdistyksen jäsenmäärä ja toiminnassa mukana olevien lukumäärä, 3. yhdistyksen toimintaryhmien lukumäärä ja toimintaryhmien kokoontumiskerrat ja 4. muut hakijan esittämät erityisperusteet. Tarkoitus Leiriavustuksen tarkoituksena on kattaa järjestöjen itse järjestämien leirien sekä piiri- ja valtakunnallisten leirien kustannuksia. Lisämääräyksiä Leiriavustus jaetaan leirivuorokausien suhteessa siten, että avustukseen varattu määräraha jaetaan toteutuneilla leirivuorokausilla ja kerrotaan kunkin järjestön leirivuorokausiluvulla. Piiri- ja valtakunnalliset sekä Raision ystävyyskaupungeissa tai muut ulkomailla toteutetut leirit huomioidaan puolella (½) toteutuneiden leirivuorokausien määrällä. Matkustusaikaa ulkomailla järjestetyille leireille ei lasketa leiriajaksi. * Leirin tulee kestää vähintään kaksi yötä ja yöpyminen tulee tapahtua leirillä. Matkustusaika leirille kotimaassa lasketaan leiriajaksi. * Leiri voi kestää enintään seitsemän (7) yötä. * Leirien osanottajien tulee olla alle 29-vuotiaita. * Leirillä tulee olla vähintään 10 leiriläistä. * Leiriläisten määrään voidaan laskea kaksi (2) leirin henkilökuntaan kuuluvaa jokaista 10 leiriläistä kohti.

7 4.3 Ohjaajien palkkausavustus Tarkoitus Tällä avustuksella on tarkoituksena luoda mahdollisuus raisiolaisille nuorisoyhdistyksille palkata pää- ja/tai osa-aikaisia ohjaajia. Lisämääräyksiä Palkkausavustus ei saa ylittää 85 %:a järjestön maksamaa palkka- ja sosiaalikulujen yhteismäärää. Palkkausavustuksen saamisen edellytyksenä on lakisääteisistä työnantajavelvollisuuksista huolehtiminen. Avustus 4.4 Starttiavustus Avustuksen jaosta päättää vapaa-aikalautakunta talousarvioon hyväksytyn määrärahan puitteissa. Starttiavustuksen tarkoituksena on mahdollistaa uuden yhdistyksen toiminnan käynnistyminen. Yhdistyksen tulee täyttää edellä määritellyt avustamiseen oikeuttavat määräykset. Avustus Käytettävä avustussumma päätetään talousarvion yhteydessä. Avustamispäätös Päätöksen avustamisesta tai sen hylkäämisestä tekee nuorisopalvelut kuukauden kuluessa hakemuksen saapumisesta. Päätös annetaan lautakunnalle tiedoksi. 4.5 Muu yksilöity avustus Avustuksen tarkoituksena on mahdollistaa jonkin erityisprojektin tai/ja tapahtuman toteuttaminen. Avustusta voi hakea joko edellä määritelty yhdistys tai/ja erityinen projektia tai/ja tapahtumaa varten perustettu toimintaryhmä, jolla on 18 vuotta täyttänyt vastuuhenkilö. Hakeminen Avustusta haetaan vähintään kolme kuukautta ennen tapahtuman toteutumista. Hakemukseen tulee liittää yksilöity taloussuunnitelma ja ohjelma.

8 Avustamispäätös Avustamispäätöksen tekee nuorisopalvelut toimitettujen hakemusten perusteella. Päätös tulee tehdä kahden viikon kuluessa hakemuksen saapumisesta ja päätöksestä tulee ilmoittaa kirjallisesti hakijalle. Päätös annetaan lautakunnalle tiedoksi. Avustuksen maksaminen Avustus maksetaan siten, että se on hakijan käytettävissä tapahtuman toteutuessa. Ennen avustuksen maksatusta on hakijan allekirjoitettava sitoumus avustuksen tai sen osan mahdollisesta takaisinmaksusta. Avustuksen tilitys Hakijan on kuukauden kuluessa tapahtumasta toimitettava tapahtumaa koskevat maksetut laskut nuorisopalveluille. Nämä avustusohjeet ovat voimassa 1.5.2012 alkaen. Vapaa-aikalautakunta voi päätöksellään muuttaa näitä sääntöjä tai tehdä määrätystä asiasta poikkeavan päätöksen, joka pitää kirjallisesti perustella päätöksen yhteyteen. Vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt nämä ohjeet 13.3.2012 ja niitä sovelletaan ensimmäisen kerran vuoden 2012 avustusten myöntämiseen.