Kulttuurikilta

Samankaltaiset tiedostot
Kotkan Pohjola-Nordenin vuoden 2017 tapahtumia

Kulttuurikilta

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.

sappeen kesäteatteri ylpeänä esittää musikaalin iskelmätaivaan legendaarisesta tähdestä!

Lasten museokesä 2013

MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI

JÄSENTIEDOTE 3 / 2015

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen.

KLUBIRAKENNUKSEN REMONTTI otetaan vastaan , jonka jälkeen kaikki tilat ovat jäsenten käytettävissä!

Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan.

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

SENIORIT TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SYKSY 2017 TAPAHTUMAKALENTERI

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Tärkein visiomme on johdattaa kaikenikäiset sekä taustaltaan erilaiset ihmiset taidemusiikin kiehtovaan maailmaan.

Marraskuun tapahtumat

Kalevalaa monessa muodossa Kansalliskirjastossa

Palautteen antajat oppilaitoksittain. Pohjanlinna PSAI Yhteislyseo

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta

Avaa ovi RAVINTOLATEATTERIIN

Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta.

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

Helsingin Kansallinen Kulttuuriyhdistys, jäsenkirje 3/2017

Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La

Vesivyöjuoksu ja vesijumppa. Vesitreeni tällä viikolla klo (sis. juoksua, jumppaa ja lihaskuntoharjoittelua).

nykyisyydestä ja kenties tulevastakin.

Yhteystiedot: Sähköposti:

TERVETULOA JÄSENISTÖN JOULUJUHLAAN LA KLO VILLA RUSKAAN

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

Tapahtumat ja oheisohjelmat

JÄSENTIEDOTE 3 / 2016

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...

juhli näyttävästi Lääkäriliitto JUHLAVUOSI

Kesäkonsertit Summer concerts

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

Infokirje

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille

Saarijärven Lossi 74/6 vuotta

Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri 2015

Klo KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset

MUSIIKKI. Lämmittely. Sanastoa

Kuukausitiedote huhtikuu Turuntie 12

Vuoden 2017 tapahtumia

Kinaporin palvelukeskus Tapahtumakalenteri


Timonen Linkola: Uusi musikaali Aleksis Kivestä täynnä tunnetta ja elämää!

Korson asukaspuisto syksyn 2017 ohjelma

TAPAHTUMAMATKAAJA, koe kulttuurimatkailun uusi muoto koe Tapahtumajuna

Sydämellisesti tervetuloa kesäteatteriin!

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

Kumina Music Oy ohjelmat 2016

Koko kaupungin henkilö V

HAUHON REITIN TAPAHTUMAKALENTERI 2014

Klubin viikkokirje on ilmestynyt VUOKRALL E T ARJOTAAN LIIKETILAA

Tammikuu. Huhtikuu. Helmikuu. Toukokuu

SEKAKUOROLIITTO RY Helsinki JÄSENKIRJE 5 / Sekakuoropäivät Helsingissä

Vuoden 2017 tapahtumia

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

Elämyksiä tarjolla Hartwall Areenan ja Gatorade Centerin aitioissa! Aitioiden esittely ja vuokrausohjeet

Snellmanien sukutapahtumassa

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

MARRASKUU Tervetuloa! Puh

KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina suljetaan klo torstaina 5.5. suljettu perjantaina 6.5. suljettu

SUNNUNTAINA TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

TUL:n VETERAANIPÄIVÄT VARKAUDESSA

Kanavan päämääränä on tarjota kuulijoille tunnelmallinen ja inspiroiva levähdyspaikka kauniin ja rentouttavan klassisen musiikin parissa.

JOULUKUU Tervetuloa! Puh

SYKSY 2015, ETELÄN- SYLI RY

JÄSENTIEDOTE 1/2015

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. 3/ JAKELU: Jäsenyrittäjät, joiden sähköpostiosoite on Ulvilan Yrittäjien tiedossa.

Ekskursiomatka Saksaan. LARADI ry

SALON TAIDEMUSEO VETURITALLI

KOULUTUSVIIKONLOPPU ALUEEN TEATTERIHARRASTAJILLE. HAAPAVEDEN OPISTOLLA pe la

Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan

Joshua Salzman Ryan Cunningham I LOVE YOU BECAUSE. Hillevi Avikainen, Disa Kamula

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

Tverin Karjalan Savusaunamatka

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Tekninen ja ympäristötoimiala

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013

elokuu joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Vuoden 2017 tapahtumia. Vuoden 2018 tapahtumia

LAVAHARJOITUSAIKATAULUT. Yleistä:

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje HELMIKUUN TAIDETEOS

SIILIT LUKUVUOSI

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

LOKAKUU Tervetuloa! Puh

ANTOISAA VUODENALKUA. Tässä uutiskirjeessä:

2/ To Lue Saunologian arvio: Saunakohde Vantaan Kuusijärven saunat. (Arviossa olevat puutteet ja epäkohdat olisi jo ennalta ehkäisty, jo

Tieteen Ystävien Seura ry Keväisen Espanjan aarteita: kalliokuvia ja kulttuurikaupunkeja

HERTTONIEMEN SEURAKUNTA

Tarina. Pressikuvat (www#helsinkifilmi#fi)

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

Transkriptio:

TAPAHTUMAKALENTERI 2017 Päiväys 9.9.2017 Kaikkiin tilaisuuksiin ilmoittautumiset sekä uudet jäsenet joko sähköpostitse tai tekstiviestillä sipsukoponen@hotmail.com tai p. 050 5649365 ellei tilaisuuden yhteydessä ole erillistä mainintaa. Jos tilaisuus ylipäätään kiinnostaa niin ilmoittaudu mahdollisimman pian.tällöin osataan varautua esim. oppaiden määrään ja tietää että kiinnostusta on. Helsingissä on yli 80 kiinnostavaa museota. Käymme jossain niistä lähes joka kuukausi. Voit ehdottaa itsekin mielenkiintoista ohjelmaa, joka sopii meille kiltalaisille. Kulttuurikillan tilinumero FI48 1745 3000 0513 77 + oma viitenumerosi (kysy tarvittaessa allekirjoittaneelta) Tänä vuonna juhlii 100-vuotias Suomi. Vuosi on myös suomalaiselle kulttuurille tärkeä vuosi. Kotimaan matkailulla on myös juhlavuosi, sillä matkustus maassamme on alkanut virallisesti 130 vuotta sitten. Lisäksi Kulttuurikilta täyttää 10v. Meillä on näin kolminkertainen syy nostaa lippu korkealle. Muutokset mahdollisia allaoleviin ohjelmiin. Syyskuu 26.9. Kalevala Korun 80v näyttely Kansallismuseossa 29.9. Aleksanterin teatteri Toinen kerta toden sanoo Lokakuu 4.10.Kulttuurikilan syyskokous - Kaivopihan karaokekellari 5.10. Helsingin kaupunginteatteri - Myrskyluodon Maija 21.10. Lahden kaupunginteatteri Love me tender Marraskuu Museo tai näyttelyvierailu, konsertti tai vastaava 25.11. Kulttuurikillan 10v juhla - Ravintola Kappelin kellari Joulukuu 10.12. joulumarkkinamatka Malmgård, Porvoo 28.12. Helsingin kaupunginteatteri - Myrskyluodon Maija, lisänäytös

SYYSKUU Ti 26.9. klo 16.30 Kalevala Koru 80v näyttely Kansallismuseossa. Vuosi on erityinen myös Suomen tunnetuimmalle koruyritykselle Kalevala Koru Oy:lle, joka täyttää samana vuonna 80 vuotta. Kalevala Korun kiertävä näyttely pysähtyy Kansallismuseoon. Suomen rakastetuin koru 80 vuotta -näyttely, on myös osa Suomi 100-ohjelmaa. Kalevala Korun näyttely tuo esiin yrityksen roolia suomalaisessa yhteiskunnassa kautta vuosikymmenten. Opastettu kierros, Ilmoittautumiset 24.9. mennessä. Opastus killan jäsenille on maksuton, avecille 5 euroa. Pääsymaksun jokainen maksaa itse. Museo sulkeutuu klo 18.00. Pe 29.9.klo 19.00. Aleksanterin teatteri, Albertinkatu 32, Helsinki Toinen kerta toden sanoo. Syksyn ihastuttava uutuus on englantilaisen Derek Benfieldin hersyvä romanttinen komedia, joka tutustuttaa meidät Bernardiin ja Marioniin. He tapaavat sattumalta kahdenkymmenen vuoden jälkeen ja lähtevät kerimään auki kuluneita vuosia: ensi tapaamistaan, ihastumistaan, kummankin tahoillaan solmimaa avioliittoa ja lapsiaan. Taustalla risteilee kysymys siitä, miksi elämä vei aikanaan erilleen? Nyt kun he tapaavat uudelleen saattaa avautua ovi kohti yhteistä tulevaisuutta. Nasevan sanailun ja valloittavien hahmojen kautta Satu Silvo ja Antti Virmavirta liikkuvat tästä hetkestä menneisiin vuosiin. Marionin ja Bernardin, ihan tavallisten ihmisten, sydämet tuntuvat tutuilta kaikille jotka joskus ovat olleet rakastuneita. Taidokkaat näyttelijät tekevät esityksessä myös kolme muuta roolia. Rooleissa Satu Silvo ja Antti Virmavirta

Ohjaus ja suomennos Timo Rissanen Tuotanto Suomen Komediateatteri. Lipun hinta 32 ja avec 39,00 sisältää väliaikakahvit. Sitovat ilmoittautumiset viimeistään 14.9. LOKAKUU Ke 4.10. klo 18.00 Kulttuurikillan syyskokous, Kaivopihan karaokekellari, Mannerheimintie 3 Kutsu liitteenä. Kulttuurikillan sääntömääräinen syyskokous pidetään Kaivopihan karaokekellarin kabinetissa. (Entinen Vanhan kellari) Hallituksesta on erovuorossa: Pirjo Aaltovirta, Mauri Attola, Anitta Kiviharju ja varajäsen Mervi Hakala-Rafols sekä puheenjohtaja, joka valitaan vuosittain. Hallituksessa jatkavat Ritva Ruokanen, Anne Vainio-Luoto ja Jukka Piironen. Pidämme kokouksen kabinetissa, jossa nautimme samalla styget hodarit, jotka sis. Sörkän nakin, suolakurkkua, ja remoulademajoneesia sekä paahdettua sipulia + juoman. Hodarit valmistetaan rapeakuorisista Rustic-sämpylöistä ja Wotkinsin Sörkän nakeista. Hodarin saat myös soijanakilla ja gluteenittomana. Narikkamaksun jokainen maksaa itse 2,70. Kokouksen jälkeen voimme siirtyä kuuntelemaan ja laulamaan karaokea, sekä tanssimaan fiilis falsetissa. Kenties illan hauskin paikka löytyykin nuotin vierestä. Ilmoittautumiset tarjoilun vuoksi 2.10. mennessä. Jos olet varannut lipun seuraavan päivän Myrskyluodon Maija teatteriin, niin saat lippusi samalla. to 5.10. klo 19.00 Helsingin kaupunginteatteri, suuri näyttämö: Myrskyluodon Maija. 51 lippua. Liput ovat permannon riveiltä 8 ja 9. Lasse Mårtensonin säveltämä Myrskyluodon Maija saa ensiiltansa Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä elokuussa 2017. 50 vuotta täyttävä Helsingin Kaupunginteatteri juhlistaa uudella kotimaisella suurmusikaalillaan Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä. Myrskyluodon Maija kuvaa suomalaisen naisen elämää ja itsenäistymistä 1800-luvun Ahvenanmaalla, keskellä merta Myrskyluoto-nimisellä saarella. Teos tuli tunnetuksi Anni Blomqvistin romaanisarjaan perustuvana tv-sarjana 1976, johon Lasse Mårtenson sävelsi unohtumattoman musiikin. Tämä suomalaisten sieluun soimaan jäänyt musiikki kuullaan nyt ensimmäistä kertaa näyttämöllä musikaaliteoksena. Musikaalin dramatisoi Seppo Parkkinen Anni Blomqvistin teosten pohjalta ja ohjaa Kari Rentola. Laulujen sanat ovat Maija Vilkkumaa. Myrskyluodon Maija kertoo taiteen vertauskuvan kautta Suomen itsenäisyystaistelusta. Lipun hinta on killan jäsenelle 63,00 ja avecille 83,50, Loppuun varattu. Lisänäytös 28.12. jonne voi nyt varata lippuja. PERUTTU, kun määräaikaan ei tullut ilmoittautumisia. Pe 13.10 Musiikkiteatteri Kapsäkki, EEVA W musiikkinäytelmä Eeva Wahlströmin tarina. ilmoittautumiset 7.9. mennessä. Musiikkiteatteri Kapsäkin Eva W on nyrkkeilyn maailmanmestari Eva Wahlströmin).

Ti 17.10. Fengsui-ilta klo 18.00 Espoon Kauklahdessa kylätalo Palttinassa Tule kuulemaan ja näkemään mitä fengshuin periaate on. Miten ja miksi fengshui toimii.? Fengshui Suomessa. Miten sinä voit hyödyntää sitä kodissasi ja elämässäsi. Käytännön esimerkkejä fenshuista. Kristiina Mäntynen, arkkitehti, Suomen Fengshui seuran hallituksen puheenjohtaja pitää aiheesta mielenkiintoisen esitelmän. Tilaisuus pidetään Espoon Kauklahden kylätalo Palttinassa os. Tegelhagen 4. Juna-asema ja bussilinja 165, 65, 213 ja 18 n. 500 m päässä. Bussi 165N vierestä kotiinpäin Länsiväylää. Parkkipaikkojakin on. Oviraha sisältää luennon ja tilavuokran. Espoon Martat pitää kahvibuffettia ennen tilaisuutta. Ilmoittautuminen 1.10. mennessä. sipsukoponen(at)hotmail.com. Pääjärjestäjät Kulttuurikilta, Espoon Martat, Espoon Latu ja Xlife La 21.10. Lahden kaupunginteatteri. Musikaali Love Me Tender näytös on klo 13.00. Musikaali on täynnä Elviksen hittejä! Unelmia, rakkautta ja rock n rollia! Mies ja kitara, sielussa soi rock n roll ja palava sydän sykkii naisille. Eletään 1950 lukua ja amerikkalainen pikkukaupunki herää eloon, kun komea kulkuri kaartaa moottoripyörällään kaupunkiin. Muukalaisen tulo ei jää huomaamatta keneltäkään, eikä etenkään autokorjaamolla työskentelevältä Natalielta. Kun kaupunkiin leviää rakastumisen aalto, ovat kaikki pian All Shook Up! Broadway- musikaali Love Me Tender on fantastinen sekoitus hyväntuulisuutta, nuorta rakkautta ja kypsää lempeä, nostalgiaa ja huippuhyvää musaa. Vauhdikkaassa musikaalissa kuullaan yli 20 Elviksen hittiä aina Heartbreak Hotelista Jailhouse Rockiin. Musikaalin kulkurina nähdään Pimeys yhtyeen laulaja ja kosketinsoittaja, karismaattinen Joel Mäkinen. Yhtye julkaisi juuri loistavat arviot saaneen uuden levyn. Joel Mäkinen näyttelee parhaillaan myös TV1:n uudessa draamasarjassa Presidentti. Matkan hinta Kulttuurikillan jäsenelle on 75,00 ja avecille 95,00. Hinta sisältää bussimatkan, lounaan ja väliaikakahvit sekä teatterilipun. Viimeinen ilmoittautumispäivä on 21.9.

MARRASKUU Kulttuurikilta 9.9.2017 Riviera elokuvateatteri, leffa-ilta jossa voi syödä ja juoda esityksen aikana. Kalliosta löytyy tällainen. Lisätietoa seuraavassa tiedotteessa. Konsertti (esim. Musiikkitalo) tai museo (esim. Designmuseo tai Ateneum) 25.11.klo 18.00 Kulttuurikillan 10v juhla Ravintola Kappelin kellari. Lisätiedot seuraavassa tiedotteessa, laita päivä kelenteriisi jo nyt. JOULUKUU 10.12. Malmgårdin joulumarkkinat, ostos- ja joululounasmatka.joululounas Sannäsin kartanossa. Porvoon joulupuodit. Hintatiedot lähempänä. Bussimatka Kiasmalta. to 28.12. klo 19.00 Helsingin kaupunginteatteri, suuri näyttämö: Myrskyluodon Maija. Lisäesitys kun tämä on niin suosittu. Liput ovat parven ensimmäiseltä riviltä. Lasse Mårtensonin säveltämä Myrskyluodon Maija saa ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä elokuussa 2017. 50 vuotta täyttävä Helsingin Kaupunginteatteri juhlistaa uudella kotimaisella suurmusikaalillaan Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä. Myrskyluodon Maija kuvaa suomalaisen

naisen elämää ja itsenäistymistä 1800-luvun Ahvenanmaalla, keskellä merta Myrskyluoto-nimisellä saarella. Teos tuli tunnetuksi Anni Blomqvistin romaanisarjaan perustuvana tv-sarjana 1976, johon Lasse Mårtenson sävelsi unohtumattoman musiikin. Tämä suomalaisten sieluun soimaan jäänyt musiikki kuullaan nyt ensimmäistä kertaa näyttämöllä musikaaliteoksena. Musikaalin dramatisoi Seppo Parkkinen Anni Blomqvistin teosten pohjalta ja ohjaa Kari Rentola. Laulujen sanat ovat Maija Vilkkumaa. Myrskyluodon Maija kertoo taiteen vertauskuvan kautta Suomen itsenäisyystaistelusta. Lipun hinta 65 + väliaikatarjoilu. Sitovat ilmoittautumiset viimeistään 26.11. VUOSI 2018 PLANEETTAMME MAA 2 LIVE IN CONCERT HARTWALL ARENALLE La 24.2.2018 Helsinki, Hartwall Areena Varaa lippusi jo nyt. Hankimme lippuja sen mukaan kun ilmoittautumisia tulee. Lippuja on rajoitetusti. BBC:n tuottaman luontodokumenttisarjan toisen tuotantokauden materiaaleista koostettu Planeettamme Maa 2 - Live In Concert nähdään täysin uuden show n tiimoilta Helsingin Hartwall Areenalla lauantaina 24. helmikuuta 2018. Miljoonat katsojat ympäri maailmaa lumonnut dokumentti herää henkiin säveltäjämestari Hans Zimmerin sekä Jacob Shean ja Jasha Klebenin säveltämän musiikin siivittämänä. Illan isäntänä toimii Pirkka-Pekka Petelius, joka tunnetaan näyttelijäntyönsä ohella suurena luonnonystävänä. Maapallomme kolkkia ennennäkemättömällä tavalla esittelevää Planeettamme Maa -sarjan toisen tuotantokauden kuvamateriaalia filmattiin kolmen vuoden ajan 40 maassa. Monimuotoista luontoa syväluotaava suurproduktio on ansaitusti nimetty kaikkien aikojen hienoimmaksi luontodokumenttisarjaksi. Ennätyksiä muun muassa maailman kalleimpana dokumettisarjana rikkonut Planeettamme Maa -sarjan ensimmäinen tuotantokausi sai ensi-iltansa vuonna 2006. Kapellimestari Matthew Freeman johdattaa yleisön halki henkeäsalpaavien maisemien 80- henkisen Prahan filharmonisen kaupunginorkesterin säestämänä. Planeettamme Maa 2 - konsertissa nähtävä ainutlaatuinen kuvamateriaali yhdistyy sinfoniakonserttiin, jossa palkitun dokumenttisarjan kiehtovimpia hetkiä heijastetaan jättiscreenille 4K-Ultra-HD -kuvaformaatissa. BBC:n konserttia varten uudesta materiaalista koostama kuvasto esittelee katsojille maapallomme äärimmäisiä elinpaikkoja, jotka tähän mennessä on piilotettu ihmiskatseelta. Erityisesti Planeettamme Maa 2 -livekonserttia varten sävelletystä musiikista vastaa ensi viikolla loppuunmyydyllä Hartwall Areenalla konsertoiva elokuvamusiikin grand old man Hans Zimmer. Oscar-palkitun säveltäjämestarin ohella esityksen säveltaiteeseen ovat osallistuneet myös Jacob

Shea ja Jasha Klebe. Musiikki korostaa täydellisesti kuvamateriaalia lisäten siihen oman erityisen tunnelatauksensa luoden yleisölle vaikuttavan visuaalisen ja musiikillisen matkan. Näyttelijä Pirkka-Pekka Petelius juontaa konsertin syventäen sarjan taustoja kertoen dokumentin tekijöiden työstä ja vaikuttavia tarinoita kuvauspaikoilta. Esitys on suomenkielinen ja sen suositusikäraja on 6 vuotta. Hartwall Areenan ovet avataan klo 18. La 24.3.2018 Musikaali CATS Tampereen teatterissa. Bussimatka. Lähtö klo 9.45 Kiasman edestä, Mannerheiminaukio. Bussimatka. Lounas ja teatteri klo 13.00. Fantastinen Andrew Lloyd Webberin suurmusikaali Cats. Tampereen teatterille on myönnetty lupa valmistaa oma ainutlaatuinen versio tästä maailmakuulusta musikaalista. Esityskieli on suomi, tekstitys englanniksi ja suomeksi. Suomennos Jukka Virtanen. Rooleissa n.30 näyttelijää. Matkan hinta noin 100 sisältäen bussimatkan + lounaan + teatterilipun + väliaikakahvit. Hinta tarkentuu lähempänä. Sitovat ilmoittautumiset sipsukoponen@hotmail.com Toukokuu 2018 MAMMA MIA tulee taas. Nyt suomenkilisenä Messukeskuksen uuteen keväällä avattavaan teatteriin. Ohjelmaehdotuksia vastaanotetaan syyskautta ja v.2018 varten. Killan hallituksen puolesta Sirkka Sipsu Koponen