Kesä TAPAHTUMAT 2011



Samankaltaiset tiedostot
KLO 13 KLO 9.00 KLO KLO KLO 9.00

Näyttelykalenteri 2010

Elävää musiikkia Runoesityksiä Kulttuuridiplomien jako 100 leikkiä kirjastoihin Luontokuvia

LIIKUNTAPAIKKOJEN KÄSIKIRJA päivitetty

kirjastossa

KLO 13 KLO 9.00 KLO KLO KLO 9.00

Kouvola-päivää vietetään lauantaina Tapahtumat Kouvola liikkeelle Kouvola tutuksi Kouvolan luonto ja turvallisuus

LIIKUNTAPALVELUT KOUVOLAN ALUEELLA

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.

Elovalkeat Kouvolassa 2009

YHTEYSTIEDOT. Vuoden 2009 alussa Anjalankoski, Elimäki, Jaala, Kouvola, Kuusankoski ja Valkeala muodostivat uuden Kouvolan kaupungin.

Kesällä on aikaa tarinoille. Kymenlaakson. museoita. Aukioloajat Yhteystiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

keskiviikko Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä

Kouvolan kaupungin sisäliikuntatilat 83 kpl

Tapahtumia. kesä 2013 Kouvolan tapahtumakalenteri s.17. Esa Kotilaisen konserttisarja s. 8. ja tekemistä, ole hyvä!

Pilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat.

Lauantai 4.5. Klo Espoon Musiikkiopiston lapsikuoro esiintyy, juhlasali Klo 14 Viiden pelin pelit, vet. Timo, juhlasali

HAUHON REITIN TAPAHTUMAKALENTERI 2014

päivitetty Nuoriso- ja liikuntatoimi syyskausi , kevätkausi KALANNIN KOULU SALI 1 SALI 2

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET

Lasten museokesä 2013

Salpausselän palveluvyöhyke Edunvalvontapäällikkö Petteri Portaankorva

Vanhustenviikko Kotkassa

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

Vesivyöjuoksu ja vesijumppa. Vesitreeni tällä viikolla klo (sis. juoksua, jumppaa ja lihaskuntoharjoittelua).

Kouvolan VETREÄT VETERAANIT toivottavat lämmintä kesää kaikille!

Tapahtumia. kesä 2015 Kouvolan tapahtumakalenteri NÄYTTELYITÄ JA MUSEOITA s KESÄTEATTERIA KAIKILLE s. 6 7

Kouvolan kaupunki Kodikas Kiehtova Kehittyvä

Perjantai 3.5. Klo Senioritaiji Klo Johanna Hasu ja Helena Berg, piano ja laulu: vanhaa ja uudempaa suomalaista iskelmää

Kesätapahtumiin osallistuminen

Kesäkonsertit Summer concerts

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Tapahtumia. kesä/2012 Kouvolan tapahtumakalenteri Meidän maaseutu festivaali s. 2. ja tekemistä, ole hyvä!

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

Kuopio juhlii tunnista tuntiin Klo 9.00 Klo 9-22 Avoimet ovet Hyvinvointikeskus Hytke

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely.

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018

KESÄN 2017 VAKIOVUOROT

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET

ERÄLUETTELOT KYMI OPEN 2016 Erien ilmoitetut alkamisajat eivät sisällä 15 min valmistautumis-ja koelaukausaikaa

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Yhressä hyvä tuloo! - neljä aktiivista päivää Seinäjoella

Toimintaa toukokuussa 2019

Tangoilta, tanssittajina vuoden 2017 Tangokunigas Teijo Lindström ja 2017 Tangoprinsessa Mia Leivo orkestereineen.

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

Kouvolan terveyden ja liikunnan edistämisen palvelut Kevätretki Liikuntakeskus Pajulahteen tiistaina Jaalasta

Kinaporin palvelukeskus Tapahtumakalenteri

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa vuotias koulumme vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa.

Päivitys

Kouvolan seudun AIKATAULUT VOIMASSA

Jäsentiedote 3 / 2011

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

KARHULAN URHEILIJAT / NUORISOVALMENNUSRYHMÄ

Tapahtumakalenteri kevät 2008

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme:

elokuu joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy

VANHUSTEN VIIKKO TORNIOSSA

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

Luokanopettaja. Luokanopettaja. Ortodoksiuskonnon tuntiopettaja Koulunkäynninohjaaja / iltapäiväkerhonohjaaja

/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/ Toimittanut eduskuntatiedotus

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat

e r NUORISOTOIMI KULTTUURITOIMI 4H

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Nilsiän Kotiseutukeskus, museo ja museoka

lasten kuhmo O le lapsena! Ole lapsen kanssa! Ollaan yhdessä! K U H M O S S A!

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Kunkussa viikonlopun kovimmat bileet. Avoinna -04 Vapaa Pääsy!

Marko Aalto Petri Peltoniemi

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri 2015

Tulos vertailulukujärjestyksessä

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä

IHMEEN HIENO KOUVOLA. Helsinki 134 km Junalla 1:25 h Autolla 1:30 h. n.7 700

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

lapset - nuoret perheet

KOTISEUTURETKET SASTAMALASSA 2019

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Kunkussa viikonlopun kovimmat bileet. Avoinna -04 Vapaa Pääsy!

HAULIKKOJAOSTO HARJOITUSAJAT HAULIKKOJAOSTO 2016

HAULIKKOJAOSTO HARJOITUSAJAT HAULIKKOJAOSTO 2014

Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010:

Pm-pilkki henkilökohtaiset tulokset

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2

Lopputulokset. HÄTILÄ 13 Hätilä SRA Etelä-Häme Luokka: Joukkuekilpailu. Tulostettu: lauantai :18:18

SEURAOTTELUT

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Kouvolan kaupunki Kodikas Kiehtova Kehittyvä

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu

TULOKSET ROCK'N'SWING GP LAHTI

Lähitori Kuusela tapahtumat kesäkuussa 2015

TULOKSET SM-PILKKI Voionmaan opisto

Finland Festivalsin käyntitilasto 2013

Transkriptio:

Kesä TAPAHTUMAT 2011

LÖYDÄ Kesäinen KOUVOLA Löydä tai ilmoita tapahtuma, visitkouvola.fi Kouvolan alueen kattavin tapahtumakalenteri! Kouvolan kaupunki on tulvillaan mukaansa tempaavia tapahtumia sekä ihastuttavia ja kokemisen arvoisia kohteita. Täällä kaikki on lähellä, joten myös matkailukohteet sijaitsevat enintään puolen tunnin ajomatkan päässä kaupungin keskustasta. Lisätietoja ajankohtaisista tapahtumista: www.visitkouvola.fi/tapahtumat Voit ilmoittaa uusista tapahtumista täyttämällä matkailun tapahtumasivustolla olevan tapahtumaehdotuslomakkeen. KULTTUURIA, NÄYTTELYJÄ sivu 4-5 VERLAN KESÄ MUSEOT KESÄTEATTERIT sivu 6-7 MUSIIKKIA KONSERTTEJA TANSSEJA sivu 8-9 LIIKUNTA- TAPAHTUMIA sivu 10-11 MUITA TAPAHTUMIA KESÄTORIT sivut 12-13 MUITA TAPAHTUMIA MUSTILAN KESÄ sivu 14 SEURAKUNNAN KESÄTAPAHTUMIA sivu 15 KOUVOLAN KAUPUNKI Torikatu 10, (PL 85) 45100 Kouvola vaihde 020 61 511 sähköposti: info@kouvola.fi www.kouvola.fi KOUVOLAN MATKAILU kaupungintalo, 1.krs, A-porras Torikatu 10, 45100 Kouvola Matkailuneuvonta ja asiakaspalvelu, puh. 020 615 5295 Avoinna: ma - pe 8.00-16.00 sähköposti: matkailu@kinno.fi www.visitkouvola.fi Julkaisija: Kouvolan kaupunki/viestintä, viestinta@kouvola.fi 2

Tapahtuma 2011 POIMINTOJA Ma 2.5.- 25.9. ARS11-näyttely, Kouvolan taidemuseo Poikilo ARS on kansainvälisesti noteerattu Pohjoismaiden suurin nykytaidetapahtuma. Kouvolan taidemuseo keskittyy Itä-Afrikkaan. www.kouvola.fi/museot La 7.5. 2. Kouvola-päivä, Kouvolan keskusta ja eri kaupunginosat Kouvola-päivää vietetään keskustassa ja eri puolilla Kouvolaa teemoilla Kouvola liikkeelle, luonto ja turvallisuus sekä Kouvola tutuksi. www.kouvola.fi/kouvolapaiva Pe 13.-15.5. Kymenlaakso 2011 - Yllätyksiä sivuraiteilta, Kulttuurijuna Turkuun Kymenlaakso suuntaa valloitusretken Turkuun, Euroopan kulttuuripääkaupunkiin vuonna 2011. www.k2011.fi La 14.5. 4. Kouvola puolimaraton, Kouvolan jäähalli ja pesäpallostadion Puolimaraton on reipas ja iloinen Kouvolan kaupungin alueella juostava kuntoilu- ja kilpailutapahtuma. www.kouvolanpuolimaraton.fi To 19.-22.5. 24. KUULAS - Kansainvälinen lasten teatteritapahtuma, Kuusankoskitalo Ohjelmisto koostuu kaupunginteattereiden, ammattiteatteriryhmien, harrastajateattereiden sekä kansainvälisten vieraiden esityksistä. www.kuulas.info La 28.5. Kympin Nainen, Kouvolan jäähalli Kympin Nainen on kuntoliikuntatapahtuma ja paikkana on Kouvolan Jäähalli ja sitä ympäröivät lenkkipolut. Lenkkivaihtoehtoja on kolme: 5 ja 10 km sekä esteetön lenkki 2,5 km. Hyvän Olon Tapahtumatori jäähallissa. www.kympinnainen.fi La 28.5. Swap & Meet harrasteajoneuvotapahtuma, Kouvolan ravirata, www.swapmeet.fi La 4.6. Pe 10.-11.6. Pe 10.-12.6. Ke 15.-18.6. To 16.-19.6. La 18.6. Pe 15.-16.7. Pe 22.-24.7. Pe 6.-7.8. Pe 12.8. Pe 19.8. Ti 6.9. La 10.9. La 10.9. Mustilan kesäkauden avajaiset ja Alppiruusujen päivä, Elimäki, www.mustila.com Kouvolan XV Dekkaripäivät - Rikos ja rangaistus Kansainvälistä väriä ohjelmaan tuo kirjailija Håkan Nesser. Mukana myös kirjailijat Harri Nykänen, Matti Yrjänä Joensuu ja Markku Ropponen. Ministeri Tuija Brax avaa päivät ja julkistaa novellikilpailun voittajat. Kansantuomioistuin kokoontuu. www.dekkaripaivat.fi Kouvolan Erämessut, Pioneeripuisto, Koria Korian Pioneeripuiston kahdeksansilla Erämessuilla kohtaavat luonnosta kiinnostuneet metsästyksen, kalastuksen, retkeilyn ja luontomatkailun harrastajat. Pioneeripuisto on Etelä-Suomen kesän suurin eräalan kohtaamispaikka. www.kymenlaaksonmessut.fi/era Iitin Musiikkijuhlat, Iitin kirkonkylä ja Iitin kirkko Iitin musiikkijuhlat on kamarimusiikkiin keskittyvä tapahtuma. Juhlat huipentuvat pianonkantoon Hiidenvuoren muinaislinnapaikalle ja perinteiseen keskiyön konserttiin. www.iittifestival.fi 10. Kouvolan komia - musiikkiviikko, kävelykeskusta ja Tykkimäen huvipuisto Estradilla mm: Five Comets, Sami Pitkämö ja Lenni-Kalle Taipale, Kirsi Ranto, Eino Grön, Matti Esko, Meiju Suvas. www.kouvolankomia.fi EM- ravitapahtuma Kymi Grand Prix Kesäkuussa Kouvolassa ajetaan lämminveristen ryhmäajo, avoin EM-osakilpailu. GP-kilpailun yhteydessä monia oheistapahtumia. www.kouvolanravirata.com/kouvola Pioneerifestivaali, Pioneeripuisto, Koria, www.pioneerifestivaali.fi Itä-Länsi pesäpallotapahtuma, KSS Energia Arena, Kouvola Ohjelmassa tutusti A-pojat, B-tytöt ja -pojat sekä tapahtuman huipentumana naisten ja miesten pelit. www.superpesis.fi/fi/ita-lansi Verlan Aika - matka menneisyyteen, Maailmanperintökohde Verla Sodankäynti ja soturit rautakaudella, keskiaikatori, luuttumusiikkia, vanhan musiikin konsertit, rauta-ajan taistelunäytelmä ym. ohjelmaa. www.verla.fi MILjazz, Rykmentinpuisto, Kasarminmäki Puolustusvoimien soittokuntien viihdyttävää sotilasjazzia Kouvolan Kasarminmäellä jo kolmatta kertaa. Mukana Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta solistina Jussu Pöyhönen (Suurlähettiläät), Ilmavoimien Big Band, Rakuunasoittokunta ja Karjalan Sotilassoittokunta solistina Jonna GeaGea. www.miljazz.fi 20. Taiteiden Yö, Kouvola-talo ja keskusta Teemana monikulttuurinen Kouvola. Taiteiden yö levittäytyy Kouvola-talolta kaupungintalon Kansalaistorille, kävelykatu Manskille ja Kankaan koululle. TATTOO 2011 -kiertue, Kouvolan jäähalli Puolustusvoimien tattoo, näyttävä sotilasmusiikkishow Kouvolassa. www.puolustusvoimat.fi/wcm/erikoissivustot/tattoo2011 Lähiruokamessut, Elimäki Kolmannet Lähiruokamessut Mustilan maisemissa. www.lähiruoka.fi Repopolku, Repoveden kansallispuisto, Valkeala Repovesi on perinteinen ja suosittu vaellusretkeilyn kohde. Patikoijille löytyy eritasoisia, merkittyjä retkeilyreittejä yhteensä noin 40 km. www.luontoon.fi/repovesi www.visitkouvola.fi/tapahtumat 3

K u l tu u r i a TAPAHTUMIA NÄYTTELYJÄ... TAIDENÄYTTELYITÄ Kouvolan taidemuseon galleria 2.5.-25.9. Taiteilijaprofessori Ulla Rantanen, Kenia-aiheisia maalauksia ja grafiikkaa, Kouvola-talo 2. kerros KOUTA galleria, Kouvolan taidemuseo Poikilo Kouvola-talo, Poikilo, 2. kerros 3.5.-29.5. Mikko Sakala 31.5.-3.7. Hanna Peräkylä 5.7.-31.7. Kipa Kiri 2.8.-28.8. Maria Kausalainen 30.8.-25.9. KOUTA Kotiseututalon näyttelyt, Kettumäki, Kuusankoski Ke 4.5.-su 29.5. Lasten taidetta, Kuusankosken varhaiskasvatus Ke 1.6.-su 26.6. Kymin nikkarikerho Ke 29.6.-su 31.7.Lasten ja nuorten taidetta, Kansalaisopiston kuvataidekoulu Ke 3.8.-su 28.8. TSL:n Kuusankosken osaston harrastuspiiri Ke 31.8.-pe 30.9.Mira Matilainen ja Outi Valo Koskiston Taidekeskus, Koskistontie 80, Ruotsinkylä 12.6 14.8. Kuvissa ja muistoissa, ajankuvaa taiteen keinoin, yhteisnäyttelyssä yli 40 taiteilijaa ympäri Suomea. Suljettu 24.6-25.6.(juhannus). Tilauksesta myös muina aikoina. Lisätiedot: www.koskistontaidekeskus.fi Artpurha kuvataidenäyttelyt Anjalan kartanomuseon makasiinikahvila, 2 krs. 14.5-14.6 Anjalankosken Taideseura 16.6-14.8 Kuvataiteilija Pernilla Lindholm Czapnik ja kuvanveistäjä Radoslaw Gryta Järj. Kouvolan kaupunki, kulttuuripalvelut Moision kartanon taidenäyttelyt 6.5.- 4.9. Juhani Palmu sekä Seija ja Pentti Hasun arvotaidekokoelma 10.9. -18.12. Nina Mattila, Niko Lauhkonen 6.5. - 31.8. Kesägalleria: Kristiina Elo, Katariina Ögård,Kaija Asikainen Jaalan taidetupa, Jaalantie 07 Toukokuu Maalauksia, Leena Kunnasto, Eeva Ahtiainen, Satu Kosonen Kesäkuu Maalauksia, Piia Liila Heinäkuu Muuttuva maisema - valokuvanäyttely Jaalan kirkonkylästä, Jaalan nuorisoseura Elokuu Maalauksia, Titta Tervonen Syyskuu Maalauksia, Roger Purho Yhteistyössä Nykytaiteen museo Kiasma Kouvolan taidemuseo POIKILO, Varuskuntakatu 11, Kouvola (Kouvola-talo) 2.5. 25.9.2011, avajaiset 29.4. Nykytaiteen museon Kiasman järjestämä ARS-näyttely järjestettiin ensimmäisen kerran 50 vuotta sitten. Juhlan kunniaksi mukaan on kutsuttu museoita ja taidelaitoksia ympäri Suomen ja yksi niistä on Kouvolan taidemuseo Poikilo. Kouvolan näyttelyssä on esillä itäafrikkalaista nykytaidetta Keniasta. Näyttelyssä on mukana myös taiteilijaprofessori Ulla Rantanen, jolla on asunto Kenian Kitengelassa. Rantasen Afrikka-aiheisia töitä on esillä ARS 11 -näyttelyn ajan Kouvola-talon toisessa kerroksessa. Lisäksi esillä on suomalaisten tekstiilitaiteilijoiden Minna Impiön ja Mari Martikaisen Nairobissa teettämä yhteisötaideteos, joka koostuu 7000 virkatusta neliöstä. Lisätietoja: p. 020 615 5297 www.kouvola.fi/ars11 NÄYTTELYITÄ JA MUITA TAPAHTUMIA KIRJASTOISSA Näyttelyt ovat avoinna kirjaston aukioloaikoina. Lisätietoja www.kyyti.fi Kouvolan pääkirjasto 2.5.-14.5. Kymenlaakson opiston taidelinja: Salattu puoleni, oppilastöiden näyttely, valokuvia, piirustuksia, grafiikkaa. 16.-28.5. Kouvolan seudun ammattiopisto, kulttuuri oppilastöiden näyttely 30.5.-17.6. Anna-Maija Nisula: Linnan juhlat -taidenäyttely. Veistoksia, sekatekniikka-teoksia, tilataidetta. 20.6.-8.7. Kotka Maretarium Oy, Kuin kala vedessä -valokuvanäyttely. Luontokuvaaja Pekka Vainio, akvaristit Kari Taimisto, Juhani Vaittinen ja Petri Päivärinta sekä koululainen Heidi Saukkonen. 11.7.-5.8. Antero Topp: Hyvää huomenta Afrikka! -valokuvanäyttely Afrikan luonnosta 8.8.-3.9. Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi/ Suomen kirjainstituutti: Kirja kotona ja kylillä -kiertonäyttely. 5.9.-24.9. Kouvolan lyseon lukio: oppilastöiden näyttely. Savitöitä, valokuvia, grafiikkaa ym. Elimäen kirjasto 2.-31.5. Kartanokoulun pienryhmien valokuvanäyttely kesäkuu Reima Lihavainen heinäkuu Aija ja Markku Filppula elokuu Raila Hasu Haanojan kirjasto 2.5.-3.6. Antero Topp, Hyvää kesäkuu huomenta Afrikka! Roku-kuvataidekerhon töitä 4.-29.7. Tuula Kiiveri, maalauksia 4 www.visitkouvola.fi/tapahtumat

Kuusankosken kirjasto 2.-14.5. Kaakkois-Suomen valokuvakeskus, esillä kotimaisia valokuvaajia 16.-28.5. Afrikka elää muistoissani, muistoja Afrikan matkoilta. Esillä myös tasavallan presidentti Tarja Halosen matkamuistoja. Ma 30.5. Puutarhailta Kuusankosken kirjasto klo 18. Aarno Kasvi luennoi puutarhaterapiasta. Kirjaston pihalla voi vaihtaa puutarhaaiheista tavaraa ja kasveja kirppu- ja vaihto torilla klo 17 lähtien. 5.-17.9. Eetu Salma, luontomaalauksia Myllykosken kirjasto 13.5. asti Kaakkois-Suomen valokuvakeskus, esillä kotimaisia valokuvaajia 30.5.-23.6. Keskilaakso 80 vuotta, juhlanäyttely 5.-30.9. Antero Topp, Hyvää huomenta Afrikka! Valkealan kirjasto 2.-21.5. Omaishoitajadokumentti, Marja Seppälä 30.5.-11.6. Afrikka elää muistoissani, muistoja Afrikan matkoilta. Esillä myös tasavallan presidentti Tarja Halosen matkamuistoja. 8.8.-3.9. Antero Topp, Hyvää huomenta Afrikka! 5.-17.9. Jouni Salonen, Kouvolan kuvataiteilija, kiertueen aloitusnäyttely Mediamaja, Kouvolan pääkirjasto To 26.5. Rap-tapahtuma klo 18-20 Halukkaat esiintyjät voivat ilmoittautua: harri.pikka@kouvola.fi Ke 8.6. Kirjoituskurssi nuorille klo 12-14 kolmena skeskiviikkona ennen juhannusta. Ilmoittautumiset: niilo.sevanen@kouvola.fi Kirjaston ja Mediamajan tarkat ohjelmatiedot www.kyyti.fi 10.-11.6. Kouvolan Dekkaripäivät, Rikos ja rangaistus Kouvola-talolla. Mukana mm. kirjailijat Håkan Nesser ja Matti Yrjänä Joensuu. Novellikilpailun päätuomari, ministeri Tuija Brax avaa dekkaripäivät. La 30.7. 30.6.-31.8. Taide on totta 2011, Verlan tehdasmuseo, Verlantie 295, 47850 Verla. Helsingin Kivipainon kokoama kesänäyttely. Sis. myös kaksi kivilitografian peruskurssia. Tied. Kaisu Sirviö: puh. 050 511 3590, Kalle Berg Puh. 040 733 3067 1.7.- 31.7. Taidenäyttely Marmors Art, Töyryläntaival 64, Jaala. Tauluja ja keramiikkaa. Su 3.7. Kulttuurikierros Hartolan kylässä, klo 13, järj. Kotiseutuyhdistys La 23.7. Kotiseutupäivä Huhdasjärven museokankaalla, järj. Kotiseutuyhdistys Sodan aikaan -näytelmä ja nurkkatanssit Hartolan PVY:n talossa ja lavalla klo 18 ja 20 31.7.-14.8. Maisemakuvanäyttely, Virtakiven Kahvila Breijlinintie 8, Voikkaa, järj. Luonnonkuvaaja Eero Korkee puh. 044 280 6078. Kahvilan aukioloaikana. To 25.8. Ma 5.9. Yökino Myllykosken seuratalon parkkipaikalla klo 22.00. Lauri Nurske: Veijarit (2010) K13, 101 min. Drive-In-tapahtumassa paikkoja 50 autolle, järj. Anjalankosken elokuvakerho ry Kouvolan pääkirjasto 40 vuotta, Kouvolan pääkirjasto koko viikon 36 täynnä loistavaa juhlaohjelmaa! Ke 11.5. MUITA NÄYTTELYITÄ JA KULTUURITAPAHTUMIA 13.-15.5. K2011 - Yllätyksiä sivuraiteilta, Kymenlaaksoaisten taiteilijoiden valloitusretki junalla Turkuun Euroopan kulttuuripääkaupunkiin. Pe 13.5 Lähtöjuhlat Kouvolan rauta tieasemalla. La 14.5. Suuri valloitusjuhla, kaupunkitapahtuma Vähätorilla Turussa ja Kymenlaaksolaista ohjelmaa Turun kirjastossa. Su 15.5. Paluujuhla ja valloitusretken voitonmerkkien luovutus maakunnan päättäjille Kymenlaaksossa. www.k2011.fi Sotakirjallisuuden ilta, Kouvolan pääkirjasto 13.5.-28.6. Maisemakuvanäyttely, Kahvila Kahvitassi Kimolan vanha koulu Jaala. Järj. luonnonvalokuvaaja Eero Korkee, puh. 044 280 6078. Tied. kahvila 050 521 1661. Aukioloajat: ti-pe 10-18, la 10-14, su 12-16 Afrikka elää muistossani -kiertonäyttely 16.5.-28.5. Kuusankosken kirjastossa ja 30.5.-11.6. Valkealan Kirjastossa. Järj. Kouvolan seurakunnan ja Kouvolan kaupunki/kirjasto- ja kulttuuripalvelut Runoja ja musiikkia luonnossa Su 22.5., su 19.6., su 21.8. ja su 18.9. Repovesi, Määkijä klo 16.30-19. Kokoontuminen klo 16:30, Lapinsalmen parkki, Riippusillantie 55, Valkeala. Esiintyy Runorinki, musiikkia. Tarvittaessa venekuljetus Lapinsalmi- Määkijä. Tied. ja ilm. puh. 044 539 1515. Järj. Repojotos, www.repojotos.fi To 19.- su 22.5. KUULAS -Kansainvälinen Lasten Teatteritapahtuma, Esityksiä Kuusankoskitalossa, Kouvolan teatterissa sekä Keskustan koululla Kuusankoskella ja Kuusankosken lukiolla. Järj. TNL - Työväen Näyttämöiden Liitto ry. Kouvolan kaupunki, Kuusankosken Teatteri, Kouvolan teatteri sekä Suomen Assitej-keskus. Tied. p. (09) 2511 2170, www.kuulas.info 5

Pe 29.7. Elovalkeat avajaiset Kääpälän koululla klo 18, sateen sattuessa koulun juhlasalissa. Rakuunasoittokunta, Karjalan Prikaatin juhlapuhe. Kuvataiteili ja Eila Juuman lasitaidenäyttely Kääpälän kauppa avoinna 29.7. klo. 10-21 Jätkän Taulutalo avoinna 29.7. klo 14-21. Paikalla opas. Kääpälän vanha koulu avoinna yleisölle 29.7. klo 14-17.30 ja 20-21. Näytteillä koulun esineistöä, valokuvanäyttely, vanha koulu toimii taas hetken, lapsille mehua ja munkkeja. Tied. Marika Kärkkäinen p. 0400 701 223, Timo Vanonen p. 0400 553 025. Järj. Kääpälän kyläyhdistys Pe 29.7. Läävänvinttitanssit Aitomäessä Niemen pihapiirissä klo 20-01.30, Aitomäentie 986, solistina Kaija Pohjola ja Paratiisi sekä tanssiorkesteri Quattro. Tied. Elina Heino p. 040 593 2798. Järj. Aitomäen Nuorisoseura ry. Su 31.7. River blues yhteislauluin Jokelan Myllyllä, klo 16-18Timothy Dalton Band, Rocking Rolling Living Loving Band. Tied. Jari Rinne puh. 040 763 5080. Järj. Saarento-Jokelan kyläyhdistys ry Huom. Autojen paikoitus entisen Valkealan Motellin piha-alueelle, osoite Sairaalantie 2, josta pääsee riippusiltaa pitkin myllylle. Ke 3.8. Yhä jalompaa kahvijuomaa, Suomen Puotimuseo, Vanhatie 22, Valkeala klo 17. Saisiko olla kahvia? -näyttelyn yhteydessä Jorma Sipilä kertoo kahvin ja sikurin alkuajoista Suomessa. 6. - 7.8. Verlan Aika, Maailmanperintökohde Verla. Sodankäynti ja soturit rautakaudella, Keskiaikatori, Irlantilaista musiikkia ja vanhaa musiikkia: Rymäkkä, Jhary`s ja Eero Palviainen; Taisteluesitykset, Faravidin Sudet, Viikinkilaiva Sotka; Hevosturnajaiset, Rohan- talli; Linnavuoret ja rautakauden soturit Arkeologi, FM Sami Raninen, Turun yliopisto La 6.8. Ilmailupäivä Selänpään lentokentällä. klo 10-16. Yleisölennätyksiä purjekoneilla, lennokkiesityksiä. Myytävänä ilmailuaiheisia tuotteita. Tied. Risto Jokinen puh. 040 517 6058. Järj. Kouvolan Seudun ilmailuyhdistys ry. La 6.8. Soihtujen yö! Soihtujen toivotaan syttyvän vesien rannoille ja kotipihoille Soihtujen yö risteilyt Vuohijärvellä klo 21-22.20 ja 22.30-23.20, ilotulitus Järj. Orilammen Lomakeskus p. (05) 389 881. Ti 9.8. Vain Bocelli puuttuu, komedia kahdelle tarjoilijalle klo 19, Valkealan Kirkonkylän Nuorisoseurantalo, Kalevantie 8, Valkeala. Satu Silvo ja Reidar Palmgren yhdessä näyttämöllä! Ke 10.8. Elekieli, Tuija Piepponen, Tirvan tanssilava klo 19. Elekieli on mielenkiintoinen matka ihmisen kehon fyysisiin ja henkisiin salaisuuksiin. Mitä me viestitämme kehon kielellä? Tuijan esityksessä tavanomaiset liikkeemme saavat uusia, usein koomisia merkityksiä. La 13.8. Ilta Kuutinlahdella Konsertti, Repoveden kansallispuistossa klo 20. Kansallisoopperan kuoron oopperalaulajia oopperan, operetin ja perinteisen tunnelmamusiikin merkeissä. Konserttiinbussikuljetus Kuusankoskelta, Kouvolasta ja Valkealasta. Tarkemmat tiedot 1.6. alkaen www.walkeala.com. Järj. Valkealan Kotiseutuyhdistys yhteistyössä Metsähallituksen kanssa Tied. Erkki Sillanpää, 050 345 7961 erkki.sillanpaa@pp.inet.fi, Leo Rossi, 0400 922 861 leo.rossi@pp.inet.fi Su 14.8. Suomalainen Messu Valkealan kesäteatterilla klo 14. Valkia -ryhmä esittää Lasse Heikkilän musiikkiin perustavan suomalaista kansanperinnettä, historiaa, luontoa ja kansanluonnetta musiikin ja tanssin kielellä tulkitsevan Suomalaisen Messun. Järj. Valkealan seurakunta, Valkealan Kotiseutuyhdistys, Valkealan Musiikin ystävät, Kirkonkylän kyläyhdistys Su 14.8. Mäntysaaren hautausmaajuhla. Lähtö Valkealan seurakuntakeskuksen edestä linja-autolla klo 17.00. Kokoontuminen Orilammen majan rannassa klo 17.30. Järj. Valkealan seurakunta ja Orilammen Lomakeskus La 20.8. Litviikkimarkkinat Valkealatalon pysäköintialue klo 9-14. Vuoden 2012 Elo-Matin ja Elo-Maijan julkistaminen. Tied. Reijo Hynninen p. 0400 754 519. Järj. LC Valkeala/ Vekara VERLAN KESÄ- TAPAHTUMIA Verlan tehdasmuseo, Verlantie 295, Jaala. www.verla.fi Ke 8.6. Verlan seuratalon avajaiset La 11.6. Verla laulaa ja soi klo 14 La 11.6.-su 12.6. Verlan uittotapahtuma Uittonäyttelyn avajaiset, tukkilaisnäytöksiä, musiikkia, yhteislaulua ym. Ke 15.6. Verla muuttuu elokuvamaailmaksi/iitin Musiikkijuhlien konsertti klo 18 ja klo 20. Esiintyjinä Siljamari Heikinheimo, Jyrki Lasonpalo, viulu; Tommi Aalto, alttoviulu; Tuomas Lehto, sello; Petri Mäkiharju, kontrabasso; Anni Haapaniemi, oboe; Pedro Hietanen, harmonikka; Laura Mikkola, piano. www.iittifestival.fi Su 17.7. Verla -päivä Opastettuja museokierroksia, koskinäytös, musiikkia, työnäytöksiä ym. La 6.8.- su 7.8. Verlan aika, Keskiaikatori, irlantilaista musiikkia ja vanhaa musiikkia: Rymäkkä, Jhary`s ja Eero Palviainen; Taisteluesitykset, Faravidin Sudet, Viikinkilaiva Sotka; Hevosturnajaiset, Rohan- talli; Linnavuoret ja rautakauden soturit. Arkeologi, FM Sami Raninen, Turun yliopisto. Tied. Kulttuurituottaja Helena Jetsu, p. 020 615 7420 To 30.6.-pe 31.8. Taide on totta 2011 Helsingin Kivipainon kokoama kesänäyttely. Sis. myös kaksi kivilitografian peruskurssia. Tied. Kaisu Sirviö p. 050 511 3590, Kalle Berg p. 040 733 3067 www.visitkouvola.fi/tapahtumat

M u s e o i ta KOUVOLAN KAUPUNGIN MUSEOITA Museot ovat avoinna 1.6-28.8.2011 ke-pe klo 11-18, la-su 11-16 Lisätiedot: Kouvolan kaupungin museoiden toimisto p. 020 615 8486 ja www.kouvola.fi/museot Elimäen kotiseutumuseo Alppiruusuntie 98, Elimäki, puh. 020 615 7875 Koulumuseo, Alppiruusuntie 99, Elimäki, puh. 020 615 7875 kesänäyttely: Kadonnut koulutaulu - koulutauluja koulumuseon omista kokoelmista Apteekkimuseo, Varuskuntakatu 9, Kouvola, puh. 020 615 2602 Työväenasuntomuseo Kotiseututie 10, Kuusankoski, puh. 020 615 4050 Palomuseo, Kalliosuoja, Kansantie 4, Kuusankoski, puh. 020 615 3470. kesänäyttely: pelastuslaitosten hihamerkkejä Suomen Puotimuseo, Vanhatie 22, Valkeala, p. 020 615 3862 kesänäyttely: Saisiko olla kahvia? Kahvipakkauksia ja kahvin historiaa Puotimuseon kokoelmista Valkealan kotiseutumuseo, Vanhatie 22, Valkeala, p. 020 615 3862 ( Sippolan kotiseutumuseo, Puolakan talomuseo ja Rautatieläiskotimuseo ovat suljettuna kesällä 2011.) MUITA MUSEOITA Ranta-Pukin kievarimuseo, Kymijoentie 42, Anjala. Avoinna la ja su klo 12-16. Museon avajaiset su 5.6. klo 12. Ahvion soittokunnan konsertti klo 13. Kouvolan Putkiradiomuseo, Pajaraitti 1, Kouvola. Avoinna ti klo 13-16 ja su klo 12-14. Muulloin sopimuksen mukaan, p. 0400 550 459, museoaikana myös p. 020 615 6157, www.putkiradiomuseo.fi Kouvolan pienoisrautitemuseo ja kahvila Onkapannu, Asemakatu 2, Kouvola. Avoinna 6.5.- 18.9. ma-su 10-18, puh. 0400 711 607, www.elisanet.fi/pienoisrautatiemuseo/index.htm Palomuseo, Kalliosuoja, Kansantie 4, Kuusankoski. 1.6. - 28.8.2011 ke-pe 11-18, la-su 11-16, puh. 020 615 3470 Ankkapurhan teollisuusmuseo Kuitutie 2, Inkeroinen 15.5. 15.8. klo 11-17 ke - su. Muuna aikana sopimuksesta. Puh. 020 462 6814 tai 040 755 2785 MUSEOISSA TAPAHTUU Työväenasuntomuseo Heinäkuun lauantaisin klo 13-16 museon pihalla satupaja perheen pienemmille. Säävaraus. Heinäkuun sunnuntaisin teatteriesitys Onhan täs eletty. Esityksiin mahtuu vain kuusi katsojaa kerrallaan. Esitykset klo 15, 15.30, 16 ja 16.30. Esityksiin vain ennakkovarauksella puh. 020 615 4050. Esityspäivinä museoopastukset päättyvät klo 13.30. Suomen Puotimuseo, 3.8. luento kahvin historiasta klo 17 Elimäen kotiseutumuseo, 6.8. Kymijokipäivänä teatteriesitys Purhon kotimuseolla 27.-28.6. klo 15-19 avoimet ovet, Anjalantie 2083 A, Koria KESÄ- TEATTEREITA Elimäen Nuorisoseuran kesäteatteri Kaaso paniikissa - kyllä bestman hoitaa, ensi-ilta 7.6. Alppiruusuntie 98, tied. Hannele Nupponen, puh. 0400 994 834, www.ens.fi Jaalan Nuorisoseuran kesäteatteri Aimo sankari, musiikkinäytelmä 1950-luvun arjesta, ensi-ilta 29.6. Liikasenmäki, Jaalantie 75, Jaala, tied. Aija Kajama-Nikula puh. 040 5329 917 Kouvolan kesäteatteri Päällystakki 8.7.-4.8. Kouvola-talon ulkoilmanäyttämö, Varuskuntakatu 11 järj. Kouvolan Nuorisoseura ry. Tied. puh. 050 912 9970 www.kouvolankesateatteri.net Tirvan Nuorisoseuran kesäteatteri Rasmus reissussa, koko perheen näytelmä, ensi-ilta 27.6. Tirvan lavan ulkonäyttämöllä, Susanna Nykänen puh. 050 491 0395 Korvenkylän kesäteatteri Piukat paikat, ensi-ilta 1.7. Tied. Kyösti Vuorela puh. 0400 824 854, kyosti.vuorela@pp.inet.fi Valkealan kesäteatteri Kuin tuhka tuuleen, ensi-ilta 15.7. Tied. Päivi Teräväinen puh. 040 503 2242 MUITA TEATTEREITA Anjalankosken Teatteri, Rautakorventie 17, Myllykoski. Musiikkinäytelmä Suruvaippa, ensi-ilta pe 9.9.2011 klo 19. (8.10. asti ) Nukketeatteri Hikatti esittää eläinsatuja, www.kyyti.fi Elimäen kirjastossa ti 10.5. klo 10-10.30 Inkeroisten kirjastossa ke 11.5. klo 9-9.30 Anjalan koulussa ke 11.5. klo 10.30-11 Haanojan kirjastossa to 12.5. klo 11-11.30 Kuusankosken teatteri, Kuusankoskitalo, Kymenlaaksonkatu 1 Levoton lapsuus -nuorten näytelmä 10.5., 11.5. ja 13. 5. klo 19. Esitykset jatkuvat elokuussa. Mielipuolen päiväkirja pe 27.5. klo 19, vierailijana näyttelijä Martti Suosalo Senioriteatteri Koskirentukat: Kuusaan rikkaat ja rakkaat ti, to ja su 24.5., 26.5., 29.5., 31.5., 2.6. ja 5.6. klo 18. Esitykset kahvila Valkaman terassilla Lipputiedustelut ja -varaukset p. 040 196 2448 www.kuusankoskenteatteri.fi Kouvolan teatteri, Salpausselänkatu 38, Kouvola, www.kouvolanteatteri.fi Risto Räppääjä ja villi kone Ensi-ilta 14.5. jatkaa 28.9. alk. Satuteltta Ensi-ilta 10.5. jatkaa 28.9. Kääk! Sängyssäni on varas! jatkaa 23.9. Onnen maa Ensi-ilta 9.9. Parasta ennen Ensi-ilta 23.9. Lippukassa p. (05) 7400 330, 7

Musiikkia KONSERTTEJA TANSSIA... KESÄSATTUMAT keskiviikkoisin Kuusankoskitalon pihanäyttämöllä klo 19 (sateen sattuessa Kuusaasalissa). Vapaa pääsy. 1.6. Tanhuseura Kasareikka 8.6. Wanhat Jääkärit 15.6. Sekakuoro Vanhat Toverit 22.6. Kontinentin musikantit Tsantali 29.6. The Secret, rautalankaa Heinäkuu, ei tapahtumia 10.8. Kuusankosken Harmonikansoittajat 17.8. Voikkaan Kirkkokuoro 24.8. Kuusankosken Naislaulajat 31.8. Kuusankosken Mieslaulajat La 18.6 La 18.6 Kuusankosken Harmonikkafestivaali Kuusankoskitalossa klo 11-19. Juontaja: näyttelijä Kaija Kaikkonen. Esiintyjät: Kuusankosken Harmonikansoittajat, Wanhat Kurtut, Aki Hietala, Kumma, Jukka Ojala, Lotta-Maria Feldt (kahvila), Kurttuinen James Bond / Vesa Vileniuksen oppilaat (teatteri), Esa Kotilainen & YH10, Jazz Accordion / Ari Mattila & Mika Huusari, Joa Kotola & Iina Kotola, Kummanen, Kouvola Harmonikat Kaiken kansan Harmonikkatanssit Ravintola Sommelossa klo 21-24. Kotka-Harmonikat, Mika Huusari, Kalle Kurvinen, Maija Rantanen ja Vesa Vilenius, Kouvola Harmonikat, Kuusankosken Harmonikansoittajat. Järj. Kymenlaakson Harmonikkaseurat Eläkeliiton Kouvolan yhdistykset, yleisötilaisuudet Ma 16.5. Yhteislaulutilaisuus Tuulensuojassa klo 15 Ma 20.6.Yhteislaulutilaisuus Jaakonpuiston laululava klo 15 Ma 18.7. Yhteislaulutilaisuus Jaakonpuiston laululava klo 15 Ma 15.8. Yhteislaulutilaisuus Jaakonpuiston laululava klo 15 Ti 23.8. Iloiset iltapäivätanssit Sommelossa klo 13-17, Heikki Frimodig Ti 6.9. Iloiset iltapäivätanssit Sommelossa klo 13-17, Heikki Frimodig Ma 19.9.Yhteislaulutilaisuus Tuulensuojassa klo 15 La 7. 5. Kouvola-tanssiaiset Kouvolan kaupungintalon juhlasalissa klo 19. Kouvolan Mieskuoro, Vox Musicae ja Kouvolan soittokunta. Tanssiorkesteri Teemu Harjukari ja Taivaanrannan maalarit. Pe 6.5. www.kouvolanmieskuoro.fi Jaalan viihdekuoron 20-vuotiskonsertti Jaalan kirkonkylän koululla klo 19. Su 15.5. Anna Abreu Utissa. Ikärajaton ja päihteetön konsertti Utin monitoimihallilla klo 15. Ohjelmaa koko perheelle (pomppulinna, kahvio ja muuta mukavaa). Pääsymaksullinen. Järj. MLL:n Utin yhdistys, Kouvolan kaupunki kulttuuripalvelut. Tied. p. 0400 540 870. JAAKONPUISTO SOI torstaisin konsertit klo 18 19, vapaa pääsy Pe 13.5. Sauruxet -lasten konsertti Kouvolan jäähallissa klo 18, Rock&Brawl -tapahtuma. La 14.5. Live-musiikkia, Terror Twin ja Francine Kouvolan jäähallissa n. klo 22. Rock&Brawl -tapahtuma, www.rockandbrawl.fi Su 15.5. Kouvolan Naiskuoron konsertti Käpylän kirkossa klo 15, Käpylänkatu 39, Kouvola. Johtajana Mari Lavikainen. Kahvitarjoilu tilaisuuden lopussa. La 21.5. Lasten tapahtuma, esiintyjänä Kengurumeininki, Uimilan seuratalo klo 14. www.uimilankyla.webs.com La 28.5. Otto soikoon! lauluja 20-vuotiselta matkalta Kouvolan teatterissa klo 16. Järj. Lauluyhtye OTTO ja Kouvolan kansalaisopisto. Tied. Tesma Schmidt, p. 044 282 5373 Ke 25.5. Harmonikkakonsertti James Bond teemalla Myllykosken kirjastossa klo 18. Kouvolan Harmonikat ry:n ja Pohjois-Kymen musiikkiopiston soittajat Su 5.6. Su 5.6. 19.5. Kymi Wind Band 26.5. Kouvola Harmonikat 2.6. (helatorstai) Kouvolan Betania ry:n soittokunta 9.6. Puhallinyhtye Wanhat Jääkärit ja Kouvolan Kilta soittokunta 6.6. Kouvolan soittokunta 4.8. Kuusankosken Puhallinorkesteri 11.8. Elimäen Puhallinorkesteri 18.8. Ahvion soittokunta 25.8. Kouvola BigBand Järj. Kouvolan kaupunki kulttuuripalvelut Ahvion torvisoittokunnan konsertti Rantapukin museon avajaiset klo 13, Kymijoentie 42, Anjala Kirkkokonsertti, Jaalan kirkko klo 18, Suvi Suokas, laulu ja Svetlana Perttu, urut ja piano. Pe 10.6., la 2.7., la 16.7., pe 5.8. Kesän 2011 SILTA-klubit Hartolan Kyläkaupan Krouvissa, elävää musiikkia. Vapaa pääsy. www.hartolankylakauppa.com La 11.6. Verla laulaa ja soi yhteislaulutilaisuus klo 14, Verlan seudun kyläyhdistys ry. Su 12.6. Kirkkokonsertti, Jaalan kirkko klo 16, Jenni Ylätalo, laulu ja Noora Sahamies, piano. Ke 15.6. Iitin musiikkijuhla: Konsertti Verlan tehdasmuseossa klo 18 ja 20. Verla muuttuu elokuvamaailmaksi! Musiikin sovitus Teppo Ali-Mattila, visualisointi Petteri Evilampi, juontaja Jaakko Saariluoma. Siljamari Heikinheimo, Jyrki Lasonpalo, viulu; Tommi Aalto, alttoviulu; Tuomas Lehto, sello; Petri Mäkiharju, kontrabasso; Anni Haapaniemi, oboe; Pedro Hietanen, harmonikka; Laura Mikkola, piano. Lipun hintaan sisältyy Unescon maailmanperintökohteen Verlan esittely. www.iittifestival.fi/2011/fi To 16.6.- su 19.6. 10. KOUVOLAN KOMIA MUSIIKKIVIIKKO Tykkimäen Huvilavetilla ja Kouvolan kävelykeskustassa. Esiintyjinä mm. Five Cometts, Lenni-Kalle Taipale ja Sami Pitkämö, Kirsi Ranto, Eino Grön, Matti Esko, Meiju Suvas. Järj. Kouvolan Ydinkeskusta ry. www.kouvolankomia.fi 8 8

La 2.7. To 7.7. La 9.7. Löytty Open Air, ilmainen ja ikärajaton koko perheen musiikkitapahtuma, mukana Jope Ruonansuu, Aarne Tenkanen ja Tempuntekijät, Tolpat, Pellekaija Pum, Tauski, www.openair.fi Perinteinen kesäkonsertti Jaalan metsäkylässä Ahdinpuun vuorella näkötornin juurella klo 19. Kuusankosken Harmonikansoittajat. Järj. Jaalan nuorisoseura Kouvolan Naiskuoron konsertti. Valkealan kirkossa klo 18, Kalevantie, Valkeala. Johtajana Mari Lavikainen. Pe 15.7. - la 16.7. Pioneerifestivaali, Korian Pioneeripuisto. Esiintyjiä mm. Petri Nygård, Matti Nykänen, Turmion Kätilöt, Klamydia, Cheek, PariisinKevät, To/Die/For, Uniklubi, Fintelligens, Kivimetsän Druidi. www.pioneerifestivaali.fi Su 17.7. Verla-päivä ja iltakonsertti Ke 20.7. Martanpäivän yhteislauluilta, Karhulankyläntie 328 klo 18 (sateen sattuessa navetan vintillä). Järj. Karhulankylän Martat, tiedustelut: Eeva Pajari p. 040 593 8422. Su 31.7. Suvi-illan konsertti Anjalassa Ranta-Pukin kievarimuseolla Kymijoen rannalla klo 18. Pääsymaksullinen. Järj. Anjala-Seura ry, Kouvolan kaupungin kulttuuripalvelut Su 31.7 River blues yhteislauluin Jokelan Myllyllä klo 16-18. Timothy Dalton Band, Rocking Rolling Living Loving Band. Tied. Jari Rinne p. 040 763 5080. Järj. Saarento- Jokelan kyläyhdistys ry. Autojen paikoitus entisen Valkealan Motellin piha-alueelle, osoite Sairaalantie 2, josta pääsee riippusiltaa pitkin myllylle. La 6.8. Vokki-Myyrät: Myyrien myllerryksiä -lastenkonsertti, Kymijokipäivä, Ranta-Pukin kievarimuseo, Kymijoentie 42 Anjala klo 13. Järj. Anjala-Seura La 6.8. - su 7.8. Verlan Aika, Keskiaikatori, Irlantilaista musiikkia ja vanhaa musiikkia: Rymäkkä, Jhary`s ja Eero Palviainen, Maailmanperintökohde Verla La 13.8. Ilta Kuutinlahdella Konsertti Repoveden kansallispuistossa klo 20. Kansallisoopperan kuoron oopperalaulajia oopperan, operetin ja perinteisen tunnelmamusiikin merkeissä. Bussikuljetus Kuusankoskelta, Kouvolasta ja Valkealasta. Järj. Valkealan Kotiseutuyhdistys yhteistyössä Metsähallituksen kanssa. Tied. Erkki Sillanpää, p. 050 3457 961, Leo Rossi, puh. 0400 922 861. www.walkeala.com Su 14.8. Suomalainen Messu Valkealan kesäteatterilla klo 14. Valkia-ryhmä esittää Lasse Heikkilän musiikkiin perustavan suomalaista kansanperinnettä, historiaa, luontoa ja kansanluonnetta musiikin ja tanssin kielellä tulkitsevan Suomalaisen Messun. Järj. Valkealan seurakunta, Valkealan Kotiseutuyhdistys, Valkealan Musiikin ystävät, Kirkonkylän kyläyhdistys. To 18.8. InkJazz Ankkapurhan teollisuusmuseo, Inkeroinen klo 19. Järj. Kymijoen Jazz ry, Kouvolan kaupungin kulttuuripalvelut La 20.8. Raavuorisoitto, Elimäellä Takamaalla. Kansan- MUsiikkipitoinen tapahtuma. Tied. Arttu Kunnasto, p. 0400 936 018. www.raavuori.rymakka.fi Ke 24.8. Nokkahuiluyhtye Fontanellen konsertti Myllykosken kirkossa klo 19. Ti 6.9. Puolustusvoimien TATTOO2011, Kouvolan Jäähalli klo 19, www.tattoo.fi Kymi Sinfonietta -konsertit Kouvolan kaupungintalo. Tied. p. (05) 234 4891, www.kymisinfonietta.fi To 12.5. Sinfoniakonsertti klo 19. Kapellimestari Yasuo Shinozaki, solisti Nikita Boriso-Glebsky, viulu (Sibelius-viulukilpailu 2010 voittaja). To 26.5. Nuorten solistien konsertti klo 19. Kapellimestari Valerijs Avramenko, solistit Kotkan seudun ja Pohjois-Kymen musiikki opiston opiskelijat. TANSSEJA 15.5.-2.9 Kallioniemen lavalla perjantaisin, Puistolantie 1-3. Koria, Avajaiset su 15.5. klo 15-19, Kauko Simonen. www.korianponsi.com Tunti ennen tansseja -kurssit Kallioniemen lavalla klo 19-20. Kurssi sisältyy tanssilipun hintaan. 13.5. tango 3.6. humppa, one-step 17.6. fusku 1.7. bugg 8.7. hidas valssi 22.7. cha cha 5.8. swingpolkka 12.8. bachata 2.9. salsa Järj. Lavatanssiseura Tanssikas. Lisätietoja: www.tanssikas.net 22.5.-4.9. Tirvan lavalla, sunnuntaisin klo 20, Pasintie 210, Valkeala, www.saunalahti.fi/tirva 2.7., 16.7. ja 13.8. Hirvelän lavalla, Onnenmäentie 60, Sippola. Järj. Hirvelän Hirvet/Jarkko Tani, p. 0400 853 308, www.hirvelanhirvet.fi La 9.7. Harmonikkatanssit klo 20-01, Saukonkallion tanssilava. Kuusankosken Harmonikansoittajat, solistina Jarmo Tapani. järj. Kuusankosken Harmonikansoittajat ry. ja Iitin Pyrintö ry. La 23.7. Ikivihreitä iskelmiä nykyajan hengessä klo 21-01, Saukonkallion tanssilava, Urajärventie 269 a, Kausala, Iitti. Tapsan tahdit 2010 -voittaja Tero Heikari orkestereineen. Järj. Hahkija ry ja Roskisnallen Ideapaja ry. Tied. kierratystanssit@gmail.com Pe 29.7. Läävänvinttitanssit, Aitomäessä klo 20-01.30 Niemen pihapiirissä, Aitomäentie 986. Solistina Kaija Pohjola ja Paratiisi sekä tanssiorkesteri Quattro. Tied. Elina Heino puh. 040 593 2798. Järj. Aitomäen Nuorisoseura ry. La 30.7. Sodan aikaan -näytelmä ja nurkkatanssit klo 18 ja 20 Hartolan PVY:n talossa ja lavalla La 20.8 Elotanssit, Uimilan seurantalo klo 20 01. Esiintyjä avoin. www.uimilankyla.webs.com Perjantaina 12.8. Kasarminmäen Rykmentinpuisto klo 18 Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta solistina Jussu Pöyhönen (Suurlähettiläät), Ilmavoimien Big Band, Rakuunasoittokunta ja Karjalan Sotilassoittokunta solistina Jonna Geagea. www.miljazz.fi www.visitkouvola.fi/tapahtumat 9

L i i ku nta a JA URHEILUTAPAHTUMIA... La 7.5. Su 8.5. Lentopallon A-poikien SM-lopputurnaus Lyseon Liikuntahalli, Palomäenkatu 31, Kouvola Avajaiset la klo 10, finaaliottelu su klo 15.30. Ottelut Lyseolla alk.klo 11 ja Kuntotalolla klo 11.15. Vapaa pääsy. Järj. Korian Ponsi. www.korianponsi.com La 7.5. Kouvola-päivän Liikunta- ja terveystori Kävelykatu Manski klo 10-13. Kouvola liikkeelle -teemalla monipuolisia liikunta- ja terveystapahtumia eripuolilla Kouvolaa. mm. InBody-kehonkoostumusmittauksia 10 /hlö. Lisätietoa www.inbody.fi. To 12.5. Petanque-viikkokisa torstaisin klo 18 Kouvolan Petankkipuisto (Hotelli Vaakunan ja terveyskeskuksen välissä) ajalla 12.05. - 11.08. (ei 14.07.). Osallistumismaksu 4 / ilta. Järj. Petanque Kouvola ry. Tied. p. 0400 253644. personal.inet.fi/yhdistys/petkouvola La 14.5. -Su 15.5. Vapaaottelun SM-kilpailu Kouvolan jäähalli klo 9-15, Finaalit su 15.5. klo 11-18. www.rockandbrawl.fi La 14.5. Kansainvälinen Vapaaottelun Ammattilaisilta Kouvolan jäähalli klo 16-24. Ohjelmassa rock n rollia TERROR TWIN ja FRANCINE, bändit alk.klo 22. www.rockandbrawl.fi La 14.5. 4. Kouvolan Puolimaraton Lähdöt: pesäpallostadion klo 11 kuntokävelijät ja klo 12 juoksusarjat. Kilpailukeskus jäähallissa. Ilmoittatuminen netissä tai 14.5. klo 9-10.30 kilpailutoimistossa. Järj. Varuskunnan Urheilijat. www. kouvolanpuolimaraton.fi Ma 16.5. Suomi Mies-rekkakiertue Kouvolan ravirata klo 9-19. Valtakunnallinen KKI-ohjelman kiertue. Miehet pääsevät ilmaiseksi rekkaan InBody-kehonkoostumus-mittaukseen, puristusvoimamittaukseen ja leposyketestiin. Lisätietoa www.kymli.net Pe 20.- La 21.5. 24 tunnin juhlasauvakävely -tapahtuma Anjalan urheilukenttä pe klo 18. Ohjatut lenkit, lähdöt tasatunnein. Tapahtuma on maksuton ja lähtöpaikalta lainasauvoja. Osallistujien kesken arvotaan palkintoja. Lähtö/vaihtopaikalla kanttiini ja yökävelijöille ilmainen makkara. Järj. Inkeroisten Latu, Anjalan Liitto, Inkeroisten Liikuntaseura, Anjalan Jumppaseura ja Kuntopiste. Lisätietoa järj. seurojen nettisivuilta. La 28.5. Kympin Nainen -liikuntatapahtuma Kouvolan jäähallilla ja lenkkipoluilla klo 11-16.30. Lenkit 10 km, 5 km ja 2,5 km. Lähtö klo 13. Juokse, hölkkää, kävele tai sauvakävele kaikki tyylit sallittuja! Lisätietoa: www.kympinnainen.fi. Ti 31.5. Frisbeegolf Jäähallin edusta, Kouvola klo 14. Tutustu uuteen, kivaan lajiin! Maksuton. Ei ilmoittaut. Ke 1.6. Vartti X-TREME RUN Uttihalli, Lennostontie 2, Utti klo 18-21. 10-kilometrin maastojuoksuradalla on ylitettäviä, alitettavia ja kierrettäviä esteitä. Osallistumismaksu 25 /hlö. Järj. Kouvolan Varuskunnan Urheilijat. Lisätietoja www.kouvu.fi La 4.-5.6. Lennätyskauden avajaiset Elimäen lennokkikentällä Vähämoisiontiellä. Radio-ohjattavia lennokkeja ja lennätystoimintaa. Järj. Kouvolan seudun ilmailuyhdistys. Tied. p. 0400 700709 Ti 7.6. SporttiAction-liikuntaleirit, PerheAction-päivä 7.6., SporttiAction-yöleiri ja -päiväleiri 7.-10.6. Kaikki leirit järjestetään Kouvolan Urheilupuiston ympäristössä. Järj. Kymenlaakson Liikunta ry. www.kymli.net Ti 14.6. Speedway SM Liiga, Kymin kenttä, Kuusaantie 26, Ksnk klo 18. Liput 10. Järj. Kuusankosken Moottorimieskerho Ry. Lisätietoa www.kmmkry.net To 16.6. Frisbeegolf Koivusaari, Myllykoski klo 10-11 Tutustu uuteen, kivaan lajiin! Maksuton, ei ilm. Ma 20.6. Frisbeegolf Koivusaari, Myllykoski klo 14-15 Ma 4.7. Pimp my Fly Naisten laskuvarjohyppy -tapahtuma, Utin laskuvarjokerho 4. 9.7. Järj. Suomen ja Utin laskuvarjokerhot. www.pimpmyfly.com Su 17.7. Ranta-Zumba Kuutin Kolo, Voikoskentie 210, Hillosensalmi klo 16-17.30, Vetäjänä Janne Outinen. Vapaa pääsy. Tied. Kuutin Kolo, Juhani Outinen p. 0400 551530, info@kuutinkolo.com Pe 22.- Su24.7. ITÄ-LÄNSI PESÄPALLOTAPAHTUMA, KSSEnergia Areena, Kouvola Ohjelmassa tutusti A-pojat, B- tytöt ja -pojat sekä tapahtuman huipentumana naisten ja miesten pelit. Lisäksi roimasti kaikkea muuta pesäpallokansan viihdykettä. Lisätietoja www.superpesis.fi/fi/ita-lansi Su 24.7. Vartti Triathlon Kouvola klo 11. Kuntoilutapahtuma kaikille. Uintia, pyöräilyä ja juoksua. 15 /hlö. Järj. Kouvolan Varuskunnan Urheilijat. www.kouvu.fi La 6.8. Ilmailupäivä Selänpään lentokentällä klo 10 16. Yleisölennätyksiä purjekoneilla, lennokkiesityksiä. Myytävänä ilmailuaiheisia tuotteita. Tied. Risto Jokinen p. 040 517 6058. Järj. Kvlan Seudun ilmailuyhd. ry. La 13.8. Ohjelmallinen liikuntapäivä Tuohikotin VPK:n talolla ja urheilukentällä klo 11-15. Ohjelma: Puisto- Zumbaa, - salsaa ja kansainvälistä senioritanssia, rivitanssia. Buffetti. Paikalla VPK:n palo-auto. Liput 10, perhelippu 12. Tied. Raija Huhtiniemi, Sydänmaan Serviisi Oy, p. 050 5679 111. La 20.8. Speedway 80cc Suomen Cup, Speedway SM Liiga Kymin kenttä, Kuusaantie 26, Ksnk klo 12. Liput 10. Järj. Kuusankosken Moottorimieskerho Ry. Lisätietoa: www.kmmkry.net La 20.8. Radio-ohjattavien F3K heittoliidokkien SM-kilpailut, Elimäen lennokkikentällä Vähämoisiontiellä. Tied. p. 0400-700709 Järj. Kouvolan seudun ilmailuyhd. ry. Lennokkijaosto Pe 26.-27.8. 6. Kaukopartiomarssi Uttihalli, Lennostont. 2, klo 18. Kuntotapahtuma myös perheille. 10, 25, 50 tai 75 kilometrin reitit. Pääsymaksu 25 /hlö. Järj. Utin Jääkärirykmentti ja Sotilasurheiluliitto. www.kouvu.fi La 3.9. Värälän juoksu alk. klo 12. Lähtöpaikka Väräläntien ja Värälänrantatien risteyksestä. Sarjat naisille, miehille ja lapsille. Juostava matka n. 7 km. Osallistumismaksu 5. Järj. Värälä-Vilppulan kyläyhdistys ry Su 18.9. Koko kansa kävelee - Veteraanien haaste, Kasarminmäki klo 12-14. Sotiemme veteraanit kutsuvat meitä koko perheen liikuntatapahtumaan. Kaikille avoin tempaus. Tied. Mikko Räinä p. 040 825 5666. Järj. Kymenlaakson Rauhanturvaajat ry, www.kymenlaaksonsinibaretit.com Ma 13.6-16.6. Kouvot Summer Camp päiväleiri päivittäin klo 10-15. Leiri 1999-2005-syntyneille tytöille sekä pojille. Tukikohtana Kouvolan Lyseon liikuntahalli ja lähimaasto. Yhdistelmä korista, muuta liikuntaa, hauskaa yhdessäoloa kavereiden kanssa. Lisätietoa Juho Kailio, p. 040 762 1441, www.kouvot.fi 10

KPL / Super-miesten Superpesis-runkosarjan ottelut KSS Energia Areena, Topinkuja 1, Kouvola www.kouvolanpallonlyojat.net Ti 10.5. 18.00 Kouvola-SoJy TV Ti 17.5. 18.00 Kouvola-NJ Ti 24.5. 18.00 Kouvola-Tahko To 2.6. 17.00 Kouvola-KoU To 9.6. 18.00 Kouvola-KaMa Ti 14.6. 18.00 Kouvola-JoMa Su 19.6. 17.00 Kouvola-Kiri To 30.6. 18.00 Kouvola-KiPa Su 10.7. 18.00 Kouvola-KaMa Su 17.7. 17.00 Kouvola-PattU To 21.7. 18.00 Kouvola-Tahko To 28.7. 18.00 Kouvola-Tahko Su 31.7. 18.00 Kouvola-ViVe MYPA Veikkausliigan jalkapallo-ottelut, Saviniemen Jalkapallostadion, Myllykoski, Kisatie 1. Liput ennakkoon: www. mypa.fi Ma 2.5. MYPA - IFK Mariehamn To 12.5. MYPA - FC Honka To 19.5. MYPA -RoPS Su 22.5. MYPA - HAKA Su 12.6. MYPA - HJK To 16.6. MYPA -VPS Ke 29.6. MYPA - HJK Ma 4.7. MYPA - JJK Ma 25.7. MYPA - RoPS Su 7.8. MYPA - TPS Ma 29.8. MYPA - FF Jaro To 8.9. MYPA - IFK Mariehamn Ke 21.9. MYPA - FC Inter Su 2.10. MYPA - HAKA Su 16.10. MYPA - KuPS Se 26.10. MYPA - VPS SUDET Miesten Kakkonen / Lohko A jalkapallo-ottelut Kouvolan keskusurheilukenttä, www.sudet.fi La 7.5. 16.00 Sudet-Laajasalon Palloseura (Sarkola Ke 18.5. 18.30 Sudet-Klubi 04 La 28.5. 16.00 Sudet-Käpylän Pallo Su 5.6. 16.00 Sudet-IF Gnistan La 11.6. 16.00 Sudet-GrIFK Su 3.7. 15.00 Sudet-FC Kiffen 08 La 16.7. 16.00 Sudet-FC Kuusysi Ma 1.8. 18.30 Sudet-Pallohonka Juniorit Su 7.8. 16.00 Sudet-MP La 20.8. 16.00 Sudet-Atlantis FC La10.9. 16.00 Sudet-FC Futura La 17.9. 16.00 Sudet-Malmin Palloseura La 1.10. 16.00 Sudet-KTP SUDET Miesten III-divisioona jalkapallo-ottelut, Kouvolan keskusurheilukenttä, www.sudet.fi Ma 25.4. 18.30 Sudet/2-MiKi (Sarkola) Ke 11.5. 18.30 Sudet/2-HaPK (Sarkola) Ma 25.5. 18.30 Sudet/2-KoRe Ke 8.6. 18.30 Sudet/2-STPS La 18.6. 14.00 Sudet/2-SavU La 2.7. 14.00 Sudet/2-Jäntevä La 27.7. 18.30 Sudet/2-FC Kultsu La 6.8. 14.00 Sudet/2-FC PaSa La 20.8. 12.00 Sudet/2-PaPe La 3.9. 14.00 Sudet/2-PEPO La 24.9. 15.00 Sudet/2-IPS Kouvola Indians, Amerikkalainen Jalkapallo, I-divisioona, Kuusankosken Urheilupuisto, www.kouvolaindians.com La 11.6. klo 16:00 Indians Vantaa La 18.6. klo 16:00 Indians Kuopio Su 3.7. klo 18:30 Indians Helsinki La 9.7. klo 16:00 Indians Nokia KOUVOLAN SANOMIEN ILTARASTIT 2011 Iltarasteilla maastoon pääsee tiistaisin ja torstaisin klo 17-18.30 ja lauantaisin klo 14-15. Radat ovat pituudeltaan C-rata 1,5-3 km; B 3-4 km; A 5-7 km. Maksu on 4, alle 16-vuotiaat 1. Kausikortti 70 ja 10-kerran kortti 35. Lisätietoa iltarastiajankohdista/paikoista ja tuloksista www.kouvolansanomieniltarastit.fi RAVIT, Kouvolan ravirata www.kouvolaravirata.com To 12.5. 18:00 TotoTv ravit Ma 16.5. 18:30 Suomimies Rekkakiertue La 18.6. 13:00 KYMI Grand Prix, V75-24 To 4.8. 18:00 Terassiravit To 15.9. 18:00 TotoTv ravit To 22.9. 18:00 TotoTv ravit To 6.10. 18:00 Jouni Kaikko Memorial 9.7. Anttilan harjoitusravit klo 18, Hunttulan ravirata, Valkeala. Liput 3, ohjelma 2. Järj. Anttilan hevoskasvattajat ry. Tied. pj. Diana Iiskola, p. 045-326 1421 REPOPOLKU LA 10.9.2011 Vietä omatoiminen tai opastettu retkeilypäivä Repoveden kansallispuistossa. Opastetut 7-12 km kävelyretket lähtevät Tervajärven ja Lapinsalmen P-paikoilta klo 10.30. Metsäbaari palvelee kaikkia liikkujia Kuutinkanavalla klo 10-14. Mahdollisesta yhteiskuljetuksesta tietoa mm. Kouvolan Ladun tiedotteissa ja kotisivuilla. Lisätietoa Ari Lindeman p. 044 555 7167, ari.lindeman@kouvolanlatu.net Järj. Kouvolan Latu, Kouvolan kaupunki ja Metsähallitus. Beach volley -tapahtumat Käyrälampi, Kouvola Ti 7.6.-17.8. Viikkoliigaa klo 18-21, tiistaisin kilpasarjat ja keskiviikkoisin harrastesarjat. To 2.6. Beach Volley kisat ala- ja yläkoululaisille klo 14 ja lukiolaisille sekä ammattikoululaisille klo 18 La 2.- Su 3.7.Veteraanien beach volley SM-kilpailut La 9.-Su 10.7. Junior tour SM-osakilpailut La 30.7. Viikkari biitsi -turnaus (kilpa- ja harrastetaso) KESÄJUMPPAA & SAUVAKÄVELYÄ Anjala Kesäjumppaa kesäkuussa maanantai-iltaisin Anjalan Vepskillä (VPK:n tanssilava) Lisätietoja Anna Peltola p. 0400 616715. www.anjalanjumppaseura.com Inkeroinen Puistojumppaa tehtaan puistikossa Majurinmäellä keskiviikkoisin 18.5.-29.6. klo 17-18. Maksuton. www.inkeroistenliikuntaseura.com Ohjatut sauvakävelylenkit Inkeroisten pururadalla maanantaisin 6.6. 25.7. klo 10, myös hitaammille liikkujille oma lenkki. Maksuton. Lisätiedot p.044 3258952, www.inkeroistenliikuntaseura.com Koria Kesäliikuntaa Korian Kallioniemen lavalla sunnuntai-iltaisin 5.6.- 28.8.klo 19.30-20.30. Tarkemman kesäohjelma www.koriannaisvoimistelijat.fi Kouvola Puistojumppa maanantaisin 16.5. - 22.8. klo 18.30-19.15 Urheilupuiston nurmikolla, sateella jäähallissa. Vapaa pääsy. Lisätietoja ja muut Jumppaseuran aikuisten ja lasten kesäkauden tunnit sekä uimakoulut löydät osoitteesta www.kouvolanjumppaseura.fi SAUVAKÄVELYOPASTUS Sauvakävelytekniikkaan tutustuminen. Maksuton, ei ennakkoilmoittautumista. Kouvola Urheilupuiston uimahallin edessä ke 15.6.klo 9. Valkeala Valkealatalon alaovelta ti 2.8.klo 13 KALASTUSTA Kesän avoimet onkikilpailu aikataulut www.vakapi.com Järjestäjä: Kaakkois-Suomen Vapaa-ajankalastajapiiri ry Pe 5.8. Rantaongintakisat Lahtisen Matin rannas sa, Uimila klo 19. Järj. Uimilan kyläyhdistys ry. Lisätietoja www.uimilankyla.webs.com Ke 31.8. Valtakunnallinen kalastuspäivä klo 9-16, Sommelonranta, Kuusankoski. Järj. Kaakkois-Suomen vapaa-ajankalastajapiiri. www.visitkouvola.fi/tapahtumat 11

M u i ta TAPAHTUMIA... La 7.5. La 7.5. Kouvola-päivä koko päivän runsaasti erilaisia tapahtumia eri puolilla Kouvolaa: Terveys- ja liikuntatori Manskilla, liikuntatapahtumia taajamissa, Kouvolan kulttuuripalkinnon julkistus ym. kulttuuritapahtumia, opastettuja bussikierroksia, ilmainen julkinen liikenne koko päivän. Järj. Kouvolan kaupunki www.kouvola.fi Lasten lauantai kävelykatu Manskilla ja kauppakeskuksissa klo 10-14, järj. Kouvolan Ydinkeskusta ry, www.kouvolanydinkeskusta.fi. La 14.5. IHAN PIHALLA klo 12 16, Jaalan kirkonkylä, Liikasenmäki, Jaalantie 75, JAALA Mm. luontoaiheisia luentoja, Repoveden esittelyä, myyntikojuja, toimintaa, lapsille seikkailurata ja kotieläinpiha. Järj. Jaalan kotiseutuyhdistys ry, eri järjestöt ja yritykset. Tied. Kari Nieminen p. 0400 925 089 Su 15.5. Kaatuneitten muistopäivän Kouvolan kaupungin juhlatilaisuus Jaalan kirkossa klo 10 jumalanpalvelus, klo 11 seppeleenlasku ja lippulinna muistomerkillä. Kahvitarjoilu. Ohjelmassa musiikkia sopraano Emilia Vesalainen; musiikin maisteri Mikko Lehtola, sello; Kirsi Saari, pianosoitonopettaja Pohjois-Kymen musiikkiopisto, tervehdykset seurakunta, Puolustusvoimat, kaupunki, veteraanijärjestöt. La 21.5. Lasten tapahtuma, Uimilan seuratalo, Jaala klo 14 Pe 27. - la 29.5. Neljäs valtakunnallinen kävelykatuviikonloppu Ma 30.5. Puutarhailta Kuusankosken kirjastossa klo 18. Aarno Kasvi luennoi puutarhaterapiasta Ti 31.5. Puutarhailta Kouvolan pääkirjaston Mediamajassa klo 18. Aarno Kasvi luennoi ja opastaa tyylilleen uskollisesti. Kasvien vaihtopöytä kirjaston pihalla alkaen klo 16 To 2.6. Helatorstain Hulinat kl0 12-16 Anjalan Urheilutalolla, Urheilijantie, Anjala. Sali täynnä pomppulinnoja ja liukumäkiä, sään salliessa myös ulkona. Järj. Anjalan MLL ja Pomppumaa.fi. Tied. Terhi Koskela, puh. 040 517 8701. Ma 6.6. Kustaan kuhinat kl0 17-19, kesän avajaiset Valkealan kirkolla, Virastotalon piha-alue, Kustaa III tie 10. Musiikkia, torimyyntiä, iloista yhdessäoloa. Järj. Kirkonkylän kyläyhdistys ja alueen yhdistykset ja yrittäjät. Tied. Keijo Kouvonen puh. 040 7215712 tai Erkki Sillanpää 050 345 7961 Ma 6.6. Ihminen tavattavissa luento klo 18 Jaalan kirkossa, Tommi Hellsten, terapeutti, kirjailija, kouluttaja. 10. 12.6. KOUVOLAN ERÄMESSUT Pioneeripuisto, Koria. www.kymenlaaksonmessut.fi/era Ke 15.6. Eläkkeensaajien Piirijuhla klo 13-15 Mansikka - ahon liikuntahallissa Huovinhongantie 1, Kouvola. Harraste ryhmien esityksiä, juhlapuhe, soittoa ja laulua. Tied. Kouvolan Eläkkeensaajat ry Marja Ulmanen puh. 040 835 2990, marja.ulmanen@pp.inet.fi, www.elakkeensaajat/piirit Pe 17.6. klo 11-16 Komiaksi Kouvolassa Kauneus-, terveys- - ja hyvinvointitapahtuma Kouvolan Komia musiikkiviikolla Kävelykatu Manskilla, järj. Kouvolan Ydinkeskusta ry, www.kouvolanydinkeskusta.fi Su 19.6. Luonnonkukkien päivä. Tarkemmat tiedot Pohjois-Kymenlaaksossa järjestettävistä retkistä: www.sll.fi/pohjoiskymenluonto Su 19.6. Kesäkioskin avajaiset Uimilassa, Jaalassa La 9.7. Rantakalailta klo 18 Paljakan Hevossaaressa, Jaalassa La 9.7. Villisikajuhlat Vanhassa Kelossa, Jaala La 9. 7. ja su 10.7. Vuohijärvi päivät La 9. 7. klo 14 17 Vuohijärvi uimarannan alue. Musiikkia, yhteislaulua, lapsille vene- ja hevosajelua, kilpailuja, palvelukoiraesitys ym. Kahvi- ja mehutarjoilu, ravintola Känkkäränkässä tanssit klo 21 01.30 Su 10.7.2011 Sana ja sävel -tilaisuus Vuohijärven kirkossa, jumalanpalvelus, kirkkokuoro, kahvi- ja mehutarjoilu. Tied. Tarja Mynttinen puh. 040 831 9995, järj. Vuohijärven Kyläyhdistys ry, www.vuohijarvi.suntuubi.com Su 10.7. Tervarummun tarinapäivä klo 12 16, Kuutin Kolo, Voikoskentie 210, Hillosensalmi. Partsimaan (Tervarummun) kyläyhteisön entiset asukkaat muistelevat korpikylän tarinoita. Tied. Kuutin Kolo, Juhani Outinen p 0400 551 530 La 16.7. Sikajuhlat Kimolan Seurapirtillä, Jaalassa 23.- 24.7. Jättömaa-festivaali Kouvolassa, tarkempi paikka ilmoitetaan myöhemmin. www.wastelandfest.net Su 24.7. Match Show Inkeroisten opistonrannassa klo 12. Ilmoittautumiset alkaen klo 10.30. Luokat: isot, pienet, x-rotuiset, veteraanit ja junior-handler. Järj. SDY Kymenlaakson alaosasto ja Anjalankosken yrittäjät. Tied. Essi Huovila p. 040 757 6231, Pia Patrikainen p. 040 964 4717, www.sdykymenlaakso.com, www.yrittajat.fi/anjalankoski Su 31.7. Kesäkioskin päättäjäiset Uimilassa Jaalassa Ke 17.8. 10. VIRANOMAISET MANSKILLA tapahtuma klo 10-17 kävelykatu Manskilla, järj. Kouvolan Ydinkeskusta ry, www.kouvolanydinkeskusta.fi To 18.8. Kyläjuhla Sarkolan koulun piha-alue, klo 18.00, Toukotie 31, Kouvola. Musiikkia, pelejä, arpajaiset, buffetti, järj. Sarkolan-Kankaron kylätoimikunta Pe 19.8. 20. TAITEIDEN YÖ Kouvolassa teemana monikulttuurinen Kouvola. Kulttuuri-, musiikki- ym. tapahtu mia eri puolilla kaupunkia La 20.8. Pysy kuulolla -kuulotapahtuma, Valkealatalo klo 12.30 14.30, Toikkalantie 5, Valkeala. Ohjelmassa mm. Kuuloliiton ent. ylilääkärin Elina Rytsölän luento klo 13, Evästeitä elämään vammamme kanssa ja historiaa. Kuulontutkimusauto paikalla klo 11-16.30. Järj. Kouvolan Kuulo ry, raija.peuhu@pp.inet.fi La 20.8. Opastettu luontokuvaus Repovedellä, Repoveden kansallispuisto klo 11 18. Kokoontuminen klo 11 Saarijärven portilla: Kuismantie 990 Valkeala, ohjaajana luontokuvaaja Mika Honkalinna, hinta 70. Tied. ja ilmoitt. paula.niskala@repojotos.fi, puh. 044 539 1515, järj. Repojotos, www.repojotos.fi 12 12

Tor eja La 27.8. Palokuntajuhlat klo 13 Inkeroisissa Hallasentien palloilukentällä järj. Inkeroisten VPK ja MARKKINOITA Stora Enso TPK. Palokuntakilpailuja (miehet, JA MYYJÄISIÄ naiset, nuoret, veteraanit), näytöksiä. Iltajuhlat hotelli Kantrissa, Inkeroisissa. La 7.5. Toukomarkkinat Kuusankosken kauppa-aukiolla La 3.9. 17. Sadonkorjuupäivä klo 9-15 kävelykatu klo 9 16, tied. p. 0400 617 923 Manskilla, järj. Kouvolan Ydinkeskusta ry, La 11.6. Anjala-seuran kirpputori ja myyjäiset, Rantawww.kouvolanydinkeskusta.fi Pukin kievarimuseo, Kymijoentie 42, Anjala klo 10 14 La 10. - su 11.9. Lähiruokamessut, Alppiruusu sekä Su 3.7. Voikkaan Markkinat keskustassa Woikantorin/Salen Mustilan taimimyymälän piha ja Arboretum. pysäköintialueella, Kuparintie 2, järj. Pallo-peikot Tied. Maria Tigerstedt p. 0400 539 273 tai Raija La 6.8. Jaalan markkinat Liikasenmäellä klo 9 15, järj. LC Jaala Mettälä p. 040 5231 485. Järj. MTK Elimäki, Su 14.8. Elomarkkinat Kuusankosken Kauppa-aukiolla www.lahiruoka.fi klo 14 16, tied. p. 0400 617 923 La 10.9. Aurantolan possujuhlat klo 19 02, La 20.8. Litviikkimarkkinat Valkealatalon pysäköintialueella Aurantolantie 525, Jaala. Klo 19 possua ja klo 21 klo 9 14, järj. LC Valkeala elävää musiikkia. Järj. Aurantola Oy, 2.-4.9. PestooMarkkinat Elimäellä teemana puh. 05 386 164, www.aurantola.fi Opistotoimintaa Elimäellä 40 vuotta Pe 24.9. 17. Muodin yö, syksy Järj. järj. Kouvolan Ydin- pe 2.9 klo 18 avajaistapahtuma: Pentin kävely Hölkkä keskusta ry, www.kouvolanydinkeskusta.fi ja Pyöräily. Lähdöt Elimäen koulukeskuksesta, järj. Eläkeliiton Elimäen yhdistys, Elimäen Vauhti, Kouvolan Kesän opastetut Diabestesyhdistys, Elimäen Pestooyhdistys ry ja Kouvolan kaupunki. La 3.9 klo 9-15 ohjelmaa Elimäen torialu- kävelykierrokset Kouvolassa eella ja lähiympäristössä. Su 4.9 klo 10 Pestoojumalan- 28.6.-28.7. tiistaisin ja torstaisin klo 14-15 palvelus Elimäen kirkko, klo 11.30 Pestoo lounas Alppi- Tiistaina kävellään Kouvolan keskustassa ruusussa Elimäellä ja torstaina Kaunisnurmen alueella La 3.9. 17. Sadonkorjuupäivä kävelykatu Manskilla klo 9 15, Englanninkielinen kävelykierros tiistaina 5.7. järj. Kouvolan Ydinkeskusta ry, klo 14-15, Venäjänkieliset kävelykierrokset torstaisin 7.7., 14.7. ja 21.7. klo 14-15 www.kouvolanydin keskusta.fi Lähtö Kouvola-talon pihalta, Varuskuntakatu 11. La 24.9. Kylämarkkinat Ummeljoen työväentalolla, Työväen- Hinta 4 aikuinen, alle 12v. veloituksetta talontie 16, Ummeljoki klo 10. Järj. Ummeljoen Työväen Lisätiedot Kouvolan Matkailu puh. 02061 55 295 yhdistys ry. Tied. Heikki Eerola puh. 0400 989 723, www.ummeljoentyovaentalo.fi Kuusankoski-seuran La 24.9. Manskin markkinat kävelykatu Manskilla kotiseutukävelyt Järj. Kouvolan Ydinkeskusta ry. Ti 10.5. Kouvolan Kasarminmäki Ti 14.5. Maunuksela Ke 29.6. Sippolan kirkonkylä ja Liikkala Ti 9.8. Harju ja Lappakoski Ti 13.9. Kuusankosken lukio, vanha pappila, suurjänitepylväät. Kimppakyydit Kuusankoskitalolta klo 17.15. Kävelyt alkavat kohteissa klo 17.30. Sippolan retkelle maksull. bussikulj. ja ilmoittautuminen. Seuraa Kouvolan Sanomien Mitä?Missä? Milloin? palstaa. www.kuusankoskiseura.fi Juhannuksen TAPAHTUMIA Pe 24.6. Kuusankoskiseuran juhannusaattojuhla klo 15 Kotiseututalolla, Kuusankosken Kettumellä, tied. Ulla Nikula puh. 040 509 1638 www.kuusankoskiseura.fi 24.-25.6. Aurantolan juhannus klo 21 03, Aurantolantie 525, Jaala. Juhannuskokko aattona klo 22 (säävaraus), disco ja karaoke tallirakennuksessa. Järj. Aurantola Oy, puh. 05 386 164, www.aurantola.fi Pe 24.6. Perinteiset juhannustanssit Hartolan PVY:n lavalla, Jaala klo 18. Kokko säävarauksella. Pe 24.6. -la 25.6. Juhannusjuhla Vanhassa Kelossa, Jaalassa Kuukausimarkkinat Kauppatorilla Kouvolassa, To 12.5., to 9.6., su 10.7., to 11.8. ja to 8.9. klo 7 15, järj. Kouvolan Ydinkeskusta ry Kesäkirppis Kouvolan Kauppatorilla järj. Allun torikahvila Su 12.6. alkaen joka sunnuntai 28.8. asti klo 10 15 Vanhan tavaran markkinat Pohjola-torilla, La 7.5. alkaen joka lauantai 24.9. saakka klo 7-13, järj. Kouvolan Ydinkeskusta ry. ja eri järjestöt ja yhdistykset. Inkeroisten tori Touko- syyskuussa iltatori ti klo 13 18 ja la klo 6 12 ympäri vuoden Myllykosken tori Touko-syyskuussa iltatori ma klo 13 18 ja pe klo 6 12 ympäri vuoden Kuusankosken tori Kauppa-aukio, perjantaisin klo 11 18 Voikkaan tori Woikantorin pysäköintialue, Kuparintie 4, keskiviikkoisin klo 12-15 Tirvan seudun kyläyhdistyksen kesätori La 11.6., pe 24.6., la 2.7., la 23.7. ja la 6.8. klo 11 13 Seuralan pihalla, Seurantalontie 6, Tirva. Paikalla monipuolinen kahvila. Yht. henkilö Tiina Palmroos puh. 040 732 9603 Kesätori Korialla Elimäen Vilppulan nuorisoseurantalon pihalla, järj. Elimäki-neuvottelukunta. To 14.7. alkaen parillisten viikkojen torstaina klo 17-19 elokuun loppuun. Kesätori Elimäellä Seurakuntakeskuksen läheisyydessä, järj. Elimäki-neuvottelukunta ja Elimäen seurakunta. 7.7. alkaen parittomien viikkojen torstaina klo 17-19 elokuun loppuun. Kesätori Jaalan kirkonkylässä Lauantaisin 18.6. 13.8. klo 10 12 (ei 6.8.) Kesätori Kimolassa kaupan rannassa kesälauantaisin klo 12 13 Kesätori Verlassa ent. kyläkaupan tiloissa kesälauantaisin klo 12 14 www.visitkouvola.fi/tapahtumat 13

HARRASTEAUTOTAPAHTUMIA La 28.5. 10. Swap & Meet harrasteajoneuvotapahtuma Kouvolan raviradalla klo 10-16. Järj. FHRA Kouvola Club ry, www.swapmeet.fi ja www.fhrakouvola.fi Su 10.7. Corvette Show & Meet 2011 Tykkimäen huvipuistossa ja pysäköintialueella klo 12 17. Lisätietoja: www.vette.fi/corvetteday.shtml La 6.8. Kouvola night cruising 2011 harrasteautonäyttely klo 19 23, Kouvolan Prisma, parkkihallin 3. krs, Tommolankatu 9, Kouvola. Ohjelma: klo 19 Autonäyttely avataan, palkintojen jakoa, arvontaa ym. ohjelmaa. Klo 23.30 autot siirtyvät Korian ABC:lle. Järj. Impedanz tuning ry, www.impedanz.org, Facebook: Kouvola Night Cruising, jani.haara@gmail.com. MARTTAKAHVION KESKIVIIKON KESÄVINKIT 13.5. Pauligin Paula-tyttö Ulla Ristkari 18.5. Kasvata kotona puutarhaneuvontaa, Ritva Niemi, Kymenlaakson puutarhamartat 25.5. Koukussa kalaan, Päivi Matilainen, Kymenlaakson Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus 1.6. Arjen ekotehokkaat vinkit, Anna-Riikka Kohonen, EkoKymenlaakso projekti 8.6. Kesän janojuomat, Heli Vaija, Terveys ry 15.6. Perinnemaisemien hoitotyö, Kymenlaakson Luonnonsuojelupiiri ry 22.6. Marjaretkiltä terveelliset eväät, Ulla Rantanen, Kouvolan kaupungin kansalaisopisto 29.6. Jätevesien käsittely haja-asutusalueella, Marleena Naukkarinen, Kouvolan kaupungin ympäristöpalvelut 6.7. Työtä kierrätyksestä, Iira-Liina Kangas, Anjalankosken Työttömät ry 13.7. Kummikuulumisia Keniasta, Mika Jokivuori, Interpedia ry 20.7. Luomutuotannon esittelyä, Kristiina Terhemaa, Kymenlaakson Luomuviljelijäin yhdistys 27.7. Veden laatu ja leväseuranta, Sirpa Skippari, Kaakkois-Suomen Ely-Keskus 3.8. Hyvää hunajasta, Saukkosen hunajatori 17.8. Sinustako martta? Anne Saarikko, Kymenlaakson Martat ry 24.8. Veden laatu ja leväseuranta, Sirpa Skippari Kaakkois-Suomen ELY-keskus 27.8. Valtakunnallinen sienipäivä, sieninäyttely, Kymenlaakson Martat ry ARBORETUM MUSTILAN TAPAHTUMIA Järjestäjä: Arboretum Mustila. Lisätietoja: www.mustila.fi Kaikki tapahtumat arboretumin pääsymaksun hinnalla! 25.5. Ornitologinen iltakävely klo 17.30 4.6. Mustilan kesäkauden avajaiset ja Alppiruusujen päivä Minimessut herkkuineen, luentoja, puistokierroksia, Mustilan historianäyttelyn avajaiset. Järj. kaikki Mustilan alueen yritykset 8.6. Aistien polku klo 17.30 12.6. Teemaretki: Alppiruusut ja atsaleat klo 17.30 3.8. Teemaretki: Korean vuoret klo 17.30 Jaakko Saarinen 10.8. Musiikkiretki Arboretumissa klo 17.30 Viola Räisänen 17.8. Teemaretki: läntinen Pohjois-Amerikka klo 17.30 Jukka Reinikainen 24.8. Teemaretki: Pohjois-Amerikan itäosien metsät klo 17.30 Jukka Reinikainen 31.8. Mustilan kasviaarteet klo 16 Antti Autio. Uutuuskasveja pihoihin ja puistoihin, lajeja arboretumin vanhoista kokoelmista. Luento ja retkeily arboretumissa 7.9. Mustilan kasviaarteet klo 16 Antti Autio. Uutuuskasveja pihoihin ja puistoihin, lajeja arboretumin uusilta keruumatkoilta. Luento ja retkeily Arboretumissa. Opastetut puistokierrokset Arboretu missa ke ja su klo 17.30 (vain kesäkuussa) www.lähiruoka.fi Lähiruokamessut Elimäellä 10. -11.9. klo 10 16 Mustilan alue (Alppiruusu, Mustilan taimimyymälän piha ja Arboretum). Tied. Maria Tigerstedt puh. 0400 539 273 tai Raija Mettälä puh. 040 5231 485. Järj. Lähiruuan Ystävät. 10.-11.9. Arboretumin yleisöluennot lähiruokamessuilla. Luonnonyrtit, metsiemme sieniaarteet, messujen luontopolku. Orilammen Lomakeskuksessa 10.6-20.8 Vesibussi Tuuletar II vuoroajot. Lähtö lomakeskuksen laiturista joka ke, pe la ja su klo 14.10. Tuuletar II purjehtii myös tilauksesta ajalla 15.5. 15.9. La 6.8. Soihtujen yön risteilyt klo 21 22.20 ja 22.30 23.30. Soihtujen yönä myös ilotulitus Orilammella. www.orilampi.com 14 www.visitkouvola.fi/tapahtumat

KESÄKIRKOT JA KAHVILAT Elimäen kirkko avoinna 7.6.- 5.8., ma-pe klo 11-15, kesäkahvila 7.6.-5.8., ma-pe klo 11-15 Jaalan kirkko avoinna 6.6.- 12.8., ma-pe klo 9-15, kesäkahvila 5.6.-14.8., ti ja to klo 10-15 srk-salissa Kouvolan Keskuskirkko avoinna 6.6.-31.7., ke-pe klo 12-16, la klo 10-14, su klo 12-14 (suljettu 24.-25.6. ) Kuusankosken kirkko avoinna 13.6.-29.7., ma-pe klo 10-16, lähetyksen torikahvila Kuusankosken kauppatorilla perjantaisin 27.5.-16.9. klo 12-14 Valkealan kirkko avoinna 6.6.- 12.8., ma-pe 11-15 TAPAHTUMIA Pe 24.6. klo 17 Juhannusjuhla Pytynlahdessa. Makkaran- ja letunpaistoa, kahvio, arvanmyyntiä. Pe 24.6. klo 18-21 Juhannusjuhla Puhjonrannassa. Pirjo ja Juha Palm, Pekka Ainali. Linja-autokuljetus. Pe 24.6. klo 18 Juhannusaaton kokkojuhla Niinirannassa. Monipuolista ohjelmaa. Pe 24.6. klo 19 Juhannusjuhla Anjalan kartanon puistossa Musiikkia Su 8.5. klo 18 Äitienpäiväkonsertti Myllykosken srk-talossa. Lapsikuoro Ilonpisarat ja nuorten lauluryhmä, joht. Eliisa Pokki. Su 15.5. klo 15 Kouvolan Naiskuoron konsertti Käpylän kirkossa, joht. Mari Lavikainen. Su 15.5. klo 15 Villit Pillit. Lasten musiikkihetki Inkeroisten kirkossa. Su 15.5. klo 18 Elimäen seurakunnan kuorojen konsertti Elimäen srk-keskuksessa To 19.5. klo 18.30 Yhteislaulutilaisuus Elimäen srk-keskuksessa. Terhi Paukku, piano. Pe 20.5. Gospel-ilta Kuusankosken srkkeskuksessa Su 22.5. Sykettä elämään! Kymenlaakson Kirkkomusiikkijuhlat Mansikka-ahon hallissa. Klo 10 musiikkijumalanpalvelus, klo 14 musiikkijuhla. Seurakuntien kuorot, musiikkiryhmät ja kanttorit. To 26.5. klo 19 Metsän laulajaiset Myllykosken Ladun majalla Hevosmäellä. Anjalankosken kanttorit. Ke 15.6. klo 19 Virsilauluilta Pekka Ainalin johdolla Kouvolan srk-keskuksen sisäpihalla (sateella Maria-salissa). Pe 24.6. ja la 25.6. Johannesfestarit Kouvolan Saaramalla Hietoinrannan leirikeskuksessa (Kelkantie 114). Pe klo 19 Park7 acoustic, Markku Näkki, Sakari Seppälä, Ilkka Kontturi ja kumppanit, klo 20.30 kokko, klo 21.30 Venia, G-Powered, Manu Ryösö. La klo 11 messu, liturgia Manu Ryösö, saarna Pekka Jauhiainen. Ohjelmiin vapaa pääsy. www.johannesfestarit.fi Su 7.7. klo 18 Kesäillan sanajumalanpalvelus Ranta-Pukin kievarimuseo. Su 19.6. klo 17 Pekka Simojoki ja Exityhtye Tykkimäen Huvilavetilla. Su 31.7. klo 15 Laulutapahtuma Hietoinrannassa Saaramaalla Kesäkonsertteja To 2.6. klo 17 Perherieha Kymintehtaan srk-talossa. Kirkkomuskarin ja Kuusankosken Kirkon Lapsikuoron kesälaulajaiset. To 2.6. klo 18 Matti Oikarinen ja Laura Pyrrö Elimäen kirkossa To 9.6. klo 19 Lavrenchukin musiikki perhe Kuusankosken kirkossa Su 12.6. klo 16 Jenni Ylätalon ja Noora Sahamiehen konsertti Jaalan kirkossa To 16.6. klo 19 Konsertti Voikkaan kirkossa. Petra Sainio, huilu ja Marianna Pellinen, piano/klarinetti, Mika Palosara, fagotti. Pe 24.6.klo 18 Yhteislauluilta Elimäen siunauskappelissa. Terhi Paukku. Ke 29.6. klo 19 Käsikelloyhtye Sonos (San Franciscosta) Kuusankosken kirkossa To 30.6.klo 19 Kirkkokonsertti Sippolan Ke 6.7. Lisää kesätapahtumia: www.kouvolanseurakunnat.fi kirkossa. Elina Vettenranta, laulu klo 19 Urkukonsertti Kuusankosken kirkossa. Rooman Pietarin kirkon urkuri Gianluca Libertucci. Hautausmaajuhlia Su 3.7. La 9.7. klo 18 Konsertti Valkealan kirkossa. Kouvolan Naiskuoro, joht. Mari Lavikainen. To 28.7. klo 19 Konsertti Kouvolan srk-keskuksen Maria-salissa. Olli Salomäenpää, laulu, Erkki Kallio, piano. Ke 3.8. klo 10 Muhniemen hautausmaa. Sanajumalanpalvelus ja kahvit. Su 10.7. klo 10 Hirvelän hautausmaa. Sanajumalanpalvelus ja kahvit. Su 31.7. klo 10 Välikankaan hautausmaa. Sanajumalanpalvelus ja kahvit. Su 7.8. klo 10 Karhunkankaan hautausmaa. Sanajumalanpalvelus ja kahvit. Su 14.8. klo 17.30 Mäntysaari klo 19 Konsertti Elimäen kirkossa. Kalevi Kiviniemi, urut, Jukka Pietilä, laulu. Ohjelma 10. Ke 17.8. klo 19 Kesäsattumat Kuusankoskitalon ulkonäyttämöllä. Voikkaan Kirkkokuoro. To 18.8. klo 18 Organum-seuran urkumaraton Kuusankosken kirkossa. Pe 19.8.Taiteiden yö Kouvolan srk-keskuksen Maria-salissa ja Keskuskirkossa: klo 19.30 Pekka Laukkarinen, klo 20.15 Sonus-kuoro, klo 21 Vox Musicae, klo 21.45 Pétur Sakari. To 25.8. klo 19 Urkukonsertti Kuusankosken kirkossa. Giampaolo Di Rosa. Seurakuntalehden kesänumero ilmestyy ti 31.5. Lehti jaetaan koteihin Kouvolassa ja Iitissä viikolla 22. www.kouvolanseurakunnat.fi/ risteys 15 15

Relaa! * Testaa huima Star Flyer: Suomen korkeimman huvipuistolaitteen korkeus on 72 m ja nopeus lähes 70 km/h. Käy kokeilemassa, miltä tuntuu lentää! * Nyt mennään Mukkelis Makkelis. Touhupaviljongissa on villi meno päällä sadesäälläkin. Mukaan pääset rannekkeella. touhupaviljonki * Hauskaa tekemistä kaikenikäisille: lähes 40 laitetta ja peliä. Aukioloajat: Toukokuu 21.5. 31.5. arkisin 12 18 la-su 12 20 1.6. 24.6. Helatorstai 2.6. 12 20 arkisin 12 19 la-su 12 20 25.6. 14.8. joka päivä 12 20 19.8. pe Taiteiden yö 16 22 20.-21.8. la-su 12 20 27.8. la päättäjäiset 12 22 * Hyvät palvelut, turvallinen ympäristö lomapäivä myös aikuisille. Huvilavetilla huippuesiintyjiä läpi kesän! Tarkista ohjelma: www.tykkimaki.fi Loikkaa mukaan lystin- pitoon! Maksuton sisäänpääsy! Etukäteen netistä ostetuista rannekkeista 2 euron alennus.