Kouvolan kaupunki Maankäytön suunnittelu Liite 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SEPÄNTIE (Sepäntien pohjoisosan asemakaava ja asemakaavan muutos) Pvm. 17.7.2017 ASEMAKAAVA KOSKEE Maunukselan kylän tilaa 3:129 ja tilojen 3:28, 3:44, 3:128 osia sekä Kymenrannan tilan 25:2 osaa Täyd. 4.9.2017 ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE kaupunginosan 21 Kuusankoski, korttelia 67 ja katualuetta ASEMAKAAVASSA MUODOSTUVAT kaupunginosan 21 Kuusankoski, kortteli 67 sekä suojaviher- ja katualueet Asemakaava 21/009 Diaari / TELA 685/10.02.01/2017 (vanha asianumero 9935/10.02.01/2015) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa alueen asukkaita, järjestöjä, kunnan ja valtion viranomaisia sekä muita osallisia varten. Siinä esitetään kaavahankkeen perustietojen lisäksi suunnitelma osallistumisen ja vuorovaikutuksen järjestämisestä sekä vaikutusten arvioinnista. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä koko kaavoitustyön ajan kohteen omalla sivulla osoitteessa www.kouvola.fi/sepantie ja sitä täydennetään tarvittaessa. Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet Suunnittelualue Suunnittelualue käsittää Pohjankorventien, Lassilanpellontien ja Pohjoistien rajaavan alueen Kuusankosken kaupunkikeskustan länsipuolella. Alueen laajuus on noin 1,4 ha. Kuva 1. Suunnittelualueen sijoittuminen Kuusankosken kaupunkikeskustan pohjoispuolella. Aloite Kaavahanke on tullut vireille yksityisestä aloitteesta vuonna 2017 ja siihen liittyy kaavoituksen käynnistämissopimus. Kaavahanke ei sisälly vuoden 2017 kaavoituskatsauksessa esiteltyyn kaavoituksen työohjelman kohteisiin. 1
Tavoite Kaavahankkeen tavoitteena on ajanmukaistaa alueen katu- ja liikenneväyliin rajautuvien alueiden maankäyttö vastaamaan alueen toteutunutta rakentamista ja alueiden kunnossapidon vaatimuksia. Korttelin 67 rajaus ja kaavamerkinnät muutetaan vastaamaan kiinteistön kehittämissuunnitelmia ja alueen toteutunutta tilannetta. Kuva 2. Näkymä Sepäntien, Kettumäentien, Pohjankorventien ja Pohjoistien risteysalueelta länteen. Kuva 3. Näkymä Lassilanpellontien ja Pohjankorventien risteysalueelta. Kuva 4. Näkymä korttelin 67 piha-alueelta pohjoiseen. Kuva 5. Entinen Kymisetin toimitalo. Kuva 6. Korttelin 67 talousrakennus. Kuva 7. Näkymä Pohjankorventieltä. Nykytilanne Maanomistus Suunnittelualue koostuu olemassa olevasta Lassilanpellontien ja Pohjankorventien risteysalueesta sekä siihen pohjoispuolelta rajautuvasta korttelista 67 ja kadun suoja-alueesta. Suunnittelualueen rakennettu osa sisältää Pohjois-, Pohjankorvenja Yrittäjäntien välisen korttelin 67, jossa sijaitseva rakennus toimi aiemmin kouluna (Perttulan erityisammattikoulu). Korttelialueella sijaitsee myös varastorakennus. Korttelialueeseen rajautuvilla alueilla kulkevat Kouvolan Vesi Oy:n vesihuoltoverkostot ja KSS Lämpö Oy:n maakaasuverkosto. Lassilanpellontien itäpuolella olevalle alueelle on rakennettu meluvalli ylijäämämaamassoista. Kouvolan kaupunki omistaa suunnittelualueen kadut sekä asemakaavoittamattomat alueet. Suunnittelualueeseen kuuluva kortteli 67 on yksityisomistuksessa. 2
Kaavatilanne Suunnittelualueeseen vaikuttaa kolme kaavatasoa - maakuntakaava, yleiskaava ja asemakaava - joista yleispiirteisempi kaava ohjaa aina yksityiskohtaisempaa kaavaa. Kymenlaakson maakuntakaava Maakuntakaavassa taajamat ja niiden ympäristöt (vahvistettu 28.5.2008 ja 18.1.2010) kaavamuutosalue on osoitettu asuinrakennusten alueeksi A/s. Alue, jolla on säilytettäviä vähintään maakunnallisesti merkittäviä rakennuskulttuurikohteita. (/s). Alueen käytön suunnittelussa ja toteutuksessa on otettava huomioon kulttuuriympäristön vaaliminen ja turvattava merkittämien maisema- ja kulttuuriarvojen sekä alueiden ominaisluonteen ja erityispiirteiden säilyminen.. Alueen vieressä sijaitseva Kettumäki on osoitettu kaavassa virkistysalueeksi (V). Alueen ohittava Lassilanpellontie on merkitty kaavaan seututieksi. Ympäristöministeriö vahvisti maakuntakaavan tarkistuksen Kauppa ja merialue 26.11.2014. Kaavassa alueen maankäyttöä ei ole muutettu. Kuusankosken yleiskaava 2020 Kuusankosken kaupunginvaltuuston 21.5.2007 hyväksymässä Kuusankosken yleiskaavassa 2020 (oikeusvaikutukseton osa) alue on merkitty palvelurakennusten alueeksi (P). Kuva 8. Ote Kymenlaakson maakuntakaavasta. Kuva 9. Ote Kuusankosken yleiskaavasta 2020. Asemakaava Suunnittelualueen Pohjoistien ja Pohjankorventien risteysalue (kortteli 67) on asemakaavoitettu ja kaava (306 Ak196) on hyväksytty 9.5.1989. Kaavassa kortteli 67 on merkitty maankäyttömerkinnällä TVY-1 ympäristöhaittoja aiheuttamattomien teollisuus- ja varastorakennusten korttelialue. Kaavamääräykseen liittyy suunnittelumääräys Rakennukset on sijoitettava vähintään 4 m:n päähän tontin rajoista. Tontille on järjestettävä vähintään yksi autopaikka kahta työssä olevaa henkilöä kohti. Tontista saa päällystää ainoastaan liikenteelle ja pysäköinnille välttämättömän osan. Muu osa tontista on varustettava nurmikko-, pensas- ja puuistutuksin.. Korttelin maksimirakennusoikeus on esitetty tehokkuusluvulla e=0,50 ja rakentamisen maksimikerroslukumäärä on II. Muu osa suunnittelualueesta on asemakaavoittamatonta. 3
Vaikutusten arviointi Kaavasuunnitelman vaikutuksia selvitetään aluetta koskevien perusselvitysten, laadittavien selvitysten ja maastokäyntien, sekä osallisilta ja viranomaisilta saatavan palautteen avulla. Kaavan välittömiä ja välillisiä vaikutuksia arvioidaan suhteessa: 1) ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön 2) maa- ja kallioperään, veteen, ilmaan ja ilmastoon 3) kasvi- ja eläinlajeihin, luonnon monimuotoisuuteen ja luonnonvaroihin 4) alue- ja yhdyskuntarakenteeseen, yhdyskunta- ja energiatalouteen sekä liikenteeseen 5) kaupunkikuvaan, maisemaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön. Vaikutusalue on lähiympäristö, joka tarkentuu suunnittelun kuluessa. Selvitysten pohjalta tehtävä vaikutusten arviointi sisältyy kaavaselostukseen. Olemassa olevat selvitykset: Kuusankosken yleiskaava 2020, Liite 4.1 Rakennus- ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaat kohteet sekä muinaismuistot / Kuusaa. Alueen luontoarvot on selvitetty vuonna 2009 osana Luontoselvitys Kotkansiiven laatimaa Kuusankosken arvokkaiden luontokohteiden selvitystä. Alueen kulttuurihistorialliset arvot on selvitetty osana entisen Kuusankosken kaupungin kaavoitus ja rakennusperintö-inventointia 2013 15. Kaupunkialueella olevaa liikenteen melua on tutkinut WSP Finland Oy 2015. Kuva 10. Suunnittelualueen alustava rajaus on merkitty alueen ortoilmakuvaan. Kuva 11. Näkymä suunnittelualueen pohjoisosasta Pohjoistien ja Yrittäjäntien risteysalueelta. 4
Osallistuminen ja vuorovaikutuksen järjestely Kaavoitusprosessi järjestetään siten, että osallisilla eli alueen maanomistajilla ja niillä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa sekä niillä viranomaisilla ja yhteisöillä, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään, on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavan vaikutuksia ja kertoa mielipiteensä asiasta. Osalliset Tässä kaavamuutoksessa osallisia ovat: - Kaakkois-Suomen ELY-keskus - Kouvolan kaupungin Tekniikka- ja ympäristöpalvelut - Kouvolan Vesi Oy, KSS Verkko Oy ja KSS Lämpö Oy - Telia Oy ja Elisa Oyj - Suunnittelualueen ja siihen rajautuvien alueiden maanomistajat, kiinteistöjen omistajat ja haltijat, yrittäjät, asukkaat ja muut osalliset Osallistumis- ja arviointisuunnitelma toimitetaan tiedoksi Kaakkois-Suomen ELY keskukselle. MRL 66 mukaista kunnan ja alueellisen ympäristökeskuksen välistä viranomaisneuvottelua ei järjestetä. Kaavoituksen eteneminen Kaavan laadinta on monivaiheinen suunnittelu-, vuorovaikutus- ja päätöksentekoprosessi, jolle maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) antaa yleiset puitteet. Kaavaprosessiin kuuluu aloitus-, valmistelu-, ehdotus- ja hyväksymisvaiheet. Kaavassa muodostuu uutta asemakaavoitettua aluetta, joten kaavan hyväksyy kaupunginvaltuusto Tavoiteaikataulu Suunnitteluvaihe Toimenpide ja viittaus Maankäyttö- ja rakennuslakiin Aikataulu ALOITUS- ja VALMISTE- LUVAIHE Asemakaava kuulutetaan vireille (MRL 63, MRA 30 ) Viranomaisneuvottelu, mikäli sellainen järjestetään (MRL 66, MRA 26 ja 31 ) 26.7.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman esittely (MRL 62 ) 26.7.-28.8.2017 Valmisteluvaiheen kuuleminen, kaavaluonnos (MRA 30 ) 26.7.-28.8.2017 EHDOTUSVAIHE Kaavaehdotus valmis, teknisen lautakunnan käsittely 12.9.2017 HYVÄKSYMISVAIHE Julkinen nähtävillä olo 30vrk syksy 2017 (MRL 65, MRA 27, MRA 28 ) Suunnitteilla olevan kaavamuutoksen hyväksyy kaupunginvaltuusto - Arvioitu hyväksymiskäsittely ja kaavan hyväksyminen (MRL 52 ) syksy 2017 Kaavan voimaantulo (MRA 93 ) talvi 2017-2018 Asemakaavan laatija Hannu Purho Kaavoitusarkkitehti, Kouvolan kaupunki, Tekninen ja ympäristötoimiala PL 32, 45701 Kuusankoski Puhelin: 020 615 7039 email: etunimi.sukunimi@kouvola.fi Maija Paronen Suunnitteluavustaja, Kouvolan kaupunki, Tekninen ja ympäristötoimiala PL 32, 45701 Kuusankoski Puhelin: 020 615 4065, email: etunimi.sukunimi@kouvola.fi 5
Kaavoituksen kulku sekä viestintä- ja osallistumissuunnitelma ALOITUS- ja VALMISTELUVAIHE Kaavoitus alkaa eli tulee vireille ja siihen laaditaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS). Kaavan sisältöä tarkennetaan laatimalla luonnoksia, selvityksiä ja arvioimalla luonnosten vaikutuksia. Lopputuloksena syntyy kaavaluonnos Tiedottaminen Kaavan vireille tulosta, osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävillä olosta ja kaavan valmisteluvaiheen aineiston nähtävillä olosta tiedotetaan: kuulutuksella Kouvolan Sanomissa Tekniikka- ja ympäristötalon 2. kerroksen yhdyskäytävällä maankäytön suunnittelun ilmoitustaululla kaupungin virallisilla verkkosivuilla sekä osoitteessa www.kouvola.fi/sepantie Suunnittelualueen ja siihen rajautuvien kiinteistöjen omistajille ja haltijoille, sekä viranomaisille ja alueen yhdyskuntatekniikkaan liittyville toimijoille toimitetaan valmisteluvaiheen asiakirjat. Tarvittaessa kaavasta järjestetään myös yleisötilaisuus, josta tiedotetaan erikseen lehdessä. Miten voin vaikuttaa? OAS:sta voi esittää määräaikaan mennessä suullisen tai kirjallisen mielipiteen suoraan kaavoittajalle (ks. yhteystiedot alla) Kaavaluonnoksesta voi esittää määräaikaan mennessä suullisen tai kirjallisen mielipiteen suoraan kaavoittajalle (ks. yhteystiedot alla) tai kirjaamoon osoitteella: Kouvolan kaupunki, Tekninen ja ympäristötoimiala, PL 32 45701 KUUSANKOSKI tai tekninenjaymparisto(at)kouvola.fi Kaavasta jätetyt mielipiteet kirjataan osaksi kaavan valmisteluasiakirjoja. Lausunnot pyydetään tarvittaessa viranomaisilta ja yhteisöiltä, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. EHDOTUSVAIHE Tiedottaminen Miten voin vaikuttaa? Kaavaluonnosten pohjalta laaditaan kaavaehdotus, jossa huomioidaan osallisten esittämät mielipiteet. Kaavaehdotus esitellään tekniselle lautakunnalle (tela), jonka päätöksellä ehdotus asetetaan julkisesti nähtäville 14-30 päiväksi. Kaavaehdotuksen julkisesta nähtävillä olosta tiedotetaan Kouvolan kaupungin ilmoitussivuilla kaupungin virallisilla ilmoitustauluilla kirjeitse muussa kunnassa asuvalle maaomistajalle. Kaavaehdotus, -selostus ja muu aineisto asetetaan nähtäville: Tekniikka- ja ympäristötalon 2. kerroksen yhdyskäytävän ilmoitustaululle maankäytön suunnittelun ilmoitustaululle www.kouvola.fi/sepantie Kaavaehdotuksesta voi esittää sen nähtävänäoloaikana tekniselle lautakunnalle osoitetun kirjallisen muistutuksen osoitteella: Kouvolan kaupunki / Tekninen lautakunta, Tekniikka- ja ympäristötalo PL 32, 45701 KUUSANKOSKI tai tekninenjaymparisto(at)kouvola.fi Kaavoittaja antaa jokaiseen muistutukseen vastineen. Vastine toimitetaan niille muistutuksen tehneille, jotka ovat sitä kirjallisesti pyytäneet ja osoitteensa ilmoittaneet. Lausunnot pyydetään tarvittaessa viranomaisilta ja yhteisöiltä, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. HYVÄKSYMISVAIHE Tiedottaminen Miten voin vaikuttaa? Kaupunginvaltuusto hyväksyy kaavan. Kaava saa lainvoiman noin 1,5 kuukautta kaupunginvaltuuston päätöksestä, mikäli siitä ei valiteta. Kaavan hyväksymisestä tiedotetaan: www.kouvola.fi/sepantie ilmoittamalla muistutuksen tekijöille ja kuntalaisille, jotka ovat sitä kirjallisesti pyytäneet kaavan nähtävillä oloaikana. Kaavan voimaantulosta ilmoitetaan: kaupungin virallisilla ilmoitustauluilla www.kouvola.fi/sepantie Valtuuston päätöksestä on mahdollista valittaa Itä-Suomen hallinto-oikeuteen valitusaikana (30 vrk päätöksestä) ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO). 6