Niksu-kissa Olen Pirkanmaan Hoitokodin lemmikki ja pehmoterapeutti. @ Tampere, FI Minäkö superkatsoja? Niksu-kissa - 31.07.2013 13:22 Vähänkö jännittää. Tänään tapaan muut superkatsojat ensimmäistä kertaa. Minulla on monta superominaisuutta. Esim. linnunpoikasen nappaan helposti vaikka lennosta, mutta tämä superkatse on vielä kokeilematta. Toivottavasti sekin onnistuu. Ennakko-odotuksia Tsehovin Kolmesta sisaresta. Niksu-kissa - 05.08.2013 16:23 Ensimmäinen teatterikappale, jota olen menossa seuraamaan on Kolme sisarta keskiviikkoiltana. Sitä ennen on kyllä jännät paikat, kun meidät superkatsojat esitellään Teatterikesän avajaisissa Laikunlavalla tiistaina. En kauheasti tykkää kovista äänistä enkä hälinästä, mutta jos siitä selvitään, niin voikin sen jälkeen jo ottaa rennosti. Juttelimme tämän kirjurin kanssa henkevästi tuosta näytelmästä, jos nyt kirjurin kanssa voi henkevästi mistään jutella. Löimme tonnikalapurkista vetoa kumpi ennustaa paremmin näytelmän juonenkulun. Kirjuri tiesi kertoa, että Kolme sisarta on jonkinlainen venäläinen klassikko, mutta kyllä minusta meillä on pantu paremmaksi. Onhan meillä sentään Seitsemän veljestä. Kirjuri muisteli omasta nuoruudestaan 70-luvulta, että KOM-teatteri teki yhteiskunnallisesti kantaaottavia näytelmiä. Toisaalta varsinkin helsinkiläiset teatterit pyrkivät kuulemma tuomaan klassikot nykyaikaan. Näistä lähtökohdista kirjuri päätteli, että näytelmän juoni käsittelee joko kunta- ja soteuudistusta tai Kreikan lainaongelmaa. Tonnikalapurkki on jo melkein meikäläisen hyppysissä, sillä huomasin erään ratkaisevan vihjeen. Näytelmä esitetään Sorin Sirkuksessa. Esityksessä on pakko olla trapetsitaiteilua ja trampoliinihyppelyitä. Pyysin kirjuria laatimaan tälle jutulle nasevan otsikon ja tuo on sitten tulos. Onko muitakin odotuksia kuin ennakko-odotuksia? Esimerkiksi jälkiodotuksia? Ja kertooko näytelmä jonkun Tsehovin sisarista? Minusta parempi otsikko olisi ollut "Odotuksia Tsehovin näytelmästä Kolme sisarta", mutta näillä on nyt pakko mennä.
Elämäni ensimmäinen teatteriesitys Niksu-kissa - 07.08.2013 23:36 Ai tällaista on teatteri. Yhdet näyttelee toisille kolmansien elämästä. Mutta kai siinä elämässä pitäisi olla jotain tolkkua. Ainoat ymmärrettävät hahmot olivat onnellinen näätä ja humalainen kissa. Kirjuri tässä huomauttaa, että jos olette nähneet Työväenteatterin version Vuonna -85:stä, niin kissassa on samanlaiset legendaarisuuden ainekset kuin tuon esityksen Mauno Pepponessa. Oikeudenmukaisuuden nimissä on kyllä sanottava, että loppua kohden myöskin sisaret saivat lihaa luittensa ympärille. Kirjuri tässä edelleen pyörittelee päätään. Tehdään nyt heti selväksi kumpi meistä on se superkatsoja, joka arvio esitystä. Mutta hänen näkökantansa kokeneempana katsojana on niin ymmärrettävä, että se kannattaa tuoda esiin. Kysymys on kikkailusta, jossa klassikot tuodaan nykypäivään. Miten esimerkiksi minä, joka olen nyt ensimmäistä kertaa teatterissa voin tietää, mikä on Thehovin tekstiä ja mikä on ohjaaja Maijalan oivalluksia. Sen verran ymmärrän, että muropaketti, pölynimuri ja mikroaaltouuni eivät ehkä ole tsehovilaista rekvisiittaa. Missähän voisi vielä nähdä klassikkoja alkuperäistekstein esitettynä? Kun seuraavan ohjaajan on aina pantava edellistä paremmaksi, niin annan vapaasti käyttöön idean henkilöistä. Eli Kolme sisarta: Olga, yksinhuoltajaäiti. Masha, tykkää tytöistä. Irina, veli. Esityksessä oli kovia ääniä ja niin paljon vauhtia, että meikäläistä välillä vähän pelotti. Ensimmäinen näytös oli minusta joutavanpäiväistä sekoilua, mutta onneksi toisessa asetelmat selkiytyivät. Kyseessä oli loppujen lopuksi se sama vanha kunnon tarina, jossa haaveillaan sen rakkaan löytymisestä ja unelmoidaan Moskovaan pääsystä. Haaveita ja unelmia pitää olla, vaikka usein tiedetään jo valmiiksi, ettei niitä voi saavuttaa. Tai mistä sen muka tietää? Jos yhden Maijalan idean saa nostaa esiin, niin loppukohtaus, jossa sisaret lähtivät kapuamaan katsomon tuolirivejä ylöspäin, antoi hyvän mielen ja pani ajattelemaan. Siinäkö sisaret nyt ovat matkalla Moskovaan? Tie ei ole helppo ja kulkijat tarvitsevat yleisön eli muiden apua päämäärään saavuttamiseen. Paljon jäi ymmärtämättä yli kolmituntisesta esityksestä, mutta koska lopusta jäi hyvä mieli, niin sehän jo pelastaa esityksen. Kello on nyt jo puoli kaksitoista yöllä. Alkaa olla paras aika lähteä metsälle. Ehkä illan esityksen innoittamana sanonkin tästä lähtien, että lähden Moskovaan.
Nine Years Hällässä Niksu-kissa - 09.08.2013 19:54 Nyt sitä sitten istutaan Hällän teatterisalissa. Kirjuri tässä kertoo käyneensä täällä elokuvissa joskus 60-luvulla. Hän sulkee silmänsä ja mutisee jotain sellaista kuin Sophia Loren ja Marilyn Monroe ja Brigitte Bardot. Onneksi näytös alkaa. Kaksi heppua käynnistelee esitystä verkkaiseen tahtiin. Molemmat puhuvat kaiken aikaa. Samalla pyörii taustalla videofilmi. Kaverit puhuvat englantia. Tämä on nyt vähän hankalaa meikäläiselle, kun osaan vain kolme sanaa englantia: yes, yes ja yes. Katson kysyvästi kirjuria, mutta hän vain viittaa katsomaan videota. Pikku hiljaa tajuan, että kaverit kertovat videon tapahtumista. Video on kuvattu käsivaraisesti heidän ulkomaanreissuillaan. Kirjurin kotivideot olivat just samanlaisia, kun hän kerran väkisin näytti niitä. En kyllä tule tästä esityksestä hullua hurskaammaksi. Tapahtumat videolla ja varmaan siis jututkin ovat tuiki tavallisen näköisiä. Aina välissä he näyttävät pitävän samanlaisia esityksiä, jollaista nyt istumme katsomassa. Ja varmaan myyvät esityksiin lippuja ja elävät sillä. Ovelia kundeja. Tästä sainkin idean. Kävimme taannoin tämän kirjurin kanssa taidenäyttelyssä. Siellä oli karseita töherryksiä ja kirjuri sanoi sen ensin: Tällaisia nyt pystyisi kuka tahansa tekemään. Olin kerrankin samaa mieltä. Se idea: Pannaan joku Hoitokodilla kuvaamaan ja meikäläinen esittää performanssia. Niksu metsällä, Niksu töissä, Niksu nukkuu. Kuka sanoo, ettei se muka olisi taidetta. Kun pannaan vähän kamera heilumaan ja välillä nopeutetaan tai pysäytellään kuvaa. Upea kokemus tämä Teatterikesä ollut tähän asti. Nytkin esitys synnytti heti uusia ajatuksia ja ideoita. Ja vielä on kaksi esitystä näkemättä.
Peili, kesken jäänyt terapiaistunto Niksu-kissa - 10.08.2013 23:08 Sovittiin kirjurin kanssa etukäteen, että nyt ollaan tarkkana. Kirjoitetaan kieli keskellä kämmentä kannustavasti eikä missään nimessä pilkata esitystä. Tekijöinähän ovat mielenterveyskuntoutujat eli entiset hullut niin kuin he itse itsensä määrittelivät. Nyt täytyy sanoa, että hävettää! Näytelmä oli tervejärkisin näistä neljästä näytelmästä, jotka katsoin. Näin näyttämöllä todellisia ihmisiä, joilla on omat haaveensa. Ja oikeus elää omaa elämäänsä sellaisina kuin ovat. Koko Teatterin ja Lilinkotisäätiön yhteinen projekti Peili oli läheinen varmaan siksikin, että työskentelen itse laitoksessa eli Pirkanmaan Hoitokodissa. Olen siellä pehmoterapeuttina ja meillä on myös paljon hoitajia. Näytelmän hoitajaa ei olisi erottanut näistä hänen potilaistaan ellei hänellä olisi ollut valkoista takkia ja ruiskua, jolla potilaat hiljennettiin. Erityisen iloinen olin siitä, että sekä meillä Hoitokodissa että näiden kuntoutujíen yhteisössä eläimellä on tärkeä osa. En viitsi toistaa mikä eläin se meillä on, mutta näytelmässä oli keskeisessä osassa hyeena, joka silmiin tuijottamalla sai aikaan tervehtymisen. Meillä Hoitokodissa pyritään turvaamaan potilaille arvokas loppu ja näille kuntoutujille vastaavasti arvokas alku. Näytelmä oli vakavasta aiheestaan huolimatta riemastuttava. Nähdyllä asenteella kuntoutuminen onnistuu. Otsikosssa lukee, että terapiaistunto jäi kesken. Nyt kävi niin, että Teatterikesän ohjelmaesitteessä mainittu esityksen kesto ei pitänyt paikkaansa ja minun ja muutaman muun oli jätettävä näytelmä kesken, että ehdimme seuraavan näytelmän esitykseen. Paha, paha moka.
Jeminan monta elämää Niksu-kissa - 10.08.2013 23:41 Mikä ihme siinä on, että sekä teillä ihmisillä että meillä kissoilla on sellainen huono ominaisuus, että me melkein kirjoitamme arvostelun valmiiksi ennen kuin olemme nähneet esitystä. Näin kävi minulle, kun huomasin saaneeni lipun Jyrki Karttusen performanssiesitykseen Jeminan monta elämää. Ajattelin, että mikä tämä nyt on olevinaan. Mies näyttelee naista. Onhan näitä ollut. On tietysti sanottava, että jos joku nainen olisi esittänyt vastaavat kohtaukset, ei tulos tietenkään olisi ollut yhtä riemastuttava. Mutta siis miehinen mies esittää ensin traagisen kohtauksen, jossa pieni viipurilaistyttö jää itkemään Saksaan lähtenyttä äitiään ja heti seuraavaksi on pohjoiskarjalalainen(?) pissis, joka "niin vihhaa Mairea", joka joi hänen minttusuklaaliköörinsä. Lavalle saapuu myös yllätysvieraana suoraan Hiljaisilta silloilta itse Maryl Streep. Olen aivan myyty. Kehonkieli on niin naisellinen, että jos en näkisi näyttelijän rumaa (anteeksi) naamaa, voisin melkein ihastua hahmoon. Tämän viimeisen lauseen kirjoitti kirjuri ihan omin päin. Olen pahoillani, se ei tule toistumaan. Epäilin erään aikaisemman näytelmän kohdalla, että tuollaista nyt pystyisi esittämään kuka vaan, mutta nyt en voi sellaista väittää. En ole asiantuntija, mutta sanoisin, että tähän ei moni muu Suomessa pysty. En rupea luettelemaan kaikkia hahmoja, joita näyttämöllä nähtiin, mutta kyllä Jeminalla oli enemmän elämiä kuin meidän kissojen yhdeksän. Silti hän vielä lopussakin kyseli: Kuka minä olen.
Kissa pöydälle eli kokemuksia Teatterikesästä 2013 Niksu-kissa - 11.08.2013 17:38 Lupasin alkuhaastattelussa hankkia Teatterikesästä uusia kokemuksia ja elämyksiä. Ja molempia on tullut. On ollut mahtava matka. Jos ensin mainitsen huonot kokemukset, niin saadaan ne pois alta ja päästään asiaan. Ne liittyvät molemmat julkisuuteen. Sekä valokuvaus Aamulehdessä että esiintyminen Teatterikesän avajaisissa Laikunlavalla olivat vähän pelottavia. Ääntä ja hälinää oli aivan liikaa. Tämä kirjuri tietysti vaan nautti, kun sai pönöttää julkisuuden valokeilassa. Vaikka vain sitten kissan siivellä(?). Kun sai olla teatterin hämärässä katsomassa näytöksiä, oli paljon mukavampaa. Kaikki esityspaikat olivat tietysti minulle uusia ja kirjurillekin Sorin Sirkus oli uusi tuttavuus. Hällässä hän oli käynyt elokuvissa ja Teatterimontussa joskus 70-luvun alussa katsomassa Teatterikesän esityksenä Sartren näytelmää, joka kertoi ihmisistä, jotka kuoleman jälkeen olivat joutuneet Helvettiin. Se oli kuulemma huone, johon koottiin sellaiset henkilöt, jotka eivät voineet sietää toisiaan. Toinen Teatterikesän muisto noin 40 vuoden takaa hänellä on Frenckellin pihasta, jossa meni joku Shakespearen klassikoista. Siinä Ritva Valkama Hamletin äitinä tai Lady Macbethina oli pitänyt yleisöä näpeissään. Mutta se kirjurista ja historiasta (jotka nyt ovat vähän sama asia). Jos mennään näkemiini esityksiin, niin parhaat fiilikset jäi ensinnäkin Jeminan monista elämistä. Jos haluaa luonnehtia Jyrki Karttusen Jeminaa kolmella sanalla, niin hän on taitava, taitava ja taitava. Yleisökin tunsi tämän ja riehaantui mukaan jammailemaan saksalaisen tanssinopettajan johdolla. Toisena painui mieleen mielenterveyskuntoutujien Peili. Se sai aikaan monia hörähdyksiä katsomossa, kun väki löysi tuttuja piirteitä tekstistä. Nämä lahjakkaat ja sinnikkäät ihmiset näyttämöllä olivat se Peili, josta katsojat voivat katsoa itseään. Tsehovin Kolme sisarta oli klassikkonäytelmänä tietysti tutustumisen väärtti. Yli kolmituntinen esitys oli välillä puuduttava ja välillä kikkailevan oloinen, mutta ajoittain myös hauska ja ajatuksia herättävä. Esitys oli täynnä kuuluisia, teeveestä ja elokuvista tuttuja näyttelijöitä, joita oli hauska seurata. Selvä pettymys oli Lone Twinin Nine Years. Odotin hauskaa menoa ja sain marinaa matkasta, joka oli esiintyjille vain työtä (tai näin sen englannintaidottomana ymmärsin). Kiitokset vielä kaikille, jotka tekivät tämän kokemuksen mahdolliseksi. Oli myös hauska tutustua kaikkiin uusiin ihmisiin. Heilautetaan häntää, kun kohdataan. Hännän puuttuessa voi heilauttaa myös kättä. Liitteet ja linkit Profiili Minulla on Hoitokodin nettisivuilla osoitteessa http://www.pirkanmaanhoitokoti.fi/vapaaehtoistoiminta/ oma Niksu-nurkka, jota pidän kirjurini, Hoitokodin vapaaehtoistyöntekijän, Keijo Happosen kanssa. Tervetuloa tutustumaan.