Niin totta kuin nimeni on Puck

Transkriptio

1 1 Niin totta kuin nimeni on Puck Nimet. Mitä väliä nimellä muka on? Niissähän on vain joukko kirjaimia tai äänteitä, jotka muodostavat sanan. Eikö ruusu muuksi kutsuttuna tuoksuisi yhtä suloiselta? Eikö maailman kuuluisin rakkaustarina koskettaisi yhtä syvästi, vaikka sen nimi olisi Romeo ja Kerttu? Miksi on niin tärkeää, miksi me itseämme kutsumme? Hah, anteeksi, en minä yleensä kovin filosofinen ole. Olen vain miettinyt viime aikoina asioita. Nimet ovat tietenkin hyvin tärkeitä minun kaltaisilleni. Minulla on niitä niin monta, etten edes muista kaikkia. Yksikään niistä ei tietenkään ole minun Oikea Nimeni. Kukaan ei ole koskaan lausunut oikeaa nimeäni ääneen, ei kertaakaan, vaikka minulla on titteleitä ja lempinimiä ja vaikka minusta on vuosien varrella kerrottu lukemattomia tarinoita. Kukaan ei ole arvannut nimeäni lähellekään oikein. Heräsikö uteliaisuus? Haluatko tietää minun Oikean Nimeni? Selvä, kuuntele tarkasti, sillä en ole kertonut tätä kenellekään koskaan ennen. Minun Oikea Nimeni on... Hahhahhaa! Luulitko todellakin, että kertoisin sen? Siis ihan totta. Voi, minä tapan itseni. Mutta kuten sanoin, nimet ovat meille tärkeitä. Ensiksikin ne sitovat meidät tähän maailmaan ja todellisuuteen. Jos sinä tiedät sinun Oikean Nimesi - kaikki meidän maailmassamme eivät sitä löydä - olet "todellisempi" kuin jos et tiedä, kuka sinä olet. Ja rodulle, jolla on taipumusta kadota olemattomiin, jos meidät unohdetaan, se on iso juttu. Minun nimeni, tai yksi monista nimistäni, on Robin Goodfellow. Olet ehkä kuullut minusta. Minulla oli aikoinaan kaksi läheistä ystävää. Tiedän, se on järkyttävää, kun ottaa huomioon luontaisen viehätysvoimani, mutta on myös sellaisia, jotka eivät minun nerokkuuttani arvosta. Ei meidän kolmenkaan pitänyt ystäviä olla, eikä edes suhtautua ystävällisesti toisiamme kohtaan. Minä kuuluin haltijakuningattaren hoviin, ja he... eivät. En ollut kuitenkaan koskaan osannut noudattaa sääntöjä, ja kuka olisi arvannut, että myös kuningatar Mabin nuorin poika olisi sellainen kapinallinen? Ja Ariella... Olin tuntenut Ashin kauan ennen Ariellan ilmestymistä kuvaan, mutten koskaan paheksunut hänen läsnäoloaan. Hän oli puskurina

2 välillämme ja pystyi rauhoittamaan Ashin tämän antaessa liikaa periksi armottomalle ilkeän haltijan luonnolleen tai varoittamaan minua, jos jokin suunnitelmistani vaikutti liian... harkitsemattomalta. Olimme aikoinaan erottamattomat. Tein aikoinaan jotakin typerää, minkä vuoksi menetin heidät molemmat. Se tuo meidät... nykyhetkeen. Tähän päivään. Olimme jälleen kerran, siis minä ja entinen paras ystäväni, valmiit lähtemään uuteen seikkailuun. Aivan niin kuin ennen vanhaan. Paitsi ettei Ash ollut antanut minulle anteeksi vuosien takaisia tapahtumia. Ei hän ollut oikeastaan edes kutsunut minua mukaan. Minä tavallaan... kutsuin itse itseni. En olisi ikinä päässyt mihinkään, jos olisin ottanut tavakseni odottaa kutsua. - Kas niin, minä totesin pirteästi astellessani murjottavan prinssin perässä. - Grimalkin. Me siis etsimme hänet, eikö niin? - Aivan. - Tiedätkö, missä hän on? - En. - Onko sinulla mitään käsitystä siitä, mistä etsiminen kannattaa aloittaa? - Ei. - Kai sinä ymmärrät, ettei tuo kuulosta kovin hääviltä suunnitelmalta, jääpoika? Ash kääntyi tuijottamaan minua, mitä pidin pienenä voittona. Yleensä Ash ei tarttunut syötteihini. Oli aina voitto, jos sain hänen jäisen välinpitämättömyytensä järkkymään. Oli tietenkin oltava varovainen aina, kun ärsytti talviprinssiä. Ärtyneisyyden ja kasvoille singottujen jääpuikkojen välillä oli vain hienon hieno ero. Ash mulkoili minua aikansa, mutta huokasi sitten hiuksiaan haroen, mikä oli varma merkki turhautuneisuudesta. - Onko sinulla ehdotuksia, Goodfellow? hän tokaisi vastahakoisesti. Hetken ajan saatoin nähdä, miten ymmällään hän oli ja miten epävarma tulevaisuudesta sekä siitä, mikä meitä odotti. Kukaan muu sitä ei olisi huomannut, mutta minä tunsin Ashin. Saatoin nähdä hänen pienet tunteiden häivähdyksensä, vaikka hän yritti ne salata. Se sai minut melkein säälimään häntä. Melkein. Minä virnistin valloittavasti. - Mitä? Kysytkö sinä todellakin minun mielipidettäni, jääpoika? minä härnäsin, ja hänen epävarmuutensa muuttui ärtymykseksi. Minä nojasin puunrunkoon. - No, koska kerran kysyit, niin ehkä meidän kannattaa kysellä, onko kukaan täälläpäin hänelle palvelusta velkaa.

3 - Sehän kaventaakin vaihtoehtoja, Ash totesi purevasti. Minä pyörittelin silmiäni, mutta hän oli oikeassa. Jos olisimme alkaneet luetella kaikki, jotka olivat kissaystävällemme palveluksen velkaa, luettelosta olisi tullut kirjan pituinen. Minä ristin käteni rinnalleni. - No, anna kuulua, jos sinulla on jokin parempi ehdotus, prinssi. Hän ei ennättänyt vastata, sillä ilmaa halkoi naurunremahdus. Päällemme satoi kimallusta ja valonsäteitä, ja hentoääninen kuoro lauloi taustalla. Minä hätkähdin tietäen, että ainoastaan yksi henkilö katsoi tavallisen sisääntulon, kuten ovesta astumisen, olevan itselleen riittämätön. Hän halusi välttämättä ilmoittaa tulostaan valonsäteillä ja kimmellyksellä ja Pyhän Pietarin kuoron säestyksellä. - Kullanmuruset! Toisinaan on tylsää olla aina oikeassa. - Leanansidhe, Ash huokasi. Hän tuntui olevan yhtä ilahtunut kuin minäkin, kun karkotettujen kuningatar ilmestyi näkyviin valonsäteiden ja kimmellyksen keskeltä ja hymyili meille. Hän näytti siltä kuin olisi ollut menossa juhliin, joiden teemana oli "Kaikkein kimmeltävin iltamekko" tai kenties "Nopein tapa sokaista joku". Hän pysähtyi poseeraamaan hetkeksi dramaattisesti valitettavan innottomalle yleisölleen, ennen kuin heilautti kättään ja sai ilotulitukset katoamaan. - Lea, minä tervehdin hymyillen. - Tämä on melkoinen järkytys. Mikä suo meille tämän ilon? Mikset ole välimaassa? - Puck-rakkaani. Leanansidhe hymyili minulle yhtä lämpimästi kuin kyy hiiren nähdessään. - Miksen ylläty sinut nähdessäni? Vastahan minä pääsin sinusta eroon, lemmikkini, ja nyt olet jälleen siinä. - Sellainen minä olen. Minä kohotin leukani. - Ilmestyn aina takaisin kuin väärä raha. Et vastannut kysymykseeni. Mitä sinä haluat, Lea? - Sinultako? En yhtään mitään, kulta. Leanansidhe kääntyi katsomaan Ashia, joka jähmettyi. - Ash-rakkaani, Leanansidhe kehräsi. - Sinä olet varsinainen soturi, lemmikkini. Olin varma, että vannottuasi ritarin valasi tekisit sen tyttösi kanssa minulle Romeot ja Juliat. Sinä kuitenkin selviydyit viimeisestä taistelusta. Bravo, lemmikkini, bravo. Minä tuhahdin. - Mitä minä sitten olen? Jauhettua maksaako? Leanansidhe vilkaisi minua ärtyneenä. - Et, rakkaani, hän huokasi. - Talviprinssillä ja minulla on kuitenkin keskeneräisiä asioita, vai eikö hän kertonut? Leanansidhe hymyili katsoessaan jälleen Ashia. - Hän on minulle avustani palveluksen velkaa - ison palveluksen - ja tulin perimään velkani.

4 Kaupankäyntiä karkotettujen kuningattaren kanssa? En ollut ensin varma, olinko kuullut oikein. - Jääpoika. Minä pudistin päätäni ärtyneenä. - Ihanko totta? Oletko tehnyt sopimuksen hänen kanssaan? Oletko hullu? Sinun, jos kenen, pitäisi tietää paremmin. - Tein sen Meghanin vuoksi, Ash puolustautui uhmakkaasti. - Minä tarvitsin hänen apuaan. Ash katsoi Leanansidhea vetoavasti. - Eikö tämä voi odottaa? hän kysyi tyynesti, ja kysymys yllätti minut. Ash solmi vain harvoin sopimuksia, mutta niin tehdessään hän piti niistä tiukasti kiinni. Hänelle oli kai kunnia-asia pitää kiinni omasta osuudestaan valittamatta, silloinkin, kun se oli hänelle hankalaa. Se oli ensimmäinen kerta, kun kuulin hänen pyytävän lisäaikaa, tai pyytävän ylipäätään mitään. Karkotettujen kuningatar ei kuitenkaan tuntenut myötätuntoa. Olisin voinut kertoa sen Ashille jo etukäteen. - Ei käy, rakkaani, Leanansidhe vastasi epäröimättä. - En valitettavasti voi suostua siihen. Tiedän, että olet lähdössä Goodfellow'n kanssa etsimään Grimalkania, ja pelkään, että siihen menee aikaa. Paljon aikaa. Ja minulla ei ole aikaa. Minä perin velkani nyt, ja sinä autat minua nyt. Sitä paitsi, rakkaani... Leanansidhe heilautti dramaattisesti hansikkaan verhoamaa kättään. - Kun olet tehnyt tämän, minä saatan pystyä auttamaan. On liki mahdotonta löytää Grimalkinia, ellei hän halua tulla löydetyksi. Minä voisin opastaa teidät ainakin oikeaan suuntaan. Ash huokasi kärsimättömän näköisenä, muttei voinut tehdä mitään. Minäkään en kyennyt kiemurtelemaan sopimuksesta irti. Tosin yleensä sopimuksen tehdessäni jätän itselleni ainakin jonkinlaisen porsaanreiän. Muuten voi tulla huijatuksi kaikilla mahdollisilla tavoilla. Hoveissa kaikki ylimykset rakastivat sitä peliä. Jokainen yritti huijata toista minkä ennätti, joskin useimmat tiesivät jo, ettei minun kanssani kannattanut tehdä sopimuksia, ei etenkään Titanian ja aasinpään fiaskon jälkeen. Toisinaan on hyötyä siitä, että on legenda. Myös Ash tunsi haltijoiden hovien tavat. Hän oli oppinut varttuessaan varmistamaan selustansa. Siksi olin yllättynyt hänen Leanansidhen kanssa tekemästään sopimuksesta. Hänen olisi pitänyt tietää, ettei siitä mitään hyvää seuraisi. Hän tuntui arvaavan ajatukseni, koska mulkaisi minua ylpeän uhmakkaana, aivan kuin haastaen minut sanomaan jotakin. Hän oli tiennyt, minä oivalsin. Herra Kylmä, Pimeä ja Murjottava saattoi olla monia asioita, mutta tyhmä hän ei ollut. Hän oli tiennyt haltijoiden tulevan aina perimään velkansa. Hän oli tiennyt, miten vaarallista oli hieroa kauppoja vaarallisen, karkotetun haltijakuningattaren kanssa. Hän oli silti tehnyt sen, tytön vuoksi. Tytön, johon me molemmat olimme hulluina, ja joka nyt oli kaukana poissa, meidän tavoittamattomissamme. Meghanin vuoksi.

5 - Selvä. Ash kääntyi katsomaan jälleen karkotettujen kuningatarta. - Hoidetaan homma. Mitä sinä haluat, Leanansidhe? Leanansidhe näytti tyytyväiseltä. - Minulla on ihan pieni pyyntö, rakkaani. Hän hymyili. - Ihan pikkiriikkinen, mitätön palvelus. Hoidat sen hetkessä. Se oli haltijoiden kieltä ja tarkoitti "valtava, jättimäinen ja vaarallinen tehtävä". Minä rypistin otsaani, mutta Leanansidhe jatkoi minuun päin katsomatta. - Valitettavasti minä olen hukannut jotakin, hän totesi syvään huokaisten. - Jotakin minulle äärettömän tärkeää. Jotakin, mitä ei voi korvata. Haluaisin sinun hankkivan sen minulle takaisin. - Hukannut? minä keskeytin. - Millä tavalla? Pudotitko sen viemäriin, vai marssiko se ovesta ulos ja juoksi metsään? Leanansidhe puristi huulensa yhteen minuun vilkaistessaan. - Puck-rakkaani, en halua olla epäkohtelias, mutta miksi sinä olet yhä täällä? Minä olen tehnyt sopimuksen talviprinssin kanssa, eikä se koske millään lailla sinua. Eikö sinun pitäisi olla ärsyttämässä Oberonia tai hänen häijyä vaimoaan? - Auts. Minä irvistin. - On ihanaa olla näin haluttu. Karkotettujen kuningatar siristi silmiään näyttäen hieman vaarallisemmalta, ja minä virnistin hänelle. - Ikävä tuottaa sinulle pettymys, Lea, mutta minä olin täällä ensin. Jos jääpoika haluaa minun lähtevän, hän voi itse sanoa niin. Muuten en lähde minnekään. En olisi lähtenyt missään tapauksessa, minkä he kumpikin tiesivät. Leanansidhe katsoi silti Ashia. Kun tämä ei sanonut mitään, hän tuhahti. - Olette mahdottomia, hän totesi käsiään levitellen. - No, olkoon menneeksi. Jää tai lähde, rakkaani, minulle se on samantekevää. Itse asiassa... Hän vaikeni kesken lauseen ja katsoi minua hymyillen tavalla, joka sai minut levottomaksi. - Nyt kun asiaa tarkemmin ajattelin, niin tämä saattaakin olla vain hyvä asia. Aivan, niin tietenkin. Tämä sopii hienosti. Me vilkaisimme Ashin kanssa toisiamme. - Miksi minusta tuntuu siltä, etten pidä kuulemastani? minä jupisin. Ash pudisti päätään, ja minä huokasin. - Viulu, Leanansidhe huudahti, aivan kuin asian olisi pitänyt olla ilmiselvä. - Tämä on todella järkyttävää, ja olen ollut aivan romuna asian vuoksi. Hän niiskautti sydänalaansa pidellen. - Lempiviuluni varastettiin aivan nenäni edestä. - Viulu? minä toistin irvistäen. - Ihanko totta? Peritkö velkasi sen vuoksi? Etkö halua odottaa, kunnes kadotat urut tai jotain vastaavaa? Ash katseli Leanansidhea vakavana. - Haluat meidän etsivän varkaan, hän sanoi, eikä se ollut kysymys.

6 - Tuota, en oikeastaan, rakkaani. Leanansidhe raapi poskeaan. - Minulla on melko hyvä käsitys siitä, kuka varas on, ja minne hän rakkaan viuluni vei. Minä haluan vain, että te menette sinne hakemaan sen. - Jos kerran tiedät varkaan ja sen, minne hän viulun vei, mihin sinä meitä tarvitset? Leanansidhe hymyili minulle. Se oli mielestäni hyvin häijy hymy. - Siksi, rakkahin Puck, että rakkaan viuluni varasti Titania, sinun kesäkuningattaresi, hän kujersi. - Haluan sinun ja talviprinssin menevän kesähoviin ja varastavan sen takaisin. Mahtavaa. - Ai, siinäkö kaikki? minä kysyin iloisesti. - Meidän pitää siis vain varastaa jotakin kesäkuningattaren hovista? Ja minä kun jo luulin, että meidän pitää lähteä itsemurhatehtävään, jääpoika. Ash ei tapansa mukaan ollut huomaavinaankaan minua. - Onko sinun viulusi kuningatar Titanialla? hän kysyi tyrmistyneenä. - Oletko varma? - Täysin varma, rakkaani. Leanansidhe otti hiuksistaan savukeholkin ja imaisi siitä närkästyneenä. - Se tapahtui itse asiassa pian sen jälkeen, kun te olitte palanneet Mikämikään. Se kateellinen naikkonen varmisti, että minä tiesin syyllisen. Hän uskoo yhä, että minä varastin silloin vuosia sitten hänen viheliäisen kultapeilinsä, eikä hän ole koskaan antanut sitä minulle anteeksi. LeananSidhe vaikeni hetkeksi ja katsoi sitten suoraan minuun. - En ymmärrä, mistä hän sellaista on saanut päähänsä. Tiedätkö sinä, lemmikkini? Minä räpyttelin silmiäni viattomasti - Miksi sinä minua katsot, Lea? minä ihmettelin. - Ovatko nämä muka raukkamaisen roiston kasvot? Leanansidhe huokasi. - No, tällainen tilanne joka tapauksessa on, hän jatkoi Ashiin päin kääntyen. - Ja koska minä en enää pääse hoveihin, jonkun muun on sinne mentävä. Siinä te kaksi astutte kuvaan. - En minä voi noin vain kävellä Arcadiaan, Ash kiisti. - Se olisi luvaton yksityisalueelle tunkeutuminen, ja lain mukaan kesäkuningas voi teloittaa minut, jos jään kiinni. Tiedät sen kyllä. - Tiedän toki, rakkaani, Leanansidhe rauhoitteli. - Minä kuitenkin veikkaan sinun pystyvän keksimään jotakin, etenkin kun herra Goodfellow on kanssasi. Hän hymyili ja puhalsi jäniksen muotoisen savupilven minua kohti. - Paitsi siinä tapauksessa, ettei hänestä ole vastaamaan haasteeseen. Ehkä hän pelkää hirmuista kesäkuningatartaan.

7 - Älä viitsi. Kyllä minä huomaan, mitä sinä yrität, minä totesin kulmakarvojani kohottaen. - En ole niin tyhmä, että menisin lankaan, Lea. Kenelle sinä oikein kuvittelet puhuvasi? - Tämänhän luulisi olevan juuri sinun heiniäsi, rakkaani, karkotettujen kuningatar vastasi. - Auttaisit talviprinssin Arcadiaan aivan Titanian nenän alla? Varastaisit jotakin häijyn kuningattaren huoneesta ja antaisit sen hänen kilpailijalleen? Sehän on kuin suoraan Robin Goodfellow'lle suunniteltu juttu. Aivan, se oli totta. Se kuulosti todellakin yhdeltä minun kepposistani, ja totta puhuen olisin jossain toisessa tilanteessa ollut oitis juonessa mukana. Titania ei pitänyt minusta, ja tunne oli molemminpuolinen. Olin yleensä aina valmis tarttumaan tilaisuuteen ärsyttää, kiusata tai piinata kesäkuningatarta. En minä häntä vihannut, hänhän oli sentään minun kuningattareni, mutta hänen olisi pitänyt ottaa vähän rennommin. Sitä paitsi olin kuullut, mitä hän oli tehnyt Meghanille heidän tavatessaan ensimmäistä kertaa, ja se piti kostaa. Kukaan ei muuta minun kesäprinsessaani kauriiksi ja pääse siitä kuin koira veräjästä, vaikka olisikin haltijakuningatar. Ja vaikkei Meghan saisi koskaan tietää minun puolustaneen häntä. Sillä hetkellä ymmärsin kuitenkin Ashin kärsimättömyyden. Hänen Meghanille vannomassaan valassa ja lupauksessaan palata tämän luokse ei ollut viimeistä voimassaolopäivää, mutta arvelin, että seikkailusta tulisi pitkä ja vaivalloinen kaikkien häiritsevien lisätehtävien vuoksi. Meidän olisi pitänyt etsiä erästä tiettyä, sietämätöntä karvapalloa, eikä tehdä kepposia haltijakuningattarelle, niin hauskaa kuin se saattaisikin olla. Leanansidhe ei kuitenkaan jättänyt meille valinnanvaraa. - Joten jos te kaksi voisitte panna töpinäksi... Hän heilautti hymyillen savukkeenholkkiaan meitä kohti. - Olisin kovasti kiitollinen. Kun olette saaneet viulun, tulkaa tapaamaan minua tänne, kullanmurut. Vakoojani tarkkailevat edistymistänne. Nyt minun pitää kuitenkin poistua. Jouduin valitettavasti jättämään Razor Danin vastaamaan turvallisuudesta poissa ollessani, ja minun pitää palata pikimmiten, ennen kuin hän tai hänen porukkansa syö jonkun. Onnea matkaa, lemmikit! Älkää antako muuttaa itseänne ruusupensaiksi! Näimme jälleen kimmellystä ja valonsäteitä, ja sitten karkotettujen kuningatar katosi. Ash huokasi. - Älä sano mitään, Goodfellow. - Mitä? Minäkö? Minä virnistin. - Minäkö muka sanoisin jotain? Ei olisi minun tapaistani huomauttaa esimerkiksi, että kerrankin tämä järjetön tilanne ei ole minun syytäni. Minä tietenkin ymmärtäisin olla tekemättä sopimuksen hullun karkotettujen kuningattaren kanssa, hänhän on oikea kompleksien jumalatar. Ja jos minä sellaisen tekisin, minä osaisin

8 odottaa hänen perivän velkansa pahimmalla mahdollisella hetkellä. Mutta en minä toki mitään sellaista sano. Se olisi niin väärin. Ash puristi nenänvarttaan. - Alan jo katua sinun kutsumistasi. - Sinä loukkaat minua syvästi, prinssi. Minä ristin käteni pääni taakse suunnattomasti tilanteesta nauttien. - Etenkin kun sinä tarvitset minun apuani päästäksesi kesähoviin. Turha kuvitella, etteivät Oberon ja Titania huomaisi, kun talviprinssi astelee suoraan Arcadian sydämeen. Pistät silmään kuin hirviö posliinikaupassa. Ash rypisti otsaansa, joko siksi, että Arcadiaan livahtaminen tuntui mahdottomalta tehtävältä, tai siksi, että olin verrannut häntä hirviöön. - Oletan, että sinulla on suunnitelma, hän jupisi käsivartensa rinnalleen ristien. Minä virnistin pahankurisesti ja sain palkkioksi nähdä pelokkaan ilmeen. - Älä viitsi. Unohditko jo, kenelle puhut, jääpoika? Jätä vain kaikki minun huolekseni. Seuraava osa Julie Kagawan jatkotarinasta Kesän taittuessa ilmestyy ensi keskiviikkona!