Virran varrelta -lehden toimitus toivottaa kaikille lukijoille rauhaisaa joulua ja onnellista uutta vuotta!

Virran Varrelta Päijälän kylän yhteinen äänitorvi 4/2014 - Lehden 12. numero Kannen kuva: Merja Åkerlind Virran varrelta -lehden toimitus toivottaa kaikille lukijoille rauhaisaa joulua ja onnellista uutta vuotta! Lotta on Päijälän Kylän viimeiset Osallistu joulun ajan nuorin asukas lehmät eläkkeelle yhteisiin tapahtumiin! sivut 20-22 sivut 12-13 sivu 28 Lataa lehden sähköinen versio: www.paijala.fi

Arvoisa lukija! Ulkona lämpötila on nollan tuntumassa. Pilvet peittävät taivaan. Maassa on vain hippusellinen lunta. Valoisaa aikaa on vain kuutisen tuntia ja edelleen päivät lyhenevät vielä runsaan kuukauden ajan. Kylä on hiljentynyt vilkkaan kesäkauden ja alkusyksyn jälkeen. Tuntuu oikeastaan hyvältä. Nyt on aikaa itselleen ja omille töilleen kiire on kaikonnut etäämmälle. Vuosikiertoon kuuluu nyt rankapuiden tekoa ja peltojen kyntäminen. Tosin kunnon maanviljelijät ovat kynnöt jo tehneet. Kyntäessä on aikaa ajatella. Muistelen, että Ruokolan Pentti kirjoitti runoja muistiin traktorin pukilla. Ajatukseni harhailivat eilen illalla maan kääntyessä kaksisiipisten aurojen toimesta. Ja sitten peruuttamalla vakoa pitkin takaisin saran alkuun. Niinhän se on elämässäkin ajattelen. Elämä ei ole vain eteenpäin menoa. Se on paluuta jonkin alkuun ja sitten taas uudelleen eteenpäin aiemmasta oppia ammentaen. Se koskee ihmissuhteita, mutta se koskee myös omia ajatuksia ja tekoja. Pimeässä vain traktorin valojen varassa ei näe kovin kauaksi, mutta näkee aina muutaman edellisen kynnön jäljen. Onpa epätasaista. Aurat ovat olleet liian syvässä. Näkymä muistuttaa omasta äksyilystä läheiselle, mutta tuo samalla mieleen myös rakkaudellisia ja armollisia ajatuksia. Ei se elämän kynnöskään ole aina tasaista, miksi sitten tämä. Eikö elämä ole kuitenkin peltoa tärkeämpi. Aurat tökkäävät kiveen ja nousevat äänekkäästi ylös. Havahdun edellisistä ajatuksista, pysähdys, pieni peruutus. Pysähdys. Mieleen palaa pari päivää sitten saamani suru-uutinen työkaverini kuolemasta. Muistelen hetken hänen kanssaan viettämiäni aikoja ja tapahtumia lähes kolmenkymmenen vuoden ajalta. Olen niistä kiitollinen, mutta ei tullut sitä hänelle varmaankaan kovin selvästi aikanaan välitettyä. Ajatukseni kääntyvät elämän rajallisuuteen. Hänen kohdallaan päivät tulivat täyteen. Onneksi vai onko sittenkään niin ei tiedä omien päivien enkä muidenkaan päivien lukumäärää. Vaan jos tietäisin, mitenkähän se vaikuttaisi elämääni? Istuisinko nyt traktorin ratissa kyntämässä vai Vaihde kolmoselle ja eteenpäin. Ajatukset harhailevat ja mieleen muistuu ne monet tutut sairaat, jotka ovat pyytäneet esirukousta ja monet, jotka eivät ole pyytäneet, mutta ovat rukouksessa mielessä. Miksi Jumala sallii sairautta? En löydä vastausta. Voin vain rukoilla terveyttä ja parantumista ja voimia kaikille läheisille. Kun katson taaksepäin maan kääntymistä, tajuan, että tärkeintä ei ole se, miltä pelto näyttää lohduttava ajatus vaan se, että pelto taas keväällä on valmis kylvettäväksi ja aloittamaan uuden sadon tuottamisen. Sen myötä ajatukseni kääntyvät tulevaan. Joulun aika lähestyy ja sen seurauksena pimeys alkaa väistyä valon tieltä. Kylä herää elämään ja kyläläiset valmistautumaan valon tuojan, vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhlaan. Saakoon

tuo juhla-aika herättää meissä jokaisessa uutta niin sisäisesti kuin ulkoisestikin tulevaa elämää varten. Havahdun jouluevankeliumin mietteistä paimenten osaan syventyneenä. Peltotilkku on kohta valmiiksi kynnetty ja paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Vielä pellon päähän pari kolme poikittaista vetoa. Nyt se on valmis ja nokka kohti kotipihaa. Jouluaattona luemme jälleen jouluevankeliumin, odotan jo sitä hetkeä perheen parissa. Tihuttaa vettä, mutta mieli on levännyt ja valoisa. Saunan lämpö odottaa tulijaansa. Näillä mietteillä toivotan Sinulle lukijamme Rauhaisaa Joulun aikaa ja Jumalan siunausta vuodelle 2015. Hannu Lahtinen Kyläyhdistyksen kuulumisia 2014 Olemme taas saaneet viettää yhden vuoden nykypäivää Päijälässä ja siinä ohessa sivunneet myös kylän historiaa. Nykypäivän rutiineihin ovat kuuluneet perinteiset tapahtumat, kuten eri vuodenaikojen toritapahtumat, äitienpäivälounas, yhteislaulut Riihigallerialla, runon ja suven ilta, kotiseutupäivät ym. Parin vuoden ajan on ollut hyötykasvikerho ja kirjaston puolella kirjapiiri. Pirttiä ja pitoastioita on vuokrattu syntymäpäiville, ylioppilasjuhliin, häihin ja sukukokouksiin. Työtalkoota on ollut Riihigallerian kahvion hoidossa sekä Pirtin kiinteistön hoidossa, jossa vielä jatkuu eristysremontti. Uutta lämmistyssysteemiäkin suunnitellaan Pirtille. Yhdistyksen hoidossa on uimaranta. Kylällä on yhteinen juomavesilähde sekä ilmoitustaulu, joista huolehditaan. Pirtin urheilukenttä on kaikkien vapaasti käytettävissä. Kunnan sivukirjasto toimii Pirtillä, ja sen käyttö onkin viime aikoina huomattavasti lisääntynyt. Nettiyhteys siellä on saatu taas toimimnaan. Hyötykasvikerhon sadonkorjuujuhlassa pöytä oli katettu moninaisilla herkuilla. Kylän eri yhteisöjen yhteistoiminta on ollut merkittävää. Kuluneena kesänä Päijälän läpi meni taas Nesteralli pitkästä aikaa. Sen järjestelytöihin osallistuttiin koko kylän voimin: tiekunnat, kristillinen yhdistys ja kyläyhdistys, urheiluseura Mäkimaan Muhku ja Päijälän metsästysseura. Kokouksia oli kaikkiaan kahdeksan.

Raivattiin kulkureitit yleisölle parkkipaikoilta katselualueille ja purojen yli rakennettiin kolme siltaa. Grillija kahviopisteitä oli kuusi, oli lipunmyyjät ja järjestysmiehet. Töissä oli kaikkiaan noin 50 henkeä. Pääjärjestäjänä täällä toimi Tampereen Urheiluautoilijat. Kylän yhteistä tiedotus- ja äänenkannattajalehteä Virran Varrelta toimittavat kristillinen yhdistys ja kyläyhdistys yhdessä. Kylässä on osallistuttu kunnan järjestämiin kylänkehittämiskokouksiin. Odotetaan vielä jatkoa ja toteutuksia. Kotiseutuyhdistyksen kautta on kylällä aloitettu kotimuseoesineistön kartoitusta. Lisäksi kylän historiaan liittyen olemme kuulleet kotiseutuneuvos Seppo Unnaslahden kaksi esitelmää, viimeksi kylän torppareista. Onhan kirjaston puolella myös monta kylän historiasta kertovaa kirjaa lainattavissa. Kaikki tällainen toiminta vaatii myös paljon kirjallisia töitä ja raha-asioitten hoitoa. On pidettävä johtokuntien kokouksia, laadittava erilaisia lupa- ja avustusanomuksia, toimintakertomuksia, talousarvioita ym. Kyläyhdistys tekee myös veroilmoituksen, vaikka ei koskaan ole veroa mennytkään. Kun toimintaa on ympäri vuoden, niin on paljon myös siivoamista, leipomista, pöytien ja muiden tavaroiden järjestelyä, astioitten ja pöytäliinojen huoltoa, ja jokaista tilaisuutta varten on tietyt rekvisiitat. Kerron näistä siksi, että taas olisi ajankohtaista löytää yhdistykselle nuorempaa talkootyövoimaa. Niin antoisaa harrastusta kuin tämä yhdistystyö onkin, niin tulee päivä, että vanhemmista tekijöistä väsyy yksi ja toisena päivänä joku toinen. Jos tarvitaan uusia käsivarsia, niin tarvitaan myös uusia aivoja ja ideoita viemään eteenpäin kylän elävyyttä tasapainossa toiminnan ja talouden kanssa. Yhdistys ei ole rahapalkan maksaja. Mutta kun nyt joulutori lähestyy, niin on Pirtillä taas tarjolla joulupuuro ja torttukahvit joulumusiikin kera kaikille kyläläisille. Hyvän joulun toivotuksin kyläyhdistyksen puolesta Aino Ruokola

Japanin lähetteinä toimiva Savosen perhe kertoi työstään rukoushuoneen elojuhlilla. Rukoushuoneen kuulumisia kuluneelta vuodelta Kristillisen yhdistyksen toiminta noudatteli kuluneena vuonna pikku hiljaa tapahtuvaa toiminnan uudistusten linjaa. Vuonna 2013 uutena asiana tuli mukaan tiekirkko ja tänä vuonna osallistuminen Neste-rallin järjestelyihin. Sääntöjen mukaisena tehtävänämme on tarjota kyläläisille mahdollisuus omassa kylässämme Jumalan sanan kuulemiseen ja keskinäisen yhteyden harjoittamiseen. Vuoden ohjelmarungon ovat vuosikymmeniä muodostaneet maaliskuun vuosikokous jumalanpalveluksineen, kesäjuhla heinäkuun viimeisenä sunnuntaina, Mikkelinpäivän elojuhla myyjäisineen ja Tapaninpäivän jumalanpalvelus. Niin tapahtui myös kuluneena vuotena. Kesäjuhlaan palasi pitkästä aikaa kaksiosaiseksi, jumalanpalvelus aamupäivällä, sitten ruokailu ja iltapäiväjuhla. Päävieraana oli Kansan raamattuseurasta Leena Lehtinen ja hänen avustajansa Jarkko Lassila. Kuhmoisten seurakunta kirkkoherra Auni Kaipian johdolla huolehti jumalanpalveluksesta, jossa tarjoiltiin ehtoollinen. Mikkelinpäivän tilaisuudessa vieraili Japanin lähetteinä toimiva Savosen perhe. Neste-rallin pikataipaleen järjestelyt työllistivät koko kylää merkittävästi, mutta oli myös onnistunut tapahtuma yhdistysten näkökulmasta niin yhteishengen kasvattajana kuin taloudellisestikin. Rukoushuoneella järjestettiin yhteistyössä Kuhmoisten seurakunnan kanssa Varikolla -tapahtuma, jossa pääpuhujana oli rallilegenda Ari Vatanen. Tilaisuus keräsi runsaasti kuulijoita ja Vatasen puheesta huokui luottamus Jumalan johdatuksen ja armon kokemukseen. Yhdistyksen jäsenet osallistuivat muiden yhdistysten jäsenten tavoin eri tehtäviin runsain joukoin ja vain aktiivinen osallistuminen mahdollisti onnistuneen tapahtumapäivän toteuttamisen kiitos jokaiselle osallistujalle.

Tiekirkko ja sen yhteyteen järjestetyt tapahtumat kuuden viikon aikana toivat rukoushuoneelle yhteensä noin 500 kävijää ja kuulijaa. Tiekirkon aikana rukoushuoneella oli oman kylämme yhdeksän taiteilijan töitä maalauksista ja puutöistä erilaisiin paino- ja muihin käsitöihin. Tapahtuma kokonaisuudessaan oli jälleen rohkaiseva, mutta vaatii jatkuakseen lisää rukoushuone-emäntiä ja isäntiä ovien pitämiseksi avoinna. Avoin olohuone keskikesän aikaan kylällä voisi olla muutoinkin yhteisöllisyyden lisääntymisen näkökulmasta paikallaan. Heinäkuun viikonloppujen lastenkerho keräsi myös mukavasti lapsia yhteen. Mukaan mahtui myös ensikertalaisia ja se antaa uskoa tämänkin toiminnan jatkamiseen. Samoin raamattupiiri on kokoontunut säännöllisesti joka toinen viikko ympäri vuoden kesäkautta lukuun ottamatta. Sinnekin mahtuu vielä uusia tulokkaita. Vuosi 2014 on tähän mennessä kerännyt noin 1.000 kävijää rukoushuoneelle. Vielä tänä vuonna on mahdollisuus osallistua Joulun avaukseen 29.11 klo 19.00. Jouluvalot sytytetään kylällä ja lauletaan kauneimmat joululaulut. Vuoden viimeinen tapahtuma on sitten Tapaninpäivän jumalanpalvelus klo 12.00. Kiitokset kaikille jäsenille ja osallistujille tapahtumarikkaasta vuodesta 2014. Hannu Lahtinen

Haastattelumatkalla Israelissa Niin kuin yleensäkin Jeesuksen henkilökohtaisesti tuntevat kristityt minä olen rukoillut paljon Israelin puolesta. Olen rukoillut myös palestiinalaisten puolesta. Ajattelin toissakesänä: Mitä voisin tehdä Israelin hyväksi? Koska olen kirjoittanut monta kirjaa, päätin, että teen Israeliin liittyvän elämäkerran jos Luoja suo. Ystäväni Anja Kolehmainen on asunut Israelissa 14 vuotta ja elää nyt eläkepäiviään Suomessa. Hän kysyi israelilaista pastoria Michael Yaronia kirjan päähenkilöksi, ja tämä suostui. Anja ryhtyi tulkiksi. Olemme tehneet kirjaa lähinnä skypen, tietokoneen puhelimen avulla. Michael kävi myös kaksi kertaa Suomessa puhujakiertueella Anja ja minä matkustimme viime keväänä pääsiäisen aikoihin Israeliin. Michaelin ja hänen perheensä koti on Tel Avivin lähellä Rishon LeZionissa, joka on Israelin neljänneksi suurin kaupunki. Lentokentältä oli aika lyhyt matka Yaroneille. Saimme kyydin eräältä Toiviomatkojen työntekijältä. Yaronien perheeseen kuuluu Michaelin lisäksi syntyperältään sveitsiläinen vaimo Marianne ja kolme lasta: kaksi poikaa ja keskimmäinen on tyttö. Vanhin on koulussa toisella luokalla, nuorin täytti juuri neljä vuotta. Talo oli kolmekerroksinen omakotitalo. Lisäksi käytössä oli kellarikerros. Jo ennen talon löytymistä Michael ja Marianne nimittivät sitä Beit margoaksi eli levon taloksi. He haluavat, että sinne saa tulla lepäämään ystäviä ympäri maailmaa. Siellä on käynyt vieraita muun muassa Suomesta, Englannista, Bulgariasta, Sveitsistä, Saksasta, Itävallasta, Italiasta, Australiasta, Amerikasta, Kiinasta ja Intiasta. Useimmat vieraista ovat tulleet tutuiksi Michaelin puhujamatkoilla. Talon ylimmäinen kerros oli aikaisemmin ullakko, mutta suomalainen ryhmä rakensi sinne huoneen, suihkun ja wc:n. Eräs suomalaisista talkoolaisista oli niin ahkera, että herätti perheen ja kai naapuritkin jo neljältä aamuyöllä vasaran paukkeeseen. Keskimmäiseen kerrokseen he rakensivat suomalaisen saunan. Kun Yaronit olivat asuneet vasta pari päivää Beit margoassa, he löysivät kadulta hylätyn, ison koiran. Se oli laiha ja täynnä kirppuja. Kissat olivat purreet ja repineet sitä. Yaronit veivät sen eläinlääkäriin. Se puhdistettiin ja sitä alettiin hoitaa hyvin. Lääkäri nimittikin sitä prinssiksi, kun se vietiin seuraavan kerran lääkäriin. Jumala puhui Michaelille: Niin kuin te löysitte tämän koiran, joka oli koditon, yksinäinen ja hylätty ja otitte sen kotiinne ja hoiditte sitä, niin saatte tehdä saman ihmisille. Koira oli teidän ensimmäinen asiakkaanne. Kotiimme onkin tullut monta

Marianne, nuorin lapsi Matan ja Michael. kertaa ihmisiä, joilla on paljon haavoja ja jotka ovat masentuneita ja menettäneet toivonsa, Michael kertoi meille. Rocco-koira on edelleen talon tyytyväinen asukas. Koska oli pääsiäisen aika, Israelissa syötiin happamatonta leipää eli matsaa. Minusta se oli hyvää (vaikkei se oikeastaan miltään maistunutkaan). Se oli kuin ohutta näkkileipää. Muuten ruoka oli ihan tavallista, esimerkiksi risottoa, jonka Michael teki. Autoimme Anjan kanssa ruuanlaitossa ja siivoamisessa. Kävimme Anjan kanssa pari kertaa kaupungin keskustassa. Kävin museossa, joka käsitti pari rakennusta 1800-luvun puolelta. Rishon LeZioniin muutti silloin ihmisiä Venäjältä. He eivät meinanneet saada mistään vettä, ja lopulta he saivat kaivetuksi 40 metriä syvän kaivon, niin että sieltä saatiin vettä. Kaivo on kaupungin tärkeä nähtävyys. Haimme Rishon LeZionia kuvaavia postikortteja muistaaksemme ystäviä Suomessa mutta niitäpä ei löytynytkään vaikka kävimme kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissa liikkeissä. Teimme joka päivä haastatteluja Michaelista ja yhden haastattelun myös Mariannesta. Saimme kirjaa varten paljon materiaalia. Vietimme Yaroneilla viikon. Palasimme Tel Avivin lähellä sijaitsevan lentokentän kautta Suomeen. Lentokentällä oli erityisen tarkka kontrolli.

Turvatarkastuksen ja tavaroiden läpivalaisun jälkeen otin tyytyväisenä kameralaukkuni, jossa piti olla kameran lisäksi myös passini. Yhtäkkiä vilkaisin taakseni, ja seuraavassa laatikossa olikin takkini. Oli koko ajan niin kuumat ilmat, että takkia ei tarvittu, ja unohdin sen. Kun otin sen laatikosta, näin, että passini oli takin alla. Millaisiin vaikeuksiin olisinkaan joutunut, jos passini olisi hukkunut! Kirjan teko on nyt pitkällä. Sen pitäisi valmistua joulu- tai tammikuussa. Sitä saa tilata kesäkuun 2015 jälkeen tavallisista kirjakaupoista. Sen nimi on Iloa tuhkan sijaan messiaanisen pastorin Michael Yaronin tarina. Tuhka tarkoittaa nimessä Michaelin vaikeuksia, jotka johtuivat pitkälti siitä, että äiti kuoli hänen ollessaan 10-vuotias ja isä hänen ollessaan 17-vuotias. Hän löysi opiskeluaikanaan Italiassa taivaallisen Isän Jeesuksen Kristuksen kautta ja siten myös iankaikkisen elämän. Tuhka tarkoittaa myös perheen holokausti-taustaa. Holokausti tarkoittaa toisen maailmansodan juutalaisvainoja. Kirjaan sisältyy Michaelin isoisän kertomus. Tämä pelastui toisen maailmansodan vainoissa monta kertaa kuolemalta kuin ihmeen kaupalla. Paitsi Israelin ja palestiinalaisten puolesta meidän on aika rukoilla myös vainoista selvinneiden puolesta, jotka ovat jo vanhoja ihmisiä! Teksti ja kuvat: Kaija Taival Rocco-koira oli Yaronien kodin Beit margoan eli levon talon ensimmäinen "asiakas".

Linnut, Päijälä ja me Päijälän kyläkartoituksessa vuonna 2012 kävi ilmi, että aika moni olisi kiinnostunut lintukurssin järjestämisestä. Lintuharrastuksestani johtuen ajattelin tarjota pienen katsauksen lintujen maailmaan, vähän pilke silmäkulmassa, mutta paikallistilanteen vakavuuden huomioon ottaen! Linnut voidaan karkeasti jakaa paikka-, vaellus- ja muuttolintuihin. Paikkalintuihin kuuluvat mm. metsäkanalinnut, enemmistö Suomen pöllölajeista, osa tiaisista ja varislinnuista sekä valtaosa tikoista. Eräs paikkauskollisimmista lajeista on ilmeisesti pyy. Rengastuslöytöjen perusteella tämä aika hiljainen lintu vaikuttaa muuttavan pääosin vain muutaman kilometrin synnyinseuduiltaan. Eli vähän niin kuin ennen vanhaan, jolloin haettiin puoliso naapurustosta! Toinen tunnettu paikkalintu on kesykyyhky eli pulu. Tämä alunperin kalliokyyhkynä tunnettu lintu on asettunut asumaan kaupunkeihin, koska kerrostalot muistuttavat vuoria ja ruokaa on yllin kyllin ihmisten niitä ruokkiessa. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat, sanotaan, mutta pulu tästä viis veisaa. Vaikka se toisten leipiä syökin, se kuitenkin kujertaa ihan omiaan. Joitakin paikkalintuja voidaan kuitenkin kutsua osittaismuuttajiksi. Näin on esim. sini- ja talitiaisen kohdalla, joita Suomessa näkyy läpi talven. Näköpiirissä olevat linnut eivät välttämättä aina ole oman kylän asukkeja, vaan myös naapurikuntien opportunisteja lintulaudoillamme. Tähän ryhmään kuuluvat myös Päijälässä talvisin koskissa monesti nähdyt koskikarat. Ero on kuitenkin siinä, että nämä ovat usein venäläisiä ja norjalaisia teollisuusvakoilijoita, jotka kevään tullen palaavat kotimaihinsa raportoimaan siitä, ettei Päijälän alasajettuja koskienvarsiteollisuuslaitoksia ole vielä käynnistetty uudelleen, eikä koskioikeuksia käytetä. Vaelluslintuihin sijoittuvat joskus myös jotkut paikkalinnut, kuten tikat, jotka lähtevät joinakin syksyina suurin joukoin vaeltamaan uusille alueille. Tunnetuin vaelluslintumme on kuitenkin kenties tilhi. Vaikka se onkin selvä vaeltaja, on muutakin todistettu. Muistan nuorena lukeneeni lehdestä, miten Uudessakaarlepyyssä poliisimestari oli ottanut kiinni omalla takapihallaan juovuspäissään olleen tilhen sen syötyä liikaa käyneitä pihlajanmarjoja. Muuttolintujen ryhmään kuuluvat selvimmin hyönteissyöjät, kuten kertut, siepot ja pääskyt sekä avoimesta vedestä riipuvaiset linnut kuten tiirat, kuikat ja uikut sekä esim. sääksi. Muuttajista taas jotkut muuttavat vain tarvittavan matkan, kun taas toiset ovat pitkän matkan taitajia. Myöhempään ryhmään kuuluvat mm. kurjet ja osa päiväpetolinnuista, sekä ennen kaikkea käki, joka viettää

Koskikara. Kuva: Timo Leppänen talven aurinkorannoilla ja palaa vasta toukokuussa kun sää on mitä ihanin. Edelliseen ryhmään kuuluva laulujoutsen taas on pioneerihenkinen ja palaa takaisin, kunhan vaan ensimmäiset sulapaikat ilmestyvät ja pysyy kunnes vesistöjen jäätyminen pakottaa lähtemään. Väliryhmään kuuluvat sitten esim. siemen- ja marjasyöjät kuten peipot, hempot ja rastaat. Ihmiset ovat vähän niin kuin linnutkin. Toiset pysyvät vankasti omassa kylässään ja toiset lähtevät leivän perässä kaupunkeihin. Jotkut kulkevat paikasta toiseen viipyen lyhyemmän ajan kullakin paikkakunnalla ja toiset taas ovat muuttolintuja eli edes takaisin liikkuvia mökkiläisiä. Mitä Päijälään tulee, ovat jo jotkut pioneerit päässet pyiksi ja asettuneet asumaan ympärivuotisesti jo olemassa olevan endeemisen lajinsa seuraksi. Mikä ryhmä lintuja voisi sitten olla tämänhetkinen päijäläläinen potentiaalinen kasvuryhmä? Olisiko se mahdollista, että ryhdytään joutseniksi eli pidennetään mökkikautta? Kenties voisi ensi vuosi olla joidenkin meistä joutsenvuosi, vaikkapa kokeilumielessä? Mutta loppujen lopuksi, jotta kaikkien kesälintujen lisäksi koko lajikirjo pysyisi uhkaamattomana, ei voi muuta todeta kuin: Parempi pyy Päijälässä kuin kymmenen kyyhkystä kaupungeissa. Titityy! Tom Riska

Kylän viimeiset lehmät Päijälästä katsottuna Pitkänveden takana sijaitseva Syväniemen talo on jo melko pitkään ollut näillä main viimeisiä maitotiloja. Elvi ja Esa Hartikaisen navetassa on ollut parikymmentä lypsävää ja pikkukarja lisäksi. Mutta nyt marraskuussa lehmät ovat muuttaneet uusiin navetoihin ja isäntäväki jää ansaitulle eläkkeelle. Yksi historiajakso on päättynyt. Pirtin joulutorin riisipuuroa ei keitetä enää Syväniemen maidosta. hän isänsä kuoltua rupesi käymään äidin apuna navetalla. Silloin he asuivat vielä tiettömän taipaleen takana, joten maidot kuljetettiin järven yli veneellä, lautalla tai hevosella ja nostettiin vinssillä tien varteen maitoauton reitille. Varsinkin kelirikkoaikaan se oli melkoista taiteilua, eikä pulahduksiltakaan vältytty. 40- litraisten tonkien nostelu ei ollut myöskään nuorelle tytölle ihan helppoa. Aamulla kuudelta tonkien piti kuitenkin olla tien varressa, maitoauto ei odottanut. Elvi on syntynyt Syväniemessä ja lehmät ovat tavallaan syyllisiä myös hänen ja Esan yhteiseen elämään: Esa asui naapuritilalla ja lehmät karkasivat mielellään naapurin pellolle... Elvi oli alle kaksikymppinen, kun Mutta sitten 1960-luvun puolivälissä saatiin sähkö ja vuosikymmenen lopussa maitoautonkin kuljettava tie, ja elämä helpottui. Sankolypsykoneen tulo 70-luvun alussa helpotti tietysti paljon, puhumattakaan 80-luvun alussa tulleesta putkilypsykoneesta, joka vei maidon suoraan tankkiin. AIV-rehun teko oli alkuaikoina myös melko epäterveellistä puuhaa. 1970-luvun alussa maataloudessakin saatiin viikon loma lomittajien ansiosta, nykyisin se on jo 24 päivää vuodessa. 1978 nuorimman tyttären syntyessä voimaan oli tullut kahden viikon äitiysloma, vaikka lomittajan saanti ei ollutkaan helppoa, kun pitäjässä syntyi toinen lapsi samaan aikaan. Mutta kyllä karjanhoito silti tietysti ihan täyttä työtä on. Parasta siinä on

vapaus, ei ole kellokorttia, mitä nyt maitoauton aikataulut vähän sitovat. Toisaalta työ on myös sitovaa, sitä on tehtävä seitsemänä päivänä viikossa kaksi kertaa päivässä. Haastavimpia hetkiä ovat ehkä olleet poikimistilanteet, jos vasikkaa on jouduttu vetämään ihmisvoimin ulos -ja hienoa sitten lopputulos, jos kaikki on mennyt hyvin, Hartikaiset summaavat. Miltä karjaton elämä nyt sitten tuntuu? Kyllä aluksi tuntui vähän kolkolta mennä tyhjään navettaan, Elvi sanoo. Mutta sitten päätin ryhdistäytyä ja pesin parret. Kissa ja koira eivät ole vielä tottuneet uuteen elämänrytmiin. Kun ne ovat koko ikänsä heränneet herätyskelloon vartin yli viisi, ne yrittävät herättää minut vieläkin silloin, nauraa Elvi. -Vähän on vielä itselläkin aikatauluissa hiomista, kun päivään on tullut tunteja lisää. Mutta eiköhän sitä pikkuhiljaa sopeuduta. On niin paljon asioita, joita olen ajatellut tehdä -sitten kun... Kangaspuut ainakin pystytän joulun jälkeen. Päätös eläkkeelle jäämisestä syntyi pikkuhiljaa. Koska lapset ovat löytäneet elämänsä muualta ja EU:n tukisysteemit tuntuvat hiipuvan, niin että lehmiä pitäisi olla monta kertaa enemmän, muuta vaihtoehtoa ei ollut. Olin ajatellut jäädä eläkkeelle 65- vuotiaana, mutta yli vuodella se lykkääntyi. Nyt olen kuitenkin postittanut eläkepaperit ja jään odottamaan, mitä elämä tuo tullessaan, sanoo Elvi. Esa on ollut eläkkeellä jo jonkin aikaa. Ulla Lahtinen 6-vuotiaalle tyttärentyttärelle Hennalle lehmien lähtö taisi ottaa kaikkein kovimmalle; hän olisi halunnut viedä edes yhden lehmän mukanaan, mutta kun kerrostalossa ei ollut sille paikkaa.

Metsästyskuulumisia Päijälän seudun metsästysseuran jäsenmäärä on kasvanut muutamalla uudella jäsenellä tänä vuonna. Tällä hetkellä jäseniä on 61. Niin kuin muissakin metsästysseuroissa jäsenten keski-ikä nousee koko ajan ja niin kutsuttu ukkoontuminen uhkaa meidänkin seuraa, toki myös akkaantuminen, onhan seurassa myös yksi naisjäsen. Seuran toiminta on laajentunut hiukan Virkistys Kalevala -projektin myötä. Projektin aikana kunnostimme hankkimamme Passun kiinteistön seuran ja kyläläisten käyttöön. Tämän osin myös EU- rahaa saaneen kunnostusurakan saimme päätökseen juhannukseksi. Talkoisiin osallistuivat lähes kaikki seuran jäsenet sekä muita asiasta innostuneita tekijöitä. Talkootunteja kertyi projektin aikana yli 1600. Yhteistyöseurana projektissa oli mukana Mäkimaan Muhku. Kaikille osallistuneille suuret kiitokset. Nyt tämä tällä hetkellä yhdeksän majoittujaa vetävä luonnonkaunis paikka on seuramme käytössä ja kaikille vuokrattavissa. Talkootäytteinen vuosi jatkui rallien merkeissä. Tämä talkootyö oli suurelle osalle tekijöitä aivan uusi tuttavuus. Yhteistyöllä kylän muiden seurojen kanssa järjestelyt saatiin kunnialla tehtyä. Myös nämä talkoot vaativat suuren määrän sitoutuneita seuran jäseniä sekä merkittävän joukon muita talkoohenkisiä tekijöitä. Tästä urakasta emme oman jäsenistön voimalla olisi selvinneet. Kaikille suuri kiitos työpanoksesta! Ensi vuonna uudestaan! oli kaikkien toivomus. Varsinainen metsästyskausi aloitettiin syksyllä pienriistan metsästyksellä. Nyt marraskuussa aktiivisempana metsästysmuotona on hirvestys. Hirvestyksen päätyttyä vuoden loppuun metsästyskausi jatkuu vielä helmikuulle jäniksen metsästyksellä. Muusta seuran aktiivisesta toiminnasta voisi nostaa esille pienpetopyynnin. Tänä vuonna olemme hankkineet seuralle välineitä supikoiran, mäyrän ja näädän pyyntiin. Näitä pienpetoja pyydetään, koska ne ovat pahimmat metsäkanalintujen munien ja poikasten verottajat. Esimerkiksi supikoira ei kuulu Suomen alkuperäiseen luontoon laisinkaan. Supikoirien suurinta herkkua on myös meidän ihmisten avokompostit, näitä tulisi siis välttää. Myös siirtoistutettu kanadanmajava on levinnyt alueellemme. Majavat ovat vallanneet muutamia järviä patoamalla niitä lähiseuduilla. Majavien jäljiltä alueella on useita kymmeniä hehtaareita metsää joutunut veden valtaamaksi. Mikäli näistä pienpedoista tai muista esimerkiksi villikissoista on harmia, niin kannattaa olla yhteydessä johonkin tuttuun seuramme jäseneen tai vaikka allekirjoittaneeseen. Myös hirvien aiheuttamista metsävahingoista kannattaa ilmoittaa. Viime joulun alla Kuhmoisten riis-

tanhoitoyhdistyksen metsän eläinten joulurauhan julistus pidettiin meillä Passussa. Talvisessa säässä vietetty lämminhenkinen tilaisuus sai paikalle yli 150 henkeä. Tänä vuonna eläinten joulurauhan julistus pidetään Ruolahdella. Yleisesti kuluneesta vuodesta on mainittava tämä yhteisen tekemisen voima. On ollut todella mahtava huomata, kuinka pienen kylän porukasta koostuu niin intoa puhkuva joukko tekijöitä, että sillä osaamisella ja voimalle mennään yhdessä vaikka läpi Passunvuoren. Monen olen kuullut keskustelevan uusien tuttavuuksien löytymisestä ja vanhojen ystävien kesken on muisteltu vuosia sitten yhdessä koettuja hetkiä. Rauhaisaa joulua & hyvää uutta vuotta! Mika Liehu Muhkun toiminnasta 2014 Vaikka Mäkimaan Muhku on rekisteröity 12.4.159 entisen Längelmäen, nykyisen Oriveden järjestöksi, on sen toiminta tapahtunut alusta alkaen Kuhmoistenkin puolella. Mm. seutukunnan aikanaan käytetyin hyppyrimäki ja hiihtoladut ovat kautta aikain valtaosin sijoittuneet Päijälän ja Tapialan kylän puolelle. Samaan tapaan on jakautunut jäsenistökin. Nykyisin noin sadasta jäsenestä suurin osa asuu vakinaisesti Oriveden ja Kuhmoisten ulkopuolella. Viime talvi oli hiihdon kannalta aika kehno, mutta Muhkun ainoat hiihtokilpailut onnistuttiin järjestämään melko mukavissa oloissa 22.2. Neulajärven metsäautotiellä Historian 52:nnet ampumahiihtokilpailut jouduttiin järjestämään 29.3. ampumakävelykisana Hutalan ympäristössä. Pitkäperjantain liikuntatapahtumaan Mäkimaan maanteillä osallistui 52 henkeä ja Lankalauantain perinteiseen talvivaellukseen, nyt käveltyyn, ehti kahdeksan reippailijaa. Päijälän Pirtin Äitienpäiväjuoksu kokosi 17 liikkujaa. Saa nähdä vaihdammeko Sappeen tien ensi keväänä Neste-rallin myötä syntyneisiin reitteihin. Västilän Voiman kanssa kisasimme leikkimielisessä seuraottelussa voitollisesti 6.7, mutta lentopallo-ottelun hävisimme Voimalle 20.7. Golfin seuranmestaruus ratkaistiin 22.8. kuuden pelaajan kesken Kirkkonummella. Yhdeksän kotiseutupyöräilijää ajoi 13.9. metsäautoteitä hyväksi käyttäen lenkillä Mäkimaa- Päijälä-Vinkiä-Mäkimaa-Päijälä kukin 32 km. Pyhäinpäivänä järjestettiin Mäkimaassa totutusti Kekrinjuoksut. Varoja toimintaan hankittiin mm. Pirtin toripäivien arpojenmyynnillä, Neste-rallin alihankintatalkoilla ja Päijälä-Salmi-tien aurausviittatalkoilla. JÄSENILLE JA TUTUILLE SEURA TOIVOTTAA RAUHALLIS- TA JOULUA JA LIIKUNNALLISTA VUOTTA 2015! Risto Lehto

Tee itse jäälyhty Heikki ja Riitta Piilonen ovat asuneet Heikin kotitalossa Hahmajärvellä viitisen vuotta eläkkeelle jäätyään. Heikki kalastaa Hahmajärvestä ja Riitta tekee kaikenlaisia käsitöitä: neuloo, tekee betonitöitä ja näin ilmojen kylmettyä rakentelee jäälyhtyjä. Riitta Piilonen haluaa neuvoa lehtemme lukijoillekin, miten jäälyhty syntyy. kestäviä. Vaihe 1. Laita kukkia, oksia, marjoja vuoan pohjalle ja laske vettä vuokaan, niin että materiaali peittyy. Laita vuoka yöksi pakastimeen tai ulos (jos on pakkasta), niin että vesi jäätyy. Vaihe 2. Lisää koristeita ja vettä. Tätä voi toistaa useamman kerran. Ei Kaikkein ensimmäiseksi kannattaa kerätä jo ennen lumen tuloa erilaisia metsän antimia: käpyjä, oksia, puolukanvarpuja, pihlajanmarjoja, kukkia, sammalta, jäkälää, mitä vain mielikuvitus keksii. Lisäksi tarvitaan erilaisia ja erikokoisia muotteja, vanhoja kakkuvuokia, rasioita, silikonisia, muovisia tai metallisia, pakkasen

kannata jäädyttää liian paksuja kerroksia kerrallaan. Vaihe 3. Kun lyhty on mielestäsi valmis ja valmiiksi jäätynyt, ota vuoka ylösalaisin lavuaariin ja laske varovasti haalea vettä päälle, niin että lyhty irtoaa vuoasta. Vaihe 4. Lyhty on valmis aseteltavaksi pihaan, portaille, terassille, polun varteen ja kynttilä sisään. Mitä useampi lyhty, sen kauniimpaa. Kaunista joulutunnelmaa ja mielellään valkeaa joulua ja vähän pakkasta Virran varrelta -lehden lukijoille! Ulla Lahtinen

Päijälän torppien ja talojen historiaa Kotiseutuneuvos Seppo Unnaslahti oli Päijälän Pirtillä jo toistamiseen tämän vuoden aikana puhumassa kylämme historiasta. Tällä kertaa hän puhui talojen ja torppien vaiheista erilaisten asiakirjojen valossa. Suomessa oli 1800-luvun lopulla noin puoli miljoonaa henkeä torppariväestöä, joten torpparilaitos koski varsin monia ihmisiä. Torpparilaitos sai alkunsa jo vuonna 1743 säädetystä laista, jolla perintötilojen talonpojat saivat oikeuden perustaa torppia, laki laajeni kruununtiloihin 1757. Torpparilaitoksen synty oli kunkin kylän sisäinen asia, talolliset sopivat yhteisesti torppien perustamisesta. Vasta isonjaon jälkeen vuokrasopimuksista tuli kahdenvälinen asia. Sotilastorpat olivat eri asia, ja ne lakkasivat jo 1810. Asetus mäkituvista annettiin 1762; ne olivat talon naimisissa oleville palkollisille tarkoitettuja pieniä asuntoja ja tontteja, joiden vuokra maksettiin työnä. 1767 annettiin vielä asetus, jolla taattiin talon nuoremmille pojille ja vävyille perintötorppa ilman vuokraa eliniäksi. Tilallisia ja torppareita sitoi yhteen ennen kaikkea maanomistus, maankäyttö, vuokraehdot ja usein myös sukulaisuus. Lait oli laadittu uudisraivausta, elintarvikehuoltoa ja väestön lisääntymistä silmällä pitäen. Siksi torpparilaitos oli kehittynyt tarpeen ja kysynnän mukaan. 1900-luvun alussa torpparilaitos tuntui kuitenkin tulleen tiensä päähän ja systeemiä ruvettiin purkamaan. Laki vuokra-alueiden lunastamisesta astui voimaan 1918. Torppien lunastaminen ja itsenäistyminen ei tapahtunut hetkessä, mutta suureksi osaksi kuitenkin 1920-luvulla. Laki oikeutti torpparin saamaan maata keskimäärin 20-30 ha hinnalla, joka vastasi vuoden 1914 rahanarvoa. Rahoitus järjestyi valtion asutuslainalla. Vapaaehtoisella kaupalla saattoi ostaa enemmän maata ja käyvällä hinnalla, mikä oli myös luovuttajan kannalta edullisempaa. 1920-30-luvuilla isompia ja pienempiä maatiloja ja entisiä torppiakin pilkottiin, jolloin syntyi pienviljelmien Leppäkoski, joka tarvitsi oman pienviljelijäyhdistyksen, osuuskassan ja osuuskaupan. Unnaslahti on tutkinut maakuntaarkistoissa paikkakunnan talojen ja torppien tilastoja. Maataloushallituksen keräämän aineiston pohjalta 1900-luvun alusta löytyy 10 vuoden välein tehdyt tilastot kaikkien talojen ja torppien metsä- ja peltopintaaloista, eläinten määrästä, käytetystä maanparannuksesta, sadosta ja eläinten tuotosta. On mielenkiintoista, esim. millä kaikella maata parannettiin ennen apulantoja: kalkilla, tuhkalla, luujauholla, lannalla, mudalla. Leivän eteen on saanut tehdä paljon työtä, niin taloissa kuin torpissa, mutta varsinkin torpissa, kun piti osallistua omien töiden lisäksi

myös talon töihin. Unnaslahti kertoi esimerkinomaisesti erään torpparin kontrahdista vuodelta 1894. Esimerkki ei ollut Leppäkoskelta, mutta kylläkin Kuhmoisista Pirttikulmalta, ja se oli -toivottavasti- ääriesimerkki. Tilanomistaja oli pietarilainen liikemies, jonka ehdot torpparilleen olivat seuraavanlaiset: Kesäaikaan taksvärkkinä mies hevosen kanssa kauran kylvössä 3 päivää, pellon rikonnan aikaan 6 päivää, pellon kertuun aikaan 6 päivää, syyskynnön aikaan 6 päivää, kaikki omin eväin. Näistä kertyi 3,5 viikkoa. Marraskuun alusta vapunpäivään, talviaikaan, oli tehtävä joka toinen viikko 3 hevospäivää halonhakkuuta talon metsässä omin eväin, yhteensä 39 päivää. Kaikkiaan hevostyöpäiviä tuli vuodessa 60. Miestyöpäiviä oli tehtävä kesäaikaan 6 päivää heinänteossa, 6 päivää rukiin leikkuussa aina omin eväin. Torpparin oli tultava heti kun isäntä tai hänen käskyläisensä vaati. Lisäksi torpparin oli tehtävä ja tuotava taloon 100 paria aidanseipäitä, 5 riskiä kopallista pajahiiliä, pidettävä talon tieosuus syynikunnossa Leppäkoskentiellä, hoidettava 3 talon mullikkaa kesäaika oman karjan kanssa. Torpan aidat, rakennukset, pellot ja niityt oli pidettävä tavallisessa kunnossa. Uutta peltoa ja niittyä oli määrä tehdä niin paljon kuin mahdollista ja viljellä suota voimiensa mukaan. Kaskiviljely oli kielletty edesvastuun uhalla, samoin petäjäpuiden kaato paitsi huoneen korjaukseen. Polttopuita ja lantaa sai ottaa tarpeen mukaan. Jos ehdot eivät täyttyneet, kontrahti oli rikki ja torppari perheineen oli lakisääteisen ajan kuluessa velvollinen muuttamaan pois. Tilanomistaja joutui kuitenkin myymään tilansa jo neljän vuoden päästä, ja uusi omistaja inhimillisti kontrahtia huomattavasti 10-vuotisen sopimuskauden umpeuduttua. Raskaan työveron sijaan tuli osittainen rahakorvaus. Lisäksi kaikki päivätyöt sai tehdä talon ruoissa ja kaskenpolttomahdollisuus palautui. Torppa itsenäistyi jo vuonna 1913 vapaaehtoisella kaupalla, ja entinen torppari ehti isännöidä omaa taloaan vielä 30 vuotta. Perimätieto torpista ja torppareista on pian sadan vuoden takaa, niin että elävää tietoa ei enää helposti saa. Jos olet kiinnostunut oman sukusi vaiheista, kannattaa lähteä tutkimaan. Henkilöhistoria selviää tietysti kirkon arkistoista. Maakunta-arkistoista löytyy sopimuksia, perunkirjoja, kiinnityksiä, holhousasioita. Varsinkin lainhuutoasiakirjat ovat hyödyllisiä, niiden liitteistä löytyy kauppakirjoja, torpan kontrahteja ja sukuselvityksiä. Kuhmoisten asiakirjat löytyvät Jyväskylän ja Längelmäen asiat Hämeenlinnan maakunta-arkistosta. Arkistojen henkilökunta antaa myös apuaan tiedon hakijoille. Seppo Unnaslahden keräämät ja kertomat tiedot tiivisti Ulla Lahtinen

Lotta syntyi pienenä Kaikkihan me pienenä synnymme, mutta Ruokolan Lotta syntyi tosi tosi pienenä. Päijäläläisneidin strategisiksi mitoiksi saatiin 21. heinäkuuta 2013 Kuopion yliopistosairaalassa 30,5 senttiä ja 640 grammaa. Luvut ovat tuntuvasti vähäisemmät kuin sillä helsinkiläistytöllä, jonka kehitystä kymmenet tuhannet suomalaiset ovat seuranneet netissä isän Facebook-sivujen avulla. Nyt Lotta Ruokola seisoo jo ilman tukea ja kokeilee kävelemistä itseään tukien. Ensimmäiset omat askeleet eivät enää ole kaukana, tuumivat äiti-tanja ja isä-mikko marraskuussa. Kiireellä Kuopioon Marraskuussa Lotan olisi pitänyt täyttää vasta vuosi, sillä laskettu synnytysaika oli 11.11. 2013. --Lotta on kehittynyt korjatun iän mukaan, toteaa Tanja Ruokola. Hänen mukaansa ennenaikaisen synnytyksen alkutilanne ei kuulostanut kovin pahalta. Hänellä oli ollut jo aiemmin raskausaikana kunnon vuotoja. Yhden yön jatkuva heräily, lievä selkäkipu ja verituhru saivat hänet kuitenkin soittamaan neuvolaan, missä kysyttiin: Huolestuttaako itseäsi? Siitä alkoi matka, jotka kesti reilut kolme kuukautta. Vasta 24. raskausviikolla ollut Tanja pääsi heti Kuhmoisissa lääkärille, joka totesi kohdunsuun auenneen. Tuleva äiti laitettiin makuuasentoon ja ambulanssilla Jyväskylään. --Jos sama olisi tapahtunut kaksi Lotan kummitäti Elina Koivisto kuvasi sisarentyttärensä Kuopiossa kolmen päivän ikäisenä. Vauva painoi vain hiukan enemmän kuin voipaketti.

Lotan kuusiviikkoinen jakso yliopistosairaalassa oli päättymässä, kun isä-mikko nosti hänet käsilleen. Kuva: Tanja Ruokola viikkoa aiemmin, olisi puhuttu keskenmenosta. luo päivänä, sillä hänet kärrättiin lapsen sängyssä. Tutkimusten jälkeen toinen ambulanssi vei Tanja Ruokolan Kuopion yliopistolliseen keskussairaalaan, missä hän pötkötteli keskiviikosta sunnuntaihin. Sunnuntaina hänet kärrättiin leikkaussaliin, ja pieni tyttö syntyi puudutuksessa. --Minulle oli sanottu leikkaussaliin mentäessä, että lapsi näytetään, jos se on hyväkuntoinen. Helpotti, kun sain nähdä tytön suihkumyssyn sisällä ennen kuin minut siirrettiin heräämöön. Olipa se pieni! Apua hengitykseen Isä-Mikko seurasi vastasyntynyttä teho-osastolle, missä tämä laitettiin hengityskoneeseen vain seitsemän minuutin ikäisenä. Äitikin pääsi näkemään pienokaisen vielä samana Seuraavana päivänä alkoi kenguruhoito: äiti ja pian myös isä saivat pitää lasta rinnan päällä paljaalla iholla. Hengityskonetta käytettiin kaikkiaan kolme kertaa niitten kuuden viikon aikana, jotka pienokainen vietti Kuopion yliopistosairaalassa. Kehittymättömät keuhkot päästettiin välillä lepäämään. --Asustelin potilashotellista. Aamulla pelotti mennä sairaalaan, mutta viikonloppuisin mieli oli rauhallisempi, kun Mikko pääsi meitä katsomaan. --Stressi oli sen verran kova, että maitoa tuli vain tipoittain, kertoo Tanja Ruokola. Hän oppi sairaalakuukausien aikana arvostamaan henkilökunnan ammattitaitoa ja naisten auliutta luovuttaa maitoaan

muitten vauvoille. Kuopion jälkeen pientä tyttöä hoidettiin seitsemän viikkoa Keski-Suomen keskussairaalassa. Enää ei tarvittu hengityskonetta, vaan keveympää hengityksen tukea niin kuin Kuopiossakin valtaosan ajasta. Lopuksi käytössä olivat happiviikset. Tanja kävi Jyväskylässä suunnilleen päivittäin kotoa käsin. Hän jätti reissun väliin vain kipeän oloisena, jotta tauti ei tarttuisi lapseen. --Silloin helpotti, kun alettiin puhua kotiin lähdöstä. Kissa kaverina Nyt Lotta on liki 70-senttinen ja kuusikiloinen tyttö, joka nauttii ja naureskelee äidin tai isän pörryytellessä suullaan napaa, vatsaa tai kylkiä. Luonnettakin taitaa olla, sillä ensimmäinen sana oli ei. Lotan sanavarastoon kuuluvat myös äiti, isi, anna ja ukko. Ukko tarkoittaa kissanpentua, jonka tyttö sai yksivuotislahjakseen. Sen kanssa Lotta leikkii mielellään, eikä kissa pure tai kynsi tyttöä niin kuin tämän vanhempia. -- Erityisesti keväällä ihmettelin, onko minulla oikeus iloita lapsestani, kun sairaalassa tutuksi tullut vauva kuoli. Vähitellen olen antanut itselleni luvan, kertoo Tanja Ruokola, 30, joka löysi Mikkonsa, 32, netistä alkukesästä 2011. Uusi talo oli miltei valmis, kun hän kävi elokuussa ensi kerran Päijälässä. --Mielellään lapsia saisi tulla lisääkin. Merja Åkerlind

Joulukorttien kertomaa Korttien saaminen ja lähettäminen on aina ollut minulle tärkeää, vaikka tänä päivänä tulee harvoin lähetettyä muita kuin joulukortteja. Olen säilyttänyt lähes kaikki kortit, mitä olen elämäni aikana saanut, tietysti kirjeet myös. Muistan monia jouluja nimipäiväkortteja vieläkin, koska niitä oli aika vähän ja siksi ne kaikki merkitsivät paljon. Erikoiset kortit, usein 2-osaiset, olivat oikein aarteita. Olen kertonut jo aiemmin siitä, kuinka löysin Papulan aitasta Eräjärvellä asuneen Lindroosin Sallin lähettämät kortit ja minkä ilon se minulle toi, kun olin oppinut tuntemaan myös hänet. Luulen, että Papulassakin oli tapana säilyttää kaikki siihen talouteen lähetetyt kortit. Löysin sieltä muutaman vuosisadan alkupuolella lähetetyn kortin, mutta niiden määrä lisääntyi 1930-luvulta alkaen. Kortteja on kaikkiaan 500-600 kpl. Keräsin kortit valokuvakansioon, josta niitä on helppo katsella ja jossa ne säilyvät paremmin. Suurin osa on joulukortteja ja tunnettujen taiteilijoiden tekemiä. Jenny Nyströmin nimi näkyy selvästi, mutta useimmissa ei ole lainkaan tekijän nimeä. Jotkut kortit ovat Martta Wendelinin maalausten näköisiä. Rudolf Koivu oli ilmeisesti myös sen ajan taiteilija. Ihailen näitä pieniä taideteoksia. Monet ovat yksinkertaisen kauniita ilman mitään kultauksia ja kiiltäväpintaista pahvia. Joulukorttien kuvaaiheet ovat olleet enemmän uskonnollisia kuin tänä päivänä tai ehkä se kertoo Papulan väen hengellisestä ilmapiiristä jotain. Korteissa on kuvattu seimiasetelmia enkeleineen, hevosella kirkkoon menoa, talvimaisemia, joulukirkko, Raamattu, kynttilät, kukkia, Suomen lippu ja myös joulupukki tonttuineen ja lahjoineen. Näissä vanhoissa korteissa yllättävän monessa on kuvattu Raamattu kynttilöiden kanssa. Se muistuttaa

minua Raamatun sanan tärkeydestä. Lukiessani jouluevankeliumia mielikuvitukseni synnyttää Jeesuksen syntymästä omia kuvia, joita saan katsella. Yksinkertainen kortin kuva Jeesus-lapsen syntymästä on kuin ikkuna tuonpuoleiseen. Ortodoksisuudessa ikonin tehtävä on auttaa rukoilijaa hiljentymään ja mietiskelemään Jumalan edessä. Samalla tavalla pieni kortti voi puhutella meitä. Monessa kortissa on myös kuvattu enkeli paimenten kanssa kedolla tai enkelijoukko laulamassa taivaalla. Jumalan suuri rakkaus sen ajan kaikkein vähäpätöisimpiä ihmisiä, yötyöläisiä kohtaan, tulee suurenmoisella tavalla esille. Arjen ja työn keskellä enkelin viesti paimenille oli varmasti pysähdyttävä. Teille on tänään Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus Herra. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä. Paimenet lähtivät heti liikkeelle ja löysivät Jeesus-lapsen. Kaikki oli niin kuin heille oli puhuttu, ja se synnytti suuren ilon ja kiitollisuuden paimenten sydämissä. Silloin kun Jumala ilmestyy, se on jotain yhtä yllättävää. Yön pimeydessä muiden äänten hiljetessä mekin voimme kohdata Jumalan. Hänen äänensä on usein niin hiljainen, että sen kuuleminen vaatii elämän pelkistymistä. Joulukorttikin voi olla Jumalan puhuttelun väline. Katsellessani näitä joulukorttikansioita luen tuntemattomien ja tuttujen ihmisten nimiä. He kuuluvat sukulaisuuden tai ystävyyden kautta tähän Papulan sukuun, johon minäkin olen saanut kuulua. Muistelen niitä, jotka eivät ole enää elossa ja siunaan heitä, jotka vielä elävät. Tänäkin adventin aikana haluan siunaten lähettää ne joulukortit, jotka tulen kirjoittamaan. Sen ei tarvitse olla pakollinen traditio vaan iloinen mahdollisuus muistaa erityisesti yksinäisiä vanhuksia. Enkelin viesti Älä pelkää on tarkoitettu myös sinun elämääsi! Siunaten joulun aikaasi Terhi Ratalahti Aino muistelee Joululaulu Olin kymmenvuotias koululainen. Oli joulun aika ja koulusta joululomaa. Lähdin käymään taiteilija Niilo Suojoella vanhempieni asialla. Saavuttuani Ihantolan eteiseen Fannirouva tuli avaamaan ovea ja menimme sisälle olohuoneeseen. Siellä lattialla seisoi komea kuusi, jossa oli koristeet ja kynttilät, mutta siitä puuttui latvatähti. Huomautin, että tähti puuttuu. Fanni sanoi, että niinhän se puuttuu, mutta kun sitä ei nyt sattunut mistään löytymään. Sitten minut ohjattiin keittiön puolelle. Siellä Niilo-taiteilija istui pöydän ääressä seuraillen ikkunan takana olevan lintulaudan lintuja, joita

hän ahkerasti ruokki. Hän alkoi minullekin kertomaan, minkälaista taistelua on isojen ja pienten lintujen välillä ruokapaikasta. Siihen aikaan linnunruokia ei myyty kaupassa. Kauranjyviä sai ostaa taloista. Sianlihasta irrotettiin nahkaosia linnuille. Jälkiruoksi vietiin leivänmuruja. Ihantolan lintulaudalla näkyi varpusia, tinttejä ja punatulkkuja. Kun lintuja oli siinä tovi katseltu, niin yhtäkkiä Niilo sanoi minulle, että laulaisitkos nyt yhden laulun tässä. Minä siitä ihan häkellyin ja aloin ujostella. Hän jatkoi, että laula nyt jokin sellainen laulu, jota siellä koulussakin on laulettu. Tuli sellainen olo, että en muista yhtään laulua ulkoa. No, saat viisikymmentä penniä kun laulat, hän vielä kannusti. Se jo alkoi kuulostaa melkein uhkaukselta. Sitten ymmärsin, että minun on nyt kerättävä kaikki rohkeuteni laulamiseen. Ja siinä hetkessä muistin yhden laulun ja aloin laulaa. On koti sulla hellä, on siskot, vanhemmat. Oi, olla voisko kellä nää juhlat armaammat. Vaan kenpä seisoo tuolla ah, lapsi ryysyissään sun porttis ulkopuolla niin ypöyksinään. Lopetettuani laulamisen huomasin, että Niilon kostuneet silmät olivat kääntyneet alas. Hetken päästä hän sanoi: Se olikin kaunis laulu. Fannin kauppakukkarosta löytyi se viisikymmentä penniä. Minä en rahan päälle mitään ymmärtänyt, kun ei lapsille siihen aikaan rahaa annettu. Olin kuullut sanottavan, että mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Ja kun osasin viheltääkin, niin varmuuden vuoksi annoin rahan äidille hiivarahaksi. Aikuisena joskus muistelin tätä laulureissua. Ymmärsin Niilon liikutuksen johtuvan myös siitä, että heillä ei ollut omaa lasta, jota he olivat jo vuosia toivoneet, koska lapsestahan siinä laulussakin kerrottiin. Omasta puolestani toivoin, että se laulu olisi korvannut sen latvatähden, joka heidän kuusestaan puuttui. En tiennyt silloin, että Niilo ei kuulunut kirkkoon, vaikka Fanni kuului. Jos latvatähti puuttuu, kuusi voi olla komea kuin kuningas Salomon kaikessa loistossaan - mutta ilman kruunua. On syytä uskoa, että jokaisen ihmisen sisimmässä asuu joulu muodossa tai toisessa. Joulun aiheet ja ilmenemismuodot ovat moninaiset. Joulu on Lahja. On talven viima jäinen ken lie se koditon. Se lapsi yksinäinen ah, seimen lapsi on. Aino Ruokola

Ääretön Jumala Ensimmäisen kerran saavuin Päijälään vuonna 2000. Olin tavannut silloisen tyttöystäväni, Metsärannan nykyisen emännän, Christinan, edellisenä vuonna. Koska olen kotoisin tasaisesta Varsinais-Suomesta, seutu teki heti lähtemättömän vaikutuksen luonnonkauneutensa ja ihmisten aitouden vuoksi. Metsärannan historia välittyi heti Christinan äidin Hilkan kertomuksista, samoin kuin ystävien ja sukulaisten tapaamisissa. Elma ja Konrad Aaltonen olivat kumpikin kylältä kotoisin ja suvun lonkerot ulottuivat laajalle. Saatoin heti havaita, että elämä Päijälässä oli ollut aiemmin hyvin yhteisöllistä. Metsärannassa lomaillessamme talon historia oli aistittavissa monista pienistä yksityiskohdista, joita talo vieläkin henkii. Hilkan kuoltua 2010, siirtyi Metsäranta Christinalle ja minusta kotivävynä tuli samalla Metsärannan uusi isäntä. äärettömyyttä. Käsitämme Jumalan abstraktisessa käsitteellisyydessä ilman mitään näkemyksellisyyttä, joka on vain fyysistä maailmaa varten. Jumalan käsitteeseen kuuluu kaikkiallinen läsnäolo, sillä ilman tätä läsnäolon käsitettä ei voi olla mistään Jumalasta kysymys. Jumalan kaikkiallisen läsnäolon käsitteestä seuraa, että Jumala on läsnä sekä suuressa että pienessä, sekä koko avaruudessa että samalla jokaisessa Olen ammatiltani yliopistotutkija ja erikoisalaani on logiikka. Varttuneemmalla iällä olen innostunut teologiasta. Seuraava tutkielmani kertoo Jumalan äärettömyydestä: Jumala käsitetään välttämättömästi ja absoluuttisesti äärettömäksi olemukseksi. Jumalan käsitteestä seuraa, että kaikki se, mikä koskee Jumalan äärettömyyttä, on abstraktista sen pisteessä. Äärettömän Jumalan ikuisuudessa, ajattomuudessa ja avaruudettomassa oleva läsnäolo kaikessa ajallisessa on ykseyttä äärellisessä ja äärettömässä. Jumala ei ole identtinen maailmankaikkeuden kanssa (panteismi), sillä silloin Jumalan ja Jumalan olemassaolon äärettömyys olisi konkreettis-

ta ja äärellisyyteen rajoitettua rajattomuutta. Jumalan ominaisuudet ovat äärettömiä. Jumalan ominaisuuksien suhde Jumalaan on jotakin aivan toista kuin äärellisen olion ominaisuuksien suhde tähän äärelliseen olioon. Äärettömyys kaikkiviisaudessa ja kaikkihyvyydessä on myös Jumalan kaikkivoipaisuutta. Ihmisen sielu on Jumalan kuvana ääretön. Yleisesti voi sanoa, että äärettömän Jumala-käsityksen mukaan tietomme Jumalasta välttämättömästä ja absoluuttisesti äärettömästä olemuksesta ei voi perustua aistihavaintoon. Aistihavainnon kohteina voivat olla vain ajassa ja avaruudessa tapahtuvat äärelliset ilmiöt. Tietomme Jumalasta ei voi perustua myöskään näkemykselliseen ymmärrykseen, koska ääretön on epänäkemyksellinen. Aärettömyyden käsite vie näin inhimillisen tietokyvyn rajalle. Äärettömyyden käsitettä voidaan käsittää, mutta ilman sitä vastaavaa näkemystä ja aistihavaintoa. Ihmisen on kuitenkin mahdollista käsittää, joskin kielellisiä ja matemaattisia analogioita hyväksi käyttäen eli vertauksin, että äärettömän Jumalan välttämätön ja alati kaikkiallinen läsnäolo on samaa sekä suuressa että pienessä, niin menneessä kuin tulevassa ja että Jumala on ikuisuutta ilman alkua ja ilman loppua, avaruudettomuutta ilman suuruutta ja ilman pienuutta; toisin sanoen, että Jumala on. VIRRAN VARRELTA Jari Palomäki Tampereen yliopiston dosentti, filosofian tohtori, teologian ylioppilas ja Metsärannan uusi isäntä - Päijälän kylän äänenkannattaja, joulu 2014 - ilmestyy neljä kertaa vuodessa - jaetaan lähiseudun postilaatikoihin - ladattavissa www.paijala.fi-sivustolta - julkaisijat: Päijälän kristillinen yhdistys ja Päijälän seudun kyläyhdistys - toimitus: Hannu Lahtinen, Ulla Lahtinen, Tom Riska, Terhi Ratalahti, Aino Ruokola, Kaija Taival, Merja Åkerlind, taitto: Juha Mäkinen - yhteystiedot: Päijälän kristillisen yhdistyksen puheenjohtaja Hannu Lahtinen, 0500 304 769 hannu.lahtinen@paijala.fi - Päijälän seudun kyläyhdistyksen puheenjohtaja Aino Ruokola, 040 535 9041

JOULUN AJAN TAPAHTUMAT PÄIJÄLÄSSÄ JOULUN AVAUS PÄIJÄLÄSSÄ 29.1 1.201 4 Perinteinen joulutori Päijälän Pirtillä klo 9-1 4 Torilla käsitöitä, leivonnaisia, kahvia, joulupuuro Lapsille tontun pussit Kirjasto avoinna Tervetuloa myymään ja ostamaan! Kylän jouluvalojen sytytys ja kauneimmat joululaulut Rukoushuoneella klo 1 9 Lopuksi glögi- ja vohvelitarjoilu Tervetuloa molempiin tilaisuuksiin koko perheen voimin! RAAMATTUPIIRI to 11.1 2. 201 4 ja 1 5.1.201 5 klo 1 8. TAPANINPÄIVÄN JOULUKIRKKO 26.1 2.201 2 Rukoushuoneella klo 1 2 Kirkkokahvit KIRJAPIIRI 1 0.1.201 5 klo 1 3 PÄIJÄLÄN KIRJASTOSSA Aiheena Anni Blomqvistin Myrskyluodon Maija -sarja KIRJASTO avoinna tiistaisin klo 1 0-1 3. Tervetuloa! Osallistumalla toimintaan edistät kylän palveluiden säilymistä ja kehittämistä. Lisätietoa: www.paijala.fi, Facebookin Päijälä-ryhmä, kylän ilmoitustaulu