LÄHIENERGIA Innovaa/oleiri. Seinäjoki Pekka Peura

Samankaltaiset tiedostot
JEPUAN ENERGIAKYLÄ, ENERGIAOMAVARAISUUS JA ALUETALOUS. Kyläpäivät Tampere Pekka Peura

UUSIUTUVA ENERGIA KESTÄVÄ ENERGIA. Kohti energiaomavaraista maatilaa Nurmeksen työpaja Pekka Peura

UUSIUTUVA ENERGIA Kestävää ko4maista. Maaseutuakatemia Pekka Peura

ENERGIAOMAVARAINEN KYLÄ

ENERGIAOMAVARAISUUTTA LAPPIIN? ALUEKEHITYSPÄIVÄ Ylläs Pekka Peura

BIOMODE Hankeohjelma biokaasun liikennekäytön kehittämiseksi

Yhdyskunnan energiaratkaisut Pekka Peura

LÄHIENERGIAN JA ENERGIAOMAVARAISUUS ALUEELLINEN VAIKUTTAVUUS MAASEUDULLA. Ari Haapanen

Hajautettu energiantuotanto kohti dikotomiaa? Pekka Peura

BIOMODE Hankeohjelma biokaasun liikennekäytön kehittämiseksi

METSÄT JA ENERGIA Kannattaako keskittyä hajautettuun? Pekka Peura

Maaseudun uusi rooli

Isokyröstä pendelöijät v Isoonkyröön pendelöijät v. 2011

Isokyröstä pendelöijät v Isokyröön pendelöijät v. 2009

KUNTAUUDISTUKSESSA EHDOTETUT UUSKUNNAT POHJALAISMAAKUNTIEN ALUEELLA

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointikatsaus Tilastoliite

Lomakyytien aikataulut 2015

Isostakyröstä pendelöijät v Isokyröön pendelöijät v Isostakyröstä toisiin kuntiin pendelöijiä yhteensä 1078

Energiaomavaraisten kylien kehittäminen Pohjanmaan maakunnissa 19/01/15

1. PERUSKOULUJEN JA LUKIOIDEN TYÖ- JA LOMA-AJAT LUKUVUONNA PIRKANMAA Suomenkielinen koulutoimi. Lähde: kuntien ilmoitukset toukokuussa 2018

Keskipohjanmaan Asuntomessulehti 14.7.

ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä tammikuuta /2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus

ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT

ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT

ASIA. Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (jäljempänä ELY-keskuksen) alueelle

Lomakyytien aikataulut 2017

ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT

ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT

ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT

Murtumapotilaille mahdollisuus uuden murtuman ehkäisyyn, miten palveluketju toimii Etelä- Pohjanmaalla?

Suupohja Study tour. Nikkarikeskus, Äystö, Myrkky, Ystävän apu ry, Suupohjan Kehittämisyhdistys ry, Nummijärvi

Pohjalaiset masennustalkoot hanke SOSVISIO HANKE (TERVEYDENHUOLLON SOSIAALITYÖN KEHITTÄMINEN) Hyvinvoinnin alueelliset tukiverkostot (SONet BOTNIA)

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

Kaikki yhden katon alla

ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT

Maatalous Lapualla 2013

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

Kotieläinkeskittymän ravinteiden uusjako kehitystä kestävästi

ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT

ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT

ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT

ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT

ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT

ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT

Ostrobothnia. Österbotten Pohjanmaa. Österbottens förbund Pohjanmaan liitto Regional Council of Ostrobothnia.

ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT

ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT

SUUPOHJAN SEUTUKUNTA. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

JÄRVISEUDUN SEUTUKUNTA. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

HÄRMÄNMAAN SEUTUKUNTA. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT

Lupa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen

KUUSIOKUNTIEN SEUTUKUNTA. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT

Kaikki yhden katon alla

Rakennetun ympäristön neuvottelupäivä Vaasa Tuulivoimakaavoitus

Laajakaistat markkinalähtöisesti

Valtioneuvoston asetus

JOKU ROTI- mikä se on? Paikallisyhdistyksille tietoa

ETELÄISTEN SEINÄNAAPURIEN SEUTUKUNTA. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen joukkoliikenteen palvelutason määrittäminen

Bioöljyjalostamo Etelä-Pohjanmaalle?

Maaseutuohjelma Etelä-Pohjanmaa Hanke- ja yritystuet. Tilanne Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Hanna Mäkimantila kehittämispäällikkö

YLISTARO. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

ALAJÄRVI. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

Matalien vesistöjen sedimenttien hyödyntäminen kiinteistöjen lämmityksessä. Tulevaisuuden aluerakentaminen Vantaa Pertti Reinikainen

TEUVA. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

ISOJOKI. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

JALASJÄRVI. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

Perusterveydenhuollon kehitys ja nykytila Etelä-Pohjanmaalla

Syyskuun työllisyyskatsaus 2015

SUOMEN PAKOLAISAPU Järjestöhautomo PIETARSAARI Järjestökonsultti Tiina Mäkinen

17 HA + AV. Kevyet ajoneuvot. Liikenteen kehitys vv Ajoneuvoja/vrk vuosi KVL 2,3% 1,7% -2,7% -0,6% 1,4%

Asiakaspalvelu- ja/tai myyntipiste tulee olla pääsääntöisesti kaikissa linjan vaikutusalueen kunnissa.

Kesäkuun työllisyyskatsaus 2014

PÄÄTÖS. Kuntien taksilupien enimmäismäärien vahvistaminen Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa

Kesäkuun työllisyyskatsaus 2015

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä marraskuuta /2013 Valtioneuvoston asetus. asumistuen määräytymisperusteista vuodelle 2014

Marraskuun työllisyyskatsaus 2015

Maaliskuun työllisyyskatsaus 2015

Fysioterapeuttien suoravastaanotto - kokemuksia Etelä-Pohjanmaalta ja Tampereen kaupungilta

Huhtikuun työllisyyskatsaus 2015

Toukokuun työllisyyskatsaus 2015

Lokakuun työllisyyskatsaus 2015

Helmikuun työllisyyskatsaus 2015

Aluejärjestöraportti Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät. Suomen Yrittäjät

PienCHP-laitosten. tuotantokustannukset ja kannattavuus. TkT Lasse Koskelainen Teknologiajohtaja Ekogen Oy.

Joulukuun työllisyyskatsaus 2014

Lokakuun työllisyyskatsaus 2014

Heinäkuun työllisyyskatsaus 2014

Tammikuun työllisyyskatsaus 2015

Transkriptio:

LÄHIENERGIA Innovaa/oleiri Seinäjoki 25.3.2014 Pekka Peura

Suomi energiaomavaraiseksi RES poten/aali - RES poten+aali rii0ää, kaikki energia - Sama globaalis/ Talous - Liiketalous: kohtuullinen jo nyt - Aluetalous: valtava poten+aali Muutoksen logiikka - Pitkä yhteiskunnallinen prosessi - Rakenteistuminen ja itsereflek+o - Visio: => Rakenteellinen uudistus Energiasektorin dikotomia (jako kahteen) - Kansallinen strategia, riippuma0omuus

Tyypillinen tapaus

RES poten/aali (uusiutuvat energian lähteet; bioenergia) RES: u u u u u u Puu: Päätehakkuiden tähteet Olki Biojä0eet Lie0eet: Ko+eläimet Jäteveden puhdistus Biomassa Ruokohelpi, poten+aali kesantoalalta Teollisuuden jä0eet EI mukana: - Tuuli - Aurinko - Geo(thermal) - Ruuantuotanto - Puu: massa ym.

Visio: Energia sektorin Dikotomia jako kahteen

Muutos Tanskassa: Keskitetystä puoli- hajautevuun energiasysteemiin Lähde: prof. Brian Vad Mathiesen, Aalborgin yliopisto

Puolesta ja vastaan Puolesta RES poten+aali RES tekniikoiden talous Yleinen mielipide, periaa0eet Tekniikan kehitys Vastaan Ins+tu+onaalinen opposi+o RES tekniikoiden leviäminen Koko prosessi

Alueellinen TALOUS Kaikkien arvoa lisäävien tekijöiden summa: Rahalliset arvot, kustannusten vähennys Ostovoiman lisäys Uusi työllisyys Verotulot Sosiaaliset, ekologiset ja eewset tekijät

Aluetalous, ensimmäiset tulokset, M Alue Kunta Kylä Maa- ja metsätalous Muu teollisuus Kuljetus Rahoitus Muu Työ Pääoma M YHTEENSÄ Kaus/nen 19,0 11,0 4,0 5,5 3,6 9,0 22,2 74,4 Kaus+nen 3,8 1,9 0,81 1,0 0,70 1,7 3,5 13,4 Halsua 1,6 0,83 0,34 0,43 0,32 0,76 1,5 5,7 Les+jarvi 1,2 0,60 0,26 0,33 0,22 0,54 1,1 4,2 Toholampi 4,4 2,4 1,0 1,2 0,92 2,2 4,2 16,2 Veteli 4,4 2,2 0,95 1,2 0,80 2,0 4,0 15,5 Perho 3,7 3,1 0,71 1,3 0,69 1,9 8,0 19,3 Perho 0,73 1,0 0,13 0,32 0,19 0,50 2,8 5,7 Jakobstad 31,7 39,0 5,1 14,5 4,4 15,7 119,4 229,8 Jakobstad 1,7 2,0 0,25 0,78 0,15 0,71 6,5 12,0 Pedersore 9,4 9,5 1,7 3,8 1,4 4,5 27,5 57,7 Kronoby 6,7 3,8 1,4 2,0 1,1 2,9 8,3 26,1 Larsmo 1,2 0,47 0,23 0,34 0,09 0,34 1,1 3,7 Nykarleby 12,9 23,2 1,6 7,6 1,7 7,3 76,0 130,2 Jepua 1,7 1,4 0,33 0,58 0,34 0,88 3,5 8,6 Pensala 0,13 0,30 0,05 0,03 0,20 0,34 0,40 1,5 Vörå 7,5 3,6 1,6 2,1 1,2 3,2 6,7 25,9 Komossa 0,09 0,10 0,03 0,02 0,06 0,10 0,15 0,5 Karijoki 1,7 1,2 0,41 0,47 0,58 1,2 2,0 7,6 Karijoki 1,0 0,60 0,18 0,33 0,08 0,33 1,6 4,1 Jalasjärvi 6,2 5,4 1,1 2,3 0,86 2,7 15,1 33,7

Toiminta- konsep/

Aluetalous, ensimmäisiä tuloksia Pietarsaaren seutukunta Kaus/sen seutukunta Pietarsaaren seutukunta Suomi Kaus/sen seutukunta BKT, 1000 33,8 33,3 18,9 BKT, index 101,3 100 56,7 BKT, M 1670 178796 309 Elinkeinorakenne, % Alkutuotanto Teollisuus Palvelut 9,4 35,8 54,8 4,9 24,1 71,0 29,8 22,1 48,1 Väestö, 1000 pers 49,5 5363,4 16,4

Energian kulutus GWh/a Alue Kunta Kylä Sähkö HLämpöeat Raskas Liikenne Kevyt Maa- talous YHTEENSÄ Kaus/nen 169 193 145 124 43 674 Kaus+nen 52 56 38 34 8,6 189 Halsua 11 16 9,7 11 4,6 52 Les+jarvi 12 11 7,0 5,9 2,8 38 Toholampi 40 43 31 24 9,5 147 Veteli 31 40 33 28 9,5 141 Perho 23 29 26 21 8,1 107 Perho 14 11 13 10 1,3 49 Jakobstad 1252 530 281 321 51 2436 Jakobstad 887 241 84 123 1,2 1336 Pedersore 107 102 74 72 20 374 Kronoby 121 80 50 46 15 312 Larsmo 30 30 14 29 1,0 104 Nykarleby 107 78 59 51 14 308 Jepua 25 23 22 10 1,2 81 Pensala 3,8 3,6 2,0 2,8 1,2 13 Vörå 70 44 49 45 22 230 Komossa 1,0 1,2 0,9 0,9 0,9 4,9 Karijoki 15 20 16 10 8,1 69 Karijoki 6,5 10 10 7,1 1,5 35 Jalasjärvi 81 99 70 53 8,6 311 Ilvesjoki 4,6 6,7 4,6 4,9 1,4 22

RES energian poten/aali GWh/a Alue Kunta Kylä Biokaasu CHP Tuuli YHTEENSÄ Kaus/nen 195 538 1573 2306 Kaus+nen 38 83 121 Halsua 18 50 67 Les+jarvi 12 82 736 830 Toholampi 51 113 721 885 Veteli 43 101 144 Perho 35 108 115 258 Perho 9,6 11 57 78 Jakobstad 200 654 2027 2881 Jakobstad 3,8 35 89 128 Pedersore 70 210 332 612 Kronoby 64 171 41 276 Larsmo 3,4 32 3,2 39 Nykarleby 59 205 1562 1826 Jepua 18 35 28 81 Pensala 15 3,7 270 288 Vörå 63 194 52 309 Komossa 3,5 10 1,6 15 Karijoki 35 55 114 204 Karijoki 1,8 15 8,5 25 Jalasjärvi 38 127 172 336 Ilvesjoki 6,4 19 172 197

Energia tase Alue Kunta Kylä Kulutus GWh/a RES poten/aali GWh/a Kaus/nen 674 2306 Kaus+nen 189 121-68 15 TASE GWh/a % 1631 342 64 Halsua 52 67 129 792 Les+jarvi 38 830 1596 738 Toholampi 147 885 3,6 2328 Veteli 141 144 102 151 Perho 107 258 29 241 Perho 49 78 159

RES käyvö: 100% alueellinen omavaraisuus Alue Kunta Kylä Kulutus Biokaasu CHP Tuuli RES Yhteensä Kaus/nen 674 195 411 68 674 0 Tase Kaus+nen 189 38 83 121-68 Halsua 52 18 34 52 0 Les+jarvi 38 11 27 38 0 Toholampi 147 51 96 147 0 Veteli 141 43 98 141 0 Perho 107 35 72 68 175 68 Perho 49 9,6 11 28 49 0 Jakobstad 2436 200 654 1582 2436 0 Jakobstad 1336 3,8 35 89 128-1209 Pedersore 374 70 210 332 612 238 Kronoby 312 64 171 41 276-36 Larsmo 104 3,4 32 3,2 39-66 Nykarleby 308 59 205 1116 1380 1072 Jepua 81 18 35 28 81 0 Pensala 13 14 0 14 1,1 Vörå 230 63 167 230 0 Komossa 4,9 3,5 1,4 4,9 0 Karijoki 69 35 34 69 0 Karijoki 35 1,8 15 8,5 25-10 Jalasjärvi 311 38 126 147 311 0 Ilvesjoki 22 6,4 15 0 22 0

Aluetalous, ensimmäiset tulokset, M Alue Kunta Kylä Maa- ja metsätalous Muu teollisuus Kuljetus Rahoitus Muu Työ Pääoma M YHTEENSÄ Kaus/nen 19,0 11,0 4,0 5,5 3,6 9,0 22,2 74,4 Kaus+nen 3,8 1,9 0,81 1,0 0,70 1,7 3,5 13,4 Halsua 1,6 0,83 0,34 0,43 0,32 0,76 1,5 5,7 Les+jarvi 1,2 0,60 0,26 0,33 0,22 0,54 1,1 4,2 Toholampi 4,4 2,4 1,0 1,2 0,92 2,2 4,2 16,2 Veteli 4,4 2,2 0,95 1,2 0,80 2,0 4,0 15,5 Perho 3,7 3,1 0,71 1,3 0,69 1,9 8,0 19,3 Perho 0,73 1,0 0,13 0,32 0,19 0,50 2,8 5,7 Jakobstad 31,7 39,0 5,1 14,5 4,4 15,7 119,4 229,8 Jakobstad 1,7 2,0 0,25 0,78 0,15 0,71 6,5 12,0 Pedersore 9,4 9,5 1,7 3,8 1,4 4,5 27,5 57,7 Kronoby 6,7 3,8 1,4 2,0 1,1 2,9 8,3 26,1 Larsmo 1,2 0,47 0,23 0,34 0,09 0,34 1,1 3,7 Nykarleby 12,9 23,2 1,6 7,6 1,7 7,3 76,0 130,2 Jepua 1,7 1,4 0,33 0,58 0,34 0,88 3,5 8,6 Pensala 0,13 0,30 0,05 0,03 0,20 0,34 0,40 1,5 Vörå 7,5 3,6 1,6 2,1 1,2 3,2 6,7 25,9 Komossa 0,09 0,10 0,03 0,02 0,06 0,10 0,15 0,5 Karijoki 1,7 1,2 0,41 0,47 0,58 1,2 2,0 7,6 Karijoki 1,0 0,60 0,18 0,33 0,08 0,33 1,6 4,1 Jalasjärvi 6,2 5,4 1,1 2,3 0,86 2,7 15,1 33,7

BIOMODE Hankeohjelma biokaasun liikennekäytön kehi:ämiseksi

BIOKAASUPOTENTIAALI Maksimipoten+aali Teknis- taloudellinen poten+aali 1000 t/a TWh/a H TWh/a H TWh/a Yhdyskuntajäte 860 0,9-1,3 45 0,5-0,8 45 0,5-0,8 Elintarviketeoll. jäte 430 0,4-0,6 50 0,2-0,3 50 0,2-0,3 Jätevesiliete 160 0,9 25 0,2 50 0,5 Lanta ja olki 25000 30-140 10 3,0-14 30 9-42 Peltobiomassat 1900 6,8 * 2,1 * 2,1 Kaatopaikkakaasu 0,7 ** 0,7 ** 0,7 YHTEENSÄ 30-140 6,7-18 13-46 Osuus pol0oaineen kulutuksesta Suomessa (46,52 TWh/a) 86-322 % 8-39 % 28-99 % Lähde: Asplund, Korppi- Tommola ja Helynen 2005: Uusiutuvan energian lisäysmahdollisuudet vuoteen 2015. Jyväskylän yliopisto ja JSP. * Kesantopellon tuotanto nurmiheinällä, ala 35000 ha ** Nykyiset 100 % + 10 % lisäys vuodessa

Kaasualue Suomessa - biokaasu (Vaasa, Seinäjoki, Jyväskylä) - maakaasu (Etelä- Suomi)

Vaasan ratkaisu: lieteputki kaasuputki

150 Nm 3 /h Jalostus Siirto Jakelu Koko ketju Talous Nykyarvo (NPV); Sis. korkokanta (IRR); % IRR, tuloa vuonna 1; % Takaisinmaksuaika, a Diskonta0u takaisinmaksuaika; a 564963 30 51 2,80 2,99 570113 44 89 2,10 2,19 562039 49 106 1,93 1,99 1697115 39 73 2,32 2,44 Investoin+; Kulut; /a Tuotot; /a 528000 117669 221327 323700 293122 395226 280000 453126 553316 1131700 247364 553316 Biokaasua myyn+in; l bens Myyn+hinta (vero 0); /l - omakustannushinta; /l - kate; /l 790452 0,28 0,15 0,13 790452 0,50 0,37 0,13 790452 0,70 0,57 0,13 790452 0,70 0,31 0,39 Oletuksia: Biokaasua 150 Nm 3 /h, tuotanto 300 d/a Taloudellinen pitoaika 7 a Oman pääoman tuoqovaatimus 10 %, diskonqauskorko 7,25 % Vierasta pääomaa 50 % investoinnista, korko 4,50 %, tasalyhennys vuosiqain ALV 0 %, ei tuloveroja

III VII IX SikalietekeskiVymät II I V 6000 5000 VI IV MWh/a 4000 3000 2000 1000 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 VIII

Suupohjan pilohkohteet

Energiaomavaraisten kylien kehittäminen

Energiakylät tavoiveet u Luoda energiaomavaraisia pienalueita ( kyliä) Kaikki energia ja sen raaka- aineet omalta alueelta Koko energiaketju, myös tuotanto u Edistää Kestävää energiahuoltoa Yleiste0ävissä olevat mallit Tiedon levitys

Käytännön vaiheet u u Lähtöaineiston keruu kylistä Sähkön kulutus Lämmön kulutus ja tuotanto RES kartoitukset - Jätevesilie0eet, ko+eläinten lie0eet - Biomassa pelloilta: lajikohtaises+ etc. - Puuaines: hakkuutähteet etc. - Muut lähteet: Tuuli(atlas), geoenergia, aurinko Nykyinen infrastruktuuri Konsep/n suunnivelu Alustava suunni0elu Micro grid konsep+n suunni0elu Tekninen suunni0elu Tietoisuuden lisääminen etc.

Kehityksen portaat

Kestävä energiahuolto Järkevä energian käy0ö Ra+onal Use of Energy (RUE) - Energian säästö - Energiatehokkuus Uusiutuvien energianlähteiden käy0ö Renewable Energy Sources (RES) Integra+on Sustainability management

Energiaketjun hallinta

Energian kulutus RES Puu Olki Muut Total % Pietarsaaren seutu Luoto 42 20 1 2 23 55 Pietarsaari 1078 12 3 24 39 4 Kruunupyy 159 96 48 33 177 111 Pedersöre 164 130 69 44 243 148 Uusikaarlepyy 150 115 79 64 258 173 Total 1593 373 200 167 740 46 Total ilman Pietarsaarta 515 361 197 143 701 136 Tuloksia: Pohjanmaa Vaasan seutu Oravainen 46 33 36 20 89 195 Vöyri 67 73 80 33 186 276 Maksamaa 16 29 4 3 36 225 Mustasaari 248 138 120 50 308 124 Vaasa 1143 28 10 10 48 4 Maalahti 91 75 60 33 168 184 Korsnäs 58 38 10 12 60 104 Total 1669 414 320 161 895 54 Total ilman Vaasaa 526 386 310 151 847 161 Kyrönmaan seutu Isokyrö 73 40 111 34 185 254 Vähäkyrö 66 23 70 22 115 174 Laihia 115 80 95 23 198 172 Total 254 143 276 79 498 196 Rannikon Suupohja Kaskinen 385 1 1 0 Kristiinankaupunki 144 129 44 23 196 136 Närpiö 277 163 169 64 396 143 Total 806 293 213 87 593 74 Total ilman Kaskista 421 292 213 87 592 141 TOTAL Pohjanmaa 4322 1223 1009 494 2726 63 TOTAL ilman Kaskista, Vaasaa ja Pietarsaarta 1716 1182 996 460 2638 154

Seinäjoki Region Pellot Biokaasu Puu Muut TOTAL Ilmajoki 155 60 91 Jalasjärvi 127 58 131 Kurikka 88 37 77 Nurmo 45 17 50 Seinäjoki 78 28 65 Ylistaro 127 32 71 Total 620 232 485 73 1410 Härmänmaan seutu Alahärmä 73 23 59 Kauhava 91 23 70 Tuloksia: Etelä- Pohjanmaa Lapua 153 50 112 Ylihärmä 48 11 Total 365 107 241 22 735 Suupohjan seutu Isojoki 26 8 131 Jurva 50 16 101 Karijoki 24 8 48 Kauhajoki 129 70 170 Teuva 68 24 117 Total 297 126 567 21 1011 Järviseudun seutu Alajärvi 52 15 106 Evijärvi 23 10 99 Kortesjärvi 38 28 42 Lappajärvi 32 6 94 Vimpeli 24 5 36 Total 169 64 377 13 623 Kuusiokuntien seutu Alavus 75 24 108 Kuortane 41 19 76 Lehtimäki 10 5 66 Soini 13 16 67 Töysä 22 9 71 Ähtäri 18 7 160 Total 179 80 549 19 827 TOTAL 1630 609 2219 147 4605