Lä hetysseurän kehitysyhteistyö Nepälissä Uplift yhteisönkehittämishanke Tavoite: Syrjittyjen dalit-yhteisöjen taloudellinen ja sosiaalinen asema paranevat viidellä alueella eteläisellä Terain tasankoalueella. Yhteisöjen kyky osallistua itseään koskeviin päätöksiin paranee. Toteuttava kumppani: Samari Utthan Sewa (SUS) Kuvaus: Hankkeen piirissä olevista valtaosa on maattomia kastittomia (daliteja) tai kuuluu etnisiin vähemmistöihin. Vain noin 2 % naisista on lukutaitoisia. Tytöt naitetaan nuorina, 13 15 vuotiaina, ja naisten ja lasten terveydentila on huono heikon ravinnon ja ruokaturvan sekä jopa Nepalin oloissa surkeitten elinolosuhteitten vuoksi. Uplift-hankkeessa tuetaan kyläyhteisöjen omaa kehitysprosessia monin keinoin. Yhteisöryhmien vetäjille annetaan koulutusta hallinnon perusasioissa ja johtamistaidossa. Säästöja pienlainaryhmien vastuuhenkilöitä koulutetaan muun muassa kirjanpidossa. Kyläosuuskuntien laajenemista jatketaan, jotta äärimmäinen köyhyys vähenisi. Viranomaisten kanssa asiointia esimerkiksi henkilöllisyystodistusten ja eläke-etuuksien saamiseksi tuetaan lisäämällä tietoa oikeuksista, Nepalin nykyisestä lainsäädännöstä sekä tukemalla kylävaltuuskuntien käyntejä Kathamandussa ajamassa asiaansa keskusvirastoissa ja ministeriöissä. Naisten voimaantuminen alkaa yleensä luku- ja laskutaidon hankkimisella. Oppimisen lomassa keskustellaan naisten ja tyttöjen arkipäivän ongelmista. Keskustelut johtavat usein korjaavaan toiminnan aloittamiseen ja tietoisuuden lisääntymiseen. Myös terveyskasvatuskursseja järjestetään. Ruohonjuuritason rauhantyö Tavoitteet: Hankealueilla olevien yhteisöjen ihmisoikeudet ajattelun ja uskonnonvapauteen toteutuvat kastien ja uskontojen välisen rauhallisen rinnakkainelon vahvistumisen ansiosta. Lisäksi tähdätään sosiaalisen ja taloudellisen tasa-arvon vahvistumiseen sekä yhteisöjen että sukupuolten välillä. Toteuttava kumppani: Sasthagat Bikas Sanjal -verkosto Kuvaus: 10-vuotinen sisällissota vaikuttaa nepalilaisessa yhteiskunnassa yhä, eikä rauha ole päässyt juurtumaan yhteisöihin. Hanketta toimeenpannaan Achamin, Kailalin ja Banken alueilla. Naisia ja nuoria koulutetaan rauhanvälityksessä ja aikaisessa puuttumisessa yhteisöjen välisiin, kyteviin konflikteihin. Yhteisöjen sisäisessä rauhantyössä hanke keskittyy perheväkivallan ja siihen usein johtavan alkoholinkäytön
sekä naisiin ja tyttöihin kohdistuvien haitallisten perinteiden poistamiseen. Oikeudenmukaisuus on yksi rauhan edellytyksistä. Siksi muusta yhteiskunnasta syrjässä eläviä yhteisöjä tuetaan toimeentulon vahvistamisessa (erityisesti naisten). Lisäksi tuetaan lasten, erityisesti tyttöjen, koulutusta sekä parannetaan naisten, nuorten ja lasten terveys-, ravinto- ja hygieniatilannetta. Yhteyksiä muita uskontoja tai etnisiä ryhmiä edustaviin yhteisöihin ja viranomaisiin pyritään luomaan uudelleen. Sanjalin paikallisten jäsenjärjestöjen JSS:n, WACT:n ja YES Nepalin kapasiteettia vahvistetaan koulutuksin ja seurannan avulla. Yhteisöjen ruokaturvan kehittäminen Tavoitteet: Syrjäisten Bajuran, Mugun ja Kalikotin alueilla sijaitsevien, etnisistä vähemmistöistä koostuvien vuoristoyhteisöjen oikeus ruokaan, terveyteen ja toimeentuloon toteutuu entistä paremmin. Toteuttava kumppani: SAHAS Kuvaus: Vuoristoalueilla elävien vähemmistöryhmien ruokaturva ja toimeentulo ovat yhä heikkoja johtuen karuista ympäristöolosuhteista ja puutteellisista viljely- ja karjankasvatuskäytännöistä. Vaihtoehtoisten toimentulomuotojen vähyys ja asukkaiden riittämätön tietoisuus oikeuksistaan ja mahdollisuuksistaan saada tukea alueellisilta viranomaisilta ylläpitävät köyhyyttä. Aliravitsemukseen ja huonoon terveydentilaan on syynä myös heikko sanitaatio- ja hygieniatilanne sekä puhtaan juomaveden puute. Hankkeen kautta pyritään kehittämään kestävällä tavalla yhteisöjen omia voimavaroja ja mahdollisuuksia hankkia toimeentuloa, parantaa perheen ruokaturvaa ja edistää yhteisöjen hyvinvointia. Hanke voimaannuttaa paikallisia yhteisöjä luomalla yhteisöpohjaisia ryhmiä ja järjestöjä sekä linkittämällä ne järjestöverkostoihin. Hanke parantaa köyhien dalitien ja etnisten vähemmistöjen (erityisesti naisten ja lasten) ruokaturvaa tukemalla vihannesviljelyä ja kotipuutarhoja sekä parantamalla maankäyttöä laadukkaitten siementen, koulutuksen ja pienkastelujärjestelmien avulla. Yhteisöjen toimeentuloa parannetaan tukemalla maattomien ja pienviljelijöiden pienyrittäjyyttä ammatillisella koulutuksella ja tukemalla maatalouteen perustuvia elinkeinoja. Terveys- ja ympäristökasvatus, vessojen rakentamisen ja huollon tuki, hygieniakoulutus, savuttomien uunien rakentaminen ja vesipisteiden kunnostaminen ovat myös välineitä päämäärään pääsemiseksi. Kaikkein köyhimpien yhteisöjen peruskoulutuksen piiriin pääsemistä tuetaan korjaamalla ja varustamalla kyläkouluja.
Vuoristoyhteisöjen kehittämishanke Tavoitteet: Köyhien marginaaliryhmien oikeus toimeentuloon, ruokaturvaa ja hyvinvointiin toteutuu Dhadingissa, Tanahussa ja Gorkhassa sijaitsevilla syrjäisillä ja vuoristoisilla hankealueilla. Toteuttava kumppani: SAHAS Kuvaus: Vuoristoalueilla elävien etnisten vähemmistöjen ja dalitien toimeentulo ja ruokaturva ovat yhä heikkoja. Syitä ovat karut ympäristöolosuhteet, köyhyys, heikot viljely- ja karjankasvatuskäytännöt ja puuttuvat mahdollisuudet hankkia toimeentuloa vaihtoehtoisin tavoin esimerkiksi pienyrittäjinä. Hanke voimaannuttaa paikallisia yhteisöjä luomalla yhteisöpohjaisia ryhmiä ja järjestöjä sekä linkittämällä ne järjestöverkostoihin. Hanke parantaa köyhien dalitien ja etnisten vähemmistöjen ruokaturvaa tukemalla vihannesviljelyä ja parantamalla maankäyttöä koulutuksen ja kastelujärjestelmien tukemisen kautta. Yhteisöjen toimeentuloa kehitetään tukemalla maattomien ja pienviljelijöiden pienyrittäjyyttä ammatillisella koulutuksella ja tukemalla maatalouteen perustuvia elinkeinoja. Erityisesti naisten ja lasten terveyttä parannetaan terveys- ja ympäristökasvatuksen, vessojen rakentamistuen, hygieniakoulutuksen, savuttomien uunien rakentamisen ja vesipisteiden kunnostamisen kautta. Köyhimpien yhteisöjen oikeutta koulutukseen edistetään kunnostamalla ja varustamalla paikallisia kouluja. Yhteisöterveydenhuollon kehittäminen Palpan alueella Tavoitteet: Palpan alueen köyhillä ja marginaaliryhmillä on pääsy perusterveydenhoitopalveluihin omissa yhteisöissään ja tarvittaessa erikoisterveydenhoitoon Tansenin sairaalassa hyvin toimivan lähetejärjestelmän ansiosta. Köyhien yhteisöjen, etenkin naisten ja lasten, oikeus perusterveydenhuoltoon toteutuu ja heidän terveytensä ja hyvinvointinsa paranevat. Naiset voimaantuvat ajamaan yhteisiä terveysja toimeentuloasioita yhteisöissään. Toteuttava kumppani: Tansen Mission Hospital (UMN) Kuvaus: Palpan läänissä äiti- ja lapsikuolleisuus on yhä korkea ja köyhyyteen, heikkoon hygieniaan ja aliravitsemukseen liittyvät sairaudet yleisiä. Tietoisuus ravitsemuksen ja terveyden ylläpidosta on yhä alhaisella tasolla ja perhesuunnittelu sekä terveys- ja neuvolapalvelut ovat riittämättömiä. Hankkeessa tuetaan äitiysklinikoiden kehittämistä. Äitiysklinikka Tansenin kaupungissa ja sen satelliittineuvolat Argalissa ja Dardamdandissa tarjoavat neuvolapalveluja äideille ja alle viisivuotiaille lapsille. Äideille tarjotaan tietoa perhesuunnittelusta, ehkäisystä ja ravitsemuksesta. Archalen ja Jyamiren alueilla äitiys- ja lapsiterveysohjelman avulla muodostetaan ja tuetaan äitiryhmiä, joita koulutetaan terveyskysymyksissä ja
jotka keräävät omaa hätäapukassaa terveysongelmiin liittyvien hätätapausten varalta. Toimintaan kuuluu myös kouluterveystyö ja terveyteen liittyvien radio-ohjelmien tuottaminen paikallisradioon. Yhteisöterveyshanke Tavoitteet: Dhadingin alueen etnisten vähemmistöyhteisöjen oikeus terveyteen, ravintoon ja sanitaatioon toteutuu entistä paremmin. Toteuttava kumppani: Shanti Nepal Kuvaus: Hanke on toiminut kaksi kautta Dhadingin etelä- ja keskiosissa 10 yhteisökehitysalueella, joissa asuu n. 91 000 ihmistä. Heistä kolmasosa on äärimmäisessä köyhyydessä eläviä tamang-, chepang-, dalit- ja kumal-etnisiin vähemmistöihin kuuluvia yhteisöjä. Suuri osa lapsista on aliravittuja, ja huonoon ravintoon ja hygieniaan liittyvät taudit, kuten ripuli ja loiset, ovat olleet yleisiä. Vuonna 2015 hanke siirtyi lääniin syrjäisimmille vuoristoalueille pohjoiseen Tiibetin rajalle. Käymälöiden rakentamista tuetaan ja hygieniakoulutusta annetaan kaikissa hankeyhteisöissä. Hanketiimi tekee aktiivisesti yhteistyötä läänin viranomaisten kanssa Dhadingin läänin pyrkiessä saamaan käymälät jokaisen perheen käyttöön. Terveystietoisuutta ja toimeentulomahdollisuuksia kehitetään nais- ja yhteisöryhmien kautta. Niissä tarjotaan terveyskoulutusta ja ammatillista kurssitusta sekä tuetaan ryhmien säästö-lainatoimintaa. Lasten aliravitsemusta vähennetään naisten omien ravitsemusryhmien kautta. Turvallisia synnytyksiä edistetään tukemalla naisterveysvapaaehtoisen tai kätilön valvomien synnytysyksiköitten toimintaa syrjäkylillä. Opetustyön kehittäminen Tavoitteet: Hankkeen tavoitteena on koulutuksen ja lukutaitoluokkien avulla edistää naisten, lasten, alakastisten, vammaisten ja etnisten vähemmistöjen oikeutta taloudelliseen ja sosiaaliseen kehitykseen Länsi-Nepalissa Mugun, Rukumin, Rupendehin ja Dhadingin piirikunnissa. Toteuttava kumppani: United Mission to Nepal (UMN) Kuvaus: Nepalilaisista alle 60 % aikuisista on lukutaitoisia. Toisaalta nuorten lukutaitoaste on jo lähellä 80 %:ia. Tällä hetkellä suurin osa lapsista aloittaa kyllä koulun, mutta se jää usein kesken. Lisäksi opetuksen laatu on usein heikkoa ja opetusmateriaalit puutteellisia. Erityisen heikko asema on köyhillä, vammaisilla ja vähemmistöihin kuuluvilla lapsilla. Hankekauden aikana kehitetään koulujen viranomaisten ja järjestöjen kapasiteettia niin asennekasvatuksen, koulutuksen, hallinnon kehittämisen kuin teknisen avunkin keinoin. Vähemmistökielisiä oppimateriaaleja kehitetään yhdessä opettajien kanssa. Lisäksi juurrutetaan lapsiystävällisiä opetus- ja kasvatusmenetelmiä opettajakunnan ja vanhempien keskuuteen ja perustetaan erityisesti naisille käytännön kirjoitus- ja lukutaitoon keskittyviä aikuisten lukutaitoluokkia.
Lasten mielenterveystyö Tavoitteet: Koulut ja lasten vanhemmat ottavat käyttöön lapsiystävällisemmät opetus- ja kurinpitomenetelmät, minkä seurauksena erityisesti lasten ja nuorten mielenterveysongelmat vähenevät, yleinen hyvinvointi kasvaa ja koulunkäynti lisääntyy. Lisäksi tavoitteena on ammattitaitoisen mielenterveysneuvonnan kehittäminen. Lasten oikeus perusterveyteen ja koulunkäyntiin toteutuu entistä paremmin Kailalin ja Salyanin lääneissä Länsi-Nepalissa. Toteuttava kumppani: Centre for Mental Health and Counselling (CMC) Kuvaus: Mielenterveysongelmat ovat Nepalissa lisääntyneet 10-vuotisen sisällissodan jälkeen, mutta mielenterveysongelmia ei edelleenkään tunnisteta eikä niitä osata ehkäistä tai hoitaa riittävästi. Uuden kuormituksen loivat kevään 2015 voimakkaat maanjäristykset, jotka aiheuttivat paljon aineellista tuhoa ja inhimillistä kärsimystä ja pelkoa keskisessä Nepalissa. Ruumiillinen kurittaminen on vielä yleisesti käytössä kouluissa. Hankkeessa koulutetaan opettajia ja muuta koulun henkilökuntaa sekä lasten vanhempia. Kouluille tarjotaan työkaluja, tukea ja materiaalia lapsiystävällisen opetuksen kehittämiseen. Opettajia koulutetaan tunnistamaan lasten mielenterveysongelmia ja puuttumaan niihin. Hankkeessa pyritään kehittämään olemassa olevia terveyspalveluja muun muassa parantamalla lasten mielenterveyspalveluiden saatavuutta julkisissa sairaaloissa sekä vaikuttamalla siihen, että lapsiystävälliset käytännöt ja mielenterveys otettaisiin osaksi kansallisia ja alueellisia opetus- ja terveysohjelmia. HIV ja AIDS läntisellä rajaseudulla Tavoitteet: Tavoitteena on hivin ja aidsin vaikutuspiirissä elävien oikeuksien toteutuminen ja heidän terveytensä ja sosio-ekonomisen asemansa parantuminen. Hanke edistää turvallisen työsiirtolaisuuden käytäntöjä ja vähentää hiv-tartuntoja nuorten ja aikuisten siirtolaisten ja heidän perheidensä parissa. Toteuttava kumppani: Sasthagat Bikas Sanjal Kuvaus: Suuri määrä nepalilaisia nuoria miehiä lähtee siirtotyöläiseksi Intiaan tai Arabian niemimaalle. Siirtotyöläisten riski saada hiv-tartunta on suuri, sillä tietous hivistä ja aidsista vuoristoseudun eristyneissä yhteisöissä on vähäistä. Myös voimakas leimaaminen estää asiallisen tiedon leviämistä. Hivin ja aidsin vaikutuspiirissä olevat elävät usein köyhyydessä ja heidän terveydentilansa on heikko. Erityisen heikossa asemassa ovat aidsin vuoksi leskeytyneet ja orvot. Hankkeessa koulutetaan nuoria ja työikäisiä siitä, miten välttää hiv-tartunta ja mistä saa hoitoa sekä turvallisesta siirtolaisuudesta. Lisäksi hankkeessa tuetaan hivin ja aidsin vaikutuspiirissä elävien kotitalouksien toimeentuloa ammatillisen kurssituksen ja alkupääoman avulla. Hivin ja aidsin vaikutuspiirissä elävien lasten koulutusta tuetaan. Hivin ja aidsin vaikutuspiirissä elävien terveyttä edistetään kehittämällä terveyspalveluiden saavutettavuutta ja kouluttamalla heitä tarkoituksenmukaisesta ravinnosta ja terveydenhoidosta.
Vammaistyön kehittäminen Tavoitteet: Vammaisten nuorten ja aikuisten elämä parantuu koulutuksen ja ammatti- ja elämäntaitokoulutuksen ansiosta. Nepalilaisten vammaisjärjestöjen kyky tuottaa näitä palveluita jäsenilleen paranee. Toteuttavat kumppanit: Forward Looking -kansalaisjärjestö Kuvaus: Nepalissa arvioidaan olevan yli 500 000 näkö-, kuulo- tai fyysisesti vammaista ihmistä. Köyhyys ja yhteiskunnan hylkivä asenne heitä kohtaan johtavat eriarvoisuuteen muiden ihmisten kanssa. Hankkeessa vammaisille ihmisille tarjotaan mahdollisuus ammattikoulutukseen, työllistymistukeen ja tarvittaessa lukutaidon saavuttamiseen. Oppisopimus- ja osuuskuntatoiminnan mahdollisuuksia kartoitetaan toimeentulon turvaamiseksi. Valtaosa toiminnasta on delegoitu maakunnissa paikallisille vammaisjärjestöille. Forward Looking kapasitoi vammaisjärjestöjä ja tukee toimimaan vammaisten henkilöiden omaehtoisuuden lisäämiseksi ja vammaisjärjestöjen hallinnollisen ja vaikuttamiskyvyn kasvattamiseksi. Verkostoitumista muiden näkövammaistyötä tekevien tahojen kanssa kehitetään ja tiedonvälitystä vammaisuudesta parannetaan yhdessä verkoston kanssa, jotta asenteet yhteiskunnassa muuttuisivat. Kathmandussa Forward Lookingilla on myös oma pieni toimintakeskus, jossa järjestetään kursseja työllistymiseen johtavissa taidoissa (kuten ATK-taidot, kampaamo- ja kauneusala, ammattimuusikko-opinnot, radiotyön koulutus). Keskus tarjoaa vammaisille myös mahdollisuuden vertaistukeen. Yhteisöjen mielenterveystyö Tavoitteet: Mielenterveyshaasteita kohtaavien hyvinvointi paranee, ja heidän oikeutensa muun muassa terveyspalveluihin toteutuvat. Toteuttava kumppani: Centre for Mental Health and Counselling (CMC) Kuvaus: Nepalin väestöstä 20 %:lla on kartoituksen mukaan jokin mielenterveyteen liittyvä sairaus tai ongelma. Syyt ovat moninaiset: sisällissota, köyhyys, perheväkivalta, sosiaaliset paineet ja viimeisimpänä kevään 2015 tuhoisat maanjäristykset. Mielenterveysongelmia ja niistä johtuvaa vammaisuutta ei osata riittävästi tunnistaa, ehkäistä tai hoitaa. Hankkeessa perustetaan ja tuetaan mielenterveysongelmista kärsivien ja heidän läheistensä vertaistukiryhmiä Salyanin, Bardian, Banken ja Kailalin lääneissä. Toiminnalla tähdätään siihen, että he kykenevät hakemaan tarvitsemiaan palveluita ja ajamaan etujaan. Terveysasemien henkilöstöä koulutetaan antamaan mielenterveysneuvontaa ja tunnistamaan mielenterveyshoitoa tarvitsevat potilaat sekä ohjaamaan heidät tarvittaessa hoitoon aluesairaaloihin. Aluesairaaloiden lääkäreitä ja hoitajia koulutetaan potilaitten mielenterveysongelmien hoidossa (tunnistaminen, terapia ja lääkitys). Hanke pyrkii vaikuttamistyöllä systemaattisesti saamaan
mielenterveystyön ja -tuen osaksi terveysalan koulutusohjelmaa ja alueellisia ja kansallisia terveysohjelmia. CMC toimii myös psykososiaalisen kriisituen tuottajana tarvittaessa esim. katastrofitilanteissa.