1 Neuvotteleva virkamies Tapio Hakaste 13.12.2016 Lainsäädäntöneuvos Heidi Aliranta Maa- ja metsätalousministeriön vastine Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnalle Tenojoen sopimuksen hyväksymistä koskevasta hallituksen esityksestä (HE 239/2016 vp.) Maa- ja metsätalousvaliokunta on toimittanut ministeriölle asiantuntijakuulemisissa saadut lausunnot ja pyytänyt ministeriöltä vastinetta niiden johdosta. Ministeriö toteaa lausuntojen johdosta seuraavaa: Yleistä Käsittelyssä oleva esitys Tenon kalastussopimukseksi on syntynyt pitkään kestäneen valmistelutyön tuloksena. Neuvotteluja käyneessä valtuuskunnassa on ollut mukana laaja paikallinen edustus. Esityksestä annettujen lausuntojen perusteella voidaan yhteenvetona todeta, että Tenojoen lohikannoista huolehtimista pidetään tärkeänä, mutta näkemykset kalastuksen järjestämisestä sekä eri kalastusoikeuksien yhteensovittamisesta vaihtelevat ja ovat osin ristiriitaisia. Osassa lausuntoja kalastuskuolevuuden vähentämisen tarve nähdään huomattavasti vähäisempänä tai se kiistetään yksipuoliseksi väitetyn tutkimustiedon perusteella. Erilaiset näkemykset kalastuksen säätelyn kohdentamisesta ja kalastusoikeuksien käytöstä niin Suomen ja Norjan kuin suomalaisten intressiryhmien välillä ovat jakaneet mielipiteitä neuvottelujen kuluessa. Sopimusta neuvoteltaessa on jouduttu sovittamaan yhteen erilaisia näkemyksiä sekä perusoikeuksia. Kestävän lohikantojen hoidon vuoksi esitetyt kalastuskuolevuuden leikkaukset ovat välttämättömiä. Tenon lohikantojen tutkimustieto on monipuolista ja perustuu useisiin tiedonhankintatapoihin. Lohikantojen tilan arvioinnissa käytetty tieto Sopimusneuvottelujen käynnistymisen kaksi tärkeintä syytä olivat Tenojen lohikantojen heikentynyt tila sekä tarve muuttaa lohikantojen hoitotapa nykyisiä kansainvälistä velvoitteita vastaavaksi. Lohikantojen tilan arviointia sekä käytettyjä tutkimusmenetelmiä on pyritty lausunnoissa kiistämään. Arvio Tenojoen lohikantojen tilasta perustuu pitkäaikaiseen ja useilla eri seurantatavoilla kerättyyn tutkimustietoon, mitä on kerätty systemaattisesti 1970-luvulta lähtien. Tutkimusmenetelmät ovat kehittyneet ja 2000- luvulla tutkimus on ollut monipuolista. Kalastusta koskevien tietojen, saalisnäytteiden sekä poikastutkimusten lisäksi Tenojoella on otettu käyttöön videokuvaustekniikkaan ja sukellukseen perustuvia jokeen nousseiden lohien määrän arviointimenetelmiä. Myös kaikuluotausta on käytetty menetelmänä Karasjoella vuosina 2010 ja 2012 sekä kuluneena vuonna Vetsijoella. Tietoa Tenojoen perinteisistä kalastustavoista on kerätty hyvin kattavasti. Lohikantoja ja lohenkalastusta koskevia tietoja on kerätty molemmissa maissa, koko kalastuskautta koskien ja kaikkien lohenkalastuksen kannalta olennaisten pyyntitapojen kalastuksesta ja saaliista, mikä antaa hyvän pohjan lohikantojen tilan arvioinnille ja ottaa huomioon myös perinteistä tietämystä. Tutkimustiedon hyödyntämisen kannalta keskeistä on ollut se, että geneettiset tutkimusmenetelmät mahdollistavat Tenon ja sen sivujokien lohikantojen tunnistamisen. Vesistöstä voidaan erottaa n. 30 erillistä lohikantaa sekä näiden kantojen ja eri-ikäisten lohien erilaiset vaellusajankohdat Tenon pääuomassa. Pitkältä ajalta kerättyjen suomunäytteiden perusteella lohikantojen geneettinen rakenne ja kantakohtainen vaellusajankohtien toistuvuus on havaittu hyvin pysyväksi. Tenon lohikantojen tilaa on alettu arvioida kansainvälisen ja EU:n yhteisen kalastuspolitiikan käytännön mukaisesti suhteuttamalla eri sivujokiin nousseiden emolohien määrää asetettuun kutukantatavoitteeseen. Tutkimustieto osoittaa selkeästi lohikantojen heikon tilan. Sen korjaamiseksi kalastusta on vähennettävä etenkin kalastuskauden alussa, jolloin heikoimmassa tilassa olevat lohikannat ovat sekakantakalastuksen kohteena Tenon pääuomassa. Tästä syystä kalastusrajoituksia on välttämätöntä kohdistaa laajasti myös perinteisiin pyyntimuotoihin, etenkin kulkutuskalastukseen. Lausunnoissa on esitetty, että saalistietojen ilmoittaminen on ollut systemaattisesti puutteellista tai että lohikantojen tilan arviointiin käytetyt menetelmät eivät anna luotettavia tuloksia. Tässä yhteydessä on viitattu
2 nimeämättömään norjalaiseen tutkimukseen. Lausunnoissa esitetyt luvut viittaavat historioitsija Aage Solbakkin kirjoitukseen Buoddu (2016). Kyseinen lähinnä kansatieteellinen tutkimus koskee Tenon saamelaisen lohenkalastuksen historiaa. Tutkimusmenetelmiä ei kerrota tarkasti, mutta kysymyksessä on laadullinen haastattelututkimus. Tutkimuksessa esitetään arvio siitä, että Norjassa saalistietoja olisi ilmoitettu ainakin 30 % liian alhaisiksi ja että raportoimatonta saalista olisi ollut enemmän aikaisempina vuosina. Saalisarvioiden puutteellisuudelle ei ole esitetty tutkimuksessa tarkempaa perustaa. Julkaisussa on myös käsitelty kalastusmatkailun saalistietojen keräämistä ymmärtämättä otantatutkimuksen tutkimusmenetelmää. Mikäli arvio aiempien vuosien saaliiden voimakkaasta aliraportoinnista pitäisi paikkansa, 3 4 merivuoden lohien määrän väheneminen olisi ollut suomalais-norjalaisen tutkijaryhmän raporteissa esitettyä tasoa suurempaa. Saaliiden mahdollinen aliraportoinnin lopullinen vaikutus kutukantatavoitteiden arviointiin riippuu myös muusta seurantatiedosta. Jos nousukalojen lukumäärä tunnetaan ja siihen kalastuskauden aikana kohdistuva kalastus aliarvioidaan, seurauksena voi olla kutukantatavoitteen täyttymisen yliarviointi. Lohikantojen tilaa arvioitaessa on vertailtu eri menetelmien antamaa kuvaa lohikantojen vaihtelusta ja tutkimukseen on myös kuulunut menetelmien luotettavuuden arviointi sekä menetelmien luotettavuuden ja täsmällisyyden kehittäminen. Videokuvaukseen ja sukelluslaskentaan perustuvien emokalamäärien arvioinnin on havaittu antavan samankaltaisen kuvan lohikantojen vaihtelusta kuin saalistiedon käyttö. Saalismäärien arviointi on yksi osa Tenojoen lohikantojen tilan arviointia, mutta käsitys lohikantojen tilasta perustuu tämän lisäksi useisiin muihin seurantatapoihin. Saalistietojen arvioinnissa käytetään myös sitä varten kehitettyjä menetelmiä vastaamattomuuden ja puutteellisten vastausten merkityksen arvioimiseksi. Myös muuhun tieteelliseen tutkimukseen kuuluu virhemahdollisuuksien sekä tutkimustulosten epävarmuuksien arviointi. Tenon vesistön latvajoella Karasjoella, mihin saalisarvioiden virheellisyydessä viitataan, tehtiin kaikuluotausseurantaa vuosina 2010 ja 2012 ja nämä tulokset, joissa nousulohien määrä havaittiin vähäiseksi, ovat olleet mukana lohikannan tilan arvioinnissa. Tutkimusryhmän raportissa on käsitelty myös virhelähteitä ja siinä todetaan, että Tenojoen vesistön latvajokien lohikantojen tila jää hyvin kauas kutukantatavoitteista, jolloin kannan elvytystoimet on välttämätöntä käynnistää. Olisiko kalastusrajoituksia voinut kohdentaa toisin Useissa lausunnoissa esitettiin, että kalastuksen säätelytoimet olisi tullut kohdentaa ensisijaisesti muuhun kuin saamelaiseen perinnekalastukseen, tai kalastukseen joka ei nauti perustuslain suojaa. Vuonna 2015 ainoastaan kolme Tenon sivujokea täytti kutukantatavoitteen täysin. Kuusi muuta jokea jäi tavoitteista selvästi, alimmillaan vesistön latvaosissa tavoite täyttyi vain 25-30 prosenttisesti. Ongelmat ovat liittyneet etenkin kolme tai neljä vuotta meressä kasvaneiden suurten lohien liian voimakkaaseen kalastukseen ja niiden saaliiden vähenemiseen pitkällä aikavälillä. Nämä ongelmat kohdentuvat vesistön latvajokiin, Karas- ja Iesjokeen. Lohikantojen kalastus ei ole kestävää ja lohikantojen monimuotoisuuden ja kestävän käytön turvaaminen edellyttää etenkin sellaisen kalastuksen vähentämistä, mikä kohdistuu näihin lohikantoihin. Kalastusrajoitukset on pyritty kohdentamaan Tenon pääuoman sekakantakalastukseen. Geneettisen alkuperätiedon yhdistäminen nousulohien lukumäärän laskemiseen sekä saalistietoihin mahdollisti kalastuksen säätelyvaihtoehtojen vertailun kalastussopimusneuvottelujen kuluessa. Tutkimustiedon perusteella saatiin selkeä kuva siitä, että tilanteen korjaaminen vaatii kalastuksen rajoittamista etenkin kalastuskauden alussa ja sen jälkeen huolehtimista siitä, että kalastuskuolevuus ei loppukauden aikana kasva. Tästä syystä leikkauksia on ollut välttämätöntä kohdistaa perinteisiin kalastustapoihin, etenkin kulkutuskalastukseen. Saalisnäytteiden perusteella tiedetään, että kulkutussaaliin osuus Karas- ja Iesjokiin nousevista 3 4 vuotiaista suurista lohista on suuri ja kulkutuskalastusta ja muuta kalastuskauden alun kalastusta rajoittamalla on mahdollista korjata näiden heikkojen lohikantojen tilaa kohtuullisessa ajassa. Latvajokien lohiin kohdistuva kuolleisuus muodostuu sen vaellusalueella peräkkäin tapahtuvan kalastuksen yhteisvaikutuksena. Tästä syystä rajoitukset on välttämätöntä kohdistaa koko Tenojoen pääuoman kalastukseen.
3 Rajoitusten kohdentaminen perinteiseen pyyntiin on ollut välttämätöntä, koska heikkojen lohikantojen tilan korjaaminen muuta kalastusta rajoittamalla olisi vaatinut huomattavasti suuremmat rajoitukset tai lohikantojen hoitotavoitteita ei olisi ollut mahdollista saavuttaa lainkaan. Mikäli kaikki matkailukalastus lopetettaisiin ja muu kalastus Tenon pääuomassa sekä sivujoessa pysyisi ennallaan, pienenisi vesistön latvoilla sijaitsevan Iesjoen usean merivuoden (MSW ) lohiin kohdistuva kalastuskuolleisuus 19 %. Tilanne on suuruusluokaltaan sama Karasjoen usean merivuoden lohien suhteen. Tarvittavien kalastuksensäätelytoimien mitoitus Lausunnoissa on kritisoitu sitä, että kalastusaikoihin kohdistuvat leikkaukset ovat liian suuria suhteessa 30 %:in kalastuskuolevuuden vähentämistavoitteeseen. Kalastusaikoihin kohdistuvien leikkausten on oltava suurempia kuin tavoitteena oleva kalastuskuolevuuden vähentäminen. Tärkeimpiä syitä tähän ovat kalastustehon vaihtelu kalastuskauden alussa ja lopussa sekä kalastusajan vähentäminen, jotta pyyntipaine ei vain siirry myöhemmäksi kalastuskauden kuluessa. Kalastajat pyrkivät myös lisäämään kalastustaan vähäisemmän kalastusajan puitteissa, mikä on myös otettu huomioon. Kalastuskauden alussa olosuhteet vaihtelevat tulva-ajan vuoksi varsin paljon vuodesta toiseen. Myös kalastuskauden lopussa kalastus on vähäisempää, koska saalista ei enää tarvita yhtä paljon ja koska kutuun valmistautuvien lohien laatu elintarvikekäyttöön heikkenee. Tällöin pyynnin kohteena on jo kutupaikkojensa läheisyyteen pysähtyneitä paikallisia kaloja. Molemmissa tapauksissa kalastusaikaa on jouduttu leikkaamaan suhteellisen runsaasti, jotta kalastusajan vähentämisellä olisi merkitystä. Jatkossa kalastuksessa sallitaan vain yhden pyydyksen käyttö kiinteistöä kohti. Määräys mahdollistaa perinteisen kalastuksen jatkamisen useammalle kalastajalle kuin vastaavan vähennyksen tekeminen pyydysten käyttöaikoja edelleen lyhentämällä. Norjan yksipuolisesti vuonna 2013 tekemän rajoituksen perusteella tiedetään, että toisen pyydyksen käyttömahdollisuuden poistaminen ei vähennä kalastuskuolevuutta puoleen vaan havaittu vähennys oli noin 30 %. Kalastajat jatkavat käyttöä parhaalla pyyntipaikalla, mikä myös pienentää vähennystä. Kalastuksen rajoittamisessa on ollut lähtökohtana alusta saakka rajoitusten kohdistaminen niin, että otetaan huomioon kaikki kalastustavat ja koko alue. Kalastusrajoituksia tarvitaan joen alaosalle, rajajokiosuudelle ja sivujokiin. Kalastussopimus vaikuttaa myös Norjalle kuuluvan joen alaosan kalastusrajoituksiin. Sivujokien kalastusmääräykset on sopimuksen mukaan tehtävä myös kestävälle tasolle, mutta sivujoissa määräykset voidaan mitoittaa lohikantojen kutukantatavoitteiden täyttymisen perusteella. Kalastuskuolevuuteen tarvittavaa vähennyksen tasoa on arvioitu myös vertailemalla eri vaihtoehtoja tilan korjaantumiseen vaadittavaan aikaan. Vaihtoehtoisesti kalastuskuolevuuden leikkaaminen 50 % olisi korjannut useiden kantojen tilaa varsin nopeasti tai viimeistään yhden lohisukupolven kuluttua, mutta olisi vaatinut hyvin voimakkaita kalastuksen vähennystoimia. Vähentämällä kalastuskuolevuutta vain 20 % tilanteen korjaaminen olisi vaatinut huomattavasti pidemmän ajan ja tavoitteiden saavuttaminen olisi ollut epävarmaa. Nyt esitettävä 30 % vähennys korjaa tilanteen siten, että runsaan 10 vuoden päästä lohikannat ovat kestävällä tasolla. Suomalais-Norjalaisen lohentutkijaryhmän asiantuntijat ovat olleet mukana neuvotteluissa ja arvioineet neuvottelujen kuluessa tehtyjä säätelyehdotuksia suhteessa säätelyn tavoitteisiin, myös lopullista ratkaisua. Miten kalastuksen säätelyratkaisuun on päädytty ja miksi saaliskiintiöitä ei ole otettu käyttöön Sopimusneuvottelujen alussa tarkasteltiin eri vaihtoehtoja kalastuskuolevuuden pienentämiseksi. Esimerkiksi päivä- ja kausikohtaisten kiintiöiden käyttö oli esillä, samoin kalastusajan rajoittaminen eri tavoin, vuorokautisilla, viikoittaisilla tai kausittaisilla rajoituksilla. Vallitsevassa tilanteessa kalastuskausittaisten kiintiöiden käyttöön perustuvaa säätelyä ei nähty mahdollisena. Tämä vaihtoehto ei saanut selvää kannatusta paikallisten neuvottelijoiden joukossa ja se nähtiin ongelmalliseksi valvonnan kannalta. Lisäksi saaliskiintiöiden käytössä olisi ollut Suomessa ongelmallista lohien jako omistajien kesken, sillä erityisperusteisten kalastusoikeuksien kiinteistönmääritystoimitukset ovat edelleen kesken.
4 Päiväkohtainen kiintiö vapakalastukseen ei olisi ratkaissut tässä tapauksessa kalastuksen säätelyn tavoitteita. Päiväkohtaiset saaliskiintiöt olisivat sopineet huonosti perinnekalastuksen, koska verkoista saalista ei voida vapauttaa vahingoittumattomina. Neuvotteluissa Norja piti kiinni vaatimuksesta, että kalastajien määrää on vähennettävä paikallisten vapakalastajien vesille pääsyn parantamiseksi, eikä päiväkohtaisen saaliskiintiön käyttö ollut mahdollinen korvaava vaihtoehto. Lopputuloksena kalastusmääräykset perustuvat pyyntitapakohtaisesti räätälöityyn kalastusajan säätelyyn perinnepyynnissä ja päiväkohtaisten kalastuslupien määrän rajoittamiseen matkailukalastuksessa. Lyhyet, alle vuorokauden mittaiset rajoitukset arvioitiin tehottomiksi kalastuksen säätelyn kannalta, koska pyyntitauon jälkeen kalojen pyydystettävyys on tunnetusti parempi. Matkailukalastusta koskevien vuorokausikohtaisten rajoitusten tarkoituksena on paikalliskalastajien kalastamaan pääsyn helpottaminen ja kalastusmuotojen välinen taakanjako. Talojen kalastusoikeudet ja niissä tapahtuneet muutokset Lausunnoissa on viitattu siihen, että uuden kalastussopimuksen kalastusmääräykset tekevät tiloista elinkelvottomia Suomessa. Tilojen rakenne on kuitenkin muuttunut voimakkaasti niiden perustamisen jälkeen. Myös kalastustavat ja kalastuksen tehokkuus on muuttunut, eikä kalastusrajoitusten vaikutusten vertailu vanhoihin olosuhteisiin ole perusteltua. Suomessa Tenojoen varren alkuperäiset, elinkelpoiset kiinteistöt ovat vuosikymmenten aikana jakautuneet pienempiin osiin ja kiinteistön omistajien määrä on kasvanut. Isojaossa kruunun uudistaloista on muodostettu Utsjoelle runsas 100 tilaa. Tästä on eri vaiheiden kautta on tultu nykytilanteeseen, missä Utsjoella on yli 2100 tilaa, joista noin 420 on ilman kalastusoikeutta. Tämä ns. poikimisilmiö on aiheuttanut huolta Norjassa. Erityisesti Norjan paikallisväestössä pelkona on ollut, että Tenojoen varresta muodostuu muualta tulleiden kiinteistönomistajien mökkikylä. Kalastustavat ja kalastusolosuhteet ovat muuttuneet monella tavoin, minkä seurauksena pyynnin tehokkuus on kasvanut huomattavasti, vaikka perinteiset pyyntitavat ovat säilyttäneet asemansa ja pyydysten perusrakenne on kalastussääntöjen määräysten myötä pysynyt varsin samankaltaisena. Pyydysten materiaalit ovat kuitenkin kehittyneet monella tavoin. Niissä on mahdollista käyttää keinokuituja, vaikka kirkas nylon onkin kielletty. Esimerkiksi kulkutusverkon alapaula (alareunan) voidaan tehdä materiaaleista, jotka eivät jää helposti kiinni kivipohjaan kuten aiemmin. Kalastajien mahdollisuudet liikkua vesistössä ovat parantuneet, mikä ohjaa kalastusta hyville kalastuspaikoille ja kauemmas omasta asuinpaikasta. Perämoottoreiden kehitys sekä yleisempi tiestön ja joelle pääsyn kehitys ovat vaikuttaneet tähän. Kalastusolosuhteita koskeva tieto kulkee kännykkä-aikana tarvittaessa sähköisesti. Uusin tapahtumassa oleva muutos koskee kalojen havainnointia, missä on tulossa käyttöön riistakamera-tyyppisiä videokuvausmahdollisuuksia. Mikäli Tenon pääuomaan nousevien lohien lukumäärästä olisi käytössä reaaliaikaista luotaintietoa, myös sitä olisi mahdollista käyttää oman kalastuksen tehostamiseen. Kalastuksen säätelyratkaisu koskee rajajokiosuutta, mutta se ohjaa kalastuksen järjestämistä myös muualla Tenojoen vesistön lohien esiintymisalueella. Kalastusmääräykset eivät saa olla lievempiä Norjalle kuuluvalla joen alaosalla. Tämä otettiin neuvottelujen kuluessa huomioon myös eri säätelyvaihtoehtojen vaikutuksia vertailtaessa. Finnmarkin merilohen kalastuksen säätely on kytketty uuteen kalastussopimukseen antamalla siihen Suomelle lausunnonantomahdollisuus. Sivuvesien kalastusrajoitukset Sivuvesien kalastussääntö ei sisälly kalastussopimukseen. Myös aiemmin sivuvesien kalastuksesta on säädetty kansallisilla määräyksillä. Kalastussopimuksen 3 artikla velvoittaa maat antamaan sivuvesiin määräyksiä kestävän kalastuksen turvaamiseksi. Lohikantojen hoitosuunnitelma ohjaa myös sivuvesien kalastusmääräysten laatimista. Aiempaan sopimukseen verrattuna tilanne muuttuu niin, että sivuvesien kalastusmääräykset voivat olla myös lievempiä kuin Tenojoen pääuomaa koskevat määräykset. Jatkossa kalastusmääräykset perustuvat lohikantojen tilaan. Tenojoen pääuomassa kalastus on sekakantakalastusta, missä kalastusmää-
5 räykset on asetettava heikoimmat lohikannat huomioon ottaen. Sivuvesissä määräykset voidaan asettaa joen oman kannan tilan mukaisiksi. Esimerkiksi Utsjoen lohikanta täyttää tällä hetkellä kutukantatavoitteen, mikä mahdollistaa pääuoman kalastusta lievemmät kalastusmääräykset ja kestävyystavoitteiden saavuttamisen. Sivuvesien osalta kalastusmääräykset on tarkoitus antaa asiaa koskevalla asetuksella, jonka laatimistyö on meneillään. Sivujoet tullaan jakamaan jokiin, jotka täyttävät kutukantatavoitteet ja joissa on perusteita pääuomaan lievemmille kalastusmääräyksille sekä niihin, joissa noudatetaan pääuoman kalastusmääräyksiä. Olemassa olevia kalastuksen järjestämistapoja on tarkoitus ottaa huomioon sivuvesien kohdalla, esimerkiksi Pulmankijoen vesistössä noudatettua käytäntöä, missä kalastetaan Pulmankijärvessä ja lohen nousualueet Pulmankijärven yläpuolisissa joissa on rauhoitettu. Metsähallitus vastaa kalastuksen järjestämisestä valtiolle kuuluvilla alueilla Tenon sivuvesissä. Metsähallitus on määritellyt lohen nousualueille aluekohtaiset kalastuskiintiöt kausilupien toteutuneen myynnin sekä maltillisesti arvioidun keskimääräisen kalastusvuorokausien käytön perusteella. Kiintiöintiä ei ole kuitenkaan vahvistettu. Metsähallituksen laskelma kuvastaa sivujokien lohennousualueilla toteutunutta kalastuspainetta. Sen tulkinnassa on otettava huomioon se, että aiemmat luvat on myyty kausilupina ja kiintiöinti koskee vuorokausilupia. Tenojoen lohikantojen hoidon kannalta on positiivista, että kalastuspainetta voidaan säädellä kiintiöidä jokikohtaisesti. Kiintiöiden asettamisessa tulee ottaa huomioon lohikannan tilan asettamat vaatimukset ja huomioida tuleva hoitosuunnitelma. Mikäli sivujoen lohikantojen hoidossa päädytään rauhoitusalueiden käyttöön, lupakiintiöitä ei luonnollisestikaan voida ottaa käyttöön näillä alueilla. Miten saamelainen kalastus on huomioitu esityksessä Sopimuksessa on pyritty sovittamaan yhteen kalastusmahdollisuuksia niin, että ne ottavat huomioon lohikantojen tilan parantamisen lisäksi paikallisen saamelaisen pyyntikulttuurin säilymisen. Neuvotteluissa on ollut koko ajan lähtökohtana, että perinnekalastuksen harjoittamismahdollisuus säilyy. Tästä syystä lohikantojen elvytystoimet on ajoitettu runsaan kymmenen vuoden ajanjaksolle. Kulkutuksessa sekä pato- ja lohiverkkokalastuksessa säilyy selkeä kalastuskausi. Kalastusrajoitusten yksityiskohdat on laadittu niin, että ne ottavat huomioon näiden pyydysten pyyntitapaan liittyvät seikat biologisten rajoitustarpeiden lisäksi. Esimerkiksi patokalastuksella on säilytetty kolme pyyntipäivää viikossa, jotta padon pyyntikuntoon laittaminen ei tule suhteellisesti liian raskaaksi, kun taas verkkopyynnissä pyyntiinlaittoon ei liity yhtä paljon valmistelutyötä. Tenon vesistön jokilaaksoissa vakinaisesti asuvilla säilyy mahdollisuus viehekalastuksen kausilupaan riippumatta siitä, omistavatko he kalastusoikeutta. Kausiluvan hinta on myös asetettu alhaisemmaksi alle 18- vuotiaille henkilöille. Tämä turvaa osaltaan maattomien saamelaisten ja muiden paikallisten kalastusmahdollisuuksia sekä nuorten mahdollisuuksia osallistua kalastukseen sekä siihen liittyvän perinteisentiedon ja kulttuurin välittämiseen. Matkailukalastuslupien kalastusaikoihin kohdistuvilla ilta- ja yöajan rajoituksilla pyritään varmistamaan paikallisten kalastajien kalaan pääsyä joelle vapakalastuksessa. Rajoituksilla on merkitystä myös nuorten kalastusmahdollisuuksille. Nykyisen kalastussopimuksen nojalla kalastusoikeutensa suoraan perintönä Tenojoen jokilaaksoissa asuvilta saaneille kalastajille muutos merkitsee sitä, että mahdollisuus perinteisten pyydysten käyttöön poistuu, mikä kaventaa näiden henkilöiden osalta saamelaiskulttuurin harjoittamismahdollisuuksia. Myös heillä on mahdollisuus lunastaa lupia Tenonjokilaaksojen ulkopuolella asuvien omistajien lupakiintiöstä. Toisin kuin lausunnoissa väitetään, valtuuskunnan jäsenenä olleilla paikallisilla jäsenet ovat osallistuneet merkittävästi neuvotteluihin sekä kalastuksen säätelyratkaisun sisällön laatimiseen. Neuvottelujen kuluessa Suomen ja Norjan paikalliset edustajat ovat käyneet keskusteluja keskenään. Muun muassa kalastuksen säätelyratkaisun yksityiskohtien peruslinjat muodostuivat valtuuskuntien paikallisten jäsenten välisissä keskusteluissa. Puheenjohtajisto teki tämän jälkeen verkkokalastuksen heinäkuun pyyntipäiviä koskevan kompromissiratkaisun ja ratkaisi rantakalastusluvan vuorokautisen kalastusajan Suomen esittämällä tavalla. Tenonjokilaakson ulkopuolella asuvien kalastusoikeuden omistajien kalastusoikeuden tilanteen ratkaisematta jät-
6 täminen ei ollut mahdollista. Saamelaiskäräjät esittää lausunnossaan, että kalastuskauden lopun pyyntikiellolle ei ole biologista perustetta. Rajoitus on kuitenkin neuvottelujen aikana paikallisten edustajien laajimmin kannattama ja ehdottama tapa vähentää kalastusta. Tämän lisäksi se tarpeellinen osana kokonaisuutta, jotta pyyntiteho ja lohien kuolleisuus ei loppukauden aikana kasva. Perinnepyydyksiin kohdistuvat kalastusaikaa koskevat rajoitukset on suunniteltu tarkasti ja ne ovat välttämättömiä lohikantojen tilan parantamiseksi. Kalastusrajoituksien lisääntymisestä huolimatta perinnekalastukseen jää yhtenäinen kalastuskausi, joka mahdollistaa saamelaisen kalastuskulttuurin jatkamisen. Rajoitukset eivät siten uhkaa perustuslain mukaista saamelaisen kulttuurin suojan perusoikeuden ydintä. Tenon korvauslain kumoaminen Tenon kalakorvauslaki (501/1991) on esitetty kumottavaksi, koska uuden kalastussopimuksen rakenne muuttuu aiempiin sopimuksiin nähden. Jatkossa lohikantojen hoito ja siihen tarvittavat kalastusmääräykset asetetaan lohikantojen tilan mukaan ja kalastuksen tulee olla kestävää. Kalastuksen kestävyyttä seurataan kutukantatavoitteiden ja lohikantojen hoitosuunnitelman avulla. Nykytilanteessa kalastusmääräyksiä ei ole vastaavalla tavalla sidottu lohikantojen tilaan. Lohikantojen parantuessa kalastusmahdollisuuksia voidaan lisätä tai niiden heikentyessä vastaavasti vähentää. Tästä syystä uuden sopimuksen myötä sopimuksen rajoituksista ei synny korvattavaa haittaa. Kumottavaa korvauslakia sovelletaan kuitenkin niihin korvauksiin, joita koskevan toimituksen Maanmittauslaitos on määrännyt suoritettavaksi ennen tämän lain voimaantuloa. Maamittauslaitos on antanut toimitusmääräyksen korvaustoimituksista 30.4.1992. Määräys koskee koko lain kohdealuetta, mutta toimituksen laajuudesta johtuen sitä on toteutettu osissa lohkokunnittain. Kalastusoikeuksia koskevien maanmittaustoimitusten saaminen lainvoimaisiksi on hidastanut toimituksen etenemistä. Edelleen pääosa oman osakaskunnan alueella sijaitsevia erityisperusteisia kalastusoikeuksia koskevista toimituksista on kesken. Korvauslain mukainen toimitus pääsee jatkumaan kun nämä toimitukset saavat lainvoiman. Toistaiseksi jatkuminen on ollut mahdollista ainoastaan Vetsikon osakaskunnan patokalastuksen osalla. Käsitys korvausten maksamatta jäämisestä tai muista oikeudenmenetyksistä korvaustoimitusten keskeytymisen vuoksi ei siten pidä paikkaansa. Asian tila käy ilmi myös maamittausinsinööri Esko Rantakiven maa- ja metsätalousvaliokunnalle antamasta lausunnosta. Ulkopaikkakuntalaisten kiinteistönomistajien asema Nykyisen sopimuksen mukaan muualla kuin Tenojokilaaksoissa vakinaisesti asuvien kalastusoikeuden haltijoiden mahdollisuus hyödyntää kalastusoikeuttaan riippuu siitä, perustuuko kalastusoikeuden perustanut saanto perintöön vai muuhun, esim. kauppaan. Perintönä oikeuden saaneella on oikeus käyttää perinnepyydyksiä sekä omaa venettä ja heidän kalastuskorttinsa hinta on (5 euroa kalenterivuodessa). Sen sijaan muiden ulkopaikkakuntalaisten kalastusoikeuden haltijoiden kalastusoikeus Tenojoessa on käytännössä vailla sisältöä, sillä heillä on mahdollisuus kalastaa ainoastaan vavalla ja vieheellä, jota koskevan vuorokausiluvan hinta on sama kuin kenellä tahansa muualta tulleella kalastajalla eli rantakalastuksessa 25 euroa vuorokaudessa ja venekalastuksessa 40 euroa vuorokaudessa. Heillä ei ole oikeutta käyttää omaa venettä kalastukseen. Uudessa sopimuksessa Tenojokilaaksojen ulkopuolella asuvat omistajat on asetettu samaan ryhmään kalastusmahdollisuuksien suhteen. Heille on varattu kalastussäännön 4 :n mukaisista vene- ja rantakalastusluvista enintään kolmasosa erityiseksi lupakiintiöksi, jolle on asetettu kalastusmatkailulupia selvästi edullisemmat lupahinnat voimaansaattamislain 10 :n mukaisesti. Lupien lunastusmahdollisuuden ehdoksi on asetettu Utsjoen suurten osakaskuntien osuuslukua 0,5 vastaava minimiomistus. Lupia on mahdollista lunastaa lupakiintiön puitteissa kalastusoikeuden suuruuden suhteessa niin, että vaadittu minimiomistus takaisi yhden luvan kiintiöstä. Luvat myydään kalastusoikeuden omistajille, eikä niitä voi myydä edelleen tai siirtää toiselle henkilölle. Minimiomistuksen määrittely on kuitenkin nähty tarpeelliseksi mahdollisen keinottelun välttämiseksi.
7 Ulkopaikkakuntalaisille kalastusoikeudenhaltijoille varattava oma kiintiö nähtiin välttämättömäksi, jotta sopimuksen sisältämät kalastusrajoitukset eivät muodostuisi kohtuuttomiksi kyseisen omistajaryhmän kannalta. Lupakiintiön toteutuksen suunnittelu on jo käynnistynyt. Kiintiöityjen lupien kysyntä saattaa kuitenkin ylittää käytettävissä olevan lupamäärän halutuimpana kalastussesonkina. Nykyisen kalastussopimuksen nojalla kalastusoikeutensa suoraan perintönä Tenojoen jokilaaksoissa asuvilta saaneille kalastajille muutos merkitsee sitä, että mahdollisuus perinteisten pyydysten käyttöön poistuu, mikä kaventaa näiden henkilöiden osalta saamelaiskulttuurin harjoittamismahdollisuuksia. Erityiseen kalastuslupakiintiöön liittyy myös varsinaisia kalastusmatkailulupia paremmat ehdot vuorokautisen kalastusajan ja kalastuskauden suhteen. Tällä perusteella lausunnoissa on esitetty käsitys, että uusi lupatyyppi lisäisi kalastuspainetta. Lupien kokonaismäärä kuitenkin sisältyy kalastusmatkailulupien kiintiöön, eikä kasvata vapakalastukseen myytävien vuorokausilupien määrää. Matkailukalastuslupien kokonaismäärä pienenee noin kolmasosan nykytasoon verrattuna. Alle vuorokauden mittaiset tauot kalastusajoissa eivät ole tehokkaita tapoja kalastuskuolevuuden rajoittamiseen. Uudessa kalastussäännössä niiden tarkoitus on parantaa kalastusoikeuden haltijoiden mahdollisuuksia päästä kalastamaan myös suosituille kalastuspaikoille, joilla esiintyy jonoja. Erityisen kalastuslupakiintiön luvat ovat vuorokausilupia, eikä niiden määrää voi suoraan verrata kausilupina myytäviin lupatyyppeihin, tai eri omistajaryhmien osuuksiin kalastusoikeudesta. Voimaansaattamislain 15 mahdollistaa ulkopuolisille kalastusoikeuden omistajille yhden kalastusveneen rekisteröinnin, koska veneen käyttöä koskeva rajoitus katsottiin kohtuuttomaksi kyseisen omistajaryhmän kannalta. Veneen rekisteröintiä koskee sama kalastusoikeuden omistuksen minimivaatimus kuin erityistä kalastuslupakiintiötä. Nykyisin veneitä on rekisteröity noin 1 200 kappaletta, jotka ovat noin 580 henkilön nimissä. Yli puolet omistajista on rekisteröinyt vain yhden veneen (n. 320 kpl), 2 3 venettä on noin 200 omistajalla. Käytännössä kalastusveneitä on siirtynyt jo nyt muualla asuvien kalastusoikeuden haltijoiden käyttöön eri tyyppisillä sopimuksilla. On oletettavaa, että useissa tapauksissa vene on jo olemassa niillä kiinteistöillä, jotka haluavat käyttää sitä kalastukseen ja uusi tilanne saattaa aiheuttaa tältä osin uudelleenjärjestelyjä. Myöskään muuten ei ole luultavaa, että kaikki kiinteistön omistajat haluaisivat hankkia omistukseensa uuden veneen. Veneiden tuominen Tenojoen alueelle kalastuskäyttöön edellyttää niiden puhtauden varmistamista maa- ja metsätalousministeriön asetuksen (1376/2004) rajoitusten mukaisesti, jotta Gyrodactylus salaris loisen leviämismahdollisuus saadaan estettyä. Tällä hetkellä Tenojoelle rekisteröityjen kalastusveneiden käyttö muualla on sallittua kyseistä asetusta noudattaen. Tällainen käyttö on ollut hyvin vähäistä eivätkä myöskään kalastusmatkat, joilla kalastettaisiin lohta sekä Itämeren alueella että Tenojoen vesistössä ole yleisiä. Jatkossa voimaansaattamislain 15 1 momentti kieltäisi Tenojoelle kalastuskäyttöön rekisteröidyn veneen käytön Tenojoen vesistön ulkopuolella, mikä osaltaan parantaa mahdollisuuksia puuttua väärinkäytöksiin. Merkittävin tapa Gyrodactylus salaris loisen vastustamiseen on tällä hetkellä käynnissä olevan tiedotustyön jatkaminen, jotta kalastajat osaavat toimia oikein ja ymmärtävät rajoitusten tarkoituksen. Matkailukalastus Kalastusmatkailua koskevat kalastusrajoitukset on toteutettu vähentämällä kalastuslupien määrää. Kokonaismäärä pienenee noin kolmasosalla viime vuosina vallinneeseen tasoon nähden. Lohikantojen tilan parantaminen vaatii rajoituksia myös kalastusmatkailuun muiden kalastustapojen tavoin. Uusi kalastussopimus aiheuttaa muutoksia kalastusmatkailun nykyiseen järjestämistapaan. Suomesta myytävien kalastuslupien määrä pienenee voimakkaasti, koska matkailukalastuslupien kokonaismäärän vähennyksen lisäksi lupakiintiö jaetaan tasan Norjan kanssa. Kalastussopimusneuvottelujen kuluessa kävi täysin selväksi, että Norja ei pitänyt mahdollisena jatkaa menettelyä, missä lupatulot jaetaan maiden kesken, vaan vaati kalastuslupien jakamista tasan. Lausunnoissa esille nostettu mahdollisuus matkailukalastuksen säätelyyn vuorokausikohtaisen saaliskiintiön avulla ei ollut edellä mainitusta syystä realistinen ainoana säätelykeinona, eikä vaihtoehto noussut esille paikallisten edustajien toimesta neuvottelujen kuluessa. Matkailukalastuksen viikoittaiset lupakiintiöt perustuvat toteutuneisiin lupamääriin vuosina 2009-2013 ja kiintiön leikkaus on painotettu muun kalastuksen tavoin kalastuskauden alkuun. Menettelyllä on saatu lupamäärä pidettyä suhteellisen korkeana heinäkuun aikana, jolloin kalastusmatkailukausi on vilkkain.
8 Tästä huolimatta Suomesta myytävien kalastusmatkailulupien määrä laskee voimakkaasti. Tällä hetkellä yli 90 % kaikista luvista myydään Suomesta, eivätkä suomalaiset kalastajat voi ostaa lupaa Norjasta. Jatkossa suomalaiset matkailijat voivat hankkia luvan myös Norjan lupakiintiöstä. Lupien hyvän saatavuuden varmistamiseksi matkailukalastuksen kalastuslupien myyntijärjestelmä ollaan muuttamassa sähköiseksi, mikä mahdollistaa lupien hankkimisen ennakkoon. Sähköisten järjestelmän kehittäminen on aikataulusyistä jo käynnistetty yhteistyössä Norjan kanssa. Sähköinen luvanmyynti varmistaa myös osaltaan sitä, että Norjan kiintiöön kuuluvat kalastusluvat tulevat myydyksi. Voimaansaattamislain 10 :ssä matkailukalastuslupien hinnoille on asetettu vaihteluvälit, jotta hinnat on jatkossa mahdollista määrätä paikallista asiantuntemusta käyttäen tilanteeseen sopiviksi ja vastaavien lupien markkinatilanne huomioon ottaen. Kalastussäädökset eivät voi olla rajajokiosuutta lievempiä Norjalle kuuluvalla Tenojoen alaosalla, mikä ohjaa myös tämän alueen matkailukalastuksen luvanmyyntimääriä Norjan viranomaisilta saadun tiedon mukaan. Uusi tilanne vaatii erilaisia toimintatapoja matkailuyrittäjiltä, mm. pyrkimystä toiminnan monipuolistamiseen sekä sen huomioimiseen, että Norjan puolella matkailupalveluita ja majoituskapasiteettia on huomattavasti vähemmän kuin Suomessa. Mikäli kalastusmatkailun piirissä toimivat yrittäjät eivät ota huomioon toimintaympäristön muutosta, on ilmeistä että kalastusmatkailijoiden suureen määrään perustuvan liiketoiminnan edellytykset vaikeutuvat. Lausunnoissa on tuotu esille Tenojoen laaksojen ulkopuolella asuvien kalastusoikeuden omistajien uusi lupatyyppi ja esitetty, että menettely vaikuttaa myös kalastusmatkailun toimintaedellytyksiin. Kyseinen omistajaryhmä on nykytilanteessa joutunut kalastamaan matkailijoille tarkoitetuilla kalastusluvilla ja käyttämään mm. paikallisen soutajan palveluita siihen velvoittavana aikana. Jatkossa sille on tarjolla rajoitetusti vuorokausilupia edulliseen hintaan. Luvat myydään omistajakohtaisina, eikä niillä ole mahdollista käydä kauppaa. Samoin kalastusajan suhteen edullisemmat luvan ehdot koskevat vain kyseiselle kiinteistölle saatavia lupia, eikä lupamäärä ole useimmilla kiinteistöillä erityisen suuri. Matkailutoiminnan harjoittaminen tällä perusteella ei voi muodostua merkittäväksi. Lausunnoissa on myös esitetty väitteitä muualla asuvien kalastusoikeuden haltijoiden veneiden omistuksen myötä mahdollisesti syntyvästä harmaasta taloudesta. Näyttää siltä, että nykyinen hyvin rajoitettu omistusmahdollisuus on synnyttänyt lausunnoissa mainittuja verotuksellisesti hahmottamattomia käytäntöjä kalastusveneiden käytössä. Tenojoen kiinnostavuuteen kalastuskohteena vaikuttavat myös kalastusmahdollisuudet muilla lohijoilla. Merkittävin kilpaileva kohde on Tornionjoki, missä säätelytoimien ansiosta parantunut lohikanta on lisännyt kohteen vetovoimaa. Tässä suhteessa Tenojoen lohikantojen tilan parantaminen parantaa alueen vetovoimaa suhteessa kilpaileviin jokiin, samoin Norjassa toteutettavat rannikkokalastuksen säätelyn tiukentamiset, joiden toteutumista uusi Tenon kalastussopimus edesauttaa. Sopimuksen hylkäämisen vaikutukset Norja todennäköisesti irtisanoisi nykyisin sopimuksen päättymään ennen vuoden 2018 kalastuskautta. Norja on useasti viitannut kansainvälisissä lausunnoissaan ja mm. sopimuksen allekirjoittamisvaltuuksiin liittyvässä kuninkaallisessa päätöksessä siihen, että nykyisen sopimuksen jatkaminen ei ole Norjalle vaihtoehto. Sen sijaan Norja on valmistautunut kansalliseen lohenkalastuksen säätelyyn siirtymiseen, mikäli uutta sopimusta ei voida saattaa voimaan. Ehdotukset nykyisen sopimuksen jatkamisesta ja uusien neuvottelujen aloittamisesta eivät siten ole yksin Suomen ratkaistavissa. On epärealistista kaavailla, että kalastussopimukseen olisi mahdollista saada vuoden jatkoneuvotteluilla tyydyttävämpi ratkaisu. Sopimusta on kritisoitu myös Norjassa, mutta tyytymättömyyden aiheet ovat osin erilaiset Suomessa ja Norjassa. Suomessa sopimusta on kritisoitu saamelaiskulttuurin suojan lisäksi omistusoikeuden näkökulmasta (erityisesti muualla asuville kalastusoikeuden omistajille annetun kalastuslupakiintiön riittämättömyydestä) sekä siitä, että kalastusmatkailuun tehdyt leikkaukset ovat liian laajoja. Norjassa kritiikkiä on esitetty siitä, että uusi sopimus tuo Suomelle mahdollisuuden vaikuttaa Norjan merikalastukseen sekä siitä, että Suomessa tehty muualla asuvien kalastusoikeuden omistajien asemaan tehty parannus loukkaa Norjan kalastusoikeusjärjestelmää. Käytännössä neuvottelut jouduttaisiin aloittamaan kolmatta kertaa alusta. Pelkästään turistikalastusta rajoittamalla nykyisen sopimuksen 7 artiklan nojalla ei ole mahdollista elvyttää
9 uhanalaisimpia kantoja. Vaikka matkailukalastus lopetettaisiin kokonaan, se ei korjaa riittävästi Karas- ja Iesjoen lohikantojen tilaa. Nykyinen sopimus ei mahdollista esitettyjen saaliskiintiöiden käyttöönottoa. Näin ollen jouduttaisiin siirtymään kansalliseen säätelyyn vuodesta 2018 eteenpäin. Sen vaikutuksia kalakantoihin, kalastuksen järjestämiseen ja kalastusmahdollisuuksiin ei kaikilta osin osata ennustaa. On muistettava, että joen alaosa sekä merialue ovat kokonaan Norjan hallinnassa. Suomessa kalastus järjestettäisiin kalastuslain nojalla, ja mm. kulkutus olisi suoraan laissa kielletty pyyntimuoto. Ilman asuinpaikkarajoitusta kalaan tulijoita olisi huomattavasti enemmän ja tarvittaisiin vieläkin voimakkaampia pyyntirajoituksia. On mahdollista tai jopa todennäköistä, että osakkaiden kalastuslain mahdollistamaan kalastusoikeuden luovuttamiseen perustuvana suoramyyntinä myymät vapakalastusluvat johtaisivat hallitsemattomaan tilanteeseen. Venekalastus vaikeutuisi ilman valtiosopimusta, koska olisi pysyttävä oman valtion rajojen sisällä. Raja kulkee pitkin joen syväväylää, ei joen keskiviivassa. Sopimukseton tilanne muodostaisi sellaisen riskin lohikantojen tulevaisuudelle, jota maa- ja metsätalousministeriö ei suosittele ottamaan.