TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT Numero 2/2013 HAILUODON KUNTA 15.2.2013 Sähköinen resepti käytössä Lakeuden kunnissa Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos ja Tyrnävä siirtyivät käyttämään sähköistä reseptiä maanantaina 28.1.2013. Asiakkaat ovat ottaneet sähköisen reseptin (ereseptin) hyvin vastaan. Sähköinen resepti on aina tallessa Konkreettisin hyöty asiakkaalle on, että sähköiset reseptit tallentuvat yhteen paikkaan, Reseptikeskukseen, ja ne ovat siten luettavissa maan jokaisessa apteekissa. Sähköinen resepti pysyy näin ollen aina mukana, eikä esimerkiksi kotimaassa matkustaessa reseptejä tarvitse kuljettaa mukana, vaan lääkkeen voi noutaa mistä tahansa apteekista Kela-kortilla. Asiakas ei tarvitse sähköisen reseptin käyttöön tietokonetta. Sähköinen resepti kulkee terveyskeskuksesta Kelan Reseptikeskukseen suljetussa asiakasverkossa. Asiakas menee haluamaansa apteekkiin, ja kyseinen apteekki hakee reseptin Reseptikeskuksesta, ja asiakas saa lääkkeensä. Sähköinen resepti parantaa potilasturvallisuutta Sähköinen resepti parantaa potilasturvallisuutta. Kun asiakkaan reseptit ovat Reseptikeskuksessa, potilasta hoitavilla tahoilla on potilaan suostumuksella mahdollisuus nähdä potilaan kokonaislääkitys ja havaita näin mahdolliset lääkkeiden haitalliset yhteisvaikutukset ja päällekkäisyydet. Sähköinen resepti parantaa hoidon jatkuvuutta ja tiedonkulkua, koska jatkossa perusterveydenhuollossa on mahdollista nähdä myös erikoissairaanhoidossa kirjoitetut sähköiset reseptit, mikä helpottaa oikean ja ajankohtaisen lääkityksen selvittämistä. Asiakas voi katsella omia tietojaan Kun asiakkaan reseptit ovat Reseptikeskuksessa, asiakas voi milloin tahansa käydä katsomassa omia sähköisiä reseptejään Omien tietojen katselusta (www.kanta.fi). Palveluun kirjautumiseen tarvitsee omat pankkitunnukset. Haetaan palvelukseen sopimuspalomiehiä Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen Hailuodon paloasema hakee palvelukseen SOPIMUSPALOMIEHIÄ. Info-rekrytointitilaisuus pidetään Hailuodon paloasemalla maanantaina 25.2.2013 klo.15.00-18.00 osoitteessa Luovontie 176. Valintaprosessiin otetaan mukaan 18 vuotta täyttäneitä vakituisesti paikkakunnalla asuvia henkilöitä, joilla asuin- paikasta siirtyminen paloasemalle kestää enintään 5 min. Lisätietoja asiasta apulaispalopäällikkö Aimo Leinonen 0447038771 ja Kalustonhoitaja Arto Jokelainen 0447038730 Tässä numerossa: Sisäsivun juttu 2 Sisäsivun juttu 2 Sisäsivun juttu 2 Sisäsivun juttu 3 Sisäsivun juttu 4 Sisäsivun juttu 5 Kunnan tiedote ilmestyy joka kuukauden 15. päivä. Aineisto toimitetaan kuukauden 5:een päivään mennessä osoitteeseen: kunnanvirasto@hailuoto.fi Hinnasto: A4-sivu 90 1/2-sivua 60 1/4-sivua 40 1/8-sivua 24 Sisäsivun juttu 6
Sivu 2 Numero 2/2013 Rakennusvalvonta tiedottaa Rakennusvuonna 2012 omakotirakentaminen Hailuodossa taantui jonkin verran edellisvuoteen verrattuna. Lupamäärin mitattuna myös rakentaminen kokonaisuudessaan hiipui edellisvuodesta 2011. Vuoden 2012 aikana (suluissa on esitetty vuoden 2011 toteutuma) erilaisia lupa-asioita käsiteltiin yhteensä 92 kpl (115). Näistä rivitaloja oli 2 kpl (0), uusia omakotitaloja oli 2 kpl (4), uusia vapaa-ajan asuntoja 4 kpl (3) sekä uusia sauna- ja talousrakennuksia yhteensä 24 kpl (23). Vuokrattaville lomamökeille myönnettiin 21 (22) lupaa. Erilaisia lupaprosessiin liittyviä viranomaiskatselmuksia pidettiin 99 kpl (78). Hailuodon kunnan kuntastrategian tavoitteina on mainittu mm. kymmenen uuden vapaa-ajan asunnon, yhden yritysten vapaa-ajan vietto- ja virkistyspaikan sekä vähintään viiden uuden omakotitalon syntyminen vuosittain. Edelleen kuntastrategiassa on linjattu haastava väestönkasvutavoite: v. 2015 Hailuodossa on 1100 asukasta. Näiden tavoitteiden saavuttaminen edellyttää kunnalta mm. jatkuvaa aktiivista maa- ja kaavoituspolitiikkaa, joihin myös kuntalaisilla on mahdollisuus vaikuttaa. Yhteistyöterveisin: Markku Maikkola kunnaninsinööri Hailuodon kunta Korjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustukset vuonna 2013 Korjaus-, energia- ja terveyshaittaavustuksia myöntävät osittain kunnat, osittain ARA. ARA antaa ohjeet avustusten hakemisesta, myöntämisestä ja maksamisesta sekä valvoo järjestelmän toimintaa kunnissa. Kunnat ilmoittavat hakuajan päätyttyä ARAlle määrärahatarpeensa myöntämiinsä avustuksiin. ARA osoittaa määrärahaosuudet kunnille. Hakuaika ja hakumenettely ovat valtakunnalliset. Vuoden 2013 hakuaika päättyy 27.3.2013. Terveyshaitan poistamista ja hissin rakentamista koskevaa avustusta voidaan kuitenkin hakea kunnan kautta ARAlta myös normaalin hakuajan jälkeen. Kunnat julistavat avustukset haettaviksi ja hakemukset jätetään määräaikaan mennessä sille kunnalle, jossa korjattava kohde sijaitsee. Hakijana ja avustuksensaajana on yleensä korjattavan kohteen omistaja. Hakulomakkeita sekä tarkempia tietoja hakemisesta saa kuntien korjausavustuksia käsitteleviltä viranomaisilta. Korjaus-, energia- ja terveyshaittaavustuksia koskevat ohjeet ja lomakkeet löytyvät myös ARAn kotisivuilta. ARAsta saa lisää tietoja ARAn myöntämistä korjausavustuksista. Huom! Uusituvan energian käyttöön ottoa (esim. sähkölämmityksen muuttaminen maalämmöksi) ei valtioneuvoston päätöksellä vuonna 2013 avusteta muuten kuin pientalojen tarveharkintaisen energiaavustuksen (=tulosidonnainen) toimenpiteenä. Vapaa-aikatoimi tiedottaa Srk, 4H ja kunnan vapaaaikatoimi järjestävät TALVILEI- RIN 1.-6.luokkalaisille 22.- 24.3.2013 Leiripaikka on tuttu Hailuodon metsästysseuran ampumaradan maja. Ohjelmassa on ulkoilun ja mäenlaskun lisäksi paljon muuta mukavaa touhua ja hyvää ruokaa. Minimiosallistujamäärä on 12 henkilöä. Leirin hinta on 20 (4H:n jäsenet 10 ) Sitovat ilmoittautumiset sunnuntaihin 10.3. mennessä 4H:n toiminnanohjaajalle Päivi Pesoselle p. 040-8209937 s-posti: paivi.pesonen@4h.fi ( Ilmoittautumisen yhteydessä tulisi mainita mahdolliset ruokaaineallergiat.) Leirikirje lähetetään ilmoittautuneille leiriviikolla. Hiihtolatuja ja jääkiekkokaukaloa koskeva palautteen voi toimittaa vapaa-aikasihteerille s-postitse minna.maikkola@hailuoto.fi tai p. 044-4973566
Numero 2/2013 Sivu 3 Hailuodon Rintamaveteraanit ry, kevätkokous Osastomme sääntömääräinen kevätkokous pidetään Kievarissa torstaina 28.2.2013 klo 12.00. Kokouksessa käsitellään sääntöjen 8 :n mukaiset asiat. Tervetuloa varsinaiset ja kannattajajäsenet. Keittolounas ja kahvitarjoilu. Johtokunta kokoontuu samassa paikassa klo 11.30 Hailuodon Rintamaveteraanit ry Sivistystoimi tiedottaa Koululaisten iltapäivätoimintaan ilmoittautuminen Kunta järjestää iltapäivätoimintaa 1. ja 2. luokan oppilaille, mikäli ilmoittautuneita on riittävästi. Toiminta on maksullista, kuukausimaksu on 60 euroa. Hakemuskaavakkeita saa päiväkoti Onnensaaresta ja kunnantoimistosta. Ne tulee palauttaa 22.3.2013 mennessä koululle tai päiväkoti OnnenSaareen. Tiedustelut koulutoimenjohtaja/rehtori puh. 044-497 3560. Peruskoulun tapahtumista, työajoista ja koepäivistä löydät tietoa kunnan kotisivuilta www.hailuoto.fi palvelut/sivistyspalvelut/ ajankohtaista. Lasten uudet päivähoitopaikat ja esiopetuspaikat toimikaudeksi 2013 2014 Lasten uudet päivähoitopaikat ja esiopetuspaikat toimintakaudeksi 2013 2014 ovat haettavissa 22.3.2013 mennessä. Hailuodon kunnassa toimii päiväkoti OnnenSaari ja ryhmäperhepäivähoitokoti Tuomikka. Päiväkoti OnnenSaari on tarkoitettu yli kolmevuotiaille lapsille ja esikouluikäisille. Ryhmäperhepäivähoitokoti antaa pienryhmässä perhepäivähoitoa perheiden pienimmille sekä sisarusperheille kodinomaisessa ympäristössä. Perheet, jotka hakevat päivähoitoon toimittavat hakemuksensa 22.3.2013 mennessä päiväkoti OnnenSaareen, Kenttäläntie 8, 90480 Hailuoto. Maksuttomaan esiopetukseen hakeminen: Vuonna 2007 syntyneet lapset ovat oikeutettuja maksuttomaan esiopetukseen lukuvuonna 2013 2014. Esiopetukseen hakeminen tapahtuu hakemuskaavakkeella. Päivähoidon ja esiopetuksen hakemuskaavakkeita saa päiväkoti OnnenSaaresta, ryhmäperhepäivähoitokoti Tuomikasta ja kunnantoimistosta. Päivähoito- ja/tai esiopetushakemus tulee palauttaa päiväkoti OnnenSaareen 22.3.2013 mennessä. Päivähoitoon ja esiopetukseen liittyvissä asioissa voi ottaa yhteyttä päivähoidon johtajaan puh. 044-497 3530. Päiväkoti OnnenSaari, Kenttäläntie 8 ja ryhmäperhepäivähoitokoti Tuomikka, Haapalantie 4, 900480 Hailuoto. Kouluun ilmoittautuminen Vuonna 2006 syntyneet lapset aloittavat koulunkäyntinsä lukuvuoden 2013 2014 alussa. Ilmoittautumiskaavakkeita saa päiväkoti OnnenSaaresta ja kunnantoimistosta. Hakemus tulee palauttaa kunnantoimistoon tai päiväkoti Onnen- Saareen 22.3.2013 mennessä. Koulunsa aloittaville järjestetään kouluun tutustumispäivä ti 23.4.2013 klo 8.30 11.30.
Sivu 4 Numero 2/2013 Kulttuuritoimi tiedottaa Ystävänpäivän kahvit Saarenkartanossa to 14.2. klo 14 Klo 14 Saarenkartanossa yhteislaulua, musiikkiohjelmaa (mm. Sirkeät Sirkuttajat, muuta mukavaa ja SPR:n tarjoamat nisukahvit). TERVETULOA kyliltä ja raitilta piipahtamaan kahvihetkeksi vanhempien luotolaisten seuraan! järj. kunta ja SPR Elokuvailta koululla to 14.2. klo 18 MUISTATKO MYYRÄN, URPON, TURPON JA KÖSSI KENGU- RUN? Ystävänpäivänä to 14.2. klo 18 alkavassa koko perheen tapahtumassa näytetään lasten piirrettyjä koulun ruokalassa. Lisäksi puffetti ja karkinmyyntiä! Filmi kestää noin tunnin. Vapaa pääsy! Tervetuloa iloiseen seuraan! järj. kunta, MLL ja Oppilaskunta Naistenpäivän kahvit Saarenkartanossa pe 8.3. klo 14 Saarenkartanon palvelukodin päiväsalissa on naistenpäivänä ohjelmallinen kahvitilaisuus. Klo 14 alkavassa tilaisuudessa on luvassa Sirkeiden Sirkuttajien mieskuorolaulua ja kansanmusiikkia. Perinteisesti kukitamme kaikki naiset! Lämpimästi tervetuloa! järj. kunta ja seurakunta Oulussa la 16.3. Matti Hälli 100 vuotta Oulun kaupunginkirjastomaakuntakirjasto juhlii muistaen mm. Hailuoto-trilogiasta tunnettua kirjailija Matti Hälliä (20.3.1913-28.3.1988) hänen syntymänsä 100-vuotisjuhlavuotena keskustelutilaisuudella Oulussa lauantaina 16.3. OHJELMA Juha Hurme lukee Matti Hällin tekstejä pääkirjaston portailla klo 12. Klo 13 alkaen Pakkalan salissa keskustellaan Matti Hällistä Juha Hurmeen ja Merikoskikerhon puheenjohtajan, emeritatoimittaja Kaisu Mikkolan johdattelemina. Tervetuloa! Tapahtumaan lähtevät ja kimppakyydistä kiinnostuneet, ottakaa yhteys Hailuodon kirjastoon. Hirvittääkö lumikuorma katolla? Suoritamme lumenpudotuksia kiinteistöjen katoilta, sekä pienimuotoisia lumiaurauksia traktorimönkijällä. Kysy tarjous. Jarmo Kuisma 044 0450 332 Sampo Marjaniemi 0400 952 475 Oispa pitänyt pyytää lumenluontiapua Sampolta ja Jarmolta...
Numero 2/2013 Sivu 5 Koko perheen talvitapahtuma Arctic HulaBalloo 9.3.2013 Huikun lauttarannassa la 9.3.2013, klo 11-16 Tänäkin vuonna tarjolla talvista ohjelmaa koko perheelle ja paljon herkullista ulkoiluevästä, lämmintä juomaa, leikkimiellisiä kisailuja sekä iloista meininkiä! ILTAMAT 16.2.2013 Nuorisoseuralla pidettävissä luotolaisissa iltamissa esitetään näytelmä "TARINOITA SATUMAASTA": Vanhat kaverukset Eskari, Pena, Masa ja Topi kohtaavat Oulussa - ja saman tien unohtuvat muut kiireet. Muistellaan menneitä ja naisia pyörii ympärillä, kuka mistäkin syystä. Kaupungin ilta kuiskii huumaavia kutsujaan, mutta eniten vetää puoleensa vanha, tuttu kotisaari. Jäätie auki - täältä tullaan, Hailuoto! Näytelmässä palautellaan pätkittäin mieleen muistoja lähimmän kahdenkymmenen vuoden aikana pidetyistä iltamista lauluin, kertoillen ja ALKUPERÄISIN VI- DEONÄYTTEIN. Ennen iltamanäytelmää hiljennymme hetkeksi muistelemaan edesmennyttä Eino Merilää. Luvassa videomuistoja 80-luvulta. Nuorisoseuran puffetti avoinna koko illan! Mukana naiskuoro Faarastiinat, mieskuoro Sirkeät Sirkuttajat, kansanmusiikkiyhtye Pookinrakentajat, punkbändi Parrakas nainen, harmonikkatrio, folkrockduo Woolfloorflower, taideprojekti Hai Art ja mediataiteilija Kyd Campbellin dokumenttivideo Eikasta. Näytelmäryhmässä on mukana kaikenlaista väkeä koululaisista aina 90- luvun alun legendaarisen Liisa ja Eskari -näytelmän alkuperäisiin esiityjiin. Tervetuloa! järj. Hailuodon nuorisoseura ja toimijat / Tuula Paltakari-Piekkola, puh. 040-521 4931 Nuorisoseura täyttää tänä vuonna 120 vuotta ja näillä iltamilla käynnistetään juhlavuosi. Varsinainen päätapahtuma on kesällä Maakuntajuhlissa. ks. kunnan nettisivuilla www.hailuoto.fi http:// www.hailuoto.fi/sivu/fi/uutiset/? tila=yksi&uid=1268&tyyppi=1 OHJELMA klo 18 Muistoja sanoin ja kuvin Merilän Eikasta klo 19 TARINOITA SATUMAAS- TA (sis. väliajan) klo 21 Tanssit (harmonikkatrio, Pookinrakentajat ja Woolfloorflower) Liput 7 euroa, perhelipulla koko talous tai vanhemmat lapsiensa kanssa 12 e.
Sivu 6 Numero 2/2013 Etuajo-oikeudet saariston lautoille Varsinais-Suomen ELY-keskus hoitaa maantielauttojen etuajooikeusasiat koko valtakunnan alueella. Hälytysajoneuvolla ja poliisin, tullin sekä rajavartiolaitoksen virkatehtävässä olevalla ajoneuvolla on lain mukaan oikeus päästä lautalle ennen muita ajoneuvoja. Lautalle saavat ajaa ennen muita myös ajoneuvot, jotka kuljettavat joko sairasta hoitoon tai kiireellisellä virkamatkalla olevaa terveydenhuollon henkilökuntaa, eläinlääkäriä tai pelastustehtävissä olevaa henkilöä. Etuajo-oikeus on myös luvanvaraisessa henkilöliikenteessä käytettävällä ajoneuvolla, eläinkuljetusajoneuvolla, kiireellistä tien kunnossapitotehtävää suorittavalla ajoneuvolla sekä L1e- ja L2eluokan ajoneuvoilla (mopoilla). ELY-keskus myöntää etuajooikeuksia joko suoraan vakinaisen kotipaikan perusteella taikka riittävän tarpeen perusteella. Riittävä tarve voi olla esimerkiksi yritystoimintaan liittyvät kiireelliset ajot, työmatkat tai viranomaistoimintaan liittyvät matkat. Etuajo-oikeuspäätöksistä peritään seuraavat maksut 1.1.2013 alkaen: - etuajo-oikeus lautalle 180 euroa - lisäpäätös 60 euroa (esim. ajoneuvon vaihdot) - tilapäinen etuajo-oikeus 80 euroa Etuajo-oikeutta koskevat hakulomakkeet löytyvät alla olevasta linkistä. Hailuodon lautalle on eri hakulomake kuin Turunmaan saariston ja Skåldön lautoille. Etuajooikeutta koskeva hakemus toimitetaan Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen Turkuun, osoitteeseen PL 636, 20101 Turku, sähköpostiosoitteeseen kirjaamo.varsinaissuomi@ely-keskus.fi tai faksilla numeroon 02 251 0121. Kiinteistä hakuajoista on luovuttu ja hakemuksia otetaan käsittelyyn sitä mukaa kuin niitä saapuu. Hakemukset pyritään käsittelemään kahden kuukauden kuluessa hakemuksen saapumisesta viranomaiselle. Hakemuksia, jotka koskevat muutosta tai ELYkeskukselta lainattavia kilpiä, käsitellään jatkuvasti. Etuajooikeusasiat käsitellään Turun toimipaikassa. Lisätietoja ja neuvontaa Liikenteen asiakaspalvelusta: puh. 0206 90300 (ma pe klo 9 16) Linkki hakulomakkeeseen: http://www.ely-keskus.fi/fi/ LIIKENNE/LOMAKKEET/Sivut/ default.aspx#2