Tervetuloa opiskelemaan Minna Canthin kouluun!



Samankaltaiset tiedostot

Suunnitelma kasvatus ja kurinpitokeinojen käyttämisestä Harjavallan kaupungin peruskouluissa.

Tapaturmien korvaaminen esiopetuksessa, peruskoulussa, lukiossa sekä aamuja iltapäivätoiminnassa

Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa

Ilmoitetaan huoltajalle sähköisen yhteydenpitovälineen kautta.

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu

Hyvää alkavaa syksyä ja mitä parhainta kouluvuotta meille kaikille toivottaen,

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016

PERUSOPETUSLAIN SOVELTAMINEN KAUSALAN KOULUSSA OPISKELUUN JA KURINPITOON LIITTYVISSÄ ASIOSISSA ALKAEN

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille

Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa

Oppilaana Valkeavuoren koulussa

PARKANON YHTENÄISKOULU

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus

Luokanopettajan tilalle tulee useita aineenopettajia. Melkein kaikissa aineissa on eri opettaja.

MUISTIO OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLTOA, KODIN JA KOULUN/ OPPILAITOKSEN YHTEISTYÖTÄ SEKÄ TURVALLISUUTTA KOSKEVISTA LAKIMUUTOKSISTA

Kirjaaminen tai päätös Kirjataan (LL 26 a, Ilmoitetaan alaikäisen opiskelijan huoltajalle. 1 mom.). ja ryhmänohjaajalle. Rehtori tekee päätöksen

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa

Mäntyharjun lukion järjestyssääntö

Perusopetuslain 35 mukaan oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti.

POHJANKARTANON KOULU LISÄLUOKKAOPISKELIJAN HENKILÖKOHTAINEN OPPIMISSUUNNITELMA

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, :30, Pöytäkirja. 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys

Hiukkavaaran koulun järjestyssäännöt

PERUSOPETUSTA KOSKEVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ. Pasi Hieta Perusopetuksen apulaisrehtori

AKAAN LUKIO. Vanhempainilta 1A ja 1B

YHTEISET PELISÄÄNNÖT YLÄKOULUSSA. Järjestyssääntöjen tavoitteet

VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017

TERVETULOA! Tulevien 7. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu

Kempeleen kunta Liite 1

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu

Tulevien seiskojen opas

Sateenkaaren erityiskoulu Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa:

Kouluterveydenhuolto. Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala. Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa

KURINPITO KUULEMINEN ILMOITUS KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! Kyllä. Hallinnollinen päätös.

Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman

pedagogisen tuen ryhmä

Koulutulokkaiden vanhempainaamu

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

YLI-MAARIAN KOULUN ESITTELYTILAISUUS

Tässä esityksessä on kustakin pykälästä esillä vain ne momentit, joihin esitetään muutoksia.

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta

Savonlinnan normaalikoulu

Opas 3. luokalle siirtyvälle

Keudan järjestyssääntö Hyväksytty yhtymähallituksessa

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Pikkolan koulu TERVETULOA 6-LUOKKALAISTEN VANHEMPAINILTAAN TORSTAINA

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ

LUKUVUOSITIEDOTE LV KIRKONKYLÄN KOULU

1 Suunnitelma ojentamis ja kurinpito ja turvaamismenettelyjen toteuttamista

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt

Oppilaiden tuominen aamulla koulun pihaan autolla on kielletty. Oppilaat tuodaan ja haetaan koulun lähikatujen, lähinnä Okkerinkadun varrelta.

MUISTIO OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLTOA, KODIN JA KOULUN/ OPPILAITOKSEN YHTEISTYÖTÄ SEKÄ TURVALLISUUTTA KOSKEVISTA LAKIMUUTOKSISTA

Syyslukukausi Kevätlukukausi Lauantaityöpäivät , Joululoma

Pakilan yläasteen koulu

Koulurauhaasiakirja. Rehtorikokoukset ja Opetus- ja varhaiskasvatusltk

-2, SIV-SU :00

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

TESJOEN KOULU SYYSTIEDOTE

Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun!

koulun nimi Valmistava opetus

Karstulan peruskoulun vuositiedote lukuvuodelle

Oikeuksista, vastuista ja velvollisuuksista Ari Rusi

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä. Kemiönsaaren kunnan perusopetuksessa

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:

Ainekohtainen opetussuunnitelmatyö. Info lyseon lukiolla

LUUMÄEN PERUSKOULUJEN JA LUKION HENKILÖSTÖ

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma

Munkkiniemen yhteiskoulu. peruskoulu luokat 7 9

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio

Pag e. Lukion työskentelyä ohjaavat lukiolaki, lukioasetus, opetushallituksen ohjeet, koulutoimen toimintasääntö ja järjestyssäännöt.

Savonlinnan normaalikoulu

LUKIO-OPINNOT. Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho

Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori

Pakilan yläasteen koulu. Lukuvuosi Vanhempainaamu Rehtori Juha Leino

SISÄLLYS. N:o 477. Laki. perusopetuslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2003

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie Tuusula.

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA

Tilastotietoja perusopetuksesta

PIELISJOEN KOULUN OPETUSSUUNNITELMAN LIITTEET

Transkriptio:

12.8.2015'

Tervetuloa opiskelemaan Minna Canthin kouluun Minä aloitin 1.8. rehtorina Risto Ikäheimon jäädessä eläkkeelle. Olen tehnyt kesällä töitä hiljaisessa koulurakennuksessa ja nyt on kivaa saada koulu täyteen elämää, ääniä ja tekemisen meininkiä Minarissa on tänä syksynä yhteensä n. 495 oppilasta. Oppilasmäärässä on mukana lisäopetuksen noin 30 oppilasta. Uusia opettajia ja muuta henkilökuntaa on myös useita. Meillä entisillä minarilaisilla riittää perehdyttämistä ja Minarin tavoille opettamista. Me kaikki yhdessä olemme koulun toimintakulttuuri Jatkamme koulun kehittämistä ja uudistamista opetussuunnitelmatyöllä. OPS2016 korostaa oppilaan roolia aktiivisena toimijana ja oppimista vuorovaikutuksena. Opetussuunnitelman uudistamisen ytimessä on yhteistoiminnallisen toimintakulttuurin ja pedagogiikan kehittäminen. Heitän ilmaan ajatuksen rohkeasti luovasta Minarista Luovuus ja innovatiivisuus ovat tärkeitä ominaisuuksia, joita tarvitaan jokaisella koululla ja työpaikalla. Uudessa opetussuunnitelmassakin puhutaan luovuudesta. Haluan, että meidän talossa on kannustava ilmapiiri on lupa kokeilla, kehittää, ottaa riskejä ja tehdä virheitäkin. Toivon teiltä, kotijoukoilta, aktiivista osallistumista koulun toimintaan. Tiedotamme koulun kotisivuilla sekä wilmassa tapahtumista. Tervetuloa myös vanhempainiltoihin sekä yhteisöllisen oppilashuoltoryhmän toimintaan mukaan Toivottavasti ihana kesä on ladannut meidän kaikkien akut tulevaa opiskelua varten. Loman jälkeen on taas mukava palata selkeä rytmiseen arkeen. Hyvää alkavaa syksyä ja mitä parhainta kouluvuotta meille kaikille toivottaen Marianne Liimatainen rehtori

Minna Canthin koulun henkilöstö 2015-2016 Rehtori Marianne Liimatainen 044 718 4621 Apulaisrehtori 044 718 4645 Koulusihteeri Tuija Föhr 017-184 623 017-184 633, fax Oppilaanohjaaja Pirjo Mikkilä 044 718 4627 Anne Silvennoinen 044-7184081 Erityisopettaja Anna-Leena Poutanen 044 718 4626 Annariikka Koskinen 044 718 4625 Opettajainhuone 017-184 624 Terveydenhoitaja Anne Harjuvaara 044 718 6565 Opettajien sähköpostiosoite: Minna Canthin koulun kotisivu: etunimi.sukunimi@kuopio.fi https://peda.net/kuopio/p/minnacanth Luokanohjaajat 7A 7B 7C 7D 7E 7F 7G 7H 8A 8B 8C 8D 8E 8F Leena Mustonen Rauno Makkonen Pekka Ylönen Kari Putkonen Minna Miettinen Virva Eskelinen Susanna Jäkälä (24.8 alk.) Katja Hänninen sij. Eeva Toivala Taru Teerijoki Kirsi Reinikainen Johanna Kokkonen Heikki Juutinen Miia Palmu-Niemelä Susanna Kaataja 9A Mia Sormunen 9B Juha Hänninen 9C Jussi Jauhiainen 9D Marja-Leena Hukkanen 9E Mikko Vainio 9F Vesa Vainikainen 9T Jukka Onttonen 8-9 I Tatu Miettinen 10A Sari Hartikainen 10S Tommi Saikkonen Vahtimestari-kiinteistönhoitaja Hannu Okkola 044-260216 Ravintolapäällikkö Minna Korhonen 044-4260726 Minna Canthin koulun vanhempainyhdistys Janne Kangas puheenjohtaja Kerstin Schwarz-Kuhanen sihteeri

KOULUTYÖ KOULUN TYÖ- JA LOMA-AJAT 2015-2016 Työ- ja loma-ajat Jaksot Syyslukukausi 13.8.- 23.12.2015 1. 13.8.- 21.10.2015 Kevätlukukausi 7.1.- 4.6.2016 2. 22.10. 23.12.2015 Syysloma 12.-16.10.2015 3. 7.1.- 22.3.2016 Joululoma 24.12.2015-6.1.2016 4. 23.3.- 4.6.2016 Talviloma 7.- 11.3.2016 Vapaapäivä 6.5.2016 Koulupäivä: oppitunnit, ruokailut ja välitunnit 8.00-8.50 1. oppitunti 8.50-9.00 välitunti 9.00-9.45 2. oppitunti 9.45-10.00 välitunti (7. ja 8. luokat) 9.45-9.50 välitunti (9. luokat) 9.50-10.35 3. oppitunti (9. luokat) 10.00-10.45 3.oppitunti (7. ja 8. luokat) 10.35-11.05 ruokailu (9. luokat) 10.45-11.05 ruokailu (7. ja 8. luokat) 11.20-12.05 4. oppitunti 12.20-13.05 5. oppitunti 13.20-14.05 6. oppitunti 14.10-14.55 7. oppitunti 15.00-15.45 8. oppitunti 11.05-11.20 välitunti 12.05-12.20 välitunti 13.05-13.20 ulkovälitunti 14.05-14.10 siirtymätauko tarvittaessa

AAMUNAVAUS Koulu alkaa aamunavauksella klo 8.00. Poikkeuksellisesti aamunavaus voidaan pitää myös tunnin lopulla 9.40 alkaen. KANSLIA Kansliassa voi asioida välituntien aikana klo 8.00-15.00. Kansliassa voi hoitaa esim. koulumatkoihin liittyvät kysymykset. ASIAA OPETTAJILLE Opettajat ovat parhaiten tavattavissa ennen oppituntien alkua tai heti tunnin päätyttyä. Opettajat huolehtivat välituntien aikana valvonnoista, luokanvalvojan työhön liittyvistä tehtävistä sekä valmistautuvat seuraavaan oppituntiin. Kiireellisissä asioissa voit kysyä opettajaa opettajainhuoneesta. Ruokavälitunnit ovat rauhoitettuja. LUOKANOHJAAJA Luokanohjaaja on luokkansa oppilaiden lähin opettaja, jonka puoleen oppilaiden ja heidän huoltajiensa tulee ensisijaisesti kääntyä. Luokanvalvoja tarkkailee myös oppilaidensa poissaoloja ja niiden syitä. LUOKKARETKET Luokkaretket suositellaan tehtäväksi pääsääntöisesti kotimaahan poikkeuksena leirikoulut, jotka voivat suuntautua ulkomaille esimerkiksi ystävyyskouluihin Pohjoismaissa tai muualla. Suunnittelu/ rahan keruu: -retken ohjelma ja rahoitus on oltava selvillä hyvissä ajoin -ohjelmaan tulee kuulua vähintään yksi selkeä opintokohde -retkeltä voidaan toteuttaa jos pääosa luokan oppilaista lähtee mukaan -rahoitus hankitaan pääsääntöisesti luokan järjestämillä myyjäisillä, ym. muilla tavoilla -kerätyt rahat ovat luokan yhteisiä varoja eikä yksittäinen oppilas voi vaatia osuutta varoista etukäteen -mikäli retki ei toteudu, yhteisesti luokkaretkeä varten kerätyt varat jäävät koulun stipendirahastoon -luokanvalvoja toimii luokkaretkivalmistelujen ohjaajana RUOKAILU Ruokailu tapahtuu koulun ruokalassa. Oppilaat ruokailevat pääsääntöisesti klo 10.30 11.20 ruokavuorolla. Osa luokista voi ruokailla opetusjärjestelyistä johtuen myös 11.45. 12.15 vuorolla. Erityisruokavaliot: Kaikki oppilaat täyttävät syksyllä uudet erityisruokavaliolomakkeet, lomakkeita saa kouluravintolasta, palautus henkilökunnalle. VÄLIPALA Välipalatarjotaanklo 13.00213.15 Välipalahinnasto: välipala 1,70 henkilökunnalle 2,10 kahvi/tee 0,55 kaakao 0,65 hedelmä 0,65 Terveisenne voitte lähettää suoraan kouluravintolaan, sähköpostiosoite: minnacanth.ruokapalvelut@servica.fi

LIIKUNTATUNNIT' Asianmukainenvarustusonvälttämätönliikuntatuntientoimivantoteutumisen kannalta. Oppilaallatuleeollaliikuntatunneillaseuraavatvaihtovaatteetjavälineet: Sisäliikunnassat2paitajaverkkahousuttaishortsitsekävaaleapohjaiset sisäliikuntakengät Ulkoliikunnassavuodenaikaansopivaverryttely2taituulipukutaivastaava urheiluuntarkoitettujoustavavaatetusjaulkolenkkikengät Pyyheliina,silläjokaisenoppilaantuleehuolehtiahenkilökohtaisesta hygieniastaanliikuntatuntienjälkeen Luistelujajääpelitkuuluvatkouluntalviliikuntaohjelmaan,jotenjokaisella oppilaallatuleeollaomatluistimet Vapautuksenliikunnastasaavainlääkärin,terveydenhoitajantaihuoltajan todistuksella.tällöinkinliikunnanopettajaarvioitilanteenjaantaaoppilaalle luvanollapoissaliikuntatiloista,mikäliläsnäolopahentaisisairautta Kunoppilasonkoulussa,hänosallistuukaikkeenopetukseen,myös liikuntatunneille.toipilaanahänsuorittaaomaaohjelmaansataiyhteistä ohjelmaamuitakevyemmin Vapautuksenuinninopetuksestamyöntäävainlääkäri

OPPILAANOHJAUS Oppilaanohjaajat: Pirjo Mikkilä 044 718 4627 Anne Silvennoinen 044 7184081 Oppilaanohjaajat ovat tavattavissa päivittäin koululla. Oppilaanohjaukseen kuuluvat mm. seuraavat tehtävät: oppilaiden henkilökohtainen uranvalinnan ohjaus 9. ja 10. luokalla, valintojen ja opiskelun ohjaus 7. ja 8. luokalla, oppilaanohjaustunnit, nuoren kasvuun ja kehitykseen liittyvä ohjaus, opiskelutekniikkaan ja yleensä opintoihin liittyvä ohjaus, valinnaisaineista tiedottaminen ja valintojen ohjaus, opiskelumahdollisuuksista tiedottaminen, työelämätietouden jakaminen ja työhön tutustumisjärjestelyistä (TET) huolehtiminen. Huoltajat voivat ottaa yhteyttä opinto-ohjaajaan ja opettajiin keskustellakseen oppilaan jatkoopintosuunnitelmista tai opiskeluun liittyvistä kysymyksistä. TET (työelämään tutustuminen) - 7.lk:lla yksi koulupäivä koulun keittiössä. - 8. luokalla kolme päivää työhön tutustumista huoltajien työpaikoilla tai muussa sovitussa paikassa. - 9.lk:lla kahden viikon TET viikoilla 40 ja 41. ERITYISOPETUS Erityisopetuksella pyritään auttamaan oppilasta, lukemisen, kirjoittamisen ja muiden oppimisvaikeuksien sekä käyttäytymisen ja sosiaalisen kanssakäymisen ongelmissa. Erityisopettajina koulussamme toimii Anna-Leena Poutanen puh. 044 718 4626 ja Annariikka Koskinen puh. 044 718 4625. TUKIOPETUS Tukiopetusta annetaan tarpeen vaatiessa oppimisvaikeuksien vuoksi. Aloite tukiopetukseen voi tulla huoltajalta, oppilaalta tai opettajalta. KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ Vanhempainillat - 7. luokkien vanhempainilta pidetään syyskuun alkupuolella koululla. - 8. luokkien yhteisen ja/tai luokkakohtaisen vanhempainillan ajankohdan ilmoittaa luokanohjaaja. - 10. luokkien vanhempainilta pidetään elo-syyskuussa. - 9. ja 10. luokkalaisten vanhemmille pidetään vanhempainiltoja koulutusvalinnoista. -Lisäksi vanhempainyhdistys voi järjestää vanhempainiltoja. Kehityskeskustelut Koulunkäyntiin liittyen luokanohjaajalla, huoltajalla ja oppilaalla on kehityskeskustelut vuosittain. Keskustelut ovat kasvatuksellisia vuorovaikutustilanteita, joissa myös oppilaalla on mahdollisuus osallistua omaa opiskeluaan ja oppimistaan koskevaan arviointiin ja päätöksentekoon. Kehityskeskustelun ajankohdasta ja toteutustavasta huolehtii luokanohjaaja.

OPPILAAN KOULUNKÄYNNIN JA POISSAOLOJEN SEURANTA Koulussamme on käytössä selaimella toimiva Wilma-ohjelma, jolla vanhemmat voivat seurata oppilaan päivittäistä koulunkäyntiin liittyviä tapahtumia (poissaolot, myöhästymiset, huomautukset sekä opettajakohtaisesti esim. koenumerot). Wilmassa on myös oppilaan työjärjestys sekä oppilaan aiemmat lukukausi ja vuosi arvioinnit. * huoltajan Wilma-tunnus on tarkoitettu vain huoltajan käyttöön * oppilailla on omat tunnukset Wilmaan KOULUKURAATTORIN JA PSYKOLOGIN PALVELUT Mari Valonen, kuraattori 044 718 4118 Klaus Julkunen, psykologi 044 718 4043 KOULUTERVEYDENHOITO Terveydenhoitaja, Anne Harjuvaara puh. 044 718 6565, sähköposti: anne.harjuvaara@kuopio.fi Tavattavissa koululla maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin klo 8-16 perjantaisin 8 14, avovastaanotto yleensä 12-13 välillä, jolloin hoituvat nopeat toimenpiteet esim. hemoglobiinin mittaus, rokotukset, poissaolotodistukset yms. Koululääkäri on koululla tiistaisin. Koululääkärin vastaanotosta ilmoitetaan erikseen. Aika on sovittava terveydenhoitajan kanssa. Varsinainen sairaanhoito ei kuulu terveydenhuoltoon. Terveydenhoitaja tekee 7.lk:n oppilaille terveystarkastuksen ja 8-luokkalaisille on koululääkärin tarkastus. 9.lk:n oppilaat käyvät terveydenhoitajan tarkastuksessa. 7. ja 9. luokkalaisten tarkastuksissa vanhemmat mukana. Koululääkärin tarkastuksessa oppilaat saavat nuorison terveystodistuksen. 10.lk:n luokan oppilaat voivat ottaa yhteyttä koulumme terveydenhoitajaan tai Kallaveden aikuislukion terveydenhoitajaan puh. 044 718 6559. Koulussa tai koulumatkalla sattuneissa tapaturmissa ensiavun antaa terveydenhoitaja. Vastuu oppilaan sairaanhoidosta on huoltajalla. Hammaslääkäristä tulee kutsu kotiin kaikille peruskoululaisille. Hammashoito on suunniteltu jokaiselle yksilöllisesti. Oppilaan on noudatettava sovittuja hoitoaikoja. Mikäli sovittu hoitoaika ei käy, pyydetään se perumaan mahdollisimman ajoissa. Sakkomaksua peritään yli 15 vuotta täyttäneeltä peruuttamatta jätetystä hoitoajasta. *Huom Koululaisia ei enää kutsuta luokittain eikä kouluittain, vaan kotiosoitteen mukaisesti sille hammaslääkärille/suuhygienistille, jonka alueeseen hän kuuluu. Särkypäivystys tulee myös toimimaan aluekohtaisesti. Mikäli omalta, kotiosoitteen mukaiselta alueelta ollaan pois, voi vaihtoehtoista päivystyspaikkaa tiedustella hammashuollon keskitetystä asiakaspalvelusta puh. 186 611.

KOULUMATKAT Jos oppilaan, jonka lähikoulu on Minna Canthin koulu ja koulumatka ylittää 5 km, hän saa matkalipun koulun puolesta. Kuopion liikenteen ja Matkahuollon bussikortti on voimassa koulupäivinä (2 matkaa/päivä). Jos matkan pituus on epävarma, se tarkistetaan pyydettäessä. TUKIOPPILASTOIMINTA Tukioppilaat pyrkivät omalta osaltaan edistämään koulunyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä. He osallistuvat erilaisten tilaisuuksien ja kampanjoiden järjestämiseen sekä ala-asteelle suunnattuun tiedotustoimintaan. Uusia tukioppilaita valitaan seitsemäsluokkalaisten joukosta vuosittain. Toiminnan ohjaajina toimivat opettajat Johanna Kokkonen ja Taru Teerijoki. OPPILASKUNTA Kaikki oppilaat muodostavat oppilaskunnan, joka järjestäytyy syksyllä. Silloin oppilaskunnalle valitaan toimihenkilöt ja hallitus. KIRJASTO Minna Canthin koulukirjasto palvelee oman koulun opiskelijoita monipuolisella valikoimallaan tietoja kaunokirjallisuutta, sanoma- ja aikakausilehtiä sekä lehtileikkeitä. Lisäksi kirjastossa on tietokoneita opiskelijoiden käytössä. Kirjastosta vastaa lehtori Minna Miettinen. Kirjastosta voi lainata materiaalia Minna Canthin koulun omalla kirjastokortilla. Kortti on henkilökohtainen ja lainaaja on vastuussa kortillaan lainaamasta materiaalista. Jokainen oppilas saa kirjastokortin, jonka hän palauttaa opintojen päätyttyä koulukirjastoon. Materiaalin laina-aika on neljä viikkoa. Lainojen myöhästymisilmoitukset toimitetaan kotiin. Muista, että kirjasto on opiskelijoiden työskentelytila Älä häiritse muita Ulkovaatteet ja reput eivät kuulu kirjastoon Kirjasto ei ole ruokala Huolehdi, että kirjasto ja käyttämäsi materiaali pysyy siistinä. KERHOT Koulumme perustaa kerhoja mahdollisuuksien mukaan. JAKSOJÄRJESTELMÄ JA TUNTIJAKO Jaksojärjestelmä Lukuvuosi on jaettu neljään jaksoon. Suurin osa oppiaineista opetetaan keskitetysti jaksoissa. Kieliohjelma Yläasteen 7. luokalla A1- kielenä opiskellaan englantia, saksaa tai ranskaa. A2-kielenä tarjotaan ranskaa ja saksaa, mikäli ryhmä syntyy. A2-kielessä tehdään yhteistyötä myös muiden yläkoulujen kanssa. B1-kielenä on ruotsi, joka alkaa 7. luokalta. Ruotsia A1-kielenä lukeville englanti on aina B1-kieli. Valinnaisena B2-kielenä voi opiskella saksaa, espanjaa tai ranskaa 8. ja 9. luokalla.

MINNA CANTHIN KOULU / PERUSKOULUN LISÄOPETUS Lisäopetuksen tavoitteena on parantaa jatkokoulutukseen pääsyn edellytyksiä sekä lisätä eri koulutusmahdollisuuksien ja työelämän tuntemusta. Opetus toteutetaan yhteistyössä Kuopion aikuislukion. Minna Canthin koulu / Kuopion aikuislukio Lukiokymppi -jatko-opintotavoitteena lukio -mahdollisuus korottaa peruskoulunumeroita syyslukukauden aikana -mahdollisuus suorittaa lukiokursseja kevätlukukauden aikana -mahdollisuus työhön tutustumiseen viimeisen jakson aikana Lisäopetus esitellään tarkemmin lisäopetukseen hakeville oppilaille jaettavassa lisäopetuksen esitteessä.

TIETOJA KOULUN OPETUSSUUNNITELMASTA Ajantasaiset tiedot koulumme opetussuunnitelmasta löytyvät osoitteesta: opspro.peda.net/kuopio////0>koulukohtaiset/opetussuunnitelmat/0>/minna/canthin/koulu/ Minna Canthin koulun tuntijako Perusluokat Musiikkiluokat OPPIAINE 7 8 9 Yht. 7 8 9 Yht. Äidinkieli ja kirjallisuus 3 3 3 9 2,5 3,5 3 9 A-kieli 2 3 3 8 2 3 3 8 B-kieli (ruotsi) 2 2 2 6 2 2 2 6 Matematiikka 3 3 4 10 2,5 3,5 4 10 Biologia, maantieto 2 2 3 7 2 2 3 7 Kemia 1 1,5 1 3,5 1 1,5 1 3,5 Fysiikka 1 1,5 1 3,5 1 1,5 1 3,5 Terveystieto 1,5 1 0,5 3 0,5 2 0,5 3 Uskonto, EKT 1 1 1 3 1 1 1 3 Historia, yhteiskuntaoppi 2 2 3 7 2 2 3 7 Musiikki 1 - - 1 3 3 3 9 Kuvataide 2 - - 2 2 - - 2 Käsityö 3 - - 3 3 - - 3 Liikunta 2 2 2 6 2 2 2 6 Kotitalous 3 - - 3 3 - - 3 Oppilaanohjaus 0,5 1 0,5 2 0,5 1 0,5 2 Valinnainen aihekokonaisuus - 1-1 - - 1 1 Yhteiset aineet 30 24 24 78 30 28 28 86 Valinnaiset aineet - 6 6 12-2 2 4 Oppilaan tuntimäärä 30 30 30 90 30 30 30 90 Vapaaehtoinen A2-kieli 2 - - 2 2 - - 2 Yläkoulun kullakin vuosiluokalla oppilaalla on 30 kurssia. Kurssi on käytännössä n. 35 tuntia. Huomio Oppaaseen voi tulla muutoksia ja korjauksia painamisen jälkeen. Päivitämme tietoja koulun kotisivulle.

Liite 1. MINNA'CANTHIN'KOULUN'JÄRJESTYSSÄÄNNÖT A'.'KOULUALUEEN'JA':AJAN'MÄÄRITTELY KOULUNALUE,KOULUAIKA Koulunalueeksikatsotaankouluntontti.Kouluaikaontyöjärjestyksenmukainen työpäivä,jokavoiollamyöskoulualueenulkopuolella. B.'PÄIVITTÄISEEN'TYÖAIKAAN'LIITTYVÄT'MÄÄRÄYKSET KOULUNOVIENAVAAMINENJASULKEMINEN Koulunovetavataanlukujärjestyksenmukaisinakoulupäivinäklo7.30.Ovetsuljetaan klo16.00.ovienavaamisestailtakäyttöönonsovittavaerikseen. PÄIVÄNAVAUS Päivänavausalkaakello8.00.Mahdollisetkuulutuksetkokotaloonpidetään päivänavauksenyhteydessä. OPPITUNNIT Oppitunnitalkavatlukujärjestyksessäilmoitettunaaikana.Päivänavauskuuluutoiseen oppituntiin.mikäliopettajaeiolesyytäilmoittamattasaapunutluokkaan,oppilaat menevätkysymäänohjeitaopettajainhuoneesta,kansliastatairehtorilta.oppituntien ajaksiulkovaatteetjätetäännaulakoihintaisäilytyslokeroihin.kännykätpidetään oppituntienaikanasuljettuinataiäänettömällä.hattujaeipidetäoppitunneillapäässä. Oppituntienalkamis2jaloppumisajankohtiavoiopettajamuuttaamyöspedagogisin perustein. Kelloeisoioppitunninalkamisentailoppumisenmerkiksi.Oppilaanonitse huolehdittavasiitä,ettähänsaapuuajoissaoppitunnille. VÄLITUNNIT Oppimisvireydensäilyttämiseksiolisiopiskelijanedunmukaistamennäuloskaikilla välitunneilla.sisälläoloonsallittuensisijaisestiauloissa.kaikki'oppilaat'viettävät'klo' 13.05:13.15'välitunnin'ulkona.'Kouluyhteisönjäsentenonpidettäväkoulualueja sisätilatsiisteinäjaviihtyisinä. Asiatonoleskelupohjakerroksentiloissaonkielletty.Ruokatuntienaikanamahdollinen käytävässäoleskelueisaahäiritäkäynnissäoleviaoppitunteja. Josoppilaspoistuukoulualueeltaluvattakoulupäivänaikana,oppilastekeesenomalla vastuullaan. Koulualueellaonajoneuvollaajokiellettyhuoltoajoalukuunottamatta.Ajoneuvot jätetäänniitävartenosoitettuunpaikkaansiten,etteihuoltoajohäiriinny.muusta

välituntikäyttäytymisestänoudatetaanerikseenannettaviaohjeita.koulupäivänaikana lumipallojenheittelyonkielletty. KIRJASTOJAAKVAARIO Kirjastoontarkoitettuopiskeluunjahiljaiseentyöhön.Sielläeioleilla,syödä,juoda, pelatakorttiatms.kirjastonjaakvaariontietokoneetovatvainkoulutyöskentelyävarten. KIOSKI MinnaCanthinkoulunjalukionoppilaskunnatpitävätkioskiaaukipääsääntöisesti ruokavälitunnilla.toiminnanjatkumisenedellytyksenäon,ettäsisätilatsäilyvätsiisteinä. RUOKAILU Ruokailuunosallistutaanlukujärjestyksenmukaisesti.Ulkovaatteetjareputjätetään niillevarattuihinpaikkoihin.ruokalassanoudatetaanhyviäruokailutapoja,esim. lippikset,pipotjahatutotetaanpoispäästäruokalassa. POISSAOLOT'JA'MYÖHÄSTYMISET' Rehtorimyöntääoppilaalleylikolmepäivääkestävänvapaan,luokanvalvojayksittäiset tunnitsekä123koulupäivää.lomaaanotaankoulunvirallisellalomakkeella. Oppilaansairastuessahuoltajantuleeilmoittaaasiastaluokanvalvojalleensimmäisenä sairaspäivänä.josoppilassairastuukeskenkoulupäivän,hänentuleekysyälupa poistumiseenterveydenhoitajalta,luokanvalvojaltataimuultaopettajalta. Aiheettomastapoissaolostajauseammastaaiheettomastamyöhästymisestäseuraa rangaistus. KOULUNOMAISUUS Koulunomaisuuttatuleekäsitellähuolellisesti.Oppilasonvelvollinenkorvaamaan tahallaantaituottamuksestaaiheuttamansavahingon.aiheutuneestavahingostaon viipymättäilmoitettava.kouluyhteisönjäsenenonhuolehdittavasiitä,ettäkoulu,sen omaisuusjaympäristösäilyvätsiisteinä. KERHOT Kerhojentoimintaavalvookunkinkerhonohjaaja.Tilojenkäytössätuleekoulunomatja oppilaidenharrastustoiminnankäyttötarpeetasettaaetusijalle. KOULUYHTEISÖNJÄSENTENOIKEUSTURVA Johtokuntavalvookouluyhteisönjäsentenoikeusturvaa.Kouluyhteisönjäsen,joka katsoohänelletaattujenoikeuksientaioikeusturvansaloukatuksi,voikääntyäasiassa johtokunnanpuoleen,jonkatuleeryhtyäasianvaatimiintoimenpiteisiin. Oppilastavoidaanrangaista,joshänrikkoojärjestyssääntöjätaimuutoinkäyttäytyy epäasiallisesti.koulunoikeuskäyttäärankaisuvaltaarajoittuutapauksiin,jolloin rikkomusontehtykoulussataikoulunkäyntiinvälittömästiliittyvissäolosuhteissakuten koulunkäyttämälläalueellataikoulunjärjestämässätilaisuudessa.rangaistuksia

määrättäessänoudatetaanperusopetusasetuksen18.japerusopetuslain36.pykälää (liite). KOULUNTYÖRAUHA(Perusopetuslaki29.ja30.pykälä) Oppilaillajakoulunhenkilökunnallaonoikeushäiriöttömääntyöskentelyyn. Kouluyhteisönjäsenentuleekäyttäytyäasiallisesti,toisethuomioonottaenjatoisia loukkaamatta. Kiusaaminenonkaikissamuodoissaankielletty,silläpsyykkinenjafyysinen koskemattomuusonjokaisenperusoikeus.kiusaamisenestäminenonkaikkienasia. Kiusaamistapauksistaonvälittömästiilmoitettavakoulunhenkilökunnalle. ILMOITUKSET/JULISTEET Ilmoituksetjajulisteetkiinnitetäänilmoitustauluille.Oppilaidenilmoituksilleonomat ilmoitustaulunsaala2aulassa.ilmoitukseteivätsaaollahyvientapojenvastaisia.koulun ulkopuolisistatilaisuuksistailmoittamiseenonhankittavarehtorinlupa. TUPAKOINTIYM.KOULUSSA Kouluyhteisönjäseneisaatupakoidataiesiintyäpäihteidentaihuumeidenvaikutuksen alaisenakouluaikana,koulualueellataisenvälittömässäläheisyydessäeikämyöskään koulunjärjestämässätilaisuudessataioppitunneillakoulualueenulkopuolella,kuten liikunnanopetuksessa.samakoskeemyössähkötupakkaajanuuskaamista. Tupakointivälineiden,alkoholin,huumeidentaimuidenpäihteidentuominenkouluunon kiellettyä. C.'MUUT'KOULUYHTEISÖLLE'KUULUVAT'ASIAT Niissäasioissa,joistaeijärjestyssäännöissäerikseenmäärätä,noudatetaanvoimassa olevaakoulujärjestystäsekämuitaperuskouluakoskeviasäännöksiäjamääräyksiä. Liite Otteitaperusopetuslaistaja2asetuksestakurinpitoonliittyvissäkysymyksissä

Liite 2 Perusopetuslaki 36 (13.6.2003/477) Kurinpito Oppilas, joka häiritsee opetusta tai muuten rikkoo koulun järjestystä taikka menettelee vilpillisesti, voidaan määrätä jälkiistuntoon enintään kahdeksi tunniksi tai hänelle voidaan antaa kirjallinen varoitus. Jos rikkomus on vakava tai jos oppilas jatkaa edellä tarkoitettua epäasiallista käyttäytymistä jälki-istunnon tai kirjallisen varoituksen saatuaan, oppilas voidaan erottaa enintään kolmeksi kuukaudeksi. Kirjallinen varoitus ja määräaikainen erottaminen ovat kurinpitorangaistuksia. Opetusta häiritsevä oppilas voidaan määrätä poistumaan jäljellä olevan oppitunnin ajaksi luokkahuoneesta tai muusta tilasta, jossa opetusta annetaan, taikka koulun järjestämästä tilaisuudesta. Oppilaan osallistuminen opetukseen voidaan evätä enintään jäljellä olevan työpäivän ajaksi, jos on olemassa vaara, että toisen oppilaan taikka koulussa tai muussa opetustilassa työskentelevän henkilön turvallisuus kärsii oppilaan väkivaltaisen tai uhkaavan käyttäytymisen vuoksi taikka opetus tai siihen liittyvä toiminta vaikeutuu kohtuuttomasti oppilaan häiritsevän käyttäytymisen vuoksi. Kotitehtävänsä laiminlyönyt oppilas voidaan määrätä työpäivän päätyttyä enintään tunniksi kerrallaan valvonnan alaisena suorittamaan tehtäviään. 36 a (13.6.2003/477) Menettely kurinpitoasiassa ja erottamisen täytäntöönpano Ennen oppilaan määräämistä jälki-istuntoon, kirjallisen varoituksen antamista oppilaalle ja oppilaan määräaikaista erottamista on yksilöitävä toimenpiteeseen johtava teko tai laiminlyönti, kuultava oppilasta ja hankittava muu tarpeellinen selvitys. Ennen kurinpitorangaistuksen antamista on oppilaan huoltajalle varattava tilaisuus tulla kuulluksi. Muista 36 :ssä tarkoitetuista toimenpiteistä on ilmoitettava oppilaan huoltajalle ja opetuksen epäämisestä tarvittaessa koulun sijaintikunnan sosiaalihuollon toimeenpanoon kuuluvia tehtäviä hoitavalle viranomaiselle. Määräaikaisesta erottamisesta ja kirjallisesta varoituksesta tulee antaa päätös, ja muut 36 :ssä tarkoitetut toimenpiteet tulee kirjata. Opetuksen järjestäjän tulee järjestää opetus, joka estää määräajaksi erotetun oppilaan jäämisen jälkeen vuosiluokkansa ja opetusryhmänsä edistymisestä. Erotetulle oppilaalle laaditaan opetussuunnitelmaan perustuva henkilökohtainen suunnitelma, jonka mukaan opetus toteutetaan ja oppimista seurataan. Määräaikaista erottamista koskevan päätöksen täytäntöönpanosta on voimassa, mitä hallintolainkäyttölain (586/1996) 31 :n 1 ja 2 momentissa ja 32 :ssä säädetään, ja lisäksi, mitä jäljempänä 4 momentissa säädetään. Kun oppilas on käyttäytynyt niin väkivaltaisesti tai uhkaavasti, että toisen oppilaan tai koulussa tai muussa opetustilassa työskentelevän henkilön turvallisuus on kärsinyt tai vakavasti vaarantunut, ja on olemassa ilmeinen vaara, että väkivaltainen tai uhkaava käyttäytyminen toistuu, määräaikainen erottaminen voidaan panna täytäntöön sen estämättä, ettei päätös ole lainvoimainen. Määräaikaista erottamista koskevan päätöksen täytäntöönpanosta lainvoimaa vailla olevana ja täytäntöönpanon alkamisen ajankohdasta on päätettävä samalla kun määräaikaisesta erottamisesta päätetään. Rehtorin ja opettajan päätösvallasta jälki-istunnon määräämisessä sekä 36 :n 2 4 momentissa tarkoitetusta asiasta säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Voimakeinojen käytön liioittelusta säädetään rikoslain (39/1889) 4 luvun 6 :n 3 momentissa ja 7 :ssä. Perusopetusasetus 18 (18.6.2003/560) Rehtorin ja opettajan päätösvalta eräissä tilanteissa Perusopetuslain 36 :n 1 momentissa tarkoitetusta jälki-istunnosta, pykälän 2 momentissa tarkoitetusta oppilaan määräämisestä poistumaan luokkahuoneesta tai muusta tilasta, jossa opetusta annetaan, ja pykälän 4 momentissa tarkoitetusta tehtävien suorittamisesta työpäivän päätyttyä päättää oppilaan opettaja. Mainitun pykälän 2 momentissa tarkoitetusta oppilaan määräämisestä poistumaan koulun järjestämästä tilaisuudesta päättää rehtori tai opettaja. Mainitun pykälän 3 momentissa tarkoitetusta opetuksen epäämisestä päättää rehtori.

Liite%3% KOULUTAPATURMAT Koulutapaturmien korvaaminen koulussa, koulumatkalla ja koulun järjestämissä tilaisuuksissa kuten luokkaretkillä ja leirikoulussa sekä omaisuusvahinkojen korvaaminen Kuopion kaupunki on ottanut Vakuutusyhtiö Pohjolasta vapaaehtoisen ryhmätapaturmavakuutuksen (sopimus nro 206 008727525/6) Perusopetuksen oppilaalle koulussa (sisältää kaupungin järjestämän iltapäivätoiminnan) ja koulumatkalla sekä koulun järjestämissä tilaisuuksissa kuten luokkaretkillä ja leirikoulussa sattuneen tapaturman hoito on maksuton (perusopetuslaki 34 ). Oppilaan sairastumiseen liittyviä kustannuksia ja oppilaan omaisuudelle, kun ei ole kysymyksessä tapaturma, mm. silmälaseille ja asusteille sattuneita vahinkoja ei korvata. Vapaaehtoisen ryhmätapaturmavakuutuksen korvaavuus - vakuutuksesta korvataan 0 euron omavastuulla - tapaturman hoitokuluja enintään 10 000 euroa - tapaturman aiheuttamasta pysyvästä haitasta enintään 30 000 euroa ja - tapaturman aiheuttamasta kuolemasta 3 000 euroa. Hoitokulut korvataan julkisen tai yksityisen sektorin terveydenhoitopalveluna. Fysikaalista hoitoa korvataan, kun se on välttämätöntä vamman leikkaus- tai kipsaushoidon jälkeen. Hoidon tulee olla lääkärin määräämää ja hoitolaitoksessa annettua. Vakuutuksesta korvataan tapaturmaa kohti enintään yksi hoitojakso, johon voi sisältyä 10 hoitokertaa. Vakuutus korvaa myös mahdolliset lääkärinlausunnot. Matkakulut hoitolaitokseen korvataan Sairausvakuutuslain perusteiden mukaisesti joko taksilla terveydenhuollon edustajan todistuksen perusteella (SV 67 tai muu vastaava selvitys) tai omalla autolla Sosiaali- ja Terveysministeriön asetuksen mukaisesti (v. 2013 korvausmäärä 0,20 / km). Peruskoulun oppilaiden osalta koulumatkojen ylimääräiset koulukuljetukset voidaan korvata lääkärin tai hoitolaitoksen antaman todistuksen perusteella. Oman auton käytöstä voi hakea korvausta, lääkärinlausunto kuljetuksen tarpeellisuudesta on ehtona korvauksen saamiselle. Maksetaan Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa määritelty moottoriajoneuvon matkakustannusten määrä. Hoitokuluksi katsotaan lääkärinhoitoa edellyttävän vamman aiheuttaneen tapaturman yhteydessä käytöstä rikkoutuneiden silmälasien, kuulokojeen, hammasproteesin ja turvakypärän korjauskustannukset tai jos korjaaminen on mahdotonta (optikon tai hammaslaboratorion lausunnon mukaan), entistä vastaavan hankintakustannukset. Korvausvaatimus on esitettävä viimeistään kahden kuukauden kuluessa tapaturmasta. Vamman hoitokulut julkisen sektorin terveydenhoitopalveluista: Koulu täyttää korvaushakemuksen ja kustannukset laskutetaan suoraan vakuutusyhtiöltä kun koulu maksaa ensin kys:n poliklinikkamaksut, mahdolliset ambulanssi-/taksikuljetukset. Oppilaalla täytyy olla tapaturmailmoituslomake mukana hoitolaitokseen mentäessä. Vamman hoitokulut yksityisen sektorin terveydenhoitopalveluista: Hoitokulut tulee maksaa huoltajan ensin itse ja hakea niistä sairausvakuutuslain mukaiset korvaukset Kelasta. Ennen kuin lähetetään tositteet Kelaan, otetaan niistä kopiot

korvaushakemuksen liitteiksi toimitettavaksi koululle. Kelan korvaukset saatuaan toimitetaan Kelan antama alkuperäinen korvauslaskelma sekä kopiot Kelaan toimitetuista kuiteista ja alkuperäiset kuitit kuluista (joista Kela ei maksa korvausta) koululle vahingonkorvaushakemuksen tekemistä varten. Rehtorin/opettajan velvollisuutena on huolehtia koulutapaturman kohteeksi joutuneen oppilaan hoitoon ohjaamisesta sekä huoltajan tiedottamisesta /ohjaamisesta em. ohjeilla. Teknisen työn tunneilla (yläkoulussa) sekä tet-jaksoilla sattuneet tapaturmat korvaa lakisäteinen tapaturmavakuutus Vakuutusyhtiö Pohjolassa. Em. tapaturmista on täytettävä kaksi lomaketta, tapaturma / ammattitauti-ilmoitus sekä selvitys oppilaan tapaturmasta (lähetettävä Kirsi Ahtoselle). Lomakkeet löytyvät myös sinetistä atk- ja lomakkeet kohdasta. Luokkaretkelle/leirikouluun lähtiessä kannattaa huomioida, että kaupunki korvaa vain tapaturmista aiheutuneet vahingot em. ohjeen mukaisesti. Kaupunki ei korvaa sairastumisesta aiheutuneita kustannuksia eikä oppilaan omaisuudelle sattuneita vahinkoja. Ennen matkalle lähtöä kannattaa tarkistaa oppilaiden kotivakuutukset tai ottaa ylimääräinen vakuutus matkaa varten. Kaupunki ei maksa näitä ns. ylimääräisiä vakuutuksia. Matkavakuutuksia kannattaa kysyä Vakuutusyhtiö Pohjolasta, josta kaupungin nykyiset vakuutukset on otettu.