Kirjaamo Lappeenrannan kaupunki

Samankaltaiset tiedostot
TEHDYT SOPEUTTAMISTOIMET

EKTA ry:n avustushakemus Eksoten lausunto EKTA ry:n avustushakemukseen

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 2 /

Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto

KAIKU. Joensuun kaupunki, Henkilöstö- ja työllisyysjaosto Sanna Saastamoinen

Työllisyyspoliittiset avustukset vuodelle 2019

Edellä mainitusta johtuen, on etsittävä myös muita keinoja ja ratkaisuja, jotta rakennukset saadaan tuottavimmiksi.

Kai Hyttinen, Aducate, kohta 3, paikalla klo Sirpa Alho-Törrönen, Anakom, kohta 3, paikalla klo

Vaalan kunta.

Sammonahden suuralueen palvelujen ja asukasosallisuuden uudet innovatiot

KAIKU TL 5, erityistavoite Sanna Saastamoinen Joensuu

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/

9. Syksyn seuraseminaari, HSRC ehdottanut ajankohdaksi

Sastamalan kaupungintalo hallituksen kokoushuone

Työllisyyspoliittisten avustusten infotilaisuus toimijoille

Työllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta

Selvitykset asukastaloista ja aluetyöstä

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle

Yhteiskunnallinen yritystoiminta työllistämisen näkökulmasta

Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille. Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs.

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2016 Kaupunginkanslia Työllistämistoimikunta PK Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13

KAUPUNGIN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ TYÖLLISYYDEN HOIDOSSA

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 6/2016. Työllistämistoimikunta KU Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13

Toimintasuunnitelma 2015

Vesienhoidon rahoituslähteet. Helena Haakana Pohjois-Karjalan ELY-keskus Luonto ja alueidenkäyttö yksikkö, vesienhoitotiimi

Palkkatuki. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Eija Ahava Toimisto Otsikko

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä Tammikuu 2016

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä maaliskuu 2016

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä helmikuu 2016

Kuntien panostukset työllisyydenhoitoon vuonna kysely

KARVIAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2017 Maaseutulautakunta

Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkoneuvosto 1/5

KARIJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2017 1/8 KIRJASTO- JA KULTTUURILAUTAKUNTA. Petri Ahola. Pentti Haaranoja Pentti Pihlajaviita Mirja Peräsaari

Ajankohtaista Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta

Kolmannen ja julkisen sektorin kumppanuustoiminta Oulussa yhteistyöllä voimaa, työtä ja palveluita

Palkkatuki Uudenmaan TE-toimisto, Palkkatukiyksikkö

Saastamoinen Liisa. ystävällisin terveisin, Susanna Kaitanen, pj. Myllylammen vesiosuuskunta. 3L elokuuta :21. Saastamoinen. =!

Työvoima- ja yrityspalvelujen alueelliset kokeilut 2017 ja TE-palveluiden ohjausryhmä

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (9) Nilsiän pitäjäraati

Etelä-Savossa työttömyys lisääntyi kesäkuussa vähemmän kuin koko maassa. Työllisyyskatsaus, kesäkuu klo 9:00

Talousarvio 2017 Muutosesitykset ja tasapainotilanne

Hankesuunnitelma TARMO monialaisen työllisyystoiminnan kehittäminen yhdessä

TE-hallinnon ja työelämän yhteistyö

Kainuun työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA sivu ELINKEINOLAUTAKUNTA 4/ Valtuustosali, kunnanvirasto JÄSEN

Sosiaalisen luoton laajentaminen ja työllisyyskatsaus

Etelä-Savossa työpaikkoja avoinna työnvälityksessä 14 % edellisvuoden tammikuuta enemmän. Työllisyyskatsaus, tammikuu

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti

Työllisyyden hoito elinkeinopolitiikkaa vai sosiaalipolitiikkaa? Pirkko Hynynen Työikäisten palvelulinjajohtaja

Etelä-Savossa työttömiä yhtä paljon viimeksi tammi-helmikuussa Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9:00

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset

Länsialue omaksi yhteisöllisyyttä ja viihtyvyyttä yhdessä tehden Sammonlahden suuralueen palvelujen ja asukasosallisuuden uudet innovaatiot

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen

Päätöspöytäkirja 15/2018

Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät

Miesten työttömyysaste marraskuussa Etelä-Savossa lähes 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin naisten

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/ ( 11) Työllisyysjaosto Ympäristöteknisen toimialan työllistämishankkeen loppuraportti

Etelä-Savon työttömyys pahimmillaan sitten vuoden 2005 joulukuun. Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9.00

Palveluasumisen ja tehostetun palveluasumisen palveluseteli

Nuorten aktivointiaste Etelä-Savossa heinäkuussa koko maan toiseksi korkein. Työllisyyskatsaus, heinäkuu klo 9:00

Renessanssi-hanke. - Sosiaalisen resilienssin ja yhteiskuntavastuullisen työllistämisen kehittämishanke

TOIMARI-hanke MYR

Kuntaliitto yhteistyön tukena

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ.

Palkkatuella työllistettyjen määrä lähes puolittunut Etelä-Savossa vuodentakaisesta. Työllisyyskatsaus, marraskuu klo 9.

Pyhäjoen kunta tukee työllisyyttä käyttämällä työmarkkinatuen kuntaosuuteen varattua määrärahaa uusien työpaikkojen luomiseen alueelle

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 2/2019 Varpaisjärven seurakunnan seurakuntaneuvosto

TE-palveluja alueellisesti

Etelä-Savossa elokuun työttömyysluvut pahimmat sitten vuoden Työllisyyskatsaus, elokuu klo 9:00

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

Pekka Mansikkamäki, varapuheenjohtaja varajäsen Terhi Sten. Heli Ketola, Kestävät koulutus ja uravalinnat projekti

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää

Vanhusneuvoston nimeäminen ja vanhusneuvoston toimintasäännön vahvistaminen

Tähtäimessä työmarkkinat polkuja ja poteroita

KH 127 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh

Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2016

Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta vähemmän kuin koko maassa. Työllisyyskatsaus, syyskuu

Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto

KUMPPANUUSSOPIMUS. Sopimuksen osapuolet ja soveltaminen

Työhön kuntouttava Green Care Etelä-Suomessa

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 7/ ( 10) Työllisyysjaosto Kainuun ja Kajaanin työllisyysnäkymät sekä Kasvupalvelupilotti Kopakka

TE-toimiston aktivointipalvelut alensivat maaliskuussa työttömyysastetta Etelä-Savossa yli 6 prosenttiyksikköä

Nuorten miesten työttömyys on lisääntynyt syksystä selvästi Etelä-Savossa. Työllisyyskatsaus, tammikuu klo 9:00

Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2015

Palvelu- ja myyntityön työpaikkoja tänä vuonna työnvälityksessä selvästi viime vuosia vähemmän. Työllisyyskatsaus, syyskuu

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Työttömyys helpottui vain hieman tammikuusta helmikuuhun Etelä-Savossa. Työllisyyskatsaus, helmikuu klo 9:00

SOPIMUS KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN AVUSTAMISESTA

Yli työtöntä Etelä-Savossa kesäkuun lopussa. Työllisyyskatsaus, kesäkuu klo 9:00

Työelämäkokeilu. Porissa Jenni Ketonen, TYP-päällikkö

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä

Asukasosallisuuden avustusinfo Anu Markkola Osallisuus ja neuvonta -yksikkö Kaupunginkanslia

YHTEISTYÖSOPIMUS SUOMEN ICEHEARTS RY:N LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRIN TOIMINNAN RAHOITUSTA 2019 LÄHTIEN

Helsingin kaupungin työllisyydenhoito

Transkriptio:

Kirjaamo Lappeenrannan kaupunki Lähettäjä : Anu Oikkonen <anu.olkkonen@ekta.fi> Lähetetty : 12.joulukuuta 2016 11:42 Vastaanottaja : Kirjaamo Lappeenrannan kaupunki; Naukkarinen Olli; Natunen Sanna; Huovila Krista Aihe: EKTA RY:N AVUSTUSHAKEMUS V. 2017 Liitteet : img-212113222-oool.pdf Hei, Ohessa avustushakemus ensi vuodelle. Liitteenä budjetti, ote pöytäkirjasta ja laskemat säästöistä sakkomaksuissa Ektan toiminnan kautta sekä asukastilojen ylläpitokustannukset. Etelä-Karjalan työ- ja asukastupayhdistys ry ei näillä tulevilla resursseilla pysty ylläpitämään asukastilatoimintaa, vaan on pakotettu karsimaan toimintoja. Asukastilatoiminnan toivotaan kuitenkin jatkuvan kaupungissa, joten esitetään kaupungin ottavan vastuuta asukastilatoiminnan jatkuvuudesta yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Molemmissa asukastiloissa kävijämäärät ovat kasvaneet. Anu Oikkonen Toiminnanjohtaja Etelä-Karjalan työ-ja asukastupayhdistys ry Simolantie 3 53600 Lappeenranta p.040-723 6251 anu.olkkonen @ekta.fi www. ekta.fi Tämä sähköposti on luottamuksellinen. Se on tarkoitettu ainoastaan osoitetulle vastaanottajalle. Teillä ei ole lupaa ilmaista eikä käyttää tietoa, jonka olette vääränä vastaanottajana saanut tietoonne. Lähettäjä : Ekta ry, Joukola <info@ekta.fi> Lähetetty : 12. joulukuuta 2016 13:32 Vastaanottaja : Anu Oikkonen Aihe: Ekta ry:n skannaus Ole hyvä ja katso liitetiedosto Number of Images: 6 Attachment File Type: PDF

Device Name: Ekta ry, Joukola Device Location: For more information on Xerox products and solutions, please visit http://www.xerox.com/

Kirjaarno i l,03 Etelä-Karjalan työ - ja asukastupayhdistysry 09.12.2016 HAKEMUS LAPPEENRANNAN KAUPUNGINHALLITUKSELLE Etelä-Karjalan työ- ja asukastupayhdistys ry (Ekta ry) hakee avustusta työtoiminnan järjestämiseen vuodelle 2017. Työtoiminnassa oleville asiakkaille tarjottavat toimenpiteet ovat työkokeilu ja kuntouttava työtoimintaa. Vuonna 2016 (ajalla 01.01.-01.12.) asiakkaita on ollut työtoiminnassa seuraavasti: Palkkatuella 47 henkilöä Työkokeilussa 50 henkilöä Kuntouttavassa työtoiminnassa 60 eri henkilöä Muut 10 henkilöä (yhdyskuntapalvelua suorittavat, sosionomiopiskelijat, suomen kielen kurssiharjoittelijat jne). Yhteensä 167 henkilöä Tiukentuneen taloustilanteen takia yhdistys joutuu luopumaan asukastilatoiminnasta. Toiminta keskitetään Simolantielle ja katiskapajalle Tullitielle. 30.11.2016 mennessä työtoiminnassa olleista asiakkaista on avoimille työmarkkinoille työllistynyt 18 henkilöä ja opiskelun on aloittanut 9 henkilöä. Hyväksi havaittua mallia yritysyhteistyössä jatketaan edelleen. Työtoiminnassa olevien asiakkaiden työmarkkinavalmiuksia ja työnhakutaitoja parannetaan ja heitä ohjataan kohti työtä ja koulutusta. Näihin toimenpiteisiin liittyvää yksilövalmennusta on lisätty. Seurataan avoimia työpaikkoja ja tiedotetaan niistä, avustetaan työpaikkahakemusten laatimisessa, velkajärjestelyyn hakeutumisessa sekä kannustetaan huolehtimaan omasta hyvinvoinnista. 1

Laki julkisista työllisyys- ja yrityspalveluista uudistuu 1.1.2017 lukien. Alustavien tietojen mukaan tämä vaikuttaa palkkatukien suuruuteen ja sitä kautta palkkatuella palkattavien määrään. Yhdistyksen palkkatukityöllistäminen jää uusien säännösten takia vähäiseksi. Etelä-Karjalan työ- ja asukastupayhdistys ry ei pysty pienentyvillä resursseilla ylläpitämään asukastilatoiminta. Asukastilatoiminnan toivotaan kuitenkin jatkuvan kaupungissa ja kaupungin ottavan vastuuta asukastilatoiminnan jatkuvuudesta yhdessä muiden toi mijoiden kanssa. VUODEN 2017 TAVOITTEET -Palkkatukityö 5 henkilöä -Työkokeilu 48 henkilöä -Muut 15 henkilöä -Kuntouttava työtoiminta 60 henkilöä YHTEENSÄ 128 HENKILÖÄ VUODELLE 2017 EKTA RY HAKEE AVUSTUSTA TYÖTOIMINNAN Jos Ekta ry ei saa Lappeenrannan kaupungilta avustusta, yhdistyksen toiminta joudutaan lopettamaan. 12.12.2016 aloitetaan yhteistyökuvioiden selvitys yhdessä kaupungin, Hyötyhallin ja Laptuotteen kanssa. Etelä-Karjalan työ- ja asukastupayhdistys ry:n hallituksen puolesta Anu Olkkonen toiminnanjohtaja Etelä-Karjalan työ- ja asukastupayhdistys ry 2

EKTA ry OTE PÖYTÄKTRJASTA 2016-12-09 EKT A RY: N HALLIT UKSEN KOKOUS 6/2016 Aika: 8.12.2016 klo 11.00-12.05 Paikka: Toimitalo Joukola, Simolantie 3, yläkerran luokkahuone Läsnä: Lappeenrannan kaupungin Iuottamushenkilöt/ Panu Kärri, pj. ja Taina Haapasalo Lappeenrannan Länsialueen asukasyhdistys ry/ Esko Huttunen Lauritsalan alueen asukasyhdistys ry/tapani Leppänen Kaupunginosayhdistys Voisalmensaarelaiset ry/tiina Kilkkinen Lappeenrannan Seurakuntayhtymä /Ari Tuomikoski Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy/Martti Mäkelä ja Pia Haakana Pienyritysapu Leena Saarinen/Leena Saarinen Eksoten viranhaltijat/ Heikki Hirvonen, siht. EKTA ry/anu Olkkonen 6. Ekta ry:n selvitys avustushakemukseen Lappeenrannan kaupungille Taustaa: Ekta ry:n tulee tehdä esitys siitä miten toiminta jatkuu jos avustusta myönnetään. Esityksessä tulee ilmetä pystytäänkö toimintoja yhdistämään muiden alueen toimijoiden (Laptuote ja Hyötyhalli) kanssa. Rahoitus riippuu siitä miten tuottoja saadaan. Pyydetty myös selvitys vaihtoehdosta jossa avustusta ei myönnetä. Rahoittaja kohdistaa avustuksensa ensisijaisesti työllistämiseen, mikä myös tulee ottaa huomioon Ekta ry:n jatkosuunnitelmassa. Keskittyminen työllistymistä tukevaan toimintaan tarkoittaa sitä, että Ekta ry:n tärkeänä pitämän asukastoiminnan toiminta ja rahoitus tulee ohjata muualle. Esitys: Anu Olkkonen esitteli ehdotuksen toimenpiteiksi ensi vuodelle, sen mukaisen budjettiesityksen sekä työntekijäkohtaisen selvityksen kuluista ja toiminnan tuotoista.

Toimenpide-ehdotuksen mukaan: -Ekta ry:n toiminta lopetetaan jos kaupungin avustusta ei saada. -toiminnan jatkaminen on mahdollista vuonna 2017 jos kaupunki myöntää 161.000 @:n avustuksen. Tämä edellyttää että: - luovutaan asukastupien tilojen ylläpidosta ja toiminnoista -irtisanotaan kaksi henkilöä -toirnistotyöntekijälle tarjotaan jatkossa työtä kolmena päivänä kuukaudessa - jäljelle jäävästä henkilöstöstä kolme tekee 1.1.2017 alkaen 5 h 35 min. työpäivää (78 %) ja yksi ESR-hankkeen työntekijä neljän kuukauden ajan neljän tunnin työpäivää (55 %) -ESR-hanke lopetetaan neljän kuukauden jälkeen jos siihen ei ohjaudu riittävästi asiakkaita - katiskapajan toiminta lopetetaan, jos ei saada kaupungin kumppanuussopimuksella siihen ohjaajaa - rakennuspajalla ei ole työtoiminnassa olevia henkilöitä vuoden alussa. Ohjaaja on mukana pihatöissä ja lavakuljetuksissa. -Ekta ry aloittaa yhdessä Laptuotteen, Hyötyhallin ja kaupungin edustajien kanssa 12.12.2016 tapaamisesta selvittelyn toiminnan jatkamisesta yhteistyössä tai yhteisenä toimintana - selvitetään tilojen yhdistäznismahdollisuuksia vuokrakulujen pienentämiseksi Hallitus keskusteli asiasta ja päätti yksimielisesti, että 1. Ekta ry:n toiminta lakkautetaan jos kaupungin avustusta ei saada 2. Toimintaa voidaan jatkaa vuonna 2017 yllä kuvatuilla edellytyksillä ja toiminnan supistamisilla 3. Asukastiloissa tapahtuvan tärkeänä pidetyn toiminnan toivotaan kuitenkin jatkuvan esimerkiksi yhdistyspohjaisilla järjestelyillä niin että kaupunki voisi tarjota sille puitteet. 4. Ekta ry on mukana neuvotteluissa selvitettäessä sen toimintojen yhdistämistä Laptuotteen ja Hyötyhallin toimintojen kanssa Vakuudeksi Heikki Hirvonen siht.

Budjetti 2017 budjetti toteutunut TUOTOT 2017 2016 31.10.2016 Avustukset,kaupunki 161000, 00 161000,00 161000,00 Ely-keskus 189888,00 133151,47 Muut avustukset 4200,00 Palkkatuet 50000,00 240000,00 207590,72 ESR-hanke 28000,00 24750,00 15702,56 Avustukset yht. 239000,00 615638,00 521644,75 Toiminnan tuotot Muut tuotot 4835,25 Kuty 22000,00 20000,00 21007,35 Joukola 70000,00 80000,00 74495,43 Asukastuvat 17000,00 13421,08 79 % Puoti 15000,00 5311,04 35% Työkorvaukset 28000,00 25000,00 8273,80 5 kk Toiminnan tuotot yht. 120000,00 157000,00 127343, 95 Tuotot yhteensä 359000,00 772638,00 648988,70 84 % KULUT Henkilöstökulut Projektin henkilöstö 173000, 00 189 888, 00 152290,80 Muu henkilöstö 66279,00 55900,00 Esr-hanke 24750;00 16182,45 Palkkatukihenk. kulut 52000,00 250000,00 208247,63 Toimihenkilöt, toimisto 24000,00 19801,00 Terveydenhoito, tyky 1500,00 5221,00 1897,13 korvaus 20 Muut toiminnan kulut, sähkö 10000,00 17000,00 11055,29 Vuokrat 42000,00 77000,00 63978,08 Kone-ja laitekustannukset, auto 16000,00 18000,00 18307, 91 Työkalut, tarvikkeet, raaka-aineet 18000,00 28000,00 19608,66 Ulkopuoliset palvelut 4060,75 Ruokaostot ym toiminnan kulut 8000,00 20000,00 12213,37 Puhelin, internet 6000,00 9500,00 8554,81 Ohjelmat 3363,75 Hallinnon kulut 12000,00 13500, 00 10387,28 Matkaku1ut,päivärahat 2000,00 6000,00 4506,59 Kunnossapito, siivous, puhtaus 5000,00 7500,00 7571,22 Koulutus 500,00 2000,00 2243,89 Muut kulut 13000,00 14000,00 11051, 62 Kulut yhteensä 359000,00 772638,00 631222,23 0,00 17766,47

SÄÄSTÖT SAKKOMAKSUISSA V. 2016 EKTAN TOIMINNAN KAUTTA Yhteensä SAMMONTORIN ASUKASTILAN ARVIOIDUT KUSTANNUKSET puhelin ja henkilökunnan palkkakustannus, ihlö.) (sisältää vuokran, sähkön, nettiyhteydet, LAURITSALAN ASUKASTILAN ARVIOIDUT KUSTANNUKSET (sisältää vuokran puhelin ja henkilökunnan palkkakustannus, 1hlö,), sähkön, nettiyhteydet, N. 46.000