Lauri Kärkkäinen Kiuruveden pojasta Helsingin kaupungingeodeetiksi

Maanmittaus 84:1 (2009) 5 Lauri Kärkkäinen 1903 1988 Lauri Kärkkäinen Kiuruveden pojasta Helsingin kaupungingeodeetiksi Risto Kärkkäinen

6 Lauri Kärkkäinen Kiuruveden pojasta Helsingin kaupungingeodeetiksi Johdanto Helsingissä sijaitsevaan Tekniikan museoon on aktiivinen ryhmä entisiä maanmittareita koonnut jo parin vuosikymmenen ajan maanmittauksen ja maanmittareiden historiaa. Isääni Lauri Kärkkäistä oli haastateltu joskus hänen 85-vuotissyntymäpäivän kieppeillä 1980-luvun lopulla. Pahaksi onneksi nauhat olivat myöhemmin kadonneet. Niinpä minua myös entistä maanmittaria pyydettiin kokoamaan tietoja isäni maanmittarin urasta. Hänen kotiarkistossaan olikin säilynyt melko paljon hänen laatimiaan kirjoituksia, muistioita ja ottamiaan valokuvia. Tämä elämäkerta on syntynyt tuon aineiston pohjalta ja olen sitä ryydittänyt muutamien hänet hyvin tunteneiden kollegojen ja ystävien sekä sukulaisten kertomuksilla. Poju Lauri Johannes (Lassi) Kärkkäinen (4.8.1903 30.11.1988) eli aikana, jolloin yhteiskunnallinen murros oli Suomessa läsnä kaiken aikaa. Vuosisatainen maatalousyhteiskunta oli muuttumassa teolliseksi yhteiskunnaksi. Laurin äiti oli maatalon tytär Hilda Maria Ihalainen Iisalmelta. Hilda kävi kauppakoulun Kuopiossa, missä hän tapasi tulevan miehensä. Laurin isä Antti Ambrosius (Ambro) Kärkkäinen oli lähtöisin pientilalta Kiuruvedeltä, mutta hän loi uransa kauppiaana ja kunnallismiehenä Kiuruvedellä. Lauri aloitti koulunkäyntinsä Kiuruvedellä ja jatkoi sitä oppikoulussa Iisalmella, missä hänen koulunkäyntinsä muuttui takkuiseksi. Koulupaikkakunta vaihtui, nuoren pojan järki voitti ja Lauri päätyi opiskelemaan maanmittariksi. Maanmittareiden toimenkuvaan vaikuttivat 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla nopealla tempolla suuret yhteiskunnalliset muutokset. Suomen itsenäistyttyä maanomistusolojen uudelleenjärjestely oli maanmittareille suuri haaste. Itsenäisiksi tiloiksi muodostettiin 1930-luvun loppuun mennessä yli 118 000 vuokratilaa. Se aika oli ns. jakomittareille työntäyteinen ja jakomittariksi Laurikin aluksi aikoi. Kaupunkien ja muiden suurten taajamien voimakas kasvu loi pian paineita asemakaavoituksen nopeuttamiselle. Tämä taas johti asemakaavojen pohjakarttojen laatimisen suureen lisääntymiseen. Siinä ja kartoituksen kehittämisessä avautui Laurille seuraava haaste jo 1930-luvun puolessa välissä. Toisen maailmansodan jälkeen kaupungit kasvoivat edelleen ja kiinteistö- ja mittaustoimen uudelleen järjestely tuli ajankohtaiseksi pääkaupunkia myöten. Tämän haasteen Lauri sai eteensä toimiessaan ensin Helsingin kaupungin apulaisgeo-

Maanmittaus 84:1 (2009) 7 deettina ja myöhemmin geodeettina. Eläkkeelle siirryttyään hän piti kaupunkien mittaustoimen kehittämistä varsinaisena elämäntehtävänään. Kaiken kaikkiaan Laurille tarjoutui vuosien kuluessa erinomaiset mahdollisuudet toteuttaa luontaisia lahjojaan ja opiskelun tuomia insinööritaitoja hänelle avautuneissa työpaikoissa valtion maanmittauslaitoksen ja Helsingin kaupungin palveluksessa. Lauri on mielenkiintoinen esimerkki syrjäisen maalaiskirkonkylän pojasta, joka hylättyään haaveensa maanviljelijän ammatista siirtyi tai ajautui Helsinkiin ja teki siellä lopulta elämäntyönsä pääkaupungin virkakoneistossa hyvinkin vastuunalaisessa roolissa. Eläkevuosinaan hän kuitenkin ulkomaan matkojen ohella palautui tavan takaa muistelemaan kotikirkonkyläänsä, jonne suvun vuosisataiset juuret tuntuivat hänet vahvasti sitovan. Espoossa, kesäkuussa 2009 Risto Kärkkäinen Kirjoittaja on Lauri Kärkkäisen poika. Hän on suorittanut diplomi-insinööritutkinnon 1965 ja tekniikan lisensiaatin tutkinnon 1975 TKK:n maanmittausosastolla. Risto Kärkkäinen on toiminut työurallaan kaavoitus- ja aluesuunnittelutehtävissä ympäristöministeriössä ylitarkastajana ja rakennusneuvoksena.

8 Lauri Kärkkäinen Kiuruveden pojasta Helsingin kaupungingeodeetiksi Sisällys Koulunkäynti ja uran alku Kiuruvedellä...9 Koulunkäyntiä Kiuruvedellä, Iisalmella, Torniossa ja Lapualla...9 Maataloutta vai tekniikkaa opiskelemaan...11 Maanmittariksi Kiuruvedelle 1930...15 Maanmittaushallituksen geodeettiseen toimistoon 1932...24 Opintomatkoja ja ilmakuvauksen kehittämistä 1930-luvulla...29 Rajankäynti Suomen ja Neuvostoliiton välillä vuonna 1934...31 Helsingin kaupunkimittausosastolle insinööriksi ja kaupungingeodeetiksi...35 Ilmakuvakarttojen tekoa sodan aikana...35 Takaisin siviiliin ja työn aloittaminen kaupunkimittarina syksyllä 1944...44 Virka- ja opintomatkoja 1950- ja 1960-luvuilla...46 Maanmittauksen tekniikan kehittäjä...47 Akateeminen ura Teknillisessä korkeakoulussa...48 Konsulttitöitä 1940- ja 1950-luvuilla...49 Puheenjohtajana lukuisissa ammattialan yhdistyksissä...50 Muita aktiviteetteja...53 Kiuruves-Seura...53 Kärkkäisten sukuseura...54 Laurin kenties rakkain harrastus: sauna ja Saunaseura...54 Sauna-alan yhtiö 1940-luvulla...56 Politiikka...56 Eläkepäivät...56 Viisut ja tarinat...57 Lassin luonnekuvaa...58 Lähteitä...60 Liite: Viisu Kaavoitusalueiden jakolain ja asetuksen Tarkistuskomitean työstä 1958 80...61 Liite: Viisu Wiialasta ja Lapista...63

Maanmittaus 84:1 (2009) 9 Koulunkäynti ja uran alku Kiuruvedellä Koulunkäyntiä Kiuruvedellä, Iisalmella, Torniossa ja Lapualla Kansakoulua Lauri kävi Kiuruvedellä kolme luokkaa. Ensimmäinen todistus syyslukukaudelta 1912 on säilynyt tallella. Käytös on ollut kympin arvoista, mutta ahkeruudesta ja tarkkuudesta tuli vain seitsemän. Muuten numerot olivat kahdeksaa ja seitsemää. Kirjoituksen opettelussa käytettiin 1900-luvun alussa pieniä kivitauluja (rihvelitauluja), joille kirjaimet piirrettiin liidulla ja helmitaulu oli apuväline laskennossa. Opetusta ja opettajia David Böökíä ja Tyyne Huttusta Lauri muisteli hyvillä mielin. Laurin mukaan harrasti opettaja Böök kansan valistamista muutenkin kuin koulussa. Hän mm. laittoi koulun tontille mallipuutarhan, jossa oli siihen aikaan Pohjois-Savossa harvinaisia viini- ja karviaismarjapensaita ja puutarhavadelmia. Opettaja Böök muistetaan myös kansanlääkärinä, koska Kiuruvedellä ei tuolloin ollut oikeata lääkäriä. Hoito-ohjeet olivat kuulemma selkeitä: apteekista aspiriinia, salmiakkia tai muuta apteekkarin suosittelemaa lääkettä. Jos eivät neuvot ja lääkkeet tehonneet, oli edessä reilun 30 kilometrin matka hevosella Iisalmelle oikeaan lääkäriin. Kaupunkimatkat Iisalmeen 1900-luvun alussa olivat jääneet Laurille erityisesti mieleen. Ennen rautatien valmistumista vuonna 1923 kaupunkimatka tehtiin talvella hevosella ja kesällä laivalla. Lauri on kertonut lapsuutensa muistojaan Kiuruveden kunnan 100-vuotisjuhlassa vuonna 1973 tähän tapaan: [ ] Talvisin tuo matka tehtiin hevosella ja se kesti noin puoli päivää. Tie oli viitoitettu järvien jäälle ja välillä tie meni maakannasten yli. Tuolla talvitiellä tuli aina vastaan rahtimiehiä, joiden hevoset surullisen näköisinä vetivät perässään raskasta rahtikuormaa. [ ] Nämä rahtikuormat olivat tulossa Iisalmen tukkukaupoista Kiuruvedelle taikka ohi siitäkin Pyhäjärvelle tai Pyhännälle. [ ] Matkan puolivälissä Runnilla syötettiin ja juotettiin hevosia ja juotiin kuumaa kahvia.[ ]Kesällä oli tuo iisalmimatka paljon mielenkiintoisempi. Kiuruveden rannassa oli kaksi valkokylkistä matkustajalaivaa, Kiuruvesi ja Kalervo. Ne lähtivät aamuisin viiden ja kuuden aikaan. [ ] Kiurujoen niskassa nousi tukkilaisia veneistään laivaan pitkävartiset keksit mukanaan. Heidän tehtävänään oli auttaa laivaa pääsemään joessa olevan tukkisuman läpi. Pienistä pojista tuntui kovin jännittävältä kun tukit pitivät kovaa jyskettä laivan keulassa ja jymisivät myöskin laivan kyljissä. Kun saavuttiin Iisalmeen neuvottiin meitä maalaispoikia kulkemaan kadun sivuilla olevia jalkakäytäviä myöten ja korvissa tuntui jatkuvasti kuuluvan ravaavien hevosten kavioiden kopse ja kärrin rattaiden kolina. Kiuruvedellä oli totuttu siihen, että hevoset tavallisesti kulkivat näillä kuraisilla tai pölyisillä teillä hiljakseen käyten ja jalankulkijat vaatimattomasti tien sivupientareita myöten.

10 Lauri Kärkkäinen Kiuruveden pojasta Helsingin kaupungingeodeetiksi Iltapäivällä alkoi matka kaupungista takaisin. Erikoisesti on jäänyt mieleen pysähtyminen Runnin laiturissa. Se oli täynnä runnivieraita (Runnin kylpylän vieraita) ja heitä oli myöskin joen rannalla. He olivat herrasväkeä, pääasiassa kaupunkilaisia. Naiset olivat pukeutuneet hienoihin hepeneisiin ja kädessä heillä oli värikkäät päivänvarjot. Heidän puheensa oli erilaista kuin meidän savolaisten ja monet heistä tuntuivat puhuvan aivan vieraita kieliä, jota me pojat ihmetellen kuuntelimme. [ ] Kun saavuttiin Kiurujärvelle, oli silloin maataloissa jo ilta-askareiden aika. [ ] Kun laiva saapui Kiuruveden laituriin, oli se väkeä täynnä vastaanottamassa kaupungista palaavia tai matkustavaisia. Ehkäpä useimmilla laitureilla olijoista ei ollut muuta asiaa kuin olla vain joukossa mukana ja saada siten vaihtelua maalaiskirkonkylän muuten yksitoikkoiseen elämään. Yhteiskoulussa Iisalmella ja Torniossa Lauri meni yhteiskouluun Iisalmeen vuonna 1915. Koulu ei kuitenkaan Iisalmessa oikein luonnistanut. Hän kertoi olleensa paremmin häntäpäässä, koska kaikenlaisia juoksuja sitä siihen aikaan poikasakilla oli. Vuoden 1917 Venäjän vallankumous ja sen jälkeen Suomessa 1918 alussa alkanut kansalaissota sekoittivat Laurin koulunkäynnin. Erityisesti jäi nihkeä venäjän opiskelu hänelle mieleen: Minä olin kolmannella luokalla oppikoulua ja siihen aikaan venättä luettiin. Joka päivä oli venäjänkielen tunteja. Ja meillä pojilla oli päätös, että arvosana ei saa pojilla olla kuin viitonen tai kuutonen. Ei alle viitosen, ettei tule ehtoja yli kuutosen taas ei. Tytöillä oli taas seitsikkoja, kahdeksikkoja ja yhdeksikköjä. Venäjän kielen tuntimäärä oli 1900-luvun alussa Venäjän vallan aikana suuri, 20 24 tuntia viikossa. Laurille laiskuus venäjän opiskelussa aikanaan vähän kostautui. Joutuessaan 1934 geodeetiksi Suomen ja Neuvostoliiton väliseen rajankäyntiin olisi Lauri mielellään osannut venäjää hieman paremmin kuin mitä oli muistissa yhteiskouluajoilta. Iisalmen koulu tympi Lauria kovasti eikä hän kansalaissodan päätyttyä toukokuussa 1918 enää mennyt kouluun ja jäi luokalle. Hän halusi omien sanojensa mukaan jäädä mieluummin kotiin vaikka renkipojaksi. Kesän Lauri oli kotonaan maatöissä ja 15 vuotta täyttänyt poika aikoi tosissaan lopettaa koulun. Ambro-isä teki kuitenkin ehdotuksen jatkaa koulua Torniossa, missä poika saisi asua tätinsä luona. Lauri suostui ehdotukseen ja kävi Torniossa silloisen oppikoulun 3. 5. luokat (nykyisen peruskoulun 7. 9. luokat). Koulunkäynnin tahti muuttui nyt kokonaan. Lauri arveli, että paremmat opettajat saivat hänessä muutoksen aikaan. Tornion ajoilta Lauri kertoi usein kovista Suomi Ruotsi-jääpallo-otteluista Haaparannan poikien kanssa. Pelit käytiin Tornionjoen jäällä. Suomalaiset kuulemma olivat useimmin voitolla. Monet ottelut kuitenkin päättyivät ankaraan tappeluun ja Laurille jäi ikiajoiksi peleistä muistoksi arpi otsaan. Laurin tavaroissa on Tornion ajalta säilynyt 10.4.1919 hänelle myönnetty rajanylikulkupassi n:o 149. Sen mukaan koululainen Lauri Kärkkäinen Torniosta on oikeutettu käy-

Maanmittaus 84:1 (2009) 11 mään rajaseuduilla Ruotsin kuningaskunnassa. Passi oli voimassa 6 kuukautta ja se näköjään piti joka kerta leimata rajan kummallakin puolella. Leimojen mukaan matkoja on ollut melko monta vuoden 1919 keväällä ja syksyllä. Ylioppilaaksi Lapuan maanviljelyslyseosta Laurin mielessä kangasteli edelleen maanviljelyn valitseminen elämänuraksi. Hän jatkoi koulua Lapuan maanviljelyslyseossa. Koulun ohjelmaan sisältyivät erikoisaineina kaikki maanviljelysopiston kurssiaineet ja myös maatilaharjoittelua. Lyseon aikana Lauri asui rovasti Malmivaaran pappilassa. Lyseossa hän kävi lukion ja tuli ylioppilaaksi keväällä 1924. Tuolloin ylioppilastutkinto piti suorittaa yhdellä kerralla ja enintään pystyi osallistumaan kuuden aineen kokeeseen. Arvosanoja oli käytössä neljä: laudatur (kiitettävä), cum laude approbatur (kiittäen hyväksytty), approbatur (hyväksytty) ja improbatur (hylätty). Matematiikassa Laurille tuli laudatur, reaalissa cum laude, saksassa cum laude sekä suomessa että ruotsissa approbatur. Käytös arvioitiin kympiksi ja ahkeruus ja tarkkaavaisuus olivat kansakoulun alusta nousseet yhdeksikköön. Maataloutta vai tekniikkaa opiskelemaan Uran valinta ei ollut Laurille helppoa. Kouluaikana maanviljelys veti voimakkaasti puoleensa. Pääsyyksi Lauri on sanonut sen, että hänen isänsä oli ostanut muutaman kymmenen kilometrin päästä oikein mukavan Toivola-nimisen maatilan Oulun läänin Pyhäjärven rannalta. Lauri oli välillä haikaillut myös insinööriksi ryhtymistä. Lauri oli joskus oppikouluaikanaan nähnyt Kiuruvedellä laivalla Iisalmelta tansseihin tulleen reippaan, laulavaisen teekkariporukan ja päättänyt joskus aikanaan pyrkiä polyteekin kouluun. Innostus insinööriopintoihin kuitenkin laimeni myöhempinä kouluvuosina, sillä maanviljelysala veti vahvasti puoleensa. Lyseon aikana hän joutui kesällä 1922 kuitenkin ensimmäisen kerran tekemisiin maanmittauksen kanssa. Laurin piti tuurata maanviljelyslyseon harjoittelupaikkansa isäntää maanmittaustoimituksessa. Toimitusta tekevä maanmittausinsinööri Jaala oli maininnut, että maanviljelyslyseon opetus olisi hyvä pohja maanmittarille. Asia jäi kytemään ja seuraavaksi kesäksi Lauri päätti pyrkiä maanmittausharjoittelijaksi. Hän ei tuolloin tiennyt muuta insinööriä kuin maanmittausinsinööri Uotisen Iisalmelta ja niin oli ollut luontevaa pyrkiä hänelle kesäharjoittelijaksi. Niinpä Lauri sitten kesällä 1923 aloitti tulevan maanmittariuransa maanmittausharjoittelijana insinööri Uotisen apulaisena. Uran valinta oli kuitenkin vielä opiskelun alussa edelleen hakusessa. Lauri aloitti ylioppilaaksi tulonsa jälkeen vuonna 1924 opinnot sekä Helsingin Yliopiston maantalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa että Teknillisessä korkeakoulussa maanmittausosastolla. Opiskelut maanmittausosastolla etenivät nopeammin ja niin Lauri kahden talven jälkeen jätti yliopistolla aloitetut agronomiopinnot.

12 Lauri Kärkkäinen Kiuruveden pojasta Helsingin kaupungingeodeetiksi Asevelvollisuuden suorittaminen 1926 27 katkaisi opinnot Teknillisessä korkeakoulussa. Lauri kiinnostui opiskelunsa loppuvaiheessa maapohjan hyvyysluokituksesta, mikä oli hyödyllistä hallita sen ajan kenttämaanmittarin toimissa. Hän oli kesällä 1928 Kainuussa Suoviljely-yhdistyksen assistenttina soita tutkimassa ja kesällä 1929 Geologian laitoksen töissä. Varusmiespalvelu keskeytti opiskelut Lauri palveli varusmiehenä 1926 27 Pohjois-Savon rykmentissä Kuopiossa. Alokasajaltaan Kuopiosta Lauri kertoi perhepiirissä juttua tilanteesta, jossa uusilta alokkailta oli merkitty kantakorttiin koulutustaustaa. Lauri oli tuolloin jo suorittanut Teknillisessä korkeakoulussa kahden vuoden opiskelun jälkeen ns. pikkudiplomin. Kun Laurin koulupohjaa kysyttiin, hän aloitti vastaamalla, että kolme luokkaa kansakoulua. Siihen kysely loppuikin ja tuo vaatimaton koulupohja siirtyi hänen kantakorttiinsa. Kun sitten jossakin yhteydessä oppitunneilla käsiteltiin luodin lentorataa siis ballistiikan perusteita, havaitsi Lauri että opetusta antava kanta-aliupseeri oli opetellut asiat ulkoa, muttei oikein hallinnut asian matemaattisia kaavoja. Lauri oli tietenkin matematiikasta paljon paremmin perillä ja kiusasi kanta-aliupseeria ikävillä kysymyksillä. Laurin todellinen koulupohja sitten kuitenkin paljastui ja kyseinen aliupseeri pisti puolestaan hänet pitämään ballistiikan myöhemmät oppitunnit. Lauri komennettiin sittemmin aliupseerikouluun ja reserviupseerikouluun. Diplomi-insinööriksi Teknillisestä korkeakoulusta 1930 Lauri sai opiskeluunsa rahoitusta kotoaan sekä lisäksi eräältä sukulaiseltaan. Myös kesätöiden tienestit auttoivat opiskelun loppuvuosien rahoitusta. Laurin opiskelun viimeiseltä vuodelta on suvun papereissa säilynyt kaksi kirjettä syksyltä 1929. Syyskuun 4. päivä Lassi kirjoitti isälleen, että he olivat Erkki-veljen kanssa vuokranneet huoneen Laivurinkadulta ja että hintaan sisältyi myös täysihoito. Hinta oli 850 markkaa kummaltakin. Lauri perusteli Erkin osalta suunniteltua kalliimmaksi tullutta asumista sillä, että ei tarvitse juosta kaupungilla ruokapaikkoja hakemassa. Lauri oli jo tuolloin pystynyt tienaamaan opiskelurahoja kesätöissä ja oli valmis satsaamaan asumiseen omia edellisen kesän palkkarahojaan, mutta aikoi nostaa rahat vasta kun on saanut kaikki tekemänsä työt luovutetuiksi. Sitä ennen hän pyysi isältään 1 200 markkaa. Marraskuun 8 päivänä hän kirjoitti saaneensa edellisen kesän palkatkin, 9 342 markkaa. Apumiehille summasta oli mennyt 1 100 markkaa ja kotiin Lauri ilmoitti lähettävänsä 3 000 markkaa. Samasta kirjeestä käy myös ilmi, että hän oli aloittanut diplomityön teon. Diplomityö tuli valmiiksi seuraavana vuonna. Sen aiheena oli uusjako ja vesiperäisen maan kuivatussuunnitelman teko. Arvosanaksi tuli kiitettävä. Opettajistaan Teknillisessä korkeakoulussa Lauri on erikoisesti maininnut geodesian professorin Nikka Petreliuksen. Hänestä on muistikuvia Laurin Geodeettienkerhon kerhon 25-vuotisjuhlassa 30.11.1962 pitämässä esitelmässä. Pet-

Maanmittaus 84:1 (2009) 13 Teekkari Lauri Kärkkäinen Teekkariboksi, Lauri vasemmalla

14 Lauri Kärkkäinen Kiuruveden pojasta Helsingin kaupungingeodeetiksi relius oli ollut ilmeisen hyvä opettaja, mutta hänen puheessaan toistui vähän väliä merkillinen välisana nikka, joka teki usein melko koomisenkin vaikutelman. Saattoipa käydä niinkin, että eläkeikää lähestyvä vanhapoika-professori kesken luennon unohtui katselemaan ikkunasta kadulle ja mutisi itsekseen: Nikka komeita naisia. Mittaustekniikan kehittäminen tuli myöhemmin 1930- ja 1940-luvuilla keskeiseksi Laurin toiminnassaan. Pientä esimakua kekseliäisyydestä löytyy jo opiskeluajoilta. Lauri on muistellut, että hän oli joutunut kotikylässään joskus vuoden 1928 paikkeilla käyttämään oppimiaan mittaustaitoja vähän improvisoiden. Tuolloin rakennettiin talkoilla Kiuruveden kirkonkylälle urheilukenttää. Laurin tehtäväksi tuli kentän tasauksen ja salaojituksen suunnittelu ja juoksuradan mittaus. Vaaitusvälineet puuttuivat, mutta kekseliäänä miehenä hän pisti keskelle tulevaa kenttää tukevan pöydän ja sen päälle tavallisen vatupassin. Sillä oli tasaukset ja salaojien kaltevuuden tähtäilty. Juoksurata oli urheilijoiden mukaan hyvä juosta. Lassi ei ollut kuulemma heille koskaan kertonut, että toinen pää kentästä oli kallio leikkauksen vuoksi 25 cm toista ylempänä. Laurin parhaita kavereita opiskeluaikoina oli kiuruvetinen Aaro Huttunen, joka opiskeli Teknillisen korkeakoulun sähköosastolla. Teekkarikaverukset näkyvät harvinaisessa kuvassa Suomen Kuvalehden numerossa 29 / 18.7.1925. Kuvassa suuri väkijoukko ihmettelee Eduskuntatalon edustalle Mannerheimintielle 6. Lassin Rudge-moottoripyörä eli savolaisittain Rötsi

Maanmittaus 84:1 (2009) 15 heinäkuuta pudonnutta Finnairin edeltäjän Aero Oy:n Junkers-konetta. Kone oli yksimoottorinen vesitaso, jollaisella hoidettiin mm. Helsinki Tallinna-liikennettä. Kuvassa on erotettavissa kaksi valkoista teekkarilakillista opiskelijaa eli Lauri ja Aaro. Lehden tekstin mukaan oli koneen moottori äkkiä kaupungin yläpuolella sammunut ja ohjaaja oli yrittänyt vesikoneella pakkolaskua Töölönlahdelle. Kone kuitenkin putosi Mannerheimintielle. Kone näyttää kärsineen pahat vauriot, mutta kukaan koneessa olleesta neljästä henkilöstä ei loukkaantunut. Aaro Huttunen oli kertomusten mukaan välillä reipas juhlija ja hänen oli ollut usein vaikea saada vuokratuksi asuntoa. Mutta kun kekseliäs teekkari laittoi lehti-ilmoitukseen nimimerkiksi Hiljainen teologi, oli vuokraaminen onnistunut. Aarolla oli 1920-luvun lopulla Indian-merkkinen moottoripyörä. Lassilla taas oli Rudge-moottoripyörä, jota hän tarvitsi ollessaan maanmittarina Kiuruvedellä. Kun kaverukset kokeilivat pyöriensä vauhtia Kiuruvedellä, mentiin kurveihin välillä niin että korva maata hipoi. Näin ainakin Aaro oli väittänyt. Pitkille ajomatkoille Lauri näyttää säilyneiden valokuvien mukaan kesäisinkin varustautuneen lentäjän nahkahuuvalla ja turkilla. Maanmittariksi Kiuruvedelle 1930 Ensimmäiset maanmittaustoimitukset Valmistuttuaan diplomi-insinööriksi Lauri oli ensin maanmittausauskultanttina vuosina 1930 32. Hän teki kotikunnassaan Kiuruvedellä maanjako- ja kylätietoimituksia. On syytä mainita, että saadakseen maanmittausinsinöörinviran oli tuolloin suoritettava ensin kahden vuoden mittainen auskultointi jonkun maanmittausinsinöörin alaisena. Lauri kertoi, että ensimmäistä toimitusta valmistellessaan hän oli soittanut Alfred Kauhaselle Jokelan tilalle. Esiteltyään itsensä virallisella äänellä insinööri Kärkkäiseksi oli Kauhanen savolaiseen tapaan alkanut udella insinöörin sukujuuria. Sitten oli selvinnyt, että insinööri olikin alkuperäisiä kiuruvetisiä ja sen jälkeen hän oli vain Kärkkäis-Lassi. Mutta ei ollut Lassikaan arvannut, että Alfred Kauhanen oli hänenkin jo ennestään tuntema Jokelan Alappi. Maanmittaustoimituksissa sattuneista tapahtumista Lauri on kirjoittanut neljä pakinaa, jotka on julkaistu Kiuruvesi-lehdessä vuosina 1983 84. Pakinassa Piti mennä pihan läpi kerrottiin päättäväisestä isännästä, joka halusi suunniteltavan kylätien menevän isännän pihan läpi. Silloin 1930-luvun alussa liikenne oli vähäistä ja isäntä halusi päästä haastelemaan ohikulkijoiden kanssa. Isännän näkökohdat otettiin suunnittelussa huomioon, kun arvioitiin syrjäisen tien liikenteen pysyvän vaatimattomana ja tie suunniteltiin pihan läpi. Lauri muisteli pakinassa Mökin Miinakin halusi, että kerran tielinjaa varten karttaa tehtäessä eräs apumies oli uteliaalle mökin emännälle häntä pelästyttääkseen sanonut tielinjan tulevan talon ja navetan väliin. Tästä olikin Miina yllättäen ilahtunut ja sanonut: Nythän minun on heleppo viiä lehmä talavella nuapuriin

16 Lauri Kärkkäinen Kiuruveden pojasta Helsingin kaupungingeodeetiksi sonnille! Ennen on aena ollunna hankala viiä sitä umpihankee myöten tuonne tielle, kun se on sivummassa. Miina oli kutsunut heti koko mittausporukan kahville. Laurilla oli ollut sitten suuri työ vakuuttaa, ettei tietä vedetä pihan läpi, kun pellon reunan kautta kiertämällä päästään tasaisemmalle maalle. Arolan maatila piti perinnönjaossa jakaa kolmen veljeksen kesken. Saattaa loputkin karstat tippua pakinassa Lauri kertoi, että veljekset olivat päättäneet pitää talonsa samassa ryhmässä. Lauri kirjoitti pakinassaan koettaneensa selvittää, että maatilojen hoitamisen kannalta olisi edullisempaa siirtää kaksi taloa muualle ja jättää vain yksi talo entiseen paikkaan. Veljekset pysyivät alkuperäisessä ajatuksessaan kunnes Lauri huomasi kysyä, että mitäs mieltä emännät ovat yhteisasumisesta. Onhan ne akat joskus riidelleet, niin että karsta on laipioista tippunut, yksi myönsi. Tähän Lauri oli sanonut, että jos tulee niitä miniöitä tai vävyjä, silloin saattaa loppukin karsta tippua. Pienen hiljaisuuden jälkeen talot sitten päätettiin siirtää erilleen. Eräässä Iisalmen puolen kylätietoimituksessa yrittivät jotkut asianosaiset peruuttaa toimituksen heti alkukokouksessa. Lauri ei nähnyt tälle edellytyksiä ja vei toimituksen loppuun, koska katsoi tiestä koituvan laajasti hyötyä kun tieyhteys Iisalmen ja Kiuruveden välillä lyhenisi lähes 20 km. Toimituksesta valitettiin, mutta Lassin ratkaisuja ei muutettu. Kun tie sitten tuli valmiiksi osittain valtion rahoilla, oli tielautakunnan puheenjohtajalta tullut kiitoskirje ja kutsu illalliselle Iisalmen Seurahuoneelle. Kutsua ei Lassi ollut ottanut vastaan, vaikka tuskinpa siitä korruptiokantelua olisi tullut. Muitakin muistiinpanoja on tallessa Lassin Kiuruveden vuosilta. Pontikan keitto ei tuolloin kieltolain aikaan ollut lainkaan harvinaista. Pontikkakeittiöt oli tavallisesti syvällä metsien kätköissä. Kartoitustöissä niihin silloin tällöin törmättiin Kiuruvedelläkin, vaikka huhu maanmittarien liikkeistä olikin tavallisesti jo siirrättänyt keittäjät muualle. Lauri on muistellut paria tapausta. Yhden kerran oli mittauslinja mennyt tarkasti keittopaikan yli ja toisen kerran piti arvioida suon keskellä oleva metsäsaareke, missä olikin toiminnassa oleva keittovärkki. Sitä ei Lassi kerro, tehtiinkö pontikkapannuista ilmoitus nimismiehelle kuten olisi kai pitänyt. Ehkä tehtiin, mutta keittäjiä ei luultavasti saatu selville. Laurille jäi Kiuruveden maanmittariajastaan erittäin miellyttävät muistot. Yhdestäkään Kiuruvedellä tehdystä toimituksesta ei valitettu, vaikka erilaisia hankaliakin näkökohtia toimituksen kuluessa olikin noussut esille. Lassin paikallistuntemus auttoi ilman muuta vaikeiden tilanteiden selvittämisessä. Maanmittaustoimitusten uskotut miehet olivat Kiuruvedellä yleensä valistuneita isäntiä. Lassi piti erityisen suuressa arvossa kiuruvetistä uskottua miestä Heikki Väisästä, jota kutsuttiin myös komissioni Väisäseksi. Miehellä oli jo Lassin aloittaessa lähes kolmenkymmenen vuoden kokemus maanmittaustöistä. Hänellä oli hyvä muisti ja muutenkin erinomaisena asioiden järjestelijänä hän oli korvaamaton apulainen. Komissioni -nimityksen hänelle olivat ehkä puolileikillään antaneet iisalmelainen maanmittausinsinööri Jussi Uotinen ja Kuopion läänin maanmittausinsinööri, kun Väisänen oli ollut 25 vuotta apulaisena ja uskottuna miehenä maanmittaustoimituksissa. Väisänen oli ainakin itse arvostanut tätä arvonimeä.

Maanmittaus 84:1 (2009) 17 Asettautuako pysyvästi Kiuruvedelle Lauri ajatteli 1930-luvun alussa jäämistä Kiuruvedelle maanmittausinsinööriksi. Tämä mielessään hän hankki vuonna 1930 Kiuruveden Lapinsalosta omistukseensa Jokelan tilan. Tila oli Lassin omien sanojen mukaan erämaatila, joka sijaitsi tietä pitkin mitaten n. 25 km:n päässä kirkonkylästä ja tieltä oli vielä tilalle matkaa 5 km polkua pitkin. Laurin mukaan hänen ostaessaan tilan rakennuksineen se muistutti 100 200 vuoden takaista maatilaa. Hän ei kuitenkaan ehtinyt ryhtyä tilalla minkäänlaisiin parannustöihin, kun hän jo 1932 siirtyi Helsinkiin maanmittaushallituksen geodeettiseen toimistoon. Omistaessaan tilan vuoteen 1934 saakka hän ainoastaan myi tilan pelloilta ja niityiltä saatavat heinät. Jälkikäteen Lauri arveli, että jos hän olisi jäänyt Kiuruvedelle, hän olisi varmaankin muuttanut asumaan tilalle. Auskultoinnin jälkeen Laurilla oli 1933 39 maanmittausinsinöörin vakanssi Kuopion läänissä, vaikka hän käytännössä siirtyikin hoitamaan lukuisia muita maanmittauslaitoksen tehtäviä pääasiassa Helsingissä ja eri puolilla eteläistä Suomea. Laurin omien sanojen mukaan hänen oli ollut tarkoitus erikoistua maanjakoihin ja jäädä Kiuruvedelle. Mutta urasuunnitelmat muuttuivat. Kevättalvella 1932 maanmittaushallituksen geodeettisen toimiston yli-insinööri Rainesalo tarjosi Laurille töitä geodeettisesta toimistosta. Kun oli sovittu, että Kiuruveden keskeneräiset työt tehdään loppuun, saattoi Lauri aloittaa geodeettisen toimiston työt. Näin muuttui elämänuran suunta täydellisesti maanmittaustoimituksia tekevästä ns. jakomaanmittarista karttatöiden erikoismiehen suuntaan. Tämä kaikki tuli vaikuttamaan ratkaisevasti Laurin myöhempään uraan. Kiuruveden hautausmaan kartta Siirryttyään jo pois Kiuruvedeltä Lauri laati sivutoimenaan vuonna 1936 Kiuruveden seurakunnan toimeksiannosta vanhan hautausmaan kartan ja käytäväsuunnitelman. Sellaista ei ollut koskaan aikaisemmin tehty. Lauri muisteli, että aidatut tai muuten hyvin hoidetut haudat oli helppo kartoittaa. Vanhat, hoitamattomat haudat sen sijaan näkyivät kovin epämääräisesti. Onneksi vanha haudankaivaja Imma Väisänen oli ollut seurakunnan palveluksessa jo useita vuosikymmeniä ja hänen tietonsa osoittautuivat korvaamattomiksi. Epäselvissä tapauksissa Väisänen käytti apunaan pitkää rautapuikkoa, jolla pystyi tunnistelemaan haudatun arkun paikan. Kiuruvetisiä pohdintoja kunnanjohtajan tarpeellisuudesta Lauri on eräässä muistelmatekstissään arvellut, että kolmen kiuruvetisen aloitteellisuus on saattanut olla ensimmäisiä askeleita kunnanjohtajajärjestelmän perustamiseen Suomessa. Kiuruvedellä oli 1930-luvun alkupuolella kolmen miehen ryhmä pohdiskellut kunnan kehittämiskysymyksiä. Siinä olivat maanmittari Laurin lisäksi mukana opettaja Otto Turunen ja kunnansihteeri Mauno Arosilta. Taustana pohdiskelulle oli, että vuodesta 1927 lähtien oli kaupunkeihin ollut perustettava

18 Lauri Kärkkäinen Kiuruveden pojasta Helsingin kaupungingeodeetiksi kaupunginjohtajan virat. Maalaiskunnissa taas tärkein kunnan asioita hoitava henkilö oli kunnallislautakunnan esimies, joka oli luottamusmies. Lauri sanoi tulleensa siihen käsitykseen, ettei suurimmissa maalaiskunnissa enää pärjätty pelkästään luottamusmiesjohtajalla. Kun Lauri oli tuolloin mennyt keskustelemaan asiasta Kiuruveden kunnallislautakunnan esimiehen kanssa ja kysynyt, voisiko kunta tehdä tästä aloitteen, oli vastaus ollut täysin kielteinen. Tyrmäyksen jälkeen toisin ajatteleva kolmen kopla päätti yrittää kiertotietä pankinjohtaja Olli Linnilän kautta Maataloustuottajien Keskusliiton suuntaan ja maanviljelijä Jussi Jauhiaisen kautta maanviljelysseuran suuntaan. Tarkkaa tietoa Lassilla ei ollut asian etenemisestä, mutta vuonna 1938 oli asiaa koskevaa lakia alettu valmistella ja sodan jälkeen vuonna 1948 oli laki hyväksytty. Mikä kiuruvetisen ryhmän merkitys oli, on epäselvää. Sekä Linnilä että Jauhiainen olivat myöhemmin pyytäneet asiasta lisätietoja Suomen Kunnallisliiton johtajana 1970-luvulla toimineelta Paavo Pekkaselta eikä hän ollut tiennyt aikaisempiakaan aloitteita. Kiuruveden kirkonkylän asemakaavamittaus ja suunnitelman korjaus 1930- ja 1940-luvuilla Lauri oli siis 1932 muuttanut urasuunnitelmiaan ja siirtynyt Helsinkiin maanmittaushallituksen geodeettiseen toimistoon. Paria vuotta myöhemmin vuonna 1934 hänet oli nimitetty maanmittausinsinööriksi Kuopion lääniin, mutta käytännössä hän joutui tekemään asemakaavamittauksia eri puolilla Suomea. Ensimmäiseksi hän aloitti työt kuitenkin kotikylässään Kiuruvedellä. Kiuruveden kirkonkylän kehitykseen on 1900-luvulla voimakkaasti vaikuttanut liikenneväylien kehitys. Tosin se on repinyt kunnan keskustan kasvumahdollisuuksia aina ajankohdasta riippuen hieman eri suuntiin. Kiurujoen kanavointi valmistui 1902 ja keskustan katse kääntyi koillisen suuntaan eli laivarantaan päin. Kiuruvesi kytkeytyi Kiurujoen kanavoinnin mahdollistaman laivaliikenteen ansiosta entistä lähemmin Saimaan vesistöön ja sitä kautta erityisesti itäisen Suomen kehitykseen. Laivaliikenteen kulta-aika jäi kuitenkin melko lyhyeksi, kun Iisalmi Ylivieska-rautatien itäinen osa valmistui 1923 Kiuruveden ja Iisalmen välille ja laivaliikenne loppui jo seuraavana vuonna. Samalla kunnan keskustan oli käännettävä katseensa jokseenkin päinvastaiseen suuntaan, kun asema sijoitettiin parin kilometrin päähän keskustasta lounaaseen. Myöhemmin 1900-luvun jälkipuoliskolla autoliikenne on vallannut pääroolin henkilöliikenteessä, mutta tavaraliikenteelle Iisalmi Ylivieska-rautatiellä on edelleen suuri merkitys. Onpahan kanavakin 2000-luvun taitteessa entistetty matkailukäyttöön. Kiuruveden kirkonkylää varten oli vuonna 1912 laadittu ehdotus rakennusjärjestykseksi, mutta hankkeen loppuun vienti oli pysähtynyt. Seuraavan kerran asiaan palattiin Kuopion läänin maaherran patisteltua asiaa vasta 1920-luvun lopulla. Lauri on kertonut, että valmistelutyötä oli tehty kuitenkin 1920-luvun alusta Laurin isän Ambron aloitteesta. Ambro oli ottanut yhteyttä Viipurin asemakaavaarkkitehtiin O.I. Meurmaniin (myöhemmin Teknillisen korkeakoulun asemakaavaopin professori). Meurman sai vuonna 1924 valmiiksi ehdotuksensa Kiuruve-

Maanmittaus 84:1 (2009) 19 den asemakaavaksi ja rakennusjärjestykseksi. Lauri (tuolloin tekniikan ylioppilas) muisteli menneensä isänsä ja arkkitehdin kanssa valmistuneen suunnitelman esittelyyn kunnantalolle. Tunnelma oli ollut vakava. Jotkut olivat pitäneet suunnitelmaa juhlallisena kuin Pariisiin asemakaava. Kaavan selostuksessa tarkasteltiin melko perusteellisesti rautatien aiheuttamaa taajaman hajoamista. Siinä otaksuttiin syntyvän kaksi alakeskusta, toinen aseman ympäristöön ja toinen olemassa olleille asutusalueille. Selostuksessa todettiin, että jos yhdyskunta riittävästi laajenee, lopulta yhtyvät yhdeksi asutuskokonaisuudeksi, jonka liikekeskuksen muodostaa molempien osien yhteen kasvanut liikekeskus. Kaava vahvistettiin vuonna 1926. Asemakaava oli laadittu epätarkalle karttapohjalle ja muutenkin kehitys oli kulkenut osittain eri suuntiin kuin vuonna 1926 oli ajateltu. Niinpä jo muutaman vuoden kuluttua osoittautui, että asemakaavaa oli tarpeen monin paikoin korjata. Lauri sai 23.4.1934 Kuopion läänin maanmittauskonttorilta määräyksen asemakaavamittaustoimituksen tekemiseksi. Työhön kuuluivat tarpeelliset kartoitustyöt, entisen rakennussuunnitelman (asemakaavan) täydentäminen muuttunutta lainsäädäntöä vastaavaksi sekä tarpeellisten tonttien paaluttaminen (maastoon merkitseminen). Lauri allekirjoitti työsuunnitelman 30.5.1934 ja kirjoitti työsuunnitelmaan aloittavansa työt 12.6.1934. Meni kuitenkin vain pari viikkoa, kun juhannuksena maanmittaushallitus määräsi Laurin geodeetiksi Neuvostoliiton ja Suomen väliseen rajankäyntiin. Muutama apulainen jäi kuitenkin Kiuruvedelle töitä jatkamaan. Lauri päätti käyttää Kiuruveden asemakaavamittauksessa ensimmäistä kertaa Suomessa hyväksi ilmakuvausta. Lauri oli tuolloin jostakin syystä kiinnostunut yhteistyöstä pienen lentokoneita rakentavan yrityksen, Veljekset Karhumäki, kanssa. Yritys oli alkanut toimintansa pienissä puitteissa Jyväskylän lähellä. Siellä oli rakennettu muutama itse suunniteltu lentokone ja veljekset olivat myös kehitelleet ilmakuvausta. Yritys kasvoi myöhemmin, erityisesti toisen maailmansodan jälkeen, ja harjoitti reitti- ja charterliikennettä KAR-AIR- nimellä, joka myöhemmin myytiin Finnairille. Laurin arkistossa on säilynyt hänen keväällä 1935 käymäänsä kirjeenvaihtoa yrityksen kanssa, missä pohjustetaan Kiuruveden ilmakuvakartan tekoa. Yritys teki Kiuruveden ilmakuvakartan omalla kustannuksellaan kesällä 1935, kun rahoitusta ei mistään muualta löytynyt. Kartoituksen Lassi kytki koetyöksi vuosien 1937 38 tutkimustyöhönsä Ilmavalokuvauksen käyttömahdollisuus asemakaavamittauksissa, johon hän oli saanut Teknillisen korkeakoulun antaman stipendin. Laurin arkistossa on säilynyt asemakaavakartan pohjaksi tehty ilmakuvayhdistelmän pienennys vuodelta 1935. Lauri oli omien muistiinpanojensa mukaan aikonut saada Kiuruveden asemakaavamittauksen valmiiksi 2 3 vuodessa. Toisin kuitenkin kävi. Ensin oli väliin tullut vuoden 1934 Suomen ja Neuvostoliiton rajankäynti. Sitten maanmittaushallitus määräsi hänet tekemään kiireellisesti useita muita asemakaavamittauksia eri puolilla Suomea. Sitten tulivat sotavuodet 1939 44, joten Kiuruveden työ venyi useilla vuosilla. Työ ei kuitenkaan ollut täysin pysähdyksissä. Mittausten aikana oli havaittu, että monet rajapyykit olivat kadonneet. Sen vuoksi Lauri oli esittänyt rajankäyn-

20 Lauri Kärkkäinen Kiuruveden pojasta Helsingin kaupungingeodeetiksi Ilmakuvauskone Virkkalassa nin suorittamista taajaväkisen yhdyskunnan alueella. Kuopion läänin maanmittauskonttori oli 11.9.1936 antanut toimituksen Laurille tehtäväksi. Loppukokous pidettiin 31.12.1938 ja niin se osa mittauksista oli saatu loppuun. Lauri oli saanut paalutuksen tehdyksi vuosina 1935 36. Koska paalutuksessa oli jouduttu monestakin syystä poikkeamaan vuoden 1926 asemakaavasta, oli Lauri pyytänyt asiasta lausunnon asemakaavan laatijalta O-I. Meurmanilta. Hän toteaa 3.6.1941 antamassaan lausunnossaan alkuperäisen asemakaavakartan olleen liimattuna kankaalle ja tulleen säilytetyksi rullalla, joten se oli ilmeisesti kutistunut ja muuttanut muotoaan. Meurmanin mukaan paalutus poikkeaa monessa suhteessa kaavasta eikä se siten näissä kohdin liene hyväksyttävissä. Hän kuitenkin jatkaa: Toinen asia on, että useat paalutuksessa asemakaavoitukseen tehdyt muutokset ovat senlaatuisia, että ne eivät sitä todellisuudessa huonontaisi, saattaisivatpa osaksi merkitä parannustakin. Lopuksi Meurman ehdottaa, että olisi täysi syy suorittaa ensin rakennussuunnitelman täydellinen tarkistus, ennenkun paalutusta ryhdytään muuttamaan. Rakennussuunnitelmaa (vanhaa asemakaavaa) oli Lauri sodan aikana ryhtynyt korjaamaan. Muutosehdotuksen Lauri on päivännyt 28.2.1944. Siinä on esitetty viisi muutoskohtaa. Kolme niistä on melko pieniä. Kahdessa on sitten katualuetta siirretty melko reippaasti, jotta olemassa olevat rakennukset saataisiin kaavassa pois katualueelta tonttialueen puolelle. Laurin papereissa on kulkenut myös Kiuruveden asemakylän asemakaavan selostus, mutta ei ole tietoa koska se on tehty ja onko suunnitelmaa koskaan hyväksytty.

Maanmittaus 84:1 (2009) 21 Kiuruveden toimitusten valmistuttua Lauri oli lähettänyt rakennussuunnitelman muutoksen Kuopion lääninhallitukseen vahvistettavaksi. Kartat ja muut asiakirjat kuitenkin katosivat ja Lauri joutui laatimaan kaavamuutoskartat uudelleen. Katoamisen syyt eivät koskaan selvinneet. Lauri itse arveli myöhemmin, että sota-ajan sekavat olot joko lääninhallituksessa tai kunnassa ovat voineet katoamiseen vaikuttaa. Katoamista puitiin välillä kiukkuisessakin kirjeenvaihdossa vuosina 1945-46. Kiuruvedellä alkoi sodan päätyttyä vähitellen vuoden 1945 aikana ilmetä kovia paineita saada keskeneräiseksi jääneet kaava-asiat kuntoon. Laurin arkistossa on säilynyt kirjeluonnos syyskuulta 1945, jossa hän vastaa eräisiin kunnanhallituksen esittämiin kysymyksiin: [ ] Kirjelmänne johdosta tk. 7 p:ltä ilmoitan seuraavaa: 1. Taajaväkisen yhdyskunnan tie- ja viemäriverkosto käy selville vahvistetusta rakennussuunnitelmasta (asemakaavasta) sekä sen yhteydessä olevasta viemäriverkkosuunnitelmasta. 2. Allekirjoittaneen paaluttamat korttelit ja tontit, jotka on täytynyt sijoittaa maastoon sovittelemalla, koska alkuperäiskartat olivat monessa paikassa epätarkkoja, käyvät selville tämän mukana lähetetystä asemakaavamittauskartasta. 3. Allekirjoittaneen tehtävänä olevan asemakaavamittaus- ja paalutustoimituksen päättyminen riippuu siitä koska maaherra vahvistaa aikoinaan paalutuksen yhteydessä tekemäni rakennussuunnitelmamuutokset. Asialle olisi nähtävästi eduksi jos asianosaiset kiirehtisivät maaherran virastossa k.o. asian käsittelyä. Oheiset kartat lähetän ylimääräisinä kappaleina taajaväkisen yhdyskunnan viranomaisten käytettäviksi. Kartat seuraavat postipakettina eri käärössä. [ ] Asia ei kuitenkaan jäänyt tähän. Kiuruvedeltä oli ilmeisesti valitettu asemakaavamittauksen viipymisestä Kuopion lääninhallitukseen. Tämä ilmenee lääninhallituksen lääninneuvos Väinö Mielosen Laurille lähettämästä 18.7.1946 päivätystä kirjatusta kirjeestä. Lääninneuvos kirjoitti tiukanoloisesti: [ ] Kiuruveden taajaväkisen yhdyskunnan rakennusjärjestelylautakunta on minulle ilmoittanut, että Te olette yhdyskunnan alueen asemakaavamittauksen, josta olette kantanut maksun valtiolta, suorittanut vuosina 1934 39, sovittaen asemakaavan maastoon vuonna 1938, mutta ette ole monista pyynnöistä ja karhuamisista huolimatta vieläkään toimittanut yhdyskunnalle asemakaavakarttoja. M.m. tyyten puuttuvat tonttikartat ja pistekartat Edelleen on ilmoitettu, että Te, kun Teiltä oli vaadittu tonttikarttoja, olitte lähettänyt koko yhdyskuntaa käsittävän kartan, jolla ei kuitenkaan asiantuntijain lausunnon mukaan ollut minkäänlaista merkitystä, sillä se ei antanut mitään lisävalaistusta asiaan. Vielä on ilmoitettu, että rakennustoiminnan

22 Lauri Kärkkäinen Kiuruveden pojasta Helsingin kaupungingeodeetiksi nyt kovasti vilkastuttua ja yhdyskunnan ollessa tärkeässä kehitysvaiheessa asemakaavakartat on välttämättä heti saatava. [ ] Toimeksiannon olen ottanut vastaan ja saamani valtuutuksen nojalla käännyn näin henkilökohtaisesti puoleenne, toivoen asian enemmittä voimatoimenpiteittä nopeasti selviävän. Lauri vastasi lääninneuvoksen kirjeeseen 2.8.1946 päivätyllä kirjeellä, josta luonnos on säilynyt: [ ] Asemakaavamittauksen suoritin koko taajaväkisen yhdyskunnan alueella mutta paalutuksen suoritin ainoastaan sillä osalla, joka paalutustyön aikana katsottiin tarpeelliseksi. Paalutustyötä en katsonut tarpeelliseksi ulottaa sen laajemmalle kuin mitä silloin oli aivan välttämätöntä siitä syystä, että vahvistettua rakennussuunnitelmaa en pitänyt sikäläisiin oloihoin parhaan(a) mahdollisena, vaan oli siinä käsitykseni mukaan useita heikkouksia. Tästä syystä katsoin minä, sekä myöskin kaikki asianosaiset silläkin osalla, jolle silloin paalutus oli välttämätöntä, tarpeelliseksi suorittaa eräitä rakennussuunnitelman muutoksia. Nämä rakennussuunnitelman muutosehdotukset suoritti allekirjoittanut ja ne jätettiin asianomaisessa järjestyksessä vahvistettavaksi. Vahvistaminen kuitenkin pitkittyi myös siitä syystä, että asiakirjat viipyivät asianosaisilla verrattain pitkän ajan ja lisäksi osa asiakirjoista heiltä kokonaan hävisi joten ne täytyi tehdä uudestaan ja osittain muistakin syistä vei vahvistaminen verrattain pitkän ajan. Tästä syystä kehoitin useita kertoja asianosaisia asiaa kiirehtimään asianomaisista virastoista paitsi heidän oman etunsa takia, myöskin siitä syystä, että allekirjoittaneen toimituspalkkiosta oli useita kymmeniä tuhansia markkoja saamatta koska toimitusta ilman muutosten vahvistuksia ei voitu saada päätökseen ja rahan arvon alenemisen vuoksi mainitut saatavat saattoivat menettää melkein kokonaan merkityksensä kuten niille todellisuudessa myöskin on käynyt. [ ] Kuten lääninneuvos mainitsi, on toimitus suoritettu valtion kustannuksella. Tästä syystä ei allekirjoittaneella ole ollut oikeutta ilman erikoista määräystä luovuttaa toimituksen karttoja tai asiakirjoja kenellekään muille kuin valtion asianomaiselle laitokselle. Kuitenkin olen, auttaakseni asianosaisia, antanut heille luottamuksellisesti epäviralliset jäljennökset asemakaavamittaus- ja paalutuskartoista. Läänineuvoksen kirjeessä puhuttiin tontti- ja pistekartoista,. Asiassa on jokin väärinkäsitys,. Lohkomistoimitusten suorittaminen ei kuulunut allekirjoittaneen toimitusmääräykseen. Mitä tulee kirjeessä mainittuihin pistekarttoihin, ei sellaisten valmistaminen myöskään ole kuulunut toimituksen tehtäviin. Ma(i)nitussa toimituksessa olen siis valmistanut ainoastaan asemakaavamittausasetuksen määräämät ja maanmittaushallituksen vaatimat asemakaavamittaus- ja paalutuskartat ja nekin sekä kaikki muut k.o. toimitusta

Maanmittaus 84:1 (2009) 23 koskevat kartat ja asiakirjat olen toimituksen valmistuttua luovuttanut pois. Näin ollen en nyt voi, voimatoimenpiteistänne huolimatta mitään karttoja Teille nyt luovuttaa Toimituksen vaiheet sekä siinä valmistettavien karttojen laadun olen useita kertoja asianosaisille perusteellisesti selostanut. [ ] Paalutuksen ilmoitti maanmittauskonttori sitten 26.8.1946 hyväksyneensä sen noudatettavaksi ja niin tämä episodi oli loppuun käsitelty. Kuitenkin taisi kunnan ja Laurin suhteisiin jäädä jonkinlaista närää vielä pitkäksi aikaa. Laurin aikoinaan rakentamia kiintopisteitä oli nuori teekkari Pekka Hallikainen joutunut käyttämään vuosikymmeniä myöhemmin. Hallikainen muistelee: [ ] Toimin kesällä 1968 teknikon apulaisena maanmittausharjoittelijana Kuopion maanmittauspiirissä. Yhtenä tehtävänämme oli rakennuskaavan paaluttaminen Lauri Kärkkäisen kotipitäjän Kiuruveden kirkonkylässä. Rajamerkkien koordinaattien määrittämisessä oli lähtökohtana Lauri Kärkkäisen kauan aikaisemmin tekemät kiintopisteet. Nuoreen teekkariin teki suuren vaikutuksen se, kuinka huolellisesti kiintopisteet oli rakennettu ja miten huolellisesti ja selkeästi kauniilla käsialalla kiintopisteiden selitykset oli tehty. [ ] Osallistuminen Kiuruveden suunnitteluun eri aikoina Lauri otti kantaa Kiuruveden suunnitteluun vielä sen jälkeenkin kun oli lopettanut maanmittarin työt Kiuruvedellä ja muuttanut Helsinkiin. Vuonna 1940 jouduttiin talvisodan jälkeen koko maassa tekemään pika-asutussuunnitelmia siirtolaisväestön asuttamiseksi. Kiuruvedelläkin tämä oli tehtävä. Suunnitelman teki Laurin kertomuksen mukaan insinööri Pankakoski. Kun Lauri oli joulukuussa 1940 käymässä Kiuruvedellä, oli Pankakoski pyytänyt Lauri arvioimaan suunnitelmaa. Yhden suuren muutoksen Lauri oli halunnut. Hän oli aikoinaan omissa pohdiskeluissaan ajatellut ehdottaa keskustan läheisyyteen Kuorevirralle ulkoilu- ja urheilualuetta. Nyt se oli merkitty palstoitettavaksi. Lauri saikin suunnitelman tuolta osin muutetuksi ja aluetta ei palstoitettu. Alueen käyttö tuli kuitenkin uudelleen ratkaisujen kohteeksi 1940-luvun puolessa välissä maanlunastustoiminnan yhteydessä. Kuorevirran ulkoilu- ja urheilualue oli nyt varattu yhteislaitumeksi. Lauri oli kuullut asiasta, mutta maanlunastustoimitus oli silloin kunnassa jo hyväksytty ja valitusaika päättynyt. Muutamaa vuotta myöhemmin Kiuruvedeltä tullut lähetystö oli yrittänyt saada Helsingissä asutushallituksesta luvan rakentaa alueelle urheilukenttä ja ravirata. Lauria pyydettiin puhemieheksi mukaan, mutta hän ei suostunut. Lähetystö ei onnistunut neuvottelemaan muutosta ja niin yhteislaidun säilyi vuosikymmeniä tuolla alueella. Sodan Neuvostoliittoa vastaan päätyttyä 1944 tuli ajankohtaiseksi järjestää karjalaiselle siirtolaisväestölle ja rintamamiehille tontteja. Tätä varten säädettiin maanlunastuslaki. Rakentamiskelpoisten tonttien löytäminen oli suhteellisen help-

24 Lauri Kärkkäinen Kiuruveden pojasta Helsingin kaupungingeodeetiksi poa, jos kunnassa oli voimassa olevia suunnitelmia (asema- tai rakennuskaavoja). Jos taas suunnitelmia ei ollut, maanlunastuslautakunta palstoitti lunastettavan alueen omana pikatyönään. Kiuruvedellä ei Laurin arvion mukaan ollut tarpeeksi lunastuskelpoisia tontteja ja hän ehdotti joulukuussa 1947 neuvonpitoa asiasta. Laurin tarkoituksena oli ennakoida syntyvää tilannetta. Hän tarjoutui tekemään nopeasti kunnalle kartat ja suunnitelmat konsulttityönä huomattavasti normaalitaksoja halvemmalla, koska tunsi jo entuudestaan kirkonkylän olosuhteet. Kunta olisi voinut saada maksamansa kustannukset takaisin valtiolta. Valtion rakennushallitus ja maanmittaushallitus tekivät kylläkin mainittuja töitä samaan aikaan valtion laskuun, mutta toimitusajat olivat monien vuosien pituisia. Lauri oli etukäteen, ennen ehdottamaansa neuvottelua hankkinut mainittujen valtion laitosten suostumuksen asian hoitamiseksi konsulttityönä. Laurin järjestämä neuvottelu oli jo päätymässä myönteiseen ratkaisuun, kun kunnan edustaja totesi että tehkööt vain valtio koko työn mikäpä kiire tällä on ja poistui samalla kokouksesta. Siihen loppui Laurin ehdotuksen käsittely ja hänelle taisi jäädä hieman hapan olo. Aikanaan maanlunastuslautakunta sitten teki palstoituksen, joka ei Laurin mielestä ollut paras mahdollinen kirkonkylän tulevaa kehitystä ajatellen. Lauri ei omien sanojensa mukaan kärsinyt ratkaisusta ainakaan taloudellisesti, koska samaan aikaan oli vastaavia konsulttitehtäviä runsaasti tarjolla eikä niitä tarvinnut tehdä alennetuin hinnoin. Jälkeenpäin asiaa tarkastellessa herää ulkopuolisella kysymys, että vaikuttikohan kunnan edustajan nihkeään käyttäytymiseen joulukuun 1947 neuvottelussa edellä selostettu vuoden 1946 kipakkaan kirjeenvaihtoon johtanut tapahtumasarja. Siinähän Lauri epäili Kiuruveden kunnan tai Kuopion lääninhallituksen hieman töppäilleen. Asia oli jotenkin epäselvä vielä kesällä 1983. Lauri totesi nimittäin erään esitelmämatkansa yhteydessä, että kunnan arkistosta ei löytynyt jäljennöksiä vuoden 1946 asiakirjoista. Tosin alkuperäiset kyllä olivat Kuopion arkistossa. Maanmittaushallituksen geodeettiseen toimistoon 1932 Valmistuttuaan diplomi-insinööriksi oli Lauri siis maanmittausauskultanttina Kiuruvedellä 1930 32. Auskultoinnin loppuviikoilla Lassille tarjottiin kahtakin virkaa. Hän hylkäsi Kuopion läänin maanmittauskonttorin arkistonhoitajan viran, koska katsoi sellaisen kellarihomman itselleen sopimattomaksi. Kellarihomman sijaan Lassi hyväksyi maanmittaushallituksen geodeettisesta toimistosta tarjotun viran ja luopui näin aikaisemmasta ajatuksestaan asettua Kiuruvedelle maanmittariksi. Valinta merkitsi suurta käännekohtaa Laurin uralla. Vuosina 1932 34 geodeettisessa toimistossa hänen tehtävikseen tulivat kolmiomittausten suorittaminen Kaakkois-Suomen alueella Kymijoesta Vuokseen. Kolmiomittauksen tarkoituksenahan on luoda kartoille tarkka runko, mikä varmistaa sen, että kartoista tulee sijaintitarkkoja. Nykyään käytetään vastaaviin tehtäviin enimmäkseen satelliittimittausta. Laurin työt käsittivät kolmioverkon suunnittelua, mittaustornien rakentamista ja varsinaisia mittauksia teodoliitilla. Kolmiomittauksessa runkopisteiden