SULKAVANKYLÄNKYLÄN METSÄSTYSSEURAN KESÄKOKOUS SEURAN MAJALLA KALINGISSA 6.8.2017 KLO 19:00 1. Vesa Laitila avasi kokouksen. Käytiin läpi riistakantojen tilannetta seuran alueella. 2. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Veli Kujala ja sihteeriksi Ville Neste. 3. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Juha Neste ja Jyrki Leppälä. Ääntenlaskijoina toimivat samat henkilöt. 4. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Kesäkokous ilmoitus Lakeuden Portti -lehdessä ke 27.7.2017 ja seuran nettisivuilla jo aiemmin. 5. Hyväksyttiin kokouksen työjärjestys sellaisenaan. 6. Jäsenmaksut todettiin esityslistan mukaisiksi. Päätetty seuran talvikokouksessa. Jäsenmaksut tulevat metsästäjäliiton keskitetyn jäsenlaskutuksen kautta ja osalle seuran jäsenistä jotka ovat ilmoittaneet sähköpostiosoitteensa, on maksut tullut myös sähköpostilla. 7. Vierailijakäytäntö / tuhoeläinmetsästys. -työjärjestyksen mukainen 8. Rauhoitusalueet. -n. 3000ha (tiedot rauhoitusalueista saa johtokunnan jäseniltä ja reviiri sekä omariista palvelusta) 9. Metsästysajat. -Päätettiin että noudatetaan esityslistan mukaisesti valtion metsästysaikoja. 10. Rauhoitukset ja saaliskiintiöt.
Johtokunnan esitys että odotetaan mahdollisia valtion rajoituksia metsäkanalintujen metsästyksen osalta ja valtuudet annetaan johtokunnalle päättää kiintiöistä ennen kanalintujen metsästyksen alkua, hyväksyttiin kokouksessa. Kiintiöistä ilmoitetaan Lakeuden Portti -lehden Seuratoimintapalstalla ja seuran nettisivuilla. Joulurauha annetaan riistalle 24.12-25.12.2017 välisenä aikana. Johtokunnalle annetaan valtuudet muuttaa metsästysaikoja tarpeen vaatiessa. 11. Sorsastuslupakäytäntö. - Työjärjestyksen mukainen. Johtokunnan jäsenet ja Markus Paananen / Alavus kirppis myyvät sorsalupia. 12. Karhunmetsästys. - Alavus, Kuortane((osa alueesta)), Alajärvi, Lehtimäki, Soini ja Ähtäri yhteislupa-alue. Seura osallistuu karhujahtiin. - Karhujahdissa henkilökohtainen osallistumismaksu 10. -Karhujahdin aloituksesta ja aloituspaikasta ilmoitetaan myöhemmin. -Jyrki Leppälä valittiin karhujahdin aluejohtajaksi Sulkavankylän metsästysseuran alueelle. 13. Pienpetokisan palkinnot. 450 jaetaan seuran talvikokouksessa 2018. 14. Syksyn hirvikokous seuran majalla 1.10.2017 klo 19.00 Syksyn kauris/kauriskokous seuran majalla 27.8 2017 klo 19.00 15. Kauriin metsästys, johtokunnan laatiman esityksen mukaisesti (Johtokunnan esitys kauriinmetsästyksen säännöistä tämän pöytäkirjan liitteenä). Kauris- ja peuraporukka tekee päätökset omasta metsästyskäytännöstään noudattaen tämän kokouksen hyväksymiä
johtokunnan laatiman esityksen linjauksia. Kaurisjahdin aloitus seuran alueella 30.9.2017. Lisäksi tarkennus johtokunnan esittämiin sääntöihin: Myös kauris- ja peuraporukalla ammutut kauriit ovat seuran yhteisestä kiintiöstä pois. Vierailijalla ei kauriinmetsästysoikeutta! Kaurista metsästäviltä vaaditaan ilmoitus ennen metsästyskauden alkua kaurisyhteyshenkilölle tai johtokunnalle. Kaurisyhteyshenkilölle ilmoitettava/esitettävä suoritettu ampumakoetodistus luodikolla metsästettäessä. Kaatoilmoitus on metsästäjän tehtävä itse ja ilmoitettava myös kaurisyhteyshenkilölle kaadosta. Mahdollinen kauriin ruokinta on jokaisen metsästäjän kustannettava itse. Kaurisyhteyshenkilöksi valittiin Markku Korpi (p. 0408122260) ja varalla Vesa Laitila. Laitetaan kaurisyhteyshenkilön yhteystiedot seuran nettisivuille. 16. Muut asiat. ( Hirvihaukkukoe syksyllä, 30.12.2017 ja Yksi lintukoe 2.9.2017) Villisian metsästys: Näytepusseja Evira lihanäytteiden ottoa varten saatavilla Veli Kujalalta. Villisian metsästys erittäin suositeltavaa, jotta saadaan kanta pidettyä kurissa. Sorsastuksesta päätti kesäkokous suositella, että sorsastus päätetään klo 22:00 tai viimeistään pimeän tultua ja aloitus aikaisintaan klo 6:00. Seuran mestaruusammunnat 16.9.2017 klo 13:00 16:00 Ilveslupa asia vielä kesken, ilmoitellaan myöhemmin mahd. saaduista luvista. Viimevuonna ei saatu lupia RHY:n alueelle. Sulkavankylän Metsästysseura on mukana mahdollisessa Rhy:n ilvesyhteislupahakemuksessa. Haasteammunta Länsipuoli-Sulkava 8.9.2017 klo 18:00 Käytiin läpi Metsästäjäliiton Pohjanmaan piirin ajankohtaista asiaa. 17. Kokous päätettiin klo 20:02
pj. Veli Kujala sihteeri Ville Neste pöytäkirj. tark. Jyrki Leppälä Juha Neste
SULKAVANKYLÄN METSÄSTYSSEURA RY:N KESÄKOKOUS SEURAN MAJALLA SU 6.8.2017 KLO 19.00 TYÖJÄRJESTYS 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. VALITAAN PUHEENJOHTAJA JA SIHTEERI 3. VALITAAN KAKSI PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAA, JA KAKSI ÄÄNTEN LASKIJAA 4. TODETAAN KOKOUKSEN LAILLISUUS 5. HYVÄKSYTÄÄN KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 6. JÄSENMAKSUT (ILMOITUS ) JÄSENMAKSU xx, LIITTYMISMAKSU xxx JA VIERAILUMAKSU 10. JÄSENMAKSULASKUT TULEVAT METSÄSTÄJÄLIITOLTA POSTITSE KESKITETYN JÄSENLASKUTUKSEN KAUTTA. 7. VIERAILIJAKÄYTÄNTÖ / TUHOELÄINMETSÄSTYS JOHTOKUNTA ESITTÄÄ ENTISTÄ KÄYTÄNTÖÄ ( 5 PÄIVÄÄ VIERAILIJA / JÄSEN. AINOASTAAN YKSI VIERAILIJA / JÄSEN. TUHOELÄINJAHDISTA EI VIERAILIJAMAKSUA, MUTTA SEURAN JÄSENEN AINA OLTAVA MUKANA JA LUPA VIERAILIJALLE KYSYTTÄVÄ JOHTOKUNNAN JÄSENELTÄ ENNEN JAHTIA. YHTEISRUSAKKOJAHTIIN OSALLISTUVA VIERAILIJA EI MAKSUJA.) VIERAILIJAN SAALIS POIS ISÄNNÄN KIINTIÖSTÄ. 8. RAUHOITUSALUEET JOHTOKUNTA ESITTÄÄ ENTISIÄ ALUEITA (YLI 3000 HA HIRVIELÄIMILLE JA TUHOELÄIMILLE VUOKRATTUJA ALUEITA ) 9. METSÄSTYSAJAT JOHTOKUNTA ESITTÄÄ METSÄSTYSAJOIKSI VALTIONAIKOJA. JOKAINEN JÄSEN ON VELVOLLINEN TARKASTAMAAN MYÖS MAHDOLLISET VALTION METSÄSTYSRAJOITUKSET. 10. RAUHOITUKSET JA SAALISKIINTIÖT JOHTOKUNTA ESITTÄÄ ETTÄ ODOTETAAN MAHDOLLISIA VALTION RAJOITUKSIA KANALINTUJEN METSÄSTYKSESTÄ JA VALTUUDET ANNETAAN JOHTOKUNNALLE PÄÄTTÄÄ KIINTIÖISTÄ ENNEN KANALINTUJEN METSÄSTYKSEN ALKUA. KIINTIÖISTÄ ILMOITETAAN LAKEUDEN PORTTI LEHDEN SEURATOIMINTA PALSTALLA JA SEURAN NETTISIVUILLA. JOULURAUHA RIISTALLE 24-25.12.2017. JOHTOKUNNALLE VALTUUDET MUUTTAA METSÄSTYSAIKOJA TARPEEN VAATIESSA. 11. SORSASTUSLUPAKÄYTÄNTÖ JOHTOKUNNAN JÄSENET MYYVÄT JAKOKUNNAN SORSALUPIA. JÄRVIKOHTAINEN 5 EUROA, 2-3 JÄRVEÄ 10 EUROA JA KOKO JAKOKUNNAN ALUE 15 EUROA. ESITETÄÄN ETTÄ ALAVUDEN KIRPPIS / MARKUS PAANANEN MYYVÄT MYÖS SORSALUPIA. SULKAVANKYLÄN PAANAN ALUEELLA SORSASTUS LUPA VAIN SEURAN JÄSENILLÄ. PUIMATTOMILLA PELLOILLA KULKEMINEN EHDOTTAMASTI KIELETTY! 12.KARHUNMETSÄSTYS KAKSI LUPAA, (ALAJÄRVI, ALAVUS, KUORTANE ((osa alueesta)), LEHTIMÄKI, SOINI JA ÄHTÄRI YHTEISLUPA-ALUEELLE. SULKAVANKYLÄN METSÄSTYSSEURAN JÄSENILLÄ OIKEUS OSALLISTUA JAHTIIN. KARHUJAHDISSA HENKILÖKOHTAINEN
OSALLISTUMISMAKSU (10 ). EDELLÄMAINITULLA MAKSULLA SAAVAT KAIKKI METSÄSTYSSEURAN JÄSENET OSALLISTUA KARHUJAHTIIN. MAKSU MAKSETAAN KARHUJAHDIN ALOITUKSESSA KOKOONTUMISPAIKALLA NIMENKERUUN YHTEYDESSÄ. VALITAAN KARHUJAHDIN ALUEJOHTAJA SEURAN ALUEELLE (LEPPÄLÄ JYRKI?). 13. PIENPETOKISAN PALKINNOT (JOHTOKUNTA ESITTÄÄ 450 EUROA PALKKIOIHIN) 14. SYKSYN HIRVIKOKOUS ( seuran majalla 1.10.2017 klo 19.00) SYKSYN KAURIS/PEURAKOKOUS ( seuran majalla 27.8.2017 klo 19.00) 15. KAURIIN METSÄSTYS (Talvikokouksen päätöksellä kauris on vapautettu 1kauris/seuran jäsen) Työjärjestyksen liitteenä erillinen johtokunnan esitys kaurisjahdin säännöistä. Valitaan kaurisyhteyshenkilö seuran alueelle (Korpi Markku p. 0408122260 ja varalla Vesa Laitila). 16. MUUT ASIAT (1 hirvikoe syksyllä, 30.12.2017) (1 lintukoe syksyllä, 2.9.2017) VILLISIAN METSÄSTYS SEURAN MESTARUUSAMMUNNAT 16.9.2017 klo 13.00-16.00 ILVESLUPA ASIA Metsästäjäliitolta tärkeimpiä: La 5.8 klo 9-13 on vähemmän ampuneille haulikkoammuntapäivä Peräseinäjoen ampumaradalla. Su 6.8 Ylistaron Järvirannan ampumaradalla Compak- haulikkolajin tutustumispv klo 11-14. Ti 8.8 Kurikan Monnarilla jousimetsästyskoulutusta klo 18:00 alkaen ja pe 25.8. klo 18-21 Lappajärven ms majalla jousimetsästyskoulutusta. Lisätietoa piirin kotisivuilta ja facesta. Suomen Suurimmat Peijaiset pidetään la 4.11. yhtä aikaa koko Suomessa. Tapahtuma on osa Suomi 100 tapahtumaketjua. Metsästäjäliitto kannustaa jäsenseurojaan järjestämään hirvikeitto, peurakeitto, makkaranpaistotilaisuuden tms. seuran alueella maanomistajille, seuran jäsenille ja yhteistyökumppaneille osana Suomi 100 tapahtumia. 17. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN
Johtokunnan esitys kaudelle 2017-2018 kauriin metsästyksen säännöistä. Kauriin metsästys on vapautettu talvikokouksessa 2017 seuran jäsenistölle siten että 1 kauris / seuran jäsen. Saaliskiintiö on kokonaisuudessaan 30 kaurista seuran alueella. Saaliskiintiö on yhteinen seuran kauris- ja peuraporukan kanssa. 1 kauris/ seuran jäsen, lupa henkilökohtainen, kaurislupaa ei saa antaa toiselle. Ilmoittautuminen ennen jahtikauden alkua kaurisyhteyshenkilölle vaaditaan, jos jäsen aikoo metsästää kaurista. Kaurisjahdin aloitus seuran alueella aikaisintaan 30.9.2017 eli syyskuun viimeisenä lauantaina. Perustetulla riistapellolla ja ruokintapaikalla metsästykseen täytyy kysyä aina lupa ruokintapaikan perustajalta / ylläpitäjältä. Vierailijoilla ei kauriinmetsästysoikeutta. Kaurismerkki on oltava suoritettuna luodikolla metsästettäessä. Kyttäyspaikalla ei suositella käytettäväksi haulikkoa, haavoittamisriski. Kauriin kaatajan on itse tehtävä lakisääteinen kaurisilmoitus riistakeskukselle ja sen lisäksi ilmoitettava kaadosta heti seuran kaurisyhteyshenkilölle (Korpi Markku p. 0408122260 ja varalla Vesa Laitila). Kaurisyhteyshenkilö pitää yllä saalistilastoa ja seuraa kiintiön täyttymistä. Jokainen metsästäjä on velvollinen tarkastamaan, että metsästää kaurista luvallisella alueella. Haavakko kauriista ilmoitettava heti kaurisyhteyshenkilölle ja ampujan on kerättävä porukka haavakko kauriin jäljitykseen. Jos ilmenee että ammutusta haavakosta ei ole ilmoitettu ja raato löytyy myöhemmin, seuran johtokunta päättää sanktioista. Eläimen tunnistamiseen kiinnitettävä erityistä huomiota että kyseessä on kauris eikä valkohäntäpeura. Kauriin nylkeminen ja paloittelu on jokaisen jäsenen suoritettava omissa tiloissa. Kauris- ja peuraporukalla oikeus nylkeä ja paloa ruhot hirvimiesten nylkyladossa sillä he maksavat omat sähkö ym. kulunsa. Kauris- ja peuraporukalla on oikeus myös metsästää kaurista. Kauris ja peuraporukan yhteisjahdissa ammutut kauriit menevät kaikki porukan yhteiseen jakoon, täten on mahdollisuus ampua useampikin kaurisyksilö.