VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 ALKAEN Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta 3/ 25.1.2017 Liite 3e Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista 1503/2016 Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista ja varhaiskasvatuslain 13 :n muuttamisesta tulee voimaan 1.3.2017. Laissa säädetään kunnan järjestämästä päiväkoti- ja perhepäivähoidosta perittävistä asiakasmaksuista. Muusta kunnan järjestämästä varhaiskasvatuksesta kuten avoimista varhaiskasvatuspalveluita ja tilapäisesti järjestettävästä varhaiskasvatuksesta, kunta voi periä päättämänsä maksun. Oleelliset muutokset Laissa otetaan käyttöön kokopäiväisen ja osapäiväisen varhaiskasvatuksen sijaan termit kokoaikainen ja osa-aikainen varhaiskasvatus. Kokoaikaisella varhaiskasvatuksella tarkoitetaan vähintään 35 tuntia viikossa annettavaa varhaiskasvatusta. Vastaavasti osa-aikaisella varhaiskasvatuksella tarkoitetaan alle 35 tuntia viikossa annettavaa varhaiskasvatusta. Laskettaessa lapsen keskimääräistä viikoittaista aikaa varhaiskasvatuksessa otetaan huomioon varhaiskasvatukseen varattu aika kalenterikuukauden ajalta. Maksun määräämisen tulorajoja on korotettu siten, että kahden ja kolmen hengen perheiden asiakasmaksut tiettyyn tulorajaan saakka pienenevät. Uudistuksessa yhden huoltajan ja yhden lapsen perheillä asiakasmaksut laskevat noin 4400 euron kuukausituloihin asti. Uudistuksen myötä kahden hengen perheiden tuloraja nousee, eikä asiakasmaksuja peritä lainkaan kahden hengen perheen tulojen jäädessä alle 2150 euroa kuukaudessa. Nykyisin asiakasmaksua ei peritä kaksihenkisen perheen tulojen jäädessä alle 1638 euroa kuukaudessa. Euromääräisesti eniten maksut laskevat noin 2000 2140 euron kuukausituloilla kahden hengen perheillä, joilla asiakasmaksu pienenee noin 70 85 euroa kuukaudessa. Kahden hengen perheillä, joiden kuukausitulot ovat 2150 3920 euroa, asiakasmaksu laskee 59 euroa kuukaudessa. Asiakasmaksut laskevat myös pienituloisilla kolmen hengen perheillä noin 5000 euron kuukausituloihin asti. Alla olevassa taulukossa on vertailtu nykyisen ja uuden asiakasmaksulain tulorajoja: Perheen koko henkilöä Tuloraja 1.8.2016 alkaen /kk Tuloraja 1.3.2017 alkaen /kk Korkein maksu % 2 1 403 1 915 11,5
3 1 730 1 915 9,4 4 2 053 2 053 7,9 5 2 191 2 191 7,9 6 2 328 2 328 7,9 Toisesta lapsesta perittävä maksu on uuden lain mukaan enintään 90 % perheen nuorimman lapsen kokoaikaisesta maksusta. Nykyisin toisen lapsen maksu on yhtä suuri kuin nuorimman lapsen maksu, mutta kuitenkin enintään 261 euroa kuukaudessa. Kunnan tulee periä päättämiensä perustein hoitoaikaan suhteutettua maksua. Osa-aikaisen varhaiskasvatuksen maksu on korkeintaan 60 % kokoaikaisen varhaiskasvatuksen maksusta, jos lapsi on varhaiskasvatuksessa keskimäärin korkeintaan 20 tuntia viikoittain. Varhaiskasvatuksen kestäessä keskimäärin enemmän kuin 20 tuntia mutta alle 35 tuntia viikoittain, voi kunta periä maksun, joka on suhteutettu lapselle varattuun varhaiskasvatusaikaan. Varhaiskasvatuksen maksupäätös on perhekohtainen, jossa on eriteltynä perheen kaikkien lasten varhaiskasvatuksen asiakasmaksut. Mikäli lapsen vanhemmat asuvat erillään, mutta samassa kunnassa, tehdään varhaiskasvatuksen osalta kuitenkin vain yksi päätös. Tällaisessa tapauksessa maksu määräytyy sen vanhemman tulojen mukaan, jonka luona lapsella on väestötietojärjestelmässä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista annetun alin (661/2009) mukainen asuinpaikka. Muutoin vanhemmat sopivat keskenään varhaiskasvatuksesta perityn maksun jakamisesta ja huomioon ottamisesta esimerkiksi elatusavuissa. Jos lapselle järjestetään varhaiskasvatusta kahden kunnan alueella, on maksu määrättävä erikseen molemmissa kunnissa. Varhaiskasvatusmaksupäätöstä koskeva muutoksenhakuaika muuttuu uuden lain myötä 30 päivään siitä, kun maksuvelvollinen on saanut päätöksestä tiedon. Valtakunnan tasolla on arvioitu, että uusi asiakasmaksulaki vähentää kuntien asiakasmaksuja noin 9 miljoonaa euroa. Lakimuutos vähentää myös Liedon varhaiskasvatuksen asiakasmaksukertymää, mutta tässä vaiheessa ei voida sanoa muuta kuin sen, että maksukertymä vähenee merkittävästi. Kahden ja kolmen hengen perheiden asiakasmaksujen pieneneminen ja sisaralennus vähentää myös kunnan maksukertymää. Lisäksi maksukertymään vaikuttavat perheiden valinnat maksujärjestelmän muuttuessa varattuihin keskimääräisiin viikkotunteihin.
Varhaiskasvatuksen maksut Liedossa 1.3.2017 Asiakasmaksujen määräytymisperusteissa on huomioitu subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaukset. Varhaiskasvatuksen maksuperusteet muutetaan entisestä kokopäivähoitoon ja osapäivähoitoon perustuvasta maksujärjestelmästä tuntiperusteiseen maksujärjestelmään seuraavasti: Osa-aikainen varhaiskasvatus Varatut tunnit keskimäärin viikossa Maksu % kokoaikaisesta maksusta enintään 20 tuntia 60% 20 27,5 tuntia 70 % yli 27,5 - alle 35 tuntia 80 % Kokoaikainen varhaiskasvatus keskimäärin vähintään 35 tuntia 100% Valmistelijat: Yritysvaikutus: Varhaiskasvatusjohtaja Elina Lindholm Neutraalit Toimialajohtajan ehdotus: Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta päättää hyväksyä varhaiskasvatusmaksulain mukaiset varhaiskasvatusmaksut Liedossa 1.3.2017 alkaen seuraavasti: 1. Maksuprosentit ja tulorajat Perheen koko henkilöä Tuloraja 1.3.2017 alkaen /kk Korkein maksu % 2 1 915 11,5 3 1 915 9,4 4 2 053 7,9 5 2 191 7,9 6 2 328 7,9 2. Kokoaikaisen varhaiskasvatuksen enimmäismaksu ja sisaralennus Perheen nuorimman lapsen kokoaikaisesta varhaiskasvatuksesta perittävä ylin kuukausimaksu on 290.
Saman perheen ikäjärjestyksessä toiseksi nuorimman varhaiskasvatuksessa olevan lapsen maksu on 90 % nuorimman lapsen maksusta ja kustakin seuraavasta lapsesta maksu on 20 % nuorimman lapsen maksusta. Alin perittävä kuukausimaksu on 27. 3. Kokoaikaisen ja osa-aikaisen varhaiskasvatuksen maksut Varatut tunnit keskimäärin Maksu % kokoaikamaksusta: viikossa: enintään 20 tuntia 60 % enintään 27,5 tuntia 70 % yli 27,5 tuntia - alle 35 tuntia 80 % vähintään 35 tuntia 100 % Maksuun vaikuttavista varhaiskasvatukseen varatuista tuntien määrästä sovitaan hoitosopimuksessa, joka on voimassa vähintään 4 kuukautta. 4. Esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus Esiopetuksesta täydentävästä varhaiskasvatuksesta peritään 60 %, 70 % tai 80 % sen mukaan, kuin esiopetusta täydentävää varhaiskasvatusta on varattu. Esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus alkaa esiopetuksen alkamispäivästä ja päättyy 31.5. Esiopetuksessa olevan lapsen varhaiskasvatusmaksua ei muuteta syys-, joulu- ja hiihtoloman aikana. 5. Kuntouttava varhaiskasvatus Kuntouttava varhaiskasvatus on maksutonta sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain 4 :n mukaisissa palveluissa. Mikäli kehitysvammaiselle lapsella on erityshuoltoohjelmassa mainittu varhaiskasvatus kuntouttavana toimintana, ei varhaiskasvatuksen kuntouttavan toiminnan osalta voi periä maksua. Mikäli varhaiskasvatuspaikka myönnetään lastensuojelun avohuollon tukitoimena, se on perheelle maksutonta. 6. Varhaiskasvatuspaikan peruminen Saatuaan päätöksen varhaiskasvatuspaikasta, perheen tulee palauttaa vastaanottovarmennus -kaavake hoitopaikan vastaanottamisesta. Tässä yhteydessä perheellä on mahdollisuus siirtää varhaiskasvatuksen aloitusta kaksi kalenteriviikkoa hakemuksessa ilmoitetusta tarpeesta maksuttomasti. Varhaiskasvatuspaikka tulee ottaa käyttöön kahden kalenteriviikon kuluessa em. sovitusta ajankohdasta lukien. Tältä ajalta peritään varhaiskasvatusmaksu. Mikäli varhaiskasvatus ei ole alkanut sovittuna ajankohtana, varhaiskasvatuspäätös raukeaa.
7. Maksuton kuukausi Toimintavuoden viimeinen heinäkuu on maksuton kuukausi kaikille perheille, jotka eivät tarvitse varhaiskasvatuspalveluita heinäkuussa riippumatta siitä milloin päivähoito on alkanut. Muutoin heinäkuu on maksuton sillä edellytyksellä, että lapsen voimassa oleva varhaiskasvatus on alkanut ennen edellisen vuoden syyskuun ensimmäistä päivää. 1.6.-31.8. väliseltä ajalta saa maksuhyvityksen, mikäli lapsi on poissa yhtäjaksoisesti vähintään kaksi kalenterikuukautta ja poissaolosta on ilmoitettu kirjallisesti päiväkodinjohtajalle 30.4. mennessä. Mikäli lapsen huoltajat varaavat lapselle varhaiskasvatuspaikan lomansa ajaksi eivätkä peruuta sitä kirjallisesti annettuna määräaikana, peritään peruuttamatta ja käyttämättä jätetystä varhaiskasvatuspaikasta maksuna puolet kuukausimaksun määrästä. Jos lapselle ei ole määrätty kuukausimaksua, peritään puolet 7 :n mukaisesta pienimmästä (27 ) perittävästä maksusta. Maksu peritään myös heinäkuulta, vaikka kuukausi muutoin olisi perheelle maksuton. 8. Varahoitojärjestelyt perhepäivähoidossa Mikäli perhe itse järjestää perhepäivähoidossa olevan lapsen varahoidon perhepäivähoitopaikan ollessa suljettu perhepäivähoitajan vuosiloman, sairausloman, tasoitusvapaan tai koulutuspäivän aikana, vähennetään ko. päivät varhaiskasvatusmaksusta. Hyvitys lasketaan jakamalla varhaiskasvatusmaksu 21,5 päivällä, jolloin saadaan keskimääräinen päivämaksu. 9. Tilapäinen varhaiskasvatus Tilapäisellä varhaiskasvatuksella tarkoitetaan satunnaista varhaiskasvatuksen tarvetta, joka ei jatku kuukausittain. yli 5 tuntia päivä enintään 5 tuntia päivä 18 /päivä 12 /päivä 10. Muu varhaiskasvatus 1-2 puisto-/kerhokertaa viikossa 15 3 puisto-/ kerhokertaa viikossa 23 Yli 3 puisto- / kerhokertaa viikossa 30 Kertamaksu 5 / lapsi Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunnan päätös: Lisätietoja antaa: Varhaiskasvatusjohtaja Elina Lindholm, puh. 050 3077162
Täytäntöönpano: Varhaiskasvatussihteeri, palveluohjaaja ja kunnallisten ja yksityisten päiväkotien esimiehet