PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN TOIMINTAOHJE lukien
|
|
- Jarmo Salminen
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN TOIMINTAOHJE lukien 1
2 PERUSTEET Päivähoitomaksut perustuvat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetuksiin. Kunnallisen päiväkotihoidon ja perhepäivähoidon maksut määräytyvät perheen koon ja tulojen perusteella prosenttiperusteisesti. KOKOPÄIVÄHOITO Lasten päivähoidosta peritään kiinteä kuukausimaksu, joka määritellään sivistyslautakunnan erillisillä päätöksillä. Toimintavuosi alkaa päivähoidossa elokuun 1. päivänä ja päättyy seuraavan vuoden heinäkuun 31 päivä. Lapsen hoito voi alkaa myös kesken päivähoidon toimintavuoden, jolloin päivähoidon maksut lasketaan päivähoidon aloittamispäivästä. Lain mukaan kokopäivähoidon kuukausimaksu on enintään perheen koon mukaan määräytyvän maksuprosentin osoittama euromäärä vähimmäistulorajan ylittävästä kuukausitulosta. Perhe voi myös päivähoitohakemuksessa olevalla kirjallisella suostumuksellaan maksaa enimmäismaksun, joka on 283 /kk. Alin perittävä maksu on lain mukaan 26 / kk. Maksun perusteena olevat tulot Hoitomaksu määräytyy perheen kuukausittaisten bruttotulojen mukaan. Perheen tuloina otetaan huomioon palvelun käyttäjän sekä hänen kanssaan yhteistaloudessa avioliitossa tai avoliitossa asuvan henkilön veronalaiset ansioja pääomatulot mukaan lukien lomaraha (5 % varsinaisesta palkasta) sekä verosta vapaat tulot. Jos kuukausittaiset tulot vaihtelevat, otetaan kuukausitulona huomioon viimeksi kuluneen vuoden keskimääräinen kuukausitulo. Veronalaisena tulona voidaan ottaa huomioon myös viimeksi toimitetussa verotuksessa vahvistetut vastaavat veronalaiset tulot korotettuna niillä prosenttimäärillä, jotka verohallitus vuosittain antamissaan päätöksissä ennakkoperinnän laskemisperusteista määrää. Metsätulona otetaan huomioon varallisuusverotusta varten määritelty metsän puhdas tuotto, josta vähennetään metsätalouden korot ja 10 prosenttia puhtaan tuoton arvosta. 2
3 Tuloista vähennetään suoritetut elatusavut ja tosiasiallisista perhesuhteista johtuvat muut vastaavat kustannukset sekä rahana suoritettu syytinki. Niiden maksamisesta on esitettävä hyväksyttävä selvitys. Päivähoitomaksu määrätään joko todennettavissa olevien tai arvioitujen tulojen perusteella. Hoitomaksun määräämiseen tarvittavat tulotiedot on toimitettava kuntaan viimeistään sen kuukauden aikana, jolloin päivähoito aloitetaan. Ellei palkkatodistuksia ym. tarvittavia asiakirjoja ole ajoissa toimitettu, maksu määrätään korkeimman maksuluokan mukaisesti. Mahdollinen maksun oikaisu tehdään asiakirjojen toimittamista seuraavan kuukauden alusta lukien. Perhe voi myös päivähoitohakemuksen yhteydessä tuloselvityslomakkeella ilmoittaa suostumuksensa maksaa enimmäismaksun, jolloin tuloja ei tarvitse selvittää. Perhe Maksua määriteltäessä perheeseen kuuluvina henkilöinä pidetään yhteistaloudessa avioliitossa tai avoliitossa asuvia henkilöitä sekä molempien samassa taloudessa asuvia alaikäisiä lapsia. Maksuprosentit ja tulorajat Henkilömäärä perheessä Tuloraja /kk Maksuprosentti alkaen tulorajan ylittävistä tuloista ,5 % 9,4 % 7,9 % 7,9 % 7,9 % Esimerkki: Perheessä on vanhemmat ja kaksi lasta, jotka ovat kunnallisessa päivähoidossa. Perheen bruttotulot ovat 4500 euroa/kk. Päivähoitomaksu lasketaan seuraavasti: 7,9 % x ( ) = euroa/kk eli kahden lapsen päivähoitomaksu on yhteensä euroa/kk. 3
4 Tulorajat, joilla määräytyvät korkein päivähoitomaksu ja tuloraja, jonka alittuessa päivähoito on maksutonta. Perheen koko henkilöä Tuloraja, jonka alittuessa ei peritä päivähoitomaksua euroa/kk 1581, , , , ,05 Tuloraja, josta alkaen peritään korkein päivähoitomaksu euroa/kk 3815, , , , ,28 Kun perheen koko on suurempi kuin kuusi, lisätään maksun määräämisen perusteena olevaa tulorajaa 133 :lla kustakin seuraavasta perheen alaikäisestä lapsesta. Milloin samasta perheestä on useampi kuin yksi lapsi kunnan järjestämässä päivähoidossa, voidaan nuorimmasta kokopäivähoidossa olevasta lapsesta määrätä korkeimman maksuprosentin mukaan määräytyvä maksu. Ikäjärjestyksessä seuraavasta kokopäivähoidossa olevasta lapsesta voidaan määrätä samansuuruinen maksu kuin ensimmäisestä lapsesta, kuitenkin enintään 255 /kk. Kustakin seuraavasta lapsesta määrättävä maksu on 20 prosenttia ensimmäisen lapsen maksusta. Päivähoidon maksu peritään pääsääntöisesti 11 kalenterikuukaudelta toimintavuoden aikana. Toimintakausi alkaa elokuun 1. päivänä ja päättyy heinäkuun 31. päivänä. Mikäli lapsen hoito alkaa 1.9 tai sen jälkeen, on toimintavuoden viimeinen kuukausi (heinäkuu) maksullinen. Maksu voidaan kuitenkin periä 12 kuukaudelta, jos lapsi on hoidossa kaikkina kalenterikuukausina ja lapselle ei ole kertynyt ennalta ilmoitettuja, muusta syystä kuin sairaudesta johtuvia poissaoloja 3/4 kuukausimaksujen perusteena olevien hoitopäivien määrästä. (Asiakasmaksulaki (734/92) 7a 1 mom.) 4
5 OSAPÄIVÄHOITO Osapäivähoidossa lapsen päivittäinen hoitoaika voi olla enintään viisi tuntia. Hoidosta peritään hoitoaikaan suhteutettu kokopäivähoidon maksua alempi maksu. Osapäivähoidossa perheelle lasketaan kokopäivähoidon tulorajojen ja maksuprosenttien mukainen maksu, josta maksu määräytyy päivittäisen hoitoajan mukaan seuraavasti: Osapäivähoidon kesto/päivä Maksuprosentti kokopäivähoidon maksusta enintään 5 tuntia 60 % SÄÄNNÖLLISET POISSAOLOT KOKO- JA OSAPÄIVÄHOIDOSSA Pääsäännön mukaisesti päivähoidossa peritään aina täysi kuukausimaksu poissaoloista huolimatta. Pääsäännöstä on kokopäivä- ja osapäivähoidon osalta seuraavat poikkeukset: Perhe voi sitoutua käyttämään enintään 16 hoitopäivää kuussa, jolloin hoitomaksu on 80 % koko päivähoitomaksusta. Tästä tehdään kirjallinen sopimus vähintään 4 kuukauden ajaksi. Varatut hoitopäivät on ilmoitettava viimeistään edellisen viikon torstaihin mennessä. Kunnallisen päivähoidon aloittaminen ja lopettaminen - jos lapsen päivähoito alkaa tai loppuu kesken kalenterikuukauden, maksu peritään todellisten hoitopäivien lukumäärän mukaan normaalia kuukausimaksua alhaisempana (hoitopäivät = läsnäolopäivät + poissaolopäivät) Hoitomaksu puolitetaan, jos - lapsi on ollut sairaana yli 10 päivää - lapsi on ollut poissa (ei sairas) koko kuukauden Hoitomaksua ei peritä, jos -lapsi on sairauden johdosta poissa kaikki kalenterikuukauden toimintapäivät 5
6 Kesä-heinäkuun maksu jätetään perimättä, mikäli voimassa oleva hoitosuhde on aloitettu viimeistään toimintakauden alussa tai aikaisemmin ja perhe on ilmoittanut ko. kuukausien poissaolosta viimeistään huhtikuun loppuun mennessä kirjallisesti. Omassa kodissaan toimivien perhepäivähoitajien hoitolasten osalta hyvitetään ne päivät, jolloin hoitopaikka (hoitaja sairas tai vuosilomalla) ei ole käytettävissä ja perhe on itse järjestänyt lapsen varahoidon. KEHITYSVAMMAISTEN LASTEN KUNTOUTTAVA PÄIVÄHOITO Kehitysvammaisen lapsen päivähoito katsotaan kuntoutukselliseksi maksuttomaksi päivähoidoksi, mikäli se on merkitty lapsen erityishuoltoohjelmaan. 6
7 ESIOPETUS Perusopetuslain mukainen esiopetus 4 h/päivä on maksutonta. Esiopetusta järjestetään, toimipaikasta riippuen päivittäin alkaen ja päättyen , esiopetussuunnitelman mukaista toimintaa. Esiopetukseen osallistuvien osapäivähoitomaksut välisenä aikana Hoitoaika/päivä Hoitoaika/viikko Maksu kokopv-hoidon maksusta Alle 3 tuntia 3-5 tuntia Yli 5 tuntia alle 15 tuntia tuntia yli 25 tuntia 40 % 60 % 80 % Mikäli esiopetuksessa oleva lapsi varaa päivähoitopaikkaa kesä-heinäkuussa, peritään näiltä kuukausilta normaali kokopäivähoidon kuukausimaksu. TILAPÄINEN PÄIVÄHOITO Tilapäinen päivähoito on satunnaista päivähoitoa, jossa läsnäolopäivien määrä on enintään 5 kuukaudessa. Tilapäisestä päivähoidosta peritään 16 /lapsi läsnäolopäivältä kokopäivähoidossa. Tilapäisestä päivähoidosta peritään 9 /lapsi läsnäolopäivältä osapäivähoidossa. Maksu voidaan jättää perimättä, jos perheen tulot jäävät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 7 a :ssä määritellyn tulorajan alapuolelle. AVOIN VARHAISKASVATUS Avointa varhaiskasvatusta järjestetään kerhomuotoisena toimintana yhtenä tai kahtena päivänä viikossa kokoontuvassa ryhmässä 3-6 -vuotiaille lapsille. Ryhmän päivittäinen toiminta-aika on kaksi - kolme tuntia eikä toiminta sisällä aterioita. 7
8 Kerhon toimintavuosi alkaa syyskuun alusta ja päättyy toukokuussa. Loma-ajat ovat samat kuin kouluilla. 1 pv / vko 2 pv / vko 11, Kerhotoiminnasta peritään aina täysi kuukausimaksu lukuun ottamatta aloittamis- ja lopettamiskuukausia, joista peritään hoitopäivien lukumäärän mukainen kuukausimaksua alhaisempi maksu. Maksu voidaan jättää perimättä, jos perheen tulot jäävät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 7 a :ssä määritellyn tulorajan alapuolelle. VUOROHOITO Vuorohoitoa järjestetään klo välisenä aikana. Vuorohoitoa on mahdollista saada vanhempien työn tai opiskelun vuoksi säännöllisesti vuorohoitoa tarvitseville lapsille. Vuorohoidon päivähoitomaksut määräytyvät samalla tavoin kuin muussakin päivähoidossa toimintaohjeen mukaisesti ERITYISSÄÄNNÖKSIÄ Päivähoitolaskutus Hoitomaksu peritään jälkikäteen kerran kuukaudessa hoitolaskulla. Eräpäivä on yleensä hoitokuukaudesta seuraavan kuukauden 27. päivä. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 17 :n mukaan maksut saadaan laittaa ulosottoon ilman tuomiota tai päätöstä siinä järjestyksessä kuin verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin annetussa laissa säädetään. Jos maksua ei ole suoritettu eräpäivänä saadaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 16 :n mukaan vuotuista viivästyskorkoa periä eräpäivästä lukien 8 %. 8
9 Päivähoidon maksujen vuosittainen tarkistus Hoitomaksun määräämiseen tarvittavat asiapaperit on toimitettava kuukauden kuluessa hoidon alkamisesta. Ellei palkkatodistuksia ym. tarvittavia asiakirjoja ole ajoissa toimitettu, maksu määrätään korkeimman maksuluokan mukaisesti. Mahdollinen maksun oikaisu tehdään asiakirjojen toimittamista seuraavan kuukauden alusta lukien. Päivähoitomaksujen yleinen, vuosittainen tarkistus tapahtuu kunkin alkavan toimintavuoden elokuusta, perheiltä pyydetään määräpäivään mennessä tarvittavat selvitykset. Päivähoidosta perittävä maksu tarkistetaan myös silloin, kun perheen maksukyky on olennaisesti muuttunut tai kun maksu osoittautuu virheelliseksi. Perheen maksukyvyn katsotaan olennaisesti muuttuneen silloin, kun perheen päivähoitomaksun perusteena olevat bruttotulot ovat vähentyneet tai lisääntyneet vähintään 10 prosenttia. Päivähoitomaksun muutos astuu voimaan sitä seuraavan kuukauden alusta, kun uudet hoitomaksun perusteena olevat tulotiedot on esitetty. Jos maksuluokan tai maksun määräämistä koskeva päätös on ilmeisesti perustunut asiakkaan tai hänen edustajansa antamiin virheellisiin tietoihin, voidaan maksua oikaista takautuvasti enintään vuoden ajalta. Päivähoito ja kotipalvelu Annettaessa kotipalvelua kunnallisessa päivähoidossa olevan lapsen sairastumisen vuoksi, ei kodinhoitoavusta peritä korvausta silloin kun samalta ajalta peritään korvaus päivähoidosta. TIEDUSTELUT Sirkku Söderman palvelusihteeri p Juha Forsman varhaiskasvatuksen päällikkö p
PÄLKÄNEEN KUNTA Päivämäärä Perusturvalautakunta
PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN TOIMINTAOHJE 01.08.2012-31.07.2013 PERUSTEET Päivähoitomaksut perustuvat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetuksiin. KOKOPÄIVÄHOITO Lasten
PÄLKÄNEEN KUNTA Päivämäärä Sivistyslautakunta TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA Varhaiskasvatuksen uusi asiakasmaksulaki
TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA Varhaiskasvatuksen uusi asiakasmaksulaki alkaen 1.3.2017 1 PERUSTEET Uusi varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki (1503/2016) tulee voimaan 1.3.2017. Laissa säädetään
TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki Sivistyslautakunta
TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki Sivistyslautakunta 11.4.2017 alkaen 1.8.2017 1 PERUSTEET Uusi varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki (1503/2016) tuli voimaan
PIRKKALAN KUNNAN LASTEN PÄIVÄHOIDOSSA PERITTÄVÄT HOI- TOMAKSUT 1.8.2014 ALKAEN
Pirkkalan kunta Sivistysosasto Varhaiskasvatus MAKSUTIEDOTE PIRKKALAN KUNNAN LASTEN PÄIVÄHOIDOSSA PERITTÄVÄT HOI- TOMAKSUT 1.8.2014 ALKAEN 1. KOKOPÄIVÄHOITO... 2 2. HOITOMAKSU USEASTA LAPSESTA... 3 3.
PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.8.2014 1(4) Päivähoitomaksun määräytyminen
PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.8.2014 1(4) Päivähoitomaksun määräytyminen Päivähoitomaksujen määräytyminen perustuu lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (734/1992). Opetus- ja kulttuuriministeriön
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT Sivltk. 7.3.2017 17, Liite 5 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN Varhaiskasvatuksen asiakaspalvelumaksulaki astuu voimaan 1.3.2017. Laissa säädetään mm. varhaiskasvatuksessa
MAKSUJEN PERUSTEET 1.8.2014
1 MAKSUJEN PERUSTEET 1.8.2014 MAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN päiväkoti- tai perhepäivähoidosta voidaan määrätä kuukausimaksu enintään 11 kuukaudelta toimintakauden (1.8. 31.7.) aikana. Heinäkuu on maksuton kuukausi,
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN TAKSA ALKAEN
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN TAKSA 1.3.2017 ALKAEN VIHDIN KUNNAN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN TAKSA 2/5 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki tulee voimaan 1.3.2017. Laissa säädetään kunnan päiväkodissa
2 1 355 11,5 3 815,87 3 1 671 9,4 4 681,64 4 1 983 7,9 5 565,28 5 2 116 7,9 5 698,28 6 2 248 7,9 5 830,28
Oriveden Kaupunki Kasvatus- ja opetuspalvelut Varhaiskasvatus LASTEN PÄIVÄHOIDOSTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.8.2014 31.7.2015 PERUSTEET Kunnallisen päivähoidon maksut määräytyvät perheen koon ja tulojen
TIEDOTE LASTEN PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUISTA 1.8.2015 ALKAEN
TIEDOTE LASTEN PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUISTA 1.8.2015 ALKAEN 2 PERUSTEET Päivähoitomaksut perustuvat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetukseen. Päivähoitomaksu määräytyy
Varhaiskasvatus 1(5)
Varhaiskasvatus 1(5) LASTEN PÄIVÄHOIDOSTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.8.2016 31.7.2017 PERUSTEET Päivähoitomaksujen enimmäismäärät sekä pienimmän perittävän maksun euromäärä on tarkistettu sosiaaliala-
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN ASIAKASTIEDOTE 1.8.2016 ALKAEN
ORIMATTILAN KAUPUNKI Sivistyspalvelut/varhaiskasvatus VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN ASIAKASTIEDOTE 1.8.2016 ALKAEN Mihin varhaiskasvatuksen asiakasmaksu perustuu? Laissa säädetään lasten varhaiskasvatuksesta
LAUKAAN KUNTA PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE VOIMASSA 1.8.2014 - Sivistysosasto Päivähoitopalvelut. Mihin päivähoitomaksu perustuu?
LAUKAAN KUNTA Sivistysosasto Päivähoitopalvelut PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE VOIMASSA 1.8.2014 - Mihin päivähoitomaksu perustuu? Päivähoitomaksut perustuvat sosiaali- ja terveyshuollon asiakasmaksuista
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN PERUSTEET ALKAEN
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN PERUSTEET 1.3.2017 ALKAEN Varhaiskasvatuksesta perittäviin maksuihin sovelletaan varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annettua lakia (1503/2016). Korkein maksu on 290
Asiakasmaksujen käsittely ja laskutus
Asiakasmaksujen käsittely ja laskutus Nivalan varhaiskasvatuspalvelut Hyväksytty Nivalan kaupungin sivistyslautakunnassa 21.6.2016, 58 Tiedote päivähoitomaksuista 1.8.2016 31.7.2018 Välttyäksenne takautuvilta
Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN. Vahvistettu sivistyslautakunnassa
Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2018 LUKIEN Vahvistettu sivistyslautakunnassa 18.1.2018 5 2 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen määräytymisperusteet Asiakasmaksu määräytyy
Hoitomaksu määräytyy sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetukseen (734/1992).
Hoitomaksu määräytyy sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetukseen (734/1992). Tulotiedot tulee toimittaa päivähoidon johtajalle hakemuksen palautuksen yhteydessä, kuitenkin
Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN. Vahvistettu koulutuslautakunnassa
Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 LUKIEN Vahvistettu koulutuslautakunnassa 28.2.2017 15 2 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen määräytymisperusteet Varhaiskasvatuslaissa
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksutiedote voimassa
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksutiedote voimassa 1.3.2017 - Mihin varhaiskasvatuksen asiakasmaksu perustuu? Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut perustuvat Varhaiskasvatuksesta annettuun asiakasmaksulakiin,
SIVISTYSPALVELUT VARHAISKASVATUS TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA ALKAEN
SIVISTYSPALVELUT VARHAISKASVATUS TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA 1.8.2018 ALKAEN 2 PERUSTEET Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista on säädetty lailla 1503/2016. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksu
Osa-aikaisesta hoidosta peritään kunnan päättämin perustein hoitoaikaan suhteutettu kokopäivähoidon maksua alempi maksu. Tulorajat 1.8.
Sivistyslautakunta 17 15.05.2014 PÄIVÄHOITOMAKSUT 1.8.2014 ALKAEN Sivltk 17 Lasten päivähoidosta perittävä kuukausimaksu perustuu sosiaali- ja terveyden huollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetukseen.
Sivistyslautakunta 13.8.2014 47 Liite 5 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2014 LUKIEN 1. PÄIVÄKOTI- JA PERHEPÄIVÄHOIDON MAKSUT
Sivistyslautakunta 13.8.2014 47 Liite 5 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2014 LUKIEN 1. PÄIVÄKOTI- JA PERHEPÄIVÄHOIDON MAKSUT 1.1 KOKOPÄIVÄMAKSU Päivähoitomaksut perustuvat lakiin (734/1992) ja asetukseen
Perheen koko Tuloraja Maksuprosentti Korkeimman maksun vähimmäistuloraja
LIITE PÄIVÄHOITOMAKSUPÄÄTÖKSEEN PÄIVÄHOITOMAKSUT 1.8.2014 ALKAEN Kokopäivähoidon tulojen mukainen lapsikohtainen maksu on 26 /kk - 283 /kk. Mikäli tulojen ja perhekoon mukainen kokopäivähoidon maksu alittaa
PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOT voimassa 1.8.2014- Mihin päivähoitomaksu perustuu? Perheen koko. Perheen tulot. Kuukausimaksu
PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOT voimassa 1.8.2014- Mihin päivähoitomaksu perustuu? Päivähoitomaksut perustuvat sosiaali- ja terveyshuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin. Laissa säädetään mm. lasten
Kaarinan kaupunki VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN
Kaarinan kaupunki VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 LUKIEN 1 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen määräytymisperusteet Varhaiskasvatuslaissa tarkoitetusta päiväkoti- ja perhepäivähoitona
Asiakasmaksut Paraisten kunnallisessa varhaiskasvatuksessa alkaen
Asiakasmaksut Paraisten kunnallisessa varhaiskasvatuksessa 1.8.2017 alkaen Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut määräytyvät varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain (1503/2016) ja sosiaali- ja terveydenhuollon
Kärsämäen kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 ALKAEN
Liite opetustoimen ltk 152 /1,1.12.2014 Kärsämäen kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 ALKAEN Lasten päivähoidosta perittävät maksut perustuvat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista
VARHAISKASVATUSPALVELUT ASIAKASMAKSUTIEDOTE alkaen
1 VARHAISKASVATUSPALVELUT ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.3.2017 alkaen Mikä asiakasmaksu on? Asiakasmaksulla tarkoitetaan tässä ohjeessa päivähoitomaksua. Se perustuu lakiin varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista
SIVISTYSPALVELUT VARHAISKASVATUS TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA ALKAEN
SIVISTYSPALVELUT VARHAISKASVATUS TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA 1.10.2019 ALKAEN 2 PERUSTEET Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista on säädetty lailla 1503/2016. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksu
SIVISTYSPALVELUT VARHAISKASVATUS TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA ALKAEN
SIVISTYSPALVELUT VARHAISKASVATUS TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA 1.3.2017 ALKAEN 2 PERUSTEET Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista on säädetty lailla 1503/2016. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksu
Kangasniemen kunta. Sivistys- ja hyvinvointitoimi Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 01.01.2018 ALKAEN Varhaiskasvatuksen toimintakausi alkaa 1.8. ja päättyy 31.7. Mihin varhaiskasvatuksen asiakasmaksu perustuu? Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut perustuvat
VARHAISKASVATUSPALVELUT ASIAKASMAKSUTIEDOTE alkaen
OSA 2 Sivistyslautakunta 19.12.2017 65 VARHAISKASVATUSPALVELUT ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.1.2018 alkaen Mikä asiakasmaksu on? Asiakasmaksulla tarkoitetaan tässä ohjeessa varhaiskasvatuksen asiakasmaksua. Se
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 272/ /2018
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2018 1 (1) 5 Asianro 272/02.05.00.00/2018 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen määräytyminen Kuopiossa 1.1.2018 alkaen Varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö Tuula Nuotio Päivähoidon
PETÄJÄVEDEN KUNTA
PETÄJÄVEDEN KUNTA 24.2.2017 Sivistystoimi / Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen määräytyminen 1.3.2017 alkaen Eduskunta on hyväksynyt uuden varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja sääntelevän
Varhaiskasvatuspalvelut Sivistyspalvelut
Laukaan kunta 1 (5) VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUTIEDOTE VOIMASSA 1.3.2017 ALKAEN Mihin varhaiskasvatusmaksu perustuu? Varhaiskasvatusmaksut perustuvat varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annettuun lakiin.
KAUHAJOEN KAUPUNGIN PÄIVÄHOITOMAKSUA KOSKEVAT OHJEET 1.8.2014 LUKIEN
KAUHAJOEN KAUPUNGIN PÄIVÄHOITOMAKSUA KOSKEVAT OHJEET 1.8.2014 LUKIEN Hyväksytty Kauhajoen kaupungin varhaiskasvatusjohtokunnassa 30.1.2014, 2 1. PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMINEN Lasten päivähoidosta
Varhaiskasvatusmaksut ja perusteet alkaen
Kosken Tl kunta Sivistystoimi Varhaiskasvatus Varhaiskasvatusmaksut ja perusteet 1.8.2018 alkaen (Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki) Kosken Tl sivistyslautakunta 20.6.2018 Lasten päivähoitomaksut Maksuprosentit
PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUT
Karijoki Liite nro 2 Kasvatus- ja opetusltk 15.05.2012 12 PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUT Karijoen kunnan päivähoitomaksua koskevat ohjeet 1.8.2012 lukien 1. PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMINEN Lasten
Maksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan sen perusteella antamien ohjeiden mukaisesti.
Kasvatus- ja koulutuslautakunta 22.6.2016 VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT 1.8.2016-31.7.2017 Maksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut on sidottu asiakasmaksulain mukaisiin indeksitarkistuksiin, jotka tehdään kahden vuoden välein.
TAMMELAN KUNTA Sivistyspalvelut Varhaiskasvatuksen palvelualue VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 01.01.2018 ALKAEN Sivistyslautakunta 17.1.2018 9 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut on sidottu asiakasmaksulain
LASTEN PÄIVÄHOITOMAKSUT alkaen
LASTEN PÄIVÄHOITOMAKSUT 1.8.2018 alkaen Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut Varhaiskasvatuksesta peritään kuukausimaksu, joka määräytyy perheen koon, bruttotulojen ja lapselle valitun palvelun laajuuden mukaan.
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut www.nurmijarvi.fi
1.8.2014 alkaen Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut www.nurmijarvi.fi 1. PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN Toimintakausi Päivähoidon toimintakausi on 01.08. 31.07. Yleiset periaatteet: Perhekoko Päivähoitomaksu
TIEDOTE VARHAISKASVTUKSEN ASIAKKAILLE
1 Iitin kunta Sivistyspalvelus Varhaiskasvatus TIEDOTE VARHAISKASVTUKSEN ASIAKKAILLE 1.8.2017 31.7.2018 Perusteet Varhaiskasvatuslaki ja Asetus lasten päivähoidosta Laki lasten kotihoidon ja yksityisen
PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUT ALKAEN
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Sivistyslautakunta PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUT 1.8.2016 ALKAEN 2 Sisällysluettelo I YLEISET PERUSTEET 3 II LASTEN PÄIVÄHOITOMAKSUT 3 III VOIMAANTULOSÄÄNNÖS 6 3 I YLEISET PERUSTEET Sovellettavat
PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUT
ISOJOKI PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUT ISOJOEN KUNNAN PÄIVÄHOITOMAKSUA KOSKEVAT OHJEET 1.8.2016 LUKIEN PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMINEN Lasten päivähoidosta perittävä kuukausimaksu perustuu sosiaali-
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Sivistyslautakunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Sivistyslautakunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2019 ALKAEN 2 Sisällysluettelo I YLEISET PERUSTEET...3 II LASTEN VARHAISKASVATUSMAKSUT...3 III VOIMAANTULOSÄÄNNÖS...7 3 I YLEISET
PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUT
ISOJOKI PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUT ISOJOEN KUNNAN PÄIVÄHOITOMAKSUA KOSKEVAT OHJEET 1.1.2018 LUKIEN PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMINEN Lasten päivähoidosta perittävä kuukausimaksu perustuu sosiaali-
LASTEN PÄIVÄHOIDOSTA PERITTÄVIEN KORVAUSTEN MÄÄRÄYTYMINEN 1.8.2014 ALKAEN TOISTAISEKSI
LASTEN PÄIVÄHOIDOSTA PERITTÄVIEN KORVAUSTEN MÄÄRÄYTYMINEN 1.8.2014 ALKAEN TOISTAISEKSI Dnro OPELA: 228/2014 (02.011) Opela 13.5.2014 / 42 Valmistelijat: varhaiskasvatuksen johtaja Hilkka Toiviainen, p.
Kunnallisesta varhaiskasvatuksesta perittävät maksut Laihialla
Kunnallisesta varhaiskasvatuksesta perittävät maksut Laihialla Varhaiskasvatuksesta peritään kuukausimaksu, joka määräytyy perheen koon, yhteisten bruttotulojen sekä DaisyNetissä varatun ja toteutuneen
Perheen koko, henkilöä Tuloraja, euroa/kuukausi Korkein maksuprosentti , , , , ,9
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2017 LUKIEN 1. PÄIVÄKOTI- JA PERHEPÄIVÄHOIDON MAKSUT 1.1 Kokoaikaisen varhaiskasvatuksen kuukausimaksu. Päivähoitomaksu lasketaan prosenttiosuutena perheen bruttotuloista.
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Sivistyslautakunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 ALKAEN 2 Sisällysluettelo I YLEISET PERUSTEET 3 II LASTEN VARHAISKASVATUSMAKSUT 3 III VOIMAANTULOSÄÄNNÖS 7 3 I YLEISET
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT alkaen
Hyvinvointilautakunta 12.4.2018 32 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2018 alkaen Varhaiskasvatuksen asiakasmaksu perustuu Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut perustuvat varhaiskasvatuksen asiakasmaksu
Perheen koko Tuloraja Maksuprosentti Korkeimman maksun vähimmäistuloraja
LIITE PÄIVÄHOITOMAKSUPÄÄTÖKSEEN PÄIVÄHOITOMAKSUT 1.8.2015 ALKAEN Kokopäivähoidon tulojen mukainen lapsikohtainen maksu on 26 /kk - 283 /kk. Mikäli tulojen ja perhekoon mukainen kokopäivähoidon maksu alittaa
VARHAISKASVATUKSEN MAKSUT 1.8.2016 ALKAEN INDEKSILLÄ KOROTETUT
LIITE MAKSUPÄÄTÖKSEEN VARHAISKASVATUKSEN MAKSUT 1.8.2016 ALKAEN INDEKSILLÄ KOROTETUT Kokoaikaisen varhaiskasvatuksen tulojen mukainen lapsikohtainen maksu on 27 /kk - 290 /kk. Mikäli tulojen ja perhekoon
Varhaiskasvatus 1(6)
Varhaiskasvatus 1(6) LASTEN VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 31.7.2018 PERUSTEET Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen enimmäismäärät sekä pienimmän perittävän maksun euromäärä on tarkistettu
Päivähoitomaksut Liedossa 1.1.2015 lukien
Päivähoitomaksut Liedossa 1.1.2015 lukien Päivähoitomaksun määräytyminen Päivähoidon kuukausimaksu määräytyy perhekoon mukaan maksuprosenttina tulorajan ylittävistä perheen kuukausittaisista bruttotuloista.
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN
SIVL 13.12.2017 LIITE: Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.1.2018 alkaen VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2018 ALKAEN Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta on päättänyt (SVL 13.12.2017) varhaiskasvatuksen
SULKAVAN KUNTA Varhaiskasvatus
SULKAVAN KUNTA Varhaiskasvatus KUNNALLINEN PÄIVÄHOITO Asiakasmaksujen määräytyminen 1.8.2014 alkaen Lasten päivähoitomaksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain ja asetuksen
Kasvatus- ja opetuspalvelut Varhaiskasvatus 1(5)
Varhaiskasvatus 1(5) LASTEN VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.8.2018 alkaen PERUSTEET Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen enimmäismäärät sekä pienimmän perittävän maksun euromäärä on tarkistettu
Kasvatus- ja opetuspalvelut Varhaiskasvatus 1(5)
Varhaiskasvatus 1(5) LASTEN VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 31.7.2018 PERUSTEET Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen enimmäismäärät sekä pienimmän perittävän maksun euromäärä on tarkistettu
Päivähoitopalvelujen maksut Pöytyällä 1.8.2012 lukien
Päivähoitopalvelujen maksut Pöytyällä 1.8.2012 lukien 2 1. PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN... 3 2. MAKSUPROSENTIT JA TULORAJAT... 3 2.1 Osapäivähoito... 3 2.2 Osa-aikahoito... 3 2.3 Poissaolot päivähoidossa:...
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN ALKAEN
1 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN 1.3.2017 ALKAEN Säädökset Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki 1503/2016 Varhaiskasvatusmaksun määrittäminen Varhaiskasvatuksen maksu määräytyy
PÄIVÄHOIDON JA KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN MAKSUT
Sauvon kunta PÄIVÄHOIDON JA KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN MAKSUT 1.8.2013 LUKIEN Vahvistettu sosiaali- ja terveyslautakunnassa 4.4.2012 15 ja 16 2 SISÄLLYS 1. Päivähoitomaksun määräytyminen...3 2. Maksuprosentit
LASTEN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN
PELLON KUNTA Hyvinvointilautakunta/ Varhaiskasvatus LUE JA SÄILYTÄ Elokuu 2017 LASTEN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2017 ALKAEN Päivähoitomaksuista säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT
Karijoki Kasvatus- ja opetusltk 17.05.2018 14 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT Karijoen kunnan varhaiskasvatusmaksuja koskevat ohjeet 1.8.2018 lukien VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMINEN Varhaiskasvatuksesta
Rantasalmen kunta Sivistysosasto/varhaiskasvatus VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 ALKAEN Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain (1503/2016) mukaan laissa säädetään kunnan järjestämässä päiväkoti- ja perhepäivähoidossa perittävistä maksuista. Rantasalmen
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN
SVL 5.9.2018 LIITE: Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.8.2018 alkaen VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2018 ALKAEN Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta on päättänyt (SVL 2.5.2018) varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista
LASTEN PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN JA PERIMINEN 1.8.2015 ALKAEN
1. SÄÄDÖKSET LASTEN PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN JA PERIMINEN 1.8.2015 ALKAEN VARHLTK 6/2015 Lasten päivähoidosta perittävä kuukausimaksu perustuu sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun
Hyväksytty Kauhajoen kaupungin varhaiskasvatusjohtokunnassa 8.3.2016, 6
Hyväksytty Kauhajoen kaupungin varhaiskasvatusjohtokunnassa 8.3.2016, 6 1. VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMINEN Varhaiskasvatuksesta perittävä kuukausimaksu perustuu sosiaali- ja terveydenhuollon
VARHAISKASVATUSPALVELUISTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT
VARHAISKASVATUSPALVELUISTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.8.2016 KANGASALAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta (14.6.2016 34 ja 1.9.2016 40) 1 VARHAISKASVATUSPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUJA KOSKEVAT LINJAUKSET
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT alkaen
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2018 alkaen Asiakasmaksulakia muutettiin 1.1.2018 alkaen tulorajojen ja sisaralennusten osalta. Nyt päätetyt muutokset muuttavat em. lakimuutoksen tulorajoja sekä asiakasmaksuja
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN
SVL 2.5.2018 LIITE: Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.8.2018 alkaen VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2018 ALKAEN Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta on päättänyt (SVL 2.5.2018) asiakasmaksuista 1.8.2018
Rovaniemen kaupungin Varhaiskasvatuksen asiakasmaksusäännöt alkaen
Rovaniemen kaupungin Varhaiskasvatuksen asiakasmaksusäännöt 1.8.2016 alkaen ROVANIEMEN KAUPUNGIN VARHAISKASVATUKSEN MAKSUSÄÄNNÖT 1.8.2016 alkaen Sisällys 1. PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRITTÄMINEN... 2 1.1 MAKSUN
KANGASNIEMEN KUNTA Sivistyslautakunta LASTEN PÄIVÄHOIDOSTA PERITTÄVÄT MAKSUT
KANGASNIEMEN KUNTA Sivistyslautakunta LASTEN PÄIVÄHOIDOSTA PERITTÄVÄT MAKSUT Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut on sidottu indeksiin asiakasmaksulain (734/1992) 2 :n 2 momentin perusteella. Indeksitarkistukset
TIEDOTE. INARIN KUNNAN PÄIVÄHOITOMAKSUISTA 1.8.2014 alk.
TIEDOTE INARIN KUNNAN PÄIVÄHOITOMAKSUISTA 1.8.2014 alk. PÄIVÄHOITOMAKSUT Tämä maksutiedote sisältää tietoa siitä, miten päivähoitomaksut määräytyvät ja miten maksuissa on mahdollista säästää (mm. ilmoittamalla
PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN ALKAEN
1 (6) PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN 01.08.2016 ALKAEN Säädökset Lasten päivähoidosta perittävä kuukausimaksu perustuu sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetukseen.
Kaarinan kaupunki VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN
Kaarinan kaupunki VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2018 LUKIEN 1 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen määräytymisperusteet Varhaiskasvatuslaissa tarkoitetusta päiväkoti- ja perhepäivähoitona
Alla olevassa taulukossa on vertailtu nykyisen ja uuden asiakasmaksulain tulorajoja:
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 ALKAEN Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta 3/ 25.1.2017 Liite 3e Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista 1503/2016 Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista
varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja KOSKEVAT OHJEET alkaen
varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja KOSKEVAT OHJEET 1.8.2016 alkaen perusteet Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja on tarkistettu 29.11.2015 annetulla opetus- ja kulttuuriministeriön ilmoituksella (Opetus-
Päivähoidon asiakasmaksut
Päivähoidon asiakasmaksut Mänttä-Vilppulan sivistyslautakunta Tämä esite on voimassa 1.8.2012 alkaen toistaiseksi. Se on tarkoitettu teille avuksi päivähoidon maksuasioissa. Toivomme, että säilytätte esitteen,
LASTEN PÄIVÄHOIDON JÄRJESTÄMISEN JA ASIAKASMAKSUJEN YLEISET PERUSTEET 1.8.2016 alkaen
Sivistyslautakunta 9.6.2016 57 LASTEN PÄIVÄHOIDON JÄRJESTÄMISEN JA ASIAKASMAKSUJEN YLEISET PERUSTEET 1.8.2016 alkaen Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (734/1992) Päivähoidon järjestämisen
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN ALKAEN
1 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN 1.1.2019 ALKAEN Säädökset Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki 1503/2016 Varhaiskasvatusmaksun määrittäminen Varhaiskasvatuksen maksu määräytyy
PÄIVÄHOIDON MAKSUT 1.8.2014 LUKIEN
Kaarinan kaupunki PÄIVÄHOIDON MAKSUT 1.8.2014 LUKIEN Vahvistettu sivistyslautakunnassa 26.3.2014 14 SISÄLLYS 1. Päivähoitomaksun määräytyminen... 1 2. Maksuprosentit ja tulorajat... 1 2.1 Osapäivähoito...
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT alkaen
Hyvinvointilautakunta 9.2.2017 14 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 alkaen Varhaiskasvatuksen asiakasmaksu perustuu Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut perustuvat varhaiskasvatuksen asiakasmaksu lakiin
Päivähoitomaksut alkaen / Multian kunta
Päivähoitomaksut 1.3.2017 alkaen / Multian kunta Uusi varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki (1503/2016) tulee voimaan 1.3.2017. Laissa säädetään kunnan järjestämässä päiväkoti- ja perhepäivähoidossa perittävistä
asiakasmaksut alkaen
Varhaiskasvatuspalveluista perittävät asiakasmaksut 1.8.2018 alkaen Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista (1503/2016) Mänttä-Vilppulan kaupunki Sivistyslautakunta 6.2.2018 Varhaiskasvatusmaksujen määräytyminen
Korkein maksuprosentti Korkeimman maksun tuloraja 2 1 403 11,5 3 925 3 1 730 9,4 4 815 4 2 053 7,9 5 724 5 2 191 7,9 5 862 6 2 328 7,9 5 999
NAANTALIN KAUPUNKI 15.6.2016 Sivistysvirasto, varhaiskasvatus MAKSUTIEDOTE PÄIVÄHOITOLASTEN VANHEMMILLE Kunnallisessa kokopäivähoidossa noudatetaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulaissa (734/1992,
Tuloraja, /kk (joka vähennetään perheen tuloista)
LASTEN PÄIVÄHOIDON HOITOMAKSUA KOSKEVAT OHJEET 1.8.2014 alkaen perusteet Päivähoitomaksut perustuvat lakiin ja asetukseen sosiaali- ja terveyshuollon asiakasmaksuista sekä Vesilahden kasvatus- ja opetuslautakunnan
Inarin kunnan päivähoitomaksujen perimättä jättämisen perusteet 1.1.2016 alkaen
Sivistyslautakunta 64 21.10.2015 Inarin kunnan päivähoitomaksujen perimättä jättämisen perusteet 1.1.2016 alkaen 524/12.07.00/2013 SIVLK 64 Päivähoidon johtaja Lasten päivähoidosta annetussa laissa (36/1973)
REISJÄRVEN KUNTA VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN
REISJÄRVEN KUNTA VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 01.08.2017 ALKAEN Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista (1503/2016) säätää kunnan päiväkodissa ja perhepäivähoidossa järjestämästä varhaiskasvatuksesta
REISJÄRVEN KUNTA VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN
REISJÄRVEN KUNTA VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 01.08.2018 ALKAEN Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen enimmäismäärät sekä pienimmän perittävän maksun euromäärä on tarkistettu yleisellä ansiotasoindeksillä.
Tiedote varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista alkaen
Varhaiskasvatus Tiedote varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista 1.8.2019 alkaen Aikaperusteinen varhaiskasvatus Lasten huoltajat tekevät sopimuksen varhaiskasvatuksen kuukausittaisista hoitoajoista, joihin
Perheen henkilömäärä Tuloraja euroina/kk Maksuprosentti ,5 % ,4 % ,9 % ,9 % ,9 %
NAANTALIN KAUPUNKI 1.3.2017 Sivistysvirasto, varhaiskasvatus Asiakasmaksujen perusteet Kunnallisessa varhaiskasvatuksessa päiväkodissa ja perhepäivähoidossa noudatetaan Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista
Ruoveden kunta. Päivähoitomaksut 1.8.2014
Ruoveden kunta Päivähoitomaksut 1.8.2014 Päivähoitomaksut 1.8.2014 alkaen Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulaki ja -asetus, joihin lasten päivähoidosta perittävät maksut perustuvat, ovat viimeksi
KUNNALLISESTA VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT ALKAEN
Kasvatus- ja koulutuslautakunta 1.2.2017 4 KUNNALLISESTA VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT 1.3.2017 ALKAEN Maksut määräytyvät varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan
1 SÄÄDÖKSET 2 PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN 2.1 Yleistä 2.2 Päivähoitomaksujen maksuprosentit ja tulorajat
ASIKKALAN KUNTA VARHAISKASVATUS LASTEN PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN 1 SÄÄDÖKSET 2 PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN 2.1 Yleistä 2.2 Päivähoitomaksujen maksuprosentit ja tulorajat 3 PÄIVÄHOITOMAKSUN
Kunnallisesta varhaiskasvatuksesta perittävät maksut alkaen
Sivistyslautakunta 23.5.2018 Kunnallisesta varhaiskasvatuksesta perittävät maksut 1.8.2018 alkaen 1. Perheen koko Maksut määräytyvät varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain ja sivistyslautakunnan sen perusteella
VARHAISKASVATUSPALVELUT ASIAKASMAKSUTIEDOTE alkaen
TERVETULOA -paketin OSA 2 Sivistyslautakunta 5.6.2018 61 VARHAISKASVATUSPALVELUT ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.8.2018 alkaen Mikä asiakasmaksu on? Asiakasmaksulla tarkoitetaan tässä ohjeessa varhaiskasvatuksen
LASTEN PÄIVÄHOIDOSTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.8.2014
Ohje 1 (5) LASTEN PÄIVÄHOIDOSTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.8.2014 Lasten päivähoidosta perittävä kuukausimaksu perustuu sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetukseen. Päivähoitomaksu
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut
1.8.2017 alkaen Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut Sivistyslautakunta 23.5.2017 42 www.nurmijarvi.fi 1. PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN Toimintakausi Päivähoidon toimintakausi on 01.08. 31.07. Yleiset periaatteet: