LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 124/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-62 Annettu julkipanon jälkeen 26.10.2005 ASIA HAKIJA Merikarvia Kasalan kalasataman väylän määrääminen yleiseksi paikallisväyläksi, Merikarvia. Merikarvian kunta HAKEMUS SUUNNITELMA Merikarvian kunta on 2.3.2004 ympäristölupavirastoon toimittamassaan hakemuksessa pyytänyt, että ympäristölupavirasto määräisi Merikarvian kunnan alueella sijaitsevan Merikarvia Kasalan kalasataman väylän yleiseksi paikallisväyläksi. Suunnitteilla oleva veneväylä johtaa Merikarvian keskustasta Kasalan kalasataman väylälle. Uusi veneväylä sijaitsee saariston suojassa ja on veneilijöille välttämätön rannikon suuntainen kulkureitti. Venereitti on merkitty osaksi moniin karttoihin ja on osaksi mukana erilaisissa Satakunnan seutusuunnitelmissa ja kunnan vahvistetussa rannikon osayleiskaavassa. Hakemuksessa tarkoitettu paikallisväylä palvelee paikallisia asukkaita asiointi- ja virkistystarpeissa. Alueen saarissa ja mantereen rannoilla on lukuisia loma-asuntoja, joiden käyttäjät tarvitsevat reittiä venematkoillaan Merikarvian ja Porin suuntaan. Reitti tarjoaa suojaisena rantareittinä turvallisen kulkutien myös rannikolla liikkuville venematkailijoille, joilla on lisääntyvä merkitys merikarvialaisille palvelualan yrityksille. Uusi väylä lisää merkittävästi myös palo- ja pelastustoimen sekä rajavartioston toimintavarmuutta laajahkolla rannikko- ja saaristoalueella. Väylä alkaa Merikarvian 4,5 metrin laivaväylältä ja jatkuu Kasalan kalasataman väylälle saakka. Viittoja tulee 35 40 kappaletta. Viitat ankkuroidaan siten, että ne eivät liiku vedenpinnan korkeusvaihtelujen takia. Väylän haraussyvyys on 1,5 m ja kulkusyvyys 1,0 m. Väylän pituus on noin 13,2 km ja leveys kapeimmalta kohdalta 10 m. Selkävesillä väylän ohjeellinen leveys on 20 m. Väylän kohdalla ei ole siltoja, lauttoja eikä puhelinlinjoja. Väylän poikki kulkee sähkölinja 8 metrin korkeudella merenpinnasta. Vesija viemärijohtoja ei ole väyläalueella. Merenpinnan korkeustaso vastaa Mäntyluodon mittausaseman lukemia. Väyläalueella ei ole tuntuvia virtauksia.
HAKEMUKSEN KÄSITTELY Hakemuksesta tiedottaminen Muistutukset ja vaatimukset 2 Väylä merkitään lateraaliviitoilla Vep 1.5, jotka ankkuroidaan meren pohjaan. Väylä merkitään pitkien ajolinjojen osalta myös mustavalkoisilla linjatauluilla, joiden sijoittamisesta maastoon sovitaan maanomistajien kanssa. Reittialueella on tarpeen suorittaa kaivutöitä. Lounais-Suomen ympäristökeskus on 13.3.2001 päivätyssä lausunnossaan katsonut, että ruoppaustöihin ei tarvita ympäristölupaviraston lupaa. Hanke sijaitsee Natura 2000 verkostoon kuuluvalla Kasalanjokisuun (FI0200033) alueella. Hankkeen tarkoituksena on ohjata vapaa-ajan ja muu veneily turvalliselle väylälle. Tämän johdosta liikkuminen luonnonsuojelun kannalta merkittävämmillä vesialueilla vähenee. Hankkeella ei ole vaikutuksia kalastoon. Ammattikalastukselle hankkeesta ei ole haittaa, sillä väyläalueella ei ole pyydyspaikkoja. Väylähankkeen valmistelutyössä on oltu yhteydessä ammattikalastajiin. Vesialueet väylän kohdalla kuuluvat Ylikylän ja Pappilan yhteisten vesialueiden osakaskunnalle ja Kasalan osakaskunnalle. Vesialueiden omistajat sekä Langrevelin salmen läheisyydessä sijaitsevan lomakiinteistön Salmi RN:o 7:66 omistaja ovat antaneet suostumuksensa hankkeelle. Ympäristölupavirasto on vesilain 16 luvun 6, 7 ja 8 :ssä säädetyllä tavalla kuuluttamalla asiasta ympäristölupavirastossa ja Merikarvian kunnassa varannut tilaisuuden muistutusten ja vaatimusten tekemiseen ja mielipiteiden esittämiseen hakemuksen johdosta 31.3. 30.4.2004 välisenä aikana. 1) Lounais-Suomen ympäristökeskus on katsonut, että hakemuksessa tarkoitettu väylä voidaan merkitä yleiseksi paikallisväyläksi. Väylä sijaitsee osin Natura-alueella, mutta hanke ei ympäristökeskuksen käsityksen mukaan todennäköisesti merkittävästi heikennä alueen luonnonarvoja. Toisaalta merkityn väylän olemassaolo ohjaa veneilijöitä käyttämään sitä ja alueella laajemmin liikkuminen vähenee. 2) Saaristomeren merenkulkupiiri on todennut, että veneväylän avaamiselle ei ole estettä. Merenkulkupiiri on huomauttanut, että veneväylän merkitseminen virallisilla tunnuksilla on luvanvarainen toimenpide. Ennen väylän turvalaitteiden asennusta maastoon väylä turvalaitemerkintöineen on hyväksytettävä merenkulkupiirissä.
3 Hakemuksen muutos Hakija on 13.8.2004 ympäristölupavirastoon toimittamassaan kirjeessä esittänyt, että hakemuksessa esitettyä väylän linjausta muutetaan Kasalan osakaskunnan alueella Tobbakskrunninkarien kohdalla kirjeen liitteenä olevan kartan mukaisesti noin 800 metrin matkalla. Uusi linjaus sijaitsee aikaisemmin esitettyyn linjaukseen verrattuna etäämmällä loma-asunnoista ja on väylän hoidon ja kulkukelpoisuuden kannalta parempi vaihtoehto. Lounais-Suomen ympäristökeskuksen kirjelmä Lounais-Suomen ympäristökeskus on 27.8.2004 toimittanut ympäristölupaviraston tiedoksi Merikarvian kunnalle osoittamansa kirjeen, josta käy ilmi, että Merikarvian kunnan ympäristökeskukselle toimittaman vesirakennustyöilmoituksen mukaan uudelta väylänlinjaukselta Tobbakskrunninkarien kohdalta ruopataan 500 metrin matkalta noin 1 500 2 000 m 3 massoja, jotka ovat pääosin erikokoisia kiviä. Ruoppausmassojen läjitys tapahtuu osakaskunnan maa- ja vesialueelle osakaskunnan hyväksymiin paikkoihin väylän läheisyyteen. Ympäristökeskus on katsonut, että ruoppausmassojen läjittämiseen vesialueelle on haettava ympäristölupaviraston lupa. Lupaa ei ympäristökeskuksen käsityksen mukaan tarvita joidenkin väylällä olevien kivien, olosuhteet huomioon ottaen yhteensä noin 400 m 3 :n siirtämiseen vesialueella, kun sillä ei oleellisesti muuteta virtausolosuhteita. Hakijan lisäselvitys Hakija on 7.10.2005 ympäristölupavirastoon toimittamassaan kirjeessä todennut, että ruoppausalue väylän uuden linjauksen kohdalla vesijättömaalla on melko lyhyt. Lisäksi suoritetaan kivien poistoa reittialueelta. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTON RATKAISU Asiaratkaisu Ympäristölupavirasto määrää Merikarvian kunnan alueella sijaitsevan Merikarvia Kasalan kalasataman väylän yleiseksi paikallisväyläksi ja vahvistaa väylän sijainnin ja väyläalueet sellaisiksi kuin ne suunnitelmassa ja sen liitteenä 3 olevassa 11.2.2004 päivätyssä kartassa, mittakaava 1:15 000, sekä hakemuksen muutosta koskevan kirjeen liitteenä olevassa 11.8.2004 päivätyssä kartassa, mittakaava 1:15 000, on esitetty. Hankkeesta ei ennalta arvioiden aiheudu vesilain mukaan korvattavaa vahinkoa, haittaa tai muuta edunmenetystä. Hakijan on noudatettava vesilain säännöksiä ja seuraavia määräyksiä.
4 Määräykset 1) Väylä laitteineen on pidettävä asianmukaisessa kunnossa. 2) Väylä voidaan ottaa käyttöön, kun tämä päätös on saanut lainvoiman ja väylä on asianmukaisesti merkitty. 3) Väylän käyttöönotosta on 60 päivän kuluessa ilmoitettava kirjallisesti ympäristölupavirastolle, Lounais-Suomen ympäristökeskukselle, merenkulkulaitokselle ja Merikarvian kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Perustelut Väylä on tarpeen pitää avoinna yleistä vesiliikennettä varten vesiliikenteen turvallisuuden lisäämiseksi ja vesialueen virkistyskäyttömahdollisuuksien parantamiseksi. Kysymyksessä oleva vesistön osa kohtuuden mukaan täyttää ne vaatimukset, jotka vesistössä harjoitettava liikenne huomioon ottaen yleiselle kulkuväylälle voidaan asettaa. Hanke ei merkittävästi heikennä niitä luonnonarvoja, joiden suojelemiseksi Kasalanjokisuun alue on sisällytetty Natura 2000 verkostoon. Lainkohdat Vesilain 4 luvun 2, 2a ja 3 Lausunto muistutuksista ja vaatimuksista Ympäristölupavirasto toteaa Lounais-Suomen ympäristökeskuksen 27.8.2004 toimittaman kirjelmän johdosta, että Merikarvian kunnalta suullisesti saadun tiedon mukaan ruoppaustyöt väyläalueella on jo suoritettu ja ruoppausmassat on läjitetty maa-alueelle. KÄSITTELYMAKSU 1 400 euroa Sovellettu oikeusohje Ympäristöministeriön asetus ympäristölupaviraston maksullisista suoritteista 17.12.2003/1238
5 MUUTOKSENHAKU Liite Päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. Valitusosoitus Leena Simpanen Jukka Leinonen Heikki Penttinen Johanna Juvonen Päätöksen tekemiseen ovat osallistuneet ympäristöneuvokset Leena Simpanen, Jukka Leinonen (tarkastava jäsen) ja Heikki Penttinen. Asian on esitellyt esittelijä Johanna Juvonen. JJ/sl
VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Valitusaika Valitusoikeus Valituksen sisältö Valituksen liitteet LIITE Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy 25.11.2005. Päätöksestä voivat valittaa ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä vaikutusalueella ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistämiseksi toimivat rekisteröidyt yhdistykset tai säätiöt, asianomaiset kunnat, alueelliset ympäristökeskukset, kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset ja muut asiassa yleistä etua valvovat viranomaiset. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto-oikeudelle, PL 204, 65101 Vaasa, sähköposti vaasa.hao@om.fi) - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta - mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan - valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (telekopiolla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituksen toimittaminen ympäristölupavirastoon Länsi-Suomen ympäristölupaviraston yhteystiedot Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava kaksin kappalein Länsi-Suomen ympäristölupaviraston kirjaamoon. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, telekopiona tai sähköpostilla. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. käyntiosoite: Panimokatu 1, 00580 Helsinki postiosoite: PL 115, 00231 Helsinki puhelin: vaihde (09) 173 461 telekopio: (09) 726 0233 sähköposti: kirjaamo.lsy@ymparisto.fi aukioloaika: klo 8-16.15 Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 80 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.