P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 22.10.2016 VIIKKO 42 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Pyhäjoen kunnan tekninen johtaja Pirkko Tuuttila on aina Pyhäjokipuolueen jäsen INKA RANTALA Pyhäjoen kunnan tekninen johtaja Pirkko Tuuttila kuvailee olevansa jalat tukevasti maassa seisova, arkirealisti, riskinottaja ja tiimityöskentelijän työmallin oppinut teknokraatti. Pirkko Tuuttila varttui maalla, Oulun seudulla suuressa perheessä. Perheen arvoihin kuuluivat koti, uskonto ja isänmaa. Vanhemmat kannustivat perheen lapsia käymään keskikoulun ja lukion, jotta lapset saisivat paremman tulevaisuuden kuin sota-ajan eläneet vanhemmat. Lukion jälkeen Tuuttila suoritti rakennusinsinöörin tutkinnon Oulussa. Tutkinnon saatuaan hän pääsi heti aloittamaan työelämänsä Pyhäjoella rakennustarkastajan viransijaisena. Hän on opiskellut myös kustannussuunnittelua kymmenen vuoden ajan. Työn ohessa hän on opiskellut lisäksi esimerkiksi kiinteistöpäällikön FMA:n tutkinnon, taloushallinnon osatutkintoja sekä tietotekniikkaa. minen, kunnan toimesta tapahtuva rakentaminen, rakennuttaminen, yhdyskuntasuunnittelu, päivystys sekä kunnan maankäyttö, jätehuolto, löytöeläimet, pelastustoimi ja lämpölaitos. Tekninen osasto huolehtii myös kevyenliikenteen väylien, puistojen, leikkikenttien, liikunta-alueiden ja julkisten rakennusten pihojen siisteydestä. Tekninen johtaja on johtoryhmän jäsen ja avaintehtäviä hoitava viranhaltija. Hänelle kuuluvat teknisen lautakunnan esittelijän tehtävät, osaston johtaminen, kaikki strategiset hankkeet sekä maankäyttöön ja kaavoitukseen liittyvät tehtävät. Työaika on määrittelemätön. Iltakokouksia ja yleisötilaisuuksia on menneinä vuosina ollut kohtuuttoman runsaasti. Tavanomaisesti viikossa on useampi kokous tai yleisötilaisuus jo tehdyn normaalin työpäivän lisäksi. Teknisellä osastolla on johtajan lisäksi kiinteistöpäällikkö, projekti-insinööri/lämpölaitosjohtaja, kiinteistönhoitajien työnjohtaja, neljä kiinteistönhoitajaa, ruokapalvelupäällikkö ja noin 22 ruokahuolto/puhdistuspuolen työntekijää. Vakinaisten lisäksi tekninen osasto työllistää ympäri vuoden kuudesta kahdeksaan henkilöä sekä kesäisin koululaisia. Edellä mainittujen lisäksi mukaan kuuluvat myös työllistettävät ja kuntoutuvassa työtoiminnassa olevat työntekijät. Tuuttila oli ehtinyt olla Pyhäjoen kunnassa töissä vuoden, kun Fennovoima Oy:n edustajat tulivat ensimmäisen kerran käymään. Tekninen johtaja kertoo aloittaneensa maankäyttö- ja kaava-asiakirjojen sähköisen arkiston kokoamisen nollasta vuonna 2006. Ne ovatkin olleet ankarasti ja ahkerasti tarvittuja, kun Pyhäjoki valikoitui ydinvoimalapaikkakunnaksi. Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen osayleiskaava ja asemakaava etenivät yhtä aikaa Pohjois-Pohjanmaan Liiton ydinvoimalaitosalueen maakuntakaavan kanssa. Lisähaasteen näihin suuriin ja vaativiin haasteisiin toivat ydinvoimalaa vastustavat tahot. Tuuttilan mukaan pelastus koko ajan kasvaneelle työmäärälle on ollut oma teknisen osaston pystyvä ydintiimi. Tiimin jäsenet ovat ottaneet vastuuta ja heille on annettu valtaa ja tilaa toimia näissä muutosmyrskyissä ja mylläköissä, joita Pyhäjoella on eletty koko ajan. Syvältä sydämestäni, nöyrät kiitokseni, Heikki, Pekka, Eija ja Juha sekä koko teknisen osaston muu joukkue, olette tehneet hyvää työtä pienillä käytössä olevilla resursseilla ja vielä pyrkineet kaikin keinoin pienentämään minun työmäärääni ja auttamaan minun jaksamistani, kun olette nähneet arjessa hukuttavan suuren työmääräni, Tuuttila kiittelee. Hanhikiven ydinvoimalaitos on Euroopan mitassa suurteollisuusrakentamisen hanke. Hankkeen käynnistämiseen liittyy paljon monenlaisia vaiheita, koska kyseessä on ydinvoimahanke, jonka rakentamisluvan myöntää valtioneuvosto. Suurhanketta rakennetaan ja valvotaan turvallisuus tärkeimpänä kriteerinä. Pyhäjoen kunta vastaa markkinoiden kysyntään kaavoittamalla erilaisiin tarpeisiin, rakentamalla infraa ja hoitamalla peruspalveluita. Tuuttila kertoo olleensa aikoinaan Tyky-kurssilla. Kurssilaiset testattiin siellä, ja hän kuului hyvin stressiä sietävien työnar- Tuuttila aloitti Raahen Aikussa toimistoinsinöörin tehtävissä ja siirtyi sitten Osaamiskeskukselle kustannussuunnittelijaksi. Kustannussuunnittelijana hän teki tavoitehintalaskelmia, rakennusosa-arvioita ja koulutti työelämässä olevia insinöörejä ja arkkitehtejä. Työjakso kesti lähes kolmekymmentä vuotta. Pyhäjoen kuntaan Tuuttila tuli töihin kesäkuussa 2006. Kun hän otti vastaan työtehtävän, hän itse ajatteli siirtyvänsä hektisestä ja vaativasta työtehtävästä huomattavan paljon helpompaan tehtävään. Suurin strateginen esillä oleva haaste piti kahtena tulevana vuotena olla maankäytön strategian ja toteuttamisohjelman laatiminen. Teknisen osaston vastuualue on laaja. Virallisesti siihen kuuluvat muun muassa teknisen lautakunnan ja hallinnon hoita- Pyhäjoen kunnan tekninen johtaja Pirkko Tuuttila on selvinnyt työssään monista haasteista.
sivu 2 Pyhäjoen Kuulumiset 22.10.2016 komaanien ryhmään. Teknisen johtajan tehtävissä menneinä vuosina ei olisi muuntyyppinen henkilö luultavasti pärjännytkään ilman pahanlaatuista työuupumusta. Hän harrastaa numerologiaa ja kertoo olevansa siinä perusluvultaan nelonen, joka tyypillisesti on esimerkiksi erittäin velvollisuudentuntoinen, oikeudenmukainen, käytännöllinen ihminen. Ystäviensä mukaan hän on kuitenkin luotettava jopa tunneihmisiinkin kuuluva. Työ on ollut haasteellista, mutta Tuuttila kokee saaneensa elää monella tapaa etuoikeutettua elämää esimerkiksi lastenlastensa vuoksi ja siksi, että sai elää 34 vuotta ihanan puolisonsa kanssa. Hän sai puolitoista vuotta sitten lahjan, musiikin, takaisin elämäänsä. Hän oli ajatellut, että oli menettänyt musiikin, kun puoliso sairastui ja menehtyi ja suruprosessi kesti pitkään. Tuuttila kuuntelee paljon erityyppistä hyvän mielen musiikkia esimerkkeinä The Five Corners Quintetia, Anoukia sekä Leonard Cohenia. Tietysti ihan erityistä on päästä konsertteihin aistimaan atmosfääriä ja kuuntelemaan klassista musiikkia, oopperaa, jossa kiehtovat isot orkesterit, sinfoninen kokonaisuus, suuret draamat. Jos vielä orkesteria johtaa joku suosikkikapellimestareista ja esittäjänä on loistavaääninen baritoni, ihan täydellistä Wau, hän kertoo. Vuodenaikojen värikkyys, eläimet, luonnossa kulkeminen ja virtaava vesi ovat voimaa antavia asioita. Lukeminen, käsityöt ja ystävien kanssa harrastaminen ja oleilu lataavat myös. Uutena elämään virtaa antavana asiana hän aloitti pari vuotta sitten meditaation. Tuuttila pyrkiikin pitämään työelämänsä ja henkilökohtaisen elämänsä selkeästi erillään, mutta se ei aina onnistu. Johtavan viranhaltijan työ on epäkiitollinen. Joskus kuntalaiset jopa kiittävät, mutta päättäjät nostavat tyypillisesti esiin tekemättömät ja huonosti tehdyt työt sekä ongelmakohdat, peilaamatta niitä käytettäviin henkilö- ja taloudellisten resurssien pienuuteen ja rajallisuuteen. Tuuttila on palannut lapsuuden maisemiinsa Ouluun. Hän asuu kahdeksankymmenen metrin päässä Oulujoesta ja näkee makuuhuoneensa ikkunasta puiston läpi joelle: On ollut ällistyttävää todeta, kuinka hiljaista on asua Värtössä Pyhäjoen äänekkään hulinan jälkeen. Vaati muutaman yön tottua hiljaisuuteen. Hän odottaa, että pääsee viettämään illat ja viikonloput ilman työkuvioita ja voi tehdä mitä haluaa ilman kalenteria ja määräaikoja. Musiikki ja konsertit tulevat olemaan tulevaisuudessa isossa osassa hänen elämässään: Lähitulevaisuudelta odotan, että selviän raskaasta työteliäästä loppuvuodesta ja pääsen ottamaan vastaan uutta, viidennen alkavan elämäni ensimmäistä vuotta. Odotan suurenmoisia seikkailuja yhdessä enkelien, perheen ja ystävien kanssa. Tuuttila jää mielenkiinnolla seuraamaan Hanhikivi 1 hankkeen etenemistä ja mitä oheistoimintaa se tuo. Rakentuuko Pyhäjokitalo vaiko ei? Ja jos rakentuu, se tulee muuttamaan Pyhäjoen keskustan maisemaa ja toimintaa merkittävästi. Hänen mukaansa olisi toivottavaa kunnan kehitykselle saada tuoreita näkökulmia päätöksiin. Hän toivoo, että valtuusto nuorentuu suurella enemmistöllä nuoria, innokkaita päättäjiä. Tuuttilalle on tarjottu kaavoituspäällikön tehtäviä Pyhäjoen kunnassa. Hän ei kuitenkaan vielä ole päättänyt, jatkaako töitä vai jääkö etsimään muita erilaisia haasteita tulevaisuudessa: Pyhäjokipuolueen jäsen tulen olemaan elämäni loppuun saakka. Tietoa tarjolla Teemaillassa 2.11. Marraskuun teemaillan aiheena on ydinpolttoaineen loppusijoitus. Illan aikana kuullaan muun muassa Posivan loppusijoitustekniikasta, ympäristötutkimuksista sekä projektin aikataulusta. Puhujina toimivat Posivan ohjelmapäällikkö Jere Lahdenperä sekä Fennovoiman ydinjätehuoltoinsinööri Ville Koskinen. Tervetuloa! Teemailta pidetään keskiviikkona 2.11. kello 17 19 Pyhäjoen kunnantalolla. Ilmoittaudu mukaan osoitteessa fennovoima.fi/pyhajoki/tapahtumat tai puhelimitse Anniina Kärkkäiselle p. 020 757 8587 keskiviikkoon 26.10. mennessä. Vanhatie 48, 86100 Pyhäjoki facebook.com/fennovoima Fennovoiman Hanhikivi-1 yleisöpäivä KUVAAJA: EEVI HAUTAJÄRVI RASMUS HÖKKÄ Viime lauantaina Fennovoima järjesti Hanhikivi 1-työmaan yleisöpäivän. Tapahtuma oli avoinna yleisölle kello 9-15. Tapahtumakeskus sijaitsi Hanhikivenniemellä Fennovoiman koulutusrakennuksen parkkipaikalla, josta työmaalle lähti kiertäviä bussikuljetuksia jatkuvasti. Päivään sisältyi kattava määrä tietoa itse työmaasta ja siellä työskentelevistä. Fennovoiman henkilökuntaa oli runsaasti paikalla. Alueella oli muun muassa informaatiopiste, josta vierailijat saivat vastauksia mahdollisiin kysymyksiin. Myös työmaata kiertävillä bussikuljetuksilla oli mukana oppaat, jotka selostivat työmaan edistyksestä ja tulevaisuuden näkymistä koko kierroksen ajan. Informaatiopisteen lisäksi paikalla oli kahvi- ja keittotarjoilu. Joitakin urakoitsijoiden työkoneita kuten nostureita ja maansiirtokoneita - oli näytillä. Yhdellä nostureista yleisö pääsi tarkastelemaan voimala-aluetta tavallista suuremmista kor- keuksista. Fennovoima haluaa avoimesti kertoa hankkeesta ja näyttää kaikille, miten työmaa edistyy, kertoo Fennovoiman alueviestintäpäällikkö Heli Haikola. Projektista pyritään siis tekemään mahdollisimman läpinäkyvä tavallisille kansalaisille. Tästä syystä Fennovoima järjestää vastaavia tapahtumia kaksi kertaa vuodessa, aina syksyisin ja keväisin. Tapahtuma-alue koulutusrakennuksen edessä. Taustalla näkyy itse voimalan työmaa. Kuva otettu nosturista. Itse tapahtuma sai alkunsa, kun Fennovoima huomasi, että ihmiset ovat hyvin kiinnostuneita ydinvoimahankkeesta ja yritys halusi myös samalla tiedottaa hankkeen edistymisestä. Säännölliset työmaan yleisöpäivät olivat ratkaisu, johon siis päädyttiin. Tosin Haikolan mukaan tapahtuman järjestäminen on ollut yllättävän haastavaa, sillä se vaatii paljon paperityötä ja byrokratiaa. Tämä yleisöpäivä onnistui Haikolan mukaan äärimmäisen hyvin, ja työ on ollut vaivan arvoista. Kävijöitä tuli jopa Keski- Pohjanmaan Perhosta asti. Yhteensä koko päivän aikana paikalla kävi noin 1400 vierailijaa. Myös turvallisuus päivän aikana on otettu huomioon. Tapahtumalle on tehty oma turvallisuussuunnitelma. Kaikki mahdolliset asiat on pyritty ottamaan huomioon, Haikola selventää. Alueella partioi jatkuvasti vartiointiliikkeen henkilöstöä sankoin määrin, ja työmaata kiertäviä busseja saattoi aina yksi turva-auto. Myös poliisi oli paikalla tapahtumassa. Faktalaatikko - Tämä oli toinen kerta, kun tapahtuma järjestettiin. - Tapahtuma sujui rauhallisesti. - Voimala-alueen työmaata ei saanut kuvata. - Kävijämäärät ylittivät Fennovoiman odotukset.
Pyhäjoen Kuulumiset 22.10.2016 sivu 3 Lahja Kyllösen maalauksia Pyhäjoen kirjastossa JENNIINA SALMELA Pyhäjoen kirjaston näyttelytilassa on esillä Lahja Kyllösen maalauksia lokakuun ajan. Näyttelyssä on 13 maalausta. Lahja Kyllösen maalauksiin ideat tulevat ympäröivästä elämästä. Näyttelyn idea lähti viimekesäisistä hiekkaleikeistä; taiteilija teki käsillään suuria hiekkakukkia. Linnutkin esiintyvät hänen maalauksissaan. Kyllösen ei ole vaikeaa ajatella auringonkukkapeltoa joen suulla. Maalauksissaan hän myös halusi erityisesti kuvata asuinpaikkaansa Yppärijoen rannalla, koska siellä ovat läsnä upeat elementit luonnosta. Pihan laidassa on muotovaliopihlaja ja sen oksalla roikkuu lintulauta, jossa on paljon kävijöitä, Kyllönen kuvailee. Kyllönen oli viemässä talvella linnuille ruokaa. Samalla hän katsoi taas kivikkoa, joka kierrätteli vettä. Hän näki, miten vesi vaeltaa kohdaten kiven ja jatkaen juoksuaan. Hän muutti veden kulun värillisiksi tapahtumiksi. Se oli ajatusleikki siveltimen juoksussa. Näyttelyllä ei ole erityistä teemaa. Olen aika rajaton enkä jaksa jäädä turhaa jaarittelemaan pitkäksi aikaa samasta asiasta, Kyllönen naurahtaa. Hänen maalauksiensa näkökulmia ovat taivas, valo, vesi, maa, kivet ja kallio. Näyttelyssä on vaivatonta käydä useamminkin, koska se on kirjaston yhteydessä. Näyttely on lisäksi ilmainen: Voit vaikka samalla käydä päiväkahveilla ystävän kanssa. Kirjastokäynnistä alkoi näyttelyn idea itää. Kyllönen heräsi Tailaamon näyttelyn atmosfääreistä ja marssi tiskille varaamaan seuraavan ajan. Näyttely on helppo pitää Pyhäjoen kirjastossa, koska tila on ilmainen. Välillä näyttelyä tehdessä Kyllöselle tuli morkkisvaihe. Silloin hän teki kankaan maalaustöitä, neuloi toukkapussin ja opetteli tekemään sukkia. Sitten törmäsin kurkeen, kurkien tanssi vain tahtoi mukaansa. Kurjet pelastivat mun jutun, Kyllönen kertoo. Lahja Kyllönen syntyi Kuusamossa 1950. Kynää hän oppi pitelemään siinä missä lusikkaakin. Hänen kynänsä on vuosien saatossa piirtänyt jälkeään moneen. Ensimmäinen koulumuisto on kuvataiteen tunnilta, jossa hän väkersi valkosavesta pienen kattilan. Kyllöselle taide on aina ollut tärkeää. Taidenäyttelyitä hän on pitänyt useita. Pyhäjoella Kyllönen on asunut vuodesta 2012. Meren partaalle hänet toi asunto. Hän mietti, miten Suomi voi olla niin tyhjä mummon mökeistä, että täältä se vasta löytyi. Silloin päätin, että suurimman osan elinvuosistani olen tuntureita katsellut, joten ne jääkööt. Minä lähden nyt sitä merta ihailemaan, sen valtavuudesta nauttimaan ja lännen kansaan tutustumaan, Kyllönen kertoo. Ensimmäinen Kyllösen näyttely oli näillä main toissa kesänä. Hän teki betonista ison patsaan, jossa isäntämies puhuu puhelimeen Pirttikosken laitamilla. Faktalaatikko Mikä? Taidenäyttely - Pyhäjoen kirjastossa - Kestää lokakuun ajan - Päättyy 28.10.2016 - Esillä Lahja Kyllösen maalauksia Kuvassa on Lahja Kyllösen maalaus nimeltä Tarinatarhuri.
sivu 4 Hirmuiset halloweeniltamat pääkirjastolla MIIA PIETILÄ Pyhäinpäivän aattona 4. marraskuuta pääkirjastossa on hirmuiset halloween-iltamat kello neljästä ilta kuuteen. Samana iltana on myös nuorisotilassa diskot neljäsluokkalaisista ylöspäin, joten pääkirjastolle voivat tulla sitten kaikki sitä nuoremmat. Myös neljäsluokkalaista vanhempia toivotaan mukaan! Tapahtuman on järjestänyt viime vuonna Pyhäjoen kulttuuritoimi, vapaa-ajantoimi ja kirjasto yhdessä. Tänä vuonna kirjasto järjestää tapahtuman yksin, vaikkakin viime vuoden malliin. Halloween-iltamissa on luvassa kauheaa kasvomaalausta, halloween-aiheisia värityskuvia, vapaata kummituspiirtelyä sekä hirvittävien hahmojen etsintää. Hahmojen löytäjät myös palkitaan! Lisäksi luvassa on kaikkea muuta kamalaa tekemistä. Halloween-iltamat antavat hyvän tilaisuuden pukeutua pelottavaan pukuun, syödä karkkia sekä kuulla kummitusjuttuja. Lisäksi kirjaston setiä ja tätejä näkee vain harvoin pukeutuneena naamiaisasuihin. Älä siis ohita tätä tapahtumaa vaan tule paikalle! Tapahtuma on kaikille ilmainen. Pyhäjoen Kuulumiset 22.10.2016 Seelarit laulattaa YHTEISLAULUJA Su 30.10. klo 18.00 Pauhasalissa Vapaa pääsy Tervetuloa! Urheilijoiden apuraha on nyt haettavissa Apurahat ovat haettavina pe 25.11.2016 klo: 15.00 mennessä / saman päivän postileimalla kirjatut hakemukset. Pyhäjoen kunta muistaa vuosittain apurahalla menestyneitä pyhäjokisia tai pyhäjokista urheiluseuraa edustavia urheilijoita. Hakemuksessa otetaan huomioon kaikki 27.11.2015 jälkeen tulleet saavutukset. Urheiluapurahat ovat haettavissa osoitteella Pyhäjoen kunta / Vapaa-aikatoimi, PL 6, 86101 Pyhäjoki. Hakukaavakkeita voi tulostaa alla Pyhäjoen kunnan nettisivuilta tai hakea kunnantalon neuvonnasta ma-pe 10-15. Apurahat jaetaan kunnanvaltuuston joulukuun kokouksen yhteydessä. Apurahan saajille ilmoitetaan asiasta erillisellä kirjeellä. Pyhäjoen kunta Pyhäjoki Municipality Kuntatie 1, FI-86100 Pyhäjoki, Finland +358 40 359 6000 kunta@pyhajoki.fi www.pyhajoki.fi HUOM! Kuntopiiri ja keppijumppa peruttu syysloman ajan! Monitoimitalo kiinni syyslomalla, käyttö poletilla normaalisti
Pyhäjoen Kuulumiset 22.10.2016 sivu 5 Anna-Kaisa Tiikkaja - koulunkäynnin ohjaajasta kohti unelmia VICTORIA PELTONIEMI On tavallinen kouluaamu Saaren koulussa. Pienet alaluokkien oppilaat tulevat sisään luokkaan. Kello näyttää puolta yhdeksää, kun koulunkäynnin ohjaaja Anna-Kaisa Tiikkaja aloittaa työpäivänsä. Anna-Kaisa Tiikkaja (36) on Pyhäjoella asuva ja työskentelevä koulunkäynnin ohjaaja ja viiden lapsen äiti, joten hänellä on paljon kokemusta lapsista. Tiikkajan mukaan ei ole koskaan samanlaista lasta. Hän tykkää työskennellä sellaisten lasten kanssa, joilla on vaikeuksia koulunkäynnissä. Työn haasteeksi hän nimeää kiireen, esimerkiksi jos askarteluvalmisteluille ei ole tarpeeksi aikaa: Totta kai joskus on vastaan tullut haastavia oppilaitakin. Minulla on kuitenkin omakohtaista kokemusta haastavasta lapsesta, joten koen sen vahvuudekseni. Tiikkaja valmistui keväällä 2007 Raahen Aikuiskoulutuskeskuksesta, jonne hän hakeutui opiskelemaan koulunkäynnin ohjaajaksi. Hän siirtyi heti koulujen alussa töihin Pirttikosken koululle ja myöhemmin 2014 Saaren koululle. Saaren koululla hänet otettiin todella hyvin vastaan: Työpaikkani on mukava ja tykkään työkavereistani ja koulun henkilökunnasta tosi paljon. Työkaverit ovat huumorintajuisia ja mukavia ja mielestäni meillä on hyvä ilmapiiri. Katsaus Anna-Kaisan työpäivään Tavallisena työpäivänä koulunkäynnin ohjaaja neuvoo ja ohjaa tehtävissä, pitää yllä työrauhaa sekä huolehtii siitä, että kaikki oppilaat pysyvät mukana opetuksessa. Mahdollistan myös luokan jakamisen pienempiin ryhmiin esimerkiksi liikunnassa. Osallistun kotitehtävien tarkistamiseen, merkitsemiseen ja tukikohtaluokassani lukuläksyjen lukemiseen, Tiikkaja luettelee. Myös käsitöissä, musiikissa ja askarteluissa pienet oppilaat tarvitsevat ohjausta ja apua. Jos tehdään taputusrytmejä, seison oppilaiden edessä ja he voivat katsoa minusta mallia. Siinä onkin haaste, että pysyy itse varmasti rytmissä, Tiikkaja toteaa. Yläasteen puolelle hän siirtyy iltapäivällä, jossa on joko koko luokan parissa tai erityisopettajan apuna pienryhmissä, joissa voi olla oppilaita useammalta luokka-asteelta. Psyykkisesti välillä rankkakin työ on kuitenkin palkitseva: Kun huomaa, että oma toiminta on auttanut lasta saavuttamaan tavoitteen, niin silloin tulee hyvä mieli ja tunne, että työlläni on merkitystä. Usein koulunkäynnin ohjaajien työ jää kuitenkin varjoon, eikä sen työmäärää ja vaativuutta arvosteta tarpeeksi. Tämän huomaa myös palkkatasosta. Koulunkäynnin ohjaajalla on kuitenkin erittäin tärkeä rooli lapsen kehityksessä. Työllä on suuri merkitys lapselle, joka tarvitsee tukea opiskeluunsa. Tiikkaja kokee asemansa erittäin merkitykselliseksi ja tärkeäksi. Koulunkäyntiavustajasta koulunkäynnin ohjaajaksi Ammattinimikkeeseen on haettu muutosta aiemminkin, mutta se ei ole mennyt läpi. Nyt uusi muutoksenhaku tuotti tulosta, ja nimikkeeksi vaihtui koulunkäynnin ohjaaja. Tiikkaja on tähän tyytyväinen, sillä hänen mukaansa koulunkäyntiavustaja ei kuvaa ammatin laajaa työnkuvaa yhtä hyvin kuin koulunkäynnin ohjaaja. Vaikka vuodesta 2010 tutkintonimike on ollut koulunkäynnin ja aamuja iltapäivätoiminnan ohjaaja, Pyhäjoella siirrytään uuteen nimikkeeseen vasta vuonna 2017. Vaikka työ koulunkäynninohjaajana on ollut palkitsevaa, Tiikkaja toivoo, että 10 vuoden päästä työskentelee luokanopettajana: Haaveilin jo lukiossa opettajan ammatista, mutta kuitenkin perheen perustaminen tuli ensin. Ja kun perhe on vuosien varrella kasvanut aika isoksi, niin kolmannen lapsen jälkeen päätin opiskella ensin koulunkäyntiavustajaksi. Perheen nuorimmaiset lapset ovat vielä niin pieniä, ettei opiskelu ole ihan vielä mahdollista. Ehkä jo ensi syksynä hän lähtee kulkemaan kohti unelmiaan. Vapaa-ajalla Tiikkaja käy pitämässä jonkin verran PartyLitekutsuja, lukee ja neuloo sekä tietenkin viettää aikaa perheensä kanssa. Hän haluaa vielä kehittyä ajankäytön hallinnassa: Varsinkin jos on enemmän valmistelutöitä, niin haluaisin kehittyä siinä, että oppisin tekemään ne oikeassa järjestyksessä, enkä puulaisi ensimmäisenä tekemään sitä, mikä on mieluisinta. Koulunkäynnin ohjaaja Anna-Kaisa Tiikkaja auttaa oppilaita. Anna-Kaisa Tiikkajan työ on merkityksellistä ja tärkeää.
sivu 6 Pyhäjoen Kuulumiset 22.10.2016 Pyhäjoen palveluhakemisto Vihannintie 10, 86100 Pyhäjoki OSTAMME JA OTAMME VASTAAN ROMUAUTOJA YM. METALLIROMUA ISOIMMAT ERÄT NOUDAMME NOSTURIAUTOLLA MYYTÄVÄNÄ RST-PUTKIA esim. 40-140 mm LISÄTIETOJA 0400 189 018 AVOINNA MA - PE 8-17 08-434 333 www.rannikonautojavaraosa.fi myynti@rannikonautojavaraosa.fi Pyhäjoki: Oulainen: Keskuskatu 2 www.pyhajoenhautaus.fi Palvelemme joka päivä klo 21 asti! ark. 8-21 la 8-21 su 12-21 EVÄSKONTTI Vanhatie 44, 86100 Pyhäjoki, Puh. 433186 JALKAHOITO PIRJO KANGAS VANHATIE 33 PYHÄJOKI PUH: 045-1956429 ERILAISET JALKAHOIDOT JALKOJEN VYÖHYKETERAPEUTTINEN HIERONTA HOT STONE TERAPIA KESTOVÄRJÄYKSET Puh. 050 5527 005, Eija Puh. 045 6394185, Saija Palvelemme maanantaisin 9-17 ilman ajanvarausta. Ti-la sopimuksen mukaan. Tervetuloa! JUMPPA- JUSSIN FYSIOTERAPIA FT: Vesa Mikkonen Satu Mikkonen puh 433 921, Kuntatie 4, 86100 Pyhäjoki SÄHKÖPALVELU Anttila Oy Sähköasennukset - Sähkösuunnitelmat Antenniasennukset Puh. (08) 433 087 0400 586 441 www.optikkopyhajoki.fi Viirretjärventie 7 86170 YPPÄRI
Seurakunta tiedottaa Sanajumalanpalvelus kirkossa sunnuntaina 23.10. klo 10. Lähetyskahvila. Raamattupiiri maanantaina 24.10. klo 18 Sarpatissa. Syyslomaviikolla, viikko 43, ei kuoroja. Jumalanpalvelus ja HPE kirkossa sunnuntaina 30.10. klo 10. Lähetyskahvila. Laulutilaisuus ja vuosikokous Yppärin rukoushuoneella sunnuntaina 30.10.2016 klo 15.00. Näkökerho maanantaina 31.10. klo 12 seurakuntatalolla. Raahen ja Kalajoen näkövammaiset vierailevat. Ruokailu, kahvit ja arvat yht. 10 e. Hartaus ja omaa ohjelmaa. Raamattupiiri maanantaina 31.10. klo 18 Sarpatissa. Lähimmäiskahvit ja ruokaapua tiistaina 1.11. klo 13 Iltaruskossa. Hartaushetki. Ruokaapua pakasteina työttömille ja ruoka-avun tarpeessa oleville. Oma kassi mukaan. Perhekerho keskiviikkona 2.11. klo 10 Sarpatissa. Perhekerhoa ei syyslomaviikollla 43. Ystäväkerho keskiviikkona 2.11. klo 12 seurakuntatalolla. Ota mukaan mieluinen esine lapsuudesta. Kahvit ja arvontaa. Kirkkokuoro keskiviikkona 2.11. klo 18.30 20 seurakuntatalolla. Ehtoollishartaus torstaina 3.11. klo 13 Jokikartanossa. Lapsikuorot torstaina 3.11.: klo 11 Yppärissä, klo 12.15 Parhalahdella. Partiolaisten lauluharjoitukset kirkossa torstaina 3.11. klo 16.30. Nuorisotyö: Gospelcafe Sarpatissa lauantaisin klo 19-23. Kasvuryhmiin rippikoulun käyneet nuoret voivat ilmoittautua Hannulle. Sählyä nuorille aikuisille (K18) monitoimitalolla torstaisin klo 19-21. Maata näkyvissä -festarit Turussa 18.-20.11. Ilmoittautuminen lokakuun aikana! Isä-lapsi sähly monitoimitalolla lauantaisin klo 11-12. TULOSSA: Jumalanpalvelus ja HPE kirkossa Pyhäinpäivänä lauantaina 5.11. klo 10 sekä Pyhäinpäivän iltakirkko ja kynttilöiden sytytys menneen vuoden aikana poisnukkuneille klo 19. Kirkkokuoro. Sanajumalanpalvelus kirkossa sunnuntaina 6.11. klo 18. Lähetyskahvila. Pisara-ryhmä, omaishoitajat ja hoidettavat maanantaina 7.11. klo 13 Sarpatissa. RY: Pyhäkoulut su 23.10. klo 12 Esa Impolalla ja Eeva ja Joel Nuoralalla. Kerho pe 28.10. klo 17 ry:llä. Raamattuluokka la 29.10. klo 19.30 Martti Impolalla. Seurat su 30.10. klo 13 ry:llä, O-P Telkki ja Esa Saukko. Kerho pe 4.11. klo 17 ry:llä. Seurat su 6.11. klo 13 ry:llä, Esa Vanhala, Juha Isomaa. www.pyhajoenseurakunta.fi Kirkkoherranvirasto p. 08-433 119, avoinna ma klo 8-12, ti klo 12-16 ja ke klo 11-14. Tarvittaessa voitte ottaa yhteyden papistoon: kirkkoherra Jukka Malinen p. 040 505 0016 tai seurakuntapastori Olli Luhtasela p. 050 328 8107. Perinteinen syyskirppis Iltaruskossa pe 28.10. klo 18-20 ja la 29.10 klo 9-14. Myytävänä hyväkuntoista ja puhdasta vaatetta ja tavaraa. Kahvia ja arvontaa! Tervetuloa! Järjestää Pirttikosken maaseutunaiset Pyhäjoen Kuulumiset 22.10.2016 sivu 7 Järjestöt toimivat Eläkeliiton Pyhäjoen Yhdistys ry ma 24.10. klo 16.30 Harmaahapset Iltaruskossa. ti 25.10. klo 12.00 Päiväkahvit Seurakuntatalolla. Vieraaksi tulee Vilja Romppanen. Arvontaa. Tervetuloa. to 27.10. klo 14.00 Hallituksen kokous Seurakuntatalolla. to 3.11. klo 17.00 Karaokekerho Iltaruskossa. Vaasan matkan 3.-4.11. bussi lähtee klo 08.30 ent. Shell ja 08.40 Yppäri Neste. ti. 8.11. klo 12.00 Syyskokous Seurakuntatalolla. Sääntömääräiset asiat. Yhdistys tarjoaa kokouskahvit. Tervetuloa. Lisätietoja toiminnastamme: www.elakeliitto.fi/pyhajoki Helluntaiseurakunta: Hengellisten laulujen ja Hyvän Sanoman ilta torstaina 27.10 klo 18.00 Iltaruskossa,kahvitarjoilu.Tervetuloa! Partiolippukunta Hanhikiven Kiertäjät ry Syyslomaviikolla ei ole partioiltoja. Ryhmät kokoontuvat taas normaalisti viikolla 44. Sunnuntaina 6.11. klo 18 Partiolaisten kirkkopyhä ja lupauksenanto kirkossa. Vastuutehtävissä olevat ja lupauksenantajat paikalle jo klo 17.30. Partioasu päälle. Tiedote jaettu koteihin tällä viikolla. Torstaina 3.11. klo 16.30 lauluharjoitukset kirkossa. Kuukakadut ja kaikki halukkaat paikalle. Tarvittaessa toiset harjoitukset sunnuntaina ennen jumalanpalvelusta. Lauantaina 12.11. adventtikalenterien aloitustempaus. Pirttikosken maaseutunaiset. Syyskirppis Iltaruskossa pe 28.10 klo 18-20 ja la 29.10 klo 9-14. Tuo ylimääräiset vaatteesi ja tavarasi myyntiin, me myymme ne puolestasi. Pöydän hinta 5e. Varaukset Airalta p.040 7474880. Arvontavoittoja saa lahjoittaa siivouskoriin ja hemmottelukoriin. la 26.11.2015. Lähtö entisen shellin pihasta klo 7.25 ja paluu samaan paikkaan n klo 20.30. Retken hinta kaikille 25e/hlö. Ilmoittautumiset Astalle txt-viestillä 27.11 mennessä p. 0400 33 04 32. Järjestää Pirttikosken maaseutunaiset yhteistyössä Tilausliikenne Nylanderin kanssa. Pyhäjoen Keskusta. Parhalahden paikallisyhdistyksen ylimääräinen kokous. 30.10.2016 klo 19 Parhalahden koululla. Toinen kokous: 6.11.2016 klo 19.00 Parhalahden koululla. Asialistalla: Yhdistyksen purkaminen. Pyhäjoen SILMU Kokoonnutaan 1.11.2016 kello 12.00 Aino Pyhäluodolle Tiirontielle. Tervetuloa! Raahen Kuulonhuoltoyhdistys ry: Kuulon lähipalvelua Jokikartanossa ti 25.10 klo 15-16. Ohjausta ja neuvontaa kuulokojeen käytössä ja huollossa: väliletkun ja pariston vaihto tarvittaessa, korvakappaleen puhdistus. Saatavana paristoja. Porinakerho ma 31.10 klo 14.00- Raahen Kreivinajan toimintatuvassa. Kahvittelua, yhdessä oloa jutustelun merkeissä..arvontaa, arvottavaa saa tuoda. Tervetuloa! Raahen seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Huolehditko läheisestäsi, huolestuttaako tulevaisuus, haluatko tietoa? Osallistu Ovetvalmennukseen 8., 10., 15. sekä 18.11. klo 10-14. Paikkana Heikun talo (Brahenkatu 2, Raahe). Valmennuksessa saat tietoa omaishoitajuudesta, palveluista, muutoksen kohtaamisesta ja vertaistuesta. Lisätietoa ja ilmoittautumiset 4.11. mennessä. Omaishoitajien Juhlapäivä Oulaisten ammattiopistolla to 17.11. klo 9-14.30, musiikkia ja mukavaa yhdessäoloa! Ilmoittauduthan mahdollisimman pian, jotta kyytiasiat saadaan varmistettua. Pikkujouluretki Kaustisen Kansanlääkintäkeskukseen ti-ke 29.-30.11. omaishoitajille ja omatoimisille hoidettaville. Retken hinta 75 /hlö sis. teatteriesitys, illallinen ja pikkujoulutanssit. Mukaan mahtuu ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautumiset Millalle p. 044 551 6804 tai Riitalle p. 044 551 6803. Päivän reissu Haaparannan Ikeaan ja Rajalla kauppakeskukseen Lähtekää joukolla ulkomaille, myös muutkin kuin jäsenet! Mielipide Mielipidekirjoitusten enimmäismitta on puoli konekirjoitusliuskaa. Myös selkeitä käsin kirjoitettuja juttuja voi lähettää julkaistavaksi. Mielipiteen kirjoittaminen ei tietenkään maksa mitään. Nimimerkkikirjoituksia julkaisemme vain todella poikkeustapauksissa. Kaikkien kirjoitusten mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Kirjoitusten valinta, otsikointi, muokkaaminen ja lyhentäminen jäävät toimituksen tehtäväksi. Tekstejä ei palauteta. Mielipiteen voi lähettää sähköpostilla sari.hiden@edu.pyhajoki.fi Lähimmäiskahvit ja ruoka-apua ti 1.11. klo 13 Iltaruskossa, Pappilantie 1. Hartaushetki. Ruoka-apua pakasteina työttömille ja ruoka-avun tarpeessa oleville. Oma kassi mukaan. järj. Pyhäjoen seurakunta ja Helluntaiseurakunta P YHÄJOEN KUULUMISET PÄÄTOIMITTAJAT Sari Hidén Arvo Helanti TOIMITUS Lauri Niemelä Rasmus Hökkä http://kuulumiset.pyhajoki.fi kuulumiset@pyhajoki.fi Puh. 040 359 6166 Toimitus: 040 359 6166 Päätoimittaja: 040 359 6165 Taloussihteeri: 040 359 6160 Julkaisija: Pyhäjoki Data Oy ISSN 0788-6071 Seuraava lehti (44) ilmestyy >> lauantaina 5.11.2016 Aineisto toimitettava >> tiistaina 1.1.2016 klo 17.00 mennessä Painosmäärä >> vko 42:2600 kpl >> vko 44:2600 kpl Ilmoitushinnat (hintoihin lisätään alv 24%) >> 0,45 50 /pmm, toistohinta 0,35 0,40 /pmm, minimikoko 35 pmm >> puoli sivua: 120 >> koko sivu: 180 >> järjestöpalsta: 50 60 /vuosi Ilmoitusehdot Lehteen tarkoitettu aineisto on toimitettava vasemmalla olevan aikataulun mukaisesti. Aineiston voi toimittaa myöhemminkin, mikäli siitä on toimituksen kanssa sovittu. Mikäli ilmoitusaineisto saapuu myöhässä, eikä siitä ole ennalta sovittu, perimme kaksinkertaisen hinnan. Myös järjestöpalstalle tulevat ilmoitukset pitää toimittaa ajoissa, myöhästyneestä aineistosta perimme 10 lisämaksun. Emme voi taata myöhässä saapuneen aineiston ilmestymistä. Emme vastaa puhelimitse tulleiden ilmoitusten virheistä. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu enintään maksetun määrän palauttamiseen. Muistutus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä seitsemän vuorokauden kuluessa julkaisupäivästä. Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani Lehden jakelu: SSM Cityjakely Oy, ilmoitukset jakeluhäiriöistä puh. 0504639220 (Matti Kinnula)
Pyhäjoen Kuulumiset 22.10.2016 sivu 8