Maaseutuviraston ohjeet. Todistustaulukko Markkinatukiosasto Huhtikuu 2013

Samankaltaiset tiedostot
Vaihto-opiskelu kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Suomesta 1 / 9. Kaikki yhteensä. 515 Afganistan. 3 Arabiemiirikunnat. 2 Armenia Azerbaidžan Bangladesh. 2 5 Georgia Hongkong.

Perustuslain 97 :n mukainen selvitys EU:ssa valmisteltavista asioista

Ulkomaanjaksot kohde- ja lähtömaittain (Lähde: Vipunen ja CIMO)

N:o Liite 1. Seuraavien kolmansien maiden osalta komissio. ja jalosteita kuin kaksikuorisia simpukoita,

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Maa Komission tuontipäätös Maahantuonti hyväksytty kansallisesti

Osaamisen johtaminen monikansallisessa ympäristössä

Aikuisten ylipainon & lihavuuden esiintyvyys maailmassa alueittain

Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan muita kalastustuotteita ja niistä saatuja

Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita

Maa Komission tuontipäätös Maahantuonti hyväksytty kansallisesti. Alankomaiden antillit. Albania 95/90/EY Algeria Angola

Vuonna 2009 tukea saaneet hankkeet Hankkeita yhteensä 77 kpl Tukea myönnetty yhteensä ,00

Sisäministeriön asetus

HAKUOPAS. Siipikarjanlihan tuontitodistukset

N:o Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita

Sopimusasiakkaan ulkomaanpuheluhinnasto

KANSAINVÄLISYYS TOIMINTATAPANA

Päivärahat Työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat: yli 6 tuntia (osapäiväraha) 19,00. yli 10 tuntia (kokopäiväraha) 40,00

Korkean tuberkuloosi-ilmaantuvuuden maat sekä pakolaisilta ja turvapaikanhakijoilta maakohtaisesti seulottavat sairaudet

N:o PUNAINEN LIHA JA SIITÄ VALMISTETUT RAAKALIHAVALMISTEET SEKÄ JAUHELIHA

LIITTEET. asiakirjaan. Komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle

vähintään 80 C:n lämpötilan. D =kuumennuskäsittely, jonka aikana valmisteeseen käytetty liha kauttaaltaan saavuttaa

vähintään 80 C:n lämpötilan. D =kuumennuskäsittely, jonka aikana valmisteeseen käytetty liha kauttaaltaan saavuttaa

LIITE 6 Seuraavista kolmansista maista saadaan tuoda maahan

Ulkomailla tehdystä työmatkasta suoritettavien päivärahojen enimmäismäärät ovat:

MATKAPUHELUHINNAT ULKOMAILLE alkaen

ULKOMAANPUHELUIDEN HINNASTO

ULKOMAANPUHELUIDEN HINNASTO

LIITE 2. Seuraavista kolmansista maista saadaan tuoda maahan

Sisäministeriön asetus

WÄRTSILÄ OYJ ABP Vaasan Pörssiaamu

LIITTEET. Ehdotukseen EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Kokopäiväraha, kun matka kestänyt yli 10 tuntia 42,00. Osapäiväraha, kun matka kestänyt yli 6 tuntia 19,00

TYÖNTEKIJÖIDEN JA TOIMIHENKILÖIDEN MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET

VALTION MATKUSTUSSÄÄNNÖN MUKAISTEN KORVAUSTEN TARKIS- TUKSET KUSTANNUSTASON MUUTOKSET HUOMIOON OTTAEN ALKAEN

Sähköisen vienti- ja tuontitodistuspalvelun käyttöohje

Maahanmuuttajien tartuntatautien seulonta sekä lasten tuberkuloosi- ja hepatiitti B - rokotukset

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä.

Maahanmuuttajien tartuntatautien seulonta sekä lasten tuberkuloosi- ja hepatiitti B - rokotukset

I. TYÖNTEKIJÖIDEN MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET

LIITTEET. asiakirjaan. Komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle

Kokopäiväraha, kun matka kestänyt yli 10 tuntia 41,00. Osapäiväraha, kun matka kestänyt yli 6 tuntia 19,00

Webinaari Kulttuuritietoinen ohjaus Sanna Matikainen, OAKK

FedExin uudet hinnat voimassa tammikuun 4. päivästä 2016

HAKUOPAS. Oliiviöljyalan tuontitodistukset

994 Omamaa -ulkomaanpuheluhinnasto

LIITTEET. asiakirjaan. Komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle

994-ulkomaanpuheluhinnasto

TYÖNTEKIJÖIDEN JA TOIMIHENKILÖIDEN MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET

994-ulkomaanpuheluhinnasto TDC Song Oy

LIITE. asiakirjaan. Komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle

Elintarviketeollisuuden toiveet ja näkymät kansainvälistymiseen

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

Päivärahat Työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat: yli 6 tuntia (osapäiväraha) 14,00 yli 10 tuntia (kokopäiväraha) 30,00

SISÄLLYS. N:o 303. Maa- ja metsätalousministeriön päätös

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION DELEGOITU ASETUS

PUNAINEN LIHA JA SIITÄ VALMISTETUT RAAKALIHAVALMISTEET SEKÄ JAUHELIHA

TYÖNTEKIJÖIDEN JA TOIMIHENKILÖIDEN MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET

Päivärahat Työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat: Päivärahan enimmäismäärä

LIITE 17 MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET YLEISET MÄÄRÄYKSET MATKUSTAMISKUSTANNUSTEN KORVAUS. 5 Kilometrikorvaus virka- ja virantoimitusmatkasta

LIITE 6 Seuraavista kolmansista maista saadaan tuoda maahan

Sähköjärjestelmia periaatteessa on ainoastaan kahta tyyppiä koko maailmassa:

Kansalaisten kuuleminen EU:n tulevaisuudesta

SISÄLLYS. N:o 812. Maa- ja metsätalousministeriön päätös

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. maaliskuuta 2018 (OR. en)

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

EU:n etuuskohtelusopimukset: Viennissä tarvittavat alkuperäselvitykset

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018

Kilometrikorvaukset 2015

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä.

x = ATA carnet hyväksytään / - = ATA carnet'ta ei väksytä / 1 =Kansallisten määräyten mukaan (lisätietoja Kauppakamarista)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

Suosituimmat kohdemaat

HAKUOHJE 2015 TOINEN HAKU MAATALOUSTUOTTEIDEN TIEDOTUS- JA MENEKINEDISTÄMISTOIMET

Kuolinpesän huutokauppa klo 18:00

LIITE 17 MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET YLEISET MÄÄRÄYKSET MATKUSTAMISKUSTANNUSTEN KORVAUS. 5 Kilometrikorvaus virka- ja virantoimitusmatkasta

Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppa maittain 1997

Toimitus. Kuljetus Suomi:

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2012

994-ulkomaanpuheluhinnasto

PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/ACP/CE/2005/fi 1

MDP in Information Security and CryptogIran 1 1

SISÄLLYS. N:o 190. Sosiaali- ja terveysministeriön asetus. haitallisiksi tunnetuista pitoisuuksista. Annettu Helsingissä 6 päivänä maaliskuuta 2002

***Maahanmuuttoviraston päätöksenteon jälkeen syntyneitä lapsia ei ole tilastossa. Mies Nainen Total 0-6

FedExin uudet hinnat voimassa tammikuun 5. päivästä 2015

HAKUOPAS. Riisin kiintiötuontitodistukset

1 (5) Tilanne Etuuskohteluun oikeuttavat alkuperäselvitykset viennissä EU:n sopimusmaihin ja tietyille alueille:

1 (6) Tilanne Etuuskohteluun oikeuttavat alkuperäselvitykset viennissä EU:n sopimusmaihin ja tietyille alueille:

1 (5) Tilanne Etuuskohteluun oikeuttavat alkuperäselvitykset viennissä seuraaviin maihin ja alueille:

LIITE 17 MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET YLEISET MÄÄRÄYKSET MATKUSTAMISKUSTANNUSTEN KORVAUS. 5 Kilometrikorvaus virka- ja virantoimitusmatkasta

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. GSP-tilastokertomus

LIITE 17 MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET YLEISET MÄÄRÄYKSET MATKUSTAMISKUSTANNUSTEN KORVAUS. 5 Kilometrikorvaus virka- ja virantoimitusmatkasta

KVTES liite 16 Matkakustannusten korvaukset YLEISET MÄÄRÄYKSET MATKUSTAMISKUSTANNUSTEN KORVAUS. 5 Kilometrikorvaus virka- ja virantoimitusmatkasta

Viranhaltijan/työntekijän omalla tai hallinnassaan olevalla kulkuneuvolla tekemästä matkasta maksetaan korvausta seuraavasti:

Metsäsektorin ulkomaankauppa maittain 1998

100 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 47 Schlussakte finnisch (Normativer Teil) 1 von 11 PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/ACP/CE/2005/fi 1

Raaka- ja jätepuu Suomeen tuotiin viime vuonna 12,9 miljoonaa kuutiometriä raaka- ja jätepuuta.

Transkriptio:

Maaseutuviraston ohjeet Todistustaulukko Markkinatukiosasto Huhtikuu 2013

Sisältö 1 Johdanto... 3 2 Oppaan rakenne... 3 3 Taulukko 1 vakiotuontitodistus... 4 4 Taulukko 2 vientitodistus... 4 5 Taulukko 3 ennakkovahvistettu vientitodistus... 4 6 Taulukko 4 kiintiötuontitodistus... 5 7 Taulukot... 6 7.1 Taulukko 1... 6 7.2 Taulukko 2... 9 7.3 Taulukko 3... 10 7.4 Taulukko 4... 15 8 Yhteystiedot... 25 TODISTUSTAULUKKO #105365 Julkaisija. Maaseutuvirasto, PL 405, 60101 Seinäjoki. Puh. 020 772 007. www.mavi.fi. Markkinatukiosasto/Tuonti- ja vientiyksikkö Seinäjoki 4/2013 2

1 Johdanto Tämä opas sisältää ohjeita maataloustuotteitten tuontiin ja vientiin, sekä selvennystä EU:n lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin. Opas sisältää tiedot tuonti- ja vientitodistuksista sekä niiden vakuuksista, neljään eri taulukkoon jaoteltuna. Maataloustuotteiden tuonti Maataloustuotteiden ja jalosteiden vienti Todistustaulukko tuonti, vienti, kiintiöt Vakuudet tuonti- ja vientitodistuksiin Tuonnin ja viennin ohjeistusta löytyy erikseen myös tuotealoittain: Jalostetut maataloustuotteet, Non Annex I -tuotteet Hedelmät ja vihannekset (jalosteet) Hedelmät ja vihannekset (tuoreet) Siipikarjanliha Sianliha Maatalousetanoli Maito ja maitotuotteet Naudanliha Öljyt Riisi Sokeri Vilja ja viljatuotteet Kananmuna Tämän oppaan tieto on tarkoitettu suuntaa-antavaksi. Opasta tulee pitää vain apuna, perehdyttäessä lainsäädäntöön. Lainsäädännössä on voinut tapahtua myös muutoksia ohjeiden julkaisun jälkeen. Voimassa oleva lainsäädäntö menee aina ohjeistuksen edelle. Lisäohjeita Maaseutuviraston verkkosivuilta http://www.mavi.fi/fi/. Ajantasainen lainsäädäntö löytyy EUR-lex sivustolta. 2 Oppaan rakenne Tähän oppaaseen on koottu yhteen EU:n vaatimukset todistuksista, vakuuksista ja etuuskohtelukiintiöistä käytäessä kauppaa EU:n ulkopuolisten maiden kanssa. Taulukoissa 1 ja 2 on tietoa maataloustuotteiden tuonnin ja viennin todistusvaatimuksista. Taulukossa 3 on tietoa vientitukeen oikeuttavan ennakkovahvistustodistuksen tarpeesta. Taulukoista ilmenee myös minkä suuruinen vakuus on asetettava ennen todistushakemuksen jättämistä. Taulukoissa on tietoa vain tuotteista, jotka kuuluvat EU:n todistusjärjestelmään. Lisätiedon saamiseksi neuvotaan tutustumaan yleisiin tuonnin ja viennin ohjeisiin samoin kuin eri tuotealoja koskeviin ohjeisiin. 3

Maaseutuvirasto pidättää itsellään oikeuden muutoksiin ja muistuttaa, että taulukot eivät aina ole ajantasaisia. 3 Taulukko 1 vakiotuontitodistus Taulukko 1 kattaa vakiotuontitodistukset. Vakiotuontitodistus tulee esittää, jos on olemassa tuontitodistusvaatimus tuotaessa tuotteita EU:n tullialueelle. Tuonti ei ole sallittua ilman, että tuontitodistus esitetään tulliviranomaisille. Tuotteet esitetään CN- koodi järjestyksessä. Useimmille tuotteille on minimimäärävaatimus, jota pienemmälle määrälle todistusta ei vaadita. Nämä määrät on annettu kilogrammoina, jos ei muuta yksikköä ole mainittu. Taulukoissa on vakuussarake, josta käy ilmi vakuuden määrä, joka tulee asettaa samanaikaisesti todistushakemuksen kanssa. Vakuus tulee asettaa Maaseutuviraston tilille vakuusohjeen mukaisesti. Vakuusohje löytyy Maaseutuviraston verkkosivuilta. 4 Taulukko 2 vientitodistus Taulukko 2 kattaa vientitodistukset. Vientitodistus tulee esittää, jos on olemassa vientitodistusvaatimus vietäessä tuotteita EU:n tullialueelta. Vientiä ei voi tapahtua, jos vientitodistusta ei esitetä tulliviranomaisille. Tuotteet esitetään CN- koodi järjestyksessä. Useimmille tuotteille on minimimäärävaatimus, jota pienemmälle määrälle todistusta ei vaadita. Nämä määrät on annettu kilogrammoina, jos ei muuta yksikköä ole mainittu. Taulukoissa on vakuussarake, josta käy ilmi vakuuden määrä, joka tulee asettaa samanaikaisesti todistushakemuksen kanssa. Vakuus tulee asettaa Maaseutuviraston tilille vakuusohjeen mukaisesti. Vakuusohje löytyy Maaseutuviraston verkkosivuilta. 5 Taulukko 3 ennakkovahvistettu vientitodistus Taulukko 3 kattaa ennakkovahvistetut vientitodistukset. Yleensä tällainen todistus on vientituen ehtona. Tarkemman tiedon saamiseksi neuvotaan tutustumaan yleisohjeeseen Maataloustuotteiden vientituki - hakuopas, josta selviää myös mitä poikkeuksia ennakkovahvistetun vientitodistukseen liittyy. Tuotteet esitetään CN- koodi järjestyksessä. 4

Taulukoissa on vakuussarake, josta käy ilmi vakuuden määrä, joka tulee asettaa ennen ennakkovahvistetun vientitodistushakemuksen jättämistä. Vakuus tulee asettaa Maaseutuviraston tilille vakuusohjeen mukaisesti. Vakuusohje löytyy Maaseutuviraston verkkosivuilta. 6 Taulukko 4 kiintiötuontitodistus Tässä taulukossa listataan maattaloustuotteita, joita voidaan tuoda alennetuin tullein EU:hun. Hakemus tulliedusta tehdään tuontitodistushakemuksella, joka osoitetaan Maaseutuvirastolle. Tuotteet esitetään CN- koodi järjestyksessä ja taulukossa on tiedot EU:n ulkopuolisista viejämaista, joista tuotavia tuotteita etu koskee, sekä kiintiönumerot. Kiintiönumero on hallinnollinen numero, jota käytetään EU:ssa kunkin kiintiön yksilöimiseen. Haettaessa tämän kaltaista todistusta on välttämätöntä antaa oikea (olemassa oleva) kiintiönumero. On huomioitavaa, että kiintiö voi käsittää useita CN koodeja. Maaseutuvirasto pidättää itsellään oikeuden muutoksiin ja muistuttaa, että taulukot eivät aina ole ajantasaisia. 5

7 Taulukot 7.1 Taulukko 1 Vakiotuontitodistus vaaditaan seuraavien en tuontiin: Vähimmäismäärä Vähimmäismäärä Maito- ja meijerituotteet 0401 10 10 0401 10 90 0401 20 11 0401 20 19 0401 20 91 0401 20 99 0401 40 10 0401 40 90 0401 50 11 0401 50 19 0401 50 31 0401 50 39 0401 50 91 0401 50 99 0402 10 11 0402 10 19 0402 10 91 0402 10 99 0402 21 11 0402 21 18 0402 21 91 0402 21 99 0402 29 11 0402 29 15 0402 29 19 0402 29 91 0402 29 99 0402 91 10 0402 91 30 0402 91 51 0402 91 59 0402 91 91 0402 91 99 0402 99 10 0402 99 31 0402 99 39 0402 99 91 0402 99 99 0403 10 11 0403 10 13 0403 10 19 0403 10 31 0403 10 33 0403 10 39 0403 10 51 0403 10 53 0403 10 59 0403 10 91 0403 10 93 0403 10 99 0403 90 11 0403 90 13 0403 90 19 0403 90 31 0403 90 33 0403 90 39 0403 90 51 0403 90 53 0403 90 59 0403 90 61 0403 90 63 0403 90 69 0403 90 71 0403 90 73 0403 90 79 0403 90 91 0403 90 93 0403 90 99 0404 10 02 0404 10 04 0404 10 06 0404 10 12 0404 10 14 0404 10 16 0404 10 26 0404 10 28 0404 10 32 0404 10 34 0404 10 36 0404 10 38 0404 10 48 0404 10 52 0404 10 54 0404 10 56 0404 10 58 0404 10 62 0404 10 72 0404 10 74 0404 10 76 0404 10 78 0404 10 82 0404 10 84 0404 90 21 0404 90 23 0404 90 29 0404 90 81 0404 90 83 0404 90 89 0405 10 11 0405 10 19 0405 10 30 0405 10 50 0405 10 90 0405 20 10 0405 20 30 0405 20 90 0405 90 10 0405 90 90 6

Taulukko 1 Vakiotuontitodistus vaaditaan seuraavien en tuontiin: Vähimmäismäärä Vähimmäismäärä 0406 10 0406 10 20 0406 10 80 0406 20 10 0406 20 90 0406 30 10 0406 30 31 0406 30 39 0406 30 90 0406 40 10 0406 40 50 0406 40 90 0406 90 0406 90 01 0406 90 13 0406 90 15 0406 90 17 0406 90 18 0406 90 19 0406 90 21 0406 90 23 0406 90 25 0406 90 27 0406 90 29 0406 90 32 0406 90 35 0406 90 37 0406 90 39 0406 90 50 0406 90 61 0406 90 63 0406 90 69 0406 90 73 0406 90 75 0406 90 76 0406 90 78 0406 90 79 0406 90 81 0406 90 82 0406 90 84 0406 90 85 0406 90 86 0406 90 87 0406 90 88 0406 90 93 0406 90 99 Kasvikset 0703 20 00 0703 90 00 0709 92 90 0710 80 95 0711 20 90 0711 90 80 0711 90 90 0712 90 19 0712 90 90 Viljat 1001 11 00 1001 19 00 1001 91 90 1001 99 00 1003 10 00 1003 90 00 1005 90 00 1006 20 11 1006 20 13 1006 20 15 1006 20 17 1006 20 92 1006 20 94 1006 20 96 1006 20 98 1006 30 21 1006 30 23 1006 30 25 1006 30 27 1006 30 42 1006 30 44 1006 30 46 1006 30 48 1006 30 61 1006 30 63 1006 30 65 1006 30 67 1006 30 92 1006 30 94 10 10 5.00 5.00 5.00 5.00 5.00 5.00 5.00 5.00 1.00 1.00 1.00 1.00 1.00 1.00 1.00 1.00 1.00 1.00 1.00 1.00 1.00 1.00 1.00 1.00 1.00 1.00 1.00 1.00 1.00 1.00 50 /tn 50 /tn 10 /tn 50 /tn 50 /tn 50 /tn 50 /tn 7

Taulukko 1 Vakiotuontitodistus vaaditaan seuraavien en tuontiin: Vähimmäismäärä 1006 30 96 1006 30 98 1006 40 00 1007 10 90 1007 90 00 Myllyteollisuustuotteet 1101 00 15 Öljysiemenet 1212 91 20 1212 91 80 1212 92 00 Rasvat 1509 10 10 1509 10 90 1509 90 00 1510 00 10 1510 00 90 1522 00 31 1522 00 39 Elintarvike valmisteet 2106 90 51 Juomat 2207 10 00 2207 20 00 2208 90 91 2208 90 99 Elintarviketeollisuuden jätetuotteet 2303 10 11 2303 10 19 2303 10 90 2303 30 00 2308 00 40 2309 90 20 1.00 1.00 1.00 5.00 5.00 1.00 2.00 2.00 2.00 10 10 10 10 10 10 10 100 hl 100 hl 100 hl 100 hl 1.000kg 1.00 1.00 1.00 1.00 1.00 60 /tn 60 /tn 60 /tn 10 /tn 10 /tn 1 /hl 1 /hl 1 /hl 1 /hl 8

7.2 Taulukko 2 Vientitodistus vaaditaan seuraavien en vientiin: Vähimmäismäärä Vähimmäismäärä Maito- ja meijerituotteet 0406 30 31 0406 90 87 Viljat 1001 11 00 1001 19 00 1001 91 90 1001 99 00 1002 10 00 1002 90 00 1003 10 00 1003 90 00 1004 10 00 1004 90 00 1005 90 00 1006 20 11 1006 20 13 1006 20 15 1006 20 17 1006 20 92 1006 20 94 1006 20 96 1006 20 98 1006 30 21 1006 30 23 1006 30 25 1006 30 27 1006 30 42 1006 30 44 1006 30 46 1006 30 48 1006 30 61 1006 30 63 1006 30 65 1006 30 67 1006 30 92 1006 30 94 1006 30 96 1006 30 98 Myllyteollisuustuotteet 1101 00 15 Öljysiemenet 1212 91 20 1212 91 80 1212 99 20 Sokeri 1701 12 10 1701 12 90 1701 13 10 1701 13 90 1701 14 10 5.00 5.00 5.00 5.00 5.00 5.00 5.00 5.00 5.00 5.00 5.00 50 50 50 50 50 50 50 50 50 50 50 50 50 50 50 50 50 50 50 50 50 50 50 50 50 2.00 2.00 2.00 2.00 2.00 2.00 2.00 2.00 0 /tn 0 /tn 9 /tn 9 /tn 9 /tn 1701 14 90 1701 91 00 1701 99 10 1701 99 90 1702 60 95 1702 90 95 Elintarvikevalmisteet 2106 90 59 2.00 2.00 2.00 2.00 2.00 2.00 2.00 42 /tn 42 /tn 42 /tn 9

7.3 Taulukko 3 Ennakkovahvistettu vientitodistus vaaditaan vientituen saamiseksi seuraavilta tuotteilta: Vakuuden määrä hakemuksesta Elävät eläimet 0102 21 10 9140 0102 21 30 9140 0105 11 11 9000 0105 11 19 9000 0105 11 91 9000 0105 11 99 9000 0105 12 00 9000 Liha 0201 10 00 9110 0201 10 00 9120 0201 10 00 9130 0201 10 00 9140 0201 20 20 9110 0201 20 20 9120 0201 20 30 9110 0201 20 30 9120 0201 20 50 9110 0201 20 50 9120 0201 20 50 9130 0201 20 50 9140 0201 20 90 9700 0201 30 00 9050 0201 30 00 9060 0201 30 00 9100 0201 30 00 9120 0202 10 00 9100 0202 10 00 9900 0202 20 10 9000 0202 20 30 9000 0202 20 50 9100 0202 20 50 9900 0202 20 90 9100 0202 30 90 9100 0202 30 90 9200 0202 30 90 9900 0203 11 10 9000 0203 12 11 9100 0203 12 19 9100 0203 19 11 9100 0203 19 13 9100 0203 19 15 9100 0203 19 55 9110 0203 19 55 9310 0203 21 10 9000 0203 22 11 9100 0203 22 19 9100 0203 29 11 9100 0203 29 13 9100 0203 29 15 9100 0203 29 55 9110 26 / kpl 26 / kpl 0 / kpl 0 / kpl 0 / kpl 0 / kpl 0 / kpl 60 /tn 60 /tn 60 /tn 0206 10 95 9000 0206 29 91 9000 0207 12 10 9900 0207 12 90 9190 0207 12 90 9990 0207 14 20 9900 0207 14 60 9900 0207 14 70 9190 0207 14 70 9290 0207 25 10 9000 0207 25 90 9000 0207 27 10 9990 0207 27 60 9000 0207 27 70 9000 0210 11 11 9100 0210 11 31 9110 0210 11 31 9910 0210 12 11 9100 0210 12 19 9100 0210 19 40 9100 0210 19 50 9100 0210 19 50 9310 0210 19 81 9100 0210 19 81 9300 0210 20 90 9100 Maito- ja meijerituotteet 0401 10 10 9000 0401 10 90 9000 0401 20 11 9100 0401 20 11 9500 0401 20 19 9100 0401 20 19 9500 0401 20 91 9000 0401 20 99 9000 0401 40 10 9000 0401 40 90 9000 0401 50 11 9400 0401 50 11 9700 0401 50 19 9700 0401 50 31 9100 0401 50 31 9400 0401 50 31 9700 0401 50 39 9100 0401 50 39 9400 0401 50 39 9700 0401 50 91 9100 0401 50 91 9500 0401 50 99 9100 0401 50 99 9500 0402 10 11 9000 60 /tn 60 /tn 60 /tn 0 /tn 140 /tn 140 /tn 0 /tn 0 /tn 0 /tn 0 /tn 0 /tn 140 /tn 140 /tn 160 /tn 10

Taulukko 3 Ennakkovahvistettu vientitodistus vaaditaan vientituen saamiseksi seuraavilta tuotteilta: Vakuuden määrä hakemuksesta Vakuuden määrä hakemuksesta 0402 10 19 9000 0402 10 91 9000 0402 10 99 9000 0402 21 11 9200 0402 21 11 9300 0402 21 11 9500 0402 21 11 9900 0402 21 18 9300 0402 21 18 9500 0402 21 18 9900 0402 21 91 9100 0402 21 91 9200 0402 21 91 9350 0402 21 91 9500 0402 21 99 9100 0402 21 99 9200 0402 21 99 9300 0402 21 99 9400 0402 21 99 9500 0402 21 99 9600 0402 21 99 9700 0402 21 99 9900 0402 29 15 9200 0402 29 15 9300 0402 29 15 9500 0402 29 15 9900 0402 29 19 9300 0402 29 19 9500 0402 29 19 9900 0402 29 91 9000 0402 29 99 9100 0402 29 99 9500 0402 91 99 9000 0402 99 31 9150 0402 99 31 9300 0402 99 31 9500 0402 99 39 9150 0403 90 11 9000 0403 90 13 9200 0403 90 13 9300 0403 90 13 9500 0403 90 13 9900 0403 90 19 9000 0403 90 33 9400 0403 90 33 9900 0403 90 51 9100 0403 90 59 9170 0403 90 59 9310 0403 90 59 9340 0403 90 59 9370 0403 90 59 9510 0404 90 21 9120 0404 90 21 9160 0404 90 23 9120 0404 90 23 9130 0404 90 23 9140 0404 90 23 9150 0404 90 29 9110 0404 90 29 9115 0404 90 29 9125 0404 90 29 9140 0404 90 81 9100 0404 90 83 9110 0404 90 83 9130 0404 90 83 9150 0404 90 83 9170 0404 90 83 9936 0405 10 11 9500 0405 10 11 9700 0405 10 19 9500 0405 10 19 9700 0405 10 30 9100 0405 10 30 9300 0405 10 30 9700 0405 10 50 9300 0405 10 50 9500 0405 10 50 9700 0405 10 90 9000 0405 20 90 9500 0405 20 90 9700 0405 90 10 9000 0405 90 90 9000 0406 10 20 9100 0406 10 20 9230 0406 10 20 9290 0406 10 20 9300 0406 10 20 9610 0406 10 20 9620 0406 10 20 9630 0406 10 20 9640 0406 10 20 9650 0406 10 20 9660 0406 10 20 9830 0406 10 20 9850 0406 10 20 9870 0406 10 20 9900 0406 20 90 9100 0406 20 90 9913 11

Taulukko 3 Ennakkovahvistettu vientitodistus vaaditaan vientituen saamiseksi seuraavilta tuotteilta: Vakuuden määrä hakemuksesta Vakuushin ta Vakuuden määrä hakemuksesta 0406 20 90 9915 0406 20 90 9917 0406 20 90 9919 0406 20 90 9990 0406 30 31 9710 0406 30 31 9730 0406 30 31 9910 0406 30 31 9930 0406 30 31 9950 0406 30 39 9500 0406 30 39 9700 0406 30 39 9930 0406 30 39 9950 0406 30 90 9000 0406 40 50 9000 0406 40 90 9000 0406 90 13 9000 0406 90 15 9100 0406 90 17 9100 0406 90 21 9900 0406 90 23 9900 0406 90 25 9900 0406 90 27 9900 0406 90 29 9100 0406 90 29 9300 0406 90 35 9190 0406 90 35 9990 0406 90 37 9000 0406 90 61 9000 0406 90 63 9100 0406 90 63 9900 0406 90 69 9100 0406 90 69 9910 0406 90 73 9900 0406 90 75 9900 0406 90 76 9300 0406 90 76 9400 0406 90 76 9500 0406 90 78 9100 0406 90 78 9300 0406 90 78 9500 0406 90 79 9900 0406 90 81 9900 0406 90 85 9930 0406 90 85 9970 0406 90 85 9999 0406 90 86 9100 0406 90 86 9200 0406 90 86 9300 0406 90 86 9400 0406 90 86 9900 0406 90 87 9100 0406 90 87 9200 0406 90 87 9300 0406 90 87 9400 0406 90 87 9951 0406 90 87 9971 0406 90 87 9972 0406 90 87 9973 0406 90 87 9974 0406 90 87 9975 0406 90 87 9979 0406 90 88 9100 0406 90 88 9300 0406 90 88 9500 0407 11 00 9000 0407 19 11 9000 0407 21 00 9000 0407 29 10 9000 0407 90 10 9000 0408 11 80 9100 0408 19 81 9100 0408 19 89 9100 0408 91 80 9100 0408 99 80 9100 Kasvikset 0702 00 00 9100 Hedelmät, pähkinät 0802 12 90 9000 0802 21 00 9000 0802 22 00 9000 0802 31 00 9000 0805 10 20 9100 0805 50 10 9100 0806 20 30 9000 0808 10 80 9100 0809 30 10 9100 0809 30 90 9100 0812 10 00 9100 Viljat 1005 10 90 9000 1005 90 00 9000 1006 20 11 9000 1006 20 13 9000 1006 20 15 9000 1006 20 17 9000 1006 20 92 9000 1006 20 94 9000 1006 20 96 9000 1006 20 98 9000 1006 30 21 9000 0 /kpl 0 /kpl 50 /tn 50 /tn 150 /tn 40 /tn 5 /tn 12

Taulukko 3 Ennakkovahvistettu vientitodistus vaaditaan vientituen saamiseksi seuraavilta tuotteilta: Vakuuden määrä hakemuksesta Vakuuden määrä hakemuksesta 1006 30 23 9000 1006 30 25 9000 1006 30 27 9000 1006 30 42 9000 1006 30 44 9000 1006 30 46 9000 1006 30 48 9000 1006 30 61 9100 1006 30 61 9900 1006 30 63 9100 1006 30 63 9900 1006 30 65 9100 1006 30 65 9900 1006 30 67 9100 1006 30 67 9900 1006 30 92 9100 1006 30 92 9900 1006 30 94 9100 1006 30 94 9900 1006 30 96 9100 1006 30 96 9900 1006 30 98 9100 1006 30 98 9900 1006 40 00 9000 Myllyteollisuustuotteet 1101 00 11 9000 1101 00 15 9130 1101 00 15 9150 1101 00 15 9170 1101 00 15 9180 1101 00 15 9190 1101 00 90 9000 1102 10 00 9500 1102 10 00 9700 1102 10 00 9900 1102 20 10 9200 1102 20 10 9400 1102 20 90 9200 1102 90 10 9100 1102 90 10 9900 1102 90 30 9100 1103 11 10 9200 1103 11 10 9400 1103 11 10 9900 1103 11 90 9200 1103 11 90 9800 1103 13 10 9100 1103 13 10 9300 1103 13 10 9500 1103 13 90 9100 5 /tn 5 /tn 5 /tn 5 /tn 5 /tn 5 /tn 1103 19 10 9000 1103 19 30 9100 1103 19 40 9100 1103 20 20 9000 1103 20 60 9000 1104 12 90 9100 1104 12 90 9300 1104 19 10 9000 1104 19 50 9110 1104 19 50 9130 1104 19 69 9100 1104 22 20 9100 1104 22 30 9100 1104 23 10 9100 1104 23 10 9300 1104 29 01 9100 1104 29 03 9100 1104 29 05 9100 1104 29 05 9300 1104 29 11 9000 1104 29 51 9000 1104 29 55 9000 1104 30 10 9000 1104 30 90 9000 1107 10 11 9000 1107 10 19 9000 1107 10 91 9000 1107 10 99 9000 1107 20 00 9000 1108 11 00 9200 1108 11 00 9300 1108 12 00 9200 1108 12 00 9300 1108 13 00 9200 1108 13 00 9300 1108 19 10 9200 1108 19 10 9300 1109 00 00 9100 Liha, kala, äyriäiset 1601 00 91 9120 1601 00 91 9190 1601 00 99 9110 1601 00 99 9190 1602 41 10 9110 1602 41 10 9130 1602 42 10 9110 1602 42 10 9130 1602 49 19 9130 1602 50 31 9125 1602 50 31 9325 5 /tn 0 /tn 40 /tn 0 /tn 80 /tn 50 /tn 60 /tn 50 /tn 50 /tn 160 /tn 160 /tn 13

Taulukko 3 Ennakkovahvistettu vientitodistus vaaditaan vientituen saamiseksi seuraavilta tuotteilta: Vakuuden määrä hakemuksesta Vakuuden määrä hakemuksesta 1602 50 95 9125 1602 50 95 9325 Sokeri 1701 12 90 9100 1701 12 90 9910 1701 13 90 9100 1701 13 90 9910 1701 14 90 9100 1701 14 90 9910 1701 91 00 9000 1701 99 10 9100 1701 99 10 9910 1701 99 10 9950 1701 99 90 9100 1702 60 95 9000 1702 90 95 9900 Kasvinosista valmistetut tuotteet 2002 10 10 9100 2006 00 31 9000 2006 00 99 9100 2008 19 19 9100 2008 19 99 9100 2009 11 99 9110 2009 11 99 9120 2009 11 99 9130 2009 11 99 9140 2009 11 99 9150 2009 12 00 9111 2009 19 98 9112 2009 19 98 9120 2009 19 98 9130 2009 19 98 9140 2009 19 98 9150 2009 69 11 9100 2009 69 19 9100 2009 69 51 9100 2009 69 71 9100 Elintarvikevalmisteet 2106 90 59 Juomat 2204 21 79 9100 2204 21 79 9200 2204 21 79 9910 2204 21 80 9100 2204 21 80 9200 2204 21 84 9100 2204 21 85 9100 2204 21 94 9910 2204 21 98 9910 2204 29 62 9100 2204 29 62 9200 2204 29 62 9910 2204 29 64 9100 160 /tn 160 /tn 42 /tn 42 /tn 8 /hl 8 /hl 8 /hl 8 /hl 42 /tn 2204 29 64 9200 2204 29 64 9910 2204 29 65 9100 2204 29 65 9200 2204 29 65 9910 2204 29 71 9100 2204 29 71 9200 2204 29 72 9100 2204 29 72 9200 2204 29 75 9100 2204 29 75 9200 2204 29 83 9100 2204 29 84 9100 2204 29 94 9910 2204 29 98 9910 2204 30 92 9100 2204 30 94 9100 2204 30 96 9100 2204 30 98 9100 Elintarviketeollisuu -den jätetuotteet 2309 10 11 9000 2309 10 13 9000 2309 10 31 9000 2309 10 33 9000 2309 10 51 9000 2309 10 53 9000 2309 90 31 9000 2309 90 33 9000 2309 90 41 9000 2309 90 43 9000 2309 90 51 9000 2309 90 53 9000 8 / hl 8 / hl 14

7.4 Taulukko 4 Kiintiötuontitodistus vaaditaan etuuskohtelun saamiseksi seuraavien en tuonnissa: Kiintiönumero Maa Liha 0201 0201 20 0201 20 90 0201 20 90 0201 30 0201 30 0201 30 00 0201 30 00 0201 30 00 0201 30 00 0201 30 00 0202 0202 10 00 0202 20 0202 20 0202 20 30 0202 20 90 0202 20 90 0202 30 0202 30 0202 30 0202 30 0202 30 10 0202 30 50 0202 30 90 0202 30 90 0202 30 90 0202 30 90 0202 30 90 0203 0203 11 10 0203 12 11 0203 12 11 0203 12 19 0203 12 19 0203 19 11 0203 19 11 0203 19 13 0203 19 13 0203 19 13 0203 19 15 09.4449 09.4181 09.4451 09.4454 09.4451 09.4454 09.4181 09.4450 09.4452 09.4453 09.4455 09.4449 09.4003 09.4003 09.4181 09.4057 09.4451 09.4454 09.4003 09.4181 09.4451 09.4454 09.4057 09.4057 09.4001 09.4003 09.4057 09.4453 09.4455 09.4029 09.4073 09.4046 Australia, Uusi-Seelanti, USA, Uruguay, Chile, Australia, Uusi-Seelanti, Australia, Uusi-Seelanti, Chile, Argentina, Uruguay, Brasilia, Paraguay, Australia, Uusi-Seelanti, USA, Uruguay, Argentiina, Australia, Brasilia, Uusi-Seelanti, Uruguay, Argentiina, Australia, Brasilia, Uusi-Seelanti, Uruguay, Chile, Argentiina, Australia, Brasilia, Uusi-Seelanti, Paraguay, Uruguay, Australia, Uusi-Seelanti, Argentiina, Australia, Brasilia, Uusi-Seelanti, Uruguay, Chile, Australia, Uusi-Seelanti, Argentiina, Australia, Brasilia, Uusi-Seelanti, Paraguay, Uruguay, Argentiina, Australia, Brasilia, Uusi-Seelanti, Paraguay, Uruguay, Australia, Argentiina, Australia, Brasilia, Uusi-Seelanti, Uruguay, Argentiina, Australia, Brasilia, Uusi-Seelanti, Paraguay, Uruguay, Brasilia, Paraguay, AKT-maat (Afrikan, Länsi-Intian sekä Tyynen meren), Chile, 15

Taulukko 4 Kiintiötuontitodistus vaaditaan etuuskohtelun saamiseksi seuraavien en tuonnissa: Kiintiönumero Maa 0203 19 15 0203 19 55 0203 19 55 0203 19 55 0203 19 55 0203 19 55 0203 19 59 0203 19 59 0203 21 10 0203 22 11 0203 22 11 0203 22 19 0203 22 19 0203 29 11 0203 29 11 0203 29 13 0203 29 13 0203 29 15 0203 29 15 0203 29 15 0203 29 55 0203 29 55 0203 29 55 0203 29 55 0203 29 55 0203 29 59 0203 29 59 0206 10 95 0206 10 95 0206 10 95 0206 10 95 0206 10 95 0206 10 95 0206 29 91 0206 29 91 0206 29 91 0206 29 91 0206 29 91 0206 29 91 0206 29 91 0207 11 10 0207 11 10 0207 11 30 0207 11 30 09.4038 09.4039 09.4170 09.4073 09.4046 09.4038 09.4039 09.4170 09.4449 09.4450 09.4451 09.4452 09.4453 09.4454 09.4003 09.4020 09.4057 09.4449 09.4451 09.4453 09.4454 09.4067 09.4067 USA, Chile, USA, Australia, Uusi-Seelanti, USA, Uruguay, Argentina, Australia, Uruguay, Brasilia, Uusi-Seelanti, Argentiina, Australia, Brasilia, Uusi-Seelanti, Uruguay, Brasilia, Uruguay, Argentiina, Australia, Brasilia, Uusi-Seelanti, Paraguay, Uruguay, Australia, Uusi-Seelanti, USA, Uruguay, Australia, Brasilia, Uusi-Seelanti, 16

Taulukko 4 Kiintiötuontitodistus vaaditaan etuuskohtelun saamiseksi seuraavien en tuonnissa: Kiintiönumero Maa 0207 11 90 0207 11 90 0207 12 10 0207 12 10 0207 12 90 0207 12 90 0207 13 10 0207 13 10 0207 13 20 0207 13 20 0207 13 30 0207 13 30 0207 13 40 0207 13 40 0207 13 50 0207 13 50 0207 13 60 0207 13 60 0207 13 70 0207 13 70 0207 14 10 0207 14 10 0207 14 10 0207 14 10 0207 14 10 0207 14 20 0207 14 20 0207 14 30 0207 14 30 0207 14 40 0207 14 40 0207 14 50 0207 14 50 0207 14 50 0207 14 50 0207 14 60 0207 14 60 0207 14 70 0207 14 70 0207 14 70 0207 14 70 0207 24 10 0207 24 10 0207 24 90 0207 24 90 09.4067 09.4067 09.4067 09.4068 09.4068 09.4068 09.4068 09.4068 09.4068 09.4068 09.4069 09.4410 09.4411 09.4412 09.4068 09.4068 09.4068 09.4410 09.4411 09.4412 09.4068 09.4410 09.4411 09.4412 Brasilia, Thaimaa, Brasilia, Thaimaa, Brasilia, Thaimaa, 17

Taulukko 4 Kiintiötuontitodistus vaaditaan etuuskohtelun saamiseksi seuraavien en tuonnissa: Kiintiönumero Maa 0207 25 0207 25 10 0207 25 10 0207 25 90 0207 25 90 0207 26 10 0207 26 10 0207 26 20 0207 26 20 0207 26 30 0207 26 30 0207 26 40 0207 26 40 0207 26 50 0207 26 50 0207 26 60 0207 26 60 0207 26 70 0207 26 70 0207 26 80 0207 26 80 0207 27 10 0207 27 10 0207 27 10 0207 27 10 0207 27 10 0207 27 20 0207 27 20 0207 27 20 0207 27 20 0207 27 30 0207 27 30 0207 27 30 0207 27 40 0207 27 40 0207 27 40 0207 27 50 0207 27 50 0207 27 50 0207 27 60 0207 27 60 0207 27 60 0207 27 70 0207 27 70 0207 27 70 09.4092 09.4092 09.4420 09.4421 09.4422 09.4420 09.4421 09.4422 09.4092 09.4092 09.4092 09.4092 09.4092 Israel, Israel, Brasilia, Brasilia, Israel, Israel, Israel, Israel, Israel, 18

Taulukko 4 Kiintiötuontitodistus vaaditaan etuuskohtelun saamiseksi seuraavien en tuonnissa: Kiintiönumero Maa 0207 27 80 0207 27 80 0207 27 80 0207 27 80 0207 32 0207 33 0207 35 0207 36 0209 00 11 0209 00 19 0209 00 30 0210 11 0210 12 0210 19 0210 99 39 0210 99 39 0210 99 39 0210 99 41 0210 99 49 Maito- ja meijerituotteet 0402 0402 10 19 0403 10 0405 10 11 0405 10 11 0405 10 19 0405 10 19 0405 10 30 0405 10 50 0405 10 90 0405 90 10 0405 90 90 0406 0406 0406 0406 0406 10 0406 10 0406 10 20 0406 10 20 0406 10 20 0406 10 80 0406 10 80 0406 20 90 0406 20 90 0406 30 10 09.4420 09.4421 09.4422 09.4091 09.4091 09.4091 09.4091 09.4029 09.4029 09.4029 09.4029 09.4029 09.4029 09.4211 09.4212 09.4213 09.4029 09.4029 09.4026 09.4590 09.4155 09.4205 09.4599 09.4205 09.4599 09.4599 09.4599 09.4599 09.4599 09.4599 09.1924 09.4027 09.4156 ME2.CH 09.4151 09.4179 09.4206 09.4591 09.4591 09.4151 09.4592 Brasilia, Israel, Israel, Israel, Israel, AKT-maat (Afrikan, Länsi-Intian sekä Tyynen meren), AKT -maat (Afrikan, Länsi-Intian sekä Tyynen meren), AKT -maat (Afrikan, Länsi-Intian sekä Tyynen meren), AKT -maat (Afrikan, Länsi-Intian sekä Tyynen meren), AKT -maat (Afrikan, Länsi-Intian sekä Tyynen meren), AKT -maat (Afrikan, Länsi-Intian sekä Tyynen meren), Brasilia, Thaimaa, AKT-maat (Afrikan, Länsi-Intian sekä Tyynen meren), AKT-maat (Afrikan, Länsi-Intian sekä Tyynen meren), AKT-maat (Afrikan, Länsi-Intian sekä Tyynen meren), Uusi-Seelanti, Sveitsi, Islanti, Islanti Chile, AKT-maat (Afrikan, Länsi-Intian sekä Tyynen meren), Sveitsi, Sveitsi, Etelä-Afrikka, Norja, Islanti, Norja, Norja, Etelä-Afrikka, Norja, 19

Taulukko 4 Kiintiötuontitodistus vaaditaan etuuskohtelun saamiseksi seuraavien en tuonnissa: Kiintiönumero Maa 0406 30 10 0406 30 31 0406 30 39 0406 30 90 0406 40 10 0406 40 50 0406 40 90 0406 40 90 0406 90 01 0406 90 01 0406 90 13 0406 90 15 0406 90 17 0406 90 18 0406 90 21 0406 90 21 0406 90 23 0406 90 23 0406 90 25 0406 90 27 0406 90 29 0406 90 29 0406 90 32 0406 90 32 0406 90 33 0406 90 35 0406 90 37 0406 90 39 0406 90 39 0406 90 50 0406 90 50 0406 90 50 0406 90 50 0406 90 63 0406 90 69 0406 90 73 0406 90 75 0406 90 76 0406 90 78 0406 90 78 0406 90 78 0406 90 79 0406 90 81 0406 90 82 0406 90 84 09.4593 09.4151 09.4151 09.4594 09.4592 09.4593 09.4151 09.4595 09.4179 09.4101 09.4101 09.4159 09.4179 09.4101 09.4151 09.4159 09.4151 09.4179 Norja, Norja, Norja, Norja, Norja, Etelä-Afrikka, Norja, Etelä-Afrikka, Norja, Norja, Etelä-Afrikka, Australia, Norja, Kaikki kolmannet maar, Norja, Norja, Norja, Turkki, Norja, Turkki Norja, Jordania, Norja, Norja, Norja, Norja, Turkki, Etelä-Afrikka, Jordania, Norja Norja, Norja, Norja, Norja, Norja, Etelä-Afrikka, Norja, Norja, Norja, Norja, Norja, Norja, 20

Taulukko 4 Kiintiötuontitodistus vaaditaan etuuskohtelun saamiseksi seuraavien en tuonnissa: Kiintiönumero Maa 0406 90 86 0406 90 86 0406 90 86 0406 90 86 0406 90 87 0406 90 87 0406 90 87 0406 90 87 0406 90 88 0406 90 88 0406 90 88 0406 90 88 0406 90 93 0406 90 93 0406 90 99 0406 90 99 0407 00 30 0408 11 80 0408 19 81 0408 91 80 0408 99 80 Kasvikset 0703 20 00 0703 20 00 0703 20 00 0703 20 00 0703 20 00 Hedelmät ja pähkinät 0803 00 19 Viljat 1001 99 00 1001 99 00 1001 99 00 1001 99 00 1003 00 1003 10 00 1003 90 00 1005 10 90 1005 90 00 1006 10 21 1006 10 23 1006 10 25 1006 10 27 1006 10 92 1006 10 94 1006 10 96 1006 10 98 1006 20 09.4101 09.4151 09.4179 09.4101 09.4151 09.4179 09.4101 09.4151 09.4179 09.4151 09.4151 09.4015 09.2222 09.4444 09.1111 09.3333 09.4099 09.4100 09.4104 09.4105 09.4106 09.4164 09.4123 09.4124 09.4125 09.4133 09.4061 09.4126 09.4126 09.4131 09.4131 09.4148 Turkki, Etelä-Afrikka, Norja, Norja, Turkki, Etelä-Afrikka, Norja, Norja, Turkki, Etelä-Afrikka, Norja, Norja, Etelä-Afrikka, Norja, Etelä-Afrikka, Norja, Intia, Brasilia, Kiina, Norja, Intia, Intia, USA, Argentiina, Kiina, Argentiina, Kiina, Intia, USA, Kazakstan, Venäjä, Argentiina, Argentiina, Kambodža (Kamputsea), Vietnam, 21

Taulukko 4 Kiintiötuontitodistus vaaditaan etuuskohtelun saamiseksi seuraavien en tuonnissa: Kiintiönumero Maa 1006 20 11 1006 20 13 1006 20 15 1006 20 17 1006 20 92 1006 20 94 1006 20 96 1006 20 96 1006 20 98 1006 30 1006 30 1006 30 21 1006 30 23 1006 30 25 1006 30 27 1006 30 42 1006 30 42 1006 30 44 1006 30 44 1006 30 44 1006 30 44 1006 30 46 1006 30 46 1006 30 48 1006 30 48 1006 30 61 1006 30 63 1006 30 65 1006 30 65 1006 30 67 1006 30 67 1006 30 67 1006 30 67 1006 30 67 1006 30 67 1006 30 67 1006 30 92 1006 30 94 1006 30 94 1006 30 94 1006 30 94 1006 30 94 1006 30 94 1006 30 94 1006 30 94 09.4148 09.4117 09.4118 09.4127 09.4116 09.4127 09.4138 09.4128 09.4112 09.4128 09.4112 09.4116 09.4127 09.4128 09.4130 09.4138 09.4116 09.4117 09.4127 09.4129 09.4130 09.4138 09.4166 Kambodža (Kamputsea), Vietnam, Intia, Pakistan, USA, USA, USA, Australia, Intia, Pakistan, USA, Vietnam, Thaimaa, Thaimaa, Thaimaa, Thaimaa, USA, USA, Taimaa, Pakistan, Australia, Intia, Pakistan, USA, Vietnam, USA, Intia, USA, Australia, Pakistan, Australia, Intia, Pakistan, USA, Vietnam, Pakistan, Thaimaa, 22

Taulukko 4 Kiintiötuontitodistus vaaditaan etuuskohtelun saamiseksi seuraavien en tuonnissa: Kiintiönumero Maa 1006 30 96 1006 30 96 1006 30 98 1006 30 98 1006 30 98 1006 30 98 1006 30 98 1006 30 98 1006 30 98 1006 40 00 1006 40 00 1006 40 00 1006 40 00 1006 40 00 1006 40 00 1006 40 00 Eläin- ja kasvirasvat 1501 00 19 1509 10 90 Liha, kala, äyriäiset 1601 00 1601 00 91 1601 00 99 1602 31 1602 31 1602 32 19 1602 32 19 1602 32 19 1602 41 10 1602 42 10 1602 49 11 1602 49 13 1602 49 15 1602 49 19 1602 49 30 1602 49 50 1602 50 95 Sokeri 1701 1701 1701 1701 13 10 1701 13 10 1701 13 90 1701 13 90 1701 14 10 09.4128 09.4112 09.4118 09.4128 09.4138 09.4166 09.4220 09.4149 09.4150 09.4152 09.4153 09.4154 09.4168 09.4220 09.4727 09.4032 09.4028 09.4071 09.4071 09.4217 09.4218 09.4214 09.4215 09.4216 09.4072 09.4072 09.4072 09.4072 09.4072 09.4072 09.4072 09.4072 00.0064 09.4321 09.4324 09.4390 09.4231 09.4245 09.4231 09.4245 09.4231 Thaimaa, Thaimaa, Pakistan, Taimaa, Australia, Intia, Pakistan, USA, Vietnam, Pakistan, Thaimaa, Guyana, Suriname, Taimaa, Australia, Guyana, USA, Guyana, Suriname, Unkari, Tunisia, AKT-maat (Afrikan, Länsi-Intian sekä Tyynen meren), Norja, Norja, Brasilia, Israel, Brasilia, Taimaa, Israel, Kaikki kolmannet maat Kroatia, Intia, Albania, Benin, Burkina Faso, Etiopia, Kongo, Madagaskari, Malawi, Mosambiki, Senegal, Sierra Leone, Sudan, Tansania, Togo, Uganda, Sambia, Mauritius, Zimbabwe, Benin, Burkina Faso, Etiopia, Kongon, Madagaskarin, Malawin, Mosambikin, Senegal, Sierra Leone, Sudan, Tansania, Togo, Uganda, Sambia, Mauritius, Zimbabwe, Benin, Burkina Faso, Etiopia, Kongon, Madagaskarin, Malawin, Mosambikin, 23

Taulukko 4 Kiintiötuontitodistus vaaditaan etuuskohtelun saamiseksi seuraavien en tuonnissa: Kiintiönumero Maa 1701 14 10 1701 14 10 1701 14 90 1701 14 90 1701 91 00 1701 91 00 1701 99 10 1701 99 10 1701 99 90 1701 99 90 1702 Kasvinosista valmistetut tuotteet 2003 10 20 2003 10 20 2003 10 30 2003 10 30 2008 30 55 2008 30 75 Valkuaisaineet 3502 11 90 3502 11 90 3502 19 90 09.4231 09.4245 09.4231 09.4245 09.4231 09.4245 09.4231 09.4245 09.4231 09.4245 09.4324 09.4157 09.4193 09.4157 09.4193 09.4907 09.4907 09.4016 09.5555 09.4016 Senegal, Sierra Leone, Sudan, Tansania, Togo, Uganda, Sambia, Mauritius, Zimbabwe, Benin, Burkina Faso, Etiopia, Kongon, Madagaskarin, Malawin, Mosambikin, Senegal, Sierra Leone, Sudan, Tansania, Togo, Uganda, Sambia, Mauritius, Zimbabwe, Benin, Burkina Faso, Etiopia, Kongo, Madagaskari, Malawi, Mosambiki, Senegal, Sierra Leone, Sudan, Tansania, Togo, Uganda, Sambia, Mauritius, Zimbabwe, Benin, Burkina Faso, Etiopia, Kongon, Madagaskarin, Malawin, Mosambikin, Senegal, Sierra Leone, Sudan, Tansania, Togo, Uganda, Sambia, Mauritius, Zimbabwe, Benin, Burkina Faso, Etiopia, Kongo, Madagaskari, Malawi, Mosambiki, Senegal, Sierra Leone, Sudan, Tansania, Togo, Uganda, Sambia, Mauritius, Zimbabwe, Albania, Kiina, Kiina, Kiina, Kiina, Kiina, Kiina, Intia, Intia, 24

8 Yhteystiedot Maaseutuviraston Markkinatukiosasto Tuonti- ja vientiyksikkö Postiosoite: PL 405 60101 SEINÄJOKI Käyntiosoite: Alvar Aallon katu 5 60101 SEINÄJOKI Puh: 020 772 007 (vaihde) Faksi: 020 7725 539 Internet-osoite: http://www.mavi.fi Sähköposti: tuovi@mavi.fi (tai etunimi.sukunimi@mavi.fi) Muut yhteystiedot: Vakuusasiat: Maaseutuvirasto Varainhoito-osasto PL 405 60101 SEINÄJOKI Puh: 020 772 007 (vaihde) Faksi: 020 7725 504 25

26