Jäsenkirje 5/2009 Puheenjohtajan palsta Kuulin edellisten eduskuntavaalien alla tutkimuksesta, jossa oli tutkittu suomalaisten arvoja. Pitkään demokratia oli ollut arvoista kärkisijoilla, mutta nyt arvostus oli laskenut useamman pykälän. Tutkimus tuli taas mieleeni nyt, kun Metsänhoitajaliiton valtuuston vaalit ovat käsillä. Voiko todella olla niin, että emme enää arvosta demokratiaa, vaan yhtä hyvin sopisi esimerkiksi diktatuuri tai harvain valta? En oikein jaksa uskoa. Voisiko kyse olla siitä, että meille on syntynyt perusluottamus valtaapitäviin ja uskomme, että kyllä ne päättäjät toimivat viimekädessä oikeudenmukaisesti, tasa-arvoisesti ja yhteistä etua ajaen. Ei tarvitse äänestää, kyllä asiat hoituvat. Suuri on luottamus. Demokratia tarkoittaa sanamukaisesti kansan valtaa (kreik. demos=kansa, kratos=valta). Demokratiassa kansalla on oikeus vallan käyttöön, oikeus vaikuttaa yhteisiin asioihin. Edustuksellisessa demokratiassa kansa valitsee edustajansa ajamaan yhteisiä asioita. Yhdistystoimintaan kuuluu oleellisena osana yhteisistä asioista päättäminen. Olemme kaikki liittyneet Metsänhoitajaliittoon, jotta meidän metsänhoitajien asioita ajettaisiin parhaalla mahdollisella tavalla. Metsänhoitajaliiton ylintä valtaa käyttää valtuusto, jonka liiton jäsenkunta valitsee kerran neljässä vuodessa. Nyt on siis aika äänestää Metsänhoitajaliiton päättäjät seuraavaksi neljäksi vuodeksi! Naismetsänhoitajien listalla on yhdeksän pätevää ja motivoitunutta naista valmiina hommiin. Käytä siis ääntäsi. Every vote counts! Vaaliterveisin, Helena Herttuainen NMH pj.
Vaaliehdokkaat esittäytyvät Ehdokas nro. 23 Elina Heikkinen Olen seitsemän vuotta sitten (hui, onpa pitkä aika!) Joensuun yliopistosta valmistunut naismetsänhoitaja. Nykyisen työnantajani Stora Enso Metsän palveluksessa on vierähtänyt kohta viisi vuotta, ja siitä viimeiset 2,5 vuotta Lahdessa, Etelä-Suomen hankinta-alueen korjuuesimiehenä. Tällä hetkellä asustelen siten Lahdessa, mutta alun perin olen kotoisin Kontiolahdelta Pohjois-Karjalasta. Olen toiminut Metsänhoitajaliitossa varsinaisena jäsenenä valtuustokauden 2006-2009, ja nyt pyrkimyksenä on saada uralle jatkoa! Ehdokas nro. 24 Helena Herttuainen Olen 33-vuotias naismetsänhoitaja ja pienen tytön äiti Vantaalta. Valmistuin vuonna 2001 Helsingin yliopistosta pääaineena suometsätiede. Valmistumisen jälkeen tein viisi vuotta hankepätkätöitä 4H-järjestössä. Viime vuodet olen toiminut Etelä-Suomen 4H-piirin johtajana. Puolitoista vuotta vierähti kotona ja nyt olen taas palannut sorvin ääreen. Toimin Naismetsänhoitajien puheenjohtajana nyt kolmatta vuotta. Metsänhoitajaliiton valtuustossa olen ollut varajäsenenä kaudella 2006-2009. Lisäksi olen ollut mukana Metsänhoitajaliiton tasa-arvotyöryhmässä, joka parhaillaan valmistelee liiton tasaarvo-ohjelmaa. Ehdokas nro. 25 Tuula Jusko TYÖTÄ: Olen ihmisten (KM) ja puiden kasvattamiseen (MMM) kouluttautunut metsänhoitaja, jonka leipärahat koulutusasiantuntijan tehtävästä maksaa Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio. Kotirintamalla vireänä pitävät 1 ja 4 - vuotiaat lapset. Viimeisen 10 vuoden aikana olen innolla ahkeroinut sekä yhdistyksessä, että Metsänhoitajaliitossa (mm. 4 vuotta NMH- puheenjohtaja, valtuuston jäsen 10 vuotta, liiton hallituksen jäsen/varapuheenjohtaja 7 vuotta, viestintätoimikunnan pj 5 vuotta, Tapion asiantuntijoiden luottamusmies). Paljon on tehty, mutta enemmän on tekemättä. Joitain TULOKSIAkin on sentään syntynyt mm. viestintästrategia ja metsänhoitajanaisten mentorointiohjelma liitolle sekä liuta tapahtumia yhdistykselle. Hallituskauden päättyessä Metsänhoitajaliitossa olen halukas jatkamaan työtä valtuustossa. Kuinka turvata niukkenevilla resursseilla hyvät jäsenpalvelut monimuotoistuvalle metsänhoitajakunnalle? Lisää ponnisteluja tarvitaan ainakin metsänhoitajanaisten urakehityksen tukemiseksi, metsänhoitajien tutkinnon arvostuksen lisäämiseksi ja laadukkaiden jäsenpalveluiden turvaamiseksi ilman suuria jäsenmaksukorotuksia. USKO JUSKOON!
Ehdokas nro. 26 Anniina Kostilainen Valmistuin metsänhoitajaksi vuonna 2007, ja olen siitä lähtien työskennellyt suunnittelijana maa- ja metsätalousministeriön metsäosastolla Kansallisen metsäohjelman parissa. Työnkuvani on monipuolinen. Esimerkiksi viestintä ja metsäalan osaaminen työllistävät minua. Kotona Vantaalla pysyn vauhdissa 3- vuotiaan tyttäreni seurassa. Vapaa-aikaa tulee täytettyä myös muilla aktiviteeteilla, kuten kaupunginvaltuutetun tehtävillä. Metsäalan viimeaikaisissa myllerryksissä positiivisinta on se, että vihdoinkin uskalletaan keskustella asioista. Harmi vain, että keskustelu alkoi aivan liian myöhään. Toivoisin, että ala avautuisi uusille ideoille ja aidolle keskustelulle myös sektorin ulkopuolelle. Ehdokas nro. 27 Anna Laine Olen vuonna 2003 Helsingin yliopistosta valmistunut metsänhoitaja. Jatkoin opintojani Irlannissa, missä valmistuin tohtoriksi syksyllä 2006. Palasin väitöksen jälkeen Suomeen ja tällä hetkellä työskentelen tutkijana Oulun yliopistossa aiheenani soiden ekosysteemi ekologia. Ehdokas nro. 28 Sanna Lauri Yksi kausi Metsänhoitajaliiton valtuustossa takana ja mieleen jäi, että vielä siellä voisi vaikuttaa, muun muassa liittoyhteistyöhön ja liiton työn painotuksiin. Naismetsänhoitajat ovat olleet hyvin äänessä ja asioihin perehtyneitä. Olen kotosin Torniosta, nyt asun kahden pienen lapsen ja mieheni kanssa Espoossa. Töissä olen ollut muun muassa metsänhoitoyhdistysten parissa ja parhaillaan olen äitiysvapaalla metsäteollisuudesta - IT:n ja ihmisten kehittämishommista. Ehdokas nro. 29 Johanna Lemmetty Olen 26-vuotias vastavalmistunut metsänhoitaja Raumalta. Pääaineenani minulla oli metsävaratiede ja -teknologia. Lähdin ehdokkaaksi, koska minulla on halua ja intoa ajaa ammattikuntamme etua. Olen kiinnostunut erityisesti koulutuspoliittisista kysymyksistä. Tämän osoittaa se, että opiskeluaikanani toimin metsävarojen käytön laitoksen johtoryhmän opiskelijaedustajana.
Ehdokas nro. 30 Pauliina Tiusanen Olen Helsingistä vuonna 2001 valmistunut metsäteknologi, joka on ajautunut jo aika kauas puunkorjuusta. Lähes viisi vuotta vierähti kotona kahden pojan kanssa, ja sen jälkeen olen työskennellyt maarakennuskoneiden viennin parissa. Olen huomannut, että kun työnantaja, eikä työ, liity metsään, alkaa mietityttää kannattaako Metsänhoitajaliittoon enää kuulua. En varmastikaan ole ainoa joka tätä pohtii, ja siksi haluankin mukaan liiton päätöksentekoon kehittämään liittoa, jonka jokainen jäsen tuntee hyötyvänsä jäsenyydestään. Ehdokas nro. 31 Elina Uitamo Valmistuin Joensuun yliopistosta edelliseen lamaan. Tein yliopistolla tutkimustyötä muutaman vuoden, Filippiinien metsien häviämisen parissa. Hankin oikean väitöskirjan sijaan pari nahkakantista. Sen jälkeen olen asunut Etelä-Savossa, pk-seudulla ja nyt Varsinais-Suomessa, ja työskennellyt koulutussuunnittelijana ja kolmisen vuotta työhallinnossa. Nyt työskentelen Varsinais-Suomen TE-keskuksessa maaseudun ja energian vastuualueella määräaikaisena projektipäällikkönä, valmistelen maakunnan energiastrategiaa. Naismetsänhoitajat ry:n sisällä voisin kommentoida, että yhdistyksemme tavoitteena puoliksi leikkimielisesti, mutta puoliksi tosissaan voisi olla yhdistyksen tekeminen tarpeettomaksi. Jonain päivänä tasa-arvo on niin pitkällä?
Tulevia tapahtumia Päijät-Hämeen jaos järjestää: Syysretki ratsain Aika: la 17.10. klo 14.00 15.30 Paikka: Suomen urheiluopisto Vierumäki Värikkään syksyn kruunaa islanninhevosratsastus. Lähde mukaan 1,5 h maastoretkelle. Aiempaa ratsastuskokemusta ei tarvita, innostunut mieli riittää. Tule yksin tai ota mukaan vaikka koko perhe. Sillä aikaa, kun me naiset hevostellaan, muut voivat nauttia Vierumäen muista runsaista liikuntamahdollisuuksista. Paikka on niin monipuolinen, että kanttaa tulla kauempaakin. Lue lisää osoitteessa www.vierumäki.fi. Ratsastus maksaa yhdistyksen jäseniltä 42 euroa (normaalihinta 52 euroa). Mukaan mahtuu 10 ensimmäistä. Varmista paikkasi ratsailla ilmoittautumalla Tuula Juskolle (tuula.jusko@tapio.f, puh. 040-730 6978) 5.10. mennessä. Tarkemmista järjestelyistä (kyydit yms) sovitaan ilmoittautuneiden kesken. Ota myös yhteyttä, jos asia kiinnostaa, mutta esitetty ajankohta ei sovi. Tarvittaessa tapahtumalle voidaan sopia kiinnostuneiden kesken uusi ajankohta. Naismetsänhoitajien opiskelijailta 20.10.2009 Aika: ti 20.10. klo. 16 Paikka: Metsäteollisuus ry Tervetuloa kaikki opiskelijat ja muut kiinnostuneet Naismetsänhoitajien opiskelijailtaan tiistaina 20.10.2009 klo 16. Luvassa mm. Metsäteollisuus ry:n sekä Metsänhoitajaliiton puheenvuoro ja naismetsänhoitajien uratarinoita. Tarjolla myös kevyttä iltapalaa. Ilmoittautumiset ja ruokarajoitteet Silja Pitkäselle 9.10.2009 mennessä (silja.pitkanen@gmail.com).
Menneet tapahtumat Laatuviihdettä kesäillassa (Elina Heikkinen) Piukat paikat Heinolan kesäteatterissa 23.6.2009 Viileän ja vähälumisen juhannuksen jälkeen säiden herra oli varsin suosiollinen naismetsänhoitajien kesäteatteriretkelle Heinolaan kesäkuun 23. päivän iltana. Aurinkoisessa ja lämpimässä kesäillassa kokoontui kymmenkunta naista ensin ravintola Valentinaan nauttimaan pikkupurtavaa ja virvokkeita ennen siirtymistä idylliseen Heinolan kesäteatteriin. Mm. Arja Korisevan, Jussi Lammen ja Eero Saarisen tähdittämä legendaarinen musikaalikomedia Piukat Paikat ei jättänyt ketään kylmäksi! Piukat paikat -musikaali perustuu Billy Wilderin ohjaamaan ja Marilyn Monroen tähdittämään elokuvaan vuodelta 1959. Tarina sijoittuu 1930-luvun USA:han, jossa pennittömät muusikot Joe ja Jerry joutuvat vahingossa mafiosojen tekemän murhan silminnäkijöiksi, ja pakomatkallaan päättävät hädissään naamioitua naisiksi. Värväydyttyään naisorkesteriin soittajiksi Joesta tulee Josephine ja Jerrystä Daphne, ja orkesterin mukana pakomatka jatkuu Floridaan. Rakkaus alkaa pian sekoittaa pakkaa, ja melkoisen hupaisia hetkiä seuraa, kun Floridassa lomaileva vanhempi miljonääri Sir Osgood rakastuu Daphneen, nais-jerryyn, ja päättää naida hänet! Lopulta alkavat umpisolmut aueta ja totuus paljastua; kun Daphne tunnustaa Sir Osgoodille olevansa itsekin mies, seuraa yksi elokuvahistorian kuuluisimmista loppurepliikeistä Ei kukaan ole täydellinen!.
Kuulumisia Metsänhoitajaliiton hallituksesta Metsänhoitajaliiton hallituksen syyskausi käynnistyi perinteiseen tapaan kahden päivän seminaarilla. Liittofuusioiden kaaduttua on taas tarvetta liiton linjojen tarkistamiselle. Haaste on tuttu: miten niukkenevien resurssien aikana varmistetaan jäseniä hyvin palveleva liitto. Yleinen taloudellinen tilanne huomioiden yllätys ei ole, että taantuman tuulet alkavat nyt uhata myös metsänhoitajien työpaikkoja. Kokouksissa on keskusteltu paljon myös edistämisorganisaatioiden (13 alueellista metsäkeskusta, Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio sekä 113 metsänhoitoyhdistystä) kehittämisestä. Asiaa työstetään ministeri Anttilan perustamissa työryhmissä, joiden tavoitteena on selkeyttää työnjakoa, lisätä valtion tukien vaikuttavuutta ja läpinäkyvyyttä sekä parantaa kilpailun edellytyksiä metsäpalvelumarkkinoilla. Lisätietoja työryhmistä löytyy osoitteesta: http://www.mmm.fi/fi/index/etusivu/metsat/metsapolitiikka/metsaorganisaatioidenkehittaminen.html Kesällä valmistui taas myös vastavalmistuneiden sijoittumista luotaava kyselytutkimus, joka toteutettiin yhteistyössä muiden luonnontieteellisten alojen kanssa. Huolestuttavaa on se, että tulosten mukaan miehet ansaitsevat jo heti valmistumisen jälkeen 12 prosenttia enemmän kuin naiset. Tämä antaa viitettä siitä, että sukupuolten välinen palkkaero syntyy jo työuran alkuvaiheessa. Miehet sijoittuvat naisia useammin yksityiselle sektorille ja paremmin palkattuihin johdon tehtäviin, mutta edes näiden rakennetekijöiden huomiointi ei kokonaan selitä keskipalkkojen eroa. Aika masentavaa, voitaisiinko asialle tehdä jotain? Ainakin tekeillä olevassa liiton tasa-arvosuunnitelmaan pitäisi kirjata selkeitä toimenpiteitä asian korjaamiseksi. Nyt on aika vaikuttaa liiton toimintaan äänestämällä valtuuston vaaleissa! Äkkiseltään saattaa tuntua yhden tekevältä ketä vaaleissa äänestää ja ketä valtuustossa istuu. Yhdistysten painoarvoon liiton luottamustehtävien kuten hallituspaikkojen jaossa vaikuttaa osaltaan valtuuston vaaleissa saatu kokonaisäänimäärä: mitä enemmän ääniä - sitä suurempi painoarvo. Mitä enemmän valtuustossa istuu NMH-edustajia sitä varmemmin pystymme varmistamaan hallituspaikan myös jatkossa. Osallistu sinäkin vaalityöhön äänestämällä ja hankkimalla ääniä yhdistyksen ehdokkaalle! Kaipaatko lisätietoja tai haluatko lähettää terveisiä hallitukselle? Ota ihmeessä yhteyttä! tuula.jusko@tapio.fi
Naismetsänhoitajien tuotteita myynnissä T-paita 18, koot M, XL (niukka mitoitus) Edessä teksti: en ole hyvä jätkä, takana: olen nicemetsänhoitaja. Väri musta, teksti punaisilla. Uudistusalalla kirja 13 (Sirpa Kärkkäinen ja Erja Toivanen). Mielenkiintoinen kirja ensimmäisten naismetsänhoitajien vaiheista. Pinssi 1 Tilaukset outi.orenius@helsinki.fi. Tilauksen mukana saat tilisiirtolomakkeen. Hintoihin lisätään postimaksut. HUOM! Tuotteita myynnissä myös NMH Helsingin tapahtumissa ilman postikuluja. www.naismetsanhoitajat.net