PUHEENJOHTAJAN PALSTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PUHEENJOHTAJAN PALSTA"

Transkriptio

1 PUHEENJOHTAJAN PALSTA Vaalitunnelmointia Hyvät naismetsänhoitajat, vielä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, ketkä istuvat seuraavat neljä vuotta liiton valtuustossa. Äänestysaikaa on ensi viikon torstaihin, asti. Jos et vielä ole päättänyt ketä äänestät, voit tutustua NMH:n ehdokkaisiin tarkemmin tässä jäsenkirjeessä. Anna siis naismetsänhoitajalle mahdollisuus ja käytä ääntäsi! Lisää vaaliasiaa edempänä Tuula Juskon kirjoituksessa. Huomioikaa myös, että tänäkin vuonna on tiedossa riemukasta pikkujoulutunnelmaa jonain marraskuun iltana. Seuratkaa siis ilmoittelua, ajankohta pyritään vahvistamaan mahdollisimman pian. Värikästä syksyä toivottaa, Pia Thomssen NMH:n hallituksen puheenjohtaja Uusi hallituslainen esittäytyy LAURA Lamberg, tapahtumavastaava Liityin hallitukseen elokuussa hoitamaan tapahtumavastaavan pestiä. Olen valmistunut vuonna 2010 Metsäekonomian laitokselta puumarkkinatieteen opinnoista. Valmistuttuani olen työskennellyt mm. paperirullien, nettisivujen ja hitsauskaasujen parissa. Tällä hetkellä päiväni (ja yöni) työllistää puolivuotias poikavauvani. Harrastuksiini kuuluvat ajoittaiset urheiluinnostukset, jatkuva käsitöiden teko sekä haparoiva alttolaulu kuoron riveissä. Ehdotuksia ja toiveita yhdistyksen tapahtumiin liittyen otetaan vastaan! Olisi hienoa, jos esim. haluaisit tutustuttaa Naismetsänhoitajat työ- tai harrastusorganisaatioosi

2 KUULUMISIA METSÄNHOITAJALIITON HALLITUKSESTA - LIITON PJ:N NUIJANVARRESTA VEISTELTYÄ Valtuustokauden päättyessä liiton hallituksessa on perinteisen vuosisuunnittelun lisäksi keskusteltu paljon liiton strategiasta. Viimeiset vuodet on toimittu itsenäisen liiton periaatteella perustehtäviin keskittyen. Neljä vuotta sitten liiton taloudellinen tulos notkahti ja hallituksessa jouduttiin tekemään tiukkoja päätöksiä talouden tasapainottamiseksi. Toimenpiteet tuottivat tulosta ja viime vuodet tulos on ollut turvallisesti plussalla. Velkaa liitolla ei ole onneksi ollut. Uudelle hallinnolle ensimmäisiä tehtäviä onkin kirkastaa millainen strategia turvaisi parhaiten jäsenten palvelutarpeet ja kantaisi myös tulevaisuuden muutoksissa. Joko äänestit Metsänhoitajaliiton valtuuston vaaleissa? Jos et, tee se mahdollisimman pian, sillä nyt ääntäsi tarvitaan. Naismetsänhoitajat on yksi Metsänhoitajaliiton (MH)jäsenliitoista. Vaikka yhdistykset järjestävät itsenäisesti toimintaa, kytkös MH-liittoon on kuitenkin vahva. Työmarkkinaedunvalvonta tai laajempi vaikuttamistyö, hoituu parhaiten Mh-liiton kautta. Jotta Naismetsänhoitajat tulisivat kuulluksi myös liitossa, on tärkeää, että yhdistyksellä on omat edustajat mukana hallinnossa. Sääntömuutoksen myötä uudessa valtuustossa valtuutettujen määrä putoaa 27:stä 22:een. Tänä vuonna päättyvän valtuustokauden valtuustossa Naismetsänhoitajille oli 3 varsinaista jäsentä ja 3 varajäsentä. Tämän aseman säilyttäminen vaati vaaleissa entistä suurempia äänimääriä. Yksi valtuuston tehtävistä on valita hallituksen jäsenet. Hallituksessa on ollut viime vuoden naisenemmistö. Kuinka käy jatkossa? Siihen vaikuttaa merkittävästi se, kuinka monta ehdokasta Naismetsänhoitajat saavat läpi valtuuston vaalissa. Vaikka virallisia mandaatteja hallituspaikoissa ei olekaan, valtuuston vaalien tuloksia tavataan monissa yhdistyksissä tarkasti paikkoja jaettaessa. Älä siis jää nukkuvien puolueeseen ja varmista, että kaverisikin täyttää vaalilappunsa. Nelivuotinen puheenjohtajakauteni päättyy vuoden lopussa. Takana on melkein kymmenen antoisaa ja opettavaista vuotta Naismetsänhoitajien edustajana, ensin hallituksen jäsenenä ja sitä ennen kausi myös valtuuston riveissä. Kiitän kaikkia saamastani luottamuksesta. Teidän edustaminen on ollut minulle kunniatehtävä. Menestystä vaaleihin ja hyvää loppuvuotta! Tuula MH-liiton hallituksen puheenjohtaja Ps. Kaipaatko lisätietoja tai onko sinulle terveisiä hallitukselle. Älä arastele ottaa yhteyttä tuula.jusko@metsakeskus.fi tai puh:

3 METSÄNHOITAJLIITON VALTUUSTOVAALIT Naismetsänhoitajien ehdokkaat Metsänhoitajaliiton valtuustovaaleissa on esitelty tässä. Muista käyttää ääntäsi! 48 HELENA HERTTUAINEN Olen 2000-luvun alussa Helsingistä valmistunut metsänhoitaja. Pääaineena luin suometsätiedettä ja sivuaineena metsänarvioimistiedettä. Ennen valmistumista työskentelin lyhyitä jaksoja useissa metsäalan organisaatioissa kuten Metlassa, Metsähallituksessa, yliopistolla ja TTS:ssa. Valmistumisen jälkeen olen työskennellyt 4Hjärjestössä, aluksi projektivastaavana ja vuodesta 2005 lähtien Etelä-Suomen 4H-piirin johtajana. Naismetsänhoitajissa olen toiminut monessa eri tehtävässä, sihteerinä, varapuheenjohtajana ja puheenjohtaja Naismetsänhoitajien kautta siirryin luontevasti Metsänhoitajaliiton luottamustehtäviin ja olen ollut valtuuston varavaltuutettuna sekä nyt hallituksen jäsenenä neljättä vuotta. Metsänhoitajaliitto on jäsentensä näköinen liitto, jonka päätehtävä on valvoa työikäisten jäsentensä etuja työmarkkinoilla. Olen halunnut antaa oman panokseni akateemisten metsäammattilaisten edunvalvontaan tuomalla esiin omaa kokemustani järjestömaailmasta sekä pitämällä esillä tasa-arvoasioita Naismetsänhoitajien päämäärien mukaisesti. Viimeiset kuusi vuotta ovat tuoneet elämääni myös kolme ihanaa tytärtä sekä pientä viimeistelyä vaille olevan hirsitalon. Syysterveisin, Helena ANNIINA KOSTILAINEN 49 Pääsihteeri FSC Suomi Vantaa 35 Rohkeasti tasa-arvoisen metsäalan puolesta

4 ANNA LAINE Tohtoritutkija Helsingin yliopisto Tyrnävä PIA-MARIA THOMSSEN Olen 31-vuotias vuonna 2011 Helsingin yliopistosta valmistunut metsänhoitaja. Työskentelen Uudenmaan virkistysalueyhdistyksessä suunnittelijana hoitaen mm. yhdistyksen hallinnollisia asioita sekä tapahtumajärjestelyitä. Onneksi työni ei ole pelkkää toimistolla istumista, ajoittain pääsen myös metsään (juuri siitä syystähän metsäalalle hakeuduin!). Minulle kuuluu myös projektipäällikön tehtävät melontakarttaprojektissa, jonka myötä melominen sisältyy sekä työ- että vapaa-aikaani. 51 Pyrin Metsänhoitajaliiton valtuustoon, koska Naismetsänhoitajat ry:n puheenjohtajana koen hyödylliseksi olla ajan tasalla siitä, mitä liitossa tapahtuu ja toimia luonnollisena linkkinä yhdistyksen ja liiton välillä. On myös tärkeää, että liiton asioista on päättämässä heterogeeninen porukka, eli mahdollisimman monen ikäisiä ja erilaisin taustoin. Jag talar också svenska 52 PAULIINA TIUSANEN Tuotepäällikkö Berner Oy Koneet Sipoo 38 Metsäalan ulkopuolella työskentelevien asialla

5 TULEVIA TAPAHTUMIA Joensuun pikkujoulut teatteria ja surakoita Tapaamme kello kuuden maissa Teatteriravintolan baarissa. Päästä irti Irti päästä -improvisaatioteatteri alkaa kello Teatterin jälkeen suunnataan pienelle iltapalalle surakoille Surakan baariin. Ilmoittaudu mukaan viimeistään (saija.miina@uef.fi). Ilmoita myös ruokarajoitteista. Teatterilippuja on varattu 12:lle nopeimmalle. Omavastuu on 10 euroa ja se sisältää teatterilipun ja surakat. Maksu tulee suorittaa ennen tapahtumaa Naismetsänhoitajien tilille, laita viitteeksi "Joensuu". MENNEITÄ TAPAHTUMIA Helsinkihistoriaa Torstaina kuusi naismetsänhoitajaa hullaantui Helsingistä kun tutustuimme kaupunginmuseon näyttelyyn Hulluna Helsinkiin! Saimme kokea aikamatkan kaupungin alkuajoista aina nykypäivään saakka. Muisteluun meitä johdattivat vanhat valokuvat ja esineet sekä oppaan lisäksi eräs vanhempi herrasmies joka riemuksemme jakoi omia nuoruusmuistojaan 60- luvun Helsingistä. Loppukesän lämpöä Pihlajasaaressa Elokuun lopulla joukko naismetsänhoitajia vietti tunnelmallisen ja rentouttavan illan Pihlajasaaressa merenrantasaunalla. Saunan lauteilla puitiin yksi jos toinenkin tärkeä asia ja solmittiin uusia tuttavuuksia. Löylyt olivat lämpöisen lempeät ja rohkeimmat uskaltautuivat vielä mereen uimaankin. Helsingin kaupungin vuokraama sauna osoittautui kaikin puolin hienoksi paikaksi ja yhteinen toive lauttamatkalla takaisin kuuluikin, että tänne on päästävä uudestaan!

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Taas saapuu valkea Joulu! Pahoitteluni, jos ainaisesta lumisateesta puhuminen kyllästyttää, mutta se on helsinkiläiselle suuri juttu, kun saadaan näin aikaisessa vaiheessa nauttia

Lisätiedot

Puheenjohtajalta. Vaalean vihreää alkukesää kaikille! Helena helena.herttuainen@kolumbus.fi puh. 050-5454155. Jäsenkirje 4/2009 26.5.

Puheenjohtajalta. Vaalean vihreää alkukesää kaikille! Helena helena.herttuainen@kolumbus.fi puh. 050-5454155. Jäsenkirje 4/2009 26.5. 4/2009 26.5.2009 Puheenjohtajalta ienen tytön äitinä olen päässyt tutustumaan tyttöjen ja poikien juttuihin. En osannut aavistaakaan, kuinka tärkeä aihe tämä on monelle vanhemmalle, erityisesti äidille.

Lisätiedot

Hyväksytty liittovaltuustossa (5) JULKIS- JA YKSITYISALOJEN TOIMIHENKILÖLIITTO JYTY RY:N VAALIJÄRJESTYS

Hyväksytty liittovaltuustossa (5) JULKIS- JA YKSITYISALOJEN TOIMIHENKILÖLIITTO JYTY RY:N VAALIJÄRJESTYS Hyväksytty liittovaltuustossa 17. 18.5.2016 1 (5) JULKIS- JA YKSITYISALOJEN :N 1 SOVELTAMISALA Jytyn sääntöjen 18 2 momentissa tarkoitetut liittovaltuuston jäsenet ja heille valittavat yleisvarajäsenet

Lisätiedot

OAJ:n valtuustovaalit 2010

OAJ:n valtuustovaalit 2010 VANTAAN OPETTAJA VAALIEXTRA 8.2.2010 Vantaan opettajien ammattiyhdistys ry Talkootie 7, 01350 Vantaa puh: 09-873 4020, toimisto@voay.fi, www.voay.fi Tiedottaja: Annika Arstila-Aaltonen p. 050-4096 460

Lisätiedot

ISYY EDUSTAJISTOVAALIT 2013 - EHDOKKAAN OPAS. Opiskeluaikasi tärkeimmät vaalit

ISYY EDUSTAJISTOVAALIT 2013 - EHDOKKAAN OPAS. Opiskeluaikasi tärkeimmät vaalit ISYY EDUSTAJISTOVAALIT 2013 - EHDOKKAAN OPAS Opiskeluaikasi tärkeimmät vaalit Tervetuloa ehdolle ISYY:n edustajistovaaleihin! Nyt sinulla on hyvä mahdollisuus osallistua opiskeluaikasi tärkeimpiin vaaleihin

Lisätiedot

2 päätösvaltaisuuden ja laillisuuden toteaminen. Kokous todettiin koolle kutsutuksi sääntöjen määräämällä tavalla ja

2 päätösvaltaisuuden ja laillisuuden toteaminen. Kokous todettiin koolle kutsutuksi sääntöjen määräämällä tavalla ja SYYSKOKOUS Aika 13.11.2014 klo.18.05 20.26 Paikka Paasitorni, Paasivuorenkatu 5 A Läsnä osallistujaluettelo,( liite: 1) 1 kokouksen avaus Ammattiosaston puheenjohtaja Pauli Purmonen avasi kokouksen ja

Lisätiedot

Daniel Valtakari. TEK vaalit 2014

Daniel Valtakari. TEK vaalit 2014 TEK vaalit 2014 TEK = Tekniikan Akateemiset ja TFiF Tekniikan Akateemisten Liitto TEK on etu- ja palvelujärjestö, johon kuuluu kaksi jäsenjärjestöä: Tekniikan Akateemiset ry edustaa pääasiassa suomenkielisiä

Lisätiedot

OAJ Valtuustovaalit 2014 LTOL:n vaalipiiri, Pa a kaupunkiseudun vaaliliitto

OAJ Valtuustovaalit 2014 LTOL:n vaalipiiri, Pa a kaupunkiseudun vaaliliitto OAJ Valtuustovaalit 2014 LTOL:n vaalipiiri, Pa a kaupunkiseudun vaaliliitto 31 MERVI PIIRAINEN Työsuojeluvaltuutettu, Lastentarhanopettaja, Helsinki Lastentarhanopettajaliiton varapuheenjohtaja OAJ hallituksen

Lisätiedot

OAJ. Valtuustovaalit 2014. LTOL:n vaalipiiri, Pääkaupunkiseudun vaaliliitto

OAJ. Valtuustovaalit 2014. LTOL:n vaalipiiri, Pääkaupunkiseudun vaaliliitto OAJ Valtuustovaalit 2014 LTOL:n vaalipiiri, Pääkaupunkiseudun vaaliliitto 31 MERVI PIIRAINEN Työsuojeluvaltuutettu, 32 ERJA LEHTONEN Pääluottamusmies, Espoo Lastentarhanopettajaliiton (LTOL) varapuheenjohtaja

Lisätiedot

etos Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Oulun seutu ry:n sähköinen tiedote 2/2012

etos Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Oulun seutu ry:n sähköinen tiedote 2/2012 etos Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Oulun seutu ry:n sähköinen tiedote 2/2012 Tiedotamme etoksella ajankohtaisista yhdistystapahtumista, tuomme esille ajankohtaisia teemoja ja alueemme sosiaalialaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 258 n vaalilautakunnan asettaminen ja jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002995 T 00 00 02 Päätös päätti asettaa toimikaudekseen kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 Valtakatu LAPPEENRANTA ESITYSLISTA 2/ Hallituksen puheenjohtaja Anna-Liisa Pekkanen.

Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 Valtakatu LAPPEENRANTA ESITYSLISTA 2/ Hallituksen puheenjohtaja Anna-Liisa Pekkanen. Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 ETELÄ-KARJALAN MARTAT RY:N SYYSKOKOUS Aika Torstai 1. marraskuuta 2018 klo 18.00 Paikka Olavinkulma (Imatran seurakunnan tilat) Olavinkatu 13, 55100 IMATRA Käsiteltävät asiat

Lisätiedot

HOLLOLAN JHL. Jäsenkirje 2016. Puheenjohtajalta

HOLLOLAN JHL. Jäsenkirje 2016. Puheenjohtajalta HOLLOLAN JHL Jäsenkirje 2016 Puheenjohtajalta Vuosi alkoi muutoksin yhdistyksessämme, uusina jäseninä aloitti Padasjoen JHL:läiset TERVETULOA! Työnantaja vaihtui Hämeenkoskelaisilla kuntaliitoksen myötä

Lisätiedot

Extra Pinna JYTY ESPOON SEUTU RY:N PUHEENJOHTAJA EILA FRISKN KIITOKSET. Kaikki päättyy aikanaan.

Extra Pinna JYTY ESPOON SEUTU RY:N PUHEENJOHTAJA EILA FRISKN KIITOKSET. Kaikki päättyy aikanaan. Osa 1, numero 1 Tiedotteen pvm Jyty E s p o o n Seutu www.jyty-espoo.fi Extra Pinna 4 2017 JYTY ESPOON SEUTU RY:N PUHEENJOHTAJA EILA FRISKN KIITOKSET Kaikki päättyy aikanaan. Minun kauteni Jyty Espoon

Lisätiedot

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA Naisagronomien jäsenkirje 2/2014 28. lokakuuta 2014 HYVÄ NAISAGRONOMI Syksy on jo pitkällä ja pian on taas vuosikokouksen aika, toivottavasti pääset osallistumaan. Kaipaamme myös ajatuksiasi ja toiveitasi

Lisätiedot

VOAY:N NEUVOA-ANTAVA JÄSENÄÄNESTYS HALLITUKSEN JÄSENISTÄ

VOAY:N NEUVOA-ANTAVA JÄSENÄÄNESTYS HALLITUKSEN JÄSENISTÄ VANTAAN OPETTAJA Vaaliekstra 23.9.2010 Vantaan opettajien ammattiyhdistys ry Talkootie 7, 01350 Vantaa puh: 09-873 4020, toimisto@voay.fi, www.voay.fi Tiedottaja: Annika Arstila-Aaltonen p. 050-4096 460

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena"

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena" Nuorekas Jyväskylän KaupunkiMartat ry on perustettu vuonna 2003. Jäsenistömme koostuu eri ikäisistä

Lisätiedot

JHL 210 ry JÄSENKIRJE 3/2017 YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN. Palvelukeskus-liikelaitos ja Palmia Oy:n. henkilökunta PALVELUKESKUS PALMIA OY:N HELSINGIN

JHL 210 ry JÄSENKIRJE 3/2017 YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN. Palvelukeskus-liikelaitos ja Palmia Oy:n. henkilökunta PALVELUKESKUS PALMIA OY:N HELSINGIN 1 JHL 210 ry Palvelukeskus-liikelaitos ja Palmia Oy:n henkilökunta AVAINTA KVTES PALMIA OY:N HENKILÖKUNTA PALVELUKESKUS HELSINGIN HENKILÖKUNTA YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN 2 Hyvät Jäsenet! Jälleen kukat kukkivat

Lisätiedot

JÄRJESTYSSÄÄNTÖ - MENETTELYTAPAOHJE. RESERVILÄISLIITTO Menettelytapavaliokunta

JÄRJESTYSSÄÄNTÖ - MENETTELYTAPAOHJE. RESERVILÄISLIITTO Menettelytapavaliokunta SOVELTAMISALA JÄRJESTYSSÄÄNTÖ - MENETTELYTAPAOHJE RESERVILÄISLIITTO Menettelytapavaliokunta Reserviläisliitto r.y:n varsinaisissa kokouksissa noudatetaan tätä menettelytapaohjetta ja vakiintunutta kokouskäytäntöä

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Jäsenkirje 5/2009 Puheenjohtajan palsta Kuulin edellisten eduskuntavaalien alla tutkimuksesta, jossa oli tutkittu suomalaisten arvoja. Pitkään demokratia oli ollut arvoista kärkisijoilla, mutta nyt arvostus

Lisätiedot

Vaalien vuosi Tehyssä Tehyn kuntapäättäjät seminaari Tanu Heikkinen Järjestöjohtaja Tehy ry

Vaalien vuosi Tehyssä Tehyn kuntapäättäjät seminaari Tanu Heikkinen Järjestöjohtaja Tehy ry 2017 - Vaalien vuosi Tehyssä Tehyn kuntapäättäjät seminaari 11.-12.2.2017 Tanu Heikkinen Järjestöjohtaja Tehy ry Puheenvuoron sisältö Kuntasektorin luottamusmiesvaalit ja työsuojeluvaltuutettujen vaalit

Lisätiedot

Ehdokasasettelu päättyy Vaalimateriaali ja äänestyslippu postitetaan kaikille äänioikeutetuille viimeistään

Ehdokasasettelu päättyy Vaalimateriaali ja äänestyslippu postitetaan kaikille äänioikeutetuille viimeistään HAMMASLÄÄKÄRILIITON VAALIOPAS 2016 Suomen Hammaslääkäriliiton valtuuston vaali suoritetaan postiäänestyksenä 27.10. 16.11.2016. Hammaslääkäriliiton jäsenet valitsevat valtuustoon 40 jäsentä toimikaudeksi

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä

Lisätiedot

Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET

Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry JÄSENKIRJE Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET PÄIVYSTYSAJAT TOIMISTOLLA Kuukauden ensimmäinen maanantai klo 12.00-14.00

Lisätiedot

Vaalien valmistelutoimikunnan varajäsenien vaihtuminen: Maaria Parry Julianna Kentalan tilalle sekä Laura Ylitalo Hanna Isbomin tilalle

Vaalien valmistelutoimikunnan varajäsenien vaihtuminen: Maaria Parry Julianna Kentalan tilalle sekä Laura Ylitalo Hanna Isbomin tilalle Maakuntahallitus 131 24.10.2016 Maakuntahallitus 65 24.04.2017 Maakuntahallitus 70 22.05.2017 Maakuntahallitus 115 21.08.2017 Vaalien valmistelutoimikunnan varajäsenien vaihtuminen: Maaria Parry Julianna

Lisätiedot

EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS. Esityslista. Aika: klo Turku-Sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Turku. 134 Kokouksen avaaminen

EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS. Esityslista. Aika: klo Turku-Sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Turku. 134 Kokouksen avaaminen Page 1/5 EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS Aika: 7.12.2016 klo 18.15 Paikka: Turku-Sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, 20500 Turku Esityslista 134 Kokouksen avaaminen 135 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 136 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Tehyn hallitus valitaan valtuuston järjestäytymiskokouksessa. Hallitukseen kuuluu 12 jäsentä, Tehyn puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat.

Tehyn hallitus valitaan valtuuston järjestäytymiskokouksessa. Hallitukseen kuuluu 12 jäsentä, Tehyn puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat. TEHYN SITKERYHMÄN TOIMINTAOHJEET 30.5.2016 Toimintaohjeet päivitetään SITKE-ryhmän valtakunnallisessa kokouksessa. 1. TAUSTAA Tehyn päätöksenteko-organisaatio muodostuu valtuustosta ja hallituksesta. VALTUUSTO

Lisätiedot

Jytyn nuoriso- ja opiskelijavastaavien valinta

Jytyn nuoriso- ja opiskelijavastaavien valinta Jytyn nuoriso- ja opiskelijavastaavien valinta Sinustako alueesi nuoriso- tai opiskelijavastaava?! Jytyn uuden aluetoimintaohjeen mukaan alueen nuoriso- ja opiskelijavastaavat valitaan alueellisella sitovalla

Lisätiedot

PAIMION NUORISOVALTUUSTO. Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ

PAIMION NUORISOVALTUUSTO. Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ PAIMION NUORISOVALTUUSTO Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ Paimion nuorisovaltuusto toimii Paimion kaupungin nuorisopalveluiden kanssa yhteistyössä ja sen toimipaikka on. sallii siitä käytettävän

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 62 19.02.2018 Keskusvaalilautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 62 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 169 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Valtuuskunnan vaaliopas 2019

Valtuuskunnan vaaliopas 2019 Valtuuskunnan vaaliopas 2019 Suomen valtuuskunnan vaali suoritetaan 14.10. 4.11.2019. Vaalissa liiton jäsenet valitsevat valtuuskuntaan 30 jäsentä ja 10 varajäsentä sekä kaksi opiskelijajäsentä varajäsenineen

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 63 19.02.2018 Tarkastuslautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 63 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 170 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt 1 Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi, nimi on Hyvinkään Keilailuliitto ry. Sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki. 2 Liiton tarkoituksena on johtaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2017 1 (5) 656 Työterveysliikelaitoksen johtokunnan jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002989 T 00 00 02 Päätös päätti valita kahden vuoden toimikaudeksi

Lisätiedot

Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten

Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten Aika Lauantai 27.2.2016 klo 11.00 15.00 Paikka Läsnäolijat Sokos Hotel Vaakuna,

Lisätiedot

Omassa työssä kehittyminen meidän keinot onnistua seurakehitysprosessin juoksutuksessa? Laura Härkönen Seurakehittäjä Keski-Suomen Liikunta

Omassa työssä kehittyminen meidän keinot onnistua seurakehitysprosessin juoksutuksessa? Laura Härkönen Seurakehittäjä Keski-Suomen Liikunta Omassa työssä kehittyminen meidän keinot onnistua seurakehitysprosessin juoksutuksessa? Laura Härkönen Seurakehittäjä Keski-Suomen Liikunta Kuka minä olen? Espoossa syntynyt, Jyväskylässä asuva kahden

Lisätiedot

Seurakuntavaalit 2018

Seurakuntavaalit 2018 Seurakuntavaalit 2018 Esittäjän nimi Paikka & päiväys Seurakuntavaalit 2018 Valitaan kirkon luottamushenkilöt Paikalliset vaalit Itsenäinen seurakunta: Kirkkovaltuusto Seurakuntayhtymä Seurakuntaneuvosto

Lisätiedot

Oulun Elintarviketyöntekijät 004 ry ammattiosasto

Oulun Elintarviketyöntekijät 004 ry ammattiosasto Oulun Elintarviketyöntekijät 004 ry ammattiosasto Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Sisällys: s.1. Sisällysluettelo s.2. Yleistä s.3. Kokous- ja järjestötoiminta s.4. Tiedotustoiminta s.5. Koulutustoiminta

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Kokouspvm. Pöytäkirja Nro 3/2018 Nuorisovaltuusto

Kosken Tl kunta Kokouspvm. Pöytäkirja Nro 3/2018 Nuorisovaltuusto Pöytäkirja Nro 3/2018 Kokousaika Tiistai 13.11.2018 klo 17:37 18:16 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kahvihuone Saapuvilla olleet jäsenet: Kuusivaara Rasmus (x) Laakso Matias, pj. (x) Rajala Roope (-) Valtonen

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria

Lisätiedot

ÄÄNESTYS- JA VAALIJÄRJESTYS

ÄÄNESTYS- JA VAALIJÄRJESTYS RILin hallituksen hyväksymä 13.3.2014 Sivu 1 (6) ÄÄNESTYS- JA VAALIJÄRJESTYS I Yleisiä määräyksiä 1 Sen lisäksi mitä Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry:n (jäljempänä Liitto) säännöissä hallituksen

Lisätiedot

Vaalien valmistelutoimikunnan varapuheenjohtajan vaihtuminen: Tuomas Green Pekka Tuurin tilalle

Vaalien valmistelutoimikunnan varapuheenjohtajan vaihtuminen: Tuomas Green Pekka Tuurin tilalle Maakuntahallitus 131 24.10.2016 Maakuntahallitus 65 24.04.2017 Maakuntahallitus 70 22.05.2017 Vaalien valmistelutoimikunnan varapuheenjohtajan vaihtuminen: Tuomas Green Pekka Tuurin tilalle 470/00.00.02.05/2016

Lisätiedot

Hallituksen esitys liittokokouksen esityslistaksi Hallituksen esitys liittokokouksen järjestyssäännöksi... 7

Hallituksen esitys liittokokouksen esityslistaksi Hallituksen esitys liittokokouksen järjestyssäännöksi... 7 Sisällysluettelo Hallituksen esitys liittokokouksen esityslistaksi... 5 Hallituksen esitys liittokokouksen järjestyssäännöksi... 7 Hallituksen esitys liiton toiminta- ja talouskatsaukseksi liittokokouskaudelta

Lisätiedot

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Kevätkokous Syyskokous Kulttuuri- tai muu vapaa-ajan tapahtuma jäsenille Uusien jäsenten rekrytointitilaisuus yhdistettynä hyvinvointitapahtumaan Kontaktoidaan

Lisätiedot

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan!

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Saapuminen Kotkaan ja majoittuminen Majoitumme Kotkan Original Sokos Hotel Seurahuoneella (Keskuskatu 21, 48100 Kotka, puh: +358 10 7821 000, kotka.seurahuone@sokoshotels.fi)

Lisätiedot

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 OSASTO-OPAS 2015 Hyvinkään Sähköalantyöntekijäin ammattiosasto ry Kokoustila: Kutomokatu 5 H 33-34, 05820 Hyvinkää E-Mail: ammattiosasto013@gmail.com

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 261 Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002973 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

MITÄ OLEMME - MITÄ TEEMME

MITÄ OLEMME - MITÄ TEEMME Pohjois-Karjalan Puumiehet ry MITÄ OLEMME - MITÄ TEEMME Metsä- ja puualan opiskelijoiden opiskelijailta Joensuu, 15.2.2017 Erkki Verkasalo Hannu Peltonen Sahakoulu-miehet ry:n ja Puumiehet ry:n kerho 1960-

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Uutta ilmettä syksyyn! Edellinen hallituksen kokous meni jäsenkyselyä purkaessa. Kiitos kaikille vastanneille, tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Tässä kirjeessä voitte lukea yhteenvedon

Lisätiedot

Kiimingin kunnan nuorisovaltuuston toimintasääntö

Kiimingin kunnan nuorisovaltuuston toimintasääntö Kiimingin kunnan nuorisovaltuuston toimintasääntö Sivistysjaosto 22.9.2009 TOIMINTA-AJATUS - Nuorten silimin Nuorisovaltuuston tarkoituksena on saada Kiimingissä nuorten ääni kuuluville, ideat esille ja

Lisätiedot

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y. ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä AKI. AKIn kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

LAIHIAN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

LAIHIAN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ LAIHIAN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanhallituksessa x.x.2018 x 1 Sisällys 1. NUORISOVALTUUSTON TARKOITUS JA TAVOITE 2 2. TOIMINTASÄÄNNÖN SOVELTAMINEN 2 3. NUORISOVALTUUSTON VALITSEMINEN

Lisätiedot

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 Torstaina 4.10. saapuivat osallistujat ympäri Suomea ja Norjan Trondheimista. Illalla kokoonnuimme Kaplaakin kiltahuoneelle, jonne

Lisätiedot

Yhdessä uuteen. maakuntavaaliopas. Millainen on uusi maakuntamme? Etelä-Savon maakunta

Yhdessä uuteen. maakuntavaaliopas. Millainen on uusi maakuntamme? Etelä-Savon maakunta Yhdessä uuteen. Millainen on uusi mme? vaaliopas Kuinka uudistusta on Etelä-Savossa tehty? Maakunta- ja sote-uudistuksen esivalmisteluvaihe alkoi Etelä-Savossa syksyllä 2016. Valmistelua tehdään maakunnan

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla

Lisätiedot

Kangasalan seurakunta Esityslista 1/2015 1/2

Kangasalan seurakunta Esityslista 1/2015 1/2 Kangasalan seurakunta Esityslista 1/2015 1/2 Aika 07.01.2015 klo 19:00 Paikka Suoraman seurakuntakeskus Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvallan toteaminen

Lisätiedot

Kansainvälinen epilepsiapäivä 8.2.

Kansainvälinen epilepsiapäivä 8.2. Jäsenkirje 1/2016 Kansainvälinen epilepsiapäivä 8.2. Teemana, Epilepsia on muutakin kuin kohtauksia. Toimittajat jäsenillassa 01.02. Julkaisut Uudenkaupungin ja Laitilan sanomissa ti 9.2. Tällä tavoin

Lisätiedot

UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 3/13 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF. Läsnä: Mauri Johansson puheenjohtaja.

UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 3/13 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF. Läsnä: Mauri Johansson puheenjohtaja. UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 3/13 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF Hallitus Aika: Keskiviikko 05.06.2013 klo. 17.05-18.20 Paikka: Uudenmaan liitto, maakuntasali Esterinportti 2B,

Lisätiedot

Oikeustieteiden ainejärjestö. järjestäytymiskokous. Aika: 12.12.2014 Paikka: Kirkkokatu 18, 80100 Joensuu

Oikeustieteiden ainejärjestö. järjestäytymiskokous. Aika: 12.12.2014 Paikka: Kirkkokatu 18, 80100 Joensuu Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden ainejärjestö Legio Ostiensis ry Esityslista Hallituksen järjestäytymiskokous Aika: 12.12.2014 Paikka: Kirkkokatu 18, 80100 Joensuu Paikalla: Elina Mäkinen Hannele Remes

Lisätiedot

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009 LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko

Lisätiedot

TERVETULOA SUKELTAJALIITON SYYSKOKOUSVIIKONLOPPUUN!

TERVETULOA SUKELTAJALIITON SYYSKOKOUSVIIKONLOPPUUN! KOKOUSKUTSU 16.9.2008 TERVETULOA SUKELTAJALIITON SYYSKOKOUSVIIKONLOPPUUN! 30 vuotta täyttävä Keski-Uudenmaan Sukeltajat isännöi tänä vuonna Liiton syyskokousta. Ohjelmaa on luvassa koko viikonlopulle juhlaseminaarin,

Lisätiedot

Esivalmistelun henkilöstöfoorumi

Esivalmistelun henkilöstöfoorumi MUISTIO 9/2017 1 Esivalmistelun henkilöstöfoorumi Aika 21.11.2017 klo 13:00-15:15 Paikka Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, Helsinki, neuvotteluhuone 6 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 36 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Tampereen ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijoiden säännöt

Tampereen ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijoiden säännöt Tampereen ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijoiden säännöt 1 Nimi ja perustamispäivä Virallinen nimi: Tampereen ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijat, jota kutsutaan näissä säännöissä kerhoksi. Perustamispäivä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ varajäsenensä seuraavasti: Jäsen Varajäsen

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ varajäsenensä seuraavasti: Jäsen Varajäsen Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2017 1 (5) 658 Taloushallintopalveluliikelaitoksen johtokunnan jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002983 T 00 00 02 Päätös päätti valita kahden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 10 V 7.6.2017, Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002973 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 277 Sosiaali- ja terveyslautakunnan jaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-003138 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Aurinkoista kevättä!

Aurinkoista kevättä! Jyty Varkaus Ry Huhtikuu 2016 Jäsentiedote 1 Hallituksen päätöksiä 2 Edunvalvontakatsaus 3 Vuoden 2017 kalenterien tilausmuutos 4 Kevätkokous 5 Kuntokorttien palautus 6 Haluatko luottamusmieheksi 7 Sampea

Lisätiedot

MENOSSA MUKANA INSINÖÖRIN KOMPASSI NÄYTTÄÄ SUUNNAN

MENOSSA MUKANA INSINÖÖRIN KOMPASSI NÄYTTÄÄ SUUNNAN MENOSSA MUKANA INSINÖÖRIN KOMPASSI NÄYTTÄÄ SUUNNAN OPISKELIJAELÄMÄÄ UUDENMAAN INSINÖÖRIOPISKELIJAT UIO RY Onnittelut opiskelupaikasta! Aloittavien opiskelijoiden infossa kannattaa käväistä Opiskelun ei

Lisätiedot

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO POHJOLA-NORDENIN NUORISOLIITTO RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 1.4.1995 kevätkokouksessa Lappeenrannassa muutettu 31.10.1998 syyskokouksessa Helsingissä muutettu 3.4.2009 kevätkokouksessa Helsingissä muutettu

Lisätiedot

Tiina Ahde. Tampereen klassillisen lukion kemian, matematiikan ja fysiikan lehtori

Tiina Ahde. Tampereen klassillisen lukion kemian, matematiikan ja fysiikan lehtori Tiina Ahde Tampereen klassillisen lukion kemian, matematiikan ja fysiikan lehtori Miksi haen luottamusmieheksi? Haluan ennen kaikkea auttaa ihmisiä. Parhaimpia hetkiä luottamusmiesvuosillani edunvalvonnassa

Lisätiedot

Vaalien valmistelutoimikunnan jäsenmuutokset: jäsenen ja varajäsenen vaihtuminen

Vaalien valmistelutoimikunnan jäsenmuutokset: jäsenen ja varajäsenen vaihtuminen Maakuntahallitus 131 24.10.2016 Maakuntahallitus 65 24.04.2017 Maakuntahallitus 70 22.05.2017 Maakuntahallitus 115 21.08.2017 Maakuntahallitus 174 20.11.2017 Maakuntahallitus 32 26.02.2018 Maakuntahallitus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 12 V 7.6.2017, Keskusvaalilautakunnan asettaminen ja jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002991 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Valtuusto 2/2017. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, auditorio Piilolantie 17, Äänekoski

Valtuusto 2/2017. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, auditorio Piilolantie 17, Äänekoski KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 2/2017 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 18.8.2017 klo 13.00 13.35 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, auditorio Piilolantie 17, Äänekoski

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri syksy 2017

Tapahtumakalenteri syksy 2017 Tapahtumakalenteri syksy 2017 Päivitetty viimeksi 30.8.2017 Muutoksia ja täydennyksiä tulossa, seuraa ilmoittelua Kalenteri päivitetään seuraavan kerran syyskuussa * - linkki nettisivuille Päivä & aika

Lisätiedot

LOKAKUUN 2016 KUUKAUSITIEDOTE

LOKAKUUN 2016 KUUKAUSITIEDOTE LOKAKUUN 2016 KUUKAUSITIEDOTE Valmennuksen terveiset Ensimmäiset kilpailut on kilpailtu ja kausi on siis virallisesti avattu. Vielä muistutus,että kaikki harjoitukset tärkeitä, myös oheiset. Nettisivuilta

Lisätiedot

Ammattiosastojen ja liiton sääntömuutokset

Ammattiosastojen ja liiton sääntömuutokset Ammattiosastojen ja liiton sääntömuutokset Ammattiosastojen uudet mallisäännöt hyväksyttiin edustajistossa keväällä 2014 Yhdistyslaki muuttui 2010. Sekä liiton että ammattiosastojen mallisääntöihin tehtiin

Lisätiedot

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti:

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti: Y-tunnus: 0347890- Sivu JOENSUUN PYSAKOINTI OY:N YHTIOJARJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Joensuun Pysäköinti Oy ja kotipaikka on Joensuun kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on maankäyttö- ja rakennuslain sekä

Lisätiedot

3 Osakunnan kanta-alueita ovat Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat.

3 Osakunnan kanta-alueita ovat Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat. OULUN ETELÄ- JA KESKIPOHJALAINEN OSAKUNTA RY:n SÄÄNNÖT I LUKU YHDISTYKSEN KOTIPAIKKA, TARKOITUS JA ALUE 1 Yhdistyksen, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä osakunta, nimi on Oulun Etelä- ja Keskipohjalainen

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Vuosi lähestyy loppuaan ja pikku hiljaa hiipii myös joulutunnelma synkkyyden keskelle. Mieltä lämmittää muisto syyskuisesta 60-vuotisjuhlamatkastamme Saarenmaalle. Aurinko paistoi

Lisätiedot

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 JOHTOSÄÄNTÖ sivu 1(6) KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 I JOHTOSÄÄNNÖN SOVELTAMISALA 1 Johtosäännössä määrätään siitä luottamusjohdon toiminnasta, joka ei sisälly sääntöihin,

Lisätiedot

Hämeen, Pirkanmaan ja Keski-Suomen vaalipiirin (III) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten

Hämeen, Pirkanmaan ja Keski-Suomen vaalipiirin (III) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Hämeen, Pirkanmaan ja Keski-Suomen vaalipiirin (III) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten Aika Lauantai 27.2.2016 klo 11.00 15.00 Paikka Läsnäolijat

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

Uuden kunnan järjestelytoimikunta (1) Yhdistymissopimus

Uuden kunnan järjestelytoimikunta (1) Yhdistymissopimus Uuden kunnan järjestelytoimikunta (1) Yhdistymissopimus Valtioneuvoston päätöksen jälkeen lääninhallitus asettaa järjestelytoimikunnan, joka asettamisensa jälkeen vastaa uuden kunnan hallinnon järjestämisen

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2018 Selkeä esityslista Esityslista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Yhtymäkokous kokouskutsu 2/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Yhtymäkokous kokouskutsu 2/ Yhtymäkokous kokouskutsu 2/2017 22.6.2017 Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän yhtymäkokous pidetään 22.6.2017 klo 12.00 alkaen, Tampereen kaupunkiseutu, kokoushuone Tammer, Kelloportinkatu 1 B. Tampereella

Lisätiedot

Seurakuntavaalit 2014

Seurakuntavaalit 2014 Seurakuntavaalit 2014 Kirkossa on vaalivuosi. Seurakuntavaalit järjestetään marraskuussa 2014. Seurakuntavaalit ovat paikalliset vaalit, jotka järjestetään neljän vuoden välein. Vuoden 2014 seurakuntavaalit

Lisätiedot

PUOLUEEN SÄÄNNÖT. 5 Puolueen nimen kirjoittaminen. 11 Piirijärjestön tehtävät. 11 Piirijärjestön ja kunnallisjärjestön tehtävät

PUOLUEEN SÄÄNNÖT. 5 Puolueen nimen kirjoittaminen. 11 Piirijärjestön tehtävät. 11 Piirijärjestön ja kunnallisjärjestön tehtävät PUOLUEEN SÄÄNNÖT Esitys kahden puheenjohtajan mallin edellyttämistä sääntömuutoksista Nykyiset säännöt Työryhmän esitys 5 Puolueen nimen kirjoittaminen Puolueen nimen kirjoittavat puolueen puheenjohtaja

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1 / 2015 PUHEENJOHTAJALTA

JÄSENKIRJE 1 / 2015 PUHEENJOHTAJALTA JÄSENKIRJE 1 / 2015 PUHEENJOHTAJALTA Olen Vantaan yrittäjänaisten uusi puheenjohtaja Anne Nurminen. Olen paljasjalkainen vantaalainen ja työskentelen oppimisen, arvioinnin ja monikielisyyden kentällä.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Esityslista. Asiakirja 5

Esityslista. Asiakirja 5 Esityslista kirja 5 ESITYSLISTA AIKA 17.-18.11.2012, kokous alkaa lauantaina 17.11. klo 11.30 PAIKKA Kouvolan kaupungintalo, Torikatu 10 45100 Kouvola LÄSNÄ Valtuutetut kokousedustajat, yhdistyksen puheenjohtajat

Lisätiedot

NUORTEN VAIKUTTAJIEN KOULUTUS

NUORTEN VAIKUTTAJIEN KOULUTUS NUORTEN VAIKUTTAJIEN KOULUTUS Nuorten Noste -hanke 1 Johdanto Katsaus kunnan päätöksentekoon Kunnallisvaalit, nuorisovaalit Kunnanvaltuusto, kunnanhallitus, sivistyslautakunta Oppilaskunnat, Lammin YP-ryhmä,

Lisätiedot

Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015

Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015 Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015 Aloitteet liittovaltuuston syyskokoukselle Kulttuuri- ja yleisurheilupäivät Kajaanissa Mielenterveysmessut 17.-18.11.2015 Toimiston kesän poikkeusaukioloajat Järjestö- ja ansiomerkkitoimikunta

Lisätiedot

Teollisuusdemarien toimintaohje

Teollisuusdemarien toimintaohje 1 1 Ammattiosaston ryhmätoiminta Ammattiosasto on liiton toiminnan ja järjestäytymisen perusyksikkö, jonka päätehtävä on tukea työpaikkojen edunvalvontaa, järjestämistä ja jäsenhankintaa. 1.1 Ammattiosaston

Lisätiedot

Edustajistovaalit Mitä, missä, milloin?

Edustajistovaalit Mitä, missä, milloin? Edustajistovaalit 2017 Mitä, missä, milloin? Mikä edustajisto? Yliopistolain 46 mukaan: Ylioppilaskunnan päätösvaltaa käyttää hallitus ja edustajisto. 41-jäseninen edustajisto valitaan joka toinen vuosi

Lisätiedot

Ohjeet eduskuntavaaliehdokkaiden yhteydenottoihin

Ohjeet eduskuntavaaliehdokkaiden yhteydenottoihin Ohjeet eduskuntavaaliehdokkaiden yhteydenottoihin Ennen puhelua - Opettele argumentit huolella niin, että osaat kertoa opintotuen indeksiin sitomisesta, maksuttomasta koulutuksesta ja opintotuen huoltajakorotuksesta

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 2.-3.12.2017, alkaen lauantaina 2.12. klo 14:00 Paikka: Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten

Lisätiedot