Kiviniemen seutu kivikaudelta keskiaikaan

Kiviniemen seutu kivikaudelta keskiaikaan Kerkko Nordqvist Kiviniemi siltoineen on yksi harvoista paikoista, jossa Vuoksi on mahdollista ylittää kuivin jaloin myös sulanveden aikaan. Historiallisten lähteiden perusteella paikalla on ollut silta jo vuosisatojen ajan mutta kuinka kauas taaksepäin Kiviniemen alueen asutus oikein ulottuu? Tässä kirjoituksessa esitellään Kiviniemen alueen esihistorialliset löydöt ja niiden perusteella muotoutuva kuva seutukunnan asutushistoriasta. Kirjoituksen keskiössä on Kiviniemen kylä, mutta koska modernit rajat eivät ole relevantteja arkeologisten ilmiöiden tutkimisessa on myös naapurikylät Kasarmila, Kottila, Viiksanlahti, Haitermaa, Petäjärvi ja Röykkylä sisällytetty tarkempaan käsittelyyn. Tämän lisäksi Kiviniemen seudun löytöjä tarkastellaan laajemmin osana Karjalankannaksen esihistoriaa. Katsaus painottuu esihistorialliseen aikaan, eli aikaan ennen historiallisia, kirjoitettuja lähteitä. Esihistoriallisen ajan katsotaan Karjalankannaksella alkavan jääkauden lopusta yli 13 000 vuotta sitten ja päättyvän keskiajan kynnykselle noin vuoden 1300 jkr. tienoilla. Kiviniemen seudulla tehtyjen esinelöytöjen ja arkeologisten tutkimusten painotuksesta johtuen painopiste on kivi- (8800-1800 ekr.) ja varhaismetallikaudessa (1800 ekr.-300 jkr.), mutta myös rautakausi (300-1300 jkr.) saa käsittelystä oman osansa. Historiallisen ajan osalta lukijaa kehotetaan kääntymään aiemmin julkaistuun kirjallisuuden puoleen 1. Kiviniemen alueen arkeologinen tutkimushistoria Karjalankannas oli näkyvässä osassa, kun arkeologista tai tuolloisen terminologian mukaan muinaistieteellistä tutkimusta käynnistettiin Suomessa 1800-luvun toisella puoliskolla ja 1900-luvun alkuvuosikymmeninä 2. Alkuvaiheen suuret tutkimukset kohdistuivat usein rautakautisiin kohteisiin, joiden kaivamisessa Kannaksella kunnostautui etenkin räisäläissyntyinen Theodor Schvindt. Schvindt teki merkittäviä tutkimuksia 1870-1890-luvuilla Kaukolan, Räisälän ja Käkisalmen lisäksi Sakkolan Lapinlahdella, jossa hän suoritti myös viimeiset tutkimuksensa hieman ennen kuolemaansa 1917. Schvindtin kaivausten seurauksena Lapinlahdella kaivettiin vielä useaan otteeseen 1920- ja 1930-luvuilla Aarne Äyräpään, Ella Kivikosken ja Jouko Voionmaan johdolla. Sen sijaan Kiviniemen alueella tehdyt rautakauden tutkimukset rajoittuvat vain yksiin tuloksettomiin koekaivauksiin (ks. seuraavalla sivulla). Myös useat kivikauden tutkimuksen ensiaskelista otettiin Karjalankannaksella: Suomen ensimmäiset kivikautisen kohteen kaivaukset suoritti niin ikään Schvindt Räisälän Teperinaholla kesällä 1892. Tämän jälkeen suuria kaivauksia suoritettiin 1900- luvun alkuvuosina Julius Ailion, Sakari Pälsin ja Kaarle Soikkelin johdolla etenkin 16

Kiviniemen alueen esihistorialliset muinaisjäännökset ja löytöpaikat: 1 Valkjärvi; 2 Metsänlaita; 3 Kiviniemen koski; 4 Hotel Losevskaja; 5 Kottilan Lehtiniemi; 6 Röykynniemi; 7 Röykkylä; 8 Lehtisenniemi; 9 Hätönen; 10 Sipilänmäki (viimeinen kartan ulkopuolella). Kivikautiset kohteet merkitty kolmioilla, rautakautiset löydöt vinoneliöillä numerot kylännimien jälkeen osoittavat kylän alueelta löydettyjen irtolöytöjen lukumäärän. Kartassa on esitetty myös rekonstruktiot vesistöjen korkeudesta kivikaudella (vaaleanharmaalla) ja Nevan puhkeamisen jälkeen rautakaudella ja historiallisella ajalla (harmaalla), nykyiset vedet tummanharmaalla. Kartta: K. Nordqvist, 2013. Kaukolassa, Räisälässä ja Viipurissa. Voi jopa sanoa, että muut alueet jäivät näiden tutkimusten varjoon, varsinkin kun Kannaksen kivikauden voimaperäinen tutkimus hiipui 1920-luvulle tultaessa. Näin kävi myös Sakkolan ja Kiviniemen alueille: pitäjän ainoat kivikautisen kohteen kaivaukset suoritti Aarne Äyräpää (tuolloin vielä Europaeus) Kasarmilan Valkjärvellä 11.-13. syyskuuta 1929. Tutkimusten taustalla olleet löydöt oli tehty jo edellisvuonna, jolloin sotapalveluksessa ollut ylioppilas Viljo Mattila oli löytänyt keramiikkaa Pienen eli Venäjän Valkjärven etelärannalta, lähellä varuskunnan uimarantaa ja saunaa sijaitsevan niemen kärjestä. Äyräpää tarkasti löytöpaikan ja suoritti siellä pienialaiset kaivaukset. Tutkimuksissa löytyi ainoastaan jonkin verran tyypilli- 17

sen kampakeramiikan paloja, jotka ilmeisesti ovat peräisin yhdestä ja samasta astiasta, sekä hieman värjäytynyttä maata ja hiiltä. Tämän perusteella Äyräpää tulkitsi kohteen tilapäiseksi, jopa kertakäyttöiseksi leiripaikaksi, joka myöhemmin oli joutunut aaltojen huuhtomaksi ja/tai sortunut veteen 3. Äyräpää teki myös muutamia muita pienimuotoisia tutkimuksia Kiviniemen alueella. Ollessaan kesinä 1920 ja 1921 johtamassa kaivauksia Lapinlahden rautakautisilla kohteilla hän joutui, omien sanojensa mukaan, laiva- ja junavuorojen huonon yhteensopivuuden takia mennen-tullen viipymään useita tunteja Kiviniemessä. Näiden pysähdysten yhteydessä Äyräpää tarkasti Kiviniemen kosken eteläpuolella sijaitsevan lentohiekka-alueen, josta löysi kivikautista keramiikkaa, muutamia kvartsin paloja sekä palanutta luuta. Tuonaikaisten kriteerien ja käsitysten perusteella Äyräpää oli skeptinen paikan suhteen, mutta nykymittapuulla, jonka mukaan juuri pienet kvartsiesineet ja palanut luu ovat ylivoimaisesti yleisintä kivi- ja varhaismetallikautisilta asuinpaikoilta löydettävää materiaalia, kohde voidaan luokitella asuinpaikaksi. Näiden pysähdysten yhteydessä Äyräpää tarkasti myös Kiviniemen eteläosassa, radanvarressa sijaitsevan Hätösen myöhäisrautakautisen miekankahvan löytöpaikan ja suoritti paikalla löydöttömät koekaivaukset kesällä 1921 4. Neuvostoaikana arkeologinen tutkimus oli niukkaa niin Sakkolassa kuin koko Karjalankannaksellakin. Ainoat pitäjän alueella suoritetut tutkimukset tehtiin Lapinlahden rautakautisilla kohteilla pääasiassa Aleksandr Saksan johdolla 1970-1990- luvuilla. Kannaksen arkeologinen tutkimus on kuitenkin kokenut uuden tulemisen viimeisten noin 15 vuoden aikana, ja alueella on 1990-luvun loppuvuosina ja 2000- luvun kuluessa suoritettu suuri määrä kenttätutkimuksia suomalais-venäläisenä yhteistyönä. Uudet tutkimukset ovat kohdistuneet pääasiassa kivikauteen, ja niiden tuloksena Kannakselta tunnetaan nykyään nelisensataa kohdetta aiempien vajaan 50 sijaan 5. Näkymä Kiviniemen kosken pohjoisrannalta etelään; Aarne Äyräpään 1920- luvun alussa tarkastama löytöpaikka Kiviniemen koski sijaitsee kuvan keskivaiheilla. Itse koskesta on löydetty ainakin kuusi kivikautista esinettä. Kuva: K. Nordqvist, 2006. 18

Kiviniemen alue on jäänyt suurelta osin myös uusien tutkimusten ulkopuolelle, mutta täysin tutkimatonta seutua sekään ei ole. Vuosina 2005, 2006 ja 2008 alueella on suoritettu lyhyesti kenttätöitä liittyen Helsingin yliopiston (Kerkko Nordqvist ja Oula Seitsonen) ja Kunstkamera museon (Dmitrij Gerasimov) tutkimuksiin, joiden tavoitteena on ollut Pyhäjärven alueen ja sen ympäristön kivikautisen ihmistoiminnan kartoittaminen 6. Näiden, yhteensä vain päivän-pari kestäneiden kenttätöiden tulokset ovat lupaavat, sillä niiden seurauksena Kiviniemen ja naapurikylien alueelta tunnetaan nyt (joulukuussa 2012) kahdeksan arkeologisesti todennettua asuin- ja löytöpaikkaa. Arkeologien löytämien kohteiden lisäksi Kiviniemen seudulta tunnetaan myös muita esihistoriallisen ihmisen toimista ja liikkeistä kertovia löytöjä. Tällaisia irtolöydöiksi kutsuttuja esineitä on museokokoelmissa noin 50 kappaletta, ja lähes kaikki niistä ovat peräisin kivikaudelta rautakaudelta tunnetaan ainoastaan jo edellä mainittu Hätösen miekankahva ja Haitermaan Sipilänmäen kätkölöytö. Eniten kivikautisia löytöjä, noin 30 kappaletta, on Kiviniemestä, Valkjärven ja Röykkylän kylistä löytöjä on kummastakin kuusi, Haitermaasta viisi, Viiksanlahdelta kolme ja Petäjärveltä kaksi. Näiden kiviesinelöytöjen lisäksi Kiviniemen, Kasarmilan ja Kottilan kylistä on tehty myös muutamia asuinpaikkoihin viittaavia keramiikkalöytöjä. Vanhat irtolöydöt ovat yleensä paikallisten ihmisten maanviljelytöiden yhteydessä tekemiä löytöjä, jotka tavalla tai toisella ovat päätyneet museoihin. Näin on myös Kiviniemen löytöjen kohdalla 1800-luvun vesistönlaskut paljastivat paljon hedelmällistä ranta- ja vesijättömaata, jonka pelloksi raivaamisen yhteydessä monet löydöistä on tehty. Kiviniemen, samoin kuin koko Suvannon alueella löytöjä on paljon myös vedestä: yksin Kiviniemen koskesta tai sen kaivussa mainitaan tullen ainakin kuusi löytöä, samoin Saijanjoesta on tehty kolme ja Petäjärvestä yksi löytö. On mahdollista, että nämä esineet ovat aikanaan vahingossa tippuneet veteen, mutta on myös esitetty, että osa vesilöydöistä olisi sinne aikanaan tarkoituksella asetettuja uhreja. Pääosa irtolöydöistä on lähetetty Kansallismuseoon, joskin Kiviniemen ensimmäiset löydöt ovat kulkeutuneet Turun historiallisen museon kokoelmiin 1857 löydöt oli tehty kosken puhkaisun yhteydessä samana vuonna. Suuri osa löydöistä on peräisin Viipurilaisen osakunnan järjestämästä kansanperinteen keräilyretkestä Kannakselle 1878, jolloin koottiin myös muinaisesineitä. Tämän jälkeen esineitä kulkeutui museoon Schvindtin sekä pastori Adolf Neoviuksen toiminnan seurauksena 1880- luvulla ja räisäläisen muinaisesineiden keräilijän Eero Väkiparran lähettäminä 1890- luvulla. Sittemmin museoon toimitettiin enää vain satunnaisesti yksittäisiä löytöjä. Viimeiset esineet löydettiin ja toimitettiin Kansallismuseoon toisen maailmasodan aikana: löydöt tehtiin linnoitustöissä, miehistösuojaa rakennettaessa. Koska esineiden löytymisestä ja museoon toimittamisesta on jo pitkä aika, mahdollisuudet paikantaa niitä nykykartalle ovat hyvin heikot, ja suurimmalle osalle löydöistä voidaankin antaa löytöpaikka ainoastaan kylän tarkkuudella 7. Valitetta- 19

vasti myös vuonna 1940 tehtyjen löytöjen tarkka sijainti on epäselvä: löytäjä, vänrikki Niinivaara, kaatui sodassa ja vaikka Museoviraston arkistossa onkin kirjeenvaihtoa kahden muun löytöpaikan tienneen henkilön kanssa (joista toinen oli runoilija Yrjö Jylhä), dokumenttia, missä löytöpaikka olisi yksiselitteisesti merkittynä, ei ole säilynyt. Paikka on ollut jossain Kottilassa, Kiviniemen kylän ja Vuoksen Käkisalmen haaran puolivälissä. Tässä tapauksessa löytömateriaalin (keramiikkaa ja kivitaltta) perusteella voidaan olettaa, että kyseessä on asuinpaikalta peräisin oleva kokonaisuus, mutta yksittäisten irtolöytöjen kohdalla näin ei useinkaan ole: puutteellisten löytötietojen takia ei ole selvää, ovatko esineet peräisin esim. asuin- tai leiripaikalta vai onko ne jo aikanaan hukattu muualle maastoon. Viime vuosien arkeologisten inventointien yhteydessä löydettyjä kvartsi- ja kvartsiitti-iskoksia sekä palanutta luuta Kiviniemen seudulta, Röykkylästä (ylärivi), Röykynniemestä ja Lehtisenniemestä (keskellä) sekä Hotel Losevskajan ja Kottilan Lehtiniemen löytöpaikoilta (alarivi). Mittajana 5 cm. Kuva: K. Nordqvist, 2009. 20

Asutuksen taustatekijät: ympäristö ja kulttuuri Ennen kuin siirrymme käsittelemään yksityiskohtaisemmin Kiviniemen alueen esihistoriallisia löytöjä, on syytä sanoa vielä muutama sana esihistoriallisen asutuksen yleispiirteistä ja sen reunaehdoista. Kivi- ja varhaismetallikauden väestö oli metsästäjä-keräilijä-kalastajia. Ihmisten toimeentulo tuli siis metsästä ja vedestä, joskin uudet tutkimukset ovat antaneet viitteitä siitä, että myös viljely olisi mahdollisesti ollut jossain muodossa tunnettua kivikauden toisella puoliskolla jokapäiväiseen toimeentuloon sillä ei kuitenkaan ollut vielä merkitystä 8. Yhteisöt vaikuttavat olleen pieniä ja liikkuvia, eli ne ovat vaihtaneet asuin- ja leiripaikkaa monta kertaa vuodessa resurssien, tarpeiden ja vuodenaikojen mukaan, joskin tiettyinä aikoina ja tietyillä alueilla käytössä on ollut myös pysyvämpiä ja suurempia asuinpaikkoja. Asumukset lienevät usein olleet kevytrakenteisia (kotia, telttoja, laavuja), mutta etenkin kivikauden toisella puoliskolla ainakin osa vuodesta on asuttu kiinteissä, osin maahan kaivetuissa kuoppataloissa, jotka erottuvat yhä edelleen maanpinnalle ns. asumuspainanteina. Elinkeinoista ja -tavoista johtuen kivikautinen asutus vaikuttaa olleen rantasidonnaista, eli asuin- ja leiripaikat sijaitsivat pääsääntöisesti tuonaikaisilla rannoilla. Tällä seikalla on suuri merkitys arkeologiselle tutkimukselle: asuinpaikkoja on mahdollista etsiä ja löytää, kunhan vain tiedetään, missä kivikautiset rannat ovat sijainneet. Sitten jääkauden lopun maan ja veden suhteet ovat kuitenkin muuttuneet moneen kertaan. Mannerjäätikön alas painaman maankuoren nopea kohoaminen (ilmiö joka jatkuu yhä edelleen, joskin hitaampana), ja toisaalta jään sulamisen ja muiden tekijöiden aiheuttama merenpinnan vaihtelu ovat vuoroin nostaneet, vuoroin laskeneet vedenpintoja ja muuttaneet rantalinjojen paikkaa. Alueesta riippuen muinaisrannat voivatkin nykyään olla kymmenien, jopa satojen metrien korkeudella nykyisestä merenpinnasta tai nykyisen vedenpinnan alla. Kiviniemen alueella esihistorian kannalta merkitykselliset rannat ovat noin 15-22 m korkeudella nykyisestä merenpinnasta, eli noin 5-12 m nykyisen Vuoksen ja 8-15 m Suvannon pintaa ylempänä. Alueen vesistöhistoria on ollut riippuvainen Itämeren ja Laatokan muutoksista, mutta myös Muinais-Saimaasta, joka noin 5500 vuotta sitten mursi itselleen uuden lasku-uoman Vuokseen 9. Kivikaudella ja pitkälle historialliseen aikaan asti Vuoksenlaakso oli merkittävä kulkuväylä, joka muodosti sokkeloisen vesireitin Käkisalmesta ja Laatokalta Viipuriin ja Suomenlahdelle. Vuoksenlaaksossa sijainnut vesistö oli tuolloin myös paljon nykyistä laajempi, sillä suurimman osan kivikautta sen korkeus oli noin 20 m mpy samalla korkeudella ollut Muinais-Laatokka ulottui tuolloin Tiurinkosken kautta Muolaan- ja Äyräpäänjärville saakka, josta se laski edelleen Heinjoen reittiä pitkin Suomenlahteen. Tämä tilanne muuttui noin 1350 ekr., jolloin Laatokka mursi itselleen uuden lasku-uoman, Nevajoen, jonka seurauksena Laatokan pinta laski äkisti 12-15 m. Vuoksenlaaksossa pudotus oli kuitenkin alle viisi metriä, sillä Tiurinkoski patosi vedet paljon Laatokan uutta tasoa korkeammalle. Vuoksenlaakson muinaisjärvi lainehtikin aina 1800-luvun alkuun asti 15-16 m mpy tasolla. 21

Suvanto puolestaan oli aikoinaan Laatokan lahti, jonka Taipaleeseen hiljalleen muodostuneet hiekkasärkät erottivat omaksi altaakseen noin 9500 ekr. alkaen. Kivikaudella Suvannon korkeus oli maksimissaan noin 20 m mpy, ja se oli yhteydessä Muinais-Laatokkaan Kiviniemessä sijainneen salmen kautta. Nevan puhkeamisen jälkeen vedenpinta Suvannossa vakiintui noin 18 m mpy tasolle, eli se oli pari metriä Vuoksea korkeammalla. Vasta vuosien 1818 ja 1857 vesistönlaskuoperaatioiden seurauksena Suvannon pinta on pudonnut nykyiseen korkeuteensa 7 m mpy. Samojen toimien johdosta Vuoksenlaakson muinaisjärven olemassaolo lakkasi Vuoksen pinnan tippuessa nykyiseen tasoonsa (10 m mpy), jolloin Käkisalmeen johtanut Pikku-Vuoksi, samoin kuin Heinjoen kautta Suomenlahteen johtanut järviyhteys kuivuivat merkittävästi virtaus Kiviniemen koskessa kääntyi ja Vuoksi alkoi laskea vetensä Laatokkaan Suvannon kautta. Vesistöjen muuttumisen lisäksi vuosituhannet ovat todistaneet myös muutoksia ilmastossa ja kasvillisuudessa. Jääkauden jälkeistä viileämpää, joskin alati lämpenevää aikaa dominoivat koivu- ja mäntymetsät. Ilmaston lämpeneminen johti ns. kivikauden kesään, jolloin keskilämpötilat olivat Kannaksellakin pari astetta nykyistä korkeammalla ja kasvillisuuteen kuului jaloja lehtipuita sekä esimerkiksi vesipähkinä. Kivikauden puolivälin jälkeen ilmasto alkoi kuitenkin taas viiletä ja muuttua kosteammaksi. Muuttuva kasvillisuus ja ympäristö, mm. kuusen leviäminen ja soiden lisääntyminen, vaikuttivat tietysti myös ihmisten elinehtoihin. Viileämpi ja kosteampi ilmasto vallitsi myös varhaismetallikaudella ja sen jälkeen rautakaudella, vaikka väliin on mahtunut lyhytaikaisia lämpimämpiä jaksojakin. Rautakaudelle tultaessa asutussysteemi, yhteisöt, materiaalinen kulttuuri ja elinkeinot olivat muuttuneet paljon kivikaudesta. Vaikka monin paikoin pyynti ja kalastus olivat tärkeitä pitkälle historialliseen aikaan asti, asutus ei ollut enää rantasidonnaista. Sen sijaan yksittäistalot tai mahdolliset pienet kylät hakeutuivat viljelykelpoisten maiden ääreen. Merkit maanviljelystä lisääntyvät varhaismetallikaudelta lähtien, ja vaikka intensiivinen peltoviljely näyttää Kannaksella alkavan vasta keskiajalla, valtasi kaskeaminen alaa pitkin rautakautta. Rautakautisen pysyvän asutuksen liepeille alkoi myös kehittyä muita arkeologisesti näkyviä ilmiöitä, kuten kalmistoja, kuppikiviä ja joillain alueilla linnavuoria. Kiviniemen seutu kivikaudelta keskiaikaan Kivi- ja varhaismetallikausi (n. 8800 ekr. 300 jkr.) Kiviniemen ja sen naapurikylien irtolöydöissä on kaikkiaan noin 35 kivikirvestä ja tasatalttaa tai sellaisen palaa, viisi kourutalttaa, kahdeksan kaksoistalttaa, yksi nuolenkärki, yksi liuskerenkaan kappale, kolme tunnistamatonta hiotun kiviesineen palaa ja vajaat 30 saviastianpalaa. Pääosa kiviesinelöydöistä vaikuttaa kuuluvan neoliittiselle eli keraamiselle kivikaudelle (noin 5200 1800 ekr.), mutta muutamat esineet lienevät peräisin jo mesoliittiselta eli esikeraamiselta kivikaudelta (noin 8800 5200 ekr.). Monet irtolöydöistä ovat kuitenkin ongelmallisia, sillä ne edustavat sellaisia esine- 22

tyyppejä, joiden ajoitus on avoin tai jotka ovat olleet käytössä satoja, jopa tuhansia vuosia. Näin ollen niitä ei voi varmasti sitoa tiettyyn aikaan, vaan ne kertovat yleisesti alueen kivikautisesta ihmistoiminnasta. Valitettavasti myöskään monia Kiviniemen alueelta tunnetuista asuinpaikoista ei voida ajoittaa juuri kivi- ja varhaismetallikautta tarkemmin. Tämä johtuu siitä, että niiden löytöaineisto koostuu ainoastaan inventointien yhteydessä löydetyistä kvartsiiskoksista ja -esineistä sekä mahdollisesti palaneesta luusta kuten todettua, nämä ovat yleisintä kivi- ja varhaismetallikautista löytöaineistoa, eivätkä ajoittamisen kannalta kovin informatiivisia. Tällaisia tarkemmin ajoittamattomia kohteita on mm. Kiviniemen länsirannalla, nykyisen hotellin piha-alueella sijaitseva löytöpaikka Hotel Losevskaja. Myös tästä länteen sijaitsevasta Kottilan Lehtiniemen löytöpaikasta on poimittu metsätieltä talteen kvartsia. Lisäksi Suvannon etelärannalla, Röykkylän kylän luoteispuolella sijaitsevat kohteet Röykkylä, Röykynniemi ja Lehtisenniemi ovat ajoitukseltaan avoimia. Näistä kaksi ensimmäistä sijaitsee nykyään metsässä: Röykynniemen asuinpaikalta löydettiin kvartsia ja luuta vanhan muinaisrannan päälle kaivetuista koekuopista, Röykkylässä taas metsätien pinnalta otettiin talteen kvartsija kvartsiitti-iskoksia. Lehtisenniemi sen sijaan sijaitsee hyvin lähellä nykyrantaa, ja saattaa olla myöhemmän vesistöhistorian tai ihmistoiminnan tuhoama. Sen alueella on myös hiekkakumpareita, jotka joskus on erheellisesti raportoitu hautakummuiksi. Geologi Matti Saarniston mukaan ne ovat kuitenkin tuulen kasaamia muodostumia, jotka ovat syntyneet vuoden 1818 vedenlaskun jälkeen kuoppiin tehdyissä koepistoissa ei myöskään ole havaittu mitään löytöjä. Ajoittavien esinelöytöjen puuttuessa edellä kuvattuun vesistöhistoriaan perustuva rannansiirtymäkronologia tarjoaa karkean mahdollisuuden ajoittaa löytöpaikkoja. Rantakorkeuksien perusteella Hotel Losevskaja, Lehtisenniemi ja Kiviniemen kosken löytöpaikka sijoittuvat kivikauden korkeimpia rantoja alemmaksi, eli voivat ajoittua myös Nevan puhkeamisen jälkeiseen aikaan elleivät sitten ole perua ajalta ennen vedenpinnan nousua. Sen sijaan kohteet Röykkylä ja Röykynniemi, mahdollisesti myös Kottilan Lehtiniemi, sijoittuvat maksimivedenkorkeuden rannalle tai sen yläpuolelle, ensimmäinen jopa niin ylös että myös huomattavasti vanhempi mesoliittinen ajoitus on mahdollinen. Haitermaan Metsänlaidan löytöpaikalta tavatut (neoliittiset) kvartsi- ja keramiikkalöydöt puolestaan ovat rantavoimien tai myöhemmän ihmistoiminnan löytöpaikalleen kuljettamia, eli lienevät peräisin korkeammalla rantakorkeudella olevasta, toistaiseksi tuntemattomasta kohteesta. Kannaksen vanhin eli niin sanottu pioneeriasutus, joka ilmeisesti on peräisin Viron ja Keski-Venäjän alueelta, ajoitetaan nykyään aikavälille 8800-8500 ekr 10. Tämänaikaisia asuinpaikkoja tunnetaan muun muassa Joutsenosta ja Antreasta, ja pioneerivaihetta hieman nuorempia asuinpaikkoja jo hieman useammasta paikasta, kuten Kirvusta, Heinjoelta ja Kaukolasta. Noin 7000-5500 ekr. ajoittuvia, asutuksen leviämistä ja paikallisiin olosuhteisiin sopeutumista osoittavia myöhempiä mesoliittisia asuinpaikkoja tunnetaan sen sijaan lukuisina Kannaksen keski- ja pohjoisosista, esimerkiksi Kaukolasta, Räisälästä, Kurkijoelta ja Viipurista. 23

Kiviniemen aluetta lähin mesoliittinen asuinpaikka on koskesta noin 9 km koilliseen sijaitseva Pyhäjärvi Porsaanmäki 1, josta vuonna 2006 kaivettiin esiin hyvin varhaiseen aikaan, jopa 8000-lukuun ekr. viittaavaa piiesineistöä. Myöhemmästä mesoliittisesta ihmistoiminnasta lähialueilla todistavat mm. Pyhäjärven Kunnianniemen ja Ristilä 1:n sekä Muolaan Telkkälän asuinpaikoilta tehdyt löydöt. Kiviniemen seudun mesoliittisesta ihmistoiminnasta kertovat edellä mainittujen mahdollisten asuinpaikkojen lisäksi Kiviniemen kylän alueelta irtolöytöinä saatu eteläsuomalainen tasataltta ja Viiksanlahdesta löydetty ilomantsin tyypin kirves, sillä molempien esinetyyppien valmistus ja käyttö ajoittuu leimallisesti mesoliittisen kivikauteen. Lisäksi Kiviniemestä on löydetty kaksi ja Haitermaan kylästä yksi eteläkarjalainen tasataltta, sekä Viiksanlahden ja Haitermaan alueelta kummastakin yksi pohjalainen tasataltta, jotka myös voivat viitata myöhäismesoliittiseen ihmistoimintaan, joskin näiden esinetyyppien pääasiallinen käyttö ajoittuu neoliittiselle kivikaudelle. Neoliittisen kivikauden on perinteisesti katsottu alkavan keramiikan tullessa käyttöön saviastioiden valmistustaidon alkuperän on nähty olevan jossain Ylä-Volgan alueella, jonne se puolestaan on omaksuttu kauempaa idästä/kaakosta. Vanhinta keramiikkaa Suomessa ja Karjalankannaksella kutsutaan varhaiskampakeramiikaksi eli Sperringsin keramiikaksi (5400/5200-4000 ekr.). Tätä keramiikkatyyppiä ei tunneta toistaiseksi Kiviniemen alueelta, eikä yhtään irtolöytöäkään voida suoraan yhdistää tähän aikaan. Lähimmät asuinpaikat ovat kuitenkin vain noin 10 km päässä Pyhäjärven Kiimajärvellä, jossa varhaista kampakeramiikkaa on löydetty Kunnianniemen ja Äijön asuinpaikoilta. Laajemmassa mitassa varhaiskampakeramiikkaa tunnetaan Kannakselta usealta kymmeneltä kohteelta Pietarista ja Hepojärveltä Viipurin ja Säkkijärven kautta Kurkijoelle. Varhaiskampakeramiikkaa seuraa niin sanottu tyypillinen kampakeramiikka (4000-3400 ekr.), joka kuvastaa mahdollisesti jälleen uuden väestön saapumista Suomen alueelle kaakosta ja jonka levinneisyys ulottuu laajalle alueelle Baltiasta Uralille. Kiviniemen alueella tämänaikaisiin asuinpaikkoihin kuuluu Kasarmilan Valkjärven kohde, jonka lisäksi Kiviniemen läntisestä sillankorvasta on irtolöytönä pala tyypillistä kampakeramiikkaa. Karkeasti samanaikaiseksi ajoittuu myös Kiviniemen kylän ja Vuoksen Käkisalmen haaran puolivälissä sijaitseva irtolöytöpaikka, josta on löydetty rombikuoppakeramiikkaa. Tämä keramiikkatyyppi on peräisin Äänisen seudulta, ja osoittaa yhteyksiä Karjalan tasavallan alueelle samoin paikalta on hieman vanhemmaksi ajoittuvaa kuoppakeramiikkaa ja eteläkarjalainen tasataltta. Tyypillistä kampakeramiikkaa tunnetaan valtavia määriä eri puolilta Kannasta, yhteensä yli sadalta asuinpaikalta aina Pietarin alueelta Viipuriin, Kurkijoelle ja Sortavalaan. Erityisen runsaasti tyypillistä kampakeramiikkaa on löydetty Vuoksen vesireitin vanhoilta rantamailta. Kiviniemeä lähimmät kohteet ovat Pyhäjärven Kunnianniemi, Valkjärven rannalla Siparilan kylässä sijaitseva Berežokin asuinpaikka, sekä Vuokselan Kuninkaanristin kylässä sijaitseva Romaškin asuinpaikka. (Rombi)kuoppakeramiikkaa tunnetaan niukemmin, joskin sitäkin esiintyy koko Kan- 24

Kiviniemen alueelta löydettyjä kiviesineitä: 1 itäkarjalainen tasataltta Kiviniemen koskesta (KM 782); 2 kaksoistaltta Kiviniemen kylästä (KM 1922: 212); 3 pohjalainen tasataltta Haitermaan kylästä (KM 1922:221); 4 ja 6 rombikuoppakeramiikkaa ja eteläkarjalainen tasataltta Kiviniemen ja Kottilan välillä sijaitsevasta löytöpaikasta (KM 11641:1 2); 5 tasataltta Röykkylän kylästä (KM 2668: 72). Mittajana 5 cm. Piirrokset: K. Nordqvist, 2013. 25

naksen alueella Kivennavalta Salmiin ja Säkkijärveltä Metsäpirttiin. Osin samanaikainen edellisten kanssa on myös myöhäiskampakeramiikka (3600-3000/2800 ekr.), jota ei kuitenkaan tunneta Kiviniemen alueelta. Ympäröivän alueen lähimmät löydöt on tehty Pyhäjärven Porsaanmäki 1:n ja Kunnianniemen asuinpaikoilta. Kannaksen mittakaavassa myöhäistä kampakeramiikkaa tunnetaan karkeasti samalta alueelta kuin tyypillistä kampakeramiikkaa, mutta löytöjä on paljon niukemmin. Samanaikaiseksi ja osin myöhemmäksi tyypillisen ja myöhäiskampakeramiikan kanssa ajoittuvat itäsuomalaista innovaatiota edustavat asbestisekotteiset Kierikin ja Pöljän keramiikat. Asbestikeramiikkaa ei tunneta Kiviniemestä, mutta lähimmät asuinpaikat ovat jälleen Pyhäjärvellä (Kunnianniemi, Äijö) ja Muolaassa (Telkkälä). Etenkin uudet tutkimukset ovat tuoneet päivänvaloon uusia löytöpaikkoja, minkä seurauksena Kierikkiä ja Pöljää tunnetaan yhteensä pariltakymmeneltä asuinpaikalta, pääasiassa Vuoksen alueelta. Tyypillisen kampakeramiikan ja asbestikeramiikan piiriin voidaan liittää myös ns. itäkarjalaiset viherliuske-esineet. Ne on valmistettu erityisestä kivilajista, jota esiintyy vain pienellä alueella Petroskoin pohjoispuolella ja jota on kuljetettu sieltä laajalle alueelle Koillis-Eurooppaan yksin Karjalankannaksella tällaisia esineitä on noin 500. Kiviniemen kylästä itäkarjalaisia talttoja tunnetaan kolme, joista kaikki Kiviniemen koskesta tai kylästä; lisäksi Haitermaan kylästä on löydetty yksi itäkarjalainen tasataltta. Nuorakeraaminen kulttuuri (tunnetaan myös nimellä sota- tai vasarakirveskulttuuri) ilmaantui Suomenlahden alueelle noin 2900 ekr. ja osoittaa perinteisen ajattelun mukaisesti maanviljelyn ja karjanhoidon tunteneiden ryhmien maahanmuuttoa. Kannas on nähty tämän kulttuurin reuna-alueena, periferiana, mutta alueelta on kuitenkin noin 15 nuorakeraamiseen kulttuuriin liittyvää asuinpaikkaa ja yli 60 irtolöytöä. Kiviniemestä nuorakeramiikkaa tai vasarakirveitä ei tunneta, mutta lähimmät löydöt on tehty Vuokselan Noisniemen ja Räihänrannan kylistä, Sakkolan kirkonkylästä ja Pyhäjärven Tolsterniemestä. Lähin nuorakeraaminen asuinpaikka sijaitsee Pyhäjärven Kiimajärvellä. Myöskään aivan kivikauden lopulle, 2000-luvun viimeisille vuosisadoille ekr. ajoittuvia löytöjä ei Kiviniemen seudulta tunneta, joskin jotkin irtolöydöistä saattavat olla peräisin tältä ajalta. Vastaavia aivan kivikauden loppuun ajoittuvia paikkoja tunnetaan myös muualta Kannakselta niukasti, mutta tämänaikaista materiaalia on löydetty mm. Kanneljärveltä, Säkkijärveltä, Räisälästä ja Pyhäjärveltä. Varhaismetallikaudelle (1800 ekr.-300 jkr.) tultaessa arkeologinen aineisto vähenee edelleen. Viimeaikaisissa tutkimuksissa on kuitenkin onnistuttu paikantamaan muutamia tämänaikaisia kohteita, joita tunnetaan nykyään yhteensä parisenkymmentä. Kiviniemestä varmoja löytöjä ei ole, mutta Kiviniemen kosken löytöpaikka voisi ainoan hivenen epämääräisen keramiikan palansa perusteella ajoittua tähän aikaan. Lähialueilla ainakin Pyhäjärven Kunnianniemessä ja Ristilä 1:ssä, Räisälän Hovin Kalmistomäellä ja Kaukolan Riukjärvellä on asuttu myös varhaismetallikaudella, samoin kuin Heinjoella, Kurkijoella, Viipurissa ja nykyisen Pietarin alueella. Ei siis näytä todennäköiseltä, että Kannas olisi kokenut viimeisinä esikristillisinä vuosituhansina 26

ja -satoina totaalisen väestökadon, kuten aiemmin ajateltiin kyse lienee elämäntavan ja materiaalisen kulttuurin muuttumisesta arkeologisesti vaikeammin havaittavaksi. Rautakausi (n. 300-1300 jkr.) Siirtyminen rautakauteen muuttaa arkeologisen kuvan entistäkin niukemmaksi 11. Keskirautakaudelta (300-800 jkr.) tunnetaan hyvin vähän materiaalia, joskin satunnaiset irtolöydöt, kuten keihäänjärki Lapinlahdelta, ja siitepölyanalyyseissä näkyvät paikalliset viljelynmerkit osoittavat ihmisen asuneen Karjalankannaksen alueella. Vasta 700-luvulta eteenpäin löytöjen määrä alkaa lisääntyä, mikä liittyy ilmeisesti tuolloin alkaviin viikinkien idänretkiin. Varsinaisella viikinkiajalla (800-1100 jkr.) löytöjen määrä kasvaa huomattavasti. Suomenlahdelta Nevaa Laatokalle ja edelleen Olhavanjokea Novgorodiin ja eteenpäin kulkenut viikinkien idäntie, Austrvegr, loi taloudellisesti otollisen ympäristön, josta myös Karjalankannas pääsi hyötymään tuonaikaiset arkeologiset löydöt osoittavat kontakteja sekä itään että länteen. Löytöjen perusteella merkittäviä keskuksia ovat viikinkiajalla olleet Sakkolan ja Metsäpirtin lisäksi tietyt alueet Räisälässä, Käkisalmessa ja Kurkijoella. Karjalan rautakaudesta väitelleen Pirjo Uinon mukaan Sakkolan Lapinlahden alue oli yksi rautakauden ja keskiajan merkittävimmistä asuinpaikoista Karjalassa, josta löytyy 700-1300-luvuille ajoittuvia asuinpaikkoja, kalmistoja, uhripaikka ja kuppikiviä. Viikinkiajan ja ristiretkiajan (1100-1300 jkr.) taitteessa asutus kiinteytyi ja voimistui entisestään ja Kannakselle muodostui ns. karjalainen kulttuuri, joka tunnetaan mm. Schvindtin hautatutkimusten kautta. Nämä muutokset mahdollisti osaltaan maataloudessa tapahtunut kehitys sekä lisääntyneet taloudelliset kontaktit voimistuvan Novgorodin ruhtinaskunnan kanssa. Karjalaisen kulttuurin keskus oli Itä-Kannaksella, ja yksi sen tärkeistä keskuksista oli nimenomaan Sakkolan Metsäpirtin alue. Tähän taloudellisen noususuhdanteeseen liittyvät myös Kiviniemen alueen ainoat rautakautiset löydöt, 1100-1200-luvuille ajoittuvat Hätösen miekankahva ja Sipilänmäen hopeakoruja sisältänyt kätkölöytö. Vaikka Kiviniemen alueen rautakautiset löydöt ovat erittäin niukat, kuvastanee tämä enemmän tutkimustilanteen aiheuttamaa aukkoa kuin todellista tilannetta. Jos ajatellaan, että alue sijaitsee ensinnäkin vain 15 kilometrin päässä yhdestä Kannaksen tuon ajan keskuksista ja toiseksi Suvannon ja Vuoksen yhtymäkohdassa, vesistöjen joiden varrella sijaitsivat monet muut Kannaksen rautakautisista keskuksista, ei vaikuta kovin todennäköiseltä, että ihmistoiminta Kiviniemessäkään olisi ollut olematonta. Kysymys on vaan siitä, ettei alueen rautakautisia sen enempää kuin historiallisiakaan muinaisjäännöksiä ole etsitty tai löydetty. 1100-luvulle tultaessa ensimmäiset Karjalankannaksen paikkakunnat ilmestyivät Novgorodin historiallisiin lähteisiin. Idän ja lännen, Novgorodin ja Ruotsin orastava kilpailu alkoi 1200-luvulla näkyä lisääntyvinä sotaretkinä ja mainintoina asia- ja aikakirjoissa, ja viimeistään tässä vaiheessa linnoitettiin myös Käkisalmen, Tiurin ja Viipurin linnasaaret. Ruotsalaiset tekivät 1293 ns. kolmannen ristiretken ja perustivat 27

Viipurin kivilinnan. Pähkinäsaaren rauhassa 1323 Kannas jaettiin kahtia Kiviniemen alue jäi Saijanjokea pitkin Vuokselan Päiväkivelle ja siitä Venäjänsaaren kautta pohjoiseen kulkeneen rajalinjan itäpuolelle, Novgorodin valtapiiriin. Karjalankannaksen keskiaika oli alkanut. Lopuksi Kaikista ajoituksiin ja niukkaan tutkimukseen liittyvistä ongelmista huolimatta on selvää, että Kiviniemen astutus on alkanut ilmeisen varhain mesoliittisella kivikaudella, vaikkei täsmällistä ajoitusta voikaan nykytietojen perusteella antaa. Samoin on selvää, että alue on ollut asutettuna tai käytössä läpi koko myöhemmän kivikauden: Kiviniemen seutu on luonnonoloiltaan houkuttelevaa hiekkaista aluetta, joka sijaitsee tärkeiden vesireittien Suvannon ja Vuoksen risteyskohdassa. Kulkureittien risteys- ja kontrollipaikat ovat jo kivikaudella olleet suosittuja asuinpaikkoja, mitä osoittavat myös esim. Vuoksen haarakohdan rannoilla sijaitsevien Vuokselan Noisniemen, Räihänrannan ja Kuninkaanristin kylien kymmenet kivikautiset irtolöydöt. Varhaismetallikauden ja keskirautakauden yleisesti löytököyhien periodien ajalta alueelta ei tunneta mitään varmoja merkkejä asutuksesta, mutta ottaen huomioon Kiviniemen edullisen sijainnin, seudun täysi autioituminen ei tunnu todennäköiseltä. Viimeistään Lapinlahden alueen noustessa arkeologisesti näkyväksi 700-luvulla jkr. on myös Kiviniemessä varmasti ollut jälleen ihmistoimintaa, joka on jatkunut rautakauden loppuun ja keskiajalle. Asutushistorian päälinjat ovat siis selvillä, mutta uutta tutkimusta tarvitaan vielä täydentämään alustavaa kuvaa ja vahvistamaan tai kumoamaan nyt vasta oletuksen tasolla olevia asioita. Kiviniemen alue on arkeologisesti lupaavaa seutua, ja jos alueella olisi mahdollista tehdä kenttätutkimuksia uusia kohteita tulisi varmasti löytymään. Tulevalla tutkimuksella on kuitenkin useita ongelmia kohdattavanaan. Myöhempi maankäyttö on varmasti tuhonnut paljon aiemman ihmistoiminnan merkeistä ja lisäksi seudulla on enenevässä määrin alueita, joilla tutkimuksen tekeminen on mahdotonta. Jälkimmäisiin kuuluvat paitsi suljetut armeijan alueet, myös datsojen ja lomakylien aidatut tontit. Kiviniemen ja Suvannon seutu sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä alati kasvavasta ja keskiluokkaistuvasta Pietarin metropolialueesta sinne pääsee Pietarista junalla parhaimmillaan reilussa puolessatoista tunnissa ja sen halki kulkee Kannaksen toiseksi tärkein maantie. Lähellä sijaitsevana ja luonnonkauniina seutuna Kiviniemen alue houkuttelee yhä enemmän mökkiläisiä, turisteja ja muita viikonlopunviettäjiä. Vaikka tilanne ei vielä ole yhtä paha kuin eteläisemmällä Karjalankannaksella, myös Suvannon seudulla järvien rannat peittyvät tällä hetkellä nopeasti vieriviereen nousevien vapaa-ajanasuntojen alle. Tämä kehitys on voimistunut huomattavasti viimeisten reilun kymmenen vuoden aikana ja valitettavasti johtanut esim. Lapinlahden kylän alueella joidenkin rautakautisten muinaisjäännösten tuhoutumiseen. 28

1 Ks. esim. V. Kaasalainen (toim.) 1951. Sakkolan historia. Sakkolan historiatoimikunta, Pieksämäki; H. Kirkinen, P. Nevalainen & H. Sihvo 1994. Karjalan kansan historia. WSOY, Helsinki sekä 2000-luvun aikana julkaistut Viipurin läänin historia -kirjasarjan osat. 2 Karjalankannaksen arkeologisesta tutkimushistoriasta, ks. esim. P. Uino 2003. Karjalan arkeologiaa 150 vuotta. Teoksessa M. Saarnisto (toim.), Karjalan synty Viipurin läänin historia I. Karjalan kirjapaino, Lappeenranta; K. Nordqvist, O. Seitsonen & M. Lavento 2009. Waterways and the Stone Age and Early Metal Period studies on the Karelian Isthmus The Pre-World War II studies and the research carried out by the University of Helsinki in 1998-2006. Quaternary International 203(1-2). 3 A. Äyräpää 1929. Kivikautisten saviastian palain löytöpaikka Valkjärven rannalla Sakkolan pitäjässä, Kiviniemen kasarmialueella. Julkaisematon tutkimusraportti. Museovirasto, Helsinki. 4 A. Europaeus 1920. Tutkimuksia Kiviniemen kylässä Sakkolan pitäjässä. Julkaisematon tutkimusraportti. Museovirasto, Helsinki; A. Europaeus 1921. Kertomus tutkimuksistani myöhäisrautakautisen miekankahvan KM 7810 löytöpaikalla ym. tietoja Sakkolan pitäjän Kiviniemen kylästä. Julkaisematon tutkimusraportti. Museovirasto, Helsinki; A. Europaeus 1925. Kansallismuseon kivikauden kokoelmain kasvu vuosina 1920 1923. Suomen Museo XXXIII. 5 Uusista tutkimuksista ks. esim. H. Takala & T. Sirviö 2003. Telkkälä, Muolaa a multi-period dwelling site on the Karelian Isthmus. Fennoscandia archaeologica XX; O. Forsberg 2006. Jänisjoen reitin varhaisin asutus: inventointituloksia Laatokan pohjoispuolelta. Muinaistutkija 1/2006; M. Lavento (toim.) 2008. Karelian Isthmus Stone Age studies in 1998-2003. (Iskos 16). The Finnish Antiquarian Society, Helsinki; P. Halinen & T. Mökkönen 2009. Between Lake and Sea Stone Age Settlement by Ancient Ladoga on the Karelian Isthmus. Fennoscandia archaeologica XXVI; O. Seitsonen, K. Nordqvist & D.V. Gerasimov 2009. Recent archaeological research in the Lake Pyhäjärvi micro-region, Karelian Isthmus, Russia: The multi-period site of Pyhäjärvi Kunnianniemi and some new Early Combed Ware period finds. Fennoscandia archaeologica XXVI. 6 Näiden lisäksi Kiviniemen linnoituksella on tehty arkeologisia tutkimuksia vuonna 2012, ks. kirjoittajan reduttia koskeva kirjoitus tässä julkaisussa. 7 Yleistä Karjalankannaksen irtolöydöistä, niiden historiasta ja paikantamisesta, ks. P. Uino 1997. Ancient Karelia: Archaeological studies. Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirja 104. Suomen muinaismuistoyhdistys, Helsinki; P. Uino 2003. Karjalan arkeologiaa ; K. Nordqvist 2005. Picked up on the Fields. A Study on the History, Contents and Representativity of Stone Age Finds from Kaukola and Räisälä Parishes. Julkaisematon Pro-gradu työ, Helsingin yliopisto. 8 T. Mökkönen 2010. Kivikautinen maanviljely Suomessa. Suomen Museo 116; T. Alenius, T. Mökkönen & A. Lahelma 2013. Early Farming in the Northern Boreal Zone: Reassessing the History of Land Use in Southeastern Finland through High-Resolution Pollen Analysis. Geoarchaeology 28. 9 Esitys alueen vesistöhistoriasta perustuu geologi M. Saarniston tutkimuksiin; ks. M. Saarnisto 2003. Karjalan geologia: Karjalan luonnonmaiseman synty. Teoksessa M. Saarnisto (toim.), Karjalan synty Viipurin läänin historia I. Karjalan kirjapaino, Lappeenranta; M. Saarnisto 2008. Emergence history of the Karelian Isthmus. Teoksessa M. Lavento (toim.), Karelian Isthmus Stone Age studies in 1998-2003. (Iskos 16). The Finnish Antiquarian Society, Helsinki. 10 Kannaksen kivikautta käsittelevää kirjallisuutta on ilmestynyt viimeaikoina runsaasti; yleisesitys vanhan materiaalin pohjalta: M. Huurre 2003. Viipurin läänin kivikausi. Teoksessa M. Saarnisto (toim.), Karjalan synty Viipurin läänin historia I. Karjalan kirjapaino, Lappeenranta; uusia tutkimuksia aiemmin mainittujen lisäksi esim. T. Mökkönen, K. Nordqvist & S. Bel skij 2007. The Rupunkangas 1a site in the archipelago of ancient Lake Ladoga: a housepit with several rebuilding phases. Fennoscandia archaeologica XXIV; K. Nordqvist & O. Seitsonen 2007. Äyräpään ja Pälsin jäljillä Arkeologisia tutkimuksia Säkkijärvellä ja Vahvialassa. Muinaistutkija 2/2007; Mökkönen T, 2009. Neolithic House-pits in the Vuoksi River Chronological Changes in Size and Location. Fennoscandia archaeologica XXVI; O. Seitsonen, K. Nordqvist, D.V. Gerasimov & S.N. Lisitsyn 2012. The Good, The Bad, The Weird : Stone Age and Early Metal Period radiocarbon dates and chronology from the Karelian Isthmus, North- West Russia. Geochronometria 39(2); H. Takala (toim.) 2012. Äyräpään kihlakunnan esihistoria II: Jään reunalta historialliselle ajalle. (Lahden historiallisen museon julkaisuja 2). Lahden kaupunginmuseo, Lahti. 11 Rautakauden osalta esitys perustuu Viipurin läänin historia 1, Karjalan synty -teoksessa (2003) julkaistuihin Pirjo Uinon, Aleksanteri Saksan ja Markus Hiekkasen kirjoituksiin (ks. myös P. Uino 1997. Ancient Karelia ; 29A. Saksa 1998. Rautakautinen Karjala: Muinais-Karjalan asutuksen synty ja varhaiskehitys. (Studia Carelica Humanistica 11). Joensuun yliopisto, Joensuu).