Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 8.luokka
Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia, vieraita kieliä sekä tietotekniikkaan liittyviä aineita. Jokaisen oppilaan on valittava tietty määrä valinnaisia aineita. Valinnaisaineiden opiskelu antaa oppilaalle mahdollisuuden opiskella häntä itseään kiinnostavia aineita. Valinnaiset aineet tuovat koulutyöhön lisää vaihtelua, iloa ja virkistystä. Valinnaisaineet voivat vaihdella vuosittain ja niiden toteuttamisesta päätetään koulun lukuvuosisuunnitelmassa. Keväällä tehdyt kurssivalinnat pyritään toteuttamaan mikäli mahdollista. Toteutukseen vaikuttavat mm. eri kursseja toivoneiden oppilaiden määrät, käytettävissä olevat opetustilat ja opettajakunnassa tapahtuvat muutokset. Valinnaiskurssien opetusryhmässä on noin 12-25 oppilasta. Hyvät arvosanat voivat parantaa oppilaan pääsymahdollisuuksia joihinkin oppilaitoksiin ja niistä voi olla hyötyä oppilaan arvioidessa omaa ammatillista soveltuvuuttaan tietyille aloille. Valinnaisaineet eivät millään tavoin sulje pois mitään jatkokoulutusvaihtoehtoja. 8.-luokkien valinnaiset Kahdeksannella luokalla oppilaalla on kaksi pitkää valinnaisainetta ja yksi lyhyt valinnaiskurssi. Pitkän valinnaisaineen laajuus on 2 vvt ja sitä opiskellaan 2 tuntia viikossa. Valinnainen arvioidaan numeroarvioinnilla kaksi kertaa vuodessa. Nyt tehtävien valintojen mukaisesti oppilas aloittaa kahdeksannella luokalla kaksi pitkää valinnaista, joiden opiskelu jatkuu yhdeksännellä luokalla. Poikkeuksena ovat oppilaat, jotka ovat alakoulussa valinneet neljänneltä luokalta alkavaksi vapaaehtoisen A-kielen (muu kuin ruotsi). Heillä vapaaehtoinen kieli jatkuu yläkoulussa valinnaisena. Nämä oppilaat aloittavat kahdeksannella luokalla ainoastaan yhden pitkän valinnaisen. Oppilaat, joilla on A-kielenä ruotsi, valitsevat valinnaiskurssit normaalisti. Lyhyen valinnaiskurssin laajuus on 1 vvt ja se arvioidaan sanallisesti hyväksytty/hylätty. Mikäli sanallisesti arvioitava lyhyt valinnaiskurssi katsotaan jonkin oppiaineen syventäviksi opinnoiksi, sen suoritus voi korottaa kyseisen oppiaineen päättöarvosanaa. 2
Korottamispyrkimyksestä tulee sopia etukäteen opettajan kanssa. Lyhyt valinnainen päättyy lukuvuoden lopussa. Ohjeita valinnaiskurssin valintaan - Valinnaisaineiden valinnan lähtökohtana tulisi olla oppilaan omat harrastukset, tulevaisuuden suunnitelmat ja kiinnostus valittavan aineen opiskeluun. - Kiinnitä huomiota myös siihen, että kahdeksannella luokalla oppiaineiden tuntijako on erilainen kuin seitsemännellä luokalla. - Valinnan pitäisi perustua oppilaan itsenäiseen harkintaan yhdessä huoltajan kanssa. - Valinnaisaineita ei voi vaihtaa ilman erittäin perusteltua syytä. - Valinnaisaineryhmiä muodostettaessa ei voida huomioida kaveritoiveita. Tuntijako 8.luokalla vvt Äidinkieli ja kirjallisuus 3 Englanti 3 Ruotsi 2 Matematiikka 3 Biologia ja maantieto 2 Fysiikka ja kemia 3 Terveystieto 1 Uskonto/elämänkatsomustieto 1 Historia 3 Musiikki 1 Liikunta 2 Oppilaanohjaus 1 Valinnaiset aineet 5 Yhteensä 30 3
Pitkien valinnaisaineiden esittelyt Espanjan kieli (Espanja, B2-kieli) Opetussuunnitelman mukainen B2-kieli. Opetuksen tavoitteena on kehittää oppilaan kielellistä päättelykykyä ja samalla edistää hänen kielenopiskelutaitojaan. Tavoitteena on, että kielenkäyttö olisi mahdollisimman asianmukaista, luonnollista ja oppilaille merkityksellistä. Työskentelyssä korostuu pari- ja pienryhmätyö sekä yhdessä oppiminen erityyppisissä oppimisympäristöissä. Arviointi opetussuunnitelman päättöarviointikriteerien mukaisesti. Kotitalous (Kotitalous) Kotitalouden valinnaisella kurssilla vahvistetaan keittiössä tekemisen iloa, kartutetaan tietoja ja syvennetään jo opittuja kotitaloustaitoja. Valinnaisella kurssilla tutustutaan paremmin mm. maailman ruokakulttuureihin, suomalaiseen juhlaperinteeseen, leivontaan, erityisruokavalioihin ja ruuan valintaan. Kurssi kootaan osin oppilaiden toiveiden ja suunnitelmien mukaisesti. Kotitalous on yhdessä tekemistä ja kokemista kaikilla aisteilla. Valinnaisen kotitalouden kurssiarviointi perustuu oppilaan osaamiseen käytännön työtaidoissa sekä tiedonhankinta- ja yhteistyötaidoissa. Kunto kohenee palloilen! (Liikunta) Liikunnan valinnaisessa palloilukurssissa harjoitellaan monipuolisesti erilaisia palloilulajeja sekä syvennetään niihin liittyvien lajitaitojen osaamista. Aiheena ovat erilaiset perinteiset joukkuepelit, uudemmat luovat pelisovellukset sekä mailapelit sisällä ja ulkona ryhmän toiveita painottaen. Arvioinnissa pakollisen liikunnan kaltainen arviointi (työskentely sekä liikuntataidot), mutta painotetaan työskentelyä eli aktiivista osallistumista, yrittämistä, muiden huomioonottamista ja sääntöjen noudattamista. 4
Kunto kohenee liikkuen! (Liikunta, ei palloilu) Liikunnan valinnaisessa kuntokurssissa harjoitellaan monipuolisesti eri liikuntataitoja. Liikuntalajeja ovat esimerkiksi erilaiset liikuntaleikit, viestit, yleisurheilu, talvilajit (hiihto,luistelu), voimistelu, tanssi, lihaskuntoharjoittelu yms. ryhmän toiveita painottaen. Kurssilla ei kuitenkaan painoteta palloilulajeja, ja palloilusta kiinnostuneille suositellaan palloilukurssia. Arvioinnissa pakollisen liikunnan kaltainen arviointi (työskentely sekä liikuntataidot), mutta painotetaan työskentelyä eli aktiivista osallistumista, yrittämistä, muiden huomioonottamista ja sääntöjen noudattamista. Kuvallinen ajattelu (Kuvataide) Syvennetään omaa kuvataiteen ilmaisua. Tutustutaan monipuolisesti kuvataiteen eri tekniikoihin ja materiaaleihin oppilaiden oman kiinnostuksen mukaan. Oppilailla on mahdollisuus osallistua opetuksen sisältöjen valintaan ja asettaa toiminnalleen omia tavoitteita. Arviointi perustuu portfoliotyöskentelyyn ja näyttelyn järjestämiseen. Luonnontieteet (Fysiikka, Kemia, Biologia, Maantiede) Valinnaisessa syvennetään monipuolisesti luonnontieteellisten aineiden sisältöjä. Valinnaisaineessa painotetaan kokeellisuutta ja tutustutaan oppiainerajoja ylittäen luonnon ilmiöihin sekä keksintöihin. Arvioinnissa painottuu aktiivinen osallistuminen, kokeellisten töiden suunnittelu ja toteutus sekä työryhmässä toimiminen. Musiikki (Musiikki) Valinnaisaineessa opiskellaan musiikkia monipuolisesti laulaen ja soittaen, erityisesti bändisoittimin. Oma musiikillinen tuottaminen ja keksiminen on keskiössä. Valinnaisessa tutustutaan musiikin historiaan klassisen että populaarimusiikin osalta. Valinnaisaineessa hyödynnetään musiikkiteknologian suomia mahdollisuuksia musiikin tuottamisessa. Arviointi perustuu tunneilla tehtäviin harjoituksiin sekä oppilaiden omiin projekteihin. 5
Tekstiilityö (Käsityö) Tutustutaan erilaisiin tekstiilityön tekniikoihin ja materiaaleihin oppilaiden toiveet huomioiden. Tuntityöskentely, ryhmätyötaidot ja valmistuvat työt vaikuttavat arviointiin. Tekninen työ (Käsityö) Tutustutaan erilaisiin tekniikoihin ja materiaaleihin. Sovelletaan oppilaiden jo hallitsemia taitoja. Osa työskentelystä on pienryhmätyöskentelyä. Tuntityöskentely, ryhmätyötaidot ja valmistuvat työt vaikuttavat arviointiin. TVT (Tieto- ja viestintätekniikka) Valinnaisaineessa harjoitellaan erilaisten oppimista tukevien ohjelmien käyttöä, harjoitellaan kirjoittamaan kymmensormijärjestelmällä sekä syvennetään ohjelmointitaitoja. Arviointi perustuu tunneilla tehtäviin harjoituksiin sekä oppilaiden omiin projekteihin. 6
8. luokan lyhyiden valinnaisten esittelyt 100&100 -juhlavuosi (Äidinkieli, kuvataide, historia) Kurssiin puitteissa oppilaat osallistuvat 100-vuotiaan Suomen ja 100-vuotiaan koulun tapahtumien ja juhlien suunnittelemiseen, toteuttamiseen ja taltiointiin. Kurssin tarkempaa sisältöä suunnitellaan yhdessä oppilaiden kanssa. Arvioinnissa painottuu aktiivinen osallistuminen sekä ryhmätyöskentely. Bändikurssi (Musiikki) Kurssilla harjoitellaan bändissä toimimista. Instrumentteina kitara, basso, rummut, koskettimet ja laulu. Arvioinnissa painottuu aktiivinen osallistuminen sekä ryhmätyöskentely. Elämänhallinta (Terveystieto, opinto-ohjaus) Elämänhallinnan ja sosiaalisten taitojen valinnaiskurssin päämääränä on vahvistaa oppilaan keskeisiä elämäntaitoja, kuten kykyä arvioida itseään ja omaa toimintaansa, kykyä rakentaa myönteisiä ihmissuhteita ja kykyä selvitä elämän vaikeissa tilanteissa. Elämänhallinnan kurssi kiteytyy kolmeen keskeiseen teemaan: itsetuntemus, vuorovaikutustaidot ja selviytymistaidot. Tarkempi sisältö suunnitellaan yhdessä oppilaiden kanssa. Arvioinnissa painotetaan aktiivista osallistumista ja ryhmätyötaitoja. Kurssilla ei voi korottaa minkään aineen arvosanaa. Hablamos español! (Espanja) Kurssilla tutustutaan espanjan kieleen ja kulttuuriin. Oppilas oppii esittelemään itsensä, kertomaan itsestään ja perheestään. Lisäksi kurssilla käsitellään matkailusanastoa ja -fraaseja. Arvioinnissa painotetaan aktiivista osallistumista ja ryhmätyötaitoja. Kurssilla ei voi korottaa minkään aineen arvosanaa. 7
Median pyörteissä (Äidinkieli) Syvennetään erilaisten medioiden tuntemusta (televisio, radio, lehdet). Harjoitellaan erilaisten mediasisältöjen tuottamista. Tehdään projektina ryhmissä jokin oma mediatuotos ryhmän kiinnostuksen mukaan (esim. koulun uutiset videoimalla, koulun verkko- tai paperinen lehti). Arvioinnissa painotetaan aktiivista osallistumista ja ryhmätyöskentelyn sujuvuutta. Tehostartti matematiikkaan! (Matematiikka) Kurssilla kerrataan alakoulussa opittuja matematiikan sisältöjä ja varmennetaan yläkoulun matematiikan aiheita. Kurssin tarkempi sisältö suunnitellaan yhdessä oppilaiden kanssa. Arvioinnissa painotetaan aktiivista osallistumista. Toiveista totta -tekstiilityö (Käsityö) Tekstiilityön eri tekniikoita oppilaiden toiveiden mukaan. Tutustutaan uusiin tekniikoihin ja sovelletaan myös oppilaiden hallitsemia taitoja. Osa työskentelystä on pienryhmätyöskentelyä. Kurssi arvioidaan opetussuunnitelman käsityön päättöarviointikriteerien mukaisesti. Toiveista totta -tekninen työ (Käsityö) Teknisen työn eri tekniikoita oppilaiden toiveiden mukaan. Tutustutaan uusiin tekniikoihin ja sovelletaan myös oppilaiden hallitsemia taitoja. Osa työskentelystä on pienryhmätyöskentelyä. Kurssi arvioidaan opetussuunnitelman käsityön päättöarviointikriteerien mukaisesti URHEA (Liikunta) Urhea-akatemian kanssa tehdyn sopimuksen mukainen kurssi. Kurssi on urheiluvalmennusta, jossa keskitytään ominaisuusharjoitteluun, kuten kehonhallintaan, liikkuvuutteen ja liikkumistaitoihin. URHEA-oppilaat osallistuvat tälle valinnaiskurssille. Muut oppilaat voivat valita kurssin ja he pääsevät mukaan, mikäli kurssilla on tilaa. 8