Koululaiskuljetukset Liperissä syyslukukaudella 2017 Syyslukukausi kouluilla ja esikouluissa alkaa tiistaina 15.8.2017. Ensimmäinen koulupäivä voi olla normaalista poikkeava, jolloin myös kyydit kulkevat hieman normaalista aikataulusta poiketen. Koulut ilmoittavat Wilman kautta 1. koulupäivän kouluajat. 16.8. alkaen koulut toimivat lukujärjestyksen mukaisesti. Koulukuljetussääntö Liperin kunnan kuljetussäännön mukaan esikoululaisten ja 1-2 lk:n oppilaiden maksuttomaan kuljetukseen oikeuttava koulumatka on oltava yli 3 kilometriä. Kaikilla muilla maksuttomaan kuljetukseen oikeuttava koulumatka on oltava yli 5 kilometriä. Ensisijainen kuljetusmuoto on aina reittiliikenne, silloin kun se on mahdollista. Esikoululaisten kävelymatka pysäkille tai kuljetusreitin varteen voi olla enimmillään 1 km. Koulutaksikaan ei hae kotipihasta, jos matka jää alle edellä mainitun. Muilla oppilailla kävelymatkaa voi olla enimmillään 3 km. Kouluilla on koululaisliikennettä valvomassa koulun henkilökuntaan kuuluva valvoja. Ongelmatilanteissa ota yhteyttä koulun rehtoriin tai koulusihteeriin. Erityishuomioita ensimmäisen koulupäivän kuljetuksiin Ensimmäisinä koulupäivänä pysäkille ja kuljetusreitin varteen kannattaa tulla hyvissä ajoin. Aikataulut ovat suuntaa antavia ja tulevat tarkentumaan ensimmäisten kouluviikkojen aikana. Jokaiselle reitille on merkitty kuljettaja ja puhelinnumero. Epäselvissä tapauksissa kannattaa olla suoraan yhteydessä kuljettajaan. Oppilaat, jotka ovat aiempina vuosina saaneet käyttöönsä Waltti-kortin, leimaavat entisen kortin ensimmäisenä koulupäivänä. Jos entinen kortti on kerätty koululle kesän ajaksi, se annetaan uudelleen käyttöön 1. koulupäivänä. Ensimmäisenä päivänä oppilaat voivat mennä linjaautoon ilman korttia ja ilman rahaa. Uudet kyytioppilaat saavat ensimmäisenä koulupäivänä koululta Waltti-kortin (esikoululaiset näyttökortin), jota näytettään jatkossa noustessa linjaautoon. Reittiliikenteen täydelliset aikataulut löytyvät Matkahuollon ja Joensuun JOJO:n sivuilta http://www.joensuu.fi/reitit-ja-aikataulut. Koulukuljetustiedotteessa on eritelty vain kouluaikojen mukaiset reittiliikenteen, tilausliikenteen ja koulutaksien aikataulut.
Koululaiskuljetusreitit: Ylämyllyn koulu ja esiopetus... 3 1. Lentoaseman suunta... 3 2. Lautasuon suunta... 4 3. Honkalammen suunta... 5 4. Viinijärven suunta... 5 5. Liperin suunta... 5 6. Vaivion suunta... 5 Viinijärven koulu ja esiopetus... 6 1. Käsämän suunta... 6 2. Ristonkangas-Ahonkylän suunta... 6 3. Risti-Kaatamon suunta... 7 Liperin koulu ja esiopetus... 7 1. Ylämyllyn suunta... 7 2. Vaivion suunnan liittymäkuljetukset... 8 3. Mattisenlahden suunta... 8 4. Tutjun suunta... 9 5. Leppälahden suunta... 9 6. Kaatamon suunta... 10 7. Liperinsalon suunta... 10 8. Viinijärven suunta... 10 Mattisenlahden koulu ja esiopetus... 11 1. Liperin suunta... 11 2. Ylämyllyn ja Rummakon suunnat... 11 Salokylän koulu ja esiopetus... 11 1. Liperin suunta... 11 2. Muut suunnat... 12
Ylämyllyn koulu ja esiopetus Ylämyllyn koulun oppilaat ja linja-autoreittien varrella asuvat esikouluoppilaat kulkevat Lentoaseman, Lautasuon ja Honkalammen suunnasta pääsääntöisesti Savonlinjan reittiliikenteen linja-autoilla. Linja-autoissa leimataan Waltti-kortti, joka 2.- 6.luokkalaisilla on edelliseltä vuodelta ja annetaan 1. luokkalaisille koululta ensimmäisenä koulupäivänä. Ensimmäisenä päivänä 1. luokan oppilaat voivat mennä linja-autoon ilman korttia ja rahaa. Esikoululaiset saavat ensimmäisenä päivänä näyttökortin, jota näytetään noustessa linja-autoon. Oppilaat kulkevat linjoilla 101, 121 ja 129. Linjat ovat avointa reittiliikennettä, ja niissä voivat matkustaa myös matkansa itse maksavat asiakkaat. Taksioppilaiden aikatauluja ja reittejä voi kysellä suoraan liikennöitsijältä Koulutaksi Jari Hänninen p. 0400 572 165 1. Lentoaseman suunta Aamun aikataulu ja reitti, koulu alkaa klo 8.15: Linja 121 lähtee lentoasemalta klo 7.25, kulkee Jaamanlammentietä Polvijärventielle, Välikankaantien risteyksen ohi ja siitä Ylämyllyntielle Lautasuolle, josta jatkaa Ramonan risteyksen kautta koululle. Auto on Jyrin koulun pysäkillä klo 7.40. Aamun aikataulu ja reitti, koulu alkaa klo 9.15 ja 10.15 (Lentoasemantie) Taksi Jari Hänninen - reitti ja aikataulut suoraan liikennöitsijältä p. 0400 572 165. Aamun aikataulu ja reitti, koulu alkaa klo 9.15, Välikankaan alueen oppilaat kulkevat Vaivion suunnasta tulevalla Savonlinjan linja-autolla. Tähän linja-autoon ei tarvita Waltti-korttia. Kuljettaja Markku Tarvainen 040 843 8133 Linja-auton reitti: klo 8.10 lähtee Vaiviosta - Pärnävaarantie - Vaiviontien th 8.20 Heinälammen th- Pärnävaarantie Välikankaantie Polvijärventie Lautasuo Pärnävaarantie Rykmentintie- Ylämyllyn koulu ja esiopetus klo 8.45 Iltapäivisin lähdöt Jyrin koulun pysäkiltä klo 12.25 ja 13.25: Linja 129, reitti Jyri - Honkalampi - Ylämyllyntie - Lautasuo- Lentoasemantien risteys Iltapäivisin lähtö Jyrin koulun pysäkiltä klo 14.35: Linja 121 reitti Jyri - Ylämyllyntie- Lautasuo- Polvijärventie- Lentoasema TAI linja 101 reitti Patteristontien pysäkki (ei koululla) - Ylämyllyntie - Lautasuo- Lentoasemantien risteys Marjala - Joensuu
Iltapäivisin, koulu päättyy klo 12.15 ja 13.15 koulutaksi Jari Hänninen kuljettaa Lentoasemansuunnan oppilaat Taksi Jari Hänninen - reitti ja aikataulut suoraan liikennöitsijältä p. 0400 572 165. 2. Lautasuon suunta Aamun aikataulu ja reitti, koulu alkaa klo 8.15: Linja 121 lähtee lentoasemalta klo 7.25, kulkee Jaamanlammentietä Polvijärventielle, Välikankaantien risteyksen ohi ja siitä Ylämyllyntielle Lautasuolle, josta jatkaa Ramonan risteyksen kautta koululle. Auto on Ylämyllyn koulun pysäkillä klo 7.40. TAI linja 101 Lentoasematien risteys klo 7.41 - Lautasuo n. klo 7.45 - Honkalampi 7.55 - Patteristontien pysäkki klo 8.05. Tämä auto ottaa oppilaita kyytiin vain välillä Lentoasematie Lautasuon koulun pysäkki, muut oppilaat kulkevat linjalla 121 Aamun aikataulu ja reitti, koulu alkaa klo 9.15: Linja 129 Lentoasemantien risteys klo 8.35 - Lautasuo klo 8.40 - ajaa Honkatien molempiin suuntiin, joten voi nousta kummalta puolelta tahansa, Honkatien kääntöpaikka klo 8.55 - Ylämylly kauppojen pysäkki klo 9.00 - Ylämyllyn koulu klo 9.10 Aamun aikataulu ja reitti, koulu alkaa klo 9.15 Heinälammentien ja Välikankaan alueen koululaiset ja esioppilaat kulkevat Vaivion suunnasta tulevalla Savolinjan linja-autolla. Tähän linja-autoon ei tarvita Waltti-korttia. Kuljettaja Markku Tarvainen p. 040 843 8133 Linja-auto kulkee Vaiviosta Pärnävaarantietä Välikankaantielle n. klo 8.40 - Polvijärventielle- Lautasuo - Pärnävaarantie - Rykmentintie - Ylämyllyn koulu (Jyrin pysäkki) klo 8.45. Aamun aikataulu ja reitti, koulu alkaa klo 10.15: Linja 129 Lentoasemantien risteys klo 9.35 - Lautasuo klo 9.40 - ajaa Honkatien molempiin suuntiin, joten voi nousta kummalta puolelta tahansa, Honkatien kääntöpaikka klo 9.55 - Ylämylly kauppojen pysäkki klo 10.00 - Ylämyllyn koulu klo 10.10 Iltapäivisin lähdöt Jyrin koulun pysäkiltä klo 12.25 ja 13.25: Linja 129 Jyri Honkalampi Ylämyllyntie Lautasuo - Lentoasemantien risteys Iltapäivisin lähtö Jyrin koulun pysäkiltä klo 14.35: Linja 121 Jyri Ylämyllyntie Lautasuo Polvijärventie - Lentoasema TAI linja 101 reitti Patteristontien pysäkki (ei koululla) Ylämyllyntie Lautasuo Lentoasemantien risteys Marjala - Joensuu
3. Honkalammen suunta Aamun aikataulu ja reitti, koulu alkaa klo 8.15; 9.15 ja 10.15: Linja 129 Lähtee Honkatien kääntymispaikalta klo 7.50, 8.55 ja 9.55. Auto on Ylämyllyn koulun pysäkillä klo 8.10, klo 9.10 ja klo 10.10 (koulun pihassa). Auto ajaa Honkatien edestakaisin, joten kyytiin voi nousta molemmilta puolen tietä olevilta pysäkeiltä. Iltapäivisin lähdöt Jyrin koulun pysäkiltä klo 12.25 ja 13.25, 14.35: Linja 129, reitti Jyri - Honkalampi 4. Viinijärven suunta Liikennöitsijä Viitax Oy, I. Piirainen: kuljettaja Eetu Piirainen p. 0400 643 791. Aamureitti ja aikataulu, koulu alkaa klo 9.15: Ristinkyläntie 8.20 - Ristonkankaantie - Sotkumantie 8.35 Honkavaarantie 8.45 Ylämyllyn koulu klo 9.00 5. Liperin suunta Savonlinja: kuljettaja Eino Väisänen p. 040 840 6372 Aamun reitti ja aikataulu, koulu alkaa klo 9.15 8.40 Liperin koulu 8.40 Tolpontie/Lukutuvantie Nivakankaantie Mustankiven risteys Salokylän koulu 9.15 Paloaukean koulu. Liperinsalon suunnan oppilaat tulevat liperin koululle Liperinsalon suunnan kouluautolla ja vaihtavat Ylämyllylle lähtevään autoon. Iltapäivien aikataulut tarkentuvat koulun alkaessa, mahdolliset odotustunnit ilmoitetaan koteihin. 6. Vaivion suunta Savonlinja: kuljettaja Markku Tarvainen p. 040 843 8133 Aamun aikataulu ja reitti, koulu alkaa klo 8.15: 7.00 Maaherrantien / Polvijärventien risteys 7.05 Valkeisenmäki 7.10 Vaiviontien / Maaherrantien th 7.20 Vaivion koulu Pärnävaarantie Rykmentintie 7.30 koulu Aamun aikataulu ja reitti, koulu alkaa klo 9.15: 8.10 Maaherrantien/Polvijärventien th Mertalammen th 8.15 8.20 Valkeisenmäki Polvijärventie 8.25 Vaiviontien th 8.30 Vaivion koulu Pärnävaarantien th Heinälammen th- Pärnävaarantie Välikankaantie Polvijärventie Lautasuo Pärnävaarantie Rykmentintie- Ylämyllyn koulu ja esiopetus klo 8.45 Aamun aikataulu ja reitti, koulu alkaa klo 10.15 ajetaan vain tiistaisin (muina aamuina odotustunti koululla klo 9-10).
7.00 Maaherrantien / Polvijärventien risteys 7.05 Valkeisenmäki 7.10 Vaiviontien / Maaherrantien th 7.20 Vaivion koulu Pärnävaarantie Rykmentintie 7.30 Vaivion suunta iltapäivisin: lähdöt Jyrin yksikön pysäkiltä klo 12.25, 13.25 ja 14.40 Reitti: Jyri Rykmentintie Pärnävaarantie Vaivion koulu- Vaiviontien / Maaherrantien th Valkeisenmäki- Maaherrantien / Polvijärventien risteys Viinijärven koulu ja esiopetus Käsämän suunnalta Viinijärven koulun oppilaat ja esikoululaiset kulkevat pääsääntöisesti Savonlinjan reittiliikenteen linja-autolla 129. Linja-autoissa leimataan Waltti-kortti. Linja 129 on avointa reittiliikennettä, jossa voi matkustaa myös matkansa itse maksavat asiakkaat. Käsämän suunnasta kulkee myös Savonlinjan pikkubussi, jossa kulkee osa Viinijärven esiopetuksen ja Viinijärven koulun oppilaista. Näille oppilaille asiasta on ilmoitettu koululta. Ristokangas Ahonkylän ja Riski-Kaatamon suunalta kulkevat oppilaat kulkevat Savonlinjan busseilla, joihin ei tarvitse Waltti-korttia. 1. Käsämän suunta Linja 129 reittiliikenteen linja-autossa oppilaat leimaavat Waltti-kortin. Auto lähtee Liperistä klo 8.05, ajaa Käsämän risteyksestä Sotkumantielle (Sotkumantie 52), palaa takaisin Käsämän Teboilin risteykseen ja kääntyy Kuopiontielle Kuorinkaan, kiertää Kuoringantien lenkin, palaa Kuopiontielle josta kääntyy, Luovin risteyksestä Vaiviontielle ja jatkaa Viinijärventietä Viinijärven koululle. Viinijärvellä auto on klo 8.50. Reittiliikenteen linja-auto, ei kuljettajatietoja Savonlinjan pikkubussi: kuljettaja Matti Lihavainen p. 040 637 0788 8.00 Honkavaarantie 8.05 Kokinniemi Kuoringantie 8.10 Pahakala 8.15 Vaiviontie 120 8.25 Käsämäntie 10 8.30 Takaharju th Kiiessalo-Heponiemi 8.40 Hirvolanvaara 8.55 Esiopetus ja koulu Iltapäivän koulukuljetukset (12.15, 13.15, 14.10 ja 14.55) hoitaa Savonlinja, kuljettaja Pentti Mujunen p. 040 8438132. Reittien aikataulut vaihtelevat päivittäin ja riippuvat siitä, ketä oppilaita kulloinkin on kyydissä. Mahdolliset odotustunnit näkyvät lukujärjestyksessä. Tarkempia aikatauluja ja reittejä iltapäivän osalta voi tiedustella suoraan kuljettajalta. 2. Ristonkangas-Ahonkylän suunta
Savonlinja: kuljettaja Ismo Keronen p. 040 840 7541 8.10 Leppilammentie Leppilammen koulutie 8.15 Suvisrannantie 30 8.20 Koira-aho Kuopiontie 8.25 Ristonkangas 8.35 Ristinpohjantientien th 8.40 Nostamontie Kuopiontie 8.45 Esiopetus ja koulu n. klo 8.50 Iltapäivisin lähdöt 13.15, 14.10 ja 14.50 tarpeen mukaan. Mahdolliset odotustunnit näkyvät lukujärjestyksessä. Tarkempia aikatauluja ja reittejä iltapäivän osalta voi tiedustella suoraan kuljettajalta. 3. Risti-Kaatamon suunta Savonlinja: kuljettaja Jouni Kiiski p. 040 843 8135 7.35 Korpivaarantie 44 Pöytälahdentie 7.45 Naurislampi 7.50 Koprasärkäntie 8.00 Koikkalanlahdentie 8.05 Ristinkyläntien risteys Neitsytniementie Varkaudentie 8.17 Pöllännimentien risteys Kaarnalammentie 8.23 Marjonlahdentie Varkaudentie 8.35 Kontkalantie 8.40 Kompero 8.45 Siikakoski 8.45 Jokiranta - Koulu 8.55 Iltapäivisin lähdöt 13.15, 14.10 ja 14.50 tarpeen mukaan. Mahdolliset odotustunnit näkyvät lukujärjestyksessä. Tarkempia aikatauluja ja reittejä iltapäivän osalta voi tiedustella suoraan kuljettajalta. Liperin koulu ja esiopetus Liperin koulun oppilaat ja esioppilaat kulkevat Savonlinjan linja-autoilla ja pikkubusseilla. Yleisellä reittiliikenteen varrella asuvat kuljetusoppilaat kulkevat linjoilla 102, 121, 123, 124, 125, 126 ja Rääkkylä - Joensuu linjalla, joissa leimataan Waltti-kortti. Linjat ovat avointa reittiliikennettä, joten niissä voivat matkustaa myös itse maksavat asiakkaat. Ylämyllyn suunta Aamun aikataulu ja reitti, koulu alkaa klo 8:15 Linja 102 (Joensuu Liperi) 7.05 Joensuu 7.25 Ylämylly 7.30 Honkatie 7.45 Liperin koulu Linja 121 (Lentoasema- Jyrinkylä-Liperi) 7.20 Lentoaseman risteys 7.25 Lentoasema Jaamanlammentie Polvijärventie Lautasuo 7.40 Jyrinkylä 7.45 Ylämylly 8.00 Liperi 8.00 8.10 Liperin koulu Linja 124 (Jyrinkylä Liperi) 7.40 Jyrinkylä (kääntöpaikka) 7.45 Ylämylly 8.00 Liperi 8.10 Liperin koulu
Linja 125 (Lautasuo- -Liperi) 7.40 Lautasuo - 7.45 Ylämylly 8.00 Liperi 8.10 Liperin koulu Linja 126 (Honkavaara Liperi) 7.35 Honkavaarantien risteys 7.45 Honkatie - Häyrynlahdentie - Käsämäntie 8.00 Liperi 8.10 Liperin koulu Iltapäivän aikataulu ja reitti: Linja 102 (Liperi Joensuu) 14.15 Liperin koulu- 14.30 Honkatie- Ylämylly Lautasuo- Joensuu Linja 121 (Liperi-Lentoasema) 14.15 Liperin koulu 14.20 Liperi 14.35 Ylämylly 14.40 Jyrinkylä Lautasuo Polvijärventie 14.55 Lentoasema Linja 124 (Liperi Jyrinkylä) 14.15 Liperin koulu 14.20 Liperi - 14.35 Ylämylly - 14.40 Jyrinkylä Linja 125 (Liperi Lautasuo) 14.15 Liperin koulu 14.20 Liperi 14.35 Ylämylly 14.40 Lautasuo Linja 126 (Liperi Honkavaara) 14.15 Liperin koulu 14.20 Liperi 14.35 Honkatie Honkavaaran risteys 1. Vaivion suunnan liittymäkuljetukset Savonlinja: kuljettaja Markku Tarvainen p. 040 843 8133. Vaivion suunnan oppilaat tulevat Savonlinjan linja-autolla aamuisin Jyrin koulun pysäkille, jossa vaihtavat linjaan 124, jossa leimataan Waltti-kortti. Aamun aikataulu ja reitti, koulu alkaa klo 8.15 7.00 Maaherrantien / Polvijärventien risteys 7.05 Valkeisenmäki 7.10 Vaiviontien / Maaherrantien th 7.20 Vaivion koulu Pärnävaarantie Rykmentintie 7.30 Jyrin koulun pysäkki 7.40 Linja 124 Liperin koululle Iltapäivän aikataulu ja reitti: 14.15 Liperin koululta linja 124 14.40 Jyrin koulun pysäkki Savonlinjan linja- autolla Vaivion suuntaan. 2. Mattisenlahden suunta Savonlinja: kuljettaja Eino Väisänen p. 040 840 6372
Aamun aikataulu ja reitti, koulu alkaa klo 8.15 7.30 Mattisenlahdentie 30 7.40 Maisonvaara th Puromäentie 7.50 Liperin koulu Iltapäivisin lähtö klo 14.15 14.15 - Liperin koulu- Puromäentie- Mattisenlahdentie (tämä linja ei käy Maisonvaaran tienristeyksessä) 3. Tutjun suunta Aamun aikataulu ja reitti, koulu alkaa klo 8.15 Oppilaat kulkevat Rääkkylä - Joensuu linja-autolla. Autossa leimataan Waltti-kortti. Muina aikoina oppilaat kulkevat Savonlinjan tilausautossa. Tutjun suunnan linja-auton aikataulu: 7:30 Tutjunniemi 14:15 Liperin koulu 7:40 Maisonvaara th 14:30 Roukalahti 7:45 Roukalahti 14:35 Maisonvaara th 8:00 Liperi 14:45 Tutjunniemi Savonlinja: kuljettaja Pentti Mujunen p. 040 843 8132 8.05 Tutjunniemi 8.15 Luotoperäntien risteys 8.30 Piitsamonniementien risteys th 8.35 Roukalahti Liperin kk 8.40 Liperin koulu ja esiopetus Iltapäivisin kun koulu päättyy klo 13.15 Savonlinjan tilausauto, joka lähtee koululta klo 13:25. Reitti vaihtelee oppilaiden mukaan. kuljettaja avoin Iltapäivisin kun koulu päättyy klo 14.05 Rääkkylä - Joensuu linja-autolla. Autossa leimataan Waltti-kortti. 4. Leppälahden suunta Savonlinja: Kuljettaja Jukka Tolvanen p. 040 843 8136 Aamun aikataulu ja reitti, koulu alkaa klo 8.15 7.10 Väliläntie Parrenmäki 7.18 Heinävedentie 229 7.30 Suurjoentien risteys 7.40 Kaatamon th 7.50 Liperin koulu 8.15 Parrenmäki - 8.20 Heinävedentie 229 Suurjoentien risteys 8.30 8.45 Kaatamon th Laurinniemi 8.45 Liperin koulu ja esiopetus Iltapäivisin kun koulu päättyy klo 13.15 Savonlinjan tilausauto, joka lähtee koululta klo 13.25. Reitti vaihtelee oppilaiden mukaan.
5. Kaatamon suunta Aamun aikataulu ja reitti, koulu alkaa klo 8.15 Savonlinja: kuljettaja Timo Pietikäinen p. 040 840 6371 7.20 Varkaudentie 7.25 Ristinkylä Koikkalanlahti- 7.40 Ojalahti 7.50 Heinävedentien 8.05 Liperin koulu Pöytälahdesta, Korpivaarasta ja Naurislammelta tulevien oppilaiden liittymäkuljetus: Savonlinja: kuljettaja Jouni Kiiski p. 040 843 8135 7.10 Korpivaara 7.15 Pöytälahti 7.20 Naurislampi 7.20 Varkaudentien th (vaihto Kaatamon autoon) Savonlinja: kuljettaja Eino Väisänen p. 040 840 6372 8.20 Kaatamontie 53 8.30 Kaatamontie 149 Haapovaarantien risteys Heinävedentie - 8.50 Liperin koulu ja esiopetus Iltapäivisin kun koulu päättyy klo 13.15 Savonlinjan tilausauto, joka lähtee koululta klo 13.25. Reitti vaihtelee oppilaiden mukaan. 6. Liperinsalon suunta Savonlinja: Timo Pietikäinen p. 040 840 6371 8.20 Salonnenätie 8.30 Niinikkosaarentie 95 8.35 Kirkiläntien th 8.40 Liperin koulu Iltapäivisin kun koulu päättyy klo 13.15 Savonlinjan tilausauto, joka lähtee koululta klo 13.25. Reitti vaihtelee oppilaiden mukaan. 7. Viinijärven suunta Aamun aikataulu ja reitti, koulu alkaa klo 8.15 Linja 123 reitti: Kuorinka 7.10 Sotkumantie 52 7.20 - Viinijärven linja-autoasema klo 7.35. Viinijärventie - Käsämän Teboil Käsämäntie 8.00 Liperin koulu Savonlinja: kuljettaja Timo Pietikäinen p. 040 840 6371 8.45 Käsämäntie 51 9.00 Liperin koulu ja esiopetus Iltapäivisin kun koulu päättyy klo 13.15 Savonlinjan tilausauto, joka lähtee koululta klo 13.25. Reitti vaihtelee oppilaiden mukaan.
Iltapäivisin, kun koulu päättyy klo 14.15 Savonlinjan linja-auto, leimataan waltti-kortti. Reitti: Papelonsaari- Käsämän Teboil- Sotkumantie Viinijärventie Viinijärven kk Ahonkylän suunnan oppilailla liittymäkuljetus Ristonkangas-Ahonkylä- Viinijärven kk aamuisin ja iltapäivisin. Savonlinja, kuljettaja Ismo Keronen p. 040 840 7541. Mattisenlahden koulu ja esiopetus 1. Liperin suunta Aamun aikataulu ja reitti, koulu alkaa klo 8.00 Ti, ke ja to aamuisin kuljetukset Savonlinja: kuljettaja Matti Lihavainen p. 040 637 0788 7.25 Puromäentie 53 Kaskesniementien risteys 7.30 Mattisenlahdentie 95 Puromäentie 7.35 Suonpohjantien th 7.45 Mattisenlahden koulu Linja 122 (Liperi-Joensuu) Tähän linja-autoon leimataan walttikortti 8.20 Liperi Puromäki 8.35 Maisonvaara th 8.50 Mattisenlahden koulu Iltapäivän kuljetukset hoitaa koulutaksi Sami Hänninen (p. 040 589 9229) paitsi perjantaisin klo 13 Liperin suunta, jonka hoitaa Savonlinjan linja-auto. 2. Ylämyllyn ja Rummakon suunnat Aamun aikataulu ja reitti, koulu alkaa klo 08.00; 09.00 ja 10.00 Kuljetukset hoitaa Sami Hänninen. Aikatauluja voi kysellä suoraan liikennöijältä p. 040 589 9229 Salokylän koulu ja esiopetus 1. Liperin suunta Savonlinja: kuljettaja Eino Väisänen p. 040 840 6372 Aamun aikataulu ja reitti, koulu alkaa klo 8.50 Liperin kk- Nivankankaantie Mustankiventien risteys Salokylän koulu Ylämylly Iltapäivisin koulupäivän päätyttyä kuljetukset hoitaa koulutaksi Sami Hänninen.
2. Muut suunnat Aamun aikataulu ja reitti, koulu alkaa klo 8.50 ja 9.50 Kuljetukset hoitaa koulutaksi Sami Hänninen. Aikatauluja voi kysellä suoraan liikennöijältä p. 040 589 9229.