TIIVISTELMÄ MIELIPITEISTÄ JA VASTAUS NIIHIN Tiivistelmä mielipiteistä 1) Kirsti ja Hannu Voimanen (9.2.2017) ovat vastustaneet kunnan järjestämään lietteen kuljetusjärjestelmään siirtymistä ja todenneet, että kiinteistön haltijan järjestämä lietteen kuljetus on edullinen, valvottavissa oleva ja monopoliasemaa edullisempi ja luotettavampi sekä jätelain edellytykset täyttävä. Paikallinen yrittäjä/maatalouden harjoittaja toimii edullisin hinnoin, joustavin aikatauluin sekä tarkistaa ja tyhjentää lietesäiliöt kunnolla. Sen kuljetuskalusto on kooltaan sopivin pienille, kapeille/mutkaisille yksityisteille ja pienille kiinteistöille. Ylimääräisiä maksuja, esimerkiksi peruutusmaksu, ei veloiteta. Vältetään syrjintää pieniä kuljetusyrityksiä vastaan. Lisäksi paikallinen yrittäjä/maatalouden harjoittaja toimii lähialueensa lumen, tien aurauksen, hiekoituksen, ojan kaivun, mullan/maa-aineksen sekä lietekuljetuksen hoitajana. 2) Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry (14.2.2017) on esittänyt, että alueen sakoja umpikaivolietteiden kuljetukseen sopisi parhaiten kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetus ja todennut muun muassa, että yritysten tarjonta on alueella runsasta, eli tarjonta on kattava ja luotettava, ja hinnat kohtuulliset. Kuljetuspalveluja on tarjolla kohtuullisin ja syrjimättömin ehdoin. Jätteiden kuljettaminen hoituu vaatimukset täyttävästi molemmissa kuljetusjärjestelmissä. Kiinteistön haltijan järjestämästä mallista ei aiheudu enempää haittaa ja vaaraa ympäristölle ja terveydelle kuin kunnan kilpailuttamasta kuljetuksesta. Kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetusjärjestelmä kehittää elinkeinotoimintaa alueella ja mahdollistaa uudet innovaatiot. Kuljetusrekisteri turvaa viranomaisille tasavertaisen valvonnan molemmissa järjestelmissä. Kunnan järjestämästä lietteen kuljetusjärjestelmästä SKAL on todennut muun muassa, että käydään tyhjentämässä puolityhjiä kaivoja ja toisilla kiinteistöillä kaivot ovat liian täynnä, päivystystä ei ole ja asiakkaalle tulee ylimääräisiä hukkanoutomaksuja. SKAL on todennut, että kiinteistön haltijan järjestämä kuljetusjärjestelmä on paras vaihtoehto ja perustellut sitä sillä, että jäteyhtiön järjestämä kilpailutus ei alenna asiakkaiden kustannuksia, keskitetty kilpailutus ei johda ympäristöpäästöjen vähentymiseen, keskitetyllä kilpailutuksella on erittäin kielteiset yritysvaikutukset ja valvonnan osalta laki turvaa samanlaisen valvonnan kuljetusjärjestelmästä riippumatta. 3) Askolan Lokapojat Oy (21.2.2017) on katsonut, että kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetus olisi toimivin järjestelmä sako- ja umpikaivolietteiden kuljetuksessa koko alueella. Mielipiteessä todetaan muun muassa, että kunnan järjestämässä lietteen kuljetusjärjestelmässä jäteyhtiö palkkaa lisää henkilökuntaa ja perii kustannukset kuljetusmaksussa tai kohonneessa perusmaksussa. Kuljettajat menettävät työpaikkansa tai työsuhde muuttuu pätkätöiksi. Ylimääräinen kuljetuskaluston kapasiteetti häviää alueelta ja sillä on negatiivinen vaikutus kriisitilanteiden hoidossa, tulvissa ja suurten tapahtumien yhteydessä. Lisäksi on kerrottu, että kunnallinen lietteen kuljetus on toiminut huonosti muualla Suomessa, esimerkiksi koska kaivoja on alettu tyhjentämään kalenterin mukaan eikä täyttöasteen tai tilausten perusteella. Kiinteistön haltijan järjestämässä jätteenkuljetuksessa kuljetusyritykset ovat suunnitelleet tehokkaat kuljetusreitit. Alueen jätteenkuljetusyritykset tarjoavat ystävällistä palvelua, laadukasta ja tehokasta toimintaa sekä kilpailukykyiset hinnat.
4) Ari-Pekka Eerola (27.2.2017) on vastustanut kunnan järjestämään lietteen kuljetusjärjestelmään siirtymistä, koska hänellä on huonot kokemukset nykyisestä kunnallisesta kuivajätteiden kuljetuksesta. Kuljettajat ovat rikkoneet jo kaksi hänen jäteastiaansa. Lisäksi kunnan järjestämä lietteen kuljetus olisi jäykkä ja säiliön yllättäen täyttyessä tyhjennystä joutuisi odottamaan viikon tai kaksi. Toistakymmentä yritystä kuolisi, koska mikään nykyisistä pienistä yrityksistä ei pystyisi osallistumaan kilpailutukseen, kun kalustoa ei ole tarpeeksi. Nykyinen lietteen kuljetusjärjestelmä toimii hyvin, on joustava ja käyttäjäystävällinen juuri siksi että huonoa palvelua saava asiakas voi vaihtaa operaattoria. 5) Peter Kjällman (28.2.2017) on todennut, että kuljetusjärjestelmästä riippumatta kiinteistön haltijan tulee saada tilata tyhjennykset itse ja tyhjennys tulee suorittaa sellaisena ajankohtana, että kiinteistön haltijalla on mahdollisuus olla paikalla. Kunnallisia hallintokustannuksia ei tulisi ottaa käyttöön. 6) Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry (1.3.2017) on puoltanut kiinteistön haltijan järjestämää jätteenkuljetusjärjestelmää. Se toimii hyvin, edistää investointeja ja lisää työllisyyttä. Myös asiakkaan kannalta järjestelmä on suositeltavin. Hinnat pysyvät kohtuullisina ja palvelu monipuolisena. Jotta jätteiden kierrätys- ja hyötykäyttölaitoksiin voidaan investoida, tulee kaikkien jätteiden olla vapaasti hyödynnettävissä. Tutkimuksissa on todettu, että kuljetusjärjestelmien välillä ei ole merkittäviä eroja kustannuksissa eikä ympäristövaikutuksissa. Muun muassa autokanta ei vähene, vaikka siirryttäisiin kunnan järjestämään kuljetukseen. Kilpailutuksen seuraukset ovat tuhoisia yrittäjien yleiseen halukkuuteen ja kykyyn investoida. 7) Uudenmaan Yrittäjät ry (1.3.2017) on todennut, että nykyinen kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetus täyttää erinomaisen hyvin jätelain vaatimukset. Alueella on ainakin toistakymmentä palveluja tuottavaa yhtiötä, mikä pitää hinnat kurissa sekä laadun ja palvelun joustavuuden hyvänä. Yhteen yhtiöön siirtyminen vähentäisi palvelun joustavuutta, lisäisi epäsuotuisaan aikaan tapahtuvia säiliöiden tyhjennyksiä ja nostaisi hintoja. Kumpikaan järjestelmä ei ole ympäristölle haitallinen, kun lakeja noudatetaan. Monopoliasemassa olevalla toimijalla ei ole painetta etsiä asukkaiden kannalta edullisinta ja parhaiten palvelevaa ratkaisua. 8) K.A. Löfgren Ky (2.3.2017) on kannattanut lietteen kuljetusjärjestelmän säilyttämistä nykyisellään. Kunnan järjestämä kuljetus ei täyttäisi jätelain 37 :n kaikkia edellytyksiä. Kunnallinen tyhjentäjä ottaisi ylimääräisiä peruutus/letkunvetomaksuja, joka syrjisi toisia kiinteistöjä. Kunnallisessa järjestelmässä tyhjennettäisiin tyhjiä säiliöitä, koska tyhjennysväli olisi sama eikä asiakas voisi siihen vaikuttaa. Toisaalta kaivot voisivat ylitäyttyä, joka olisi haittana terveydelle ja ympäristölle. Ylimääräistä tyhjennystä ei voisi tehdä normaaliin hintaan koska kunnallisen tyhjentäjän ajoreitit sekoaisivat. Jos päätetään jatkaa nykyistä järjestelmää, säilyisi kiinteistöillä edelleen hyvä ja asiantunteva palvelu. Nykyinen järjestelmä toimisi myös valvonnan osalta hyvin ja laillisesti, jos jätehuoltoviranomainen hoitaisi hänelle kuuluvan työnsä ja selvittäisi niiltä kiinteistöiltä, joista ei ole tietoja, mihin he tyhjennyttävät lietteensä. Mielipiteeseen on liitetty allekirjoituslista, jonka nimet edustavat 161 kiinteistöä. Allekirjoittaneet ovat yrityksen asiakkaita ja he vaativat nykyjärjestelmän säilyttämistä.
9) Ville Strandvall (2.3.2017) on esittänyt, että jätelain 35 toteutuu kiinteistön järjestämässä kuljetuksessa paremmin kuin kunnan järjestämässä. Alueella toimii useita tämän toimialan yrityksiä. Palveluntarjoajien runsas määrä johtaa kilpailuun, joka pitää hinnat kohtuullisina ja palveluntason korkealla. Nimenomaan kiinteistön haltijan järjestämä kuljetus edistää jätehuollon toimivuutta ja kehittämistä. Siinä kuljetus on asiakkaan tarpeet huomioon ottavaa ja joustavaa. Suurin osa turhista kilometreistä syntyy harvaan sijoitetuista tyhjennyspaikoista, ei niinkään suunnittelemattomista ajoista. Kunnan järjestämä kuljetus johtaa vajaiden kaivojen tyhjennykseen tai kaivojen ylitäyttymiseen. Kunnan järjestämässä kuljetuksessa kuluttajan ja kuljetusyrityksen välinen organisaatio aiheuttaa kuluja, jolloin lasku kuluttajalle kasvaa. Nykyjärjestelmä antaa paremman mahdollisuuden ryhtyä alalle yrittäjäksi. Ei tarvitse odottaa seuraavaa tarjouskilpailua vaan voi pikku hiljaa alkaa muiden töiden ohessa kasvattamaan asiakaskuntaa. Viranomaisen tulee jollain keinolla järjestää rekisteri kaikista lietettä tuottavista kiinteistöistä, esimerkiksi pyytämällä tiedot kiinteistön haltijoilta. Rekisterin avulla valvonta onnistuu ja jätehuoltoviranomainen saa varmuuden siitä, että kaikki kiinteistöt huolehtivat lietesäiliöidensä tyhjennyksistä jätelainsäädännön mukaisesti sekä siitä, että kuljetusyritykset huolehtivat lietteiden toimittamisesta asianmukaiseen vastaanottopaikkaan. 10) Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy (2.3.2017) on todennut, että siirryttäessä kunnan järjestämään lietteen kuljetusjärjestelmään kotitalouksille saadaan varmistettua yhdenvertainen ja tasapuolinen palveluntaso ja hinnoittelu. Hinnoittelu perustuu jätelautakunnan taksaan. Asiakkaat saavat tiedon tyhjennysajankohdasta etukäteen ja heille varataan mahdollisuus muuttaa sitä. Tyhjennystiheys määräytyy tapauskohtaisesti tarpeen mukaan jätehuoltomääräykset huomioiden, esim. puolitäysiä umpikaivoja ei ole tarkoituksenmukaista tyhjentää. Jäteyhtiö tarjoaa myös päivystys- ja hälytysluontoiset palvelut. Tiedot kiinteistön jätevesijärjestelmästä kerätään ja niitä ylläpidetään jäteyhtiön tietojärjestelmässä. Ne ovat kuljettajan käytettävissä tyhjennyksen hoitamiseksi, myös kuljetusurakoitsijan vaihtuessa. Muiden jätteiden osalta siirryttiin kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen yli kymmenen vuotta sitten. Tuolloin oli pelkona, että pienet kuljetusliikkeet ajautuvat konkurssiin sekä paikalliset kuljettajat jäävät työttömiksi. Lisäksi pelättiin, että ensimmäisellä kilpailutuskierroksella kuljetusyrittäjät alihinnoittelisivat palvelut ja seuraavalla kierroksella palvelutarjonnan puutteen vuoksi maksut nousisivat rajusti. Pelot osoittautuivat aiheettomiksi. Entiset toimijat toimivat edelleen ja alueelle on saatu myös uusia yrityksiä. Asiakasmaksut on voitu pitää alhaisella tasolla. Kuljetusalan työehtosopimus myös suojelee kuljettajia. Mikäli kuljettaja on jäämässä työttömäksi kilpailutuksen seurauksena, on voittaneella kuljetusyrittäjällä velvoite palkata ensisijaisesti hänet uutta kuljetushenkilökuntaa rekrytoitaessa. Kilpailutus antaa mahdollisuuden myös uusille yrittäjille päästä mukaan markkinoille, koska se takaa varman asiakaskunnan ja työmäärän. Jäteyhtiö voi tarvittaessa järjestää kuljetusyrityksille ohjausta kilpailuun osallistumisesta. Kilpailutus tehdään arvioilta 4-7 vuoden välein. Urakka-alueittainen kilpailutus tehdään porrastettuna, rullaavana kilpailutuksena siten, että tarjouskilpailun hävinnyt urakoitsija voi tehdä tarjouksen heti seuraavan urakka-alueen kilpailutukseen. Urakka-alueet määritellään siten, että niitä voi tarjota myös pienet yritykset. Lietteenkuljetusta tarvitsevat kiinteistöt ovat jo nykyisellään jäteyhtiön asiakkaita. Viranomaisten jätteenkuljetusrekisteriin tarvittavat tiedot voidaan tuottaa ongelmitta sähköisesti,
kuten muunkin kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen osalta. Toiminnan suunnittelussa jäteyhtiö hyödyntää muilta alueilta saadut kokemukset. Lietteen kuljetus hoidetaan kunnan järjestämänä jo lähes 30 kunnassa. Sopimuksin turvataan mahdollisuus puuttua kuljetusyrittäjien mahdollisiin epäkohtiin ja laiminlyönteihin. Kunnallisen jäteyhtiön tarkoitus ei ole kerätä voittoja osakkeenomistajille, vaan mahdollinen voitto käytetään jätehuollon kehittämiseen. Jäteyhtiö uskoo, että myös lietteiden kuljetus toimisi kunnallisena peruspalveluna yhtä hyvin kuin asumisessa syntyvän muun jätteen kunnallinen kuljetus, josta se on saanut asiakkailta kiitettävät arvosanat. 11) Askolan Yrittäjät ry (2.3.2017) on kertonut, miten kunnan järjestämä lietteenkuljetus toimisi. Hinnat nousisivat ja asiakaspalveluaika lyhenisi. Asiakas ei saisi valita tai vaikuttaa siihen, mihin aikaan vuodesta lokakaivojen tyhjennys tapahtuisi eikä asiakkaalla olisi vapautta valita kuljetusyrittäjää. Pienten yritysten toiminta loppuisi eikä uusia yrittäjiä tulisi alalle. Kunnan järjestämä lietteen kuljetus ei myöskään olisi ympäristöystävällisempää. 12) Porvoon Kiinteistöyhdistys Borgå Fastighetsförening ry on ilmaissut tukevansa Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n 13.2. antamaa mielipidettä. 13) Pornaisten kunnan kunnanhallitus on todennut, että Pornaisten kunta kannattaa nykyisen kiinteistönhaltijan järjestämän lietteen kuljetusjärjestelmän jatkamista, mikäli jätelain 37 :n vaatimukset täyttyvät. Pornaisten kunnan alueella on suhteellisen vähän tyhjennettäviä sako- ja umpikaivoja. Jätteen kuljetuspalveluja on tarjolla kattavasti ja luotettavasti sekä kohtuullisin ja syrjimättömin ehdoin. Kunnan järjestämä lietteen kuljetusjärjestelmä ei täytä jätelain muita vaatimuksia sen paremmin kuin kiinteistön haltijankaan järjestämä. Kiinteistön haltijan järjestämän lietteen kuljetuksen vaikutukset voidaan arvioida kokonaisuutena myönteiseksi. Lisäksi tulee huomioida, että kunnan järjestämän lietteen kuljetusten taloudellisten vaikutusten ei voida katsoa olevan suotuisia paikallisten yritysten toimintaan. Vastaus mielipiteisiin 1) Kirsti ja Hannu Voimanen sekä 7) Uudenmaan Yrittäjät ry eivät ole esittäneet mielipiteisiinsä jätelain mukaisia perusteluita. Päätöksestä ilmenevin perusteluin nykyinen lietteen kuljetusjärjestelmä ei täytä jätelain 37 :ssä asetettuja ehtoja. 2) Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry ja 12) Porvoon Kiinteistöyhdistys Borgå Fastighetsförening ry eivät ole esittäneet mielipiteisiinsä jätelain mukaisia perusteluita. SKALin mielipiteessä todetaan, että jätelain jokainen edellytys kiinteistön haltijan järjestämälle lietteen kuljetusjärjestelmälle täyttyy, mutta sitä ei ole perusteltu jätelain mukaisesti. Muihinkaan toteamuksiin tai väittämiin ei ole esitetty perusteluita tai viitetietoja. Mielipiteessä ei ole myöskään otettu huomioon tiedossa olevia tosiseikkoja nykyisestä kuljetusjärjestelmästä, esimerkiksi alueen jätehuoltoviranomaisen kuljetusrekisteristä ja vakituisten asuinkiinteistöjen lietetilojen tyhjennysten määrästä. SKAL ry esittää jätelainsäädännöstä ja mahdollisesta kunnan järjestämästä lietteen kuljetusjärjestelmästä virheellisiä tietoja ja käyttää kyseisiä tietoja myös mielipiteensä perusteluina. 3) Askolan Lokapojat Oy, 4) Ari-Pekka Eerola ja 11) Askolan Yrittäjät ry eivät ole esittäneet mielipiteisiinsä jätelain mukaisia perusteluita. Mielipiteiden antajilla on väärää tietoa mahdollisesta kunnan järjestämästä lietteen kuljetusjärjestelmästä. Päätöksestä ilmenevin perusteluin nykyinen lietteen kuljetusjärjestelmä ei täytä jätelain 37 :ssä asetettuja ehtoja.
Vastauksena 6) Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n mielipiteeseen todetaan, että asumisessa syntyvät jätteet, mukaan lukien lietteet, kuuluvat jätelain mukaan kunnan vastuulle kuljetusjärjestelmästä riippumatta, eivätkä ole vapaasti hyödynnettäviä. Lietteet on vietävä asianmukaiseen käsittelyyn. Muun muassa tämän perusteella nykyinen lietteen kuljetusjärjestelmä ei täytä jätelain 37 :ssä asetettuja ehtoja. 8) K.A. Löfgren Ky ei ole esittänyt mielipiteeseensä jätelain mukaisia perusteluita. Mielipiteen antajalla on väärää tietoa mahdollisesta kunnan järjestämästä lietteen kuljetusjärjestelmästä. Tyhjennysrytmi ei esimerkiksi olisi kaikille sama, eikä tyhjiä kaivoja käytäisi tyhjentämässä. Jätehuoltoviranomainen toteaa lisäksi, että kuten päätösvalmistelusta ilmenee, sen velvollisuuksiin tai työtehtäviin ei kuulu selvittää niiltä kiinteistöiltä, joista ei ole tietoja, mihin he tyhjennyttävät lietteensä. Kiinteistönhaltijoilla ei myöskään ole velvollisuutta antaa näitä tietoja jätehuoltoviranomaiselle. Jätelainsäädännössä näiden tietojen jätehuoltoviranomaiselle toimittamisen velvollisuus on säädetty nimenomaan kuljetusyrittäjille ja kiinteistönhaltijoille on säädetty velvollisuus tilata lietetyhjennys vain rekisteröityneeltä kuljetusyritykseltä. 9) Ville Strandvallilla on väärää tietoa mahdollisesta kunnan järjestämästä lietteen kuljetusjärjestelmästä. Kuljetusrekisterin osalta jätehuoltoviranomainen toteaa, että sen velvollisuuksiin tai työtehtäviin ei kuulu pyytää lietteen tyhjennystietoja kiinteistönhaltijoilta. Kiinteistönhaltijoilla ei myöskään ole velvollisuutta antaa näitä tietoja jätehuoltoviranomaiselle. Jätelainsäädännössä näiden tietojen jätehuoltoviranomaiselle toimittamisen velvollisuus on säädetty kuljetusyrittäjille ja kiinteistönhaltijoille on säädetty velvollisuus tilata lietetyhjennys vain rekisteröityneeltä kuljetusyritykseltä. 5) Peter Kjällmanin, 10) Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy:n ja 13) Pornaisten kunnan kunnanhallituksen mielipiteet on otettu huomioon päätöksestä ilmenevin tavoin.