Sotkanmuna Juho Iljana Opinnäyte Saamelaisalueen koulutuskeskus Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto 2013

Sotkanmuna Juho Iljana Opinnäyte Saamelaisalueen koulutuskeskus Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto 2013

Saamelaisalueen koulutuskeskus Saamenkäsityön artesaani Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto Juho Iljana Sotkanmuna Julkaisuajankohta 21.5.2013 Sivumäärä 31 Tiivistelmä Opinnäytteeni aiheena on suuri kannellinen pahkarasia, jota koristaa rasian ympäri kiertävä sarviupotus. Valitsin aiheen siksi, että en halunnut päästää itseäni liian helpolla, vaan tehdä jotain haastavaa, ja johon voisi sisällyttää niin kaiverruksia kuin lovileikkauksiakin. Jotain, mistä tekijän taidot tai taitamattomuus todella tulevat esille. En ollut ennen tehnyt sarventaivutustöitä, enkä suuria pahkarasioita muutenkaan, mutten antanut sen häiritä. Lopputyössä minua inspiroi luonnon täydelliseksi kehittämä munan muoto sekä Martin Kuorakin sarvin koristellut pahkarasiat. Tein rasian kahdesta erillisestä pahkasta, rasian alaosaa kiertää sarviupotus, jonka sisään kansi lukittuu. Kannessa on kahvana sarvilyöte, jota ympäröi lovileikkaus. Rasiaa kiertävät sarvet koristelin kaiverruksin. Yllätyin ehkä hieman, kuinka paljon aikaa rasian tekeminen vei. Toki viikko meni melkein odotellessa sarvien kuivumista muotoonsa. Kuitenkaan opinnäytteen tekemiseen varatut tunnit eivät olisi riittäneet alkuunkaan, vaan olin verstaalla lähes joka päivä iltamyöhään. Lopputulos on kuitenkin onnistunut ja kaiken vaivan arvoinen.

Čoahkkaigeassu Mu loahppabargu lei stuora báhkkeskáhppu, mán birra lean sojahan čoarvvi. Mun liikon čáppa dujiide ja háliidin dahkat juoga stuora ja fiinna barggu, mii ii livčče liiggas álki. Barggu mas mu dáiddut bohtet ovdan. Inspirašuvdna mu loahppabargui bođii moni dievaslaš hámis ja Martin Kuoraka fiinna báhkkeskáhpuin. Ráhkadin skáhpu guovtti báhkis, sojahin čoarvvi vuolit báhki birra. Bajit báhkki manná čoarvvi sisa. Čorvviid mun hervejin. Skáhpu dahkamii manai ollu eambbo áigi go maid livččen jahkkan. Bargu lei oalle váigat, muhto dat lihkostuvai hui bures.

Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Taustaa... 2 2.1 Sámi duodji... 2 2.1.1 Duodji... 2 2.1.2 Käsityö nykypäivänä... 3 2.1.3 Ornamentit... 4 2.2 Muotokieli... 5 2.2.1 Saamenkäsityön muodosta... 5 2.2.2 Munan täydellinen muoto... 6 2.3 Materiaalit... 7 2.4 Valmistusmenetelmät... 8 3. Työn valmistus... 9 3.1 Suunnittelu... 9 3.2 Pahkojen valinta ja ulkopuolen karkea muotoilu... 10 3.3 Kannen ja pohjan koverrus ja muu työstö... 10 3.4 Taivutettavien sarvien valinta ja työstö... 11 3.5 Muotti sarvien taivutusta varten ja taivutus... 13 3.6 Sisennyksen tekeminen rasian alaosaan sarvia varten... 15 3.7 Sarvien liimaus... 17 3.8 Alaosan ohennus ja viimeistely... 18 3.9 Sarvien siistiminen muotoonsa sekä niittaus... 18 3.10 Sisennyksen tekeminen kanteen... 20 3.11 Kahvan tekeminen kanteen... 21 3.12 Viimeistelyhionta sekä kannen lopullinen sovitus... 23 3.13 Lovileikkuu ja kaiverrus... 23 3.14 Rasian värjäys ja lopullinen viimeistely... 25 4. Pohdinta... 28 5. Kustannuslaskelma... 29 Lähdeluettelo... 30 Kuvaluettelo... 30 Liitteet... 31

1 1. Johdanto Kun tulin opiskelemaan Saamelaisalueen koulutuskeskukseen saamenkäsityön artesaaniksi syksyllä 2010, olin nähnyt aiemmin kauniita esineitä joita linjallani valmistettiin, ja halusin itsekin oppia tekemään moisia. Aikani koulussa värkkäiltyäni huomasin, että minähän pystyn ja opin tekemään todella hienoja käsitöitä. Halusin tehdä opinnäytetyökseni jotain oikein hienoa. En halunnut päästää itseäni liian helpolla, vaan pistää taitoni todella koetukselle, tehdä opinnäytetyöstä todellisen taidonnäytteen. Päädyin tekemään opinnäytteeksi jonkin suuren pahkatyön, johon taivuttaisin ympärille poronsarvea, ja jonka koristelisin lopuksi kaiverruksin ja lovileikkauksin. Inspiraation lähteenä lopputyölleni ovat munan täydellinen muoto sekä Martin Kuorakin suuret, upeat pahkarasiat. Minua miellyttää suuresti ruotsalaisen saamenkäsityöntekijän Martin Kuorakin muotokieli. Kaarevat, sulavat, kananmunamaiset muodot, joita hän töissään käyttää, miellyttävät silmääni todella paljon. Siinä onkin tavoitetta kerrakseen, sillä nämä Martin Kuorakin pahka-astiat ovat todellisia mestarin taidonnäytteitä. Mutta kuten sanoin, itseään ei pidä päästää liian helpolla. Siispä lähden mieli täynnä intoa ja uskoa työn touhuun!

2 2. Taustaa 2.1 Sámi duodji Aidon kansantaiteen syntyyn tarvitaan jokin käsillä oleva materiaali, kyky käyttää tätä materiaalia tarkoituksenmukaisesti ja järkevästi ja taito muotoilla ja koristella se taiteellisella aistilla ja herkkyydellä. (Fjellström 1972, 13) 2.1.1 Duodji Saamenkielen sana duodji tarkoittaa käsityötä. Duodji sisältää kaiken käyttöesineistä ja myyntiin tehdyistä käsitöistä aina nykypäivän moderniin taidekäsityöhön. (Kihlberg 1999, 38) Käsityöllä on pitkät perinteet, tehdyillä esineillä on ollut oma käyttötarkoituksensa, ja ne ovat tulleet käyttöön ja tarpeeseen. Esineet on valmistettu niistä materiaaleista, joita on ollut saatavilla. Perinteisiä kovista materiaaleista (puu, pahka, sarvi) valmistettuja käyttöesineitä ovat olleet työkalut, reet, ahkiot, veneet, kaarat, kuksat, naaput, lusikat, kauhat, kiisat sekä muut isommat säilytysastiat joitain mainitakseni. Oikeastaan kaikki tarvittava on tehty itse käsin. Käytettyjä materiaaleja ovat olleet nahka, jänteet, villa, puu, juuret, lehtipuiden parkki sekä poronsarvi. Kaikki nämä ovat alkuperäisiä materiaaleja, joita saamelaiset ovat pystyneet hankkimaan läheltä elinkeinonsa kautta. Riippuen elinkeinosta, ovat materiaalitkin olleet poikkeavia, esimerkiksi porosaamelainen teki lusikkansa poronsarvesta, kun taas inarilainen kalastajasaamelainen teki sen koivusta. (Kihlberg 1999, 38, Itkonen 1948, 304)

3 2.1.2 Käsityö nykypäivänä Kun ennen käsityö oli välttämättömyys ja elämän edellytys, ei se ole sitä enää tänään. Teollisuuden levittyä ja asuinolojen muututtua voi nykypäivänä kuka tahansa kävellä kauppaan ja ostaa mitä tahansa, mikä on peräisin mistä tahansa ympäri maapalloa. Enää ei ole tarvetta tehdä kaikkea itse. Tämä tarkoittaa yleensä sitä, että tieto, taito ja tekniikat alkavat häviämään. Ennen vanhaan oli luonnollista, että lapset oppivat käsityötaidot ja - tiedot kotona, ja vanhemmat siirsivät näin tiedon sukupolvelta toiselle. Tällä tavoin perinteet pysyivät elossa. Nykyään harva vanhempi opettaa kotona käsityötaitoja lapsilleen. Koulujen on täytynyt ottaa tämä rooli ja vastuu duodjin hengissä pysymisestä. (Kihlberg 1999, 43) Saamenkäsityö ei kuitenkaan hävinnyt teollisuuden myötä, vaan oli niitä, jotka pitivät kiinni vanhoista perinteistään. Turismi oli alkanut virrata pohjoiseen, ja turistit nähdessään mestarien tekemiä upeita saamenkäsitöitä, halusivat ostaa niitä. Tämä loi käsityöläisille uskoa jatkaa perinteisten käsitöiden tekemistä. Näin ennen pelkästään käyttöön tehdyistä esineistä tuli vähitellen enemmänkin upeaa ja arvostettua taidekäsityötä, jolla on juuret syvällä menneessä. (Kihlberg 1999, 43) Vaikka käsityö on pysynyt samana, ovat valmistusmenetelmät kehittyneet. Luulajan Lapissa 1670-luvulla pappina toiminut Samuel Rheen kuvailee sarvilusikoiden tekotapaa näin: kaiken minkä he leikkaavat he leikkaavat puukolla, eikä heillä ole siinä muuta työkalua (Fjellström 1972, 14). Nykyään käytössä on puukon lisäksi lukuisia työstöä helpottavia koneita ja työkaluja, on erilaisia hiomakoneita, sahoja ja porakoneita, joitain mainitakseni. Saamenkäsityöt tehdäänkin yhä vanhan perinteen mukaan, mutta sovellettuna uusiin työmenetelmiin ja uuteen käyttöön.

4 2.1.3 Ornamentit Saamelaiset ovat kautta aikain koristelleet esineensä upein kaiverruksin ja lovileikkauksin. Vanhimmat saamelaisten tekemät koristellut esineet ovat puisia suolöytöjä. Vanhimmat, iältään noin 2000 3500 vuotta, ovat suksia joissa esiintyy reunansuuntaisia viivakoristeita. Kemijärveltä on löytynyt upea suksen keulapuoli, jossa on näiden viivakoristeiden lisäksi nauhaornamentiikkaa sekä muun muassa hannunvaakuna. Tämä löydön ikä on arvioitu 800 1000 vuotta vanhaksi. Noihin aikoihin saamelaisten arvioidaan omaksuneen nauhaornamentiikan käytön, joko idästä tai lännestä käsin. (Itkonen 1948, 516) Vanhimmat ornamentiikkalöydöt ovat puuhun tehtyjä kuvioita, mutta nykyään saamenkäsityö tunnetaan ennen kaikkea upeista sarviin tehdyistä kaiverruksista. Suurin osa näistä vanhoista koristelluista sarviesineistä on peräisin 1800 luvulta, mutta myös 1700 luvulta on löytöjä (Itkonen 1948, 521). Itkonen kirjoittaa myös, että useimmissa paikoissa sarven koristelu on jo loppumassa (Itkonen 1948, 522). Onneksi näin ei kuitenkaan mitä ilmeisimmin ole käynyt. Ornamentiikka voidaan jakaa kasviaiheisiin sekä geometrisiin kuvioihin. Itäisemmässä ja pohjoisemmassa osassa saamelaisaluetta koristelu on kasviaiheista, kun taas etelämpänä geometristä. (Kihlberg 1999, 43) Nykyisin voi taas lähes varmasti kertoa nähdessään saamelaispuukon, onko se tehty Suomen vai Ruotsin puolella. Ruotsissa puukot on koristeltu usein lähes koko sarven alalta erittäin tarkoin pienin geometrisin kaiverruksin, kun taas Suomen puolella koristelu on usein pelkistetympää ja kasviaiheista.

5 2.2 Muotokieli 2.2.1 Saamenkäsityön muodosta Mielestäni saamenkäsityöt ovat uskomattoman kauniita. Niissä harvoin esiintyy teräviä, kulmikkaita muotoja, vaan ne ovat muodoltaan sulavalinjaisia ja kauniisti soljuvia. Tämän vuoksi ne ovat myös käytännöllisiä, reppuun heittäessä eivät terävät kulmat pistele selkää vasten. Pyöreys ja sulavuus pahkaesineissä johtunee siitä, että pahkat puussa kasvaessaan harvoin ovat kovin kantikkaita. Tehtäessä pahkasta jotain, määrää pahkan muoto sen, mitä siitä tulee. Mitä paremmin seuraa pahkan luonnollista muotoa, sitä kestävämpi esineestä tulee. Näin ollen oikein tehdyt pahkaesineet ovat luonnollisesti jokainen uniikkeja. Noudatettaessa pahkan luonnollista syyrakennetta, voi tehtävästä esineestä, oli se kuksa tai rasia, tehdä uskomattoman kevyen, ilman että siitä tulee heikko ja herkästi hajoava. Naappu on hyvä esimerkki saamenkäsityön muotoilun kauneudesta ja käytännöllisyydestä, se eroaa muotonsa puolesta täysin pohjoismaisesta maitokiulusta. Maitokiulussa on pyöreään pohjaan kiinnitetyt kimmet, jotka on liitetty yhteen. Naappu taas on koivunpahkasta koverrettu pyöreä astia, jonka reunat kääntyvät sisäänpäin, ja jossa on loivasti ylöspäin kaartuva kahva. Porojen lypsäminen on varmasti haastavampaa kuin lehmien, ja poron kanssa taajoessa maito läikkyisi kiulumallisesta astiasta helposti. Naapussa se sen sijaan pysyy sisäänpäin kääntyvien reunojen ansiosta. Olosuhteet ovat näin ollen luoneet täydellisen käsityötaidon tuotteen, joka täytti tehtävänsä loistavasti. (Fjellström 1972, 14)

6 2.2.2 Munan täydellinen muoto Munan muoto on täydellinen, absoluuttinen muoto. Sitä ei voi parannella. Se kuvaa koko maailmankaikkeutta ja elämän syntyä. Monien maailman kansojen alkukertomuksissa kuvataan maailman syntyneen juuri munasta, yleensä vielä niin, että muna särkyy, ja sen osista syntyy maa ja taivas, aurinko ja kuu, tähdet ja niin edelleen. Esimerkiksi Elias Lönnrotin kansanrunoista kokoaman Kalevalan ensimmäisessä runossa sotka lentelee etsien pesäpaikkaa ja munii sitten kuusi kultaista ja yhden rautaisen munan ilman immen polvelle. Pesäpaikka on kuitenkin turvaton, ja Ilmattaren liikehtiessä levottomasti pesivän sotkan polttaessa sen polvea, tippuvat munat rikkoutuen alkumereen. Näistä munan palasista maailma sitten syntyy. Ei munat mutahan joua, siepalehet veen sekahan. Muuttuivat murut hyviksi, kappalehet kaunoisiksi: munasen alainen puoli alaiseksi maaemäksi, munasen yläinen puoli yläiseksi tai taivahaksi; yläpuoli ruskeaista päivöseksi paistamahan, alapuoli valkeaista, se kuuksi kumottamahan; mi munassa kirjavaista, ne tähiksi taivahalle, mi muassa mustukaista, nepä ilman pilvilöiksi. (Kalevala, 1. runo) Munan muoto miellyttää, kiehtoo ja inspiroi minua suuresti, siinä on jotain mystistä ja suurta voimaa. Talvella 2012 vieraillessani Barentsin messuilla Saariselällä, törmäsin venäläiseen muoriin, jolla oli pieni esittelypöytä, jossa oli hänen maalaamiaan käsitöitä. Käsittääkseni työt eivät olleet hänen itsensä tekemiä, vaan vain maalaamia. Ihastuin heti yhteen upeasti maalattuun munaan, ja minun oli pakko ostaa se. Näin, että työ oli rakas hänelle itselleenkin, ja hänen oli vaikea luopua siitä. Myönnän olevani materialisti, sillä rakastan hienoja esineitä, ja tuo muna jotenkin kosketti ja inspiroi minua.

7 Luulen, että tällä munalla oli jotain tekemistä sille, että tein tämän jälkeen muutaman pienen ovaalin mallisen kokosarvisen rasian, ja tämän jälkeen halusin tehdä samantyylisen, mutta suuremman. Näin syntyi ajatus tähän lopputyöhön. Toinen vähintään yhtä paljon inspiroiva tekijä on Martin Kuorak ja hänen upeat pahkarasiansa, jotka miellyttävät silmääni suuresti. Kuva 1. Tekemiäni munamaisia sarvirasioita 2.3 Materiaalit Käytin työssäni koivunpahkaa, poronsarvea, sekä hopealankaa niittausta varten. Pahka, kuin myös poronsarvi, ovat materiaaleja, joita saamelaiset ovat perinteisesti käyttäneet tarve-esineissään. Ne ovat olleet ne materiaalit, joita on ollut saatavilla ja lähellä, ennen kuin muoveja ja emaleita oli keksittykään. Ne soveltuvat myös erinomaisesti erilaisiin käyttöesineisiin. Pahka on luonnonmateriaali, jossa sen muoto määrittelee pitkälti sen, mitä siitä voi tehdä. Pahkasta tehtävästä käsityöstä tulee sitä kestävämpi rakenteeltaan, mitä paremmin noudattaa pahkan luonnollista muotoa ja syyrakennetta.

8 Samoin on poronsarven laita, sitä ei voi venyttää, valaa eikä muovata kuten esimerkiksi hopeaa. Tämän vuoksi pahkan ja sarven työstäminen on haastavaa, materiaali määrittelee sen, mitä siitä voi tehdä. Eikä kahta samanlaista sarvea tai pahkaa ole olemassa. Et voi myöskään mennä kauppaan ja ostaa pahkoja tai sarvea, vaan ne pitää itse haalia. Pahkat täytyy pääsääntöisesti itse hakea metsästä, sarvea saa ostettua poronomistajilta. Vanhat käsityöntekijät ovatkin sanoneet, että näiden materiaalien työstäminen on paljon haastavampaa, kuin hopean työstö. Sitä kun saa ostettua valmiina eri muodoissa, ja sen voi sulattaa ja valaa aina uudestaan eri muotoihin. 2.4 Valmistusmenetelmät Työstän pahkaa ja sarvea pääsääntöisesti erilaisia koneita käyttäen. Oikeastaan vain loppuhionnan teen käsin. Sekä tietysti pahkan raakatyöstön teen erilaisilla taltoilla kovertaen. Muuten käytössä ovat suurissa määrin erilaiset hiomakoneet, pylväsporat, vannesahat sekä pienempiä hommia varten koululla oleva erittäin hyödyllinen paineilmakone, johon voi vaihtaa erilaisia hioma- ja koverruspäitä eri käyttötarkoituksia varten. Tässä työssä taivutan myös sarvia ensimmäistä kertaa suuremmissa määrin. Poronsarvi taipuu aika tiukkaankin muotoon, kunhan se on tehty tarpeeksi ohueksi, ja liotettu kunnolla. Sarven tulee liota vähintään yön yli vedessä, ja seuraavana päivänä ennen taivutusta liotella lähestulkoon kiehuvassa vedessä välillä sarvia väännellen. Kun sarvet tuntuvat sopivan notkeilta, ne ovat valmiita taivutusta varten. Kun sarvet on saatu taivutettua ja puristettua muottia vasten, niiden tulee kuivaa vähintään viikko, jotteivät ne heti oikenisi alkuperäiseen muotoonsa.

9 3. Työn valmistus 3.1 Suunnittelu Sain idean pahkarasiaan jo kevätlukukauden alussa, jolloin löysin myös tarvitsemani pahkat koulun varastosta. Minulla ei ollut tarpeeksi isoja omia pahkoja, eivätkä uudet olisi enää ehtineet kuivaa, joten päädyin käyttämään koulun pahkoja. Piirtelin alustavia luonnoksia rasiasta paperille. (Liite 1) Tuolloin myös hioin pahkat karkeasti muotoonsa sekä koversin kansiosaa. Ajatuksena oli aluksi tehdä sarviupotukset kiertämään sekä kantta, että pohjaa, ja rakentaa rasiaan jonkinlainen sarana sekä lukko toiselle puolelle. Piirsin erilaisia toteutusvaihtoehtoja paperille ja mietin asiaa. Rasia jäi kuitenkin tuolloin muiden kiireiden alle, välissä tein muun muassa hienon kokosarvituppipuukon, jonka upotus rasian alaosaan oli pitkään yhtenä toteutusvaihtoehtona. Rasian alaosa oli tasainen ja kovertamaton, upean loimuinen pahka, ja tuntui pahalta kovertaa sitä pois. Vaihtoehtoina oli upottaa pahkaan puukko, shottilasit ja pikkupullo, tai kovertaa alaosa kokonaan. Aika kului ja työssäoppimisjakson jälkeen oli aika ottaa pahkarasia taas työn alle. Aikaa oli rajallisesti, joten hylkäsin sarana-ajatuksen liian kokeellisena ja työläänä. En ole aiemmin tehnyt vastaavaa isoa pahkarasiaa, enkä sarventaivutustöitä juuri muutenkaan, joten haastetta oli jo tarpeeksi. Päädyin kovertamaan myös rasian alaosan, jolloin valmiista työstä tulisi mukavan kevyt. Rasian munamainen, sulava muoto oli ollut mielessäni jo alusta asti. Kannen sovituksen päätin tehdä niin, että sarvet tulevat kiertämään vain alaosaa, mutta ne tulisivat pahkan reunuksesta noin 5 mm yli. Tämän idean sain Laitin Ilmarilta keskusteltuani kannen sovituksesta hänen kanssaan. Kanteen tekisin sarvien mentävän hahlon, joka asettuisi tiukasti sarvien sisään. Kanteen suunnittelin ensin nelihaaraisen kahvan sarvesta, joka myötäilisi kannen muotoa. Tämä kahva muuttui kuitenkin työn edetessä pyöreäksi sarvipa-

10 laksi, jossa olisi sormenreikä keskellä. Rasiaa kiertävät sarvet ja kahvan kaivertaisin, ja pahkaa koristelisin lovileikkauksin. Tavoitteena oli pistää omat taidot koetukselle, ja pyrkiä tekemään lopputyöstä niin hieno kuin suinkin pystyn. 3.2 Pahkojen valinta ja ulkopuolen karkea muotoilu Löysin työhöni sopivat pahkat koulun varastosta. Hioin pahkojen kohtaavat pinnat tasaiseksi, jonka jälkeen tein mallin muodosta, ja piirsin sen pahkoihin. Hioin nauhahiomakoneella pahkat karkeasti muotoonsa, sekä oikaisin pohjan. Tämä tapahtui jo alkuvuonna, jonka jälkeen työ jäi hautumaan. Kuva 2. Pahkat alkutekijöissään 3.3 Kannen ja pohjan koverrus ja muu työstö Päädyin kovertamaan myös pohjan, joten koversin pohjan ja kannen käsin talttaamalla kevyemmäksi. Jätin vielä paljon pelivaraa pahkoihin. Pohjapahkan talttasin reunasta pystysuoraan, jotta saisin myöhemmin puristettua sarvipalat kunnolla pahkaa vasten. Hioin kannen ja pohjan kehän paperista tehtyä mallia apuna käyttäen identtisiksi, ja tämä muoto tulisi olemaan lopullinen, tai ainakin hyvin lähellä sitä. Kuva 3. Koverrusta

11 Kuva 4. Muoto alkaa hahmottua 3.4 Taivutettavien sarvien valinta ja työstö Rasian kehälle taivutettavat sarvet tuli saada mahdollisimman nopeasti taivutettua, sillä niiden kuivuminen kestää ainakin viikon, ja aikaa työn tekemiseen minulla oli kolme viikkoa. Sahasin ensin omista sarvistani siivuja vannesahalla, tämän jälkeen oikaisin ne karkeasti ja hioin sarven pinnan pois nauhahiomakoneella. En ollut kuitenkaan näiden sarvien laikukkaaseen pintaan tyytyväinen, joten hain koulun sarvivarastosta lisää sarvia. Kuva 5. Näistä aloin etsimään sopivia siivuja Sopivien sarvien tulee olla riittävän suuria ja vähäsasuisia, sekä muodoltaan mahdollisimman tasaisia. Sarvipaloista tulisi 25 mm leveitä ja noin 150 mm pitkiä, ja niitä tulee rasiaan neljä kappaletta.

12 Taivutuksessa joku sarvista saattaa napsahtaa poikki, joten tein varalta heti kolme ylimääräistä sarvipalaa. Ensin sahasin sarvia poikki sopivista kohdista, tämän jälkeen tutkin, mistä niistä tulisi sopivia paloja rasiaan. Sahasin sopivat siivut vannesahalla, minkä jälkeen oikaisin ne nauhahiomakoneella. Kuva 6. Sopivat aihiot ovat löytyneet Taivutettavat sarvet ohennetaan aina sasupuolelta, jotta huokoinen materiaali saadaan mahdollisimman vähäksi. Lähimpänä pintaa sarvi on myös kovinta, ja parempaa kaivertaa. Ulkopintaa hiotaan mahdollisimman vähän. Ohennuksen jälkeen muotoilin sarvien ulkopinnan suunnitellun kaarevaksi. Jätin sarvenpaloihin vielä oikaisuvaraa joka suuntaan, sillä ne saattavat vielä liotessaan ja taivutuksessa vääntyä vinoon. Kuva 7. Sarviaihiot muotoilun jälkeen Näin sarvet olivat valmiita taivutettavaksi. Laitoin sarvet lämpimään veteen likoamaan ja jätin ne sinne odottamaan seuraavaa päivää. Kuva 8. Sarviaihiot likoamassa

13 3.5 Muotti sarvien taivutusta varten ja taivutus En taivuttanut sarvia suoraan pahkarasian ulkokehälle, vaan tein taivutusta varten kaksi muottia, joiden kehä oli aavistuksen verran pienempi kuin lopullisen rasian kehän. Muotin tein siksi, ettei minun tarvinnut vääntää märkiä sarvia pahkan päälle, joka olisi kostuessaan saattanut vielä vääntyillä, ja aiheuttaa päänvaivaa. Muotista tein myös korkeamman, jolloin sain sarvet puristettua sitä vasten koko pinta-alaltaan. Muotteja piti tehdä kaksi jotta sain myös varasarvet taivutettua. Otin puuvarastosta kaksi sopivaa lankunpätkää, sattuivat olemaan koivua, puulajilla ei tässä ole niin väliä. Oikaisin lankkujen toisen puolen oikohöylällä, minkä jälkeen ohensin lankunpätkät tasaiseksi tasohöylällä. Tein paperista mallin, jonka avulla piirsin kehän ääriviivat lankkuihin. Sahasin muotin irti lankuista jättäen hieman pelivaraa ja hioin muotit muotoonsa hiomakoneella. Porasin muotteihin reikiä 18mm poranterällä tasaisin välein puristimia varten. Kuva 9. Muotit sarvien taivutusta varten Sarvet olivat lionneet vadissa yön yli, ja muotteja tehdessäni olin välillä vaihdellut veden aina niin kuumaan kuin hanasta saa. Lopuksi keittelin myös vedenkeittimellä vettä, ja kaatelin sitä aina sarvien päälle. Taivuttelin sarvia välillä, ja kun ne tuntuivat sopivan notkeilta, oli aika aloittaa taivutus. Taivutus sujui kuin oli suunniteltukin, puristin pikkupuristimilla tarpeeksi tihein välein sarvet muotteja vasten. Kuva 10. Hyvin sujuu

14 Paria kolmea sarvea jouduin vielä ohentamaan nauhahiomakoneella, kun ne olivat jääneet hieman paksuiksi, eivätkä tuntuneet vääntyvät kehän kaarelle. Lopuksi kaikki seitsemän sarvea olivat taivutettuna kehällä, neljä niistä tulisi varsinaiseen työhön, ja loput varalle. Yksikään ei napsahtanut taivutuksessa poikki. Silti varasarvista oli vielä hyötyä, kuten tulin huomaamaan. Kuva 11. Puristimia piisaa Asetin muotit sarvineen pattereita vasten kuivumaan, sarvien tulisi kuivaa sopivan lämpöisessä tilassa, liika kuumuuskaan ei ole hyväksi. Parin päivän päästä päästelin puristimia pois sieltä täältä, missä niillä ei enää näyttänyt olevan vaikutusta. Pasilta sain myös neuvon, että kannattaa sahata muottien kehälle vannesahalla pikku uria, jolloin sarvet kuivuvat paremmin myös sisäpuolelta. Näin myös tein. Kuva 12. Sarvet kuivumassa

15 3.6 Sisennyksen tekeminen rasian alaosaan sarvia varten Mietin, miten saisin helpoiten tehtyä rasian alaosaan sisennyksen, johon sarvet tulisivat. En keksinyt oikein mitään fiksua ratkaisua, ja arvelin, että Pasilla sellainen voisi olla. Niinpä menin kysymään taas neuvoa, ja hyvän neuvon sainkin. Minun ei tarvinnut sahata uraa käsivaralla, vaan höyläsin tasohöylällä puukappaleen juuri sopivan paksuiseksi uran korkeuteen nähden, otin tasaisen levyn kappaleen, pistin höyläämäni palan siihen, sahan lappeelleen palan päälle, sahan päälle vielä puupalikan, ja puristin koko hoidon kahdella puristimella pöytää vasten. Säädin vielä sahan tarkasti niin, että se puree vain kahden millin syvyyteen. Näin minulla oli helppokäyttöinen saha, jolla sain kätevästi koko rasiaa kiertävän uran, joka oli tarkalleen 20 mm yläreunasta ja 2 mm syvä. Sahaus tapahtui yksinkertaisesti pyörittelemällä rasian alaosaa väärinpäin tasolla sahaa vasten. Kuva 13. Uran sahausta Kuva 14. Lähikuva sahavärkistä Onneksi olin tehnyt alaosan pohjan tasaiseksi niin, että koko hoito oli täysin vaaterissa. Näin ollen pistin pylväsporaan paineilmakoneen hiomasylinterin, säädin pylväsporan korkeuden niin, että hiomasylinteri ulottuu juuri sahaamani uran reunaan, ja pyörittelemällä tarkasti rasiaa suorassa pitäen hioin uran, johon sarvet tulisivat. (Kuva 15.) Näin tehden työ oli verrattain nopeaa, ja sisennyksestä tuli myös täysin suora. Viilaa käytin lopuksi vain hieman siistimiseen.

16 Kuva 15. Hahlon hiominen pylväsporalla Tehtyäni sisennyksen tein jo alustavasti valmiiksi taivutettujen sarvien väliin tulevat välipalat, joita en taivuttanut vaan hioin ne muotoonsa nauhahiomakoneella. Kuva 16. Välipalat Kuva 17. Ura sarville hiottuna

17 3.7 Sarvien liimaus Oli kulunut viikko sarvien taivutuksesta, ja ne olivat kuivuneet tarpeeksi. Otin sarvet irti muotista ja mallailin niitä rasiaan paikoilleen. Minulla oli onneksi tehtynä ylimääräisiä sarvia, joten oli helppo vain valita niistä parhaiten istuvat. Sarvet istuivat jo tässä vaiheessa hyvin kehälle, mikä oli positiivista. Numeroin sarvet ja pahkan niin, että myöhemmin muistaisin, mikä sarvi oli milläkin paikalla. Merkkasin pahkaan tarkasti sarvien tulevat paikat. Oikaisin sarvet hiomakoneella, sekä lyhensin ne lopulliseen mittaansa. Toisella koneella oikaisin sarvien sisäpinnat. Mallasin sarvet paikoilleen ja puristin ne siihen, ne istuivat hyvin, mutta jätin ne kuitenkin vielä asettumaan seuraavan yön yli. Seuraavana päivänä liimasin sarvet kehälle. Puristin ensin koko pahkan kiinni pyöreään penkkiin, jotta saisin tarvittaessa myös puristettua sarvia alaspäin, enkä pelkästään kehää vasten. Levitin liimaa aina yksi kerrallaan sarveen ja kehään, ja puristin lukuisilla puristimilla sarven tarkasti sille ennalta määrätylle paikalleen. Näin toimin neljä kertaa ja rasia loikkasi aimo askeleen eteenpäin! Seuraavana päivänä sovitin tarkasti ja liimasin vielä jo aiemmin tekemäni välipalat pitkien sarvien väliin. Kuva 18. Sarvet liimattuna kehälle

18 3.8 Alaosan ohennus ja viimeistely Liimattuani sarvet alaosan kehälle, en voinut enää puristaa rasiaa höyläpenkkiin, vaan minun piti ohentaa rasia sisältä käsin pylväsporakoneeseen asennettavaa hiomapalloa käyttäen. Hiomista oli paljon ja aikaakin se vei reilusti ennakoitua enemmän. Hioin ensin karkealla pallolla (p40), ja siirryin aina asteittain hienompaan ja hienompaan karkeuteen. Viimeiseksi karkeudella p400, minkä jälkeen kastelin pinnan, jolloin koneella lyttyyn hiotut puunsyyt nousevat pystyyn. Tämän jälkeen hioin sisäpuolen käsin aina karkeuteen p2000 saakka, välillä pintaa kastellen. 3.9 Sarvien siistiminen muotoonsa sekä niittaus Ennen kuin pystyin sovittamaan kannen rasiaan, täytyi sarvet saada niitattua kiinni, etteivät ne sovitusvaiheessa irtoaisi liimauksesta. Täytyi siis hioa sarvet muotoonsa, jotta ne saisi niitattua. Tämä osoittautuikin haastavaksi tehtäväksi, ja usko koko rasiaan oli jo vähällä horjua. Deadline tuntui painavan päälle, eikä rasia näyttänyt valmistuvan, vaikka kuinka teki töitä. Osasyynsä tähän uskonkoetteluun oli varmasti myös maanantaipäivällä sekä edeltävällä viikonlopulla, joka oli erinäisistä syistä suhteellisen rankka. Sain kuin sainkin sarvet lopulta hiottua aluksi paineilmakoneella, ja lopuksi käsin viimeistellen. Kuva 19. Sarvikehä hiottuna

19 Niittien reikien tekoa varten höyläsin apuvälineeksi suorakulmaisen lankunpätkän, jota vasten sain pikkupylväsporalla porattua reiät sarviin suoraan linjaan. Senkkasin reiät sarvien puolelta isommalla poranterällä niin, että niitatessa hopea painuu senkkiin ja näin pitää sarvet kiinni. Kuva 20. Reikien poraus niittejä varten Otin Ø1,5 mm hopealankaa, pätkin sen oikean mittaisiksi paloiksi, ja naputtelin niittausvasaralla lankojen toiset päät naulankannan tapaiseksi. Tämän jälkeen asetin niitit paikoilleen, katkaisin ja viilasin ne sopivan mittaisiksi, ja niittasin hopeapuolella niitit kasaan. Niittejä tuli rasiaan yhteensä 20. Kuva 21. Niittien naputusta Kuva 22. Niittaus

20 3.10 Sisennyksen tekeminen kanteen Kanteen tehtävä sisennys tehdään niin, että sisennyksen sivuprofiili on ikään kuin loivan puolikaarenmuotoinen. Näin kansi löytää helposti paikkansa, ja asettuu paikoilleen loksahtaessaan tiukasti alaosaa vasten. Kanteen tein sisennyksen samanlaista sahavekotinta käyttäen kuin aiemmin tehdessäni sisennyksen alaosaan sarvia varten. Höyläsin puupalikan 3 mm paksuuteen, otin Kuva 23. Havainnekuva kannen sovituksesta saman tasaisen levyn kuin aiemmin, asetin puupalikan siihen, sahan palikan päälle lappeelleen, vielä palikan sahan päälle tueksi, ja puristin jälleen koko hoidon kahdella puristimella pöytään kiinni. Säädin vielä sahan niin, että se puree tasan 2 mm syvyyteen. Näin pyörittelin kannen alaosaan uran, joka oli 2 mm syvä, sekä 4 mm etäisyydellä kannen reunasta. Kuva 24. Uran sahaus kanteen Tämän jälkeen hioin enimmät varovasti pois nauhahiomakoneella, minkä jälkeen talttasin varovasti taltalla, ja lopuksi viilalla tarkasti viilaten. Koko päivä siinä meni kantta sovittaessa, kunnes sain kannen lähes paikoilleen, ja jätin sen siihen odottamaan viimeistelyä. Usein kansi vielä löystyy omia aikojaan, kun sitä ohentaa ja työstää. Näin kannesta ei tule liian löysä, kun sen jättää tässä vaiheessa tiukaksi.

21 3.11 Kahvan tekeminen kanteen Minulla oli alusta asti ollut mielikuva rasian kanteen tulevasta lovileikkauksesta, ja mietin, miten saisin sarvesta tehdyn kahvan liitettyä siihen. Olin miettinyt aluksi jonkinlaista nelihaaraista sarvikahvaa, mutta jossain vaiheessa sain idean pyöreästä sarviupotuksesta, jossa olisi reikä keskellä, josta kansi sitten nostettaisiin pois. Aluksi mietin pyöreää reikää, mutta päädyin lopulta ovaalin malliseen, samanmuotoiseen kuin itse rasian ulkokehä. Sarvi tulee kiinni vain reunoiltaan niin, että teen kanteen reiän kohdalle pyöreän montun, johon sormi sopivasti sopii, ja josta kannen saa nostettua pois. Tein tuolloin myös prototyypin kahvasta. Vastaavaa en ole missään nähnyt, enkä tiedä, onko sellaista tehtykään. En myöskään tiedä kahvan käytännöllisyydestä, mutta ainakin se sopii rasian muotoon, ja yhdistyy lovileikkausiin. Kuva 25. Kahvaproto Valitsin sopivan sarven kahvaa varten, se löytyi yllättävän helposti ollen varmaan ensimmäinen sarvi, jonka käteeni otin. Sahasin vannesahalla sarven halki, ohensin hiomakoneella sasun pois sisäpuolelta, ja hioin sarven pinnan pois nähdäkseni, minkä värinen sarvi oli. Koko rasian teossa en pyrkinyt löytämään valkoisia sarvia, vaan luonnollinen väri riitti minulle, kunhan se ei ollut ruma. Piirsin tulevan lovileikkauksen harpilla rasian kanteen, sillä sarvi asettuisi tämän kuvion sisään, ja kuvion koko määräisi kahvan koon. Näin sain selville sarven tulevan halkaisijan, piirsin sen harpilla sarven pintaan, ja hioin tarkasti hiomakoneella sarven pyöreäksi niin, että halkaisija kasvaa hieman, mitä lähemmäs sarven pintaa mennään. Näin asetettaessa upotusta paikalleen, se tiivistyy automaattisesti alaspäin painettaessa. Kuva 26. Leikkuukuva ja kahva-aihio

22 Tein paperista muotin sarveen tulevaa ovaalia reikää varten, piirsin reiän ääret kahva-aihioon, porasin pienellä poralla reiät ovaalin päihin, ja sahasin lehtisahalla ovaalin irti sarvesta. Tämän jälkeen hioin paineilmakoneella sarven sisäpuolelta niin, että reikä laajenee alaspäin mentäessä. Sitten hioin paineilmakoneella ja pienellä hiomapallolla kuopan kanteen, minkä jälkeen aloin talttaamaan upotusta, johon kahva tulisi. Viilsin aluksi lovileikkausveitsellä upotuksen ääriviivat, ja sen jälkeen pikkuhiljaa varovasti talttasin upotuksen sarvelle. Kuva 27. Upotuksen talttausta Ennen kuin liimasin kahvan paikoilleen, hioin vielä kuopan kannessa sileäksi aina karkeuteen p2000 asti välillä pinnan kastellen. Tein myös puumerkin ja vuosiluvun monttuun. Tämän jälkeen öljysin vielä kuopan parafiiniöljyllä ja liimasin kahvan paikoilleen muutamalla puristimella. Kuva 28. Kahva valmiina liimaukseen

23 3.12 Viimeistelyhionta sekä kannen lopullinen sovitus Kun kahva oli paikoillaan, ja rasia muutenkin muodossaan, alkoi loppusuora häämöttää. Ohensin kannen hiomapallolla sisäpuolelta sopivan ohkaiseksi, minkä jälkeen viilasin kannen pykälän tarkasti. Lopulta kansi loksahti paikoilleen. Viilasin sitä vielä kuitenkin niin, että sen sai helposti pois ja takaisin. Porasin myös kahvaan reiät niiteille sekä niittasin sen kiinni hopeaniiteillä. Kuva 29. Kansi loksahti paikoilleen Tämän jälkeen hioin rasian kauttaaltaan sileäksi aina karkeuteen p1200 asti. Kostutin pinnan välillä, jolloin lyttyyn painuneet syyt nousevat ylös, ja sileältä tuntunut pinta muuttuu jälleen karheaksi. Kun näin tekee muutaman kerran, ei rasia enää kostuessaan muutu karheaksi, vaan se on todellakin hiottu sileäksi. Näin rasia oli valmis koristeltavaksi. 3.13 Lovileikkuu ja kaiverrus Kanteen tuleva kuvio oli ollut mielessäni jo alusta asti, joten sitä ei tarvinnut sen kummemmin miettiä. Olin piirrellyt aiempana talvena kuvioin paperille, ja halusin käyttää sitä jossain suuressa työssä. Kuviossa on jotain, mikä kiehtoo minua.

24 Kuva 30. Mystinen kuvio Piirsin harpilla kuvion kanteen ja leikkasin tarkasti sen esille pahkasta. Lovileikkaus tapahtuu niin, että terävällä veitsellä irrotetaan soiro puusta kahdella noin 45 asteen kulmassa tehdyllä viillolla; ensin piirretyn viivan toiselta puolen, ja sitten toiselta. Kuva 31. Soiroa irtoaa

25 Kaiverruksetkin olivat ehtineet tekeytyä mielessäni tekoprosessin aikana. Päädyin kaivertamaan saman kuvion myös pitkien sarvien välissä oleviin sarvipaloihin, näin koko rasiasta tuli mukavan yhtenäinen. Pitkiin sarviin kaiversin punoskuvion, joka miellyttää silmääni suuresti, ja sopii kokonaisuuteen. Kuva 32. Kaiverrusten piirtäminen on tarkkaa puuhaa Kuva 33. Kuin myös itse kaiverrus Kuva 34. Terävällä kaivertimella sarvi irtoaa kierteisenä soirona Kaiverrettavaa oli paljon, ja aikaa meni aamusta iltamyöhään koko päivä. Lopputulos on kuitenkin sen arvoinen. 3.14 Rasian värjäys ja lopullinen viimeistely Kaiverruksen jälkeen rasia oli värjäystä ja öljyämistä vaille valmis. Tein värin lepän parkista hienontamalla parkkia karkealla raspilla. Mitä hienommaksi parkkiaineksen saa, sitä paremmin väri siitä irtoaa. Pistin hienon parkkiaineksen tyhjään pilttipurkkiin ja kaadoin päälle ammoniakkia niin, että parkki peittyy kokonaan nesteen alle. Huljuttelin hieman, ja lorautin päälle tilkkasen vettä.

26 Parkkiväri tekeytyi noin tunnin verran, jonka aikana huljuttelin purkkia välillä. Kokeilin värin sopivaksi toiseen pahkapalaan, ja kun se oli sopiva, värjäsin rasian parkkivärillä. Kuivuttuaan toistin vielä käsittelyn. Kuva 35. Värjäys käynnissä Tämän jälkeen öljysin pahkat parafiiniöljyllä ja värjäsin kaiverrukset kahteen kertaan samalla parkkivärillä. Värin kuivuttua kaiverruksen päälle pyyhin enimmät värit pois kostealla paperilla ja vedin oksalakan kaiverruksen päälle, jotta väri pysyy urissaan. Kuva 36. Kaiverruksen lakkaus oksalakalla

27 Tämän jälkeen hioin lakat pois sarvista hienolla hiekkapaperilla, ja hioin vielä koko rasian kauttaaltaan kiiltäväksi hiekkapaperilla karkeudeltaan p2000. Kello näytti tässä vaiheessa viisi yli puolen yön, ja esitys oli seuraavana aamuna. Ehdinpä kuitenkin! Kuva 37. Väsynyt tekijämies Kuva 38. Valmis rasia ja sen esikuva

28 4. Pohdinta Rasiassa oli tekemistä todella paljon. Paljon enemmän kuin arvasinkaan. Aina kun näytti siltä, että kohta tulee valmista, kävi ilmi, että työtä vielä riitti. Aikataulu oli tiukka, ja kun vielä ennalta sovittu lomamatka ajoittui opinnäytteen tekemisen kohdalle, väheni työaika viikolla. Olinkin lähestulkoon joka päivä koulussa aamu kahdeksasta ilta kahdeksaan, silti välillä tuntui, ettei aika riitä mihinkään. Pinna oli tiukalla, enkä varmasti ollut parasta seuraa kenellekään. Halusin kuitenkin saada rasian valmiiksi, ja tehdä sen niin hyvin kuin suinkin pystyn. Jälkeenpäin ajateltuna olisin voinut aloittaa rasian tekemisen aikaisemmin, jolloin stressitasokin olisi varmasti pysynyt matalammalla. Halusin tehdä opinnäytteestäni jotain suurta ja hienoa, oikean taidonnäytteen jollaista ei joka päivä näe. Varmasti olisin päässyt helpommallakin tekemällä jonkun yksinkertaisemman ja tutumman työn. Tällaista rasiaa, tai mitään sen suuntaistakaan en ollut aiemmin tehnyt. Otin kuitenkin haasteen vastaan, ja myös onnistuin siinä. Hermot kylläkin olivat tiukan aikataulun takia välillä todella pingottuneet. Itseensä pitää uskoa ja itseltään pitää vaatia, muttei mennä siinäkään liiallisuuksiin. Mielestäni käsityöläisen ei koskaan pidä luulla olevansa valmis, sillä silloin ei voi enää kehittyä ja tulla paremmaksi. Täytyy uskaltaa ottaa vastaan haasteita. Tässä lopputyössä otin haasteen vastaan, enkä kadu sitä laisin, muuten tuskin olisin tehnyt vastaavaa rasiaa ollenkaan. Nyt tein, ja se on hieno muisto näistä kouluvuosista, ellei joku sitten tarjoa siitä tarpeeksi suurta setelitukkoa.

29 5. Kustannuslaskelma OMAKUSTANNUSHINNOITTELU MUUTTUVAT KUSTANNUKSET aika x ajan hinta x 1,75 = yhteensä A. Työkustannukset Kerroin henkilösivukulujen Kohdan b hinta määritellään työkohtaisesti työmäärän h mukaan /h kattamiseksi yhteensä 1. Suunnittelun osuus 10 10 1,75 175,00 2. Valmistukseen + viimeistelyyn 120 14 1,75 2 940,00 Työkustannukset yhteensä (= a + b ) 3 115,00 B. Materiaalikustannukset menekki x hinta = yhteensä menekki ( m, Huomaa, että käytät hintaa, missä EI ole kg, g, m2, arvonlisäveroa m3 ) / yksikkö Y HTEENSÄ Hirvaan sarvi 1 13 13,00 Koivun pahka 2 35 70,00 Hopealanka 10 0,8 8,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Materiaalikustannukset yhteensä ( = d + e + f + g + h + i + j ) 91,00 MUUTTUVAT KUSTANNUKSET YHTEENSÄ ( = c + k ) 3 206,00 VEROTON MYYNTIHINTA ARVONLISÄVERO ( = laske 22 % verottomasta myyntihinnasta ) 22 % 705,32 TUOTTEEN KOKONAISHINTA ( = l + m ) 3 911,32

30 Lähdeluettelo Fjellström, Phebe 1972. Saamelaisten kansantaide. Teoksessa Rátz, Istwán. Saamelaista kansantaidetta. 1. painos. Helsinki: Otava Itkonen, T. I 1948. Suomen Lappalaiset vuoteen 1945. 1. painos. Porvoo: WSOY Kihlberg, Kurt 1999. Giehta Dáidu. 1. painos. Piteå: ReklamCity Lönnrot, Elias 1985. Kalevala. Kuvittanut Björn Landström. Keuruu: Otava Kuvaluettelo Kuva 10 Kuvat 13 & 14 Kuva 22 Kuvat 21, 32, 33, 35, 36, 37 Loput kuvat tekijän Arto Saijets Pasi Jaakonaho Tytti Bräysy Juulienna Näkkäläjärvi

31 Liitteet Liite 1. Luonnoksia