KULTTUURIPALVELUT. Harrastustakuu

Samankaltaiset tiedostot
SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B SALO

SALON MUSIIKKIOPISTO

OPETUSTARJOTIN

Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu

AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ

Kaupunginvaltuusto Kulttuurilautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

Kotkan seudun musiikkiopisto on musiikkiin erikoistunut taideoppilaitos, joka järjestää musiikin ja siihen liittyvien muiden taidemuotojen opetusta.

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON

Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa Kuntamarkkinat

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus

Kulttuuri- ja liikuntapalvelut Palvelujohtaja Ari Karimäki

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

Lisää liikettä lapselle ja nuorelle peruskouluiässä KOULU JA SEURA

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari

Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella

Taidetestaajat Valtakunnallinen lastenkulttuurifoorumi

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO

Kasvun ja oppimisen lautakunta liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn tulokset

Taide lähtee kasista! Koulumme osallistuu Taidetestaajiin. Tietopaketti opettajankokoukseen Syksy 2018

KAUPUNGIN KOULULAITOKSEN KOULUT, OPPILAAT, OPETTAJAT JA OPETUSTUNNIT

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lentävänniemen koulu lv

OKM:n seuratuen haku

Kämmenniemen koulupolku

Ympäristön muutos. Uusi hyvinvointi. Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti. Tulevaisuuden kunta. Muuttuva johtaminen.

PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE

Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma

Kirkkonummen musiikkiopisto. Taiteen perusopetuksen laaja oppimäärä. Ilmoittautuminen

Sisällysluettelo Yhteystiedot Yleiset ehdot sekä vuokrausehdot Liikuntasalit Uimahalli Ulkoliikuntapaikat Sauvosaaren urheilupuisto Tervahalli

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen

Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana. Joni Kinnunen

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO

VUOSISUUNNITELMA

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

Palvelu: Kulttuuripalvelut Vastuuhenkilö: Kari Silvennoinen

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

Sivistystoimen vastaus valtuustoaloitteeseen nro 7/2016 Harrastustakuu jokaiselle lapselle vähintään yksi harrastus

Varhaiskasvatuspalvelut

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku

Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen saatavuuden parantaminen -kärkihankkeen tulokset Niilo Mäki Instituutin arviointi

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihanke Taiteen ja kulttuurin saatavuuden parantaminen lapsille ja nuorille

Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn vastaukset

Opas perusopetukseen pyrkivälle

Laadukasta. vapaa-aikaa Kemissä

TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman.

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.

Meri-Lapin musiikkiopisto

ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODELLE

Imatran kaupunki. Varhaiskasvatuksen kulttuuri- ja liikuntapolku

Kulttuurikasvatussuunnitelma takaa kaikille lapsille ja nuorille tasaarvoisen mahdollisuuden kokea monipuolisesti paikallista kulttuuria.

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TORNION KANSALAISOPISTOSSA

Kulttuurikansion toteutus

Monien kulttuurien espoolaiset kulttuurin tulosyksikön palveluissa

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Kuopion kaupunki uuden lain toimeenpanijana

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv

Ajankohtaista Opetushallituksesta

Pula kerhoista vai runsaudenpula?

VUOSISUUNNITELMA

Kämmenniemen koulupolku

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Tilojen ym. käyttömaksut

Porolahden peruskoulun painotettu musiikin opetus. Toteutetaan yhteistyössä Itä-Helsingin musiikkiopiston kanssa

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille

PIRKANMAAN ALUEELLINEN KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA

KAUPUNGIN KOULULAITOKSEN KOULUT, OPPILAAT, OPETTAJAT JA OPETUSTUNNIT

Osaavat luovat MAAILMOJA

Sisällysluettelo Yleiset ehdot & Vuokrausehdot Liikuntasalit Uimahalli Ulkoliikuntapaikat Sauvosaaren urheilupuisto Tervahalli

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma

Ko u l u l a i s t e n LAINSÄÄDÄNTÖ TOIMINTA OHJAAJAT VASTUU

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON

ILMAJOEN TANSSIKOULU

Tp 2010 Ta 2011 Käyttö 1-6/10 Käyttö 1-6/11 Käyttö-% Menot 25,1 30,6 15,7 12,0 39,1 Tulot Netto 25,1 30,6 15,7 12,0 39,1

Hyvinvointi ja liikkuminen

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

KULTTUURILAUTAKUNTA 74

OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 33/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia.

Mikä on IHMU koulu? Peruskoulun musiikkipainotteinen linja integroituna musiikkiopiston ryhmäopetukseen

Yhteinen kaupunki hyvinvointia taiteesta Lapin ammattikorkeakoulu, Lapin yliopisto, Kemin kaupunki ja Lappia

KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT ALKAEN

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Transkriptio:

KULTTUURIPALVELUT Harrastustakuu

2 Sisällys Sisällys...2 Kemin avoin nuorisotyö...3 Nuorisotilatoiminta...3 Liikkuva nuorisotyö...3 Urban Park...4 Liikennepuisto...4 Yhteistyö muiden toimijoiden kanssa...4 Kemin kaupunginkirjasto...5 Kemin kaupunginorkesteri ja Meri-Lapin jousikvartetti...5 Kemin lastenkulttuurikeskus...5 Kemin liikuntapalvelut...10 Kemin kaupunginteatteri...11 Länsi-Pohjan musiikkiopisto...11 Pop/jazz-linja...13 Perusopetuksen oppilaskerhot ja iltapäiväkerhot...13

3 Kemin avoin nuorisotyö Nuorisotilatoiminta Avoin nuorisotyö Kemissä tarjoaa matalan kynnyksen ajanvietto- ja harrastusmahdollisuuksia ympäri kaupunkia. Nuorille on tarjolla perinteistä tilatoimintaa Takajärvellä Takitsun toimintakeskuksessa, Hepolassa nuorisotila Siivessä sekä Karihaarassa Karihaaran kansantalolla. Perinteisellä tilatoiminnalla tässä tarkoitetaan kaikille nuorille avointa ja maksutonta toimintaa, jossa ei kilpailla. Osallistuminen on vapaaehtoista ja jokaista arvostetaan omana itsenään. Toimintaan osallistuu sekä muissa harrastuksissaan aktiivisia nuoria että nuoria, jotka eivät voi tai halua osallistua tavoitteellisempaan toimintaan. Nuorista Suomessa- tutkimuskoosteessa käy ilmi, että ystävät ovat tärkein asia nuorten vapaa-ajassa. Nuoret näkevät tärkeimpänä omaehtoisen toiminnan ystävien kanssa, sen jälkeen perheen kanssa vietetyn ajan ja tämän jälkeen arvostetaan järjestäytynyttä kansalaistoimintaa. Nuoret ovat pääsääntöisesti tyytyväisiä elämäänsä kokonaisuutena. Omaan fyysiseen kuntoon ja taloudelliseen tilanteeseen nuoret eivät kuitenkaan ole kovin tyytyväisiä. (Nuorista Suomessa, s. 21.) Nuorisotilatoimintaan osallistuminen on nuorille harrastus, jossa nuoren kasvun ja kehityksen tukena kulkee aina ammattitaitoinen nuoriso-ohjaaja. Nuorisotilatoiminta vahvistaa nuoren sosiaalisia taitoja, tuo mielekästä tekemistä vapaa-aikaan, lisää nuorten osallisuutta aktivoimalla nuoria tekemään itse, luo yhteenkuuluvuutta, tukee nuoren itsenäistymistä ja on ennen kaikkea ennaltaehkäisevää nuorisotyötä. Suuri osa kävijöistä on ns. vakionuoria, jotka viettävät tiloilla suurimman osan illoista kouluvuoden aikana. Toiminta vastaa säännöllisyydeltään, vastuiltaan, sosiaaliselta arvoltaan ja sitoutumiseltaan muunlaista harrastetoimintaa. Nuorisotilatoimintaan kuuluu erilaiset toiminnalliset päivät, kuten ruuanlaittoa yhdessä aikuisen kanssa, erilaiset yhteisölliset pelit ja turnaukset. Tilatoiminnassa tärkeää on myös pelitoiminta ja nuorisotyön antamat mahdollisuudet kyseiseen harrastusmuotoon, esimerkiksi LAN pelitapahtumien kautta. Liikkuva nuorisotyö Kemin kaupungin avoimen nuorisotyön tarjoamista harrastusmahdollisuuksista puhuttaessa yksi iso kokonaisuus on PuuhaPaku, liikkuva nuorisotyö = nuorisotyötä siellä, missä nuoret ovat. liikkuva nuorisotyötoiminta alkoi kesällä 2015 suurella suosiolla ja jatkuu edelleen. Toimintaan kuuluu liikkuvan nuorisotyön PuuhaPaku -pakettiauto, joka sisältää monipuolisesti erilaisia harrastusvälineitä esimerkiksi: jalka-, kori- ja pesäpallon pelaamiseen, katusählyvälineet, frisbeegolf välineet, soittimia ja Pop- Up nuorisotilan pystyttämiseen.

4 Puuhapakun toimintaidea perustuu siihen, että Puuhapaku menee sinne missä nuoret ovat. Nuoret voivat itse tilata PuuhaPakun haluamaansa paikkaan. Lapset, nuoret sekä nuoriso-ohjaajat sopivat yhdessä toiminnasta, joka voi olla esimerkiksi yhteinen pesä- tai koripallopeli tmv. kaupungin lähiliikuntapaikoilla tai liikuntakentillä. Puuhapaku vahvistaa ja tukee lasten ja nuorten liikunnallista harrastamista maksuttomasti, missä tavoitteena on mukava yhdessäolo ja ilo. Aktivoivalla toiminnalla saadaan mukaan myös esimerkiksi maahanmuuttajia, joka tukee heidän kotoutumista. Talvikaudella 2016-2017 Puuhapaku järjestää Pop-Up nuorisotilatoimintaa kaupungin kirjastossa, Karihaaran koulussa, Sauvotalon audiotoriossa ja Karihaaran kansantalon nuorisotilalla. Lisäksi Puuhapaku tekee tilauksesta keikkoja muiden nuorten kanssa toimivien tahojen tapahtumiin ja toimintaan. Laaja yhteistyö mahdollistaa nuorille matalan kynnyksen tavan tutustua Kemissä tarjottaviin harrastusmahdollisuuksiin.. Urban Park Avoimen nuorisotyön harrastustoiminnan mahdollisuuksia lisää myös Urban Park, mikä on lapsille ja nuorille suunnattu monitoimipuisto Mansikkanokalla. Puistoon sisältyy esimerkiksi boulderointi seinä, streetworkout teline, mahdollisuus graffitien maalaamiseen, esiintymislava ja nuotiopaikka. Liikennepuisto Kemin kaupungin nuorisotyö järjestää kesäisin maksutonta ohjattua liikenneopetusta 4-12 vuotiaille, Kemin keskustassa sijaitsevassa Koivuniemen puistossa. Polkuautoilla voivat ajaa 4-12 -vuotiaat ajokortin suorittamisen jälkeen. Perheen pienemmille on omalla alueella tarjolla kolmipyöräisiä polkupyöriä, potkumopoja ja -lautoja. Alle kouluikäiset ovat tervetulleita puistoon yhdessä aikuisen kanssa. Lapset ovat puistossa hoitajien tai vanhempien vastuulla. Liikennepuisto on monipuolinen ja toiminnallinen ympäristö, jossa viihtyy koko perhe. Liikennepuisto tukee vanhempien kasvatustyötä liikenneopetuksen sekä ohjauksen avulla. Lapsille opetetaan liikennesääntöjä ajokorttiopetuksen muodossa. Yhteistyö muiden toimijoiden kanssa Avoin nuorisotyö tekee monipuolista yhteistyötä muiden nuorten kanssa toimivien järjestöjen kanssa. Esimerkiksi Kemin seudun 4H pitää alakoululaisille askartelu-/liikuntakerhoa Takitsun toimintakeskuksessa kerran viikossa. Luotolan nuoret järjestävät nuorisotilatoimintaa Hepolassa, nuorisotila Siivessä. Lisäksi Luotolan nuoret järjestävät monipuolisesti kerhoja sekä päiväleirejä alakoululaisille kesällä. Nuorisotyö tekee yhteistyötä myös eri urheiluseurojen ja seurakunnan kanssa, mm. erilaisten tapahtumien muodossa. Nuorisotyö ohjaa nuoria myös eri harrastustoimintoihin ja järjestää esimerkiksi lajiesittelyitä nuorille.

5 Musiikkiin keskittyvä, pilotoitava työpajatoimintamalli, Kemi Factori, tuottaa sisältöä myös avoimelle nuorisotyölle. Yhteistyötä tehdään esimerkiksi erilaisten tapahtumien muodossa ja Sauvotalossa, jossa on mahdollisuus tutustua muun muassa musiikkiin ja soittamiseen ammattitaitoisen ohjaajan kanssa. Kyseinen toimintamuoto on kemiläisille nuorille myös ilmaista. Kemin kaupunginkirjasto Kemin kaupunginkirjasto tarjoaa lapsille ja nuorille maksuttomasti lainattavaksi kirjoja, lehtiä, elokuvia, musiikkia, pelejä ja e-aineistoja. Kirjastossa voi soittaa maksuttomasti pianoa, sähkörumpuja ja akustista kitaraa, kuunnella musiikkia, esiintyä, pelata lautapelejä, lukea, käyttää tietokoneita ja viettää aikaa. Yhteistyössä nuorisotoimen kanssa tarjoamme Puuhapaku nuorisotilan kerran viikossa. Lapset ja nuoret ovat tervetulleita tuottamaan omia tapahtumia, esiintymisiä ja ohjelmia kirjaston lehtisaliin tai muihin yleisiin tiloihin yhteistyössä kirjaston kanssa. Kemin kaupunginorkesteri ja Meri-Lapin jousikvartetti Kemin kaupunginorkesteri ja Meri-Lapin jousikvartetti palvelevat alueensa lapsia ja nuoria järjestämällä säännöllistä konserttitoimintaa. Jousikvartetti esiintyy päiväkodeissa ja kouluissa omien konserttiensa ohessa. Meri-Lapin jousikvartetin muusikot toimivat myös opettajina Länsi-Pohjan musiikkiopistossa. Kvartetin konsertit ovat pääsääntöisesti ilmaisia mutta kaupunginorkesterin konserteissa on pääsymaksu. Lisätietoa kvartetin ja orkesterin toiminnasta löytyy osoitteessa: http://www.keminkaupunginorkesteri.fi/etusivu/ Kemin lastenkulttuurikeskus Kemin Lastenkulttuurikeskus sijaitsee Sauvotalossa Valtakadulla. Käytössä on tilaa 329 m². Lastenkulttuurikeskuksessa työskentelee kaksi vakituista työntekijää ja keskus on osa Kemin kaupungin nuorisotyötä. Kemin Lastenkulttuurikeskus on Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton jäsen. Kemin Lastenkulttuurikeskus tekee työtä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi ja tuottaa taide- ja kulttuuripalveluja yhteistyössä Kemin kulttuurilaitosten ja muiden kulttuurija vapaa-aikatoimijoiden kanssa. Lastenkulttuurikeskus on mukana Kemin päivähoidon

6 varhaiskasvatussuunnitelman ohjausryhmässä, Kemin kulttuuripalveluiden tuotantotiimissä sekä Peräpohjolan opiston nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinnon toimielimessä. Tavoitteena on edistää lastenkulttuurin saavutettavuutta tarjoamalla pääosin maksuttomia, helposti lähestyttäviä kulttuuripalveluja sekä suoraan perheille että päivähoidon ja koulujen kautta. Säännöllisesti Avoin taidetoiminta

7 - alle kouluikäisille - keskiviikkoisin kello 10-12 - tutustuttaa perheet monipuolisesti taiteen tekemiseen - tarjoaa mahdollisuuksia kokeilla erilaisia materiaaleja - antaa ideoita taiteilun jatkamiseen kotona - maksuton - ei ennakkoilmoittautumista - työskentely tapahtuu yhdessä äidin, isän tai muun tutun aikuisen kanssa - perhepäivähoitajat lapsineen voivat myös osallistua - lasten taiteiluista otettuja kuvia voi seurata Facebook-sivulla Kemin Lasten kulttuurikeskus - on toiminut jo yli 10 vuotta Sarjakuva ja mangaopetus - yli 12-vuotiaille - joka toinen lauantai klo 12-14 - alkoi syksyllä 2016 ja opetus jatkuu kevään 2017 ajan - syksyllä pyritään saamaan jatkoa opetukseen - paneudutaan sarjakuvan ja mangan piirtämiseen ym. aiheeseen liittyvään - opettajana kuvataiteilija/piirtäjä Laura Torvinen - toteutuu Lapin kulttuurirahaston tuella - maksuton Tapahtumat Sirkusteemainen- leikkiseikkailu - maalis-huhtikuussa Lastenkulttuurikeskuksessa - tukee lapsen luovuutta ja mielikuvitusta - tarjoaa puitteet lapsen omalle leikille - sisältää tehtäviä, vapaata leikkiä ja taidepajoja - suunnattu päivähoitoryhmille, 1.-luokkalaisille, kotona oleville lapsille perheineen sekä perhepäivähoitajille lapsineen - Ryhmät voivat varata maksuttoman vierailuajan - Koulujen talvilomaviikko on varattu perheiden vierailuja varten 3 / lapsi Vauvojen värikylpy toiminta - värikylvyssä tutustutaan vauvalle uusiin asioihin, tutkitaan yhdessä värejä ja tunnustellaan erilaisia pintoja - tukee vauvan innostusta tutkia asioita - vahvistaa vauvan ja vanhemman välistä vuorovaikutusta - samalla syntyy taideteoksia sekä maalausalustalle että vauvan vaatteisiin

8 - on iloista yhdessä tekemistä, jossa vauva on keskipisteenä - sisarukset voivat osallistua toimintaan yhdessä vauvan kanssa - 5 / kerta/ perhe, laskutetaan käyntien mukaan toiminnan päätteeksi Kesäpajat - kesäkuun alussa tiistaista torstaihin klo 12-15 kolmen viikon ajan - 7-9-vuotiaille kesäloman alkuun, jolloin monet vanhemmat ovat vielä töissä - viikon ajan on sama teema - nonstop-periaatteella - maksuton Elohiiri-lastenviikko - Juhannuksen jälkeisellä viikolla - taidepajat tarjoavat lapsille tekemistä maanantaista perjantaihin - vuosittain valitun teeman mukaan - ei ikärajaa, kävijät ovat keskimäärin 3-10-vuotiaita - alle kouluikäiset taiteilevat yhdessä aikuisen kanssa - toteutuksessa on Lastenkulttuurikeskuksen henkilökunnan lisäksi mukana kesätyöntekijöitä sekä nuoriso-ohjaajia - pääsylippu 3 / lapsi/ päivä, sisältää materiaalit ja ohjauksen Lasten ja nuorten valtakunnallinen sarjakuvakilpailu - järjestetään vuosittain (2017 jo 18. kilpailu) - kaksi sarjaa; 12-vuotiaat ja nuoremmat sekä yli 12-vuotiaat - osallistujat ympäri Suomea - kilpailutöistä järjestetään näyttely Kemin kaupunginkirjastoon syksyllä Arkeologian päivät - yhteistyössä museotoimen kanssa syyskuussa - maanantaista perjantaihin (2 ryhmää/ päivä) - 5. -luokille koulutuntien yhteydessä - paneudutaan arkeologiaan valitun teeman mukaisesti luentojen ja kokeellisen arkeologian työpajojen kautta - tukee koulujen historian opetusta aikamatkan tapaan ja luennoitsijoina toimivat arkeologit ryhmät voivat varata maksuttoman vierailuajan Anime- ja mangatapahtuma Kitacon - järjestetään Sauvotalon kahdessa kerroksessa lokakuussa - on järjestetty jo 8. kertaa - manga- ja animeharrastajien oma tapahtuma - ainoa alan tapahtuma Lapin läänissä - bussikuljetus Rovaniemeltä ja nuoria tulee runsaasti ympäri Suomea

9 - ohjelma on nuorten itsensä ideoimaa ja toteuttamaa (ohjelmantekijät ympäri Suomea) - lastenkulttuurikeskus tarjoaa puitteet ja vastaa käytännön järjestelyistä - musiikkityöpaja Factorin nuoret vastaavat tapahtuman tekniikasta - vapaa pääsy - uutena lisänä ohjelmatarjontaan tulee Kemin kaupunginorkesterin kanssa yhteistyössä suunniteltu pelimusiikkikonsertti Joulupajat - marras-joulukuussa päivähoitoryhmille - ryhmät voivat varata maksuttoman vierailuajan - pajoissa taiteillaan pieniä lahjoja ja joulukoristeita - perheille lauantaina ja sunnuntaina juuri ennen jouluaattoa 3 / taiteilija Hankkeet ENTTEN TENTTEN uusi yhteinen perintö - kotoutumista vastavuoroisesti - perinteisiä suomalaisia sekä monikulttuurisia leikkejä ja loruja suomalaisille ja uussuomalaisille lapsille - toteutetaan Kemin historiallisen museon ja Lastenkulttuurikeskuksen yhteistyönä - tavoite on kehittää luonteva ja helposti saavutettava kanava museopedagogiseen tapahtumaan ja kulttuurikasvatukseen yhdessä eri kulttuuritoimijoiden, oppilaitosten ja yhdistysten kanssa - tärkeä osa maahanmuuttajaperheen integraatiota on uuden kotimaan perinteiden ja kulttuurin tunteminen - tavoitteena on vastavuoroisesti myös oppia uutta monikulttuuriselta kaupungin väestöltä ja olla mukana luomassa uutta yhteistä perintöä - pilottitapahtuma toteutetaan kahden vuoden aikana kaksi kertaa kuukaudessa järjestettävinä leikki- ja työpajapäivinä - yksi Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden 2017 tapahtumista - suunnattu päiväkoti-ikäisille ja alakoululaisille Rajoja rikkovat residenssituotannot -hanke - Kemin kaupungin Lastenkulttuurikeskus on mukana Hämeenlinnan kaupungin Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARXin hankkeessa - hankkeessa taiteilija ja esim. urheilun, tieteen, liike-elämän tai muun alan osaaja työskentelevät työparina yhdessä lapsi- tai nuorisoryhmän kanssa tavoitteenaan tuottaa taiteellinen teos - Kemissä työpareina työskentelevät sarjakuvataiteilija ja hankkeeseen osallistuvan lapsiryhmän itse valitseman alan osaaja - residenssijakso järjestetään Kemissä keväällä

10 - hankkeita toteutetaan osahankkeina, yhteistyössä kymmenen lastenkulttuuri-keskuksen kanssa eri puolilla Suomea - työpareja nimetään 15 ja ne valmistelevat teoksia erilaisissa paikallisissa tiloissa mm. leikkipuistoissa, tehdashalleissa tai vaikkapa taloyhtiön kerhohuoneissa - kokemuksista kootaan julkaisu, jossa taiteellinen prosessi ja residenssituotantomalli kuvataan ja mallinnetaan Suuri Lukuseikkailu - Kemin on mukana yhdessä Turun, Kuopion, Vaasan, Sipoon ja Porin lastenkulttuurikeskusten kanssa - Lukuseikkailukiertue rantautuu kuukaudeksi kuhunkin keskukseen (Kemi 11/2017) - sisältää näyttelyitä, sanataidepajoja, kirjailijavierailuja ym. - Lastenkulttuurikeskus järjestää yhteistyössä Kemin kaupunginkirjaston kanssa myös päivän mittaisen sanataidekoulutuksen - yhteistyökumppaneina on mm. Lukukeskus ja Ylen Pikku Kakkonen Kulttuurikasvatussuunnitelma - Kulttuuritoimijat ja koulutoimen edustajat ovat kokoontuneet tiiviisti - kulttuurikasvatussuunnitelma valmistuu alkuvuodesta 2017 - Kulttuurilaitokset tekevät jo tällä hetkellä runsaasti yhteistyötä koulujen kanssa, nyt näistä palveluista kootaan kattava suunnitelma peruskouluille + esiopetus ja toisen asteen 1. luokat Taidetestaajat - koko Suomen kattava hanke tarjoaa kaikille kahdeksasluokkalaisille mahdollisuuden kulttuurikokemukseen syksystä 2017 alkaen - hankeen rahoittaa Suomen Kulttuurirahasto - toteutuu lukuvuosina 2017 2020 Kemin liikuntapalvelut Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa 2016 raportin mukaan, lasten ja nuorten lähielinpiirien tulisi olla mahdollisimman omavaraisia liikuntapaikoiltaan. Monipuoliset ja maksuttomat lähiliikuntapaikat palvelevat liikunnan edistämistä parhaiten. Raportissa todetaan, että kolmasosa lapsista ja nuorista saavuttaa liikuntasuosituksen; liikunta-aktiivisuus vähenee iän myötä kuitenkin selvästi edelleen. Lisäksi kyseisessä raportissa todetaan, että liikunnan kalleus ja vaikea saavutettavuus estävät lapsia ja nuoria liikkumasta enemmän. Liikuntalain :n 5 mukaisesti, yleisten edellytysten luominen liikunnalle paikallistasolla on kuntien tehtävä. Kemin liikuntapalvelut edistää liikunnan harrastamista mm. rakentamalla ja ylläpitämällä liikuntapaikkoja liikunnan harrastamiselle ja harjoittelulle.

11 Liikuntapalvelut vastaa kaupungin omistamien liikuntapaikkojen käytöstä ja hallinnoinnista. Kemin kaupungissa on 14 sisäliikuntatilaa ja 55 ulkoliikuntapaikkaa (Ks. liite). Sisäliikuntatilat ovat lasten ja nuorten käytössä pääsääntöisesti koulujen liikuntatuntien yhteydessä ja seurojen sekä järjestöjen harjoitusvuorokäytössä. Sisäliikuntatiloista vapaassa käytössä ovat kaupungin kolme kuntosalia (Hepolassa, Sauvosaaressa ja Tervahallissa) aukioloaikojen puitteissa. Ulkoliikuntapaikoista kentille myönnetään harjoitusvuoroja, muutoin ulkoliikuntapaikat ovat lasten ja nuorten vapaassa maksuttomassa käytössä. Liikuntapalvelut ei peri hallinnoimiensa liikuntapaikkojen alle 18-vuotiaiden harjoitusvuoroista maksuja. Lisäksi Kemin kaupunki tukee lasten ja nuorten harrastamista ostamalla halliyhtiöistä (Junkohalli Oy, Perämeren Jäähalli Oy ja Kemin Keilatalo Oy) alle 18- vuotiaille harjoitusvuoroja. Vuonna 2017 Kemi ostaa em. halliyhtiöltä alle 18-vuotiaiden harjoitusvuoroja 247 000 eurolla. Lisäksi liikuntapalvelut jakaa seuroille vuosittain hakemusperusteisia avustuksia mm. valmennustyöhön ja urheilijana kehittymiseen liittyen sekä stipendejä menestyneille urheilijoille. Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa 2016 raportissa todetaan, että valtakunnallisesti urheiluseuratoimintaan osallistui 62 prosenttia 9 15-vuotiaista lapsista ja nuorista. Kemin kaupungissa liikuntaharrastusten organisoinnista ja toteutuksesta vastaavat pääasiassa urheiluseurat ja järjestöt. Kemissä on n. 60 urheiluseuraa sekä järjestöä, joiden ohjelmaan sisältyy monipuolisesti erilaisia liikuntalajeja ja harrastusryhmiä (Ks. liite), ja jotka ovat liikuntapalvelujen keskeisimpiä yhteistyökumppaneita. Liikuntapalvelut vastaavat omalta osaltaan mm. uimaopetuksen ja soveltavan liikunnan tuottamisesta. Lisätietoja liikuntapalveluista osoitteesta: http://www.kemi.fi/palvelut/liikuntapalvelut/ Kemin kaupunginteatteri Kemin kaupunginteatterissa on nuorisolinja, johon otetaan joka toinen vuosi n. 12 kpl 12-15 vuotiaita pääsykokeiden kautta. 2-vuotinen koulutus on maksuton. Kaupunginteatteri pyrkii tekemään yhden lastennäytelmän/vuosi. Länsi-Pohjan musiikkiopisto Länsi-Pohjan musiikkiopisto palvelee alueensa lapsia ja nuoria antamalla taiteen perusopetusta musiikin laajan oppimäärän mukaan. Opistomme on musiikin kasvatustyön ohella myös merkittävä kulttuuritoimija järjestäen kymmeniä maksuttomia opiskelijakonsertteja lukuvuoden aikana. Opetus on maksullista, mutta lukukausimaksut pyritään pitämään maltillisina. Lisätietoa opinnoista, maksuista ja oppilaaksi hakemisesta alla ja osoitteessa: www.kemi.fi/musiikki Musiikkileikkikoulu

12 Varhaisiän musiikkikasvatus on leikin kautta ikätasolta toiselle etenevää johdonmukaista opetusta, jossa tuetaan lapsen kehitystä, luovuutta sekä itseilmaisua. Tavoitteena on herättää lapsen kiinnostus ja rakkaus musiikkiin kokonaisvaltaisen kokemisen ja elämyksellisyyden avulla. Soitinvalmennus Soitinvalmennus toimii siltana musiikkileikkikoulun ja varsinaisen soitonopetuksen välillä. Opetus tapahtuu sekä ryhmäopetuksena, että yksilötunteina. Soitinvalmennus on tarkoitettu noin 5-9 vuotiaille lapsille. Valmennusopetukseen voi ilmoittautua ympäri lukuvuoden. Klassisen musiikin perusopetus Klassisen musiikin perusopetus antaa lapsille ja nuorille hyvän pohjan musiikin elinikäiseen harrastamiseen. Laadukasta ja monipuolista opetusta antavat koulutetut musiikkialan pedagogit. Oppilaat oppivat soitto/laulutaitoja, esiintymistaitoja, yhteismusisointitaitoja sekä musiikin kuuntelemisen, hahmottamisen ja kirjoittamisen taitoja. Opetusta annetaan - jousisoittimissa - puhallinsoittimissa - lyömäsoittimissa - pianossa - kitarassa - harmonikassa - kanteleessa - laulussa - harpussa Musiikinopiskelu on myös mukavaa yhdessä tekemistä, sen takaavat: - orkesterit - kuorot - pienryhmät - säestys - erilaiset produktiot

13 - esiintymiset - konserttimatkat Musiikkiopistolla on myös lainasoittimia vuokrattavaksi. Opintoihin voi ilmoittautua keväisin. Lisätietoa opinnoista, maksuista ja oppilaaksi hakemisesta www.kemi.fi/musiikki Pop/jazz-linja Pop/Jazz-linja on Länsi-Pohjan musiikkiopistossa toimiva kevyen musiikin yksikkö, joka antaa opetusta yleisimmissä pop/jazz-instrumenteissa. Pop/jazz-linjan opetuksessa annetaan valmiuksia monipuolisesti eri kevyen musiikin tyyleihin (mm. pop, rock, jazz, blues) ja bändisoittoon. Opintoihin kuuluvat erilaiset esiintymiset oppilaitoksen konserteissa, kouluissa sekä muissa tilaisuuksissa. Opintoihin voi ilmoittautua keväisin. Lisätietoa opinnoista, maksuista ja oppilaaksi hakemisesta www.kemi.fi/musiikki Perusopetuksen oppilaskerhot ja iltapäiväkerhot Koulut järjestävät ohjattua kerhotoimintaa lukuvuoden aikana keskimäärin 35-40 tuntia viikossa. Tarjolla on mm liikuntaa, musiikkia, kädentaitoja ja tietoteknisiä taitoja. Koulut tiedottavat kerhoista syyslukukauden alussa, toiveita sisällöstä voi esittää opettajille tai rehtoreille. Iltapäiväkerhotoimintaa ( 4 h/pv) tarjotaan kaikilla kouluilla 1-2 luokkien oppilaille.