SUOMI AREENA 1 SUUNNITTELUTEHTÄVÄ: Arkkitehtiopiskelijoille järjestettävän ideakilpailun tehtävänä on suunnitella tapahtumalava katsomoineen Porissa kesällä 2017 järjestettävälle Suomi Areena -tapahtumalle. Lava on tarkoitettu erilaisia esityksiä, keskusteluja ja muita tapahtumia varten (suomiareena.fi). Tapahtuma järjestetään Porin keskustassa 10. 14.7.2017. Rakennelman toteutussuunnittelu tehdään ideakilpailun voittaneen ehdotuksen tekijöiden ja arkkitehtuurin laitoksen Puustudion sekä Aalto Wood ryhmän kanssa yhteistyössä kevään 2017 aikana.
SUOMI AREENA 2 SUUNNITTELUTEHTÄVÄ: Lava on yksi Suomi Areenan päätapahtumapaikoista. Sen on tapahtuman maamerkki ja kohtaamispaikka. Kilpailun tavoitteena on löytää kekseliäs, kiinnostava ja kokonaisvaltainen suunnitelma lavan ja siihen liittyvien rakennelmien toteuttamiseen. Rakennelman tulee olla helppo, nopea ja edullinen toteuttaa ja samalla arkkitehtonisesti korkeatasoinen ja oivaltava. Kilpailuehdotuksen suunnitteluun kuuluu: - lavan suunnittelu esitystekniikan vaatimusten mukaan (sivu 4) - 150 istumapaikan katettu katsomo penkkeineen sekä - erillinen tila (infokioski) Aalto-yliopiston esittelyä varten Tapahtumalava kootaan Gallen-Kallelankadulle, Kauppatorin ja Pohjoispuiston väliselle osalle hotelli Vaakunan edustalle (osoite: Gallen-Kallelankatu 7). https://www.google.fi/maps/place/original+sokos+hotel+vaakuna/@61.4870796,21.792422,351m/data=!3m1!1e3!4m5!3m4!1s0x46890b11 36f500b7:0x319457bc30024b41!8m2!3d61.4870771!4d21.7946107 Päämateriaalina on Stora Enson LVL-viilulevy (sivu 6). Rakennusosat työstetään, esivalmistetaan ja rakennetaan touko-kesäkuussa sekä kootaan paikalleen viikolla 27.
SUOMI AREENA 3 SUUNNITTELUOHJEITA: YLEISTÄ: - Tapahtumalavalla on noin 1 400 kävijää vuorokaudessa (2016) - katsomokapasiteetti tulee olla noin 150 hlö. LAVA: - rakennelma sijoitetaan hotelli Vaakunan edustalle, alueelle, jonka pituus on 80 metriä - lava sijoitetaan hotellin välittömään läheisyyteen - paikalla olevat pollarit, terassit ja muut rakennelmat otetaan huomioon lavan sijoituksessa - kadulle tulee jättää 8 metrin levyinen väylä huolto- ja hälytysajoneuvoja varten - lavan leveys on enintään 8 m ja syvyys noin 6 m (ratkaisun mukaan) - lavan lattia on 500 mm katutasoa korkeammalla (huomioi kaidetarve, jos korkeampi) - esiintymislava sekä katsomo tulee olla katettu - rakennelman yhteyteen suunnitellaan lukittava varastotila - suunnitelmassa huomioitava riittävä luonnonvalo lavalle KATSOMO: - sateenpitävä, katettu katsomo 150 hengelle (noin 90 m²) (huomioi sadeveden johtaminen pois katolta) - katteen suunnittelussa otetaan huomioon luonnonvalon hyödyntäminen INFOKIOSKI: - rakennelman yhteyteen suunnitellaan noin 10 m² osasto (infokioski) Aalto-yliopiston esittelyä varten
SUOMI AREENA 4 SUUNNITTELUOHJEITA: LAVAN TEKNISET VAATIMUKSET: 1. NÄYTTÖ - suuri näyttö näkyvälle paikalle välittämään lavan tapahtumia laajemmalle yleisölle - näytön koko 5400 mm x 3000 mm, paino 1000 kg (foto liitteenä) - näytön alareuna vähintään 2200 mm lavasta - kootessa on päästävä työskentelemään sekä näytön etu- ja takapuolelle. - näytön ohjaamiseen ja tekniikkaan tarvitaan työtila lähietäisyydelle (esim. merikontissa, paikka tulee esittää suunnitelmissa) 2. TEKNIIKKA: - äänentoistolaitteet, kamera (tilaisuudet kuvataan), ei erillisiä valaisimia - sähkö, valokuitu ja muut liittymät lavalle Hotelli Vaakunasta, Porin kaupunki toteuttaa
SUOMI AREENA 5 SUUNNITTELUOHJEITA: INFOKIOSKIN TOIMINNALLISET VAATIMUKSET: - sijainnin ja muodon tulee olla kutsuva ja kiinnostusta herättävä - yliopiston nimen, logon tms. tulee olla kekseliäästi ja näkyvästi esillä - suurikokoinen näyttö, joka sijoitetaan esimerkiksi kioskin taustaseinälle, tai muuhun näkyvään paikkaan - tilaan tulee tarvittaessa olla pääsy myös vierailla - lukittava tila esimerkiksi tiskin alle esittelijöiden henkilökohtaisten tavaroiden säilytykseen - infokioski suljetaan iltaisin ja sen tulee olla edustava myös suljettuna
SUOMI AREENA 6 MATERIAALIT JA KOKOAMINEN: MATERIAALIT : - rakennusmateriaalina on Stora Enson LVL-viilulevy http://buildingandliving.storaenso.com/products-and-services/lvl - levyjen koko on 2,5 x 12 metriä - paksuus vaihtelee 25-69 millimetrin välillä - levyjä voidaan muotoilla, rei ittää ja työstää suunnitelman mukaan. Työstöt tehdään Stora Enson tietokoneohjatulla työstöasemalla - muut puumateriaalit, tekstiilit, teräs, muovi ovat mahdollisia täydentävinä materiaaleina KOKOAMINEN: - kokoaminen suunnitellaan valitun suunnitelman mukaisesti - pystytysaika on noin viikko (4. 9.7.2017) - rakennelma perustetaan suoraan kadun päälle tasatuille teräslaattaperustuksille - kaikki rakennusosat esivalmistetaan kokoamisvalmiiksi Stora Enson tehtaalla - liitoksissa huomioidaan helppo asennus- ja purkutyö - rakennelma kootaan tapahtuman jälkeen uudelleen Aalto-yliopiston Otaniemen kampukselle - tavoitteena on helppo ja nopea asennusvaihe sekä edullinen ja korkeatasoinen toteutus
SUOMI AREENA 7 KILPAILU: KILPAILU: - 100 tunnin kilpailuaika - kilpailuaika alkaa torstaina 16.2. klo 12.00 ja päättyy maanantaina 20.2.2017 klo 16.00 - kilpailuehdotuksen voi tehdä pari- tai ryhmätyönä - palautus pdf-tiedostona Puustudion MyCourses sivuille mycourses.aalto.fi: ARK-E4004 Wood Studio (ennakkoilmoittautuminen sivuille on välttämätön) - hyväksytystä kilpailuehdotuksesta saa 3 opintopistettä TOTEUTUSSUUNNITTELU - toteutussuunnittelu tehdään yhdessä Puustudion ja Aalto Wood ryhmän kanssa kevään aikana - toteutussuunnittelun opintosuorituksista sovitaan erikseen (puustudio, rakennusten toteutusasiakirjat, työympäristöharjoittelu) LIITTEET: - karttatiedosto Gallen-Kallelankadulta - valokuva vuoden 2016 tapahtumasta - Ilmakuva alueelta
SUOMI AREENA 8 KILPAILUAINEISTO: VAADITTAVA MATERIAALI: - konsepti- tai ideaskissi (täydennä tarvittaessa tekstillä kaavioilla yms. materiaalilla) - pienoismallikuva, aksonometria tai viistoperspektiivi - havainnekuva / asemapiirustus 1:1000 - pohjapiirustus 1:200 lähiympäristöineen - tarvittavat leikkaukset (vähintään yksi) 1:100 - tarvittavat julkisivut (vähintään yksi) 1:100 liitettynä hotelli Vaakunan julkisivuun (julkisivu konstruoidaan liitteenä olevien valokuvien mukaan) - ideat suurien puulevyjen työstöstä TULOSTUS - aineisto taitetaan vaakasuuntaiselle A3 arkille ja tallennetaan pdf-tiedostoksi. - ehdotus palautetaan nimimerkin mukaan nimettynä pdf-tiedostona (suomiareena-nimimerkki-planssit.pdf) - lisäksi palautetaan erillinen samoin nimetty tiedosto, jossa on tekijätiedot opiskelijanumeroineen (suomiareena-nimimerkki-tekijät.pdf) - MyCourses (mycourses.aalto.fi): ARK-E4004 Wood Studio
SUOMI AREENA 9 SUUNNITTELU- JA TOTEUTUSAIKATAULU: 13.2.2017: ENNAKKOILMOITTAUTUMINEN MyCourses-sivulle https://mycourses.aalto.fi/course/view.php?id=15623 16.2.2017: SUUNNITTELUTEHTÄVÄN JULKISTUS klo 12.00 17.2.2017: KYSYMYKSET TEHTÄVÄSTÄ MyCourses-sivulle klo 12.00 20.2.2017: KILPAILUEHDOTUSTEN PALAUTUS klo 16.00 mennessä 27.2.2017 TULOSTEN JULKISTUS 1.3. 15.3.2017: KONSEPTIN KEHITYS - yhdessä puustudion kanssa 16.3. 5.4.2017: TOTEUTUSSUUNNITTELU, ERIKOISSUUNNITTELU (S, AV) - yhdessä Stora Enson, puustudion, Aalto Wood ryhmän ja Porin kaupungin kanssa 10.4. 22.5.2017: OSIEN VALMISTUS + KULJETUKSET - yhdessä Stora Enson kanssa 29.5. 2.7.2017: OSIEN VIIMEISTELY, KOEPYSTYTYS JA KOKOAMISEN VALMISTELU PAJALLA 3.7.2017: KULJETUS RAKENNUSPAIKALLE 4.7. 9.7.2017: KOKOAMINEN 10.7.2017: AVAJAISET
SUOMI AREENA 10 ARVIOINTIPERUSTEET JA YHTEISTYÖKUMPPANIT: ARVIOINTIPERUSTEET: - idea ja ratkaisun kekseliäisyys - tekninen ja taloudellinen toteutuskelpoisuus - nopean pystytys- ja purkutyön mahdollistavat ratkaisut - suurien puulevyjen kekseliäs ja innostava käyttö YHTEISTYÖKUMPPANIT; - Aalto-yliopisto, Arkkitehtuurin laitos, Aalto Wood, Wood Studio - Porin kaupunki - MTV3 (Suomi Areena -tapahtuman tuottaja ja järjestäjä) - Stora Enso, Building and Living Hanke kuuluu Suomi 100-ohjelmaan