JUHLARAHALAUTAKUNTA 1/5 VALTIONEUVOSTO 200 VUOTTA -JUHLARAHA
|
|
- Eeva-Kaarina Aaltonen
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 JUHLARAHALAUTAKUNTA 1/5 KILPAILUOHJELMA Juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön valtuuttamana kilpailun Valtioneuvosto 200 vuotta -juhlarahan taiteellisen suunnittelun toteuttamiseksi. Palkintolautakuntaan kuuluu juhlarahalautakunnan lisäksi neljä asiantuntijajäsentä. Kilpailuun voivat osallistua Suomessa asuvat taiteilijat. Kilpailussa noudatetaan Suomen Taiteilijaseuran kuvataidekilpailujen sääntöjä sekä seuraavia määräyksiä: 1. Raha lyödään sen johdosta, että valtioneuvoston perustamisesta tulee vuonna 2009 kuluneeksi 200 vuotta. Aiheesta lyödään 10 euron hopeinen juhlaraha. 2. Rahan halkaisija on 38,6 mm, paksuus noin 3 mm. 3. Raha lyödään 925 promillea hopeaa sisältävästä seoksesta. Rahassa on kulutusreuna. 4. Rahaan on sisällytettävä seuraavat yksityiskohdat: - vuosiluku 2009 ja arvomerkintä "10 EURO" tai 10 - teksti SUOMI FINLAND - taiteilijan niin halutessa 12 eurotähteä - rahapajan pienikokoinen logo (kuva ja mitat liitteenä) sekä taiteilijan sukunimen alkukirjain, jonka tulee mallissa olla "A". 5. Tekijät voivat tehdä rahan aihepiiriin liittyvän ehdotuksen rahan syrjään tulevasta tekstistä. Juhlarahalautakunta ottaa rahan viimeistelyvaiheessa kantaa siihen, tulisiko rahassa olla kyseinen syrjäteksti. 6. Kilpailuehdotuksiin tulee sisältyä huolellisesti viimeistellyt kipsimallit rahan kummastakin puolesta erikseen. Sivulla 3 esitetään rahan mallille asetettavat tekniset vaatimukset. Kilpailijat voivat jättää myös muuta ehdotustaan valaisevaa materiaalia. 7. Kilpailuehdotukset eivät saa olla aikaisemmin julkistettuja. Jos kilpailuehdotuksessa käytetään aiheena tekijänoikeudenalaisia teoksia tai niiden osia, tulee kilpailuehdotukseen liittää selvitys käytettyjen teoksien alkuperästä. 8. Kilpailussa jaetaan kolme palkintoa, yhteismäärältään euroa. Ensimmäinen palkinto on euroa, toinen euroa ja kolmas euroa. Lisäksi tunnustuspalkintoihin varataan 2 x euroa. Palkintolautakunta voi yksimielisellä päätöksellään jakaa palkintosumman toisinkin. 9. Se taiteilija tai ne taiteilijat, joiden ehdotus valitaan toteutettavaksi, sitoutuvat samalla eri korvausta vastaan viimeistelemään mallit rahan lyöntivaatimusten mukaisiksi sekä luovuttamaan mallit ja ehdotukseen liittyvät oikeudet valtiolle. Kunkin kipsimallin muovaamisesta ja viimeistelystä maksetaan hyväksytyn mallin luovutuksen jälkeen euron viimeistelykorvaus.
2 JUHLARAHALAUTAKUNTA 2/5 10. Muut palkitut kilpailijat säilyttävät oikeutensa ehdotuksiinsa, mutta luovuttavat kipsit Rahapaja Oy:lle ilman eri korvausta. 11. Kilpailun järjestäjä voi esittää rahan toteutettavaksi minkä tahansa palkitun ehdotuksen pohjalta. Samaan rahaan voidaan yhdistää kahden eri taiteilijan ehdotukset, jolloin tähän on saatava kummankin taiteilijan suostumus. 12. Kilpailuehdotukset on varustettava nimimerkillä ja mukaan on liitettävä samalla tunnuksella varustettu suljettu kirjekuori, joka sisältää tekijän nimen ja osoitteen. 13. Osallistuessaan kilpailuun ehdotuksen jättäjä samalla hyväksyy tämän kilpailuohjelman määräykset. 14. Kilpailuaika päättyy perjantaina kello 16.00, johon mennessä kilpailuehdotukset on jätettävä Taideteolliseen korkeakouluun, Hämeentie 135 C, (katutaso, neuvonta), Helsinki. Kilpailuehdotuksia otetaan vastaan torstaina ja perjantaina klo 8:00-16: Postitse lähetettävien ehdotuksien tulee olla perillä kilpailuajan päättymiseen mennessä. 16. Kilpailun tultua ratkaistuksi tulos julkistetaan ja kilpailuehdotukset asetetaan näytteille viikon ajaksi. 17. Palkitsematta jääneet kilpailuehdotukset tulee noutaa Taideteollisesta korkeakoulusta virka-aikana kahden viikon kuluessa näyttelyn päättymisestä. 18. Kilpailun palkintolautakunnan muodostavat seuraavat henkilöt: puheenjohtajana professori Yrjö Sotamaa Taideteollisesta korkeakoulusta ja jäseninä vanhempi budjettisihteeri Marja Kirppu valtiovarainministeriöstä, intendentti Heikki Malme Ateneumin taidemuseosta, dosentti Maria Lähteenmäki Helsingin yliopistosta ja toimitusjohtaja Maarit Aarni-Sirviö Rahapaja Oy:stä sekä kolme liittojen (Suomen Taiteilijaseura ry, Teollisuustaiteen Liitto Ornamo ry ja Suomen Arkkitehtiliitto SAFA ry) nimeämää asiantuntijajäsentä. Lisäksi kutsutaan yksi asiantuntijajäsen valtioneuvoston kansliasta. 19. Taiteilijoiden yhteyshenkilöinä on teknisissä asioissa suunnittelija Erkki Vainio Rahapaja Oy:stä, puhelin (09) ja s-posti: Taiteellisissa asioissa voi ottaa yhteyttä suunnittelija Hannu Veijalaiseen Rahapaja Oy:stä, puhelin (09) , s-posti: Helsingissä 30. päivänä huhtikuuta 2009 JUHLARAHALAUTAKUNTA
3 JUHLARAHALAUTAKUNTA 3/5 MALLEILLE ASETETTAVAT TEKNISET VAATIMUKSET 1. Malli tehdään kestävästä, väriltään valkoisesta materiaalista. 2. Mallin halkaisija on 230 mm. 3. Mallin peruspinta on taso ja samalla mallin syvin kohta. 4. Rahan kuviopintaa vastaa mallin kanssa samankeskinen ympyrä, jonka halkaisija on 200 mm ja joka merkitään kipsiin esim. harppiin kiinnitetyllä piikillä raapimalla. Koko rahan design tulee sommitella tämän ympyrän sisäpuolelle. - Kipsiin ei saa tehdä kynällä merkintöjä. 5. Kuvion suurin korkeus peruspinnasta on 2,5 mm. Ohuiden kohtien (köydet tms.) korkeus saa kuitenkin olla enintään 0,2 kertaa kuvion leveys. 6. Korkeaa kohtaa sellaisessa kohdassa, jossa rahan toisellakin puolella on korkea kohta, tulisi välttää (katso piirroksessa kohta Massakeskittymää ). 7. Päästökulma on vähintään 25 astetta pystysuorasta. 8. Tekstin etäisyys kulutusreunaympyrästä on vähintään 7,5 mm. 9. Arvomerkinnän numeroiden ja kirjainten korkeuden tulee olla vähintään 16 mm (kts. kuva sivulla 4). 10. Kuvioiden rajojen tulee olla selviä, kuvio ei saa häipyä peruspintaan (katso piirroksen kohta Kuvioiden rajat selvät ). Rajan korkeus perustasosta on n. 1 mm. Alla olevassa kuvassa mallit on esitetty selät vastakkain, jotta kuvioiden sijainti rahassa tulisi havainnolliseksi.
4 JUHLARAHALAUTAKUNTA 4/5 Oheisessa kuvassa on tarkennettu mallin mittasuhteet.
5 JUHLARAHALAUTAKUNTA 5/5 Kuva Rahapajan pienikokoisesta logosta, joka on tehtävä malliin tai jolle on varattava tila Logon mitta ylhäältä alas mallissa 11,6 mm Mustat kohdat ovat koholla ja vaaleat esimerkiksi perustasossa.
JUHLARAHALAUTAKUNTA Porvoon valtiopäivät 200 vuotta KILPAILUOHJELMA
KILPAILUOHJELMA Juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön valtuuttamana kilpailun Porvoon valtiopäivät 200 vuotta -juhlarahan taiteellisen suunnittelun toteuttamiseksi. Kilpailuohjelman liitteessä
JUHLARAHALAUTAKUNTA 1/5 KONSTA JYLHÄ JA KANSANMUSIIKKI
JUHLARAHALAUTAKUNTA 1/5 KILPAILUOHJELMA Juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön valtuuttamana kilpailun Konsta Jylhä ja kansanmusiikki -juhlarahan taiteellisen suunnittelun toteuttamiseksi.
JUHLARAHALAUTAKUNTA 1 (4)
JUHLARAHALAUTAKUNTA 1 (4) KILPAILUOHJELMA SUOMEN PANKKI 200 VUOTTA Juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön valtuuttamana kilpailun Suomen Pankki 200 vuotta -juhlarahan taiteellisen suunnittelun
Monikulttuurisuus - juhlarahan suunnittelukilpailu
1/6 Monikulttuurisuus - juhlarahan suunnittelukilpailu Suomen valtiovarainministeriön asettama juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön valtuuttamana suunnittelukilpailun Monikulttuurisuus
Itsenäinen Suomi 100 vuotta -juhlarahan suunnittelukilpailu
1/6 Itsenäinen Suomi 100 vuotta -juhlarahan suunnittelukilpailu Suomen valtiovarainministeriön asettama Suomen itsenäisyyden 100- vuotisjuhlavuoden juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön
Pohjolan luonto -juhlarahasarjan suunnittelukilpailu
1/8 Pohjolan luonto -juhlarahasarjan suunnittelukilpailu Suomen valtiovarainministeriön asettama juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön valtuuttamana suunnittelukilpailun Pohjolan luonto
Ensimmäinen markka ja numismatiikka - juhlarahan suunnittelukilpailu
1/7 Ensimmäinen markka ja numismatiikka - juhlarahan suunnittelukilpailu Suomen valtiovarainministeriön asettama juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön valtuuttamana suunnittelukilpailun
1863 Valtiopäivät - juhlarahan suunnittelukilpailu
1/7 1863 Valtiopäivät - juhlarahan suunnittelukilpailu Suomen valtiovarainministeriön asettama juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön valtuuttamana suunnittelukilpailun 186 3 Valtiopäivät
Eero Järnefelt - juhlarahan suunnittelukilpailu
1/7 Eero Järnefelt - juhlarahan suunnittelukilpailu Suomen Rahapaja Oy järjestää valtiovarainministeriön valtuuttamana suunnittelukilpailun Eero Järnefelt - juhlarahan taiteellisen suunnittelun toteutuksesta.
Tove Jansson - juhlarahan suunnittelukilpailu
1/7 Tove Jansson - juhlarahan suunnittelukilpailu Suomen valtiovarainministeriön asettama juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön valtuuttamana suunnittelukilpailun Tove Jansson - juhlarahan
Lukutaito - juhlarahan suunnittelukilpailu
1/7 Lukutaito - juhlarahan suunnittelukilpailu Suomen valtiovarainministeriön asettama juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön valtuuttamana suunnittelukilpailun Lukutaito - juhlarahan taiteellisen
Saamelaiskulttuuri -juhlarahan suunnittelukilpailu
1/6 Saamelaiskulttuuri -juhlarahan suunnittelukilpailu Suomen valtiovarainministeriön asettama Suomen itsenäisyyden 100- vuotisjuhlavuoden juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön valtuuttamana
Emil Wikström - juhlarahan suunnittelukilpailu
1/7 Emil Wikström - juhlarahan suunnittelukilpailu Suomen valtiovarainministeriön asettama juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön valtuuttamana suunnittelukilpailun Emil Wikström - juhlarahan
Akseli Gallén- Kallela - juhlarahan suunnittelukilpailu
1/7 Akseli Gallén- Kallela - juhlarahan suunnittelukilpailu Suomen valtiovarainministeriön asettama juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön valtuuttamana suunnittelukilpailun Akseli Gallén-
Uno Cygnaeus ja kansanopetus - juhlarahan suunnittelukilpailu
1/7 Uno Cygnaeus ja kansanopetus - juhlarahan suunnittelukilpailu Suomen valtiovarainministeriön asettama juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön valtuuttamana suunnittelukilpailun Uno Cygnaeus
Eino Leino - juhlarahan suunnittelukilpailu
1/7 Eino Leino - juhlarahan suunnittelukilpailu Suomen valtiovarainministeriön asettama juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön valtuuttamana suunnittelukilpailun Eino Leino - juhlarahan
Suomen Hallitusmuoto juhlarahan suunnittelukilpailu
Suomen Hallitusmuoto 1919 -juhlarahan suunnittelukilpailu Valtiovarainministeriön asettama juhlarahalautakunta järjestää suunnittelukilpailun Suomen Hallitusmuoto 1919 -juhlarahan taiteellisen suunnittelun
Suomalainen sisu - juhlarahan suunnittelukilpailu
1/8 Suomalainen sisu - juhlarahan suunnittelukilpailu Suomen valtiovarainministeriön asettama juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön valtuuttamana suunnittelukilpailun Suomalainen sisu -
Yliopistot ja yhteiskunta Turun yliopisto 100 vuotta -juhlarahan suunnittelukilpailu
1 Yliopistot ja yhteiskunta Turun yliopisto 100 vuotta -juhlarahan suunnittelukilpailu Valtiovarainministeriön asettama juhlarahalautakunta järjestää suunnittelukilpailun Yliopistot ja yhteiskunta Turun
Kevyen kutsukilpailun mallit
Kevyen kutsukilpailun mallit Suomen Taiteilijaseuran mallikokoelmassa on kevyen kutsukilpailun osalta julkaistu seuraavat kolme mallia. Niistä ensimmäistä, kilpailuohjelman mallia kevytkilpailun järjestäjän
Lasten oikeudet ja lastensuojelutyö Suomessa Mannerheimin Lastensuojeluliitto 100 vuotta -juhlarahan suunnittelukilpailu
Lasten oikeudet ja lastensuojelutyö Suomessa Mannerheimin Lastensuojeluliitto 100 vuotta -juhlarahan suunnittelukilpailu Valtiovarainministeriön asettama juhlarahalautakunta järjestää kevyen kutsukilpailun
VALTION TAIDETEOSTOIMIKUNNAN KILPAILUSÄÄNNÖT
4.11.2014 VALTION TAIDETEOSTOIMIKUNNAN KILPAILUSÄÄNNÖT 1 Kilpailun tarkoituksena on kullekin kilpailulle laaditun ohjelman mukaan aikaansaada luonnoksia, joiden pohjalta kilpailun päämääränä oleva teos
KALASATAMAN TAIDEKILPAILU K i l p a i l u o h j e l m a
1 KALASATAMAN TAIDEKILPAILU K i l p a i l u o h j e l m a Helsingin kaupunki (kaupunginkanslia, kaupunkisuunnitteluvirasto, taidemuseo ja rakennusvirasto, myöhemmin järjestäjät) järjestää yleisen kaksivaiheisen
ORNAMON JÄSENTEN TOIMIALAAN KUULUVIA SUOMESSA JÄRJESTETTÄVIÄ KILPAILUJA VARTEN
Teollisuustaiteen Liitto Ornamo ry Annanakatu 16 b 35-36 00120 Helsinki puh (09) 68 777 40 office@ornamo.fi www.ornamo.fi ORNAMON KILPAILUSÄÄNNÖT KILPAILUSÄÄNNÖT YLEISEN KILPAILUN JA KUTSUKILPAILUN OHJELMAKAAVIO
KUVATAIDEKILPAILUJEN SÄÄNNÖT
Hyväksytty Suomen Taiteilijaseuran edustajistossa 4.12.2015 KUVATAIDEKILPAILUJEN SÄÄNNÖT Näillä säännöillä turvataan kilpailuun osallistuvien kuvataiteilijoiden ja kilpailutöiden yhdenmukaista sekä tasavertaista
HKL:N METROASEMIEN RADANTAUSTAULUJEN ILMEEN SUUNNITTELUKILPAILU
:N METROASEMIEN RADANTAUSTAULUJEN ILMEEN SUUNNITTELUKILPAILU Kilpailuohjelma 1 KILPAILUKUTSU 1.1 Kilpailun järjestäjä ja tarkoitus Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos () tuottaa Helsingin seudun raitiovaunu-
Yleisen kilpailun mallit ja esimerkkiohjelma
Yleisen kilpailun mallit ja esimerkkiohjelma Suomen Taiteilijaseuran mallikokoelmassa on yleisen kilpailun osalta julkaistu seuraavat kolme mallia, joita taidekilpailun järjestäjä voi käyttää mallina Suomen
SISÄLLYS. N:o 899. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä lokakuuta 2004 N:o 899 904 SISÄLLYS N:o Sivu 899 Laki vaarallisten tavaroiden kansainvälisistä tiekuljetuksista tehdyn eurooppalaisen sopimuksen
Kilpailuasiamiehen ohjeita taidekilpailuihin. Kilpailuehdotuksen laatiminen taidekilpailuun Helsinki
Kilpailuasiamiehen ohjeita taidekilpailuihin Kilpailuehdotuksen laatiminen taidekilpailuun Helsinki 31.10.2016 subst. [kuvataidekilpailu] kilpailu, jossa kahdelta tai useammalta taiteilijalta pyydetään
B. Kutsukilpailu, jossa osanottajien lukumäärä rajoittuu henkilökohtaisen kutsun saaneisiin kuvataiteilijoihin.
Kuvataidekilpailujen säännöt Näissä säännöissä tarkoitettu kilpailu on kyseessä milloin kahdelta tai useammalta taiteilijalta pyydetään samanaikaisesti ehdotusta samasta kuvataiteellisesta suunnittelukohteesta.
HELPOTUS KILPAILUOHJELMA HELPOTUS MUOTOILUKILPAILU 2011 !!!"#$%&#$%"'!!!"%(%%(%"'!!!")*&%+)"' MUOTOILUKILPAILU 2011
HELPOTUS MUOTOILUKILPAILU 2011 KILPAILUOHJELMA HELPOTUS MUOTOILUKILPAILU 2011 HELPOTUS KILPAILUTEHTÄVÄ HELPOTUS -muotoilukilpailu 2011 MUOTOILUKILPAILU on kaksivaiheinen tuotesuunnittelukilpailu, 2011
Fredikanterassin taidekilpailu
K i l p a i l u o h j e l m a Fredikanterassin taidekilpailu Helsingin kaupunki (Kaupunginkanslia ja Taidemuseo HAM yhteistyössä Kaupunkisuunnitteluviraston, Rakennusviraston ja Rakennusvalvontaviraston
KOTOISA. tuotesuunnittelukilpailu. Liikelahja, joka kertoo tarinan
KOTOISA tuotesuunnittelukilpailu Liikelahja, joka kertoo tarinan KILPAILUOHJELMA Mikkelin kaupunki ja etsivät yhteisen suunnittelukilpailun avulla uusia kotiin ja vapaaajan asumiseen liittyviä tuotteita,
VALAISTUKSEN IDEASUUNNITTELUKILPAILU. Harjun alue. Kilpailuohjelma
VALAISTUKSEN IDEASUUNNITTELUKILPAILU Kilpailuohjelma Harjun alue 3.2.2010 TAUSTAA Jyväskylän kaupunki järjestää Harjun alueen Valaistussuunnittelun ideakilpailun. Tulos julkistetaan Valon kaupunki tapahtuman
Kutsukilpailun mallit ja esimerkkiohjelma
Kutsukilpailun mallit ja esimerkkiohjelma Suomen Taiteilijaseuran mallikokoelmassa on kutsukilpailun osalta julkaistu seuraavat neljä mallia, joita taidekilpailun järjestäjä voi käyttää mallina Suomen
PARANTAVAT YMPÄRISTÖT HEALING ENVIRONMENT EURO MODO 2011 MUOTOILUKILPAILU
PARANTAVAT YMPÄRISTÖT HEALING ENVIRONMENT EURO MODO 2011 MUOTOILUKILPAILU Kymenlaakson ammattikorkeakoulun kansainvälisen liiketoiminnan ja kulttuurin toimiala järjestää kansainvälisen muotoilukilpailun
Keskiaikaisten markkinoiden infomökki SUPPEA SUUNNITTELUKILPAILU KILPAILUOHJELMA
Keskiaikaisten markkinoiden infomökki SUPPEA SUUNNITTELUKILPAILU 22.5. 22.8.2017 KILPAILUOHJELMA 1 KILPAILUKUTSU 1.1 Kilpailun järjestäjä, luonne ja tarkoitus Turun Suurtorin keskiaika ry järjestää Keskiaikaisten
SISÄLLYS. N:o 58. Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä helmikuuta 2008 N:o 58 62 SISÄLLYS N:o Sivu 58 Valtioneuvoston asetus lasten ja nuorten oikeuspsykiatristen tutkimusten kustannuksiin vuonna 2008
Jokainen kilpailun toiseen vaiheeseen valittu luonnosidea palkitaan 2 000 eurolla ideakilpailun tultua ratkaistuksi.
Helsingin Musiikkitalon taidekilpailu KILPAILUOHJELMA Valtion taideteostoimikunta kutsuu taiteilijoita yleiseen taidekilpailuun, jonka tarkoituksena on löytää ehdotuksia Helsingin Musiikkitaloon ja sen
ASUNTOREFORMI 2018 KILPAILU
JYVÄSKYLÄ TAMPERE VANTAA ASUNTOREFORMI 2018 KILPAILU KILPAILUN JULKISTUS JA TUTKIMUSSEMINAARI 28.2.2018 www.asuntoreformi2018.fi #asuntoreformi2018 KILPAILUOHJELMA 1. KILPAILUKUTSU 2. KILPAILUTEKNISET
Irrallisen valaisimen tai valaisinparin suunnittelu rakennushistoriallisesti arvokkaisiin kohteisiin Presidentinlinnaan tai Eduskuntataloon.
1 KILPAILUSÄÄNNÖT 1.1 Kilpailun järjestäjät ja tarkoitus 1.2 Kilpailutehtävä Sähkösuunnittelijat NSS ry, Suomen Valoteknillinen Seura ry, Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry ja Sähköteknisen Kaupan
Karjarannan taidesuunnittelun ideakilpailu
Porin kaupunki Karjarannan taidesuunnittelun ideakilpailu KILPAILUOHJELMA Porin kaupunki kutsuu Satakuntalaisia kuvataiteilijoita ideakilpailuun. Osallistumisoikeus on kuvataiteilijoilla, joilla on taidealan
TAITEILIJAN OPAS KUVATAIDE- KILPAILUUN
TAITEILIJAN OPAS KUVATAIDE- KILPAILUUN 1 Suomen Taiteilijaseura on laatinut tämän oppaan kuvataidekilpailuun osallistuvien taiteilijoiden tueksi. OPPAAN SISÄLTÄMÄT OHJEET perustuvat Suomen Taiteilijaseuran
Kilpailun valmistelu käynnistettiin kaupungin aloitteesta.
Helsingin kaupunki Esityslista 19/2012 1 (5) 3 Kirjava Satama - yleisen kansainvälisen ideakilpailun tulos (a-asia) HEL 2011-005957 T 10 03 09 Hankenumero 0852_2 Päätösehdotus Esittelijä Aiemmat päätökset
LUMINORD Seminaarin ohjelma
LUMINORD 2014 2.4.2014 Seminaarin ohjelma Klo 14:00 Tervetuloa Aalto PROhon, muutama sana Aalto PROn Valon arkkitehtuuri-kurssista, Elisabeth Pesola, Aalto University Executive Education Oy 14:05 Luminord
Kilpailusäännöt 1 KILPAILUN NIMI. RD Velho Design Award 2013 2 KILPAILUN JÄRJESTÄJÄT
RD Velho Design Award 2013 Kilpailusäännöt 1 KILPAILUN NIMI RD Velho Design Award 2013 2 KILPAILUN JÄRJESTÄJÄT Muotoilukilpailun järjestää RD Velho Oy yhdessä Normet Oy:n kanssa kanssa RD Velho Oy on voimakkaasti
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvirasto Katu- ja puisto-osasto Investointitoimisto Toimistopäällikkö KIT
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 5 Keski-Pasilassa sijaitsevan Fredrikanterassin taidekilpailun palkkioiden ja palkintojen maksaminen, kokonaishinta 90 000 euroa HEL 2016-010064 T 10 03 09 Päätös n
Pandakaupunki Ähtärin esiintymislava
Pandakaupunki Ähtärin esiintymislava Opiskelijakilpailu 22.11.2018 12.2.2019 1. Kilpailutekniset tiedot Pandakaupunki Ähtärin esiintymislava Ähtärin kaupunki järjestää yhteistyössä Suomen Arkkitehtiliitto
KUTSU MODO-MUOTOILUKILPAILUUN
KUTSU MODO-MUOTOILUKILPAILUUN Kymenlaakson ammattikorkeakoulun muotoilun toimipiste järjestää muotoilukilpailun muotoilualan ja arkkitehtuurin opiskelijoille 26.9.2006 19.9.2007. Kilpailu on jatkoa vuonna
Rakennusalan suunnittelukilpailun periaatteet
Rakennusalan suunnittelukilpailun periaatteet 1 Johdanto Tässä asiakirjassa esitettyjä periaatteita suositellaan käytettäväksi Suomessa järjestettävissä rakennusalan suunnittelukilpailuissa. Suunnittelukilpailun
LUMINORD
LUMINORD 2016 19.4.2016 Seminaarin ohjelma Klo 13:00 Tervetuloa Luminord Valaisinkilpailun seminaariin 13:05 Luminord 2016 kilpailu, Risto Hiltunen Sähkösuunnittelijat NSS ry 13:30 Yleistä sekä sisä- että
SISÄLLYS. N:o 378. Laki. metallirahalain 1 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 24 päivänä toukokuuta 2002
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 24 päivänä toukokuuta 2002 N:o 378 382 SISÄLLYS N:o Sivu 378 Laki metallirahalain 1 :n muuttamisesta... 2887 379 Valtiovarainministeriön asetus Elias Lönnrotin
HIRSIRAKENTEINEN KAUPUNKIASUNTO IDEAKILPAILU
HIRSIRAKENTEINEN KAUPUNKIASUNTO IDEAKILPAILU I D E A K I L P A I L U O P I S K E L I J O I L L E 12.4.-29.09.2017 ALUSTAVA OHJELMA 6.4.2017 1 Kilpailukutsu 1.1 Kilpailun järjestäjä, tarkoitus ja luonne
Kilpailua koordinoi Someron kaupunki ja sivistyslautakunnan asettama taidekilpailuraati.
KILPAILUOHJELMA Someron kaupunki kutsuu taiteilijoita osallistumaan yleiseen ideakilpailuun, jonka tarkoituksena on löytää ehdotuksia Kiiruun koulukeskukseen sijoitettaviksi taideteoksiksi. Kilpailussa
Suomen Maisema-arkkitehtiliiton kilpailusäännöt Suomessa järjestettäviä kansallisia maisema-arkkitehtuurikilpailuja varten
KILPAILUSÄÄNNÖT (Landscape architectural competition conditions) - hyväksytty MARK:n jäsenkokouksessa 7.6.2001 - korvaa 31.3.1998 päivätyt säännöt Suomen Maisema-arkkitehtiliiton kilpailusäännöt Suomessa
Rakennus Hassinen Oy:n kutsukilpailu Joensuun Penttilänrannan toinen taidekilpailu
Rakennus Hassinen Oy:n kutsukilpailu 27.8. - 19.11.2014 - Joensuun Penttilänrannan toinen taidekilpailu Kilpailuohjelma 1. Yleistä Rakennus Hassinen Oy järjestää syksyllä 2014 taidekilpailun, jonka pohjalta
KILPAILUKUTSU. Kouvolan Keskuspuiston leikkialueen suunnittelukilpailu. 1. Kilpailun järjestäjä. Kouvolan kaupunki. 2. Osallistumisoikeus
KILPAILUKUTSU Kouvolan Keskuspuiston leikkialueen suunnittelukilpailu 1. Kilpailun järjestäjä Kouvolan kaupunki 2. Osallistumisoikeus Aalto yliopisto, Maisema-arkkitehtuuri, Otaniemi Hämeen ammattikorkeakoulu,
Kilpailuaika on 9.9.2015-4.5.2016. Kilpailu julkistetaan Habitaren yhteydessä AHead! areenalla 9.9.2015 klo 13.45
SUOMI 100 -muotoilukilpailu KILPAILUOHJELMA KILPAILUTEHTÄVÄ Maamme täyttää sata vuotta 6.12.2017. Yksitoista vuotta nuorempi Isku haluaa muistaa synnyinseutujaan järjestämällä Muotoilukilpailun, joka juhlistaa
Kilpailun tausta Teknisen lautakunnan päätökset , 58 ja , 28.
KILPAILUKUTSU 1 VIISKULMAN KIERTOLIITTYMÄN TAIDETEOS Kilpailun järjestäjä Äänekosken kaupunki Kilpailulaji Yleinen ja kaikille avoin taidekilpailu Palkinto 30 000 (ALV 0%). Palkintosumma sisältää teoksen
. FIDEM 2002,Pariisi,Ranska ( Kansainvälisen mitalitaiteen liiton joka toinen vuosi järjestämä kansainvälinen mitalinäyttely )
Ansioluettelo - CV Tapio Kettunen, kuvanveistäjä Synt. 06.10.1963,Tuusniemi Kilpalantie 15 37470 Vesilahti p.040 515 28 73 t.kettunen@hotmail.com www.sunpoint.net/~k1963 Intagram: tapio_kettunen_ Opinnot.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunkiympäristön toimiala Maankäyttö ja kaupunkirakenne - palvelukokonaisuus
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 47 Hakaniemenrannan ideakilpailu HEL 2017-009670 T 10 03 09 Päätös Päätöksen perustelut päätti oikeuttaa Asemakaavoitus-palvelun Eteläisen alueyksikön järjestämään Hakaniemenrannan
Seinäjoen kampusalueen silta. Suunnittelukilpailu SeAMK:n tekniikan opiskelijoille
Seinäjoen kampusalueen silta Suunnittelukilpailu SeAMK:n tekniikan opiskelijoille 6.11.2018 Sisällysluettelo Kilpailuohjelma... 3 1 Kilpailu... 3 1.1 Palkintolautakunta... 3 1.2 Kilpailun aikataulu...
Kiasman taidekilpailu / 27.3.2015 mennessä tulleet kysymykset vastauksineen
Kiasman taidekilpailu / 27.3.2015 mennessä tulleet kysymykset vastauksineen 1. Mikä on voittaneen ehdotuksen palkintosumma? Jokainen kilpailun toiseen vaiheeseen valittu luonnosidea palkitaan 7000 eurolla
Suomen Arkkitehtiliitto - Finlands Arkitektförbund ry SAFA
Suomen Arkkitehtiliitto - Finlands Arkitektförbund ry SAFA Kilpailusäännöt Suomen Arkkitehtiliiton liittovaltuusto on vahvistanut nämä kilpailusäännöt kokouksessaan 23.5.2008. 1 Johdanto Tässä asiakirjassa
SISÄLLYS. N:o 919. Valtioneuvoston päätös
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä syyskuuta 1999 N:o 919 923 SISÄLLYS N:o Sivu 919 Valtioneuvoston päätös eräitä ftalaatteja koskevista rajoituksista alle kolmivuotiaille lapsille
Kilpailun lähtökohdat
Kilpailun lähtökohdat o Miten Vantaankosken alue tukee tulevaisuuden työnteon ja toimitilojen käytön malleja? o Millainen on tulevaisuuden kampus/ camp ; liiketoiminnan ja koulutuksen synerginen kokonaisuus?
ISKU 90 -muotoilukilpailu KILPAILUOHJELMA KILPAILUTEHTÄVÄ AIKATAULU JA KILPAILUN VAIHEET
ISKU 90 -muotoilukilpailu KILPAILUOHJELMA KILPAILUTEHTÄVÄ Isku täyttää 90 vuotta 2018. Suomea yksitoista vuotta nuorempi Isku haluaa muistaa synnyinseutujaan järjestämällä Muotoilukilpailun, joka juhlistaa
Kilpailuaika on 3.12.2012 15.3.2013. Tulokset julkistetaan 9.4.2013 Kalevala Korun verkkosivuilla. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.
Uusi Koru -korusuunnittelukilpailu Kalevala Korun 75-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Kilpailusäännöt 1. Kilpailu ja kilpailun järjestäjä Kalevala Koru Oy on alansa suurin yritys Suomessa ja Pohjoismaiden suurin
Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/
Helsingin kaupunki Esityslista 5/2016 1 (5) 1 Jätkäsaaren peruskoulun ja Busholmens grundskolan arkkitehtuurikilpailun päättäminen HEL 2016-001604 T 02 08 03 01 Päätösehdotus Tiivistelmä A B Esittelijän
äijälänranta-aidan ideakilpailu
22.8.-28.9.2012 2 havainnekuvia äijälänrannan alueesta Järjestäjä Jyväskylän kaupunki Osuuskunta Suomen Asuntomessut Internetsivut www.asuntomessut.fi/jyvaskyla www.jyvaskyla.fi/asuntomessut/aita Taitto
SISÄLLYS. N:o 318. Valtioneuvoston asetus. asbestityöstä annetun valtioneuvoston päätöksen muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 5 päivänä toukokuuta 2006 N:o 318 320 SISÄLLYS N:o Sivu 318 Valtioneuvoston asetus asbestityöstä annetun valtioneuvoston päätöksen muuttamisesta... 977
ASEMANRANNAN YLEINEN TAIDEKILPAILU. Kilpailuohjelma. Kuva: Serum Arkkitehdit Oy, 2016, YIT Rakennus Oy
ASEMANRANNAN YLEINEN TAIDEKILPAILU Kilpailuohjelma Kuva: Serum Arkkitehdit Oy, 2016, YIT Rakennus Oy Viitesuunnitelma: Serum Arkkitehdit Oy, 2016 ASEMANRANNAN YLEINEN TAIDEKILPAILU Kilpailuohjelma Hämeenlinnan
Kouvolan keskustan ydinalueen ideakilpailu
Kilpailuohjelman tiivistelmä 29.3.2012 Kouvolan keskustan ydinalueen ideakilpailu Kouvolan kaupunki tekee parhaillaan keskustavisiota, jolla luodaan keskustan kehittämisen suuntaviivat seuraaville vuosikymmenille.
Komiakorttelin piha-alueiden ja julkisten ulkotilojen ideakilpailu
KILPAILUKUTSU Komiakorttelin piha-alueiden ja julkisten ulkotilojen ideakilpailu 1. Kilpailun järjestäjä YIT Rakennus Oy yhteistyössä Seinäjoen kaupungin kanssa 2. Osallistumisoikeus ja ilmoittautuminen
SISÄLLYS. N:o 585. Laki. sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 18 ja 45 a :n muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 17 päivänä heinäkuuta 2002 N:o 585 591 SISÄLLYS N:o Sivu 585 Laki sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 18 ja 45
KILPAILUKUTSU TUUSULAN RYKMENTINPUISTON LEIKKI- JA AKTIVITEETTIPUISTON SUUNNITTELUKILPAILU
KILPAILUKUTSU TUUSULAN RYKMENTINPUISTON LEIKKI- JA AKTIVITEETTIPUISTON SUUNNITTELUKILPAILU Sisällysluettelo 1. Kilpailun järjestäjä... 3 2. Kilpailukohde... 3 3. Kilpailun tavoitteet... 4 4. Ilmoittautuminen
SISÄLLYS. N:o 859. Valtioneuvoston asetus. sisäasiainministeriöstä annetun asetuksen muuttamisesta. Annettu Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2002
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 28 päivänä lokakuuta 2002 N:o 859 867 SISÄLLYS N:o Sivu 859 Valtioneuvoston asetus sisäasiainministeriöstä annetun asetuksen muuttamisesta... 4007 860 Valtioneuvoston
Tuomaristo kiinnittää arvioinnissaan huomiota ehdotusten taiteelliseen, arkkitehtoniseen ja muotoilulliseen laatuun.
Habitare-suunnittelukilpailu 2018 Messukeskus ja Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu järjestävät suunnittelukilpailun. Kilpailuun kutsutaan osallistumaan Suomessa arkkitehtuurin ja muotoilun
KAMPUSSILLAN SUUNNITTELUKILPAILU
KAMPUSSILLAN SUUNNITTELUKILPAILU Vaasan kampussillan ideakilpailun kilpailuohjelma 1.11.-30.11.2018 SISÄLLYSLUETTELO 1. Kilpailutekniset tiedot 1.1 Kilpailun toimeenpanija ja kilpailumuoto 1.2 Kilpailuaika
SISÄLLYS. N:o 510. Laki. korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetun lain 14 :n muuttamisesta. Annettu Naantalissa 18 päivänä heinäkuuta 2008
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä elokuuta 2008 N:o 510 515 SISÄLLYS N:o Sivu 510 Laki korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetun lain 14 :n muuttamisesta... 1473 511 Laki yksityisyyden
SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY
SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY 1 KASTE ON LAHJA Ylösnoussut Kristus antoi kirkolleen tehtävän: Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen
Tuomaristo kiinnittää erityistä huomiota seuraaviin seikkoihin kilpailuehdotuksia arvioidessaan:
Kilpailun säännöt 1. Kilpailun nimi 2. Kilpailun järjestäjä Kilpailun järjestää kotimainen parketinvalmistaja Timberwise Oy, Juvantie 222, 32200 Loimaa, jonka materiaalista kilpailutyö tulee olla suunniteltu
Kilpailuohjeet. 1.1 Kilpailun järjestäjät ja kilpailun kohde
Kilpailuohjeet 1.1 Kilpailun järjestäjät ja kilpailun kohde Itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi Puumalan kunta ja C2 SmartLight Oy yhteistyössä järjestävät ideakilpailun, jonka tavoitteena on esitellä
CTIF 100 metrin estejuoksu
CTIF 100 metrin estejuoksu Säännöt (6. painos 2004, keskeisimmät kohdat Suomessa järjestettävää kilpailua varten) Kilpailusarjat (1.2) Kilpailussa on erikseen sarjat vapaaehtoisille palokunnille ja ammattipalokunnille.
SOTILASILMA-ALUSTEN TUNNUKSET JA MERKINNÄT
SOTILASILMAILUN VIRANOMAISYKSIKKÖ FINNISH MILITARY AVIATION AUTHORITY SOTILASILMAILUN VIRANOMAISOHJE MILITARY AVIATION ADVISORY SIO-Ma-Yl-004 18.02.2010 PL 30, 41161 TIKKAKOSKI, FINLAND, Tel. +358 299
SAAMELAISKULTTUURIKESKUS ARKKITEHTUURIKILPAILUN ARVOSTELUPÖYTÄKIRJA
SAAMELAISKULTTUURIKESKUS ARKKITEHTUURIKILPAILUN ARVOSTELUPÖYTÄKIRJA 1 2 SAAMELAISKULTTUURIKESKUS ARKKITEHTUURIKILPAILUN ARVOSTELUPÖYTÄKIRJA s i s ä l l y s l u e t t e l o 1. KILPAILUN JÄRJESTÄMINEN 2.
KOLIN KANSALLISPUISTON TOIMINTA- JA PALVELUKESKUS ARKKITEHTUURIKUTSUKILPAILU
TIEDOTE SIVU (1/3) JULKAISUVAPAA 4.12.2009 KLO 14.30 KOLIN KANSALLISPUISTON TOIMINTA- JA PALVELUKESKUS ARKKITEHTUURIKUTSUKILPAILU 23.6.- 13.10.2009 Kahden kilpailutyön parhaat ominaisuudet yhdistämällä
Juliste ja Logo -kilpailun
järjestää Juliste ja Logo -kilpailun Suomen Jousiampujain liiton (SJAL) Taulu-SM 2017 kilpailuita varten Created: 12.2.2017, Updated 22.3.2017 Jousiammunta on mukana Urheilun SM-viikolla 2017 Tampereella
Opiskelijakilpailu Aalto ARTS Books - Messuosaston suunnittelu Helsingin kirjamessuille 25. 28.10.2012 1. TAUSTAA
Opiskelijakilpailu Aalto ARTS Books - Messuosaston suunnittelu Helsingin kirjamessuille 25. 28.10.2012 1. TAUSTAA Helsingin kirjamessut ovat Aalto ARTS Booksin tärkein myyntitapahtuma Suomessa vuonna 2012.
Tänään klo Keskustelutilaisuus: Kumpulanmäen kaavoitus ja arkkitehtuurikilpailun ehdotukset. Tervetuloa!
Tänään klo 17-19 Keskustelutilaisuus: Kumpulanmäen kaavoitus ja arkkitehtuurikilpailun ehdotukset Tervetuloa! Illan ohjelma 17.00 Tervetuloa! Illan ohjelma ja osallistuminen Vuorovaikutussuunnittelija
Kilpailukutsu Lapin keskussairaalan laajennusosan pääsisäänkäynnin taideteokseksi
Kilpailukutsu Lapin keskussairaalan laajennusosan pääsisäänkäynnin taideteokseksi 02.04.-30.08.2019 Kilpailukutsu Lapin keskussairaalan laajennusosan pääsisäänkäynnin taideteokseksi Lapin keskussairaalan
Veikkauksen Kiitä naapuriasi -kilpailun säännöt ja rekisteriseloste
n säännöt ja rekisteriseloste 1. Kilpailun järjestäjä MTV Oy,, 00240 Helsinki (jäljempänä "Järjestäjä") Järjestäjä järjestää kilpailun yhteistyössä Veikkaus Oy:n kanssa (jäljempänä "Yhteistyökumppani")
SOPIMUS YHTEISTYÖSTÄ KANSAINVÄLISEN IDEAKILPAILUN JÄRJESTÄMISESSÄ
1 (6) 9.11.2006 SOPIMUS YHTEISTYÖSTÄ KANSAINVÄLISEN IDEAKILPAILUN JÄRJESTÄMISESSÄ 1 Sopijapuolet 2 Sopimuksen tarkoitus ja tavoite Sopimuksen sopijapuolina ovat: Helsingin kaupunki Espoon kaupunki Vantaan
VUODEN MÄYRIS, VUODEN KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN MINI-KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN NÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN SENIORIMÄYRIS JA VUODEN MURKKUMÄYRIS YLEISET SÄÄNNÖT
VUODEN MÄYRIS, VUODEN KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN MINI-KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN NÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN SENIORIMÄYRIS JA VUODEN MURKKUMÄYRIS YLEISET SÄÄNNÖT 1. Lahden Seudun Mäyräkoirakerho ry palkitsee vuosittain 3.
HALLITUKSEN EHDOTUS OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN PERUSTAMISESTA
METSO OYJ HALLITUKSEN EHDOTUS HALLITUKSEN EHDOTUS OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN PERUSTAMISESTA Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous päättää perustaa osakkeenomistajien nimitystoimikunnan, jonka
Säätiön tarkoitus.
Säätiön tarkoitus Säätiön tarkoituksena on rakennetun ympäristön parantaminen tukemalla taiteellisesti korkeatasoisten ympäristöjen, ympäristötaideteosten ja ympäristötaidehankkeiden suunnittelua ja toteuttamista,
Lohjan Tenoripäivien yhteydessä järjestetään II Lohjan Tenorikilpailut. Kilpailujen järjestäjinä toimivat Lohjan kaupunki ja Lohjan Kesä ry.
LOHJAN TENORIKILPAILUT 2003 13. 15.8. Lohjan Tenoripäivien yhteydessä järjestetään II Lohjan Tenorikilpailut. Kilpailujen järjestäjinä toimivat Lohjan kaupunki ja Lohjan Kesä ry. Kilpailussa ei ole ikärajaa.
VIIVANSEURANNAN SÄÄNNÖT. Priit Norak
VIIVANSEURANNAN SÄÄNNÖT Priit Norak +372 5192 7800 priit.norak@robotex.ee Sisältö 1 Johdanto... 3 2 Robottiluokat... 3 3 Kenttä... 3 4 Robotti... 3 4.1 LEGO-robottien lisävaatimukset... 4 5 Kilpailu...
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT, JOENSUUN TILAKESKUS
31.5.2017 KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT, JOENSUUN TILAKESKUS T A R J O U S K I L P A I L U K O T I L A H D E N S A I R A A L A - R A K E N N U K S I S T A J A A L U E E N M A A N K Ä Y T Ö N K E H I T T Ä M
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 2010 N:o Laki. N:o 210. maaseutuhallinnon järjestämisestä kunnissa
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2010 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 2010 N:o 210 215 SISÄLLYS N:o Sivu 210 Laki maaseutuhallinnon järjestämisestä kunnissa... 837 211 Laki maaseutuelinkeinojen tukitehtäviä