Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä toimenpiteistä

Samankaltaiset tiedostot
Kirjaaminen tai päätös Kirjataan (LL 26 a, Ilmoitetaan alaikäisen opiskelijan huoltajalle. 1 mom.). ja ryhmänohjaajalle. Rehtori tekee päätöksen

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista

pedagogisen tuen ryhmä

Ilmoitetaan huoltajalle sähköisen yhteydenpitovälineen kautta.

Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa

1. ELOKUUTA 2016 KERAVAN LUKIO JA AIKUISLUKIO, SUUNNITELMA KURINPITOKEINOJEN KÄYTTÄMISESTÄ TUOMI PERTTI

KURINPITO KUULEMINEN ILMOITUS KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! Kyllä. Hallinnollinen päätös.

Suunnitelma kasvatus ja kurinpitokeinojen käyttämisestä Harjavallan kaupungin peruskouluissa.

Mäntyharjun lukion järjestyssääntö

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM!

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! oppilaan huoltajille. Huoltajalle tulee varata mahdollisuus

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA

Terva-Toppilan koulun käytänteet

KÄRSÄMÄEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUJEN KASVATUSKESKUSTELUJA JA KURINPITOA KOSKEVA SUUNNITELMA

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Iisalmen lyseo. Suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelyistä

Kurinpitosuunnitelma Oulaisten perusopetus

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt

Kyrönmaan lukio. Suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelyistä

Jotta kaikki menisi hyvin. Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet Ritaharjun koulussa

ISONKYRO N PERUSKOULUN KURINPITOSUUNNITELMA

Huoltajalle ilmoitus Wilma-viestillä

KARSTULAN PERUSKOULUN KASVATUSOHJEISTUS JA SEURAAMUSPOLKU

Koulurauhaasiakirja. Rehtorikokoukset ja Opetus- ja varhaiskasvatusltk

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä.

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Tässä esityksessä on kustakin pykälästä esillä vain ne momentit, joihin esitetään muutoksia.

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä. Kemiönsaaren kunnan perusopetuksessa

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä

SUUNNITELMA KURINPITOKEINOJEN KÄYTTÄMISESTÄ JA NIIHIN LIITTYVISTÄ MENETTELYTAVOISTA

LIITE 3. Loimaan lukion suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä ja siihen liittyvistä menettelytavoista alkaen

Kasvatuksellinen ja kurinpidollinen ohjeistus

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

KULOSAAREN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT - TIIVISTELMÄ

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

PERUSOPETUSTA KOSKEVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ. Pasi Hieta Perusopetuksen apulaisrehtori

Hiukkavaaran koulun järjestyssäännöt

PERUSOPETUSLAIN SOVELTAMINEN KAUSALAN KOULUSSA OPISKELUUN JA KURINPITOON LIITTYVISSÄ ASIOSISSA ALKAEN

OPPITUNNIT POISSAOLOT

SUUNNITELMA KURINPITOKEINOJEN KÄYTTÄMISESTÄ JA NIIHIN LIITTYVISTÄ MENETTELYTAVOISTA. SASKY koulutuskuntayhtymä

SUUNNITELMA KURINPITOKEINOJEN KÄYTTÄMISESTÄ JA NIIHIN LIITTY- VISTÄ MENETTELYTAVOISTA

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Yhteisiä asioita

YHTEISET PELISÄÄNNÖT YLÄKOULUSSA. Järjestyssääntöjen tavoitteet

KUMMUN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

KAKE Kasvatuskeskustelu Nilakan yhtenäiskoulussa

Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa

Kasvatuskeskusteluja ja kurinpidollisia keinoja koskeva suunnitelma

Kasvatuskeskusteluja ja kurinpidollisia keinoja koskeva suunnitelma

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi

Oppilaana Valkeavuoren koulussa

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi

Työrauha koulussa. ojentaminen ja kurinpito sekä kielletyt esineet ja aineet. Perusopetuksen kasvatuskeskustelua ja kurinpitoa koskeva suunnitelma

Sastamalan oppilaitosten järjestyssäännöt

1 Suunnitelma ojentamis ja kurinpito ja turvaamismenettelyjen toteuttamista

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Jotta kaikki ei menisi pieleen. Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet Ritaharjun koulussa

Oikeuksista, vastuista ja velvollisuuksista Ari Rusi

Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet on määritetty perusopetuslaissa (628/1998)

Perusopetuslain 35 mukaan oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti.

1.) Kouluun tulee saapua ajoissa. Sisälle saa tulla vasta kellon soitua. Poikkeuksista sisätiloihin tulemisesta ilmoitetaan erikseen.

Kivistön koulun hyvä fiilis

Kurinpitomenettely Toimintatapa/kuuleminen Ilmoittaminen Kirjaaminen Toimivalta Tarkennuksia

Luksia, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä (7)

Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet ja luokanohjaajan tehtävät Metsokankaan koulussa

Kokkolan koulujen työrauhaohjeistus

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia

VANTAAN AMMATTIOPISTO VARIAN SUUNNITELMA KURINPITOKEINOJEN KÄYTTÄMISESTÄ JA NIIHIN LIITTYVISTÄ MENETTELYTAVOISTA

Perusopetuslain muutos

Keudan järjestyssääntö Hyväksytty yhtymähallituksessa

Sateenkaaren erityiskoulu Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista

1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Oppilaiden tuominen aamulla koulun pihaan autolla on kielletty. Oppilaat tuodaan ja haetaan koulun lähikatujen, lähinnä Okkerinkadun varrelta.

MUISTIO OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLTOA, KODIN JA KOULUN/ OPPILAITOKSEN YHTEISTYÖTÄ SEKÄ TURVALLISUUTTA KOSKEVISTA LAKIMUUTOKSISTA

Pag e. Lukion työskentelyä ohjaavat lukiolaki, lukioasetus, opetushallituksen ohjeet, koulutoimen toimintasääntö ja järjestyssäännöt.

VANTAAN AMMATTIOPISTO VARIAN SUUNNITELMA KURINPITOKEINOJEN KÄYTTÄMISESTÄ JA NIIHIN LIITTYVISTÄ MENETTELYTAVOISTA

Tupakointi ja päihteiden käyttö on kielletty kouluaikana ja koulun tapahtumissa sekä koulualueella. Vrt. tupakkalaki

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista

Suutarinkylän koulun päihdetoimintamalli

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Järjestyssäännöt ja suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä

HARJUN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT LUONNOS

Kurinpitokeinot ja menettelytavat. Suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä ja menettelytavoista

Vatialan koulun järjestyssäännöt

Rytkyn koulun järjestyssäännöt

KURINPIDOLLISET TOIMENPITEET DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULUSSA

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9

F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt

Sompion koulun työrauhakäytänteet

ERÄIDEN PERUSOPETUSLAIN KURINPITOA KOSKEVIEN SÄÄNNÖSTEN TARKISTAMINEN

Moision koulu Ylöjärven kaupunki

Uudet työrauhan turvaamista koskevat säännökset

Hyllykallion koulun suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Työrauha ja osallisuus

GUMERUKSEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Herttoniemenrannan ala-asteen päihdesuunnitelma 2017

Koulutuslautakunnan toimivallan siirto (delegointipäätökset) valtuustokaudella

Lopen kunnan suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt

Transkriptio:

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä toimenpiteistä Suunnitelman tarkoitus Perusopetuslain (628/1998 29 ) mukaan koulutuksen järjestäjän tulee laatia opetussuunnitelman yhteydessä suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista. Suunnitelman tarkoituksena on varmistaa toimintatapojen laillisuus ja yhdenmukaisuus sekä opiskelijoiden yhdenvertainen kohtelu. Suunnittelu tukee myös oppilaitoksen järjestyssääntöjen toteutumista. Menettelytavat rike- ja häiriötilanteissa, asioiden selvittämisvastuut, työnjako sekä kuulemis- ja kirjaamismenettelyt Kurinpidolliset asiat pyritään ensisijaisesti hoitamaan keskustellen asianosaisten kesken. Jos opiskelija menettelee vilpillisesti kokeessa tai vastaavassa tilanteessa, hylätään kurssisuoritus ja opiskelija joutuu suorittamaan koko kurssin uudelleen. Kaikista vilppitilanteista informoidaan huoltajia. Opetusta häiritsevä opiskelija voidaan määrätä poistumaan jäljellä olevan oppitunnin ajaksi luokkahuoneesta tai muusta tilasta, jossa opetusta annetaan, taikka oppilaitoksen järjestämästä tilaisuudesta. Oppituntia tai muuta opetustilaisuutta pitävä opettaja voi määrätä opiskelijan poistumaan. Oppilaitoksen tilaisuudesta voi opiskelijan määrätä poistumaan opettaja tai rehtori. Oppitunnilta poistaminen kirjataan erilliseen kurinpidollisten toimien kansioon ja siitä ilmoitetaan opiskelijan huoltajalle. Opiskelijan osallistuminen opetukseen voidaan evätä enintään kolmen työpäivän ajaksi, jos on olemassa vaara, että toisen opiskelijan tai oppilaitoksessa tai muussa opetustilassa työskentelevän henkilön turvallisuus kärsii opiskelijan väkivaltaisen tai uhkaavan käyttäytymisen vuoksi taikka opetus tai siihen liittyvä toiminta vaikeutuu kohtuuttomasti opiskelijan häiritsevän käyttäytymisen vuoksi. Opetukseen osallistumisen epäämisestä vastaa rehtori. Opetuksen epääminen kirjataan erilliseen kurinpidollisten toimien kansioon ja siitä ilmoitetaan opiskelijan huoltajalle ja tarvittaessa oppilaitoksen sijaintikunnan sosiaalihuollon toimeenpanoon kuuluvia tehtäviä hoitavalle viranomaiselle. Opiskelijalle, joka häiritsee opetusta tai muuten rikkoo järjestystä taikka menettelee vilpillisesti, voidaan antaa kirjallinen varoitus. Jos rikkomus on vakava tai jos opiskelija jatkaa edellä tarkoitettua epäasiallista käyttäytymistä kirjallisen varoituksen saatuaan, hänet voidaan erottaa oppilaitoksesta määräajaksi, enintään yhdeksi vuodeksi. Kirjallisen varoituksen antamisesta vastaa hallintosäännön mukaan rehtori. Oppilaitoksesta erottamisesta vastaa sivistyslautakunta. Ennen kirjallisen päätöksen tekemistä yksilöidään toimenpiteeseen johtava teko, hankitaan muu tarvittava selvitys ja kuullaan opiskelijaa ja hänen huoltajaansa. Jos opiskelija on tutkimuksen alaisena rikoksesta, häneltä voidaan tutkimuksen ajaksi pidättää oikeus opiskeluun, jos se opiskelijan tekemäksi epäiltyyn rikokseen tai siihen liittyviin seikkoihin nähden on perusteltua. Opiskelusta pidättämisestä tekee päätöksen sivistyslautakunta. Ennen kirjallisen päätöksen tekemistä on yksilöitävä epäilty rikos tai siihen liittyvä seikka, hankittava muu

tarpeellinen selvitys ja kuultava opiskelijaa ja hänen huoltajaansa. Kaikki toisen omaisuuteen ja henkilöön kohdistuvat vahingonteot ilmoitetaan poliisille. Periaatteet hallinnon yleisten oikeusturvaperiaatteiden noudattamiseen kurinpitokeinoja käytettäessä Suunnitelmassa mainitut kurinpitotoimet ovat perusopetuslain (628/1998) ja -asetuksen (852/1998) mukaisia ja opetushenkilökunta toimii työssään hallintolain (434/2003) määräämien oikeusperiaatteiden mukaisesti. Henkilökunnan osaamisen varmistaminen kurinpidollisten toimivaltuuksien käyttämisessä sekä suunnitelmasta, järjestyssäännöistä ja laissa säädetyistä kurinpitokeinoista tiedottaminen eri tahoille Tämä suunnitelma, koulun järjestyssäännöt ja muut koulun toimintaa ohjaavat suunnitelmat kerrataan lukuvuosittain sekä opettajakunnan että opiskelijoiden kesken. Rehtori huolehtii opettajakunnan ja ryhmänohjaajat opiskelijoiden perehdyttämisestä. Kaikki koulun toimintaa ohjaavat suunnitelmat ovat esillä Wilmassa ja koulun kotisivuilla opiskelijoiden, heidän huoltajiensa ja opettajien nähtävillä. Yhteistyö eri viranomaistahojen ja huoltajien kanssa Suunnitelma on tehty yhteistyössä oppilaitoksen henkilöstön, opiskelijoiden, sekä sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaisedustajien kanssa. Ennen suunnitelman hyväksymistä ja sen päivittämistä koulutuksen järjestäjä on kuullut opiskelijakuntaa ja oppilaitoksen henkilöstöä ja kaikilla lukion opiskelijoilla sekä lukiolaisten huoltajilla on ollut mahdollisuus ilmaista mielipiteensä siitä. Menettelytavat suunnitelman seurantaa sekä sen toteutumisen ja vaikuttavuuden arviointia varten. Suunnitelman toteutumista arvioidaan vuosittain lukuvuoden arvioinnin yhteydessä opettaja- ja oppilaskunnan kesken sekä oppilaitoskohtaisessa opiskeluhuoltoryhmässä.

Rantasalmen perusopetuksen kasvatuskeskustelujen ja kurinpitomenettelyjen toteuttamisen suunnitelma Toimintaohjeet koskevat tilanteita, joissa asiat eivät suju hyvin tai oikein. TOIMINTAOHJEET ONGELMATILANTEIDEN SELVITTÄMISEKSI (ns. yleisohje) 1. Keskustelu ongelman havainneen opettajan tai oman luokanopettajan/luokanvalvojan johdosta/ kanssa. Kaikissa tapauksissa tieto luokanvalvojalle/luokanopettajalle. Tarvittaessa asiasta ilmoitetaan kotiin. 2. Ensimmäinen kasvatuskeskustelu (KAKE) luokanopettajan/luokanvalvojan johdolla. Tiedotetaan kotiin ja merkitään wilmaan, kertojen lukumäärän kohdalle. 3. Toinen KAKE-keskustelu luokanopettajan/luokanvalvojan johdolla. Lisäksi tapaaminen huoltajan kanssa. Keskustelussa voi tarpeen mukaan olla mukana terveydenhoitaja/ rehtori/kuraattori/oppilashuollon henkilöstöä. 4. Kolmas KAKE-keskustelu KAKE-ryhmän ohjaajan kanssa. 5. Jälki-istunto, jonka luokanopettaja/luokanvalvoja määrää, päätetään erikseen valvonta. 6. Ongelmien jatkuessa KAKE-ohjaajat palauttavat asian käsittelyn luokanopettajalle/luokanvalvojalle, joka kokoaa huoltajien suostumuksella oppilaskohtaisen moniammatillisen tukiryhmän. Kokouksen asiat kirjataan muistioon. 7. Rehtori antaa kirjallisen varoituksen. 8. Oppilas erotetaan koulusta määräajaksi päätöksellä (sivistyslautakunta). Kasvatuskeskustelun sisältö ja tavoitteet (KAKE) Kasvatuskeskustelujen tavoitteena on jälki-istuntorangaistusten vähentyminen, koulun sääntöjen parempi noudattaminen sekä kodin ja koulun välisen yhteistyön tiivistyminen. Samalla käytäntö ohjaa oppilasta ottamaan entistä enemmän vastuuta itsestään ja käytöksestään. Opettaja selvittää oppilaan kanssa, miten oppilas on rikkonut koulun sääntöjä, miksi sekä miten hänen tulisi toimia, jotta hän noudattaisi yhteisiä sääntöjä. Opettajan kanssa käydyn keskustelun lisäksi oppilas tai opettaja tiedottavat huoltajalle ja kertovat, miksi KAKE käytiin. Huoltaja kuittaa Wilmaan KAKE-keskustelun. Tarvittaessa paperinen selvitys. Kasvatuskeskustelua käytetään mm. seuraavissa tilanteissa: tupakointi, koulualueelta poistuminen, muita vaarantava käytös, törkeä nimittely, jatkuva piittaamattomuus yhteisistä sopimuksista ja säännöistä,... Yhteydenoton tavoitteena on huolehtia siitä, että kodin ja koulun aikuisilla on tieto koulupäivän aikana sattuneista ongelmista. TYÖRAUHA JA TYÖSKENTELY

Myöhästyminen Oppilas on myöhästynyt, kun opettaja on aloittanut tunnin. Yli 15 min myöhästyminen on poissaolo tunnilta. Opettaja kirjaa myöhästymiset minuutteina Wilmaan ja halutessaan päiväkirjaan. Luokanvalvoja seuraa myöhästymisiä. Kolmen myöhästymisen jälkeen luokanvalvoja pyytää oppilaalta kirjallisen selvityksen syistä ja suunnitelman tilanteen korjaamiseksi (lomake). Opetusryhmän vastuut Opettaja ja opetusryhmä jättävät opetustilan siistiksi. Kotitehtävien laiminlyönti Opettaja voi määrätä oppilaan tekemään tehtäviään koulupäivän tai läksyparkkiin enintään tunniksi kerrallaan. Opettaja ilmoittaa huoltajalle kouluun jäämisestä ja kirjaa tukitoimen Wilmaan. Tunnilta poistaminen Oppilaan voi määrätä poistumaan luokasta osaksi oppituntia tai oppitunnin loppuajaksi. Menettely tulee kirjata Wilmaan. Tunnilta poistaminen ei vapauta oppilasta opiskeluvelvollisuudesta. Oppilaan on pysyttävä luokan välittömässä läheisyydessä, jotta opettaja voi puhutella häntä kahden kesken. Kännykän, MP3-soittimen tms. laitteen käyttö Asiattomasta käytöstä huomautetaan. Jos huomautus ei auta, opettaja takavarikoi laitteen tunnin tai koulupäivän loppuajaksi. TURVALLISUUS Turvallisuutta vaarantavat esineet ja aseet Kouluun tuodut turvallisuutta vaarantavat esineet kerätään välittömästi pois. Väkivaltatilanne Lähin aikuinen puuttuu asiaan välittömästi ja aloittaa asian selvittämisen. KIUSAAMINEN Menettelytavat Kiusaamiseen puututaan välittömästi. Kun koululle tulee tieto tai epäily kiusaamisesta, niin tiedon saanut aikuinen selvittää, onko kysymys toistuvasta kiusaamisesta. Toistuvat kiusaamistapaukset ohjataan KIVA-tiimin hoidettavaksi. KIVA-tiimi toimii erillisten KIVA-koulujen ohjeiden mukaan. Tarvittaessa luokanvalvoja kutsuu vanhemmat koululle sopimaan toimenpiteistä.

Luokanvalvoja kartoittaa kiusaamista luokallaan pari kertaa lukuvuoden aikana. KÄYTTÄYTYMINEN Lunttaaminen Koe hylätään. Asia selvitetään keskustelemalla lunttaajan ja muiden siihen mahdollisesti osallistuneiden kanssa. Mikäli koe päätetään uusia, se tapahtuu kouluajan ulkopuolella. Varkaus Asiaa selvitetään ensin koulun keinoin. Tarvittaessa otetaan yhteys poliisiin. Asiointi opettajainhuoneessa Oppilaat hoitavat asioimisen opettajainhuoneessa henkilökohtaisesti ja yksin. Luokan asioita hoitavat luottamusoppilaat. Asiat pyritään hoitamaan opettajainhuoneen ulkopuolella. Kiroilu ja loukkaava kielenkäyttö Opettajat puuttuvat kiroiluun ja loukkaavaan kielenkäyttöön välittömästi. Ruokailu Valvovat opettajat ruokailevat oppilaiden kanssa. Valvovat opettajat puuttuvat ruokailun aikana esiintyviin ongelmiin. Jos oppilas ei osallistu kouluruokailuun, luokanvalvoja ottaa yhteyden oppilaan kotiin. POISSAOLOT Poissaolo tunnilta Luokanvalvoja seuraa oppilaiden poissaoloja. Tekemättä jäänyt työ teetetään oppilaalla kotona tai kouluajan ulkopuolella. Jos oppilaalla on yli 30 tuntia luvattomia tai selvittämättömiä poissaoloja, niin luokanvalvoja kutsuu huoltajat ja oppilaan palaveriin. Jos oppilaalla on yli 60 tuntia poissaoloja, niin oppilaan asiat otetaan oppilaskohtaisen oppilashuoltoryhmän käsittelyyn. Jos oppilaalla on yli 90 tuntia poissaoloja, niin rehtori tekee lastensuojeluilmoituksen. Poissaolojen anominen ja ilmoittaminen Huoltaja anoo Wilmassa oppilaalle luvan lomamatkaa tai pitempiaikaista poissaoloa varten, 3 vrk luokanvalvojalta ja sitä pidemmät rehtorilta. PÄIHTEET JA ENERGIAJUOMAT Tupakointi Opettaja takavarikoi tupakat ja tupakointivälineet. Tupakat tuhotaan sen jälkeen, kun huoltaja on antanut siihen luvan. Muuten tupakat säilytetään ja tuhotaan lukuvuoden

lopussa. Tupakointiin on puututtava aina kasvatuskeskustelulla tai keskustelulla. Ensimmäisen tupakointikerran jälkeen havainnon tehnyt opettaja saattaa asian luokanvalvojan ja terveydenhoitajan tietoon. Terveydenhoitaja keskustelee asiasta oppilaan kanssa. Tapahtuman ensikertaisuuden opettaja varmistaa luokanvalvojalta. Kun toimenpideohjeista kohdat 1-3 on käyty läpi ja tupakointi jatkuu, tekee rehtori ilmoituksen poliisille. Energiajuomat Energiajuomat takavarikoidaan ja annetaan takaisin koulupäivän päätyttyä. Päihteet, huumeet ja lääkkeet Koulusta otetaan heti yhteys terveydenhoitajaan, koulukuraattoriin ja huoltajiin. Huoltajia pyydetään hakemaan päihtynyt oppilas kotiin. Jos huoltajia, terveydenhoitajaa tai kuraattoria ei tavoiteta, kutsutaan poliisi. Tarvittaessa turvaudutaan terveyskeskukseen. Alkoholia sisältävät juomat takavarikoidaan ja kaadetaan viemäriin sen jälkeen, jos huoltaja antaa siihen luvan. Juomat säilytetään lukuvuoden loppuun saakka. Huumeet ja väärinkäytetyt lääkkeet takavarikoidaan ja luovutetaan poliisille. VÄLITUNNIN VIETTO JA VÄLITUNTIALUEELTA POISTUMINEN Perussäännöt Opettaja antaa lupalapun oppilaalle, jos oppilas lähtee tekemään koulutehtävää välituntialueen ulkopuolelle. Luvattomaan poistumiseen on puututtava aina kasvatuskeskustelulla tai keskustelulla. Jos oppilas poistuu luvatta koulualueelta, koulun vakuutus ei ole voimassa. SOPIMUKSIA KÄYTÄNTEISTÄ Välitunnit ja välituntivalvonta Välitunnit 9.45-10.00 ja 13.00-13.15 vietetään ulkona, paitsi sateella ja yli 15 C pakkasella. Ulkovalvoja menee suoraan ulos ja sisävalvoja (musiikkiaula) + koulunkäynninohjaaja (alaaula) ohjaavat oppilaat ulos. Ulkovalvoja valvoo ulkovälituntialueen ja sisävalvoja sisätilat sekä liikuntasalin ulkopäädyn. Osa-aikainen erityisopetus Osa-aikaisessa erityisopetuksessa ollaan määräaika, joka sovitaan etukäteen opettajien kesken (myös oppilas voi tehdä aloitteen). Tilanne päivitetään jaksoittain. Muut opettajat helpottavat osa-aikaista erityisopetusta toimimalla vapaatunneillaan ns. kakkosopettajina. Luokkatilat Oppilaat eivät saa olla välitunnilla luokissa ilman valvontaa.

Monistuskoneen käyttö Monistamisesta huolehtii opettaja. Oppilaat saavat käyttää monistuskonetta koulutyöskentelyssä opettajan antamien ohjeiden mukaan. Diskojen järjestäminen Diskosäännöt palautetaan vuosittain sekä oppilaiden että opettajien mieleen. Diskojen järjestämisestä vastaavat oppilaskunta, nuorisotoimi ja järjestävä luokka. Luokan vastuualueet Luokan on säännöllisesti siivottava siivousalueensa.