Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 1/2017 Sisältö: Kommodorin palsta Venepaikkahakemukset vuodelle 2017 Sähköpostiosoitteiden tarkistus Tärkeät päivämäärät 2017 Seuraava johtokunnan kokous EM vuosikokouksen esityslista 2017 VUOSIKOKOUSAINEISTO Venepaikkahakemuslomake Merenkulkijoiden vuosikokous pidetään sunnuntaina 12.2.2017 klo 14.00 Tiistilän koulu, Tiistiläntie 4, Espoo. Vuosikokousasiakirjat ovat tämän tiedotteen lopussa. Kahvitarjoilu alkaen klo 13.30. Tervetuloa!
Espoon Merenkulkijat 2 Kommodorin palsta 24.1.2017 Emme ole yksin. 70-luvun scifi-elokuvassa järkeä vailla olevat ihmiset rynnistävät vuorelle kohtaamaan muukalaiset. Ravintola Majakka avasi ovensa 28.12. ja espoolaiset siirtyivät ajassa 40 vuotta taaksepäin. Meillä on uusi naapuri. Paluuta ei ole 70-luvulle, jolloin satama perustettiin syrjäiseen Nokkalan niemeen. Eletään siivosti ja kunnioitetaan myös uuden naapurin mielipiteitä. Joulun välipäivinä minulla oli aikaa lukea lukemattomia lehtiä. Päällimmäisenä asioina näyttävät sitkeästi säilyvän veneilyn tulevaisuus sekä venevero. Ajan hengen mukaisesti kaikilla pitää olla mielipide ja velvollisuus kirjata mielipiteensä jokaiseen vastaantulevaan sanomalehteen, gallupiin, kyselyyn tai blogiin. Ei tarvitse. Merenkulku on ollut olemassa ennen meitä ja se tulee hautaamaan nykyisetkin päättäjät. Suomesta poistui vuosia sitten huvivero ihmisarvoa loukkaavana. Venevero ei muuksi muutu, vaikka sitä voisi verrata auto- tai kiinteistöveroon. Veroista huolimatta, tai niistä johtuen, Suomessa riittää vanhoja huonokuntoisia autoja ja kiinteistöistä löytyy mittava korjausvelka. Merellä vastaava hutilointi johtaisi hengenvaaralliseen ongelmaan. Tarkistetaan nyt keväällä, että venevakuutuksesta löytyy katsastusalennus ja käytetään saatu hyöty varusteisiin ja turvallisuuteen. Helmikuussa näemme vuosikokouksessa ja edessä on hieno kesä. Kesä alkaa venemessuista. Saluti! Timo Lauttia, kommodori
Espoon Merenkulkijat 3 Venepaikkahakemukset vuodelle 2017 Venepaikkahakemuslomake löytyy EM-verkkosivujen www.espoonmerenkulkijat.net Lomakkeet osiosta. Täytä hakemuksesi ja muista päivittää samalla sähköposti-osoitteesi, jotta saat jatkossakin ilmoituksen tiedotteen ilmestymisestä ja linkin siihen. Viimeinen palautuspäivä on 12.2.2017. Tiedotteen lopussa on myös paperiversio venepaikkahakemuslomakkeesta, jos haluat käyttää sitä. Jäsenten sähköpostiosoitteet Huolehdithan, että sinulla on seuralle ilmoitettuna aktiivinen/päivitetty sähköpostiosoite. Mahdollisen päivityksen voit tehdä Timo Lauttialle. Tärkeät päivämäärät 2017 28. - 29.1.2017 Nokkalassa sähköt päällä akkujen lataamista varten. 12.2.2017, klo 14.00 Vuosikokous Tiistilän koululla, kahvit 13:30 alkaen 12.2.2017 Venepaikkahakemuksen viimeinen palautuspäivä 8.4.2017, klo 15.00 Vartiointilistat Verstaalla 14.4.2017 Jäsen- ja venepaikkamaksun eräpäivä 15.4.2017 Vartiointikausi alkaa 1.5.2017, klo 14.00 Vappulounas ja seuran lipun nosto Toukokuu, arki-ilta, klo 17.00 alkaen Sammutinhuolto rannassa 15.5.2017 Vartiovuorot merkitty vartiolistaan Toukokuu, keskiviikko, klo 18.10/18.30 Sammutinhuolto rannassa Toukokuu, arki-ilta, klo 17.00 alkaen Kevään ensimmäinen Westhouse Cup keskiviikkokilpailu 8.6.2017, klo 16.00 alkaen Talvisäilytysalueen siivoustalkoot 12. - 15.6.2017, klo 18.00-20.30 Katsastus neljänä iltana. Tarkempia tietoja keväällä. 10. - 11.6.2017 Kevään eskaaderi Pranglin saareen Viroon. Kesäkuu, keskiviikko, klo 18.10/18.30 Kevään viimeinen Westhouse Cup keskiviikkokilpailu Elokuu, keskiviikko, klo 18.10/18.30 Syksyn ensimmäinen Westhouse Cup keskiviikkokilpailu 27.8.2017 Pentala - RWYC Challenge purjehduskilpailu 2. - 3.9.2017 Eskaaderi Elisaareen Syyskuu, keskiviikko, klo 18.10/18.30 Vuoden viimeinen Westhouse Cup keskiviikkokilpailu Ilmoitetaan myöhemmin Seuran mestaruuskilpailut 8.10.2017, klo 12.00 Seuran lipun lasku 15.10.2017 Vartiointikausi päättyy 25.11.2017 Joululounas Huom! Tässä vaiheessa päivämäärät saattavat vielä muuttua. Tarkista uusin tieto aika ajoin seuran nettisivuilta. Seuraava johtokunnan kokous pidetään 1.3.2017 klo 18.00.
Espoon Merenkulkijat Ry:n 2017 vuosikokouksen esityslista Aika ja paikka Sunnuntaina 12.2.2017 klo 14.00, Tiistilän koulu Tiistilänkuja 4, 02230 Espoo Osallistujat Espoon Merenkulkijat ry:n jäsenet KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Esityslistan hyväksyminen 4. Valitaan kokoustoimihenkilöt puheenjohtaja sihteeri kaksi (2) pöytäkirjan tarkastajaa kaksi (2) ääntenlaskijaa 5. Esitetään johtokunnan kertomus vuodelta 2016 6. Esitetään tilinpäätös vuodelta 2016 ja tilintarkastajien lausunto 7. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä sekä tilikauden tuloksen käsittelystä. 8. Vahvistetaan liittymis- ja jäsenmaksujen sekä muiden maksujen suuruus sekä sääntöjen 3 :n mukaisesti maksuajankohta 9. Vahvistetaan johtokunnan ja jaostojen palkkiot 10. Vahvistetaan talousarvio vuodelle 2017 11. Vahvistetaan toimintasuunnitelma vuodelle 2017 12. Valitaan johtokunnan puheenjohtaja 13. Valitaan tilintarkastajat ja varatilintarkastajat 14. Päätetään johtokunnan avuksi asetettavista ja johtokunnan alaisuudessa toimivista jaostoista ja valitaan niiden vetäjät tai annetaan johtokunnalle valtuudet vetäjän valitsemiseksi. 15. Valitaan varapuheenjohtaja, sihteeri ja taloudenhoitaja. Päätetään muiden johtokunnan jäsenten lukumäärästä (sääntöjen 10 : 3-7 jäsentä) sekä valitaan muut johtokunnan jäsenet. 16. Valitaan seuran edustajat ja varaedustajat eri järjestöjen ja yhteisöjen kokouksiin tai annetaan johtokunnalle valtuutus edustajien nimeämiseen. 17. Käsitellään seuran aloitteet ja esitykset eri järjestöille ja yhteisöille. 18. Päätetään seuran koollekutsumistavasta seuran sääntöjen 9 :n edellyttämällä tavalla. 19. Muut asiat: 20. Kokouksen päättäminen Espoon Merenkulkijat Ry, Nokkalanniemi 14, 02230 Espoo, Pankki FI21 1503 3007 2000 11 www.espoonmerenkulkijat.net
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 1. Yleistä Vuosi 2016 oli seuramme 43. toimintakausi ja kaudelle laaditun toimintasuunnitelman pääpaino oli veneilyn edellytyksien varmistamisessa ja jäsenten yhdessäoloon liittyvien aktiviteettien toteuttamisessa. Toimintasuunnitelma toteutui suunnitelman mukaan, uutta vartiomajaa lukuunottamatta. Seuran matkaveneilijät olivat liikkeellä lähinnä Itämerellä ja sen lahdissa. Kaksi seuramme venettä oli sijoitettuna Etelä-Eurooppaan (S/Y Merenkulkija ja S/Y Maior), joista toinen palasi syksyllä takasin koti-suomeen. Matkapurjehdus ja saari olivat asiat, joihin jäsenten mielenkiinto kohdistui. Kilpapurjehduksen osalta Martin Mikkolan 4. sija EM- ja 21. sija MM-kilpailuissa 29er luokassa päihitti muut sijoitukset seurassa. Seuran mestaruuden voitti Timo Lauttia. Seuran toiminnan kannalta tärkeät asiakastiedot ovat SPV:n ylläpitämässä rekisterissä. Johtokunnan kevään henkilövaihdoksista ja tehtävien jaosta selvittiin ilman suurempaa tietotekniikkaprojektia SPV:n rekisterin tuella. Virkistysjaosto hoiti perinteisen vapun mainion sillilounaan ja pikkujoulujuhlamme järjestelyt sekä näiden välissä olleiden tapahtumien muonituksen ansiokkaasti. Katsastusjaoston edustajat vastasivat seuramme veneiden katsastamisesta Purjehtija- ja Veneilyliiton sääntöjen mukaisesti. Katsastukset suoritettiin pääasiassa kesäkuun alkupuolella. Veneiden kunnossa ei todettu merkittäviä puutteita ja turvavarusteet olivat paikallaan. Käytännössä kaikki veneilijät myös huolehtivat veneensä katsastuksesta. Espoon kaupunki sai sataman rakentamistyöt päätökseen keväällä. Rannan ravintolan rakennustyöt jatkuivat vuoden loppuun saakka. Uuden vartiomajan kanssa otettiin keväällä aikalisä, kun saadut tarjoukset ylittivät budjetin selvästi. Alkusyksystä vartiomajasta oli esillä vaihtoehtoinen malli, joka törmäsi vaikeuksiin lupaprosessissa. Loppusyksystä saatiin alkuperäisestä suunnitelmasta tarjous, joka näyttää nyt mahdolliselta toteuttaa. Laitureille hankittiin kesällä uudet vesiletkut ja syksyllä asennettiin valvontakamerat takaisin valopylväisiin. Yhteisnostoja tai laskuja ei järjestetty tänäkään vuonna. Talvisäilytyksen osalta Suomenojalla paikkojen järjestely toimi keväällä hyvin. Nokkalassa järjestettiin syksyllä talvisäilytys Suomenojalta tuoduilla opeilla. Vartioinnissa jatkui edellisen vuoden hyvä henki. Yhtään vartiosakkoa ei langennut. Saaritukikohtamme Odongrundetin käyttöaste nousi jälleen aiempien vuosien tasolle, vuoden 2015 haasteellisten purjehduskelien jälkeen. Espoon Merenkulkijoiden taloustilanne on hyvä. Juoksevat kulut on kyetty kattamaan jäsenmaksuilla ja muilla toiminnan tuotoilla. Vartiomajan rakentamisen kulut siirtyvät vuodelle 2017. Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n liittopäivät olivat marraskuussa Kuopiossa ja seurallamme ei ollut edustusta paikalla.
2. Seuran toimielimet Sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 14.2.2016. Tilinpäätös hyväksyttiin sellaisenaan ja hallitukselle myönnettiin toiminnantarkastajien esityksen mukaisesti tili- ja vastuuvapaus. Talousarvioesitys hyväksyttiin sellaisenaan. Johtokunta kokoontui toimintavuoden aikana 7 kertaa. Johtokunnan kokoonpano: Teuvo Savolainen (14.2. saakka), Timo Lauttia, Jussi Ainamo, Raija Törmä (2.3. alkaen Lauri Vainio), Hannu Maristo, Alf Åberg, Vesa Kaivola, Sari Lehtimäki (4.5. alkaen Sirpa Niskala), Marko Hernesmaa, Markku Heikkilä ja Anna-Mari Bruns. 1. Talous Seuran talous on edelleen kohtuullinen ja pysyi edellisen vuoden tasolla. Vuoden 2016 tulos ennen poistoja oli 7 000 euroa ylijäämäinen ja poistojen jälkeen 5 264 euroa ylijäämäinen. Elisa Oyj:n osakkeiden myyntivoiton jälkeen tulos oli 14 201 euroa ylijäämäinen. Jäsenmaksutulot ovat seuran merkittävin tulolähde. Jäsenmaksuja kertyi noin 10 000 euroa kuten edellisenäkin vuotena. Liittymismaksut puolestaan kerryttivät tuloja 1 900 euroa. Venepaikoista kertyi ylijäämää n. 3 000 euroa. Talvisäilytyspaikoista kerätyt ylijäämää n. 1 000 euroa. Jäsenmaksutulot sekä muu varainhankinta käytettiin jäsentapahtumiin, toimitilojen ja kaluston ylläpitoon ja huoltoon, saaren vuokraan ja sekä seuran juokseviin menoihin, kuten sähköön, pankki- ja tietoliikennekuluihin ja tiedotukseen. Seuran maksamista jäsenmaksuista ylivoimaisesti suurin on Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n jäsenmaksu, joka vuonna 2016 oli 2 015 euroa. Siirtosaamisia ei ollut. Siirtovelkana oli yllä mainittu Espoon kaupungin talvisäilytysmaksu ja Helenin sähkölasku. Vuoden 2016 menot olivat noin 14 800 euroa, joista saaren kuluja 4 400 euroa. Jäsentapahtumiin käytettiin n. 1 200 euroa. Vartiomajan rakentaminen on aloitettu. Vuoden 2016 aikana on kertynyt vartiomajan suunnitteluun liittyviä kustannuksia noin 4 000 euroa. Muuten vuotuiset kustannukset pysyivät viime vuoden tasolla. Seuran pankkitilillä oli vuoden lopussa noin 48 000 euroa. Espoon kaupungin talvisäilytysmaksun ja sähkölaskun maksamisen jälkeen tilille jää noin 39 000 euroa. Saadut korko- ja osinkotuotot olivat vuonna 2016 noin 420 euroa. Muuta omaisuutta seuralla on irtaimena omaisuutena kolme jollaa ja perämoottorivene sekä valvontakameroita yhdessä Nokkalan Venekerhon kanssa. 300 Elisa Oyj:n osaketta myytiin kesäkuussa uuden vartiomajan rahoitusta varten. Seuralla ei ole velkaa. Vuonna 2016 perittiin venepaikoista ja talvisäilytyksestä seuraavat maksut: Venepaikat Maksuluokka Paikan leveys (m) Venepaikan hinta 1 1.81-2.30 210 2 2.31-2.80 240 3 2.81-3.30 310
4 3.31-3.80 375 5 3.81-4.30 406 6 >4.31 491 Poijupaikka 180 Talvisäilytys Maksuluokka Paikan koko (m) Talvipaikan hinta 2 2.80 x 7.00 86 3 3.30 x 8.00 120 4 3.80 x 10.00 177 5 4.30 x 12.00 242 6 4,70 x 12.00 266 2. Jäsenistö Jäsenmäärä vuoden 2016 lopussa: 2012 2013 2014 2015 2016 Kunniajäseniä 9 10 10 10 10 Varsinaisia jäseniä 136 129 125 119 114 Perhejäseniä 25 23 24 22 22 Juniorijäseniä 1 1 3 3 3 Kannatusjäseniä 1 1 1 1 1 Yhteensä 172 164 163 155 150 Vuokrapaikat 2012 2013 2014 2015 2016 laituri- ja poijupaikat 5 9 11 7 10 3. Jaostojen toiminta 3.1. Satamajaosto Kevät 2016 oli viimeinen evakkokevät Suomenojalla, ennen kuin niin kauan odotettu Nokkalan satama valmistui keväällä 2016. Kaupunki otti keväällä sataman vastaan infra-urakoitsija STM:ltä ja pääsimme vihdoin siirtämään veneemme ja pukkimme takaisin Nokkalan satamaan. Täytyy sanoa että kyllä se kestikin, eli noin 9 vuotta, mutta tunnetusti hyvää joutuu odottamaan. Meillä on nyt Espoon uudenaikaisin ja hienoin satama veneenpesupaikkoineen ja nostoramppeineen. Näin sydäntalvelle voi myös todeta että uusi satamavalaistus on myös onnistunut. Alkukesä menikin sitten meidän uuden vahtitornin hankintaprosessissa. Seuramme jäsenenä on arkkitehti Antti Pirhonen joka teki meille rakennuslupapiirustukset uudesta kaksi kerroksisesta vahtitornista. Rakennusluvan saanti vaihtoehtoratkaisuineen kesti 4,5 kuukautta, jonka jälkeen vahtitornista pyydettiin 5 eri tarjousta urakoitsijoilta avaimet käteen periaatteella tehtynä. Tarjousten hinnat olivat kuitenkin niin kaukana budjetistamme, että niitä ei voitu hyväksyä ja hanke jäi lepäämään kesän yli. Syksyllä meillä oli jo kilpaileva ehdotus vahtitornista, mutta tälle vaihtoehdolle Espoon
rakennusvalvontavirasto ei lämmennyt. Rakennusluvan myöntäminen näytti vaikealta. Uuden lupaprosessin aikana Antti oli saanut Kirkkonummen Omnian kiinnostumaan vahtitorni hankkeestamme oppilastyönä. Erinäisten selvitysten ja neuvotteluiden jälkeen meillä on nyt sopimus heidän kanssaan vahtitornin toimittamisesta kevääksi 2017. Vahtitorni on myönnetyn rakennusluvan mukainen ja tullaan toimittamaan satamaan valmiina rakennusosaelementteinä. 28.12 avattiin myös rannan uusi Majakka-ravintola ja näyttää siltä että ravintola on erittäin suosittu aikakin näin aluksi. Kesän aikana kaikki venepaikat olivat käytössä ja uusittu vahtijärjestelmämmekin näytti toimivalta, koska kenellekään ei annettu vahtisakkoja tänä syksynä. Kesän aikana ilkivalta- ja varkaustapauksiakaan ei tullut tietoon. 3.2. Katsastusjaosto Katsastusjaosto on toiminut suunnitelmansa mukaan. Katsastajina ovat toimineet Timo Elonen, Pekka Ervamaa, Juho Keränen, Jari Koivunen, Pekka Salmenhaara ja Alf Åberg. Talvisäilytyksen aikana tarkastettiin Suomenojalla talvisäilytysalueellamme telakoitujen seuramme veneiden pohjat, potkurit ja ohjauslaitteistot siinä määrin kuin mahdollista. Toimenpide on pakollinen joka viides vuosi peruskatsastuksen yhteydessä, mutta seurassamme on tapana lisätä turvallisuutta vuosittaisella katselmuksella niiden veneiden osalta, jotka ovat seuran talvisäilytyspaikalla. Katsastajat pitivät kauteen valmistautumiseksi 9.5.2016 kokouksen, jossa kerrattiin säännöt ja käytännöt. Katsastuksen helpottamiseksi sammuttimia huollettiin satamassamme Nokkalassa 2. ja 16.5.2016. Varsinainen katsastus järjestettiin perinteiseen tapaan juhannusta edeltävällä viikolla 13.-16.6.2016. Totuttuun tapaan veneitä katsastettiin hyvästä perustelusta myös muulloin. 3.3. Purjehdusjaosto Purjehdusjaoksen toiminnasta vastasivat Timo Lauttia ja Markku Mikkola. Toimintaa olivat järjestämässä Maria Ahrenberg, Kai Kanervo, Matti Osara ja Hannu Suvioja. Espoon Merenkulkijat järjestivät Pentala - RWYC Challenge kilpailun 28.8.2016 yhdessä ESF:n kanssa ja Seuran Mestaruuskilpailut 10.9.2016. EM toimi espoolaisten ja helsinkiläisten seurojen kanssa North Sails LYS ranking-sarjan järjestämiseksi Pentala - RWYC Challengen ollessa osa ranking-sarjaa. Vastaavasti EM osallistui myös Westhouse Cup -ranking-sarjan järjestelytoimiin. Espoon Merenkulkijoiden mainetta kilpailujen järjestäjänä piti yllä huvitoimikunnan osallistuminen tapahtumien järjestelyihin.
Seuran jäsenistö on osallistunut mm. seuraaviin kilpailuihin: Suursaari Race: Kari Oksanen, LYS 1, 10. Hangon Regatta: Pekka Ervamaa, A-vene, 3. 29er EM: Martin Mikkola, 29er, 4. 29er MM: Martin Mikkola, 29er, 21. Viaporin Tuoppi: Kari Malmström, 6mR, DNF Pekka Ervamaa, A-vene, 3. Helsinki-Tallinna Race: Kari Oksanen, LYS 1, 15. ESF Grande Finale: Timo Lauttia, LYS 1, 1. 29er SM: Martin Mikkola, 29er, 3. Ranking-sarjat: North Sails LYS Ranking: Timo Lauttia, Iso luokka, 43. Kari Oksanen, Iso luokka, 119. Olli Mustonen, Pieni luokka, 147. West House Cup: Timo Lauttia, Iso luokka, 4. Tommi Vihavainen, Pieni luokka, 6. Mikael Ervamaa, Pieni luokka, 18. Palkinnot: Kaken Kiulu: Pienen luokan EWES-kiertopalkinto: Ison luokan EWES-kiertopalkinto: Seuran mestaruuskiertopalkinto: Martin Mikkola, 29er EM-kilpailut 4. sija. Tommi Vihavainen. Timo Lauttia. Timo Lauttia. 3.4. Matkavenejaosto Suuri osa seuramme jäsenistöstä on matkaveneilijöitä, jotka liikkuvat sekä purje- että moottoriveneillä. Edellisten vuosien tapaan valtaosa veneilijöistä on liikkunut oman aikataulunsa mukaan eri puolilla Suomenlahtea, Itämerta ja jopa Atlantillakin. Purjehduskauden avauseskaaderiin 18.-19.6. Pranglin saarelle ennakkoilmoittautui yhteensä seitsemän venekuntaa, joista kaksi oli moottoriveneitä. Sääennusteet lupasivat viikonlopulle erittäin voimakkaita tuulia ensin idästä kääntyen sitten lounaaseen sekä jatkuvaa runsasta sadetta. Niinpä eskaaderi päätettiin yhteisellä sopimuksella peruuttaa. Yksi seuran moottoriveneistä ylitti Suomenlahden perjantaina 17.6. iltapäivällä ja pääsi Pranglin Kelnasen satamaan suojaan ennen kuin voimakas itätuuli nousi sateineen. Ennusteen mukaan tuuli kääntyi lounaaseen aina 18 m/s ja sade jatkui koko viikonlopun. Saaritukikohtamme Odongrundetin vieraskirjan merkinnät alkoivat 4.5. ja päättyivät 5.10. Merkittyjä käyntikertoja oli runsaat 50 ja henkilömäärä 110. Vierailijoiden määrä tuplaantui reilusti edellisvuodesta. Seuran jäseniltä on kesän aikana saatu poikkeuksellisen hyvää palautetta saaresta. Erityisesti sitä ovat antaneet saaressa ensimmäistä kertaa vierailleet venekunnat. Elisaareen suuntautui kauden perinteinen lopetuseskaaderi 3.-4.9. Tällä kertaa mukaan oli ilmoittautunut yhteensä kuusi venekuntaa, joista yksi oli moottorivene. Osa veneistä lähti Nokkalasta jo perjantaina yöpyen jossain matkan varrella, osa tuli aamulla suoraan. Viikonlopuksi oli taas luvattu sateista ja tuulista säätä. Lauantaina päivällä saatiinkin niskaan voimakkaita sadekuuroja. Sade taukosi sopivasti yhteisen illanvieton ajaksi grillikatoksella, jatkuen taas taukoamatta yön yli aamutunneille asti. Sunnuntaiaamu valkeni kirkkaana ja aurinkoisena, kun venekunnat hiljalleen suuntasivat
keulansa kohti Nokkalaa. Pari venettä siirtyi vielä seuraavaksi yöksi läheiseen Gölisnäsin satamaan. 3.5. Virkistysjaosto Vuonna 2016 virkistysjaostoa veti Anna-Mari Bruns. Jaostoon ovat vetäjän lisäksi kuuluneet Ritva Hansen ja Paula Launistola. Vuonna 2016 virkistysjaosto järjesti perinteiseen tapaan ruokaa seuran tapahtumiin. Kausi avattiin lipunnostolla ja vappulounaalla 1.5.2016. Kalaruokia tekivät Ritva Hansen, Paula Launistola ja Anna- Mari Bruns sekä Gula Villan. Syöjiä oli vappupäivänä noin 60 henkilöä. Pentala-RWYC purjehdittiin 28.8.16. Vieraat saivat perinteiseen tapaan lohikeittoa tuloksia odotellessa. Syöjiä oli n. 25 henkilöä. Seura järjesti 10.9. omat mestaruuskilpailut, jonne virkistysjaosto järjesti virkistävää ruokaa ja juomaa. Menu koostui Ritva Hansenin kuuluisista lohikeitosta 20 hengelle sekä pullista. Sunnuntaina 9.10. oli lipunlaskun aika. Tällä kertaa virkistysjaoston jäsenistä paikalle pääsi tuoreiden pullien kera Ritva Hansen. Paikalla oli 10-15 osallistujaa. Seuran pikkujouluja juhlittiin lauantaina 21.11. Tapiola Gardenissa. Juhlissa oli 12 henkilöä. Ruoka oli makoisaa ja tunnelma oli oiva. 3.6. Tiedotusjaosto Merenkulkija-tiedote ilmestyi neljä kertaa vuonna 2016. Se postitettiin jäsenille ja vuokralaisille joko paperiversiona tai lähetettiin sähköpostitse. Jäsenistölle lähetettiin yksi seuran Perässäsoutajasähköpostitiedote, joka julkaistiin myös seuran Facebook-ryhmässä. Seuran vuosikirja 2015 julkaistiin keväällä 2016. Tiedottajan tehtäviä on keväästä 2016 alkaen hoitanut Sirpa Niskala. Ajankohtaiset tiedotteet, valokuvia sekä tärkeät päivämäärät on julkaistu seuran internet-sivuilla osoitteessa www.espoonmerenkulkijat.net. Internet-sivujen hoidosta on vastannut Timo Lauttia. Tiedottamiseen käytettiin myös Facebookia ja Twitteriä. Facebookissa oli vuoden 2016 lopussa 39 jäsentä. 4. Jäsenyydet Espoon Merenkulkijat on jäsenenä kansallisessa veneilyn kattojärjestössä, Suomen Purjehdus ja Veneilyssä (SPV). Seuran jäsenmaksu määräytyy seuran jäsenmäärän mukaan. Espoon Merenkulkijat on myös TUL:n Helsingin piirin, Espoon Meripelastusseuran ja Espoon Veneilyturvallisuus-yhdistyksen jäsen sekä Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen kannatusjäsen. 5. Yhteistyö muiden pursiseurojen kanssa Espoon Merenkulkijat tekee yhteistyötä muiden pursiseurojen kanssa Espoon Veneilyturvallisuusyhdistyksessä sekä West House Cup ja North Sails LYS Ranking -kilpailujen järjestämisessä
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1. Yleistä Espoon Merenkulkijoiden tehtävänä on tarjota jäsenilleen nautittavia veneilyyn ja yhdessäoloon liittyviä hetkiä varmistamalla harrastamisen edellytykset parhaalla mahdollisella tavalla. Toimintasuunnitelmamme on laadittu nämä seikat huomioiden. Sataman rakentaminen on valmis. Viimekesän aikana on kertynyt muutamia muutostoiveita ja näistä tullaan keskustelemaan kaupungin kanssa. Valvontakameroissa ja niihin liittyvissä laitteissa näkyy ikääntymisen merkkejä. Suurempia hankintoja ei ole suunnitteilla, mutta joudumme varautumaan joidenkin laitteiden korvaamiseen uudella. Uuden vartiomajan rakennustyöt ovat alkaneet joulukuussa 2016. Valmis rakennus tuodaan keväällä satamaan osissa ja rakentaja viimeistelee sen satamassa lopputarkastuskuntoon. Tämän jälkeen seuralle jää vielä viimeistelytöitä tehtäväksi kesän aikana. Matkaveneily on nyt alue, joka kiinnostaa ja johon kannattaa panostaa. Viime vuoden vastoinkäymiset unohdetaan ja laitetaan veneet taas liikkeelle. Saaritukikohdan sopimuksesta on alkamassa taas kertaalleen viimeinen vuosi. Purjehdusjaoksessa tapahtuu keväällä vaihdoksia ja kehitys vie meitä eteenpäin. Vuoden 2016 venepaikkahakemuksista löytyi huomattava määrä virheitä talvisäilytysvalinnan osalta. Kaikille halukkaille onnistuttiin lopulta järjestämään talvisäilytys Nokkalassa talvelle 2016-2017. Nyt olemme Nokkalassa ja talvelle 2017-2018 on olemassa selvä lähtötilanne. Vuoden 2017 venepaikkahakemusten tietoja verrataan lähtötilanteeseen ja havaittuihin eroihin reagoidaan jo keväällä. Uusittu sähköinen venepaikkahakemus korostaa myös hakijan vastuuta talvisäilytysvalinnan suhteen. Espoon Merenkulkijoilla on alkamassa viimeinen vuosi Nokkalan tontin, seuramajan ja muiden rakennusten vuokrasopimuksesta Espoon kaupungin kanssa. Purjehduskauden 2017 jälkeen aloitamme neuvottelut uudesta vuokrasopimuksesta. Seuramme taloustilanteeseen tulee aika radikaali muutos vartiomajan rakentamisen takia ja budjetti on reippaasti alijäämäinen huolimatta varausten purusta. Tilanne ei kuitenkaan ole huono vaan nyt palataan normaaliin pienen yhdistyksen tilanteeseen. Riittää hyvin, jos yhdistyksen kassassa on 5000 rahaa, kun tiedossa ei ole lähiaikoina tulevia suurempia investointitarpeita. Maksut pysyvät samalla tasolla kuin edellisenä vuonna. Esitetään jäsenmaksujen ja venepaikkamaksujen perimistä yhdellä kertaa 15.4. mennessä. 2. Talous Seuran taloudessa pyritään pitämään tulot ja menot tasapainossa vuosikokouksen hyväksymän talousarvion puitteissa. Seuran menot koostuvat jäsentapahtumien ja seuran juoksevien kulujen jo vakiintuneista kuluista. Tulot kertyvät jäsen-, liittymis- ja satamanhoitomaksuista sekä vene- ja talvisäilytyspaikkojen laskutusten hoitamisesta. Venepaikkamaksut määräytyvät vuosikokouksen päättämällä tavalla. Talvisäilytysmaksu perustuu Espoon kaupungin neliöhintaan.
Vuoden 2017 suurin taloustapahtuma on uuden vartiomajan hankkiminen, joka rahoitetaan seuran olemassa olevilla varoilla: Seuran omistamat Elisa Oyj:n osakkeet myytiin 2016 kokonaan. Jäseniltä perittävät maksut ovat: - liittymismaksu 350 - liittymismaksu 5 vuoden nuoriso/perhejäsenyyden jälkeen 175 - jäsenmaksu (sisältää SPV:n maksun) 80 - perhejäsenmaksu 20 - nuorisojäsenmaksu 10 - kannatusjäsenmaksu 120 - jäsenen satamanhoitomaksu 20 - satamanhoitomaksu; jäsenen 2. vene 120 - vuokrapaikan satamanhoitomaksu 150 - katsastusmaksu 1 3 luokka 10 - katsastusmaksu 4 luokka 5 Sakkomaksut: - merkityn vartiovuoron laiminlyönti ja vartiovuoron merkitsemättä jättäminen 100 - veneen katsastamatta jättäminen 100 - myöhässä katsastettu vene 50 (+ katsastusmaksu kaksinkertaisena) Seuramajaa vuokrataan jäsenten omiin tilaisuuksiin. Vuokra on 25 /päivä. Seuran tiukka taloustilanne edellyttää, että kaikki venepaikat saadaan täytettyä ja että jokainen jäsen ja venepaikanhaltija huolehtii maksuvelvoitteistaan määräajassa. 3. Jaostojen toiminta 3.1. Satamajaosto Purjehduskausi 2017-2018 tulee olemaan Nokkalan satamassa uuden aikakauden alku ja meiltä menee varmaan ensi kesä uuden toiminnan opettelemiseen ja säätämiseen. Jokaisella on oma nimikkopaikkansa laiturilla, niin kuin rannan talvisäilytysalueellakin. Vene merkitään talvisäilytyksen aikana oman laituripaikan numerolla tarkastusten helpottamiseksi. Veneiden peruskunnostukset (myrkkymaalienpoistot) tulee tehdä tästä edes pesupaikkojen viemäröidyillä asfalttialueilla ongelmajätteiden talteen saamiseksi. Vasta kunnostusten jälkeen vene voidaan siirtää omalle nimikkopaikalleen. Uusi vartiotorni tuo lisämukavuutta vahdin olotilaan pimeinä öinä. On mukavampaa tarkkailla ympäristöä yläkerran lämpimästä vahtitilasta kun näkee sataman yli hyvässä uudessa valaistuksessa. Samalla voi nauttia vaikka juuri keitetystä kahvista. Majaan tulee ainakin alakertaan wc-tila josta saa myös kahvivedet. Voi olla, että hankimme myös yläkertaan vesipisteen kahvin keittoon. Vartiomaja tehdään ns. kylmänä rakennuksena alakerran wc tilaa lukuun ottamatta. Lämmin lattiakaivollinen wc-tila mahdollistaa myös esimerkiksi painepesurin talvisäilytyksen tilassa.
Ensi kaudella vartiointi järjestetään kuten ennenkin 15.4. 15.10. ja jokaisella venepaikan haltijalla on 2 vartiovuoroa purjehduskauden aikana. Johtokunnan jäsenet ovat vapautetut vartioinnista. Katsastusmiehillä ja satamaisännällä vartiovuoroja on yksi. 3.2. Katsastusjaosto Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n alaisten seurojen veneet katsastetaan vuosittain SPV:n määräysten mukaisesti. Seuramme satamasta paikan saaneet seuroihin kuulumattomat veneet tarkastetaan samoilla kriteereillä. Muun seuran rekisterissä olevasta veneestä, jolla on paikka satamassamme, on toimitettava katsastustodistus seurallemme 7.7.2017 mennessä mikäli venettä ei katsasteta EM:n katsastajan toimesta. Veneet katsastetaan juhannusta edeltävällä viikolla 12.-15.6.2017 klo18.00-20.30. Totuttuun tapaan veneitä katsastetaan tarvittaessa myös ennen katsastusviikkoa, kun siitä erikseen sovitaan. Veneet on katsastettava viimeistään 15.6.2017 mikäli käytetään seuramme katsastajia. HUOM! Vuoden 2016 katsastus on voimassa 30.6.2017 asti, mikä esim. vakuutusta ajatellen kannattaa huomioida. Myöhästyneestä katsastuksesta tai katsastamatta jättämisestä seuraa vuosikokouksen päättämät sanktiot. 15.6.2017 jälkeen on katsastuksesta sovittava katsastuspäällikön kanssa. Hyväksyttävästä syystä voidaan myöntää vapautus myöhästymissanktioista. Katsastamatonta ja vakuuttamatonta venettä ei saa pitää satamassamme! Katsastajat kokoontuvat ennen katsastuksia kertaamaan säännöt ja sopimaan sääntöjen soveltamisesta. 3.3. Purjehdusjaosto Kilpailupäällikkö hoitaa kilpailutoimintaan liittyvät yhteydet sekä espoolaisten pursiseurojen että Stormfågeln rf:n kanssa. Espoon Merenkulkijat jatkaa West House Cup sarjan tukemista sekä osallistuu yhteistyössä muiden seurojen kanssa sarjan toteuttamiseen. Espoon Merenkulkijat järjestää yhdessä Esbo Segelföreningin kanssa Pentala - RWYC Challenge kilpailun elokuun viimeisenä sunnuntaina. Seuran mestaruus ratkaistaan keväällä määriteltävällä tavalla. Nuorisopurjehduksen osalta nykyiset kolme optimisti-jollaa on pidetty hyvässä kilpailukunnossa. Keväällä korvataan kuluneita ja hankitaan edellisen kauden aikana kadonneita osia ja tarvikkeita. Jollat ovat kaikkien seuralaisten käytettävissä. EM:n antaa mahdollisuuden tutustumiseen sekä tukee omatoimista harjoittelu- ja kilpailutoimintaa. Tulevalla kaudella jatketaan uusien harrastajien etsimistä. Optarilla purjehdukseen tutustumisen jälkeen on mahdollista siirtyä pikkuhiljaa kilpailemiseen. Nykyiset juniorit ovat siirtyneet isompiin veneisiin (Laser, 29er), joten seuraajille löytyy tilaa ja mahdollisuuksia. Nuorisopurjehdus toimii purjehdusjaoksen alaisuudessa ja lisätietoja saa Markku Mikkolalta. Linkistä www.optari.net on myös hyvä lähteä liikkeelle.
3.4. Matkavenejaosto Matkavenejaoston tavoitteena on järjestää kauden avaus- ja lopetuseskaaderit. Viime kesän avauseskaaderi Pranglin saarelle sai osakseen mukavasti kiinnostusta ja huomiota, vaikka sitten loppumetreillä jouduttiinkin sääolosuhteiden vuoksi perumaan. Prangli on myös tulevan veneilykauden avauskohde, mutta eskaaderi pyritään järjestämään jo hieman aikaisemmin kesäkuun alkupuolella. Syksyn eskaaderi ajoittuu syyskuun alkupuolelle. Saaritukikohtamme Odongrundetin vuokrasopimusta on jäljellä vielä vuosi. Se päättyy 1.4.2018. Viime kesänä kiinnostus saarta kohtaan lisääntyi ja käyntikerrat tuplaantuivat reilusti edelliseen kauteen verrattuna. Tulevan veneilykauden tavoitteena on edelleen saaren käytön lisääminen ja kehittäminen mahdollisuuksien mukaan. Matinkylän venekerhon kanssa on käyty keskusteluja heidän halukkuudestaan tulla mukaan saariyhteistyöhön ja samalla jakamaan kustannuksia. Vuokrasopimus antaa tähän mahdollisuuden. Päätöksiä tullaan tekemään tulevan kevään aikana. Mahdollisesta jatkosta tullaan neuvottelemaan vuokranantajan kanssa loppusyksystä 2017. Jäsenistöä informoidaan kaikesta Odongrundetiin liityvästä hyvissä ajoin ennen seuraavan veneilykauden alkua. 3.5. Virkistysjaosto Virkistysjaosto tarjoilee vuonna 2017 perinteisen vappulounaan keskiviikkona 1.5. klo 14.00 alkaen. Virkistysjaosto avustaa perinteiseen tapaan purjehdusjaostoa kisatapahtumien muonituksella. RWYCkisan yhteydessä tarjoilemme perinteisen lohikeiton yleiso n ehdottoman vaatimuksen mukaisesti. Jouluista lounasta vietetään lauantaina 18./25.11.2017. Paikka ja aika ovat vielä avoinna. Tilaisuutta mainostetaan tiedotteessa sekä Espoon Merenkulkijoiden sähköisissä medioissa. Tavoitteena on saavuttaa seuran aktiivisia jäseniä seuralaisineen tilaisuuteen mukaan. 3.6. Tiedotusjaosto Tiedottamista jatketaan entiseen tapaan, mutta pyrimme siirtymään kokonaan sähköiseen tiedottamiseen. Merenkulkija-tiedote julkaistaan neljä kertaa vuoden aikana, tarvittaessa useamminkin. Tiedotteet ja tietoa muista ajankohtaisista tapahtumista ja asioista julkaistaan seuran verkkosivuilla www.espoonmerenkulkijat.net. Mikäli kiireellisempää tiedottamista tarvitaan, lähetämme sähköpostitiedotteen niille, jotka ovat antaneet sähköpostiosoitteensa. Uuteen vartiomajaan ja laiturin portteihin hankitaan kevään aikana ilmoitustaulut. jatketaan myös seuran Facebook-ryhmässä ja Twitterissä. Tiedottamista Vuosikirjan julkaisemisesta luovutaan.
VENEPAIKKAHAKEMUS / VENEILMOITUS VUOSI 2017 Palautettava 12.2.2017 mennessä Espoon Merenkulkijat ry:n johtokunnalle Haen [ ] Peräpoijupaikkaa [ ] Aisapaikkaa [ ] Poijupaikkaa Ilmoitan [ ] Veneeni on kaudella 2017 muualla, katsastutan veneen ja haluan veneen tiedot seuran alusrekisteriin. [ ] Veneeni on kaudella 2017 rekisterissä toisessa seurassa: (seuran nimi) Henkilötiedot Sukunimi Etunimi Synt. aika Ammatti Lähiosoite Postinro ja -toimipaikka Kotipuhelinnumero Matkapuhelinnumero Olen Espoon Merenkulkijoiden jäsen [ ] Sähköpostiosoite Veneen tiedot (Täytä kaikki kohdat!) Veneen nimi Purjevene [ ] Moottorivene [ ] Muu vene (mikä) [ ] Venetyyppi Vuosimalli Rekisterinumero Purjenumero Rungon rakennusaine ja väri Katsastusluokka Pituus m Leveys m Uppouma t Vakuutusyhtiö Talvisäilytys Haluan veneelleni talvisäilytyksen Nokkalan satamassa talvella 2017-2018 [ ] Muut tiedot Jaosto, jossa olen halukas toimimaan: [ ] Satamajaosto [ ] Purjehdusjaosto [ ] Katsastusjaosto [ ] Virkistysjaosto [ ] Matkaveneilyjaosto Sitoudun noudattamaan Espoon kaupungin satamien järjestyssääntöjä, katsastuttamaan veneeni katsastusohjeiden mukaisesti. Seuran jäsenten katsastetut veneet liitetään seuran alusrekisteriin. Alusrekisterin veneet saavat käyttää seuran lippua. Venepaikkamaksun sitoudun suorittamaan johtokunnan ilmoittamaan eräpäivään mennessä. Maksun tai katsastuksen laiminlyöminen katsotaan anomuksen peruuttamiseksi ja asianomainen menettää venepaikkansa. Mikäli vene on sijoitettu paikalle ilman johtokunnan lupaa tai maksua ei ole suoritettu määräpäivään mennessä, Espoon kaupunki siirtää veneen omistajan kustannuksella. Sataman järjestyssääntöjen rikkominen, seurasta eroaminen/erottaminen ja muiden velvoitteiden laiminlyöminen ovat perusteita venepaikan menettämiseen. Suoritettua venepaikkamaksua ei tällöin palauteta. Päiväys Allekirjoitus