Juliste. KURSSI
Juliste. Juliste: julkiseen tilaan tarkoitettu, idealtaan iskevä kaupallinen, yhteiskunnallinen, poliittinen tai tiedottava mainos tai ilmoitus. Julistetaiteen kehittymisen mahdollisti 1798 keksitty kivipaino, litografia. Julistetaiteen uranuurtajia 1800-luvulla olivat mm. ranskalaiset Jules Che ret ja Henri de Toulouse-Lautrec. Nykyistä merkittävää julistetaidetta tehdään paitsi Puolassa ja Japanissa myös Ranskassa, Sveitsissä ja Saksan liittotasavallassa. Ensimmäisiä suom. julistesuunnittelijoita oli Akseli Gallen- Kallela, muita mm. Topi Vikstedt, Erik Bruun, Jukka Veistola, Kyösti Varis ja Kari Piippo. WSOY Facta 1996 a)
Juliste. Juliste:» Juliste, ransk. Afliche, engi. Poster, saks. Piakat, mainonnan ja propagandan käyttöön tarkoitettu, tyyliltään iskevä ja nyk. yl. suurikokoinen painotuote.» (Facta 4, 1975, paista 227. Porvoo.) Juliste-sanaa on ensi kerran käyttänyt nimimerkki A.L. Suomen Kuvalehdessä vuonna 1918 puhuessaan amerikkalaisista julisteista. Seuraavan kerran juliste on ollut vuonna 1920 Cannelinin ruotsalaissuomalaisen sanakirjan 2. painoksessa korvaamassa piakaattisanaa, selvittää kielitoimisto. Vuosina 1922-23 Suomen Kuvalehti puhuu usein vaalijulistuksista, esim. vuonna 1923 s.1502. Kielitoimiston mukaan juliste-sana tuli yleisemmin käyttöön plakaatti-sanan tilalle 1930- luvulla esim. Helsingin Sanomissa. (Tarja Leinon tutkimusten mukaan.) a) Lähde: PLACATISTA JULISTEEKSI Helmiriitta Honkanen OTAVA 1983 ISBN 951-1-07281-1
hyvä Juliste. Hyvä juliste on visuaalinen shokki! Kyösti Varis Suomi Hyvä juliste on yksinkertainen ja vangitsee katseen. Se pysäyttää ja herättää mielenkiinnon ja halun koskettaa julistetta. Se voi tehdä onnelliseksi ja tuottaa mielihyvää. Hyvästä julisteesta välittyy huumori ja syvällinen sanoma. Sen arvo ei vähennypitkänkään tarkastelun aikana. Takashi Akijama Japani Hyvä juliste on ahaa- elämys, visuaalinen tapahtuma. Se on vahva kuvallinen väittämä ja yllätys. Hyvä juliste ei tyydy tuttuun, normaalisti kaksi sekunttia kestävään tarkasteluaikaan, vaan kestää katselun. Ralph Schraivogel Sveitsi On vaikea määritellä lyhyesti mikä on hyvä juliste. -Mutta voin kertoa välittömästi, kun näen sellaisen. Jukka Veistola Suomi Hyvä juliste sisältävät tekijän, joka tarkasti materialisoi visualisen sanoman. Ne ovat aitoja, sisältävät tehoa, huumoria ja salaperäisyyttä ja ne vaikuttavat katsojaan sisäisellä voimallaan. Keizo Matsui Japani Hyvä juliste on puoleensavetävä, luova, tehokas ja yksinkertainen. Helmut Langer Saksa
Julistesuunnittelu. Hyvästäkin ideasta saa huonon julisteen. Mainos, jota ei huomata, on huono mainos. Näin on vaikka luova idea olisi kotoisin itse taivaasta. Julisteen on hyvä toimia julisteen tavoin. On muutamia peukalosääntöjä, joita sokeastikin noudattamalla hyvästä ideasta saa kohtuullisen julisteen (mainoksen). Ja luovasti soveltamalla vallan eriomaisen. Kokeile riittäisikö pelkkä teksti. Kaikki, mikä ei tuo ideaan lisää ideaa, on turhaa. Rauhoita aiheen tausta. Jos jostakin syystä ajattelit toimia toisin, voit kuitenkin ainakin kokeilla rauhoittamista. Kokeile voimakasta rajausta. Voit yllättyä itsekin. Kokeile riittäisikö pelkkä kuva. Julisteessa kolme sanaa on hyvä. Viisi sanaa menettelee. Kuusi sanaa on itsensä huijaamista Mieti huolella tekstityyppi, koko, välistys ja vahvuus. Nerolla on varaa pragmaattisuuteen (pragmatiikka = perehtyneisyys, asiantuntemus, taito.) Versaali teksti ei muodosta kirjainkuvaa, se joudutaan lukemaan. Gemena hahmotetaan, mikä on nopeaa. Hyvä juliste toimii nopeasti. Hyödynnä kontrasteja sekä itse julisteessa että julisteen ja ympäristön välillä. Kiteytä! Kiteytä vielä enemmän. Lehti-ilmoitus ei ole juliste. TV- mainoksesta ei tule julistetta. Kiteytyneestä oivalluksesta tulee. Lähde: MAXIMEDIA / Julistesuunnittelu ja apuvälineet.
Julisteen tarkennettu tavoite. Tarkista onko? julisteelle asetettu selkeä (erillinen) tavoite onko suunniteltu tavoitteen mukaisesti suunniteltu julisteeksi huomio herätetty viestitetty vain yksi idea annettu oivaltamisen ilo keskitetty oleelliseen sanoma kiteytetty toteutus pelkistetty brandin hengen mukaista mainontaa idealla / toteutuksella pidempiaikaista elämää Onko seuraavat kriteerit huomioitu toteutuksessa katseluetäisyys julisteen koko väri- ja valoarvokontrasti aiheen tausta rauhallinen / selkeä toimivuus ympäristössä tekstityypit oikein Lähde: MAXIMEDIA / Julistesuunnittelu ja apuvälineet.
Graafinen SUUNNITTELU? Graafinen suunnittelu on painotuotteen toteutumisen edellytys. Sen tehtävänä on antaa ajatukselle hahmo, tehdä abstrakti konkreettiseksi. Lähde: Painouotteen suunnittelu K Lyytikäinen H Riikonen 1995 ISBN 951-719-209-6
Typo grafia Typografia muodostaa lehden painoasun perustan. Se antaa taittajalle työkalut, joilla sivut rakennetaan. Se on myös olennainen osa luotaessa julkaisulle tunnistettavaa identtiteettiä. Typografian päätarkoitus on viestin välittäminen, ja sen se tekee erityisesti helpottamalla lukemista.typografialla myös luodaan kontrasteja sivulle, jotta lukijan on helppo löytää ja valita se, mitä hän haluaa vastaanottaa. Lähde: Sanomalehden ulkoasuopas 1998 / Tapani Huovila Hannu Pulkkinen Matti Taipale /ISBN 952-9858-25-6
Väriä ja vastakohtia SYKSYN MUOTI yllättää Typografia ja taitto rakentuu vastakohtien hyödyntämiselle. Tässä esimerkissä on käytetty hyväksi ainakin seitsemää vastakohtaa: laiha-lihava, groteski-antikva, versali-gemena, pystykirjain- kursiivi, harmaa-täysimusta, väri-mustavalkoinen ja pieni-suuri. Lähde: Sanomalehden ulkoasuopas 1998 / Tapani Huovila Hannu Pulkkinen Matti Taipale /ISBN 952-9858-25-6
VÄRIN VAIKUTUSTAVAT värikontrasti vaalean ja tumman kontrasti kylmän ja lämpimän kontrasti vastavärien kontrasti simultaanikontrasti taitettujen värien kontrasti suuren ja pienen pinnan kontrasti Väriympyrästä on helppo löytää kullekin värille vastaväri eli komplementtiväri, sillä ne sijaitsevat toisiaan vastapäätä ympyrän keskellä. Lähde: Sanomalehden ulkoasuopas 1998 / Tapani Huovila Hannu Pulkkinen Matti Taipale /ISBN 952-9858-25-6
LT AV LV LT AV LV Kirjainparivälistys tulee tarkistaa suurikokoisessa tekstissä! Tasausharvennus VERSAALI = ISOTKIRJAIMET VERSAALI TEKSTIÄ PITÄÄ LUKEMALLA LUKEA KOSKA KIRJAIMET EIVÄT MUODOSTA SANAKUVIA: Gemena = pikkukirjaimet gemena teksti on helpompi ja nopeampi lukea koska kirjaimet muodostavat sanakuvia
Musta Keltainen Luettavuudelta paras värikontrasti!
BRANDI BRANDI = tuotemerkki BRAND IMAGE = tuotekuva, tuotehahmo
Tehtävä Jörgen Kari Heltech /painoviestintä Helsingin Tekniikan Alan Oppilaitos Käpylän yksikkö - Vastaa tehtävän kysymyksiin. - Suunnittele juliste - Palauta tämä tehtävä nimelläsi varustettuna, kussin ohjaajalle. Opiskelijan kurssiarviointi perustuu osittain tämän tehtävän tulokseen. Juliste? 1. Mikä on juliste? ------------------------------------------------------------------------------------------------------------- 2. Mainitse kolme tunnettua suomalaista julistesuunnittelijaa. --------------------------------------------------------- 3. Mainitse viisi asiaa joita julistesuunnittelussa tulee huomioida. ----------------------------------------------------- 4. Mitä tarkoitetaan typografialla? ------------------------------------------------------------------------------------------- 5. Mikä on punaisen vastaväri? ---------------------------------------------------------------------------------------------- 6. Mainitse neljä painomenetelmää joita on käytetty julistepainatuksessa. -------------------------------------------- 7. Miksi pienillä kirjaimilla kirjoitettu teksti on helpompi lukea kuin isoilla kirjaimilla kirjoitettu teksti? 8. Mikä juliste on englanniksi? ---------------------------------------------------------------------------------------------- 9. Millainen on hyvä juliste? ------------------------------------------------------------------------------------------------- 10. Suunnittele juliste jonka haluat oteuttaa: - luonnostele ja kirjoita työohjeet A3 kokoiselle (välikoko?) paperille. Nimi: