Suometsien hoitohankkeet yksityismetsissä

Samankaltaiset tiedostot
Suometsien puunkorjuu. MHY Lakeus, Antti Väisälä Jalasjärvi

Metsäpolitikkafoorumi

Koko kansantalouden arvonlisäys* (BKT) maakunnittain vuonna 2016, %

MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain

Metsä sijoituskohteena

Kemera-työryhmä Kuuleminen Johtaja Jukka Aula Metsänomistajien liitto Pohjois-Suomi

Metsäohjelmien seuranta

Salaojitetut peltohehtaarit Suomessa

Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013

Mhy Pohjois-Pirkka. Pauliina Salin, metsäasiantuntija

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta

Kaikki vastaajat maakunnan mukaan 1

Metsäohjelman seuranta

Kymenlaakso Aluetilinpito päivitetty

Salaojitetut peltohehtaarit Suomessa

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta

Metsänhoitoyhdistyslaki käytännössä. Petri Pajunen Johtaja Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo

Metsäohjelman seuranta

Eteläsavolainen metsätalous pähkinänkuoressa

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Etelä-Savon metsäkeskuksen alueella

Metsäteollisuus on syyskuun alusta lähtien ostanut yksityismetsien puuta

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Keski-Suomen metsäkeskuksen alueella

Nuoren metsän energiapuu ja hiilinielu

Monipuoliset metsänhoitomenetelmät käyttöön suometsissä Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö

Metsäohjelman seuranta

Ojitettujen soiden ennallistaminen

Metsäohjelman seuranta

Jäsenkysely Sote. uudistuksesta 2017

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueella

METSÄOMAISUUDEN HYVÄ HOITO

Hankkeen ensisijaiset tavoitteet

HÄMEEN-UUDENMAAN METSIEN ENSIHARVENNUSOHJELMAN JA OMATOIMISTEN HANKINTAHAKKUIDEN EDISTÄMISOHJELMA

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueella

Vuoden 1994 metsänhoito- ja

Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina

Alue Pääryhmä Hakkuun ajankohta hakkuuvuosina 2) Hakkuutapa km 2 % puuntuotannon

TOIMIALAKATSAUS 2010

Maakuntien yleiskatteellinen rahoituslaskelma, yhteenveto muutoksista

Puukauppa, elokuu 2009

Henkilövahinkoririskit riskiluokan I ruuduissa vuosina

Metsäpolitiikkaa puun myyjän näkökulmasta. Päättäjien Metsäakatemia Jan Slotte

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Pirkanmaan metsäkeskuksen alueella

yrityskatsaus y 2013 Tilastokeskus, Alueellinen yritystoimintatilasto

Hämeen liitto / AU Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala Kanta-Hämeessä k Lähde: Tilastokeskus

Metsähallitus Ainutlaatuinen toimija

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen

Puunhankinnan haasteet turv la Päättäjien 30. Metsäakatemian maastovierailu , Oulu

ENERGIASEMINAARI Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme Elias Laitinen Energiapuuneuvoja

Soidensuojelun täydennys- ohjelma. kestävää käy5öä. Aulikki Alanen, ympäristöneuvos, YM Ympäristöakatemian seminaari

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Puukauppa kävi syyskuussa erittäin vilkkaana. Metsäteollisuuden viikoittaiset ostomäärät olivat 1,1 1,8 miljoonaa kuutiometriä.

Jouni Bergroth Metsäntutkimuslaitos Antti Ihalainen Metsäntutkimuslaitos Jani Heikkilä Biowatti Oy

Puukauppa ja metsänhoitokatsaus. Petri Pajunen Vantaa

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Metsäohjelman seuranta

Puukauppa on käynyt tänä syksynä ennätyksellisen vilkkaana. Syksyn puukauppa huipentui lokakuussa, jolloin metsäteollisuus osti yksityismetsistä

Metsänkäyttöilmoitukset 2013, yksityismetsät

METSÄNHOITO Tero Ojarinta Suomen metsäkeskus

Kuntien taloustietoja kuntakoon mukaan

Alueelliset hakkuumahdollisuudet

Pienyritykset taantumassa. Ville Koskinen

Metsänomistajan talouskoulu Metsätilan arvonmääritys. Piia Perälä, Mhy Päijät-Häme

Metsäohjelman seuranta

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut ja alueohjaus-ryhmä

Metsäenergian hyödyntämisen organisointi kuntatasolla

Metsätalouden investointien kannattavuuden arviointi. Metsäojat

Kuntavaalikysely Jyty

Taimikonhoito. Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme

Puukauppa, tammikuu 2011

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016

STM/VM Maakuntien rahoituksen määräytyminen ja lähtötiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen

METSÄSEKTORI SUOMESSA JA KYMENLAAKSOSSA

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Alueet ja kasvupalvelut -osasto

Kustannustehokkuuden merkitys metsänhoidossa

Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä

Katoavat työpaikat. Pekka Myrskylä

VMI9 ja VMI10 maastotyövuodet

Puukauppa, helmikuu 2009

ELINVOIMAA METSISTÄ Padasjoen tiedotustilaisuus

Energiapuun rooli metsänkasvatusketjun tuotoksessa ja tuotossa

Puukauppa hiljeni marraskuussa tavallista. jakson jälkeen. Metsäteollisuus osti marraskuussa yksityismetsistä raakapuuta pysty- ja hankintakaupoilla

Miten puuvirrat muuttuvat? Lapin metsätalouspäivät Johtaja Yrjö Perälä, Metsä Group

Yksityismetsien puukauppa kävi keskimääräistä vilkkaampana heinäkuussa.

Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset 2012

Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistamisen suuntaviivat

KANNATTAVA METSÄNHOITO. Metsänomistajat

Lisätietoa kuntien taloudesta

Yleiskaavojen vaikutukset metsätalouteen

maaliskuun ostomäärät ovat olleet keskimäärin 2,7 miljoonaa kuutiometriä.

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013

Metsäalan työllisyysnäkymät & mhy:t työnantajana

Perustoimeentulotuen tarve suurinta pääkaupunkiseudulla

Puurakentaminen osana metsäbiotaloutta

Transkriptio:

Suometsien hoitohankkeet yksityismetsissä Tapion seminaari Helsinki 26.4.2017 MHY Pirkanmaa ry - avainlukuja Metsäomistajien yhdistys 6098 jäsentä 174 000 hehtaaria metsää Hakkuusuunnite 1,2 Mm3 Myyntimäärä 1,1 Mm3 30 toimihenkilöä,14 metsuria Liikevaihto 15,8 m (2016) Puunkorjuu 520 000 m3 Haketoimitukset 300 000 MWh 1

MHY Pirkanmaa ry Visio Metsänhoitoyhdistys on jäsenensä tunteva, lähellä toimiva, laajan palveluvalikoiman asiantuntijaorganisaatio. Missio Metsänhoitoyhdistys Pirkanmaa avaa oven metsän mahdollisuuksiin. Nykytila Vuoden 2016 tunnusluvuin MHY Pirkanmaa on toimialueensa yksityismetsien suurin toimija Puunkorjuussa, metsänhoidossa, energiapuussa, omaisuudenhallinnassa, tilakaupassa, ojituksessa, tienrakennuksessa MHY Pirkanmaa ja suometsät Rehevien kangasmetsien alue Soiden osuus noin jäsenten metsäalasta n. 10% Yhtenäisiä suometsäaloja: Sastamala, Ikaalinen, Hkyrö MHY Pirkanmaalla erinomainen palvelukokonaisuus suometsiin MHY Jäsenten metsävarallisuus n. 900 000 000 Suometsien osuus n. 40 000 000 (4,4 %) Per jäsen, metsävarallisuus 150 000 Suometsien osuus 6500 2

Maksettu Kemera-tuki 2016, Työlaji Kunnostusojitus ja suometsänhoito Lajittelu laatijaorganisaation mukaan välisumma 854745 3161831 27 % Maakunta tai maakuntien yhdistelmä Mhy:t, Kaikkiaan, Mhy:t Etelä-Karjala ja Kymenlaakso 6458 26891 24 % Etelä-Pohjanmaa 26745 537598 5 % Etelä-Savo 34473 51082 67 % Kainuu 29675 127182 23 % Kanta-Häme ja Päijät-Häme 23506 27045 87 % Keski-Pohjanmaa 28317 227077 12 % Keski-Suomi 64329 117612 55 % Lappi 66966 320681 21 % Pirkanmaa 17986 27605 65 % Pohjanmaa 258406 452287 57 % Pohjois-Karjala 429 90881 0 % Pohjois-Pohjanmaa 280384 926920 30 % Pohjois-Savo 9181 130270 7 % Satakunta ja Varsinais-Suomi 6855 73871 9 % Uusimaa 19744 0 % (tyhjä) 1035 5086 20 % Toteutusmääriä 2011-2017 60000 40000 20000 Kunnostusojitus, metriä 0 m 250,00 Pinta-ala, ha 200,00 150,00 100,00 50,00-3

Toteutusmääriä 2011-2017 12 000,00 Korjattu, m3 10000,00 8000,00 6000,00 4000,00 2000,00-25000 Kemeratuki, 20000 15000 10000 5000 0 Case Ikaalinen Vaihtoehtojen esittely (Metsäasiantuntijan saate mo:lle) Ojalinjahakkuu erikoiskalustolla nostaa korjuun hintaa. Sekä harvennus, että ojalinjojen perkaaminen ovat välttämättömiä, mikäli meinataan puuta kuviolla kasvattaa. Mahdollista on toki myös hakata puusto pääasiassa pois ja jättää suo ennallistumaan avosuoksi. Ennalistamisesta voidaan vauhdittaa tukkimalla ojat kaivurilla. Naapuritila osallistuu hankkeeseen, veden johtamisen hyöty. Hankkeen suunnittelusta ja toteutuksen valvonnasta vastaa MHY Pirkanmaan tie- ja oja-asiantuntija Pentti Siurola Korjuun alueyrittäjä vastaa hakkuun ja ojituksen toteutuksesta Kevyt harvennusmoto teloilla Kevyt ajokone teloilla Kokenut kaivurikuski 4

Ojituspäätös 1985 3% Diskonttauskorko Ensiharvennuksen nykyarvo 1985 4661,10 274,18 /ha Kasvatushakkuun nykyarvo 1985 6375,14 (2035, 60 m3/ha, tukki 40%) 375,01 /ha Päätehakkuun nykyarvo 1985 18572,54 (2060, 230 m3/ha, tukki 70%) 1092,50 /ha Tulojen nykyarvo yht 1985 29608,78 1741,69 /ha Alkuinvestoinnit Ojitus 400 MM+Viljely 1000 Raivaus 400 Yhteensä 1800 /ha TÄYDENNYS ESITYKSEEN (Ajatusmalli: investointi 2017, tulovirrat 30,50 ja 75 vuotta) 5

Pellon raivaus - >1940 Tilarakenteen muutos Torpat Asutustilat Tilojen jako Ikääntyminen Puuntuotanto >1980 Tulevaisuus? Kunnostusojitus Puuntuotanto ylitarjontaan? Harvennukset Ennallistaminen 1990 > Ennallistuminen? Suojeluarvot Monimuotoisuus Tavoitetila? Byrokratia Politiikka Etujärjestöt Kemera Markkinat?? 6

Tavoitetila Metsävarallisuuden arvo ja pääoman tuotto kasvaa Markkinoiden pitää kehittyä kysynnän osalta Puutavaran kysyntä avautuu Luontoarvojen kysyntä avautuu Esim2016 MHY Pirkanmaa välitti 2 yli 500 000 arvoista metsäaluetta suojeluun periaatteella Paras tarjous voittaa. Markkinatalous toimii ja tehokkuus puun- ja luonnonarvojen tuotannossa paranee!! Terve kulttuuri suhteessa metsän yksityisomistukseen Hiilinielun kansallistaminen? Luonnonarvojen kansallistaminen? Metsäomaisuuden tasearvon manipulointi säädöksin/rajoituksin? Kuitupuun ylitarjonnan ylläpito? >> Markkinaton hyödyke?? Kohti tulevaisuutta Metsänomistajien valmius luonnonarvojen tuottamiseen on hyvä! Markkinoiden kautta!! Metsänomistajilla on valmius tuottaa puuta teollisuudelle Tervetuloa kysyntä!! 2008 jo 2 kk:n ajan kokeiltiin!! Kalustot, koulutukset Neutraali tukimalli Infra: Tiestö, IT 7