Lentotekniikan Kilta ry. Toimintakertomus Yleistä

Samankaltaiset tiedostot
1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

TOIMINTAKERTOMUS 2006

SYYSKOKOUS

SYYSKOKOUS

2016 TOIMINTAKERTOMUS

Mälläistentie 137, ALASTARO (puh Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS

Suomalainen Klubi Jukka Heikkilä

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen klo

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

VÄÄRÄLÄN SUKUSEURA RY

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy kesä

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

KULTTUURIKESKUS SOFIAN YSTÄVÄYHDISTYS RY

Tilinpäätös ja toimintakertomus

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Aika Tiistai klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2010 TOIMINNASTA

TOIMINTAKERTOMUS 2005

KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2009 TOIMINNASTA

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Klubisihteerin koulutus

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Oikaristen sukuseura ry:n

Toimintakertomus 2016

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1

Veteraani CUP v. 2010

Tulokset Yleinen Pien-Lamposaari

UAY:n KESÄMESTARUUSKILPAILUT 2015

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

TOIMINTASUUNNITELMA

Yleinen lopputulokset Nimi Seura Liitto Tulos Tasoitus Kaadot 1 Tiainen Samuli Siniset Riihimäki Rahkonen Martti Ensokeila

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Lohja, Voimailijat / Seinäjoki, Paini-Miehet

KULTTUURIKESKUS SOFIAN YSTÄVÄYHDISTYS RY

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2011 TOIMINNASTA. Yleistä Vuosi oli kerhon 49. toimintavuosi.

KULTTUURIKESKUS SOFIAN YSTÄVÄYHDISTYS RY

Kouvolan VETREÄT VETERAANIT toivottavat lämmintä kesää kaikille!

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

Cup final results KalakukkoSRA 2016 (Cup is completed)

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys:

Tehtävä Hallituksen jäsen Hallituksen varajäsen

Turun Seudun Wanhat Toverit

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

Miehet yleinen Aika Tuuli + 0,1. Miehet 40 Aika Tuuli - 0,1. Miehet 50 Aika Tuuli + 0,1. Miehet 60 Aika Tuuli + 0,2

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016

Kiltauutiset 1/2017. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

ROCKTAIL NEWS. sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla

XXXXIII AVOIMET LUHANGAN KISAT

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

Kokouksen esityslista

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

PRUK RY:n SYYSKOKOUKSEN 2018 PÖYTÄKIRJA

Keravan Reserviläiset ry

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

Toimintakertomus 2015

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

DC- yhdistyksen hallituksen kokous 2 / 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

Tulokset Pien-Lamposaari

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Varsinainen liittokokous alkaa

Kokonaistilanne. Page 1

XXXXIII AVOIMET LUHANGAN KISAT

Kiltauutiset 3/2016. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Asteriski ry:n sääntömääräinen syyskokous 2012

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

Nastolan seurakunta Kirkkoneuvosto Pöytäkirja 1/2015

Kokonaistilanne. Page 1

Aika: klo Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa.

Tulokset morrikisa Ruokonen

Syyskisat Seinäjoki Keihäs, lopputulokset

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

Kevättempaus yleinen Lopputulokset

Iin seudun Rhy:n Vuosikokous

1 Kokouksen avaus Minna Leppänen avasi kokouksen klo 15:30 Ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

1. Kokouksen avaus Turo Virtanen avasi kokouksen ja toivotti läsnäolijat tervetulleeksi.

Virtain Soutu T U L O K S E T Virtain Urheilijat :29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

Transkriptio:

1/7 Lentotekniikan Kilta ry Toimintakertomus 2015 1. Yleistä Vuotta on edelleen leimannut Puolustusvoimauudistukseen sopeutuminen ja sen hahmottaminen, missä Killan kanssa mennään, kun Killan perinnejoukko-osasto Ilmavoimien Teknillinen Koulu lakkautettiin. Asian tilaan on jo kuitenkin totuttu ja kun Ilmavoimien teknillinen Koulu siirtyi historiaan, on Killan asiaksi tullut huolehtia siitä, ettei koulussa tehty arvokas työ unohdu, vaan että osataan arvostaa sitä panosta mitä koulu on antanut ilmavoimille ja myös laajemmin yhteiskunnalle lentoteknillisen koulutuksen saralla. Killalle luontevimmaksi tavaksi on muodostunut lentoteknillisen henkilöstön rekrytoinnin tukeminen kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa, joissa Kilta on mukana. Perinnetoiminta on myös osa tätä tukea, vaalimalla lentoteknillisen koulutuksen perinteitä osoitamme itsekin arvostavamme lentoteknillistä aselajia ja kaikkea sitä kovaa työtä mitä sen eteen on tehty. Yhdistyksen museokone Gauntlet, Hallinportin museo ja Lentoratas-lehti ovat olleet edellisvuosien tapaan Killan näyteikkuna ulospäin, ja vaikka niiden ylläpitoa joudutaan vielä maksamaan jäsenmaksuvaroista, hallituksen pyrkimyksenä on lisätä kunkin alan tulokertymää. Erityisesti Lentoratas on kehittynyt laadukkaaksi julkaisuksi, joka edustaa tyylikkäästi lentoteknistä toimialaa. Koulutustoimikunnan tilaisuudet ovat saaneet innokkaat asianharrastajat liikkeelle ja toimintaa pyritään kehittämään ja laajentamaan edelleen. Panos markkinointiin on ollut myös merkittävä, tulos näkyy Killan tunnettavuudessa ja jäsenmäärän kasvuna. Hallitus on pyrkinyt saamaan toiminnan vakiintumaan ja saamaan kiltarutiinitkin toimimaan, jonka jälkeen voidaan alkaa suunnitella miten Killan toimintaa viedään tehokkaimmin eteenpäin, kun Ilmavoimien Teknillisen Koulun turvallinen kainalo on jäänyt historiaan. 2. Jäsenet Jäsenasioita on ensimmäisen kerran hoidettu Maanpuolustuskiltojen liiton (MPKL) jäsenrekisterin avulla ja jäsenmaksulaskutus on suoritettu ko. liiton toimenpitein pl. muutama kesken vuotta liittynyt jäsen. Ainaisjäsenille lasku lähetettiin myöhemmin kuin varsinaisille jäsenille koska päätös siitä tehtiin vasta hallituksen kokouksessa 2015. Jäsenistö 31.12.2015: varsinaiset jäsenet 306

2/7 ainaisjäsenet 99 kunniajäsenet 3 Raunio Meriö, Harri Ylinen veteraanijäsenet 6 Lisäksi - poistuneita jäseniä 23 (suurin osa oman ilmoituksen perusteella) - jäsenmaksulapun saaneista 39 ei ole jäsenmaksua maksanut - lentorataslehden saannin edellytys on jäsenmaksun suorittaminen myös ainaisjäseniltä - vuoden 2015 kuluessa liittymishalukkuutensa ilmoitti noin 20 henkilöä, heille on lähetetty joko s-postilla tai kirjeellä jäsenmaksulasku ja noin puolet heistä on sen suorittanut. - kunnia- ja veteraanijäseniltä ei ole peritty jäsenmaksua Kiltaliiton kautta maksettuja jäsenmaksuja 12775,00 euroa joka vastaa 365 jäsentä. Kiltaliiton jäsenrekisteri toimii hyvin ja mahdollistaa jäsenmaksujen ajantasaisen seurannan ja siten mahdollisuuden päivittää Lentorattaan lähetyslistan. 3. Hallinto Hallitukseen ovat kuuluneet Puheenjohtaja Jouko Laitinen Tampere Varapuheenjohtaja Halli Sihteeri Timo Teppo Rovaniemi Taloudenhoitaja Joni-Matti Ruoko Halli Harri Rintamäki Turku Matti Jyllilä Pernaja Hannu Lillomäki Tampere Hallitus on pitänyt 4 kokousta vuonna 2015. Toiminnantarkastajina ovat olleet Auli Karaila Helsinki Pirkka Karaila Helsinki ja varatoiminnantarkastajina Juhani Osara Helsinki Kalevi Osara Sastamala Kilta on jäsenenä Ilmavoimien kiltaliitossa ry ja Maanpuolustuskiltojen liitossa ry. Ilmavoimien kiltaliitossa yhdistystämme ovat edustaneet Jouko Laitinen varalla

3/7 Muut edustukset Sotamuseo varalla Keski-Suomen IImailumuseon hallitus varalla Jouko laitinen Pentti Minkkinen Pertti Virtanen Hallituksen valitsemat toimihenkilöt Jäsensihteeri Veikko Jokinen Markkinointitoimikunta ja lentonäytökset Hannu Lillomäki Matkailutoimikunta Juhani Ronumäki Lentoteknillinen koulutus Pertti Virtanen Gauntlet toimikunta Jyrki Laukkanen Lentoratas-Iehti Erkki Pohja Hallinportti IImailumuseo Web/Facebook Matti Jyllilä Hallitus on kutsunut kokoukseensa kulloisetkin edustajat heidän toimialaansa käsiteltäessä. 4. Lentoratas Lentoratas on ilmestynyt nyt kolme vuotta nykyisessä ulkoasussaan. Lehden kehitys vaatisi uudistumista sekä sisällön että ulkoasun suhteen. Killan vuositulojen ehdyttyä jouduttiin myös Lentorattaan toimittamisessa ottamaan lusikka kauniiseen käteen. Kun lisäksi hallituksen jäsenet ilmoittivat kokouksessaan etteivät suostu keräämään lehteen mainoksia, eivätkä pidä sitä tärkeänäkään, jäi vaihtoehdoksi Lentorattaan painatuskulujen pudottaminen. Lehdessä on julkaistu yhteistyökumppanien mainoksia ilmaiseksi. Toimituskuluja lehdellä ei kopiopaperi- ja väripanoskustannusten lisäksi olekaan, eikä postituskuluihin pystytä juuri vaikuttamaan. Verotussäännökset edellyttävät lehden ilmestyvän 4 kertaa vuodessa, mutta painos- ja sivumäärällä kustannuksiin pystyttiin vaikuttamaan. Merkittävin säästö saatiin aikaiseksi värisivujen poisjättämisellä, jolloin säästö on noin 1000 per numero. Lehti on ikävämmän näköinen, mutta toistaiseksi säästäminen painatuskuluissa on ollut välttämätöntä. Toimintakauden aikana lehden sivumäärä on ollut 40 ja painosmäärä/numero 500 kpl. Vakituista palstaa ovat lehdessä pitäneet: Lentokonemoottorit Harri Rintamäki: Suomen ilmailuhistorian muistomerkeillä Ahti Ojanen: Ilmailu- ja lentokonejärjestelmät Vakituisina toimittajina ovat olleet Asko Nieminen ja Erkki Pohja.

4/7 Toimituksen ulkopuolelta tulleita kirjoituksia on julkaistu joka lehdessä. Näistä kirjoittajista on vielä erikseen mainittava kv Jorma Nykänen, jonka muistelut reservin apumekaanikkoajoistaan tulevat lehdessä jatkumaan. Toimitus Päätoimittaja Toimitussihteeri/Ulkoasu Lentokonetekniikka Henkilöasiat Jouko Laitinen Erkki Pohja Asko Nieminen 5. Museo Museotoimikunta: Keijo Ketonen Harri Ylinen museon hoitaja museomestari opasvastaava Aukioloajat: 1.6. - 2.8. arkisin klo 13.00-17.00 lauantaisin ja sunnuntaisin klo 12.00-17.00 - oppaiden toimesta auki 330 h muina aikoina sopimuksen mukaan vapaaehtoisvoimin - aukioloaika 110 h Opastus: Vieraita: Näyttelykartunta: Muu toiminta: Oppaat kesällä Aliisa Ikkala, Veeti Nurminen ja Eveliina Salmela. Opastusta n. 40 kertaa vapaaehtoisvoimin muuna aikana. 900 henkeä, joista 30 ulkomaalaisia Esineistöä saatiin mm. Lentotekniikkalaitokselta, Patria Aviationilta, Konekorhoselta, Jyrki Laukkaselta, Keijo Ketoselta, Juha-Pekka Hyyryläiseltä, Pekka Karhumäeltä ja Jukka Rauniolta. Jämsän kaupunki osallistui edellisvuosien tapaan kesäoppaiden/koululaisten palkkaukseen. Museo osallistui Lentokonetehtaat näyttelyn ja Museo24:n toimintaan.

5/7 Kuorevesi-seura/kotiseutumuseo rakentama näyttely Soini Särkän elämäntyöstä ilmailun piirissä oli nähtävänä. Avustettiin Haukka I-, Myrsky-, Stigu- ja Safir-projekteissa. Museolla tapahtunutta: - Cessna C-37 (OH-VKF) entisöinnin valmisteluja - korjattiin nuorison rikkoma kontin ovi Kaikkiaan talkootyötä tehtiin noin 950 tuntia. 6. Gauntlet Jämin lentonäytösmatka ja paikallislennot Kymissä täyttivät jälleen Gauntletin toimintavuoden 2015. Kauden aikana lentotunteja kertyi kahdeksan, mikä on saman verran kun edellisenä vuonna. Talvi sujui jälleen Karhulan Ilmailukerhon Lentomuseossa suojassa säältä muiden museon koneiden seurassa. Vuosihuollon ja tarkastuksen aloitettiin 8. toukokuuta Jyrki ja Arhon Arin voimin. Tarkastuksessa ei löytynyt mitään ongelmia. Hiedanpään Markku teki Gauntletiin ARC-tarkastuksen 11. toukokuuta ja lentokelpoisuutta jatkettiin taas kolmeksi vuodeksi. Vanhan moottorin ja potkurin osalta päädyttiin kalenteriajan vuosittaiseen pidentämiseen vuosihuollossa tehtävien tarkastusten pohjalta. Tarkastukseen lisättiin ylimmän 9-sylinterin syöpymätarkastus boroskoopilla. Arin tekemässä tarkastuksessa syöpymiä ei havaittu. Nokan ja yläsiiven yläpinnan maalausta korjailin kuluneilta osin. Huolto valmistui ja säät sallivat ensimmäisen koelennon 25. toukokuuta. Puolen tunnin koelennolla kaikki laitteet toimivat hyvin ja lentokausi oli avattu. Alkuvuonna oli suunniteltu osallistuminen Turun päälentonäytökseen, mutta ulkomaisten esiintyjien aiheuttamien budjettiongelmien vuoksi osallistuminen sinne peruttiin. Matka olisi muutenkin saattanut hyytyä huonojen säiden vuoksi. Jo perinteiselle Jämin matkalle lähdin heti aamulla 16. heinäkuuta. Heikko tuuli ja kaunis sää suosivat siirtolentoa. Perjantaina Jämillä oli harjoituspäivä, jolloin lensin yhden taitolentoharjoituksen ja sen päälle kuvauslennon Mikko Maliniemelle. Lauantaina sade ja ajoittainen kova sivutuuli pitivät minut maassa sekä soolo-, että osastolennon osalta.

6/7 Sunnuntaina-aamuna lensin Saikkosen Samin Pitts Specialin kanssa aamulla osastolennon juuri heräävien ilmailijoiden iloksi. Sunnuntaina sää salli suunnitellut näytöslennot. Sunnuntaina sadekuurojen välissä tuulikin pysyi rajoissa, joten pääsin lentämään sekä oman taitolentoesitykseni että osastolennon. Paluumatka Jämiltä Kymiin ilman välilaskuja Kymiin sujui hyvässä säässä. Lauantaina 8. elokuuta vuorossa oli Kymin avoimien ovien ilmailupäivä. Päivän aikana lensin tunnin välein neljä esittelylentoa paikalle tulleen runsaan yleisön iloksi. Loppukesällä oli kaksi ilmailuperinnelentoa. Myllykoskella Kymijoen rannalla paljastettiin Kasper Wreden ensilennon muistomerkki 13. elokuuta. Lensin Gauntletilla Vinkan ja Safirin kanssa osastolla ylilennon tässä tilaisuudessa. Seuraava perinnelento oli 7. syyskuuta VH-4:n muistomerkin paljastustilaisuus Elimäellä. Lensimme siellä Lahden Antin kanssa Vinka-Gauntlet-parilla ylilennon. Lokakuussa oli vielä lämmintä ja hyviä säitä. Lensi tuolloin vielä kaksi vartin pituista öljynkierrätyslentoa. Niiden jälkeen Gauntletin pääsi talvitauolle. Akku toimitettiin huoltoon Helikopteripataljoonaan Uttiin. 7. Koulutus/kurssit Lentotekniikan kilta järjesti yhteistyössä Keski-Suomen Ilmailumuseon kanssa kaksi Historic tyyppikurssia. Keväällä, maaliskuun 14-15 päivinä MIG-21 kurssin jolla oli 23 osallistujaa. Opettajina toimivat: Jyrki Laukkanen, Kari Mölsä, Erkki Reponen, Pertti Korhonen, Markku Turunen ja Ahti Ojanen. Syksyllä järjestettiin Helikopteri MI-8 kurssi jolla oli 16 osallistujaa. Opettajina toimivat: Juhani Loikala, Jari Rinne, Jorma Nolvi, Hannu Mäkeläinen ja Ahti Ojanen. Opettajat toimivat hyvässä talkoo- ja perinnehengessä ja kaikki kurssilaiset olivat erittäin tyytyväisiä saamaansa opetukseen. Kurssit ovat vakiinnuttaneet paikkansa Killan ja Keski-Suomen Ilmailumuseon tiiviinä ja hyvänä yhteistyönä. Kurssien vetäjänä on toiminut Pertti Virtanen. 8. Markkinointi/Tiedotus Kilta osallistui omalla esittelyosastollaan Jämi Fy In tapahtumaan Yhdessä Keski-Suomen Ilmailumuseon kanssa. Killan toiminnasta kerrottiin yleisölle sanoin ja kuvin. Käytössä oli videotykki ja videoita lentotekniikasta ja Killan toiminnasta. Esittelijöinä olivat Erkki Pohja, Seppo Silander, Ahti Ojanen ja Matti Jyllilä. Internet

7/7 Killan nettisivuja on päivitetty eri tapahtumien osalta. Facebook ryhmää on päivitetty erilaisin linkein ja jutuin lähes päivittäin. Ryhmää lukee yli 2000 lentotekniikasta kiinnostunutta viikoittain. web vastaavana on toiminut Matti Jyllilä ja loppuvuodesta lisäksi Ahti Ojanen. Kilta on pitänyt lentonäytösseminaarin Hallissa 20.10, mihin osallistui lentonäytöksien ydin henkilöstö Seppo Valkeiskankaan ja Erkki Pohjan johdolla. Seminaarista hallitus on saanut hyvän palautteen, minkä pohjalta kehitetään toimintamalli seuraaviin lentonäytöksiin. 9. Talous Vuoden 2015 jäsenmaksu on ollut 35. Kannattavien jäsenten maksu 100. Tarkemmin talous käsitellään taseessa. 10. Rivistä poistuneita kiltaveljiä Heimo Kärki Eerik Huhtamäki Matti Veli Karhila Eero Kaasinen Pertti Suotunen