Kainuun Osuuspankissa 3.-16.5.2011 ensimmäistä kertaa myös nettivaalina postivaalien ohella
Sisältö 1. Osuustoiminta 2. Kainuun Osuuspankin hallinto 3. Miksi ja miten voi asettua ehdokkaaksi?
1. Osuustoiminta
Osuustoiminnan perusajatus 2010-luvulla on yhtä tuore kuin 100 vuotta sitten Asiakkuus ja omistajuus yhdistyvät Vastuullisuus Pitkäjänteisyys Asiakaskeskeisyys Paikallisuus Yhteisöllisyys Kasvollisuus
Osuuspankin perustehtävä Perustehtävämme on edistää omistajajäsentemme, asiakkaidemme ja toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Osuuspankki on omistajiaan, ei itseään varten. Olemassaolomme oikeutus lähtee omistajiemme ja asiakkaidemme edusta. Osuustoiminnan päätavoitteena ei ole voiton maksimointi omistajille vaan osuuskunnan jäsenten ja asiakkaiden tarvitsemien palvelujen tuottaminen mahdollisimman kilpailukykyisesti. Edustajiston vaalit on oiva tapa nostaa esiin osuustoimintaa ja siitä syntyvää kilpailuetumme.
Minä ja paikkakuntani hyödymme Osuuspankista Olen osuuspankin omistajajäsen ja olen keskittänyt pankki- ja vakuutusasiani osuuspankkiin. Vaikutan pankkini päätöksentekoon äänestämällä ehdokastani edustajiston vaaleissa. Pankkiasioinnistani minulle kertyy OP-bonuksia, joilla saan maksettua pankkipalvelut sekä osan vakuutusmaksuistani. Asunnon vaihdossa minua auttoi OPKK ja sain omistajajäsenenä 250 euron alennuksen palkkiosta. Lisäksi sain kuitattua osan palkkiolaskusta bonuksilla. Osuuspankin maksamat verot sekä kulttuuri- ja urheiluseurayhteistyö hyödyttävät seudun hyvinvointia ja kehitystä.
2. Kainuun Osuuspankin hallinto
Omistajajäsenten valitsema edustajisto käyttää ylintä päätäntävaltaa Kainuun Osuuspankki on yritysmuodoltaan osuuskunta, jossa päätöksenteon perusarvoihin kuuluu jäsen ja ääni -periaate. Ylintä päätösvaltaa käyttää omistajajäsenistä muodostuva edustajisto, joka valitsee pankille hallintoneuvoston. Hallintoneuvosto valitsee pankille hallituksen, jossa on omistajajäsenien edustajien lisäksi pankin toimitusjohtaja.
Hallinnointielin Yleistehtävä Muuta Etenemismahdollisuus Edustajisto Hallintoneuvosto Hallitus Käyttää omistajajäsenten päätösvaltaa Valvoo hallituksen ja toimitusjohtajan hoitamaa osuuspankin hallintoa ja päättää säännöissä määrätyistä asioista Osuuskunnan keskeisin päätöksentekoelin, joka huolehtii pankin hallinnon ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä On omistajajäsenten valitsema On edustajiston valitsema On hallintoneuvoston valitsema Toimitusjohtaja Hoitaa osuuspankin päivittäistä hallintoa hallituksen ohjeiden mukaisesti On hallituksen esityksen perusteella hallintoneuvoston valitsema Tilintarkastajat Tarkastavat pankin kirjanpidon, tilinpäätöksen ja hallinnon Laativat tilintarkastuskertomuksen edustajiston käsiteltäväksi
3. Miksi ja miten voi asettua ehdokkaaksi?
Asetu ehdokkaaksi edustajiston vaaleihin Kiinnostaako näköalapaikka oman pankkisi hallinnossa? Haluatko vaikuttaa pankkisi päätöksentekoon? Haluatko tuntea paremmin pankkisi toimintaa ja tavoitteita sekä oppia lisää talouselämästä? Oletko kiinnostunut vaikuttamaan yhteisiin asioihin? Kainuun Osuuspankki on osuuskunta, joka omistajajäsenet yhdessä omistavat. Perustehtävämme on edistää omistajajäsentemme, asiakkaidemme ja toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Edustajisto on pankkimme ylin päättävä elin, jonka kokouksissa käsitellään keskeiset pankin toimintaan liittyvät asiat. Edustajisto voi hyväksyä tai hylätä tärkeimmät jäsenten asemaan tai pankin toimintaan vaikuttavat päätökset.
Näin voit asettua ehdokkaaksi Ehdokkaaksi voi asettua jokainen omistajajäsen, joka on liittynyt omistajajäseneksi vuoden 2010 loppuun mennessä on vaalin alkaessa täysivaltainen ei ole Kainuun Osuuspankin palveluksessa, eikä sen hallituksen tai hallintoneuvoston jäsen Ehdokkaan voi asettaa vähintään kolme Kainuun Osuuspankin omistajajäsentä pankista ja osoitteesta op.fi/kainuu myöhemmin helmikuussa saatavilla olevalla ehdokasasettelulistalla Ehdokasasettelulistalla tulee olla vähintään kaksi ehdokasta Ehdokasasettelu alkaa helmikuun aikana, seuraa tarkempaa ilmoittelua
Edustajisto valitaan vaalipiireittäin Vaalipiireinä ovat jäsenalueet, joista valitaan yhteensä 30 edustajaa Edustajiston jäsenet valitaan samassa suhteessa jäsenalueilta kuin niillä on jäseniä, vuoden 2007 paikkajako oli seuraava: Jäsenalue Jäsenalueelta valittavien edustajien määrä Kajaani Hyrynsalmi Ristijärvi Vaala Vuolijoki 17 3 2 4 4 Vuoden 2011 vaalien paikkajako vahvistetaan 18.2. hallintoneuvoston kokouksessa.