Lahden voutikunta / Lahden paistinkääntäjät ry. VUODEN 2014 TOIMINTAKERTOMUS



Samankaltaiset tiedostot
Lahden voutikunta / Lahden paistinkääntäjät ry. VUODEN 2015 TOIMINTAKERTOMUS

TERVETULOA Karjalan VOUTIKUNNAN JÄSENEKSI

Paistinkääntäjät ry Vuosikokouskutsu. Esityslista:

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt

Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt.

Chaîne des Rôtisseurs Association Mondiale de la Gastronomie Rotisseurs strategia 2019

HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989)

Suomen kahvakuula ry:n säännöt

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt

Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen.

Suomen Paistinkääntäjät

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T

Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

SUOMEN TMT-MUSIIKKITERAPEUTIT RY.

HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989)

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki.

Rotisseur R s otisseur Sav Sa o v jäsenkysely jäsenky 2012 Vastauksia 36kpl

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt

TAMPEREEN PIANOSEURA RY:N SÄÄNNÖT

EHDOTUS YHDISTYKSEN SÄÄNNÖIKSI

Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena

2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa

Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT

Täsmennykset Kepan uusiin sääntöihin. Kepan syyskokous

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

YHDISTYKSEN TOIMINTASÄÄNNÖT

1 Yhdistyksen nimi on Condus ry. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimeä tiedekuntajärjestö.

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere.

1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna i Norra Finland. 3 Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:

Yhdistyksen nimi on Hyvinkään Setlementtiyhdistys ry, käyttönimi Hyvinkään Setlementti ja sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki

Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt

Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku.

Lahela-Seuran säännöt

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

JSA-Tekniset ry:n säännöt

SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS RY

Stansvikin kyläyhdistys ry:n

TOIMINTAKERTOMUS 2006

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

TOIMINTAKERTOMUS 2005

1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue.

1 Yhdistyksen nimi on Vaasan Uimaseura Vasa Simsällskap r.y. ja sen kotipaikka on Vaasan kaupunki.

Pirkanmaan Pinna yhdistyksen säännöt

SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.

Yhdistyksen säännöt. 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toimialue ja perustamisaika

LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta.

1 Yhdistyksen nimi on Mäntsälän Ratsastajat ry. ja sen kotipaikka on Mäntsälän kunta.

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4)

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho.

Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen säännöt. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminnan laatu. Jäsenet. Jäsenen eroaminen ja erottaminen

Suomen luolaseuran säännöt

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

5. SEURAN JÄSENYYS LIITOSSA Seura kuuluu jäsenenä Suomen Voimisteluliitto ry:hyn ja noudattaa liiton sääntöjä.

Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä

PESÄPUU ry Säännöt

Yhdistyksen säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY

Selkämeren kansallispuiston ystävät ry - yhdistyksen säännöt

(Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa , rekisterinumero on ))

Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: Merkitty rekisteriin Jäljennös annettu

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

KITES RY SÄÄNTÖMUUTOS 2012 Virve Obolgogiani KITES SÄÄNTÖMUUTOS Yhdistyksen tarkoitus. Nykyiset säännöt:

SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT. Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa

Helsinki Outsiders ry:n säännöt

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELI JA TOIMINTA-ALUE

Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna.

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa ja Merkitty yhdistysrekisteriin

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet.

Sirkuksen Tiedotuskeskus ry. SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka

SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT

Pirkanmaan CP-yhdistys ry

Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola.

Pohjanmaan Voutikunnan historia

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta.

Luku 1 Nimi ja kotikunta

Suomen Kettuterrierit ry (5)

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

Arctic Taekwon-Do ry TOIMINTASÄÄNNÖT 1 (6) Saarenrinne Rovaniemi ARCTIC TAEKWON-DO RY:N TOIMINTASÄÄNNÖT

Transkriptio:

Lahden voutikunta / Lahden paistinkääntäjät ry. VUODEN 2014 TOIMINTAKERTOMUS Lahden paistinkääntäjät ry Yhdistyksen tarkoituksena on edistää suomalaista ruoka- ja juomakulttuuria, herättää kiinnostusta niiden harrastukseen sekä lisätä tietoisuutta niistä kansalaisten keskuudessa. Tarkoitustaan yhdistys toteuttaa järjestämällä kokouksia ja kursseja jäsenilleen ja koulunuorisolle sekä tukemalla kokkiopiskelijoiden ammatillista koulutusta ja kokkien kilpailutoimintaa. Yhdistys voi omistaa toimintaansa varten tarpeellista irtainta ja kiinteää omaisuutta. Lahden paistinkääntäjät ry omistaa osakehuoneiston Lahden Liipolassa. Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi ottaa vastaan avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja sekä järjestää rahankeräyksiä ja arpajaisia. Tämä vuosi oli yhdistyksen 40-vuotis juhlavuosi. Vuonna 2014 yhdistys jatkoi avointa jäsenhankintaa. Jäseneksi haluavilla on mahdollisuus tutustua toimintaamme koejäsenyyden kautta. Koejäseneksi hyväksytään kahden kummin eli rotissöörin suosituksesta henkilö, joka haluaa tutustua yhdistyksen toimintaan ja olla mukana tapahtumissa, mutta ei vielä ole valmis liittymään suoraan jäseneksi. Koejäsenyys kestää yhden vuoden. Vuoden aikana jäsenmaksua ei vielä peritä, mutta tapahtumiin osallistuminen on mahdollista maksamalla tapahtuman osallistumismaksun. Käytännössä kummi ilmoittaa koejäsenen nimen voudille ja henkilö kirjataan viralliseksi koejäseneksi. Koejäsenyysvuoden lähestyessä loppuaan voutineuvosto tiedustelee koejäsenen halukkuutta liittyä varsinaiseksi jäseneksi, ja toimittaa hänelle hakemuskaavakkeen. Aluevoudin valitsema voutineuvosto vuosikokoukseen saakka Jäsenet Vice Chancelier Argentier Reija Järvenkylä Vice-Conseiller Culinaire Sami Häkkinen Vice-Conseiller Gastronomique Kari Anttila Vice-Chargée de Presse Hanna Huusko Vice-Echanson Päivi Parkkola ( pyytänyt vapautusta tehtävästä tammikuussa 2014) Vuosikokouksen 2013 valitsema Lahden paistinkääntäjät ry hallitus vuosikokoukseen 2014 saakka Vice-Chancelier Argentier Sari Hyytiäinen Chevalier Kenneth Stenbäck Vice-Chargé de Presse Harri Tarpeenniemi (pyytänyt vapautusta tehtävästä kesäkuussa 2013)

Aluevoudin valitsema voutineuvosto vuosikokouksen 8.5.2014 jälkeen Jäsenet Vice-Chancelier Argentier Reija Järvenkylä Vice-Chargèe de Presse Hanna Huusko Vice-Conseiller Culinaire Sami Häkkinen Vice-Conseiller Gastronomique Kari Anttila sekä Vice-Chargé de Mission Janne Salonen Vice-Chargé de Mission Jari Prami Kokouksiin ovat osallistuneet kutsuttuina puhemiehistön jäsenet Bailli Délégué Juha Ojamo ja Chargée de Presse Johanna Hornborg sekä Bailli d Honneur Régional, kunniapuheenjohtaja Matti Mäkilä. Vuosikokouksessa 2014 valittu Lahden paistinkääntäjät ry hallitus Vice-Chancelier Argentier Reija Järvenkylä Vice-Chargée de Presse Hanna Huusko Voutineuvosto ja hallitus kokoontui seitsemän (7) kertaa toimintakauden aikana. Yksi kokouksista pidettiin sähköpostitse. Kokouksissa käsiteltyjä asioita olivat mm. jäsentilaisuuksien järjestäminen, yhdistyksen taloudenhoito, kilpiravintoloiden vaatimustason käsittely yleisesti ja vaatimustason ylläpitäminen Lahden voutikunnan alueella sijaitsevissa kilpiravintoloissa, jäsenhakemukset ja jäsenyyden ehdot sekä tulevan kapitulin 2015 järjestelyasiat. Nimitystoimikunta Nimitystoimikunnan tarkoitus on välittää ehdotuksia, ideoita ja kaikkea toimintaan liittyvää tietoa jäsenistöltä hallitukselle. Esimerkiksi asian ollessa sen laatuinen, ettei jäsen itse halua ottaa yhteyttä hallitukseen. Tällöin hän voi sen tehdä toimikunnan kautta. Kaikki ehdotukset käsitellään hallituksessa aina luottamuksellisesti ja nimettömänä, jos jäsen sitä haluaa. Toivomuksia voi tehdä myös hallituksen kokoonpanoon ja vaihtovuoroisuuteen. Hallituksen päätökset ja perustelut kerrotaan jäsenistölle mahdollisimman nopeasti. Nimitystoimikunta on toiminut seuraavalla kokoonpanolla: Chevalier Jorma Ahonen Dame de la Chaine Maritta Heiskanen Toiminnan tarkastajat Toiminnantarkastaja Heikki Kääpä ja hänen varamiehensä Mikko Luhtanen

Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 8.5.2014 parsatapahtuman linja-autokuljetuksen yhteydessä Kokouksen puheenjohtajana toimi Maritta Heiskanen ja sihteerinä Teiju Vesa. Voutikunnan jäsenistö Vuoden 2014 lopussa jäsenistön määrä oli 180 (osoitteiston tilanne 16.12.2014). Jäsenmäärästä harrastajajäseniä oli 120 ja ammattilaisia 60. Jäsenmäärä on hieman noussut. Lahden voutikunnan kilpiravintolat ja muut kilpiyritykset Maatilatori Benjamin, Iitti, Tertin kartano Mikkeli, Hirvihaaran kartano Mäntsälä, Vanajanlinna Hämeenlinna, ravintola Country Club Vierumäki, ravintola Casseli Lahti ja ravintola Roux Lahti. Nuorten kokkien ja sommelierien kilpailu Kilpailut ovat Chaîne des Rôtisseurs -järjestön järjestämiä. Kilpailujen tavoitteena on rohkaista nuoria ammattilaisia ja antaa heille mahdollisuus kehittää taitojaan. Nuorten kokkien kilpailu pyrkii ylläpitämään ja vaalimaan kansallisen keittiön perinteitä. Nuori sommelier kilpailu pyrkii vastaavasti edistämään nautintoa, tietoa ja ymmärrystä viineistä ja jaloista juomista. Vuoden 2014 kilpailu käytiiin 18.1.2014 Jyväskylän ammattiopistossa Primuksessa. Nuorten kokkien 2014 Suomen kilpailun voittaja oli rovaniemeläinen Roope Kotila, joka edusti Suomea kansainvälisissä kilpailuissa Etelä-Afrikan Durbanissa. Nuorten Sommelierien 2014 kilpailun voiton vei Kata Shecter Kuopiosta. Hän edusti järjestöä kansainvälisessaä Sommelier kilpailussa Kööpenhaminassa Tanskassa. Opiskelijalle myönnetty stipendi Lahden Paistinkääntäjät ry on myöntänyt 150,00 stipendin Koulutuskeskus Salpauksesta kokin koulutusohjelmasta valmistuneelle Anna Eskolalle joulukuussa 2014 Lahden voutikunnan koululaistapahtuma Lahden voutikunta järjestää vuosittain keväällä koululaistapahtuman. Tarkoitus on vaalia ruokakulttuuria koululaisten keskuudessa, valmistaa ruokaa ja nauttia ruoasta lasten ruokaohjeilla ja paistinkääntäjien opastuksella. Tarjoiluun, ruoanvalmistuksen valvontaan ja ohjaukseen osallistuu paistinkääntäjien lisäksi Koulutuskeskus Salpauksen opiskelijoita. Lahden alueen kouluissa on järjestetty koululaisten ruoka- ja kokkaustapahtuma vuosittain jo vuodesta 2003 alkaen. Vuoden 2014 koululaistapahtuma järjestettiin Kankaan erityiskoululla lauantaina 26.4.2014 Lasten ehdottamat ruokalajit käytiin läpi koulun ja paistinkääntäjien yhteisessä palaverissa, jossa sovittiin kolmen ruokalajin menu lasten ehdotuksien perusteella. Paistinkääntäjät hankkivat tarvittavat raaka-aineet lahjoituksina. Vouti Arja Hornborg ja tapahtumasta vastaava Vice-Conseiller Culinaire, varakyökkineuvos Sami Häkkinen tekivät vuoden 2014 esityön yhteistyössä koulun kanssa ja ruokaohjeista koottiin menu, jonka valmistamiseen osallistui koululaisten ja paistinkääntäjien lisäksi Koulutuskeskus Salpauksen oppilaita. Tällä kertaa valmistettiin juusto-hedelmäsalaattia sämpylän kera, lihapyöryköitä ja vohveleita.

Jäsentilaisuudet Vuonna 2014 järjestettiin/osallistuttiin seuraaviin tapahtumiin / tilaisuuksiin: 31.1.2014 Taivaanranta, tutustuminen viskitislaamoon 29 osallistujaa, 42 20.2.2014 tutustuminen Maatila-Liha Merosen ja Leipomo Limbbun tiloihin 39 osallistujaa, ei osallistumismaksua 11.3.2014 Ruoanvalmistus kalan parissa Kulinaaritalo 25 osallistujaa, 25 10.4.2014 Vanajanlinna, keittiömestari Mika Jokelan suunnittelema illallinen 27 osallistujaa, 45 8.5.2014 Vuosikokous ja Parsaillallinen Vierumäki 23 osallistujaa, 45 Suurkapituli Kuopiossa 22. 24.8.2014 12.9.2014 Sadonkorjuuillallinen Hirvihaara 36 osallistujaa, 42 20.9.2014 Infotilaisuus Triossa koskien kilpipäivää 25.9.2014 Kilpipäivä ravintola Roux, ravintola Casseli 15.10.2014 Riistaillallinen itse valmistaen Walimossa 32 osallistujaa, 38 29.11.2014 retki Wolkofille Lappeenrantaan 18 osallistujaa, menu 62 12.12.2014 40-vuotisillallinen Seurahuoneella 55 osallistujaa, 45 Yhdistys on maksanut linja-autokuljetukset tapahtumiin vuokra-asunnosta saaduilla tuloilla. Voutikunnan jäsenistölle tiedotetaan pääasiassa e-kirjeen välityksellä, sähköpostitse ja nettisivuston kautta. Yhdistyksellä on nettisivut osoitteessa www.rotisseurs.fi/lahti

Ordre Mondial des Gourmets Dégustateurs -järjestö OMGD on Paistinkääntäjien Veljeskunnan alajärjestö viinien ja muiden jalojen juomien harrastajille. Se on perustettu Pariisissa 2. syyskuuta 1963. Sen päämääränä on edistää laadukkaiden viinien ja muiden jalojen juomien käyttöä ja tunnettuutta jäsenmaissa ympäri maailman. Asian edistämiseksi järjestetään viinin- ja muiden juomien tasting-tilaisuuksia, kilpailuja, messuja, koulutustapahtumia sekä julkaistaan laatujuomista kertovia artikkeleita. OMGD:n jäsenet ovat juomien parissa työskenteleviä ammattilaisia kuten tuottajia, kauppiaita tai asiaan vihkiytyneitä aktiivisia harrastajia. OMGD:n jäseneksi voidaan hyväksyä vain Chaîne de Rôtisseurs-järjestön jäsen. Virallinen jäseneksi vihkiminen tapahtuu järjestön kapitulissa installoinnin yhteydessä. Uusi jäsen saa käätyihinsä OMGD:n tunnuksena kullanvärisen tastevinin.