Ympäristöministeri Jan-Erik Enestam

Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi (ilma n- laatudirektiivien uudistus) Perustuslain 96 :n 2 momentin perusteella lähetetään Eduskunnalle Euroopan yhteisöjen komission 21 päivänä syyskuuta 2005 tekemä ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvo s- ton direktiiviksi ilmanlaadusta ja sen parantamisesta Euroopassa sekä ehdotuksesta laadittu muistio. Helsingissä 15 päivänä joulukuuta 2005 Ympäristöministeri Jan-Erik Enestam Hallitussihteeri Oili Rahnasto

2 EU/2005/1535 YMPÄRISTÖMINISTERIÖ MUISTIO 7.12.2005 KOMISSION EHDOTUS EUROOPAN PARLAMENTIN J A NEUVOSTON DIREK- TIIVIKSI ILMANLAADUSTA JA SEN PARANTAMISESTA EUROOPASSA (IL- MANLAATUDIREKTIIVIEN UUDISTUS) 1. Yleistä Komissio on antanut Puhdasta ilmaa Euroopalle strategian (CAFE) yhteydessä 21 päivänä syyskuuta 2005 ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi ilmanlaadusta ja sen parantamisesta Euroopassa (KOM (2005) 447 lopullinen). Ehdotuksen tarkoituksena on yhdistää olemassa oleva ilmanlaatua koskeva lainsäädäntö ja uudistaa sitä tarpeellisilta osin. Keskeisin uudistus on ns. pienhiukkasten (PM2,5) ottaminen mukaan sääntelyn piiriin. Yhdistettävät direktiivit ovat ilmanlaadun arviointia ja hallintaa koskeva puitedirektiivi (1996/62/EY) ja kolme johdannaisdirektiiviä, jotka koskevat rikkidioksidin, typen oksidien, hengitettävien hiukkasten (PM10) ja lyijyn raja-arvoja (1999/30/EY), hiilimonoksidia ja bentseeniä (2000/69/EY) sekä otsonia (2002/3/EY). Lisäksi tarkoituksena on uudistaa raportointikäytännöt ja korvata ilmanlaatutietojen vaihtoa koskeva neuvo ston päätös 1997/101/EY nyt ehdotetulla direktiivillä ja sen nojalla myöhemmin annettavalla komission päätöksellä. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi ilmassa olevasta arseenista, kadmiumista, elohopeasta, nikkelistä ja polysyklisistä aromaattisista hiilivedyi stä (2004/107/EY) on jätetty tässä vaiheessa uudistuksen ulkopuolelle. Laaja hanke liittyy komission parempaa sääntelyä koskevaan aloitteeseen, joka tähtää päätöksenteon avoimuuteen ja lainsäädännön selkeyttämiseen, yksinkertaistamiseen ja päällekkäisten säännösten poistamiseen. Jäsenvaltioiden on ehdotuksen mukaan pantava direktiivin edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2007. 2. Direktiiviehdotuksen pääasiallinen sisäl tö Raja-arvot, tavoitearvot, kriittiset tasot sekä pienhiukkasten pitoisuuskatto ja altistuksen vähennystavoite Ehdotuksen mukaan nykyiset terveysperusteiset ilmanlaadun raja-arvot ja otsonin tavoitearvot pysyvät ennallaan. Myös kasvillisuuden ja ekosysteemien suojelun raja-arvot säilyvät tasoltaan muuttumattomina, mutta niiden nimi muutetaan kriittisiksi tasoiksi. Pienhiukkasille (PM2,5) ehdotetaan pitoisuuskattoa (25 µg/m 3 /a), joka tulisi saavuttaa 1 päivänä tammikuuta 2010 mennessä. Pitoisuus vastaa suurin piirtein jo voimassaolevaa hengittävien hiukkasten sitovaa vuosirajaarvoa (40 µg /m 3 /a). Kyseinen pitoisuuskatto leikkaa vain kaikkein korkeimpia pitoisuuksia ja kohtuuttomimpia terveyshaittoja, ja sen vuoksi sitä ei rinnasteta ilmanlaadun rajaarvoihin, vaikka pitoisuuskatto on sinänsä juridisesti yhtä sitova kuin raja-arvo. Toinen pienhiukkasia koskeva tavoite on alentaa väestön pienhiukkasaltistusta 20 prosentilla vuosina 2010 2020 kaikkialla kaupunkitausta-alueilla, missä pitoisuus on vähintään 7 µg/m 3. Jäsenmaan olisi varmistettava, että altistuksen vähentämistavoite saavutetaan mahdollisuuksien mukaan vuoteen 2020 mennessä. Direktiiviehdotuksessa ei ole

3 yksityiskohtaisia säännöksiä siitä, miten vähennystavoitteeseen tulisi pyrkiä, vaan asia on jätetty jäsenmaiden päätettäväksi. Ehdotuksessa edellytetään, että komissio tarkistaa viiden vuoden kuluessa direktiivin hyväksymisestä pienhiukkasia koskevat säännökset. Erityisesti komission tulee kehittää ja ehdottaa sitovia altistuksen vähennysvelvoitteita, joissa huomioidaan vallitsevat erot jäsenmaiden ilmanlaadussa ja edellytyksissä vaikuttaa oman alueensa ilmanlaatuun. Mahdollisuus poiketa raja -arvoista tai niille säädetyistä määräajoista Direktiiviehdotukseen sisältyy mahdollisuus poiketa raja-arvoista, jos raja-arvon ylitys aiheutuu luontoperäisestä kuormituksesta (19 artikla) tai silloin kun kyseessä on hengitettävien hiukkasten raja-arvon ylitys talvihieko ituksesta (13 artikla). Lisäksi jäsenmaat voivat saada lisäaikaa jo voimassa olevien ja 1 päivänä tammikuuta 2010 voimaan tulevien raja-arvojen saavuttamiseksi (20 artikla). Jos kyseessä on luonnosta peräisin olevan kuormituksen, kuten Saharan hiekan tai meriaerosolihiukkasten aiheuttama raja-arvon tai pitoisuuskaton ylittyminen, on komissiolle toimitettava luettelo alueista, joita poikkeus koskee, tarpeelliset tiedot havaituista pitoisuuksista sekä selvitykset, jotka osoittavat ylitysten johtuvan luonnollisesta kuormituksesta. Suomen kannalta merkityksellinen talvihiekoituspoikkeus on pysytetty ennallaan lukuun ottamatta vähäisiä muutoksia sanamuodoissa. Poikkeuksen saaminen edellyttää, että komissiolle lähetetään luettelo alueista, joita poikkeus koskee, tiedot hengitettävien hiukkasten pitoisuuksista ja lähteistä sekä selvitykset, jotka osoittavat ylitysten johtuvan talvihiekoituksesta ja että pitoisuuksien alentamiseksi on toteutettu kohtuullisia toimenpiteitä. Jos hengitettävien hiukkasten, rikkidioksidin, hiilimonoksidin tai lyijyn raja-arvo on ollut mahdotonta saavuttaa 1 päivään tammikuuta 2005 mennessä tietyllä alueella ja ylitys johtuu kyseiselle alueelle tyypillisistä leviämisolosuhteista, ilmastollisista olosuhteista tai kaukokulkeumasta, voi jäsenmaa poiketa raja-arvoista 31 päivään joulukuuta 2009 saakka. Myös typpidioksidin ja bentseenin raja-arvojen sekä pienhiukkasten pitoisuuskaton määräaikaa on mahdollisuus siirtää enintään viidellä vuodella vuodesta 2010 vuoteen 2015. Molemmissa tapauksissa jäsenmaalla on oltava asianmukaiset ohjelmat raja-arvojen saavuttamiseksi määräaikaan mennessä sekä erityinen ilmansaasteiden vähennysohjelma ajanjaksolle, jota poikkeus koskee. Vähennysohjelman tulee osoittaa, että raja-arvo tai pitoisuuskatto saavutetaan uuteen määräaikaan mennessä. Poikkeukset direktiivissä asetetuista määräajoista tulevat voimaan, jos komissio ei ole yhdeksän kuukauden aikana ilmaissut vastustavansa poikkeusta. Niillä alueilla, joilla määräajan pidennykset ovat voimassa, pitoisuudet eivät saa missään olosuhteissa ylittää direktiivissä säädetyillä suurimmilla ylitysmarginaaleilla korotettuja raja-arvoja tai pitoisuuskattoa. Toimenpiteiden suunnittelua ja täytäntöönpanoa koskevat velvoitteet Direktiiviehdotuksen mukaan raja-arvot, pitoisuuskatto ja mahdollisuuksien mukaan tavoitearvot on saavutettava annettuihin määräaikoihin mennessä. Tavoitteiden varmistamiseksi jäsenmaissa on laadittava suunnitelmia ja ohjelmia (21 artikla), jotka voivat olla tapauksesta riippuen paikallisia, alueellisia tai kansallisia. Suunnitelmia ja ohjelmia koskevat säännökset on pääosin pysytetty ennallaan. Jos jäsenmaalla on tarve poiketa rajaarvoista tai pitoisuuskatosta edellä selostetulla tavalla ja saada lisäaikaa raja-arvojen tai pitoisuuskaton saavuttamiseksi, on sen laadittava erityinen ilmansaasteiden vähennysohjelma (20 artikla). Ohjelmassa tulee ilmetä päästöihin ja ilmanlaatuun liittyvien direktiivien toimeenpanotilanne ja tiedot kaikista ilmansaasteiden vähennystoimista, joiden käyttöönottoa on harkittu ilmanlaatutavoitteiden saavuttamiseksi alueellisella tai kansallisella tasolla. Ehdotukseen sisältyvä lyhyen aikavälin toimintasuunnitelmia koskeva säännös (22 artikla) on pääosin ennallaan, mutta soveltamisalaan on lisätty tavoitearvot sekä pitoisuuskatto. Suunnitelmia tulee laatia tarpeen mukaan, jos ilmanlaadun raja-arvo, tavoite-

4 arvo, pitoisuuskatto tai varoituskynnys uhkaavat ylittyä. Otsonin varoituskynnyksen osalta toimintasuunnitelmia edellytetään vain siinä tapauksessa, että kyseistä uhkaa voidaan käytännön toimenpiteillä merkittävästi pienentää. Kaukokulkeumaa koskevassa säännöksessä (23 artikla) velvoitetaan jäsenmaita yhteistyöhön ilmanlaatutavoitteiden ylittyessä. Nykyisessä ilmanlaadun puitedirektiivissä varsin yleisellä tasolla säädetty yhteistyövelvoite on laajennettu otsonidirektiivin mukaiseksi velvoitteeksi, joka koskee tarvittaessa sekä pitkän että lyhyen aikavälin suunnitelmia ja ohjelmia ja kattaa raja- ja tavoitearvot, pitkän aikavälin tavoitteet, pitoisuuskaton ja varoituskynnykset. Raportointi ja komiteamenettely Raportointia koskevassa artiklassa todetaan ainoastaan, että jäsenmaiden on huolehdittava siitä, että ilmanlaatutiedot ovat komission saatavilla. Kaikki raportointia koskevat säännökset on tarkoitus kumota ja siirt ää päätettäväksi erikseen neuvoston päätöksen 1999/468/EY 5 artiklan mukaisessa sääntelykomiteassa. Komiteamenettelyssä päätetään siitä, mitä tietoja, missä muodossa ja milloin jäsenmaiden on raportoitava komissiolle. Ilmanlaatukomitea voi päättää myös ilmanlaadun arviointiin liittyvistä menettelyistä ja niiden muuttamisesta, kuten ilmanlaatutietojen laatutavoitteista, arviointikynnyksistä, mittausalueitten valinnasta ja asemien sijoittamisesta, asemien vähimmäismääristä, vertailumenetelmistä, otsonia muodostavien yhdisteiden seurannasta sekä suunnitelmien ja ohjelmien sisällöstä. Ilmanlaadun arviointi Ehdotuksen mukaan jäsenmaiden on huolehdittava ilmanlaadun arvioinnin järjestämisestä koko maan kattavasti. Arviointi voi perustua ilmanlaadun mittausten ohella mallintamiseen tai muiden arviointimenetelmien käyttöön. Nykyiset arviointia koskevat säännökset pysytetään pääosin ennallaan. Uudet velvoitteet koskevat pienhiukkasten arviointia ja seurantaa. Ehdotuksen mukaan pienhiukkasten pitoisuuskaton seurantatarve ja mittausasemien vähimmäismäärä seuranta-alueilla määräytyisivät ns. ylemmän ja alemman arviointikynnyksen perusteella direktiivin liitteiden mukaisesti. Mittausasemien lukumäärä riippuisi yhtäältä seuranta-alueen korkeimmista pitoisuuksista ja toisaalta alueen asukasmäärästä. Pienhiukkasaltistuksen vähennystavoite ilmaistaan keskimääräisen altistusindikaattorin avulla. Altistusindikaattorin määrittelyssä käytetään kaupunkitausta-asemia, joiden on oltava sijainniltaan ja lukumäärältään riittävän edustavia kuvaamaan väestön yleistä altistusta. Asemia on oltava vähintään 1 asema/1 000 000 asukasta väestökeskittymissä ja yli 100 000 asukkaan kaupunkiseuduilla. Asemat voivat olla ainakin osittain samoja kuin edellä tarkoitetut pitoisuuskaton seuranta-asemat. Indikaattorin arvo lasketaan kolmen vuoden liukuvana keskiarvona kaikkien pienhiukkasia mittaavien asemien mittaustiedoista. Taajamien ohella pienhiukkasmittauksia tulee tehdä tausta-alueilla. Ehdotuksen mukaan tausta-alueilla olisi mitattava vähintään pienhiukkasten massapitoisuutta ja hiukkasten kemiallista koostumusta. Pitoisuuksista riippumatonta tausta-alueseurantaa on aiemmin edellytetty vain neljännen johdannaisdirektiivin aineilta ja yhdisteiltä (metallit ja PAH). Tausta-alueilla vaadittaisiin yksi mittausasema 100 000 neliökilometriä kohti. Edellä selostetun lisäksi ehdotus sisältää tarkempia määräyksiä ja ohjeita ilmanlaadun arvioinnin laatutavoitteista sekä mittausalueitten valinnasta ja mittausasemien sijoittamisesta. Lisäksi määrätään vertailumenetelmät, joita tulee käyttää pitoisuuksien arvioinnissa. Arviointia koskevat säännökset ovat pääosin ennallaan. Merkittävin muutos on vanhojen vertailumenetelmien korvaaminen uusilla CEN standardeilla. 3. Direktiiviehdotuksen vaikutukset 3.1. Vaikutukset Suomen lainsäädäntöön Ehdotuksella ei ole merkittäviä vaikutuksia Suomen lainsäädäntöön. Ympäristönsuojelu-

5 laissa (2000/86) säädetään muun muassa ilmansuojelusta vastaavien viranomaisten tehtävistä, ilmanlaadun turvaamisesta, ympäristön tilan seurannan järjestämisestä ja mittausten laadusta. Ilmassa olevien hengitettävien hiukkasten, rikkidioksidin, typpidioksidin, lyijyn, hiilimono ksidin ja bentseenin rajaarvoista säädetään ilmanlaadusta annetussa valtioneuvoston asetuksessa (2001/711) ja otsonipitoisuuksista alailmakehän otsonista annetussa valtioneuvoston asetuksessa (2003/783). Direktiiviehdotuksen uudet säännökset, kuten pienhiukkasten pitoisuuskatto ja keskimääräinen altistusindikaattori sekä pienhiukkasaltistuksen vähennystavoite voidaan panna täytäntöön valtioneuvoston asetusten muutoksella kuten myös muutokset, jotka koskevat ilmanlaadun arviointia ja arvioinnissa käytettäviä vertailumenetelmiä. Kuntien velvollisuudesta ryhtyä tarpeellisiin toimiin ilmanlaadun turvaamiseksi säädetään ympäristönsuojelulain 102 :ssä. Täydentäviä säännöksiä on annettu ilmanlaatua koskevissa valtioneuvoston asetuksissa. Direktiiviehdotuksen uudistamisen yhteydessä voi olla tarve selvittää, onko ympäristönsuojelulain säännöstä selvennettävä siltä osin, mitä siinä säädetään yhtäältä pitkän aikavälin suunnitelmista ja ohjelmista rajaarvojen saavuttamiseksi ja toisaalta lyhyen aikavälin toimenpideohjelmista. Lain muuttaminen voi tulla kyseeseen myös siinä tapauksessa, että joudutaan säätämään pienhiukkasaltistuksen vähentämistavoitteen saavuttam iseksi tarvittavista toimista ja toimijoista nykyisestä lainsäädännöstä poikkeavalla tavalla taikka jos on tarpeen sisällyttää direktiiviehdotuksen mukaiset poikkeukset ja määräaikojen lykkäysmahdollisuus kansalliseen lainsäädäntöön. 3.2. Ympäristövaikutukset Direktiiviehdotuksella ei ole merkittäviä suoria vaikutuksia ilmanlaatuun Suomessa, koska nykyisiin raja-arvoihin ja tavoitearvoihin ei esitetä muutoksia ja koska nämä ilmanlaatutavoitteet on jo pääosin saavutettu. Käytettävissä olevien tietojen perusteella pienhiukkasille ehdotettu uusi pitoisuuskatto ei myöskään ylity. Vuosikeskiarvot ovat todennäköisesti kaikkialla tai lähes kaikkialla Suomessa alle 15 µg/m 3. Kaupunkialueilla pienhiukkasten vuosipitoisuudet ovat vaihdelleet tyypillisesti välillä 7 12 µg/m 3. Espoon Luukissa pitoisuus oli vuonna 2004 yli 7 µg/m 3. Tausta-asemilla Virolahdella ja Utössä vuosina 2003 ja 2004 tehdyissä mittauksissa pitoisuudet ovat vaihde lleet välillä 8 10 µg/m 3. Pohjois-Suomessa taustapitoisuudet ovat oletettavasti selvästi matalammat, mutta käytettävissä ei ole mittauksiin perustuvia tuloksia. Alustavan karkean arvion mukaan kaupunkitaustapitoisuudet lienevät Etelä-Suomessa luokkaa 7 10 µg/m 3 ja Pohjois-Suomessa 4 6 µg/m 3. Pienhiukkasaltistuksen vähentämistavoite kaupunkitausta-alueilla, jota kuvataan keskimääräisen altistusindikaattorin avulla, vaikuttaa konkreettisesti pitoisuuksiin ja väestön altistukseen, mutta edellyttää käytännössä yhteisötason toimia kaukokulkeuman vähentämiseksi. Suurin osa pitoisuuksista ja myös korkeimmat pitoisuudet Suomessa aiheutuvat kaukokulkeumasta ja alueellisesta kuormituksesta. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla kaukokulkeuman osuus vuosikeskiarvosta on noin 7 µg/m 3. Ilmanlaatudirektiivin ympäristö- ja terveysvaikutukset on arvioitu osana komission CAFE strategian vaikutusarviointia. Komission ehdottaman strategian sisältämien kaikkien toimien on arvioitu pienentävän Suomessa pienhiukkasten takia menetettyjen elinvuosien määrää 19 %, happamoitumisen kannalta kriittisen kuormituksen ylittymistä 15 % vesistöissä ja 54 % metsissä ja rehevöitymisen kannalta kriittisen kuormituksen ylittymistä 75 % vuoden 2000 määristä vuoteen 2020 mennessä. Otsonin kriittinen kuormitus metsissä ei enää ylittyisi ja otsonin aiheuttamien ennenaikaisten kuolemien lukumäärä laskisi alle 60:een (noin 5 % arvioidusta pienhiukkasten aiheuttamasta kuolleisuudesta). Laskennallinen ilmansaasteiden aiheuttama eliniän alenema vuonna 2020 olisi Suomessa 2,1 kuukautta eli alle puolet yhteisön keskiarvosta. 3.3. Taloudelliset vaikutukset Päästöt ja niiden rajoittaminen Suomessa

6 Ilmanlaatudirektiivin toimeenpano ei aiheuta Suomessa merkittävässä määrin suoria päästöjen rajoittamisesta johtuvia lisäkustannuksia, koska raja-arvojen tai pitoisuuskaton ylityksiä esiintyy meillä harvoin tai ei lainkaan. Pienhiukkasaltistuksen vähennystavoitteen saavuttamiseksi puolestaan tarvitaan ensisijaisesti yhteisötason päästövähennyksiä, jotka ovat osa CAFE strategian toimeenpanoa. Tarpeen mukaan voidaan harkita myös kansallisia toimia. Yhteisötasolla toteutettavat toimet, jotka perustuvat suurelta osin säädösten harmonisointiin, aiheuttavat kustannuksia myös Suomessa. Vuoteen 2020 ulottuvasta CAFE strategiasta on arvioitu aiheutuvan kokonaisuudessaan nykylainsäädännön toteuttamiskustannusten lisäksi 63 miljoonaa euron vuosikustannus. CAFE strategian vaikutusarviointeja on selostettu tarkemmin eduskunnalle toimitetussa kirjelmässä (E 111/2005 vp). Strategian edellyttämät päästövähennykset arvioidaan tarkemmin vuosina 2005 2006 tiettyjen ilman epäpuhtauksien kansallisista päästörajoista annetun direktiivin 2001/81/EY muutoksen yhteydessä. Pitoisuuksien seuranta Direktiiviehdotus ei edellytä merkittäviä muutoksia nykyisiin ilmanlaadun seurantoihin. Sen sijaan pienhiukkasten seurannan järjestämisestä taajamissa ja tausta-alueilla aiheutuu lisäkustannuksia, joiden määrä riippuu perustettavien uusien asemien määrästä. Ehdotuksen perusteella Suomessa tarvitaan kolme tausta-asemaa. Taajama-asemien lukumäärän tarkka arviointi ei ole mahdollista, koska määrä riippuu muun muassa seurantaalueen korkeimmista pitoisuuksista suhteessa arviointikynnyksiin ja nämä tiedot pitoisuuksista ovat toistaiseksi puutteelliset. Lähtöko h- tana voidaan kuitenkin pitää sitä, että mittauks ia tulisi tehdä kaikilla ilmanlaatuasetuksessa säädetyillä seuranta-alueilla, ellei pitoisuuksia pystytä arvioimaan muutoin riittävän luotettavasti. Vuonna 2004 Suomessa mitattiin pienhiukkasia viidellä kaupunkiasemalla ja kahdella Ilmatieteen laitoksen taustaasemalla. Pienhiukkasten mittauksessa käytettävät laitteistot maksavat noin 20 000 25 000 euroa asemaa kohti. Tausta-asemaseurannat tulevat kuitenkin huomattavasti kalliimmiksi kemiallisten analyysien takia. Ilmatieteen laitos on alustavasti arvioinut kolmen aseman laitekustannusten olevan yhteensä noin 130 000 euroa, josta orgaanisen ja epäorgaanisen hiilen analyysilaitteiden osuus on noin 100 000 euroa. Käyttökustannusten osalta pelkät analyysikustannukset on arvioitu noin 50 000 euroksi vuodessa. Pienhiukkaspitoisuuksista ja pitoisuuksien sekä väestön altistuksen vähentämismahdollisuuksista kustannuksineen on vuosina 2006 2007 tarkoitus tehdä selvitys. 4. Valtioneuvoston alustava kan ta Direktiiviehdotus on periaatteessa oikeansuuntainen ja kannatettava. Suomi kannattaa ilmanlaatua koskevien säädösten yhdistämistä, päällekkäisten säännösten ja raportointivelvollisuuksien poistamista sekä lainsäädännön selkeyttämistä. Suomen kannat keskeisiin asiakys ymyksiin ovat seuraavat: Nykyiset raja-arvot Suomi tukee komission ehdotusta, jonka mukaan nykyisiä raja-arvoja ja otsonin tavoitearvoja ei muuteta tässä vaiheessa. Hengitettävien hiukkasten (PM10), typpidioksidin ja bentseenin osalta nykyiset raja-arvot ovat edelleen haasteelliset niin Suomessa kui n monissa muissakin jäsenmaissa. Rikkidioksidin, hiilimonoksidin ja lyijyn osalta tilanne on toinen, mutta taustaselvityksissä, joihin CAFE strategia ja direktiiviehdotus pohjautuvat, ei ole tarkasteltu näiden aineiden ja yhdisteiden raja-arvojen muutostarvetta eikä pitoisuuksien vähentämismahdollisuuksia, jotka olisivat tarpeen, jos raja-arvoja muutettaisiin. Poikkeukset ja määräaikojen pidennys Suomi pitää tärkeänä, että direktiivissä säilyy mahdollisuus soveltaa 13 artiklan mukaisesti ns. hiekoituspoikkeusta alueilla, joilla talvihiekoitus vaikuttaa merkittävästi hengitettävien hiukkasten pitoisuuksiin ja voi johtaa etenkin vuorokausiraja-arvon ylityksiin liikenteen kuormittamilla alueilla kaupunkien

7 keskustoissa. Suomi voi hyväksyä 19 artiklassa esitetyt poikkeukset, jotka koskevat luonnosta peräisin olevan kuormituksen aiheuttamia rajaarvojen ylityksiä. Vastaavankaltainen, joskin suppeampi poikkeusmahdollisuus sisältyy jo nykyiseen direktiiviin rikkidioksidin ja hengitettävien hiukkasten osalta. Olisi kuitenkin tarpeen rajata poikkeusmahdollisuutta esimerkiksi määrittelemällä, mitä luonnosta peräisin olevalla kuormituksella tarkoitetaan tai säätämällä komissiolle oikeus ottaa kantaa ehdotettuun poikkeukseen ennen kuin kyseinen poikkeus voi tulla voimaan (vrt. 20 artiklan mukainen menettely). Suomi voi hyväksyä myös 20 artiklassa tarkoitetut määräaikojen pidennyksiä koskevat poikkeukset, joiden edellytyksenä on a) asianmukainen suunnitelma tai ohjelma rajaarvojen saavuttamiseksi annettuihin määräaikoihin mennessä ja b) erityinen ilmansaasteiden vähent ämisohjelma ajanjaksolle, jota poikkeus koskee. Lisäksi direktiivissä on säädetty enimmäispitoisuudet, joita ei saa ylittää missään olosuhteissa. Suomi katsoo, että poikkeusten hyväksymisen edellytyksenä olevien kriteerien tulee olla, kuten ehdotuksessa esitetään, tiukat erityisesti niissä tapauksissa, jotka koskevat 1 päivänä tammikuuta 2005 voimaan tulleita raja-arvoja. Tavoitteet pienhiukkasille (PM2,5) Suomi pitää komission ehdottamaa lähestymistapaa (pitoisuuskatto ja altistuksen vähennystavoite) pienhiukkasten aiheuttamien haittojen vähentämiseksi perusteltuna. Prosentteina ilmaistua tavoitteellista pienhiukkasaltistuksen tasavähennystä voidaan kuitenkin kannattaa vain väliaikaisena ratkaisuna, joka ei ennakoisi direktiivin uudelleentarkastelun lopputulosta. Suomi katsoo, että nyt ehdotettu, kaikkia jäsenmaita koskeva 20 prosentin tasavähennys vuosina 2010 2020 ei ota huomioon jäsenmaiden erilaisia lähtötilanteita eikä sitä, että suhteellisen korkea prosentuaalinen tasavähennys on vaikea saavuttaa matalissa pitoisuuksissa. Tasavähennys ei ole myöskään kustannustehokas. Onkin tärkeää, että direktiivin uudelleentarkastelussa selvitetään mahdollisuudet korvata 20 prosentin tasavähennystavoite maakohtaisilla tai muutoin eriytetyillä vähennystavoitteilla tai velvoitteilla, kuten ehdotuksessa on ennakoitu. Ottaen huomioon, että pitoisuuskatto on määrä saavuttaa jo 1 päivään tammikuuta 2010 mennessä, ei kyseisen tavoitteen tasoa voitane yhteisön tasolla ainakaan merkittävästi tiukentaa. Direktiivin tarkistuksen yhteydessä olisi sen sijaan tarpeen selvittää, voitaisiinko pienhiukkasille asettaa raja-arvo, joka perustuu tieteelliseen tietoon ja joka suojaisi väestöä tehokkaasti haitallisilta terveysvaikutuksilta. Suomi katsoo, että tällaisen sitovan raja-arvon asettaminen ei ole vielä mahdollista. Pienhiukkaspitoisuuksien seuranta ja asemien määrä Suomi katsoo, että väestön pienhiukkasaltistusta (altistusindikaattori) tulisi seurata kaupunkitausta-asemilla ja korkeimpia pitoisuuksia (pitoisuuskatto) myös kuormitetuilla alueilla. Pitoisuuksien seurantatarvetta ja mittausasemien vähimmäismäärää koskevat säännökset ovat jossain määrin epäselviä ja tulkinnanvaraisia ja niitä tulisi selventää. Olisi toivottavaa, että pienhiukkasten ja hengitettävien hiukkasten mittauksissa sovellettaisiin jonkinasteista kompensaatioperiaatetta siten, että seurantavelvoitteet jäsenmaissa eivät muodostuisi kohtuuttomiksi. Suomi suhtautuu varauksellisesti taustaasemaseurantojen lisäämiseen ja erityisesti kalliisiin kemiallisiin analyyseihin, mutta pitää sinänsä tarpeellisena lisätä tietoa pienhiukkasista ja niiden vaikutuksista. Pienhiukkastutkimusta tulisi lisätä erityisesti 7. tutkimuksen puiteohjelmassa. Toimenpiteet ja ohjelmat sekä ilmansaasteiden vähentämisohjelma Raja-arvojen saavuttamiseksi laadittavia toimenpiteitä ja suunnitelmia koskevat säännökset eivät poikkea oleellisesti nykyisistä, ja ne voidaan näin ollen hyväksyä. Erityisiin ilmansaasteiden vähentämisohjelmiin liittyvät toimenpiteet, joita tulee ehdotuksen mukaan harkita seuranta-aluetasolla (zone) tai väestökeskittymissä (agglomeration), ovat tyypillisesti sellaisia, että ne on tar-

8 koituksenmukaista suunnitella ja toteuttaa joko paikallisin tai koko maata ko skevin päätöksin. Suomi katsoo, että direktiivissä ei tulisi ottaa kantaa siihen, millä tasolla toimenpiteitä harkitaan tai toteutetaan, vaan päätösvalta tässä asiassa tulisi jättää läheisyysperiaatteen mukaisesti jäsenmaille, kuten tähänkin asti. Koska uudelleentarkastelun tarkoituksena on korvata 20 prosentin tasavähennystavoite sitovilla maakohtaisilla tai muutoin eriytetyillä vähennysvelvoitteilla, on samassa yhteydessä tarpeen säätää tarkemmin jäsenmaita velvoittavista toimista, jotka koskevat pienhiukkasaltistuksen vähentämistä. Komitea ja tietojen raportointi Suomi katsoo, että komitean vastuulle ja päätettäväksi ei pitäisi antaa sellaisia asioita, joilla on suoria tai epäsuoria vaikutuksia esim. tietoja tuottavien tahojen (Suomessa lähinnä kunnat ja Ilmatieteen laitos) toimintaan taikka muutoin merkittäviä kustannusvaikutuksia. Ehdotus on mahdollista hyväksyä, jos direktiiviin kirjataan periaate ko h- tuuttomien kustannusten välttämisestä (vrt. INSPIRE direktiivi 1 ). Samanaikaisesti olisi varmistettava, että ympäristön tilan seurannan kannalta tarpeelliset tiedot ovat saatavissa koko yhteisön al ueelta. 1) INSPIRE direktiiviehdotukseen (20.5.2005 päivätty versio 9112/05) on komission ehdotuksesta lisätty teksti, jota olisi mahdollista hyödyntää ilmanlaatudirektiivin valmistelun yhteydessä. INSPIRE direktiiviehdotuksen 7 artiklan 2 kappale kuuluu seuraavasti: Before elaborating such (implementing) rules, the Commission shall provide an analysis of the feasibility and expected costs and benefits. Member States shall, on request, provide the Commission with information necessary to enable it to prepare the analysis. Before proposing such rules, the Commission shall consult Member States within committee referred to in Article [22(1)] on the results of its analysis. The adoption of such rules shall not result in excessive costs to a Member State.