MÄÄRÄAIKAISEN TYÖLLISYYSKOORDINAATTORIN TOIMEN TÄYTTÄMINEN

Samankaltaiset tiedostot
MÄÄRÄAIKAISEN TYÖLLISYYSKOORDINAATTORIN TOIMEN PERUSTAMINEN

OIKAISUVAATIMUS MÄÄRÄAIKAISEN TYÖLLISYYSKOORDINAATTORIN TOIMEN TÄYTTÄMISESTÄ

Sosiaalilautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kun nan valtuus tol le, että

Sosiaalilautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kun nan valtuus tol le, että

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 21/

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/

lisäksi varmistetaan, että kaikista poliittisista ryhmittymistä on edustus

VUODEN 2017 TALOUSARVIO JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMA

REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN JA VIRAN VAALI

lisäksi varmistetaan, että kaikista poliittisista ryhmittymistä on edustus

lisäksi varmistetaan, että kaikista poliittisista ryhmittymistä on edustus

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 22/

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 20/

Oikarinen Hannu Perttunen Jimmy. Suokanerva Hanne

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2015 1

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kunnanhallitus Kunnanhallitus PALKKAHALLINNON UUDELLEEN JÄRJESTELY

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE. Khall

Jutta Pasma (sit) Satu Sirviö (sit) Ahti Isojärvi (kesk) Jari Tervo (kesk) Marko Poikela (kesk) Pirkko Hyötylä (kesk)

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/

Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle:

Sivistystoimenjohtaja-hallintojohtajan viran hakuilmoitus jaetuissa asiakirjoissa.

LAUSUNTOPYYNTÖ HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle:

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

Kunnanhallitus on edellä myöntänyt eron kunnanjohtaja Tytti Määtälle ja virka on siten tullut avoimeksi.

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta.

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ PELKOSENNIEMEN KUNNANVIRASTO, VALTUUSTOSALI

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ PELKOSENNIEMEN KUNNANVIRASTO, VALTUUSTOSALI

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/

Kunnanvaltuusto päätti perustaa kunnan tekniseen toimeen kehityspäällikön viran.

Asiantuntijana kokouksessa kehittämispäällikkö Oiva Jansson. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti siirtää asian käsittelyn seuraavaan ko kouk seen.

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Kaupunginjohtajan valitsee kaupunginvaltuusto. Viran julistaa haettavaksi kaupunginhallitus.

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

Kunnanhallitus Kunnanhallitus KUNTASTRATEGIAN PÄIVITTÄMINEN

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ PELKOSENNIEMEN KUNNANVIRASTO, VALTUUSTOSALI

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ PELKOSENNIEMEN KUNNANVIRASTO, VALTUUSTOSALI

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Esittelijä ilmoitti ettei ole esteellinen.

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt:

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Yhdhall 57 Eurajoen kunnanjohtaja Harri Hiitiö on irtisanoutunut virastaan niin, et tä hänen viimeinen virassaolopäivänsä on

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/

viranomainen kokouspäivämäärä sivu:

Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 299. Ilmoitustaulunhoitaja Lea Kaipainen 12/2011

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 1

Kaupunginjohtajan virka tulee avoimeksi alkaen.

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. Kokouspäivä SIVISTYSLAUTAKUNTA

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

1. Hakuaikaa jatketaan klo saakka samoin kelpoisuusehdoin kuin varsinaisessa viranhakuilmoituksessa.

ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU 4 / 2016 Laatimispäivämäärä ( 4 )

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Oikarinen Hannu Perttunen Jimmy. Suokanerva Hanne

1 kutsua virkaa hakeneista haastateltaviksi seuraavat hakijat:

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen

Kaupunginjohtaja Pentti Sivunen on ilmoittanut ir ti sa nou tu van sa virastaan lukien eläkkeelle siirtymisen joh dos ta.

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali

Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma

Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen puh

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/

VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON SÄÄNTÖJEN UUDISTAMINEN

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

TULO - JA KIINTEISTÖVEROPROSENTTIEN MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2015

Lisätietoja tästä asiasta antaa hallituksen puheenjohtaja Elisa

LAITOSHUOLTAJIEN TOIMIEN TÄYTTÖLUPA / LISÄSELVITYS/HAASTATTELUUN KUTSUTTAVAT

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali. jäsen. jäsen

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus

Arvola Anneli (kesk) Karila Juhani (kesk) Uusitalo Tapio (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 327. Ilmoitustaulunhoitaja Lea Kaipainen

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Savukosken kunnanvirasto. Todettiin. Työjärjestykseksi asiat 19. Tuovi Karvonen ja Irja Harju.

Transkriptio:

Sosiaalilautakunta 45 20.09.2016 Kunnanhallitus 181 03.10.2016 Kunnanvaltuusto 56 16.11.2016 Kunnanhallitus 238 28.11.2016 Kunnanhallitus 255 13.12.2016 Kunnanhallitus 265 19.12.2016 MÄÄRÄAIKAISEN TYÖLLISYYSKOORDINAATTORIN TOIMEN TÄYTTÄMINEN Sosltk 20.09.2016 45 Sosiaalilautakunnan alaisuudessa on toiminut Työpaja Syke syk systä 2013 alkaen ja työpajaohjaajan palkkaukseen on varattu mää rä rahat vuo sit tain. Työpajaohjaaja on palkattu puolen vuoden työ so pimuk sil la. Kelpoisuusehtoja ei ole asetettu, eikä tointa ole perustettu. Työ pa ja oh jaa ja on käytännössä pyörittänyt työpajaa yhteistyössä sosi aa li sih tee rin kanssa ja siihen on kuulunut mm. palk ka tu ki työl lis tämi nen, TYP-toiminta, kuntouttavan työtoiminnan koordinointi ja asiakas työn toteutus sekä työpajatoiminnasta vastaaminen. Kuntastrategiassa yhtenä painopistealueena on työllisyys ja yhtenä toi men pi tee nä siinä on esitetty työpajatoiminnan kehittäminen. Sote-jär jes tä mis lain ja maakuntalain vaikutuksia ei vielä pystytä ar vioimaan kunnalle jäävien tehtävien ja työllisyysasioiden hoidossa vuoden 2019 alusta alkaen. Kunnille on jäämässä tehtäviä, jotka vai kutta vat kuntalaisten hyvinvointiin ja terveyteen. Kunnat tulevat päät tämään edelleen monista tehtävistä ja toimista, joilla on ratkaiseva mer ki tys kuntalaisten hyvinvointiin, osallisuuteen, työllistymiseen ja toi min ta ky kyyn, mutta tarkemmin tätä asiaa ei ole vielä avattu, eikä pää tet ty. Lisäksi kunnassa on aloitettu kuntaliitosneuvottelut Sa vukos ken kanssa. Em. perusteella on tarkoituksenmukaisinta perustaa määräaikainen työ pa ja oh jaa jan toimi, jotta kunnan velvoitteet työllisyydenhoidossa tu le vat hoidetuiksi voimassaolevien säännösten mukaisina. Asiaan tu lee palata syksyllä 2018, johon mennessä on selvinnyt työl li syysasioi den järjestämisvastuu 1.1.2019 alkaen ja kun ta lii tos neu vot te luiden tulokset. Taloudellista vaikutusta asialla ei ole, koska mää rä rahat asiaan on varattu vuosittain muutenkin. Sos.siht: Sosiaalilautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kun nan val tuus tol le, että 1. sosiaalitoimeen perustetaan määräaikainen työpajaohjaajan toimi ajal le 1.1.2017-31.12.2018 2. toimen kelpoisuusehtona on tehtävään soveltuva ammatillinen kou lu tus ja muut vaatimukset asettaa sosiaalilautakunta ju lis taessaan toimen hakuun ja 3. työpajaohjaajan tehtävät määritellään työsopimuksessa.

Hyväksyttiin yksimielisesti. Lisätiedot sosiaalisihteeri-lastenvalvoja Kari Hyötylä puh. 040 532 0474. Khall 03.10.2016 181 Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että 1. sosiaalitoimeen perustetaan määräaikainen työpajaohjaajan toimi ajal le 1.1.2017-31.12.2018 2. toimen kelpoisuusehtona on tehtävään soveltuva ammatillinen kou lu tus ja muut vaatimukset asettaa sosiaalilautakunta ju lis taessaan toimen hakuun ja 3. työpajaohjaajan tehtävät määritellään työsopimuksessa. Annika Kostamo esitti, ettei sosiaalitoimelle myönnetä lupaa määräaikaisen työpajaohjaajan toimen perustamiselle vaan asia palautetaan valmisteluun. Työpajaohjaajan työnkuvaan tulee myös sisällyttää työllisyyden kehittäminen ja mahdollinen kotouttaminen sekä siinä on huomiotava tuleva maakuntauudistus. Asian valmistelee kunnanhallitus. Eila Humalalampi ja Eila Pesonen kannattivat Kostamon esitystä. Puheenjohtaja keskeytti kokouksen klo 10:04 10:10. Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty kannatettu kunnanjohtajan esityksestä poikkeava esitys, on syytä äänestää. Puheenjohtaja totesi, että suoritetaan nimenhuutoäänestys siten, että kunnanjohtajan esitys on JAA ja Kostamon esitys on EI. Suoritettiin nimenhuuhtoäänestys. Puheenjohtaja totesi äänestyksen tuloksen: Annettiin yhteensä seitsemän (7) ääntä. JAA 3 ääntä (Luoma-aho, Kiemunki, Tervo) EI 4 ääntä (Kostamo, Humalalampi, Pesonen, Kulpakko). Kostamon esitys hyväksyttiin. Lisätiedot kunnanjohtaja Pertti Severinkangas puh. 040 1577045 Ote: sosiaalilautakunta

Kvalt 16.11.2016 56 Kunnanhallitus käsittelee asiaa 7.11.2016 ja jatkokokouksessa 14.11.2016. Kunnanhallituksen esitys kunnanvaltuustolle tuodaan kokoukseen. Kunnanhallitus 7.11.2016 217: Tervo esitti, että kunnanhallitus pidättäytyy sosiaalilautakunnan esityksessä ja vie esityksen kunnanvaltuustolle. Kiemunki kannatti Tervon esitystä. Jaakkola esitti, että asiaa ei palauteta sosiaalilautakunnalle valmisteluun. Jaakkolan esitys raukeni kannattamattomana. Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty pohjaesityksestä poikkeava esitys, on syytä äänestää. Suoritettiin nimenhuutoäänestys. Kunnanjohtajan esitys on JAA ja Tervon esitys on EI. Puheenjohtaja totesi äänestyksen tuloksen: JAA: 0 ääntä EI: kolme (3) ääntä (Kiemunki, Keto, Tervo) TYHJÄ: kaksi (2) ääntä (Jaakkola, Kulpakko) Kunnanhallituksen päätökseksi tuli Tervon esitys. Puheenjohtaja keskeytti kokouksen klo 17:02 17:11. Kostamo esitti, että työpajaohjaajan tilalle perustetaan työllisyyskoordinaattorin toimi 1.1.2017-31.12.2018 ajalle kunnanhallituksen alle. Työllisyyskoordinaattorin työnkuvaan sisällytetään työpajaohjaus, työllisyyden edistäminen ja kehittäminen sekä mahdollinen kotouttaminen. Oikarinen A. ja Jaakkola kannattivat Kostamon esitystä. Kostamo lisäsi esitykseensä, että kunnanhallitus määrittelee toimen kelpoisuusehdot. Oikarinen A. ja Jaakkola kannattivat Kostamon lisäesitystä. Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty kunnanhallituksen esityksestä poikkeava kannatettu esitys, on syytä äänestää. Puheenjohtaja esitti äänestyksen suorittamista seuraavasti: suoritetaan nimenhuutoäänestys siten, että ne jotka kannattavat kunnanhallituksen esitystä äänestävät JAA ja ne jotka kannattavat Kostamon/Oikarinen A. ja Jaakkolan esitystä ja lisäesitystä äänestävät EI. Äänestysesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

Suoritettiin nimenhuutoäänestys. Puheenjohtaja totesi äänestyksen tuloksen: JAA: 6 ääntä (Auer, Honkanen, Isojärvi, Kiemunki, Luoma-aho, Åkerlund) EI: 6 ääntä (Jaakkola, Kostamo, Nyman, Oikarinen A., Oikarinen H., Tervo). Koska äänestystuloksena on tasatulos, puheenjohtajan ääni ratkaisee. Kunnanvaltuuston päätökseksi tuli Kostamon/Oikarinen A. ja Jaakkolan esitys ja lisäesitys. Luoma-aho poistui kokouksesta klo 17:41. Lisätiedot kunnanjohtaja Pertti Severinkangas puh. 040 1577045 Lisätiedot kunnansihteeri Satu Kantola puh. 0400 222191 Ote: sosiaalilautakunta Khall 28.11.2016 238 Kunnanvaltuuston päätöksen mukaan työpajaohjaajan määräaikaisen toimen tilalle perustetaan työllisyyskoordinaattorin toimi ajalle 1.1.2017-31.12.2018. Työllisyyskoordinaattorin työn tavoitteena on kunnan kustannusvastuulla olevien pitkäaikaistyöttömien työttömyyden katkaiseminen ja työllistymisen edistäminen sekä työpajatoiminnan toteuttaminen. Työ sisältää palkkatukityöllistämisen, työkokeilun ja kuntouttavan työtoiminnan koordinoinnin ja asiakastyön toteutuksen. Työpaikka on työpaja Sykkeellä. Työllisyyskoordinaattorin työhön kuuluu mm.: - työpajan johtaminen ja hallinnointi - kuntouttavan työtoiminnan, työkokeilun ja palkkatukityöllistämisen paikkojen löytäminen työttömille - verkostoyhteistyön ja yritysyhteistyön kehittäminen - TYP-toiminta yhteistyössä Kelan, TE-toimiston ja sosiaalitoimen kanssa - lisäksi myös mahdollisia kotouttamiseen liittyviä avustavia tehtäviä. Toimen kelpoisuusvaatimuksena on ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi vastaava opisto/koulutasoinen tutkinto. Haijalle eduksi katsotaan aikaisempi työkokemus hankkeista/projekteista, työllistämisasioiden hoitamisesta ja esimiestyöstä. Tehtävään valitulta edellytetään hyviä sosiaalisia taitoja, oma-aloitteisuutta ja positiivista suhtautumista työhön ja erilaisiin ihmisiin.

Kunnanhallitus päättää 1) hyväksyä liitteenä olevan hakuilmoituksen kelpoisuusehtoineen 2) julistaa työllisyyskoordinaattorin toimen avoimeksi oheisen hakuilmoituksen mukaisesti siten, että hakuaika päättyy 12.12.2016 3) haastatella haastatteluun valitut 19.12.2016 klo 9 alkaen 4) valita työllisyyskoordinaattorin kunnanhallituksen kokouksessa 19.12.2016. Kostamo esitti, että hakijalle katsotaan eduksi myös toisen asteen sosiaali- ja terveydenhuollon tutkinto. Kostamon esitys raukeni kannattamattomana. Kunnanhallituksen päätökseksi tuli kunnanjohtajan esitys. Kostamo jätti eriävän mielipiteen. Khall 13.12.2016 255 Kunnanhallitus julisti työllisyyskoordinaattorin toimen avoimeksi 29.11.2016 siten, että hakuaika päättyi 12.12.2016 klo 15:00. Hakuilmoitus julkaistiin TE-palveluiden Avoimet työpaikat-palvelussa (www.mol.fi). Yhteenveto hakijoista lähetetään hallituksen jäsenille hakuajan päätyttyä. Kunnanhallitus 1) päättää, että maanantaina 19.12.2016 klo 9 alkaen pidettävään työhaastatteluun kutsutaan viisi (5) hakijaa hakemusten perusteella, 2) valitsee haastatteluun kutsuttavat kokouksessa ja 3) valtuuttaa kunnansihteerin sopimaan haastatteluajat. Todettiin, että työllisyyskoordinaattorin määräaikaista toimea on hakenut kymmenen (10) hakijaa.yhteenveto hakijoista ja hakemuspaperit tuotiin hallituksen jäsenille kokoukseen. Kunnanjohtaja muutti esitystään siten, että haastatteluun kutsutaan neljä (4) hakijaa, jotka ovat Lassila Riitta, Lampela Mirja, Paju Jukka ja Rautiainen Tapio. Kostamo esitti, että haastatteluun kutsutaan lisäksi Sääskilahti Laura. Kostamon esitys raukeni kannattamattomana. Keto-Tokoi esitti, että haastatteluun kutsutaan kolme (3) hakijaa, jotka ovat Kangas Saija, Rautiainen Tapio ja Lampela Mirja. Keto-Tokoin esitys raukeni kannattamattomana.

Kunnanhallituksen päätökseksi tuli kunnanjohtajan muutettu esitys. Khall 19.12.2016 265 Kunnanhallituksen kokouksessa 13.10.2016 255 valitut hakijat on haastateltu maanantaina 19.12.2016. Esitys tuodaan kokoukseen. Kunnanjohtaja esitti määräaikaisen työllisyyskoordinaattorin toimeen Tapio Rautiaista. Keto kannatti kunnanjohtajan esitystä. Kostamo esitti Jukka Pajua ja varalle Mirja Lampelaa. Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty kunnanjohtajan esityksestä poikkeava esitys, on syytä äänestää. Puheenjohtaja esitti äänestyksen suorittamista seuraavasti: suoritetaan henkilövaali suljetulla lippuäänestyksellä. Suoritettiin henkilövaali. Puheenjohtaja totesi vaalin tuloksen: Annettin yhteensä kuusi (6) ääntä. - Tapio Rautiainen kolme (3) ääntä - Jukka Paju yksi (1) ääni - Hylätty kaksi (2) ääntä. Kunnanhallituksen päätökseksi tuli kunnanjohtajan esitys eli kunnanhallitus valitsee työllisyyskoordinaattorin määräaikaiseen toimeen Tapio Rautiaisen. Kostamo jätti eriävän mielipiteen. Lisätiedot kunnanjohtaja Pertti Severinkangas puh. 040 1577045 Ote: hakijat, palkkahallinto