Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Eduskunnan valtiovarainvaliokunta 11.10.2016 Lausunto: Matti Viren 1. Taustaa Vuoden 2017 budjettiesitys noudattaa aiempien vuosien kaavaa sisältäen suuren joukon alalukukohtaisia muutoksia muuttamatta kuitenkaan menojen ja tulojen yleislinjaa. Menojen taso ei olennaisesti muutu kuluvasta vuodesta. Menot eivät kuitenkaan supistu, vaan kasvavat lähes miljardilla eurolla. Myös budjetoidut tulot kasvavat niin, että budjettitalouden alijäämä näyttäisi aavistuksen verran supistuvan. Lopputuloksena on finanssipoliittisen virityksen kannalta jossain määrin mitäänsanomattoman linjan jatkuminen: finanssipoliittisen elvytyksen voi sanoa jatkuvan ja valtiontalouden tasapainottuminen jää tulevien vuosien (hallitusten) haasteeksi. Epäselväksi tosin jää, miten tasapainottumien todellisuudessa tapahtuu, koska mitään selkeää toimenpideohjelmaa tasapainottumisen suhteen ei esitetä. Perusideana on edelleen se, että tulevien vuosien talouskasvu generoi riittävästi lisätuloja, jotka tasapainottavat budjetin. Mitään selitystä sille, miksi talouskasvu alkaisi, ei kuitenkaan esitetä, vaan vedotaan siihen, että nykyinen nollakasvu johtuu epäedullisista suhdannetekijöistä, Nokia yhtiön ongelmista, Venäjän kauppasaarrosta, Brexitistä jne. Koska suhdannetekijöillä yhäkin uskotaan olevan suuri merkitys, ajatellaan, että budjettialijäämiä ei voi eliminoida, koska silloin kasvu vaarantuisi. Eli ollaan tilanteessa, jossa alijäämien eliminoimiseen kuvitellaan tarvittavan ainakin nykyisen kokoisia, tai jopa suurempia alijäämiä, jotka sitten johtaisivat talouden kasvu-uralle. Jos näin ajatellaan, alijäämäkehitykseen ei voida koskaan puuttua. VM:n ennusteen kasvuskenaariossa olennaista roolia näyttelee myös olettamus, että inflaatio kiihtyy olennaisesti vuosikymmenen loppua kohden niin, että nimellisen BKT:n kasvu ylittää 3 %. On hieman vaikea mieltää sitä, että inflaatio olisi niin sensitiivinen talouskasvun suhteen, että kokonaistuotannon kasvun ylittäessä yhden prosentin inflaatio kiihtyisi nykyisestä vajaasta puolesta prosentista kahteen. Empiirisen evidenssin kanssa tämä olettamus ei ole sopusoinnussa. Toki on mahdollista, että inflaatio kiihtyy (jos nyt näin pienistä luvuista puhuttaessa on legitiimiä puhua kiihtymisestä), mutta silloin on varmaankin kyse koko Euroaluetta koskevasta muutoksesta. Jos näin tapahtuu, on ilmeistä, että korot alkavat palautua normaalitasolle, mikä on valtion talouden kannalta jossain määrin ongelmallista, koska nollakoroista siirrytään jonnekin, ehkä kolmen prosentin tasolle, mikä tietäisi usean miljardin lisälaskua valtiolle. Tätä korkoriskiä budjettilaskelmissa ei kuitenkaan ole huomioitu, edes keskipitkän aikavälin skenaarioissa.
Kuten tunnettua, Suomen taloudella menee huonosti. Vielä vuosikymmen sitten Suomi oli Euroopan mallimaa nopean kasvun, korkean teknologian, hyvän koulutuksen ja korkean elintason maa. Mutta nyt tilanne näyttää tyystin toisenlaiselta. On menty jopa niin pitkälle, että ulkomaisissa talouslehdissä Suomea kutsutaan Euroopan sairaaksi maaksi. BKT:n kasvussa Suomi on EU:n heikoin suoriutuja yhdessä Kreikan ja Italian kanssa. Kuluttajahinnoilla mitattuna Suomi on euroalueen kallein maa. Julkinen sektori on kooltaan maailman (markkinatalousmaiden) suurin. Työvoimakustannusten kasvun vertailuissa Suomi on EU19 maiden keskiarvon yläpuolella siitäkin huolimatta, että lähtökohtaisesti kilpailukyky on huono. Näin jälkeenpäin on selvää, että 2000-luvun alun hyvät vuodet olivat harhaa hieman samalla tavalla kuin Kreikassa, jossa silläkin kolkuteltiin viiden prosentin kasvulukuja. Ongelmallista on se, että nyt kasvun moottoreiksi ovat muodostuneet yksityinen ja julkinen kulutus. Vuoden 2015 luvut kertovat, että kulutusmenojen BKT-osuus oli yli 80 prosenttia. Toki se on hieman vähemmän kuin Kreikassa, jossa vastaava luku oli 90, mutta niin korkea osuus ei ole sopusoinnussa terveen talouskasvun kanssa. Ongelmallista on etenkin se, että kotitalouksien säästäminen on olematonta - kotitalouksien säästämisaste olikin viime vuonna negatiivinen (ks. liitekuvat). Kotitalouksien pitkään jatkunut nollasäästäminen merkitsee sitä, että kotitalouksilla on keskimäärin hyvin vähän nettovarallisuutta, jonka turvin ne voivat selviytyä toimeentulo-ongelmista. Tämä johtaa siihen, että taloutta kohtaavat negatiiviset sokit johtavat välittömästi paineisiin julkisen sektorin tulosiirtojen suhteen. Alkuvuodesta 2016 kulutusmenot (yksityinen ja julkinen) olivat suuremmat kuin koko kansatalouden käytettävissä oleva tulo. Tilanne on tässä suhteessa täysin nurinkurinen: kansatalouden säästöt ovat negatiivisia ja (netto)investoinnit rahoitetaan lainarahalla. Vaikka Suomessa useaan otteeseen puhutaan Kreikan tapaan leikkauksista ja kurjistamispolitiikasta, on hieman vaikea mieltää, että kuvatun kaltainen velkarahoitteinen kulutuksen kasvu olisi jotenkin leimattavissa kireäksi talouspolitiikaksi. Vuoden 2007 (siis finanssikriisin alun) jälkeen Suomen henkeä kohden lasketun bruttokansantuotteen keskimääräinen kasvuvauhti on ollut -1.1 %. Elintaso on siis laskenut, mutta lasku ei vielä ole näkynyt oikeastaan missään, koska kotitalouksien tulot ja kulutusmenot ovat lamasta huolimatta kasvaneet lähes puolen prosentin vuosivauhdilla. Tulevaisuutta ajatellen vieläkin pahaenteisempää on se, että sekä teollisuustuotanto että vienti jatkavat laskuaan, tavaravienti peräti kuuden prosentin vuosivauhdilla. Teollisuustuotanto on nyt vuoden 2000 ja tavaravienti vuoden 2005 tasolla. Valtionhallinto ja tutkimuslaitokset lupaavat yleensä runsaan prosentin kasvulukuja ensi vuodelle ja sitä seuraaville vuosille. On vaikea sanoa, miten näihin ennusteisiin pitäisi suhtautua, kun vuoden 2007 jälkeiset ennustetut luvut ovat lähennelleet kahta, kolmea, eikä suinkaan miinus yhtä prosenttia. VM:n nyt omasumaan vajaan puolentoista prosentin kasvuskenaarioon sisältyy optimismiharhan lisäksi ainakin kaksi sudenkuoppaa. Ensinnäkin talous on viime vuosina kasvanut julkisen sektorin velkaelvytyksen avulla. Valtion ja kuntien yhteenlasketut alijäämät ovat olleet yli kolme prosenttia BKT:sta. On selvää, että näin ei voi jatkua loputtomiin, varsinkin kuin BKT:n lähes olematon kasvu ei riitä kompensoimaan kasvavaa velkaantuneisuutta.
Korjausliikkeet tulevat väistämättä supistamaan kokonaistuotannon kasvua ja niissä vaikuttavat samat kerroinvaikutukset kuin aiemmassa elvytyspolitiikassa. Toinen sudenkuoppa liittyy korkokehitykseen. Ennätyksellisen alhaiset korot Euroopassa normalisoituvat jossain vaiheessa, kun Euroopan talous pääsee kasvu-uralle. Suomelle tämä tietää ongelmia, jos talous edelleen jatkaa nollakasvu-urallaan. Korkojen noustessa valtion ja kuntien alijäämä kasvaa helposti jopa useilla prosenttiyksiköillä suhteessa BKT:n arvoon. Tämä hankaloittaa edelleen valtion (ja kuntien) talouden tasapainottamista; siksi tasapainottamisen lykkääminen ajankohtaan, jolloin rahapolitiikka väistämättä kiristyy, on hyvin riskialtista. Alkusyksystä on useaan otteeseen povattu talouskasvun käynnistymistä, mutta ennusteiden katteena ovat useimmiten olleet vain jonkin yksittäisen kuukauden kasvuluvut. Viimeksi näin kävi heinäkuun kokonaistuotannon kuukausikuvaajan lukujen suhteen, jotka heijastelevat Tilastokeskuksen tekemiä työpäiväkorjauksia tuotannon määriin. Todellisuudessa korjaamattomat tuotannon kasvuluvut heinäkuussa (vuoden takaisin lukuihin verrattuna) olivat -1.2 % koko alkuvuoden kasvun jäädessä 0.1 prosenttiin, eli kauas kesällä povaillusta 1.4 prosentista. Paljon suurempi uutinen oli, että heinäkuussa tavaravienti suorastaan romahti (- 13 %) vuoden takaiseen verrattuna ja lasku jatkui elokuussa niin, että alkuvuoden (8 kuukauden) laskuksi tuli 6 %. Koska myös palvelusten vienti on ollut alamaissa, on täysin mahdotonta, että viennin volyymi kasvaisi kuluvana vuonna niin kuin VM:n taloudellisessa katsauksessa povataan. Kokonaistuotannon kasvu on ollut pitkälle vain kulutuksen varassa ja siltäkin osain painopiste on ollut kestokulutustavaroissa (autokauppa yli 10 %, syyskuussa ennätykselliset 13.3 %). Toki myös jonkin sorttinen asuntohintabuumi on saanut asuntoinvestoinnit liikkeelle (alkuvuona + 11 %), mutta kasvun ja viennin kannalta tärkeä tuotannolliset investoinnit eivät ole käynnistyneet. Toki työttömyysluvut ovat parantuneet mutta vain Tilastokeskuksen työvoimatiedustelussa. Työ- ja elinkeinoministeriön kortistodatassa ei ole mitään muutosta havaittavissa, mikä merkitsee sitä, että työttömyysmenot eivät muutu miksikään (osa ihmisistä putoaa pois ansiosidonnaiselta, mutta siirtyy sitten KELA:n muiden etuuksien piiriin). Työllisyys on ehkä hieman parantunut viime kuukausina, mutta sekin koskee vain julkista sektoria. Ne jotka mielellään tulkitsevat kansantalouden tilinpidon lukujen desimaalitason muutoksia, unohtavat helposti sen, että nykyinen kasvu ei olisi mahdollista ilman jatkuvaa velkaantumista. Kotitaloudet, valtio ja kunnat (lisä)velkaantuvat jatkuvasti (ks. oheiset kuvat) ja rahoittavat kulutustaan lisävelalla. Valtion ja kuntien yhteenlaskettu alijäämä tänä ja ensi vuonna on runsaat seitsemän miljardia euroa ja yhteenlaskettu velka lähentelee lähivuosina 120 miljardia euroa. Kotitalouksien velkaantuminen on ennätystasolla ollen 126 % suhteessa käytettävissä olevin tuloihin. Mutta mitä tapahtuisi, jos velanotto loppuisi nyt? Jos kunnat ja valtio sopeuttaisivat menonsa tuloihin, tietäisi se mekaanisesti tulkittuna noin seitsemän miljardin supistusta kulutuksessa (yksityisessä tai julkisessa). Jos unohdetaan kerroinvaikutukset, BKT supistuisi runsaat 3 %. Nollakasvun maailmassa tämä olisi tietenkin paljon, mutta kyse olisi tietenkin vain yhtä vuotta koskevasta muutoksesta.
Optimistien mukaan talouskasvu lähtee liikkeelle, kun on riittävästi kysyntää, mutta on uskallettua ajatella, että kasvu voisi pysyvästi rakentua kotimaisen kulutuksen varaan. Pienen avoimen talouden ajatellaan yleensä rakentavan elintasonsa maailmanmarkkinoilta saatavan kasvun varaan. Jos talous ei pärjää kansainvälisessä kilpailussa, edessä on väistämättä elintason lasku. Asiaa voi toisaalta katsoa myös tuotannon ja tuotantopanosten näkökulmasta. Yleensä ihan oikein ajatellaan, että kasvu seuraa tuotantopanosten ja tuottavuuden kasvusta. Mutta kun näkyvissä on, että (markkinasektorin) työvoima ei kasva ja tuotannollinen pääoma supistuu, mistä sitten kasvu syntyy? Kokonaistuottavuus on vuoden 2007 jälkeen ollut laskussa, keskimäärin prosentin vuodessa (ks. liitekuviot). Miksi se nyt kääntyisi kasvuun? Kokonaistuottavuuden ohella myös työn tuottavuus on vuoden 2007 jälkeen pysynyt ennallaan poiketen aivan olennaisesti aiempien vuosikymmenten mallista, jossa tuottavuuden kasvu oli keskimäärin noin 2 %. On vaikea sanoa, mistä tämä johtuu varsinkin tilanteessa, jossa IT vallankumous näyttää jatkuvan ja ns. digitalisointi tuntuisi vaikuttavan kaikkiin tuotantoprosesseihin. Voi olla, että viime vuosina on tapahtunut olennainen muutos teknisessä kehityksessä siinä mielessä, että kehitys ei enää olekaan säästänyt työvoimaa vaan pääomaa. Siksi investointien tarve on kaiken aikaa minimaalisen pieni, vaikka rahapolitiikan viritys on lähestulkoon maksimaalisen ekspansiivinen. Kasvun ohella hallitus esittää alijäämien eliminoimisen aseiksi ns. leikkauksia ja reformeja. Leikkauksiin hieman vaikea ottaa kantaa, kun valtion ja kuntien menot kaiken aikaa kasvavat. Toki mukana ovat myös erilaiset indeksijäädytykset, mutta niiden teho on epäilyksenalainen, koska nollainflaatioregiimin jatkuminen tekee tyhjäksi jäädytysten menovaikutukset. Taas termi reformit näyttää olevan synonyymi SOTE uudistukselle, jonka kustannusvaikutuksista on lähes mahdoton sanoa mitään eksaktia. Uudistukseen on toki ladattu paljon toiveita, mutta tehdyistä päätöksistä on vielä pitkä matka sellaisiin konkreettisiin kustannuslaskelmiin, joiden oikeellisuutta voisi arvioida. 2. Budjetin perustana olevat oletukset tulevasta talouskehityksestä Budjettiesitys perustuu olennaiselta osin suhdannekehitykseen, jonka voi tiivistää seuraaviin numeroihin: - BKT:n kasvu on runsaan prosentin luokkaa. - Inflaatio kiihtyy keskipitkällä ajanjaksolla lähelle kahta prosenttia. - Palkkojen kasvuvauhti on vain (hieman runsaan) prosentin luokkaa, reaalipalkat laskevat 2017-2018. - Työttömyysaste laskee 8 prosenttiin. - Nollakorkoregiimi jatkuu aina vuoteen 2020 asti.
Ennustettu kasvu-ura on historiallisessa perspektiivissä kovin vaatimaton, mutta syytä kysyä, onko sekään mahdollinen nykyisessä taloustilanteessa (tuotannollinen pääoma pienenee ja työllisten määrä pysyy ennallaan). Viimaisen viiden aikana tehdyt ennusteet ovat olleet äärettömän huonoja (ks. kuvio 1-4). Lamaa on tulkittu ohimeneväksi suhdanneilmiöksi ja kasvun on aina oletettu palaavan aiemmalla 2-3 prosentin trendille. Ennustetarkistukset ovat aina tuottaneet alhaisempia lukuja. Siksi tälläkin kertaa on paikallaan kyseenalaistaa ennusteiden lähtötaso. Näin siitäkin huolimatta, että kasvuennusteissa on nyt omaksuttu realistisempi ote. Edelleen lähtökohtana on verraten optimistinen kehityskulku, johon ei sisälly mitään suuria riskejä. Taloudellisessa katsauksessa on vain ohimennen tarkasteltu vaihtoehtoisskenaarioista, joissa kasvu olisi olematointa puhumattakaan siitä, että tuotanto supistuisi koko vuosikymmen loppukauden. Aiemmista virheistä olisi syytä ottaa oppia ja panostaa aiempaa enemmän vaihtoehtoistarkasteluihin, jotka ottavat vakavasti mahdolliset negatiiviset kasvuyllätykset. Vaikka yllätyksiä on mahdotonta ennustaa, olisi ainakin identifioitava mahdolliset häiriöiden syyt. Niistä hyvänä esimerkkinä on pakolaiskriisi, jonka vaikutuksista ei vieläkään ole mitään kattavaa laskelmaa. Olettamalla runsaan prosentin kokonaistuotannon kasvu ja lähes kahden prosentin inflaatio, saadaan aikaiseksi kohtuullinen verokertymien kasvu (esimerkiksi ALV:n osalta yli 2 % vuodessa). Jos kokonaistuotannon arvon kasvu jää lähelle nolla, putoaa pohja näiltä luvuilta. Toisaalta sama putoaa pohja myös indeksijäädytysten teholta, jotka kuitenkin edustavat huomattavaa osaa kaavailluista 4 miljardin sopeuttamistoimista. Oletus reaalipalkkojen pysyvästä laskusta on sekin epäuskottava, kun huomioidaan suomalaisten työmarkkinoiden erityspiirteet. Vaikka sopimuspalkoissa jatkettaisiin nolla-linjaa, liukumat ovat yleensä niin suuret, että nimellispalkkojen kasvu ylittää inflaatiovauhdin. Julkinen sektori on siinä määrin työvaltaista, että palkkojen oletettua nopeampi kasvu vaikuttaa välittömästi kielteisesti alijäämätavoitteiden toteutumiseen. Julkisen sektorin tilaa arvioitaessa on huomioitava se huolestuttava kehitys, joka on liittynyt SOTU -rahastojen (erityisesti eläkerahastojen) ylijäämien pienenemiseen ja kuntasektorin alati kasvaneisiin alijäämiin (kuvio 5 ja 6). Näissä ennusteissa on omaksuttu hyvin optimistinen käsitys tulevien vuosien kehityksestä, mikä on tuskin mahdollista. Kun vielä muistetaan korkomenojen uhkaava kasvu tulevaisuudessa, on julkisen sektorin velkaantumisen katkaiseminen (kuviot 7 ja 8) entistä haasteellisempaa. Budjetissa ei oteta varsinaisesti mitään kantaa SOTE -ratkaisun mahdollisiin kustannusvaikutuksiin. Toki siinä mainitaan aiempi kolmen miljardin säästötavoite, mutta mitään perusteellisempaa arviota eri osatekijöistä ja mekanismeista ei ole tehty. Tämä on yllättävää, kun kuitenkin kaavaillut säästöt aiemmin edustivat leijonan osaa sopeuttamisen menosäästöistä. Harmaasta taloudesta saatavat suuret lisätulot (300-500 miljoona euroa), joista aiemmin pidettiin suurta ääntä, ovat nekin häipyneet jonnekin. Ehkä sekin kertoo kasvaneesta realismista tulokehityksen suhteen.
Budjetin perustelut ovat kunnioitettavan yksityiskohtaisia muutaman miljoonan euron hankkeista, mutta itse isoon kuvioon ei suunnitelmassa oteta kantaa. Aiotaanko julkisten menojen taso pitää nykyisellään tästä eteenpäin, vai yritetäänkö sitä supistaa lähemmäs Euroopan Unionin maiden keskimääräistä tasoa (joka on BKT:hen suhteutettuna noin kymmenen prosenttia Suomen nykyistä tasoa alempi). Miten julkisen talouden toiminta saadaan palvelemaan tarvetta palauttaa Suomen talous kasvu-uralle? Ensin mainitun asian suhteen budjetin perusteluissa ollaan täysin hiljaa, jälkimmäisen tavoitteen osalta viitataan vain hallituksen ns. kärkihankkeisiin, joka kuitenkin näyttävät olevan enemmän budjettitaloudellinen rasite kuin todellinen talouskasvun kiihdyttäjä. Kriisejä tulee väistämättä vastaa tulevaisuudessa. Niihin pitää varautua ja se edellyttää liikkumatilaa finanssipolitiikassa. Siksi mitään mielitä ei ole käyttää finanssipolitiikan jäljellä olevaa liikkumatilaa nykyisessä suhteellisen normaalissa tilanteessa elvytystoimiin. Kokemukset kotimaasta ja ulkomailta kertovat, että finanssipoliittinen elvytys on huono lääke talouden rakenteellisille ongelmille. Sellaisten maiden kuin Italian ja Japanin esimerkit kertovat, että jopa usean vuosikymmenen nollakasvu on mahdollista, eikä se taitu tavanomaisilla raha- ja finanssipoliittisilla toimilla (kuviot 9 ja 10). Päinvastoin löysä politiikka tekee tyhjäksi tarpeelliset rakenteelliset muutokset ja suhteellisten hintojen korjausliikkeet. Tavoitteeksi on siten otettava velkatason kasvun nopea pysäyttäminen ja kääntäminen laskuun. Samalla on pyrittävä katkaisemaan myös yksityisen sektorin kasvava velkaantuminen. 1990 alun kriisin opetus on se, että pahasti velkaantunut yksityinen (erityisesti yritys-)sektori on pahaa myrkkyä kriisitilanteessa, varsinkin jos korkokehitys ei ole hallinnassa. Johtopäätöksiä Yhteenvetona voi todeta, että hallituksen linjaamat sopeutustoimet eivät yksin riitä suunnitelmassa asetettujen alijäämätavoitteiden saavuttamiseen, vaikka lähtökohtana pidettäisiin nykyisiä talousennusteita. Samalla tavalla ne eivät myöskään riitä niiden Suomen sitoumusten täyttämiseen, jotka perustuvat EU:n talouskoordinaatioon.. Alijäämätavoitteiden saavuttaminen ja EU-sitoumusten täyttäminen, puhumattakaan talouskasvua koskevista tavoitteista, edellyttävät muita talouspolitiikan toimia. On vaikea nähdä, että hallituksen suuren luokan hankkeet (yhteiskuntasopimus, SOTE-hanke) muuttavat tilannetta julkisen sektorin tasapainon, saati sitten kustannusrasituksen osalta olennaisesti. Kaikki tämä merkitsee sitä, että jatkossa on otettava olennaisesti tiukempi linja menojen kasvun suhteen ja budjettialijäämä on eliminoitava mahdollisimman nopealla aikataululla, ja pääsääntöisesti leikkaamalla menoja. Menojen leikkaaminen tekisi samalla tilaa verotuksen keventämiselle ja julkisen sektorin kustannusrasituksen keventämiselle, jotka ovat välttämättömiä edellytyksiä kasvun käynnistymiselle. Niin kauan kuin Suomi on lähestulkoon Euroopan kallein maa, Suomen kyky vallata takaisen vientimarkkinoita on liiankin haasteellista. Toki se vaatii muitakin toimia markkinoin toiminnan tehostamiseksi ja kilpailun lisäämiseksi. Ne eivät kuitenkaan ole välittömästi budjettitalouteen liittyvä ongelmia.
VM:n taloudellinen katsaus, Tulukko 2
Kuvio 1 VM:n BKT-ennusteiden osuvuus 2 Budjetin yhteydessä julkaistu VM:n BKT:n kasvuennuste 1,5 1 0,5 0 2012 2013 2014 2015 2016-0,5-1 -1,5-2 2016=2016.tammi- Todellinen VM syksy
Kuvio 2. BKT -ennusteiden toteutuminen: kevään 2011 ennusteet ja toteutuma 4 3 Todellinen VM 3/11 2 1 0 2010 2011 2012 2013 2014 2015* -1-2
Kuvio 3 Julkisen sektorin yli/alijäämä koskevat ennusteet vuodelta 2011 3 2 1 todellinen vm 3/11 pt 3/11 0-1 -2-3 -4 2010 2011 2012 2013 2014 2015* Kuvio 4 Suomen Pankin BKT ennusteiden kehitys
Kuvio 5 Sote-rahastojen ylijäämän kehitys sotu-rahastot 5 4,5 4 3,5 3 2,5 2 1,5 1 0,5 0 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 Luvut on suhteutettu BKT:hen Kuvio 6 Kuntien toimintaylijäämän kehitys Lähde Kuntaliitto
Kuvio 7 Julkisyhteisöjen velka (miljoonia euroja) Kuvio 8 Valtion korkomenot
1960 1962 1964 1966 1968 1970 1972 1974 1976 1978 1980 1982 1984 1986 1988 1990 1992 1994 1996 1998 2000 2002 2004 2006 2008 2010 2012 2014 2016e Kuvio 9 Suomen ja Italian BKT 1960-2015(7) 1800 1600 1400 1200 1000 800 600 400 200 Italy 250 200 150 100 50 0 0 Lähde Ameco. Luvut ovat volyymeja (laskettu kiintein 2010 hinnoin). Vuosien 2016 ja 2017 luvut ovat Komission ennusteita. Italian 2015 BKT luku on pienempi kuin vuoden 2000 arvo. Vastaavasti Suomen BKT:n luku vuodelle 2015 on pienempi kuin vuoden 2007 arvo. Kuvion 10 VM:n arvio finanssipolitiikan kireydestä Rakenteellisen jäämä muutoksia käytetään usein tahdonvaraisen finanssipolitiikan indikaattoreina. Vastaavasti koko alijäämän ja rakenteellisen alijäämän erotusta tulkitaan alijäämän suhdannekomponentiksi.
Taustamateriaalia: A1 Suomen teollisuustuotanto 1948-2015. Työllisyys 1993-2016
Kotitalouksien säästämisaste 1992-2015 Työn tuottavuus 1990-2014
Työn tuottavuus Suomessa (pitkä sarja) 2016-2018 OECD ennusteita Kokonaistuottavuus Suomessa