keskittämisetuihin Keimo Sillanpää Tommi Ålander Elopellolta eukonkantoon, Kaskisavuilta Sonkajärven Osuuspankki 1908-2008
ELOPELLOLTA EUKONKANTOON, KASKISAVUILTA KESKITTÄMISETUIHIN Sonkajärven Osuuspankki 1908-2008 Keimo Sillanpää & Tommi Ålander
5 Sonkajärvi on harvaan asuttu yläsavolainen kunta; sillä on kaksi taajamaa, Rutakko ja Sukeva. Kylät tapasivat olla näillä seuduin merkittävä asuin- ja työpaikka, mutta kuten muuallakin maassa, nykyään ne ovat lähinnä välietappi matkalla erämaan rauhaan. Järvenpää Kukkopuro Sukeva Kainuunmäki Hirvijärvi Sonkakoski Toivakko Jyrkkä Koivumäki Kauppilanmäki Aittokoski Oinasjärvi Vänninmäki Rutakko Ryhälänmäki Savonvirta Harvankylä Petäys Mansikkavirta Pohjoismäki Paisua Koirakoski Vehmasjärvi 87 Varpanen Sonkajärven Osuuspankki & TK-Eval Taitto ja graafinen suunnittelu: Media-Tuovinen Oy Painettu Gummerus-kirjapainossa Jyväskylä 2008 ISBN 978-952-92-3310-6
Sisällysluettelo 4.Rakentamisen aika.........76 1.Liikkeellelähtö............6 Linnunpojat pesissään....................7 Mitä tuolloin tapahtui muualla?..............8 Osuustoiminnan alkuvaiheet................10 Rutakon osuuskassan perustaminen..........13 Paavo Ruotsalainen 1887 1967..............18 Toiminta alkuvuosina......................19 Työ osuuskassassa alkaa....................23 Sonkajärven muut kyläkassat................31 Sukevan vankila...........................33 2. Kadon ja pulan vuosikymmenet...........36 Kassa pääsee omalle uralleen................37 Osuuskassasta apua katovahinkoihin..........43 Osuuskunta valtio valtiossa................44 Pula-aika................................46 Osuuskassaliitto..........................49 Osoite vaihtuu, kuten nimikin...............51 Vaikeuksia Hirvijärven kassan hoidossa.......54 Fuusioitumistarjous Ryhälänmäestä...........56 Sukevan osuuskassa.......................57 Ilonaiheita, mutta myös uhkia...............77 Osuuskassan liiketoiminta monipuolistui......79 Osuuskassa avusti ja sijoitti.................92 Tuloksettomaksi jäävä kosioretki.............95 Ensin rakensi kunta, sitten osuuskassa........96 Kalle Hyrkäs (1929 2002)..................100 Jyrkälle oma osuuskassan konttori............104 Osuuskassan palveluksessa..................106 5. Hengennostatusta ja elokuvantekoa..........110 Suomi on riippuvainen maailmantaloudesta....111 Osuuspankki syntyy aletaan puhua myös Suomen hollywoodista....127 Ankarat maksuvalmiusponnistelut............135 6. Pankkimaailma myllerrysten kourissa..................138 Maan talous ahdinkoon ja jälleen uuteen kukoistukseen..............139 Muutoksen tuulet puhaltavat ketkä pysyvät mukana?...................143 Uudet toimitilat ja uusia kasvoja.............148 3. Sodan ja siirtoväen asuttamisen aika...........60 Sota-ajan kynnyksellä......................61 Sota-ajan toimintaa........................63 Siirtoväen asuttaminen oli mittava projekti.....65 Muutoksia kassan toimintaan................66 Muut osuustoimintahenkiset yritykset Rutakolla 72 7.Uudelle vuosituhannelle....152 Sukupolvenvaihdokset.....................153 The Wall Street Journal eukonkannosta.......154 Eteenpäin kovien haasteiden aikana..........156 Sonkajärven talotehdas.....................158 Sinivalkoisen pääoman uusi linnake...........160 Liitteet.......................162 3
Esipuhe Sonkajärven Osuuspankki on sadan vuoden ajan tehnyt tärkeää työtä oman paikkakunnan ja sen asukkaiden hyvinvoinnin lisäämiseksi. Nykyisen pitäjämme useista kassoista Rutakon Osuuskassa perustettiin ensimmäisenä vuonna 1908, siis jo reilu vuosikymmen ennen oman kunnan perustamista. Voi vain lämmöllä ajatella niitä puuhamiehiä, joilla riitti avarakatseisuutta oman kassan perustamiseksi. Jos historiasta haluaa nostaa yhden nimen ylitse muiden, ei voi sivuuttaa Rutakon Gebhardin Paavo Ruotsalaisen nimeä. Kassanhoitajana hänestä kehittyi tunnettu ja tunnustettu vaikuttaja, joka loi paikkakunnallemme vahvan pohjan osuuskuntamuotoiselle pankkitoiminnalle. Pitkä taival tähän päivään ei olisi onnistunut ilman hyviä asiakassuhteita; tänä päivänä jo yli kaksi kolmesta sonkajärveläisestä luottaa talousasioissa oman paikkakunnan rahalaitokseen ja laaja joukko muualla asuvia on edelleen valinnut kotipitäjän pankin omakseen. Uskon, että perusarvomme paikallisuus, ihmisläheisyys ja luotettavuus, eivät ole ristiriidassa asiakkaittemme arvomaailman kanssa. Juhlavuoteen on hyvä lähteä luottavaisin mielin, onhan pankin taloudellinen tilanne vahvempi kuin koskaan. Tämän päivän vastuunkantajat lupaavat kaikille 7000 asiakkaalle ja lähes 3000 omistajajäsenelle jatkaa työtä asiakkaittemme parhaaksi. Pankin seuraavalla vuosisadalla ovat omat haasteensa ja pankin on rohkeasti muututtava ympäristön muutoksien mukana. Parhaat edellytykset onnistumiselle saamme olemalla osa vahvaa Op-Pohjola-ryhmää ja luottamalla omaan osaamiseemme. Tämän teoksen valmistuksesta haluan kirjoittajien lisäksi kiittää historiatoimikunnan jäseniä: Mikko Mustosta ja Kaarina Ruotsalaista sekä kaikkia pankin nykyisiä toimi- ja hallintohenkilöitä, jotka toimikunnassa ovat edesauttaneet vaativan tavoitteen toteutumista. Antoisia lukuhetkiä. Esko Nissinen, toimitusjohtaja Sonkajärven Osuuspankin satavuotinen historia on nyt saatu pakettiin tämän historiikin muodossa. Taustalla on kohtuullinen määrä asiakirjojen penkomista ja asioiden selvittelyä. Silloin tällöin on voinut huomata uppoutuvansa menneisiin aikoihin ja eläytyneensä sonkajärveläisten sattumuksiin siten, ettei kellon kulkua ole edes huomannut. Historiatoimikunnan ensimmäisessä kokoontumisessa harmiteltiin ja katsottiin naapuripankkeja kateellisina siitä, ettei Sonkajärven Osuuspankin menneisyydestä löydy varsinaisia kupruja, kavalluksia tai muuta järisyttävää, joka toisi väriä muisteluteksteihin. Monia sellaisia asioita on kuitenkin työn kuluessa tullut vastaan, joista ei edes pankin omalla väellä ollut aina tarkkaa tietoa. Tutkijoina mieltämme lämmittää, että olemme matkan varrella saaneet korjata jokusen väärinkäsityksenkin. Monesti nuorille yrityksille on kova haaste, että pääsee edes näyttämään kyntensä. Tämä historiikki on meille ensimmäinen lajissaan. Sonkajärven Osuuspankin osoittama luottamus yritystämme kohtaan on avannut uusia ovia, minkä ansiosta toisen pankkihistoriikin kirjoittaminen pääsee alkamaan pikapuoliin. Haluammekin esittää suuren kiitoksemme pankin päätöksentekijöiden ennakkoluulottomuudesta. Keimo Sillanpää & Tommi Ålander TK-Eval 4
Unto Kumpulaisen vuonna 1976 valmistunut Kylväjä-patsas valvoo pankkisalia tänäkin päivänä. 5
Rutakko mainitaan kylännimenä jo vuoden 1740 asiakirjoissa. Se on edelleen maarekisterikylän nimenä Sonkajärven kirkonkylän seudulla. Rutakko-sana on maastosana, joka tarkoittaa vesiperäistä savi- tai liejumaata kuten vesijättöä tai tulvaniittyä. Kuvassa Rutakon kylää halkova tie 1900 luvun alussa. Sonkajärven kunnan kotiseutuaineisto 1 LIIKKEELLELÄHTÖ
Linnunpojat pesissään Viime vuosisadan alun Rutakolla, vaihtelevassa mutta tavallisen savolaisessa mäkimaisemassa, soljui ihmisten elämä maaseudulle tyypilliseen tapaan maanviljelyksen, karjanhoidon ja metsätöiden määrätessä elämänrytmin. Parhaat pellot olivat järvien ja jokien rannoilla ja sinne sijoittuivat myös suurimmat talot. Rakennukset olivat hirrestä tehtyjä, mutta joissakin isommissa taloissa oli jo kivinavetta. 1 Maisemaa hallitsivat kumpuilevat metsät, joiden lomitse pilkistelivät suhteellisen harvalukuiset järvet ja lammet. Aluetta sivusi kaksi jokireittiä, joihin liittyi lukuisia pienempiä puroja. Näistä vesiteistä Rutakkoa lähempi ja rantavarsien asutukseltaan tärkeämpi oli Hernejärven eli Viitaan reitti (nykyisin Matkusjoki). Sille Rutakoltakin pääsi Sonkajärveä soutamalla. Jos jokea sauvoi ylävirtaan savi- ja hiesupeltojen lomitse ja näki koskien ohittamisen vaivan, vastaan tuli ennen pitkää Sukeva, jonka kautta kulki rautatie Iisalmesta Kajaaniin vuodesta 1904 lähtien. Toinen jokireitti oli Rutakon itäpuolella kulkeva Nilsiän reitti (Nurmijoki). Sen varsia reunustivat laajat, harvaan asutut erämaat, joissa ihminen saattoi kulkea pitkäänkin toista tapaamatta. Paitsi järviä, jokia, lampia ja puroja oli seudulla runsaasti soita. Koko Iisalmen entisen pitäjän ja Nilsiän alueella oli vuoden 1903 tilaston mukaan soita kolmasosa koko pinta-alasta. Alueen pohjoisosissa, vedenjakajalla, oli selvästi enemmän aukeita soita kuin muualla Pohjois- Savossa, jopa yli puolet maapinta-alasta. 2 1900-luvun alussa nykyisen Sonkajärven kunnan alueella peltoalat olivat pääosin pieniä, alle kymmenen hehtaarin kokoisia, ja karja samassa suhteessa vähälukuinen. 3 Ellei omistanut maata matkusjokivarren ravinteikkailta rannoilta, käytäntönä oli, että viljelyalaa lisättiin kaskeamalla tai perkaamalla korpia suoviljelykselle. 4 Vähitellen varsinainen peltoviljely kuitenkin alkoi vallata alaa; viimeiset kasket poltettiin 1920-luvun tienoilla. 5 Viljelykelpoista maata lisättiin 1800-luvun lopulla ja vielä 1900-luvun alkupuolella myös järviä laskemalla. Omilta viljelyksiltä saatu sato ei kuitenkaan täysin riittänyt koko vuoden tarpeisiin, vaan monesti jouduttiin turvautumaan ostoviljaan. 6 Oman merkittävän lisänsä ihmisten elinkeinoihin toi alueella harjoitettu rahdinajo, joka kuitenkin loppui lähes tyystin samalla, kun seudulle valmistui rautatie Iisalmesta Kajaaniin. Hevosella ajettuna rahtireittinä oli siihen asti ollut Soinlahden sataman ja Kajaanin väli ja rautatien ulottuessa Iisalmeen rautatieaseman ja Kajaanin väli. Myös Jyrkän tehtaalle oli rahdinajo rautatehtaan toimiessa vilkasta. Soinlahdesta tehtaalle kuljetettiin kalkkikiveä ja takaisin Jyrkältä Soinlahteen valurautaharkkoja. Vasta kun rahdinajo loppui, alkoivat siitä toimeentuloa saaneet isännät kääntää huomionsa maanviljelykseen ja sen kehittämiseen, jolloin peltoviljelykset saattoivat yleistyä. 7 Samalla myös yleinen kehitys karjataloudessa meni vauhdilla eteenpäin. Jo paria vuosikymmentä aikaisemmin kirjoitti rutakkolainen Lassi Ruotsalainen alueen ihmisten elämästä Savo-lehteen: Muuten ollaan ja eletään täällä nykyään kunnan yleisessä elämässä jokseenkin hiljaisesti ja siivosti kuin linnunpojat pesissään. Tuo tuhansien tuttava ja ylistämä ystävä, putelijuoma, ei tätä nykyä ole täällä monen luona kortteeria saanut, ainoastaan yhdessä talossa pidetään sitä vieläkin jokapäiväisenä ystävänä. Kuolevaisuus vähäinen. Terveys tyydyttävä, ainoastaan muutamissa lapsissa rokkotauti. 8 Vuonna 1910 Rutakolla oli 1290 asukasta. Asukastiheys oli 6,1 asukasta neliökilometrillä. 9 Sonkajärven kunnan kotiseutuaineisto 7
Mitä tuolloin tapahtui muualla? Viime vuosisadan alussa Suomi oli selkeästi agraariyhteiskunta, mutta maa alkoi pikkuhiljaa teollistua. Maataloudesta sai toimeentulonsa kaksi kolmesta suomalaisesta. Työssä käyvästä maalaisväestöstä 40 prosenttia omisti tilansa tai viljeli sitä vuokrasopimuksen nojalla. Maataloustyöläisiä oli 40 prosenttia ja torppareita 20 prosenttia. 10 Maatalousvaltaisen Suomen teollisuus kehittyi. Tähän vaikuttivat myönteisesti korkeina pidetyt suojatullit, jotka rajoittivat ulkomaista tuontia. Suomalaisen teollisuuden pääasiallisena markkina-alueena oli Venäjä ja erityisesti Pietarin seutu. Varsinkin maan sahateollisuus auttoi vahvistamaan talouselämää. Myös tekstiiliteollisuudella meni hyvin. Pääoma suomalaisen teollisuuden kehitykseen saatiin ulkomaisilta omistajilta. Ehdoton edellytys maan talouden kehittymiselle oli rautatieverkoston rakentaminen. Rahatalouteen siirtyminen ajoittui 1800- ja 1900- lukujen vaihteeseen, jolloin myös maan talouskehitys nopeutui tuntuvasti. Rahatalouteen siirtymisen myötä työvoiman liikkuvuus lisääntyi ja mahdollisuudet erikoistumiseen paranivat. Säästämisen kohdistuminen rahavaroihin tavarasäästämisen sijaan toi säästöt ihmisten kätköistä pankkisektorin piiriin. Luotonannon kerrannaisvaikutusten ansiosta investointimahdollisuudet lisääntyivät merkittävästi, mikä sitten näkyi talouden suotuisana kehityksenä. Markka oli vielä sidottuna kultakantaan ja sen arvo säilyi suhteellisen muuttumattomana. Maassa elettiin Routavuosien (l. ensimmäinen sortokausi) keskellä, mutta noihin aikoihin liittyvät tapahtumat eivät liiemmin syrjäistä savolaiskylää koskettaneet. Routavuodet saivat alkunsa vuonna 1899 keisari Nikolai II:n, Suomen suuriruhtinaan, antamasta Helmikuun manifestista, jolla keisari muutti itsevaltaisesti Torpparit, lampuodit ja mäkitupalaiset Suomalaisella maaseudulla oli kolmenlaisia maan vuokraajia: torppareita, lampuoteja ja mäkitupalaisia. Maanvuokraajaryhmien keskinäiset erot olivat pienet, mutta nämä erottuivat kuitenkin varsinaisista palkollisista eli rengeistä ja piioista sekä tilattoman väen suuresta joukosta. Torpalla on alun perin tarkoitettu varsinaisen kyläasutuksen ulkopuolella sijaitsevaa, vuokratulla maalla olevaa asumusta. Käsite vakiintui käytännössä tarkoittamaan maanviljelyn harjoittamista varten vuokrattua maatilan osaa. Torpan luovuttamismenettelyä kutsuttiinkin osatilan vuokraukseksi. Lampuotitilat olivat manttaaliin merkittyjä kokonaisia tiloja, jotka oli annettu vuokralle. Tällainen sivutila oli hallinnollisesti edelleen päätalon alainen. Näin ollen ero torppaan ei siis ollut kovin suuri. Mäkitupalainen puolestaan vuokrasi maan lähinnä asumista varten. Tällainen vuokratontti oli yleensä liian pieni päätoimiseen maanviljelykseen. Omiin tarpeisiin mäkitupalainen saattoi hyvinkin pitää kotieläimiä ja viljellä palstaansa. Pääasiassa toimeentulo hankittiin palkkatyöllä maa- ja metsätaloudesta ja teollisuudesta. Koska monet torpparit joutuivat samalla tavoin turvautumaan palkkatyöhön ainakin osan vuodesta, mäkitupalaisten ja torpparien ero ei välttämättä ollut kovin suuri. Lähde Apunen, O. 1991. Rajamaasta tasavallaksi. Teoksessa Suomi 75, Itsenäisen Suomen historia 1. Weilin+Göös: Jyväskylä. 8
Mitä tuolloin tapahtui... Rautatien rakentaminen Iisalmen kautta Kajaaniin merkitsi suurta edistysaskelta Sonkajärvenkin seudulle. Matka-aika Sukevalta Iisalmeen lyheni siten, että oli mahdollista käydä kaupungissa päiväseltään, kun kaupunkireissuun aikaisemmin oli tuhrautunut aikaa vuorokausikaupalla. Suomen suuriruhtinaskunnan lainsäädäntöjärjestystä. Suomen valtiopäivät menettivät keisarin Armollisen Julistuskirjan antamisen myötä lainsäädäntövallan ns. yleisvaltakunnallisissa asioissa. Muutoksen nähtiin rikkovan autonomisen Suomen perustuslakia vastaan. 11 Kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov oli aloittanut manifestin myötä yhtenäistämistoimet. Hän sai vahvat valtuudet Suomen muuttamiseksi uuteen aikaan. Suomen ja ruotsin kielet sekä Suomen itsehallintoasema joutuivat erilaisten sortotoimenpiteiden kohteiksi, suomenmielisiä poliitikkoja karkotettiin ulkomaille ja kokonaisia sanomalehtiä lakkautettiin. Lähes kaikki poliittisesti tiedostavat suomalaiset olivat sitä mieltä, että jonkinlainen kulttuurinen ja poliittinen puolustautuminen oli välttämätöntä. Keinoista ei kuitenkaan vallinnut yksimielisyyttä. Perustuslailliset nousivat passiiviseen vastarintaan: he kieltäytyivät alistumasta laittomina pitämiinsä määräyksiin ja tekivät kansan parissa asian puolesta propagandaa. Myöntyväisyyspolitiikan kannattajat pyrkivät välttämään kaikkea sellaista toimintaa, joka voisi huonontaa hallitsijan ja Suomen kansan välisiä suhteita. Kuitenkin myös he ilmaisivat selvästi vastustuksensa laittomia keisarillisia asetuksia vastaan. 12 Passiivinen vastarinta todennäköisesti esti venäläistämistavoitteiden toteutumisen. Vuosina 1901 1904 järjestetyt kutsuntalakot onnistuivat kohtalaisesti ja kutsunnat lakkautettiin toistaiseksi vuonna 1905. Suomalaisia ei velvoitettu osallistumaan Venäjän ja Japanin sotaan. 13 Ensimmäinen sortokausi huipentui Eugen Schaumanin ampuessa Bobrikovin kesäkuussa 1904. Tieto kenraalikuvernöörin kuolemasta eteni Suomen syrjäseuduille asti. Ankaran venäläistämismiehen kuoltua sortokausi hieman lieveni. Seuraavana vuonna Venäjän tappio sodassa Japania vastaan johti vallankumoukseen ja Suomessakin suurlakkoon, jossa vaadittiin laillisuuden palauttamista. Perustuslaillisten lakkoilu sulki virastot ja työläisten lakkoilu tehtaat. Järjestettiin myös isänmaallisia mielenosoituksia. 14 Taivuttuaan myönnytyksiin Venäjällä tsaari halusi rauhoittaa myös Suomen ja allekirjoitti ns. Marraskuun manifestin, jossa kumosi laittomat asetukset. Nikolai II kutsui kokoon myös valtiopäivät. Muodostettiin uusi senaatti, joka toteutti valtiopäiväuudistuksen ja sääti paino-, yhdistymis- ja kokoontumisvapauden. Ensimmäinen sortokausi päättyi tähän. 15 Eugen Schauman teki Suomen historian tunnetuimman poliittisen murhan ampuessaan kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin Senaatin päärakennuksen porrastasanteelle 16.6.1904. Tapahtumasta tehty piirros on julkaistu Päivälehdessä, joka pian tämän jälkeen lakkautettiin. www.hs.fi 9
Osuustoiminnan alkuvaiheet Maatalouden teknistymisen vuoksi suomalaisella maaseudulla kasvoi tarve uuteen pääomaan. Tarvetta tyydytettiin 1800-luvun lopulta lähtien pääasiassa yhteistoiminnalla. Suomessa oli jo ennestään monipuolinen, voimakas ja vakiintunut talonpoikainen yhteistoimintaperinne, mutta kyläyhteisöjen hajaantumisen jälkeen piti kehittää uusia taloudellisen yhteistoiminnan muotoja. Luontaistalouteen liittyvästä yhteistoiminnasta rahataloudelliseen osuustoimintaan siirtyminen oli Suomessa perinteestä johtuen helpohkoa. Vuoden 1899 helmikuun manifesti laukaisi osuustoiminnan kansanliikkeeksi, jossa yhdistyivät koko maan kattavan isänmaallisen järjestön tarve sekä tavallisen kansan taloudellisen oman avun tarve. Osuustoiminnan valtakunnalliseksi keskusjärjestöksi perustettiin 2.10.1899 Pellervo-Seura. Sen tärkeimpänä tavoitteena oli synnyttää maaseudulle maamiesseuroja, jotka kasvattaisivat maalaisväestöä osuustoimintaan. Pellervolaisen osuustoiminnan alkuperäisiksi periaatteiksi muotoutuivat yhteistyö ja yhteisöllisyys, omatoimisuus, avoimuus, rehellisyys sekä vastuullisuus. Vuonna 1901 säädettiin osuustoimintalaki, jonka tärkeydestä laki- ja talousvaliokunta oli edellisenä vuonna todennut seuraavaa: Osaksi säästämällä, osaksi toisiansa tukemalla vähävaraisetkin siten voivat päästä nauttimaan suuremman pääoman etuja, ostaa tarpeensa huokeammalla, myydä tuotteensa paremmista hinnoista ja saada tarpeellista luottoa käytettäväkseen. Sen ohessa osuustoiminta on omiansa edistämään säästäväisyyttä, toimeliaisuutta ja yhteishenkeä, ja sen kautta sillä on tärkeä taloudellisesti ja siveellisesti kasvattava merkitys. Mallia Saksasta Suomen osuustoimintamuotoisen lainaustoiminnan alku ajoittuu 1860- ja 1870-luvuille, jolloin mm. Rietrikki Polen ja G.Z. Yrjö- Koskinen esittelivät saksalaisen Schulze- Delitzschin ideoihin nojautuvien tuotantoosuuskuntien ja lainakassojen toimintaa. Nämä kassat olivat kaupunkien käsityöläisten ja pienyrittäjien lainakassoja. Asia tuli esille uudestaan joitakin vuosikymmeniä myöhemmin, kun vuonna 1893 Yrjö-Koskinen piti Kansantaloudellisessa Yhdistyksessä esitelmän Lainauslaitokset maalaiskunnissa Raiffeisenin järjestelmän mukaan. Siinä vaiheessa mielenkiinto oli jo siirtynyt maaseudun sosiaalisten ongelmien lievittämiseen, joten käsityöläisten Schulze-Delitzsch-kassojen tilalla esimerkkinä olivat maaseudulle perustetut Raiffeisen-kassat. 16 Raiffeisen-kassojen kehittäjä oli saksalainen Friedrich Wilhelm Raiffeisen. Hän perusti vuonna 1864 Heddersdorfer Dahrlehns- www.raiffeisen-lagerhaus.de Friedrich Wilhelm Raiffeisen (1818 1888) oli ennen osuuskuntatoimintaansa pormestarina kolmessa saksalaiskaupungissa, Weyerbuschissa, Flammersfeldissa ja Heddesdorfissa (nyk. Neuwied). Ollessaan nuorena pormestarina Flammersfeldissa hän joutui todistamaan koronkiskurien armoille joutuneiden vähäväkisten kärsimyksiä. Niihin aikoihin Raiffeisenille kypsyi näkemys osuustoiminnallisen luottoyhdistyksen perustamistarpeesta. 10
Osuustoiminnan alkuvaiheet... Suomen osuustoiminnan perustaja Hannes Gebhard (1864 1933) oli liikemies, taloushistorian ja taloustieteen professori sekä vuosina 1907 1909 Suomalaisen puolueen kansanedustaja. Hän oli myös kustannusyhtiö Otavan toinen perustaja. Gebhard toimi Osuuskassojen keskuslainarahaston toimitusjohtajana vuosina 1903 1917 ja 1921 1933 sekä Osuuskassojen keskusliiton toimitusjohtajana vuosina 1926 1933. kassenverein -nimisen luottoyhdistyksen, jonka tavoitteena oli taloudellisissa vaikeuksissa olleiden talonpoikien luotonsaantimahdollisuuksien parantaminen. Vuonna 1872 Raiffeisenin johdolla perustetut kassat muodostivat yhteisen keskusorganisaation. Tämän jälkeen Raiffeisen-kassat yleistyivät nopeasti Saksassa. Ne olivat suosittuja, koska ne myönsivät lainoja myös sellaisille väestöryhmille, joita olemassa olleet luottolaitokset eivät halunneet ottaa asiakkaikseen. 17 Raiffeisen-kassojen lähtökohtana oli jäsenten rajoittamaton yhteisvastuu, jolla korvattiin oman pääoman niukkuus. Tämä mahdollisti kassojen perustamisen myös kaikkein köyhimmille alueille. Kassojen toiminta-alue oli varsin pieni, yleensä yksi kylä. Tämän vuoksi kassojen jäsenet tunsivat hyvin toisensa ja toistensa mahdollisuudet maksaa lainansa takaisin. Lainaukseen tarvittavat varat saatiin talletuksina joko kassan omilta jäseniltä tai ulkopuolisilta tallettajilta. Korkomarginaali pidettiin alhaisena hoitamalla kassoja vapaaehtoisvoimin, eli jäsenten valitsema hallitus vastasi kassan hoidosta saamatta työstä mitään korvausta. 18 Gebhard primus motorina Suomessa osuustoiminnan tärkeimpiä puolestapuhujia oli Hannes Gebhard, joka tutustui 1890-luvulla osuustoimintaan eri puolilla Eurooppaa. Hän sai vaikutteita etenkin Saksasta ja Englannista (Irlannista). Gebhardin mukaan osuustoiminta oli väline, jolla poistetaan maaseudun vähäväkisen väestön elämän epäkohtia. Ongelmina olivat esimerkiksi maaseudun väestön velkaantuminen maakauppiaille ja maataloutta luotottavien pankkien puuttuminen maaseudulta. 19 Poliittisissa piireissä maaseudun lainakassojen perustamista tukivat näkyvimmin ns. kateederisosialistit, joiden mielestä valtion ja yhteiskunnan parempiosaisten velvollisuutena oli sosiaalisten epäkohtien parantaminen asteittaisten uudistusten avulla. Eniten tätä näkemystä kannatettiin vanhasuomalaisten piirissä, mutta sillä oli kannattajansa myös ruotsalaisen ja nuorsuomalaisen puolueen liberaaleissa edustajissa. 20 Osuuspankin malliksi Hannes Gebhard omaksui Saksan Raiffeisen-kassat, joissa toiminta perustui kyläyhteisön tarjoamaan tiukkaan sosiaaliseen kontrolliin. Raiffeisenin mallin mukaisesti lainakassan tarvitsemat varat oli tarkoitus saada kokoon jäsenten ja muiden kyläläisten talletuksista, mutta Suomessa rahaa liikkui kuitenkin vielä hyvin vähän, joten mahdollisuudet talletuksiin perustuvaan varainhankintaan olivat vähäiset. Päätettiin perustaa keskusyksikkö, jonka tehtävänä olisi avustaa paikallisten kassojen perustamisessa ja hoitaa näiden kassojen varainhankinta. Pellervo-Seuran yhdeksi tehtäväksi tuli osuuslainarahaston perustamisen suunnittelu. Oman osuustoiminnallisen luottolaitoksen perustamista pidettiin ehdottomana edellytyksenä muiden osuustoi- Pellervo-Seura 11
Osuustoiminnan alkuvaiheet... minnallisten liikeyritysten perustamiselle. Ratkaisun löytämiseksi käännyttiin valtion puoleen, joka olikin valmis myöntämään varoja suunnitteilla olevan osuuskassajärjestön käyttöön. Tähän tarkoitukseen perustettiin vuonna 1902 osakeyhtiömuotoinen keskuspankki, joka edelleen lainaisi hankkimansa varat maaseudun osuuskassoille. Osuuskassojen Keskuslainarahasto Osakeyhtiön (OKO) perustava yhtiökokous pidettiin 14.5.1902. Koska osuuskassoja ei vielä ollut, OKO:n perustajiksi tarvittiin yksityishenkilöitä, jotka sitoutuivat myymään osakkeensa osuuskassoille sitä mukaa kun niitä perustettiin ja kun niiden varat sallivat osakkeiden oston. 21 Taloudellisesti ja poliittisesti OKO:n perustaminen ajoittui vaikeaan aikaan, koska Suomi kärsi 1900-luvun vaihteessa huonoista sadoista, ja vuosi 1902 oli pahin katovuosi lähes 40 vuoteen. Kuitenkin osuuskassojen perustamiselle oli voimakas tilaus, koska niiden myöntämän rahoituksen turvin pystyttiin parantamaan maanviljelyväestön asemaa. Lisäksi osuuskassojen perustamisessa paikalliset tarpeet yhdistyivät koko maan poliittisiin etuihin. Osuustoiminnasta tuli sortokausien ajan venäläistämisen paineessa osa maassa harjoitettua passiivista vastarintaa. Venäläisten oli paljon vaikeampi kieltää Suomen taloutta parantavia toimia kuin avoimen poliittisia aloitteita. Osuustoiminnallisuuden edistäjät Gebhard etunenässä näkivät, että maan talouden vahvistaminen osuuskassojen avulla lisäsi suomalaisten kestokykyä venäläistämisen paineessa. On arvioitu, että nämä poliittiset tekijät olivat huomattavalta osalta vaikuttamassa siihen, että osuustoimintaliike hyvin nopeasti paisui suureksi kansanliikkeeksi. 22 Pellervo-Seura Suomen taiteen kultakaudella vaikuttaneen taidemaalari Albert Gebhardin maalaus vuodelta 1927 Kun Suomen osuustoiminnan syntysanat lausuttiin helmikuulla 1899. 12
Rutakon osuuskassan perustaminen Pääomaa tarvittiin, mutta asiallisilla ehdoilla Maaseudun elinolojen parantaminen ei Sonkajärvelläkään ollut kiinni pelkästään viljelijöiden työpanoksesta. Maanviljelyn ja karjanhoidon tehostamiseen tarvittiin maatalouden uusien apukeinojen, kuten lannoitteiden ja maatalouskoneiden, hankkimisen edellyttämää pääomaa. Yksi tärkeä keino koko maan maaseudun pääomapulan helpottamisessa oli osuustoimintaliikkeen synnyttäminen. Vaikka Rutakolla oli jo ennestään totuttu lainaamaan kunnallisten kassojen varoja, ei kassojen varainhoitoon liittyvä lainauskäytäntö koskenut kaikkia lainantarvitsijoita. Kassojen varat oli vähäistä käyttöpääomaa lukuun ottamatta lainattu aina parillekymmenelle Rutakon suurimmalle talolliselle, jotka olivat samalla kunnan keskeisiä päättäjiä. Vaivaiskassankin varoista lainattiin muutamina vuosina suurempi osa talollisille kuin käytettiin vaivaishoitoon. 23 Kunnan kassojen varojen lainaaminen oli olosuhteisiin nähden ymmärrettävää. Oikeat pankit olivat kaukana hankalien yhteyksien päässä ja kunnan varojen tallettaminen olisi etäisyyksien takia aiheuttanut vain ylimääräisiä kustannuksia. Lainoista myös maksettiin 5 prosentin korkoa, joten kunta sai harjoittamastaan lainaustoiminnasta pientä tuloa. Mitään väärinkäytöksiäkään ei ilmeisesti tapahtunut. 24 Jonkinlainen pankkitoiminta nähtiin Rutakolla jo 1800-luvun puolella tarpeelliseksi silloin, kun toimittiin itsenäisenä Rutakon kuntana. Jo tuolloin oli ollut puhetta säästöpankin perustamisesta. Tästä todisteena on Rutakon kunnan yhtenä rahastona ollut säästöpankin pohjarahasto. Hanke ei kuitenkaan ottanut toteutuakseen. Rutakolla, kuten koko Pohjois-Savossa, oli tapana lainata rahaa varakkaammalta väeltä. Erityisesti yksityiskauppiaat kunnostautuivat velkakaupan harjoittamisessa. Velkakauppaa voidaan hyvällä syyllä pitää hallan ohella merkittävimpänä tekijänä siihen, että Rutakon isännätkin alkoivat olla valmiita perustamaan oman osuuskassan. 25 Vaikutusta isäntien mieliin oli toki silläkin, että osuustoiminta-aate alkoi nopeasti saada tuulta purjeisiinsa: nähtiin kasvava tarve puuttua sosiaalisiin epäkohtiin ja osuustoiminnallisuutta pidettiin muualta saatujen tietojen perusteella hyvänä keinona epäkohtien korjaamisessa. Osuuskassoja perustettiin tiuhaan tahtiin eri puolille Suomea. Vuoden 1907 loppuun mennessä oli rekisteröity jo 240 osuuskassaa, joista yli puolet Kuopion ja Viipurin lääneihin. Kiuruvedelle, Lapinlahdelle ja Pielavedelle osuuskassat perustettiin vuonna 1904, Iisalmeen 1905 ja Vieremän Valkeisille ja Nissilään seuraavana vuonna. Yhden valistuneen kulmakunnan perustama osuuskassa vaikutti seudulla esimerkin tavoin: hyöty ymmärrettiin, kun se nähtiin. 26 Maata kiersivät Pellervon konsulentit ja muut osuuskassa-asian agitaattorit. Heidän järjestämiään tilaisuuksia oli 1900-luvun alkuvuosina hyvin runsaasti. Vuonna 1904 oli neuvontatilaisuuksia yhteensä 529, joista 175:ssä oli osuuskassa-asia jollain tavoin esillä. Pellervo-Seura on osuustoiminnallisten yritysten ja yhteisöjen valtakunnallinen palvelu-,yhteistoiminta- ja etujärjestö, jonka toiminnan tavoitteena on parantaa jäsenyhteisöjensä liiketoiminnan toimintaedellytyksiä ja edesauttaa uusien osuuskuntien perustamista ja niiden toiminnan kehittymistä. Pellervon jäsenenä on lähes 400 osuustoiminnallista yritystä tai yhteisöä, joiden keskeiset toimialat ovat pankkija vakuutustoiminta, elintarvike- ja metsäteollisuus, maataloustarvikekauppa sekä sähkö- ja puhelinala. (Pellervo-Seuran vuosikertomus 2006.) 13
Rutakon osuuskassan perustaminen... Suurlakkovuotena 1905 yleinen huomio kiinnittyi enemmän muihin asioihin, mutta seuraavana vuonna pidettiin tilaisuuksia siitäkin edestä: kaikkiaan 1008:sta Pellervon neuvojien pitämästä neuvontatilaisuudesta jopa 312 käsitteli osuuskassoja. Seuraavina vuosina määrät jonkin verran laskivat, mutta runsaasta seitsemästäsadasta vuosittaisesta neuvontatilaisuudesta noin kolmannes omistettiin osuuskassa-asialle. Pelkästään Savossa neuvojana toiminut agronomi Aapeli Roos piti vuoden 1908 aikana kaikkiaan 156 osuuskassatilaisuutta, joista osa johti osuuskassan perustamiseen. 27 Yksi näistä tuloksekkaista kokoontumisista oli Rutakolla. Kuopion ja Viipurin läänit olivat osuuskassatoiminnalle erityisen suotuisaa maaperää. Maaseudun luotto-olot olivat näillä seuduilla kaikkein vaikeimmat. Kuopion läänissä huomionarvoista oli itsenäisten maanviljelijöiden pieni osuus ja maaseudun tilattoman väestön runsaus. Kuopion läänin maaseudun sosiaalinen rakenne heijastui selvästi osuuskassojen jäsenkuntaan, sillä puolet kassojen jäsenistä oli vuokramaalla asuvia mäkitupalaisia tai muita vähällä toimeen tulevia. Osuus oli selkeästi suurempi kuin missään muussa läänissä. 28 Rukoushuonekunnasta Sonkajärveksi Vuonna 1854 Rutakolle muodostettiin oma rukoushuoneseurakunta, joka oli Iisalmen emäseurakunnan alainen. Siihen kuuluivat Rutakon, Kilpisaaren, Sonkajärven, Oinasjärven ja Petäjäjärven kylät. Vastaperustetussa rukoushuonekunnassa oli 556 asukasta. Rutakolle saatiin omat kirkonkirjat, hautausmaa ja rukoushuone myöhemmin v. 1910 myös kirkko. Rutakon rukoushuonekunta aloitti oman kunnallisen toimintansa vuonna 1872 pitäen omat kuntakokouksensa ja hoitaen täysin itsenäisesti kuntansa asiat. Rutakon kunta ehti toimia 30 vuotta, kunnes se vuonna 1902 lakkautettiin ja liitettiin Iisalmen maalaiskuntaan. Tällöin Iisalmen maalaiskuntaan kuuluivat nykyiset Sonkajärven ja Vieremän kunnat. Kehityksen myötä ja maamme itsenäistyttyä sekä lainsäädäntötyön päästyä alkuun kuntienkin tehtävät lisääntyivät. Tästä ja pitkistä sekä hankalista kulkuyhteyksistä johtuen edellytykset kypsyivät myös Sonkajärven ja Vieremän kuntien itsenäistymiselle. Niinpä 1. päivänä toukokuuta 1920 itsenäistyi ensin Sonkajärven seurakunta. Sonkajärven ja Vieremän kunnat puolestaan erosivat Iisalmesta yksimielisillä päätöksillä aloittaen itsenäisen toimintansa vuoden 1922 alusta. Heti itsenäistyttyään Sonkajärven kunta liittyi jäseneksi Rutakon Osuuskassaan. Kassa myönsi kunnalle ensimmäisen vuoden aikana kaksi suurta konttokuranttiluottoa. Erotessaan Iisalmesta Sonkajärven uuden kunnan asukasluku oli 7 520 asukasta. Ensimmäinen kunnanvaltuuston kokous pidettiin 2. tammikuuta 1922 Kukkaromäessä Reittu Sirviön talossa. Valtuuston puheenjohtajaksi valittiin maanviljelijä J. W. Eskelinen Hankamäestä. Kunnallislautakunnan puheenjohtajaksi tuli opettaja Paavo Ruotsalainen. Ensimmäinen kunnantalo rakennettiin Rutakon rukoushuoneen eli alun perin Hynylän talon vanhoista hirsistä. Myöhemmin vuonna 1934 kunnantaloksi ostettiin pakkohuutokaupassa kirkon vierestä entinen apteekki, joka myöhemmin toimi kirjastotalona ja tätä nykyä Kehy-pajana. 1970-luvulla rakennettiin nyt käytössä oleva virastotalo. Lähteet Miilu 21.4.1982 Rissanen, S. 1927. Iisalmen entisen pitäjän historia. Pohjois-Savon Kirjapaino Osakeyhtiö: Kuopio. Ruhtinaskunnan perintö, katsaus Sonkajärven menneisyyteen. 2002. Toimittanut Sillanpää, E. Kirjapaino Kevama Oy: Kuopio. 14